PIZZA BIANCA CON BARBABIETOLA ROSSA

Eikö olekin ihan mahtava sana: barbabietola rossa ❤ Italia on ihana kieli! Kyseessä on siis valkoinen pizza punajuurella. En ole aiemmin lämmennyt tuolle valkoiselle pizzalle, jotenkin pelkkä ajatuskin on kauhean valju. Olen kyllä kerran syönyt Italiassa ihan taivaallisen hyvää perunapizzaa jostain katukioskista, mutta en tiedä täyttikö se pizza blancon kriteerit, koska siinä ei ollut mitään valkoista kastiketta. Pelkkää taikinaa, jonka päällä ohuen ohuita siivuja perunaa, päälle ripoteltuna sormisuolaa ja rosmariinin lehtiä. Ai että se oli hyvää! Pizza bianco tulee säännöllisesti vastaan keittokirjoissa ja lehdissä, mutta vasta nyt innostuin sitä kokeilemaan viimeisimmän Pirkka-lehden ohjeen inspiroimana. Juurespizzan ohje ja kuva herauttivat veden kielelle ja päätin testata ohjeen.

No okei, muutin ohjetta taas kerran, koska tuo crème fraîche pohjassa on just se tekijä, joka mulle tekee sen valjun fiiliksen. Enkä usko, että alkuperäisohjeissa sitä edes onkaan, veikkaan saapasmaassa käytettävän sen tilalla ricottaa (tai mascarponea?). Mä päädyin levitettävään vuohenjuustoon (koska punajuuri) ja se oli kyllä ihan nappivalinta. Aurajuusto sen lisänä oli ehkä vähän tårta på tårta, mutta tällä kertaa näin. Teen tätä taatusti jatkossakin, vaikka ei tämä edelleenkään mun mielestä ole pizzaa! Enemmänkin ohuen ohut piiras, mutta nyt menee ehkä vähän pilkunviilaamiseksi. Ja kun toisella pellillä kypsyi kuitenkin myös ihan oikeaa pizzaa, niin ei tässä pizzaperjantai sentään ihan pilalle mennyt kuitenkaan 😊 Ja tämä oli ihan sai-raan hy-vää!!!! Suosittelen kokeilemaan!

Vaikka teen aika usein pizzaa, en todellakaan ole mikään hifistelijä taikinan suhteen. En koskaan muista ostaa mitään erikoisjauhoja ja muutenkin, olen todennut Rainbown luomuvehnäjauhojen ajavan ihan saman asian. En myöskään harrasta yön yli kohoavia taikinoita, vaan vedän aina ihan normiohjeella ja aika lailla näppituntumalla jauhojen määrän suhteen. Taikinan kuin taikinan saa kohoamaan (mikä on se tärkeä juttu!) ihan kivasti, kun muistaa käyttää tosi lämmintä vettä (ei se hiiva siitä kuole!), lisätä taikinaan teelusikallisen sokeria hiivaa herättelemään ja mikä tärkeintä, laittaa taikinan kohoamaan uuniin (vedoton paikka), jonka ensin on lämmittänyt 50 asteeseen ja sitten sammuttanut uunin, kun kulhon laittaa uuniin. Nousee joka kerta, trust me! Ja käytän joka kerta tuorehiivaa, minä ja kuivahiiva ei olla ystävystytty, vaikka miten olen vuosien varrella yrittänyt. Tässä ohjeessa ei siis ole pizzataikinan reseptiä, siitä kohdasta sun täytyy selviytyä itse!

PIZZA BIANCA CON BARBABIETOLA ROSSA

pellillinen pizzataikinaa ohueksi kaulittuna

2 raakaa punajuurta

1 prk levittyää vuohenjuustoa

oliiviöljyä

juoksevaa hunajaa

1/2 paketti Aura-juustoa (tai jotain muuta sinihomejuustoa)

sormisuolaa

mustapippuria myllystä

tuoretta timjamia muutama oksa

Balsamico-siirappia (mulla oli viikunasellaista, ihan superhyvää!)

