perjantai 26. huhtikuuta 2019

VIHREÄÄ JA VALKOISTA ❤

Olin raskaana, kun noin kolmetoista vuotta sitten löysimme tämän tontin ja rakastuimme paikkaan päätä pahkaa. Oli talvi, eikä meillä ollut mitään käsitystä, mitä lumihangen alta keväällä paljastuisi, mutta tunsimme niin vahvasti olevamme kotona, ettemme miettineet tuollaisia "pikkuseikkoja" ollenkaan. Myyjältä kyllä kuulimme, ettei täällä mitään kaunista vanhaa puutarhaa ole, eikä sellaista tosiaan keväällä paljastunutkaan. Vanhoja puita ja marjapensaita kuitenkin ja lähes puolen hehtaarin verran pihaa ja omaa metsää, joka oli valmiina odottamaan innostunutta puutarhuria... Syytän raskaushormoneja (ja myöhemmin imetyssellaisia) siitä vallattomasta ja innostuneesta optimismista, joka valtasi mieleni saaden mut uskomaan, että parissa vuodessa meillä olisi puutarhan alku, joka sitten seuraavien vuosien aikana jalostuisi ihanaksi, vähän sinne tänne silleen kivan boheemisti rehottavaksi, ei liian sliipatuksi, mutta kuitenkin harkitun kauniiksi ja seesteiseksi puutarhaparatiisiksi. Vähänkö tiesin siinä vaiheessa...


Olen siis kaupunkilainen, joka aikaisemmin (ja edelleen) kykeni tappamaan kaikki huonekasvit. En ollut koskaan edes haaveillut omasta pihasta tai puutarhasta, mutta tänne saapuessamme muhun iski ihan hillitön puutarhainto. En voinut edes kuvitellakaan, että olisin päästänyt tänne jonkun ammattilaisen sotkemaan ajatuksiani ja tekemään minun puutarhalleni jotain, mikä ei sitten näyttäisi minulta. No, arvaatte varmaan - olisi ehkä kannattanut. Into hiipui muutamassa vuodessa tajuttuani, mitä saatanallista työtä ja rahanmenoa tämän kokoisen alueen muuttaminen edes suht salonkikelpoiseksi puutarhaksi tarkoittaa. Enkä siis edelleenkään halunnut enkä halua mitään hienoa tai sliipattua, mutta edes jotain nättiä ja harkittua. Kaiken päälle kun lisää kärsimättömyyteni ja kyvyttömyyteni mihinkään perusteelliseen ja pikkutarkkaan työskentelyyn, niin tässä sitä nyt sitten ollaan.


Rakastan edelleen tätä paikkaa ja tietyllä tapaa jopa tuota pihaakin, mutta huokailen kyllä syvään joka kevät, kun lumien alta paljastuu ne samat kohdat, jotka olisi pitänyt viime kesänä (ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä...) renssata, ruokota, pohjustaa, työstää, istuttaa, kitkeä, lannoittaa, kitkeä, leikata... saamari soikoon, eikö kukaan ole keksinyt kasveja, jotka vaan ovat paikallaan ja kiittävät istuttajaansa siitä, että ylipäätään saavat kasvaa jossain? Joka kevät päätän uhrata tämän vuoden lomarahat puutarhaan (mikä summa ei käytännössä edes riittäisi oikeastaan mihinkään), mutta joka vuosi päädyn käyttämään ne rahat kuitenkin johonkin järkevämpään eli siihen lomailuun, mihin ne on tarkoitettukin. Ja nuukuttani ostan neljä kesäkukkaa, jotka tapan juhannukseen mennessä 😂

No, olen mä parina viime kesänä saanut edes vähän aikaiseksi ja visio on jopa vähän kirkastunut. Olen antanut itselleni luvan tehdä oikeasti vain pienen palasen kerrallaan ja olen ollut niistä palasista ihan hurjan ylpeä. Niissä vaan on yksi ongelma eli mikään niistä ei oikein sovi yhteen. Jokainen pikkupläntti on syntynyt spontaanin innostuksen seurauksena, kun olen ihastunut johonkin kasviin tai väriin ja rakentanut sen ympärille pienen minipuutarhan. Punainen lanka on puuttunut ihan kokonaan!