Kuori punajuuret ja viipaloi ne mahdollisimman ohueksi mandoliinilla. 

Jos et omista kyseistä laitetta, voit kokeilla juustohöylää tai terävää veistä. 

Muista kaikissa tapauksissa varoa sormiasi!

Levitä vuohenjuusto pizzapohjalle. Jos et pidä vuohenjuustosta, voit käyttää crème fraîchea. Lorota päälle muutama juova juoksevaa hunajaa, silleen sikin sokin. Ripota päälle hyppysellinen sormisuolaa ja rouhi reilusti mustapippuria.

Lado punajuurenviipaleet pizzan päälle ja lorota päälle oliiviöljyä, silleen sikin sokin sitäkin. Murustele pinnalle oman maun mukainen määrä Aurajuustoa ja paista pizzaa 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Lorota päälle balsamico-siirappia (edelleen se silleen sikin sokin -tekniikka, hiffasit varmaan jo) ja viimeistele tuoreen timjamin lehdillä.

(Vinkki: jos haet timjamin omasta puutarhasta, kannattaa katsoa, 

että siinä ei ole kauheasti pikkuötököitä. 

Jouduin hetken aikaa jahtaamaan pizzan päältä paria vikkelästi köpöttelevää vihreää ölliäistä... )

Täällä odotellaan jo kovasti syksyä! Ei sentään niitä pimeitä, räntää vihmovia päiviä, mutta tämä trooppinen hönkäys saisi kyllä jo loppua vähitellen. Ikävä kyllä ensimmäinen syksyyn liittyvä negatiivinen juttu ehti jo rantautua meille eli lapsi sairastui flunssaan. Ensimmäistä kertaa koskaan hän jäi kotiin sairastamaan yksin, koska arvioin, että kyse ei ollut niin pahasta kuolemantaudista, etteikö olisi pärjännyt. Tuntui se silti äidistä tosi kurjalta ja koko ajan oli pieni huoli, että mitenköhän se siellä pärjää... 12-vuotiaan yksin jättäminen on mulle kyllä siinä rajalla ja jos jotain pahempaa tulee tämän vuoden aikana, meinaan kyllä jäädä sitten vaikka palkattomalle vapaalle häntä hoitamaan. Onneksi tällä kertaa meni kaikki hyvin, flunssa tosin jatkuu edelleen tosi sitkeänä. Ääh, toivon ihan tuhannen paljon, etten nyt itse sairastuisi!

Mites teillä, joko syksyn flunssakierre on alkanut?

Mahtavaa viikonloppua kuitenkin kaikille ❤

HEI HEI HELLA!

Mulla on ollut viime vuosien missiona kehittää arkiruuasta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Siinä missä aikoinaan odotin aina viikonloppua ja siihen liittyviä monimutkaisia ja pitkiä ruuanlaittosessioita, saan nykyjään suurimman mielihyvän siitä, että teen arkena nopeaa ja helppoa, mutta silti hyvää, ruokaa. Ja aika usein päädyn samaan viikonloppuisinkin, vaikka edelleenkin tykkään pyhittää perjantai-illan jollekin vähän enemmän aikaa vievälle puuhailulle. Vaikkakin meidän perjantait noudattaa hyvin usein "mättö-linjaa" (tortilloja, pizzaa, burgereita tai jotain vastaavaa), niin tykkään tehdä kaiken itse ja tällä tavoin pyyhkiä viikon mahdolliset stressinaiheet ja väsyt pois.

Mutta se arkiruoka. Tämä kesä, joka oli aika ankea monestakin syystä, oli ihan superankea myös ruuanlaiton suhteen. Käytiin lapsen kanssa ulkona syömässä myöhäinen lounas/aikainen iltaruoka niin monena päivänä, etten edes uskalla laskea kuinka paljon rahaa siihen touhuun upposi. Jopa miehen sain suostumaan tähän hänen lomansa aikana, taisi selvästi nähdä, että rouva ei ollut kovinkaan kokkaavalla tuulella useimpina päivinä. Ne kerrat kun kokkasin, tein sen jollain mahdollisimman helpolla tavalla eli yleensä uunissa ja samalla kesän kuluessa mielessä alkoi kirkastua ajatus hellan hylkäämisestä lähes kokonaan!

Mullahan on aivan superihana kaasuhella, jolla ruuan tekeminen on paljon helpompaa, kuin sähköhellalla (induktio on kuulemma yhtä nopea, en ole kokeillut, joten en ota kantaa). Siltikin jos miettii, milloin ruuan laittaminen on työlästä, niin mulla se ainakin lähes aina liittyy paistamiseen tai keittämiseen. Paistaminen edellyttää hellan ääressä seisomista, on sotkuista ja käryttää. Keittäessä pitää olla aktiivisesti vahtimassa, ettei kiehu yli ja milloin se nyt onkaan valmista. Lisäksi erilaisia astioita tarvitaan useita eli tiskaamista tulee vaikka kuinka. Sen sijaan uunissa kaikki valmistuu aika lailla itsekseen ja vain ihan superhuolimattomuus saa aikaan ruuan palamisen uunissa (okei, done that many times, mutta ei nyt lasketa ihan kaikkea). Teenkin nykyjään lähes kaiken uunissa. Tai sanotaan näin, että teen nykyjään useimmiten vain sellaista ruokaa, minkä voi tehdä uunissa.

Kaikista parasta tässä on se, että lähes kaikki maistuu jopa paremmalta, kuin hellalla valmistettuna. Ja tämä pätee varsinkin kasviksiin, joita ei koskaan voi olla lautasella liian vähän. Kaikki maistuu paremmalta paahdettuna! Porkkanat, bataatti, juuriselleri, perunat, palsternakka, punajuuri, kukkakaali - ihan kaikki. Jopa munakoiso, jonka kanssa en ole erityisen hyvissä väleissä, on ihan ok uunissa paahtamisen jälkeen. Kanaa, kalaa, lihapullia tai broileripullia en ole paistanut pannulla enää vuosiin, vaan tuikkaan ne aina uuniin. Tietenkin semmoinen rapsakka karsinogeeniltä maistuva paistopinta on aivan ihana, mutta uunin helppouden vuoksi jätän näiden paistopintojen nauttimisen ravintola-annosten varaan. Kasvispihvit niin ikään kypsyvät aina uunissa ja nykyjään paahdan myös sosekeiton kasvikset ennen keiton soseuttamista. Maistuu tosi paljon paremmalta kuin keittämällä kypsennetyt!

Uunissa valmistaminen on jopa hienoinen ruokatrendi tällä hetkellä, mutta en myönnä tällä olevan vaikutusta tähän mun omaan innostukseen. Sattumaa vaan. Ostin kyllä kaksi tosi kivaa aiheeseen liittyvää uutta keittokirjaa, Peltiruokaa ja Vuokaruoka, joista varsinkin jälkimmäinen on mahtavan innostava teos. En ole siitä vielä tehnyt suoraan mitään reseptiä. vaan tapani mukaan vain lueskellut kirjaa ja saanut siitä inspiraatiota omiin kokkailuihin. Olen merkinnyt pienellä postit-lapulla siitä vaikka kuinka monta reseptiä ja meinaan niitä nyt alkaa testailemaan tässä syksyn kuluessa.

Hyvä esimerkki uunissa helposti valmistuvasta superhyvästä ruuasta on eilen tekemäni vuokaruoka. En oikein edes osaa kirjoittaa hommaa auki reseptiksi, koska kyse on oikeastaan vaan vuokaan latomisesta, maustamisesta ja odottamisesta. Otin kuvasarjan (ei mitään hienoja, stailattuja ruokakuvia tällä kertaa), mistä näkyy miten homma eteni.

Pirskottelin uunivuoan pohjalle vähän öljyä. Ladoin broilerinfileet vuokaan ja maustoin melko reippaasti suolalla, pippurilla, currylla, kurkumalla ja paprikalla. Jääkaapista löytyi puolikas purkillinen silputtua aurinkokuivattua tomaattia öljyssä, kippasin ne joukkoon ja napsin puutarhasta reilusti tuoretta timjamia kaiken päälle.

Seuraavaksi kokonaisia porkkanoita, lohkottuja sipuleita ja kokonaisia valkosipulin kynsiä. Lorotin kaiken päälle reilusti oliiviöljyä ja kaadoin vuoan pohjalle muutaman desin vettä.

Tämän jälkeen vuoka uuniin 175 asteeseen. Sen verran pitää nähdä vaivaa, että muistaa välillä käydä valelemassa aineksia nesteellä, joka vuoan pohjalle muodostuu. Tällä kertaa nestettä myös haihtui aika nopsaan tahtiin, joten lisäilin sekaan kiehuvaa vettä aina muutaman desin kerrallaan valelun yhteydessä. Noin tunnin kuluttua laitoin kaiken keskelle kokonaisen kukkakaalin, jonka päälle ripottelin vähän suolaa ja pippuria ja valelin sitä n. 20 minuutin välein vuoan pohjalle kertyneellä ihanalla liemellä.

Ruoka olisi ollut valmista parin tunnin kuluttua, mutta mulla oli vielä muut hommat kesken, joten laskin lämpötilaa vähän ja annoin olla uunissa vielä noin puoli tuntia. Ei haitannut yhtään. Aikuisille kana maistui pelkkien porkkanoiden ja kukkakaalin kanssa, lapsi söi lisäksi edelliseltä päivältä yli jäänyttä riisiä ja kehui varsinkin kastiketta. Se teki kuulemma riisistä "jumalaista" ❤

Ja koska olen päättänyt kunnostautua ruokahävikin suhteen, hyödynsin ekaa kertaa myös kukkakaalin lehdet. Tulipahan muuten tosi hyvä salaatti! Silppusin lehdet, sekoitin joukkoon kurkkua (josta siemenet poistettu) ja yhden varren selleriä, lorautin päälle oliiviöljyä ja puristuksellisen verran sitruunaa, sekä vähän suolaa ja pippuria. Namsk! Älä enää ikinä heitä kukkakaalin lehtiä pois!

Olen koittanut miettiä, mitä ruokia ei voisi tehdä uunissa. No okei, makaronin keittäminen uunissa ei kuulosta kauhean järkevältä, eikä tänään syömäämme nakkikastiketta olisi pystynyt siellä valmistamaan. Mutta kaikki semmoinen "perusmättö", joka ei muutenkaan kaipaa kummempia reseptejä, valmistuu uunissa ihan itsestään. Seuraavaksi meinaan testata jauhelihan "paistamista" uunissa. Kuulostaa ehkä vähän erikoiselta, mutta eräs kokenut laitoskeittäjä kertoi mulle kerran, että hän kypsentää jauhelihan (puhutaan siis kiloista kerralla) aina uunissa. Harmittaa, että jäi kysymättä tarkemmat vinkit, mutta ei se nyt mitään ydinfysiikka voi olla!

Mitä muuta uunissa voisi tehdä? 

Onko sulla jotain vinkkejä tai erikoisia juttuja, joita teet uunissa? 

Olisi ihan mahtavaa saada lisää ideoita!

HEI HOI HAUKI!

Otsikon hauki ei liity millään tavalla mihinkään. Ei muuhun kuin siihen, että mulla on soinut kyseinen kappale sitkeänä korvamatona päässä koko viikon. Olen aika herkkä korvamadoille ja kärsin niistä niin paljon, että kuuntelen musiikkia aika vähän. Tämän viikon hauki on kuitenkin tehnyt enkat ihan kaikilla mittareilla mitattuna: se on soinut päässä koko ajan! Herään yöllä pissalle ja ensimmäinen ajatus on heihoihauki. Aamulla herätyskellon soidessa heihoihaukittelen jopa ennen kuin ehdin kirota kellon soimisen. Muistutan lasta kotoa lähtiessä, että onhan puhelin heihoihauki repussa. Tunneilla on ollut vaikea keskittyä, koska hauki on ujuttautunut joka väliin. Fotosynteesin pimeäreaktiot tapahtuvat valoreaktioissa muodostuneiden heihoihauki ATP-molekyylien sisältämän energian avulla. Ilmastonmuutos johtuu heihoihauki ihmisen voimistamasta kasvihuoneilmiöstä. Kauppaan en ole edes uskaltanut mennä, koska olisin varmasti pyytänyt leikkeletiskillä palvikinkun sijaan haukea.

Hauki ujuttautui korvaan viime viikonloppuna, jolloin järjestimme megasuperhyperjuhlat n. 80 ihmiselle. Kaikki meille rakkaita ja tärkeitä kaikilta elämän alueilta. Olen ollut koko viikon ihan valtavan väsynyt, mutta myös hykertyneen onnellinen siitä, kuinka hyvin kaikki meni ja kuinka ihanaa oli nähdä ihmisiä, joista osan kanssa on ollut jopa 20 vuoden tauko. Jossain vaiheessa iltaa jorasimme tanssilattialla Ultra Brata ja siitä lähtien hauki on kulkenut kanssani. Heihoihauki!

Ainoa hauska juttu tässä haukihelvetissä on se, että olin jo parin viikon ajan miettinyt seuraavaa postausta, jonka otsikko olisi Hei hei hella! Heihoihauki, heiheihella! Miten sattuikaan? Olen koko kesän tehnyt suurimman osan ruuasta uunissa ja vaikka kyse ei olekaan mistään pyörän keksimisestä uudestaan (ja olen sitä harrastanut paljon aikaisemminkin), olen jotenkin ihan hurjan innoissani asiasta. Mikään - ei siis mikään - ei helpota arkiruuanlaittoa niin paljon kuin uuni! Olin ajatellut postata aiheesta tänään, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa tuottaa mitään älyllistä tekstiä juuri nyt. Tälläkin hetkellä mulla on uunissa ihan mahtava kana-mättövuoka tuloillaan. Lupaan kertoa sen reseptin ensi kerralla ja kirjoittaa silloin enemmän aiheesta. Juuri nyt kykenen kuitenkin vain siihen, että (laulan päässäni heihoihaukea) käyn kommentoimassa muutaman blogin puolella ruokaa odotellessani ja sen jälkeen kaadun sänkyyn. Juhlien järjestäminen oli ihan mahtavaa, varsinkin kun kaikki onnistui 100%, mutta voihan hauki, kuinka rankkaa se olikaan!

Palataan siis uuni- ja vuokaruokiin ensi viikolla! 

Siihen asti toivottelen kaikille mahtavaa viikonloppua ja kivoja korvamatohetkiä hauen kanssa 💓

TÖIHIN PALUU JA SYKSYN SUUNNITELMIA

Mistä tietää, että ollaan palattu arkeen? No siitä tietenkin, että perjantaina syödään tortilloja ❤ Lomalla viikonpäivä ei vaikuta ruokalistaan millään tavalla, ihan sama onko perjantai vai tiistai, mutta heti töiden alkaessa meillä ollaan siirrytty takaisin hyväksi havaittuun perjantaina mättöruokaa -tapaan. Tortillat valmistuvat vasta illalla, joten aloitetaan kuva maanantain selviytymisruuasta; piipahdin koululla hoitamassa juoksevia asioita ja olin kolmen tunnin rupeaman jälkeen ihan puhki 😂

Töihin paluu on sujunut yllättävän kivuttomasti ja jopa seesteisesti tänä vuonna. Toki joka päivä on ollut kauheaa härdelliä ja hälinää, ympäriinsä juoksemista (mittasin torstain askeliksi 6356!), kuudentoista asian unohtamista ja kahdenkymmenen lisäämistä muistilistalle ja hervotonta väsymystä päivän päätteeksi. Mutta siinä kun viime vuonna hyppäsin altaan syvään päätyyn aika kylmiltään kädet ilmassa viuhuen, olen tänä vuonna kahlannut veteen sieltä matalasta päädystä ja pitänyt nenästä kiinni jo etukäteen, ihan vaan varmuuden vuoksi. Viime vuonnakin toki tein the suunnitelman, mutta eipä siitä ole paljoa hyötyä elokuussa, jos on valmiiksi miettinyt, miten selviää lokakuusta! Tänä vuonna tajusin jalkautua ajoissa ja tein ihan konkreettisia toimenpiteitä. Katsoin läpi kaikki kolmen ensimmäisen viikon tunnit ja täydensin puuttuvat kohdat. Menin työpaikalle päivän etuajassa ja printtasin ja kopioin valmiiksi kaiken mahdollisen ekaa jaksoa varten. Kotona siivosin (no haha, en todellakaan!!), katsoin valmiiksi ekojen päivien vaatteet itselleni ja lapselle (kyllä, never before!), sulatin pakastimen (käyttäen fööniä, paistinlastaa ja pientä vasaraa) ja tein paria ekaa viikkoa varten ruokasuunnitelman (mikä ei kyllä ihan toiminut, tästä tarkemmin postauksen lopussa). Olen tehnyt parin päivän lounaseväät valmiiksi kerralla ja syöttänyt perheelle iltaisin itse tehtyä makaronilaatikkoa kolme päivää putkeen tai ostanut palan savulohta ja keittänyt pari perunaa. Olen siis edennyt tunti kerrallaan, enkä miettinyt, miltä musta tuntuu marraskuussa, jos nyt aloitan D-vitamiinin tankkauksen. Sekin suunnitelma on toki hyvä olla olemassa, mutta nyt ensin pitää selviytyä tästä elokuusta!

Selailin pari viikkoa sitten vanhoja blogitekstejäni läpi etsien yhtä superhyvää reseptiä, jonka luulin tallentaneeni tänne, mutta en kyllä (ainakaan vielä) löytänyt sitä. Kirjoituksia lueskellessani huomasin niissä yhden toistuvan teeman: asioiden suunnittelemisen etukäteen tyyliin "tänä syksynä meinaan..", "tarkoitus on seuraavien kuukausien aikana..." ja niin edelleen. Moni blogia lukeva varmaan säännöllisesti pyörittelee silmiään sille, että harvemmin nämä mun suunnitelmat toteutuvat. Mutta hei, älkää pyöritelkö, mä kerron nyt, mistä on kyse. Mä yksinkertaisesti vaan tykkään asioiden suunnittelemisesta ihan kauheasti ❤ Haastava ja vähän ankea kesä on antanut aikaa ajatella ja analysoida arkea, asioita ja itseäni ja olen tajunnut, että just toi asioiden suunnittelu on mulle tosi tärkeää. Aika harvoin sillä on kauheasti merkitystä, toteutuuko suunnitelmat vai ei, pääasia, että niitä pääsee tekemään. On kuitenkin pari asiaa, joiden suunnitteleminen on aiheuttanut stressiä ja jopa ahdistusta ja niistä olen nyt päättänyt päästä eroon.

Liikuntasuunnitelmat olen päättänyt laittaa nyt ihan jäihin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö meinaisi liikkua, mutta viimeiset noin 30 vuotta elämästäni olen merkinnyt lukuvuosikalenteriin aina elokuussa koko syksyn harrastukset kertarytinällä. Olen innoissani ilmoittautunut erilaisiin liikuntaryhmiin tai/ja ostanut salikortin. Tutkinut lukujärjestyksiä ja merkinnyt aamuihin ja iltoihin joogaa, kävelylenkkiä, salitreeniä ja BodyPumppia. Tai mistä nyt sitten sinä vuonna olenkin ollut innoissani. Vuosi toisensa perään olen syyskuun puolesta välistä alkaen vetänyt viivan näiden merkintöjen yli monta kertaa kuukaudessa ja loppuvuodesta jo monta kertaa viikossa. Yliviivatut kohdat olen korvannut niillä jutuilla, mitä juuri sinä päivänä olen halunnut tehdä. Olen käynyt kävelyllä, mennyt uimaan tai käynyt sittenkin siinä toisessa joogaryhmässä. Tai en ole tehnyt mitään. Mutta ne yliviivatut suunnitelmat ovat koko ajan kummitelleet mielessä ja aiheuttaneet huonoa omaatuntoa ja alemmuuden tunnetta. Nyt päätin laittaa tälle järjettömyydelle stopin, eikä kalenterista löydy yhden yhtäkään liikuntamerkintää koko syksylle (tai no löytyy yksi säännöllinen, mutta se on semmoinen hauska semi-liikuntajuttu, josta kerron sitten jossain vaiheessa, kun se on alkanut). Lisäksi mulla on nykyjään se oma (vielä vähän keskeneräinen) kotisali (jonka olen unohtanut esitellä, koitan muistaa saada aikaiseksi...), joten pääsen tekemään treenin ilman mitään sen kummempia kalenterimerkintöjä ihan milloin vain.

Ruokasuunnittelu on toinen päänvaivaa aiheuttava asia. Sujuva arki edellyttää sen tekemistä, mutta olen nyt vihdoin alistunut sen tosiasian edessä, että mulla vaan ei toimi viikkoruokalistojen tekeminen. Yritin sitä taas kerran loman vikoina viikkoina: ostin ihan kalenterin sitä varten ja suunnittelin, että maanantaina sitä, tiistaina tota, keskiviikkona jämiä, torstaina tätä ja niin edelleen. No, eihän siitä mitään tullut! Mä olen niin fiiliskokkailija, että en pysty noudattamaan tarkkoja suunnitelmia, joten päätin lopullisesti luopua niistäkin. (Varaan tähän toki mahdollisuuden tehdä ja kokeilla niitä vielä joskus...) Sen sijaan mulla toimii aika hyvin se, että käyn kerran viikossa (tai tilaan netistä) isosti kaupassa ja ostan jääkaapin täyteen perusraaka-aineita. Mulla on niin hillitön arsenaali mausteita ja kuiva-aineita mun ruokakaapissa, että pystyn tekemään jauhelihapaketista vähintään neljä erilaista ruokaa varastojen turvin. Ja kun mietin taaksepäin, niin tämä on aina ollut mulle se toimivin tapa. Joten valmiit viikkoruokalistat heihei ja mahdollisuus fiiliksen mukaan tekemiselle! Marika myös muistutti valmiista ruokakasseista ja niihin meinaan kyllä myös lähiaikoina turvautua. Mehän asutaan niin metsässä, että meille ei aina Postikaan löydä perille, mutta työpaikalle olen joskus tilannut Kauppahalli24 -palvelun kautta näitä valmiita kasseja ja siihen meinaan palata nyt tänä syksynä.

Hups, tämän piti olla ihan vaan pikainen ja lyhyt perjantaipostaus, mutta olen istunut koneella jo pari tuntia! 

Juttua piisaisi vielä toisen parituntisen verran, mutta nyt niiden tortillojen kimppuun. Ihanaa viikonloppua kaikille ja arjessa selviytymistä itse kullekin!