Pääsiäisenä kuitenkin koin jonkinlaisen valaistumisen! Koin lähes uskonnollista hurmiota ihastellessani ruukkuun istuttamiani valkoisia kukkia. Miten kaunis valkoisen ja vihreän liitto onkaan ❤ Se punainen lanka löytyi vihdoinkin! Haluan, että ensi keväänä maasta puskee satoja valkoisia tulppaaneita, narsisseja ja helmililjoja. Haluan ihastella Lumipalloheisin valkoisena hohtavia palleroita ja nuuhkia valkoisen syreenin kukkia. Haluan valkoisia pioneja, valkoisia Japaninkelloja amppeleihin, valkovihreitä kuunliljoja leviämään kaikkialle. Valkoista, valkoista, valkoista ❤

Nupuillaan olevan perunanarsissi näyttää kuvassa keltaiselta, mutta on oikeasti kauniin vihertävänvalkoinen!

Ai mitäkö tein tämän valaistumisen ja hurmion jälkeen? 
No kävin ostamassa amppelin tietenkin...



I rest my case 😂

torstai 18. huhtikuuta 2019

WHEN LIFE GIVES YOU LEMONS...

... make lemonade, they say! Ai että, olen aina inhonnut tätä elämänviisautta! Teoriassahan se on aivan loistava, just noin tietenkin pitäisi toimia, mutta hitto soikoon - kyllä ne limonaadit useimmiten jää tekemättä siinä tilanteessa. Meillä on ollut kulho täynnä sitruunoita nyt parin viikon ajan - ei mitään vakavaa, mutta "kriisin" ja siitä seuraavan stressin määrähän ei aina korreloi lineaarisesti ja joskus joku pikkujuttukin saattaa suistaa normaalin arjen raiteiltaan ihan totaalisesti.


Noin puoli vuorokautta edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen lapsen ranteen kaksi luuta sanoivat niksnaks (en onneksi kuullut) ja vietinkin 50-vuotispäiväni loppuillan ja puolet yöstä sairaalassa. Tuli kyllä hienosti nähtyä, kuinka tehokasta, kokonaisvaltaista ja loistavaa hoitoa meillä lapset saavat, mutta toisaalta olisin kyllä mielelläni jättänyt tämän kaiken kokematta! Sata ja tuhat kertaa pahempia asioita voisi sattua, mutta jokainen vanhempi tietää, että mikään ei ole kamalampaa kuin se, että omaan lapseen sattuu. Käsi on kipsattu ja ensimmäisen kontrollin mukaan paraneminen on hyvässä vauhdissa, mutta voi herranjestas, kuinka sekaisin kaksi pientä hajonnutta luuta voivatkaan arjen saada!

Arjen piti just helpottua, koska fillarilla kouluun ja takaisin. Samaan aikaan alkoi mun vuoden rankin jakso (= aikaiset aamut, myöhäiset iltapäivät), joten kuskaamiset ja kulkemiset vaatii ihan käsittämätöntä aikataulutusta. Koeviikon kokeet korjaamatta. Uuden jakson alku ja tuntien miettiminen. Koulutuspäivään osallistuminen. Pienryhmätreenin aloittaminen OP Centerillä. Pihan ja puutarhan keväthommien tekeminen. Oman treenihuoneen viimeistely (vihdoinkin). Kotona (perusteellisen) (kevät)siivouksen tekeminen. Talvivaatteiden laittaminen varastoon ja kevät/kesävaatteiden esiin kaivaminen. Plus kaikki tuhat ja sata muuta juttua, mitkä olisi just nyt pitänyt saada tehtyä.


No, onneksi osaan olla suht "armollinen" ja rento itseäni kohtaan tällaisessa tilanteesta ja moni juttu tolta listalta siirtyi myöhemmäksi ihan suosiolla. Mutta niin moni oli pakollista tekemistä, että onnistuin vetämään itseni ihan stressipiikkiin. Ja huomasin sen, että kun kaiken taustalla on lapselle tapahtunut onnettomuus, niin stressi on monikertaista verrattuna siihen, että kyseessä olisi ollut ihan vaan "tavallinen" stressijakso.

Nyt vähitellen alkaa helpottamaan (vaikka arki melkoista sompailua edelleen onkin). Työasiat on hoidettu ajan tasalla ja olen myös ihan superylpeä siitä, että olen kaiken tämän keskellä saanut treenaamisen kulkemaan. Kirjoitan myöhemmin noista pienryhmätreeneistä, ihan mahtava juttu! Ja oma treenihuone on ollut jo käytössä pari kertaa, muutama viimeistely vielä puutttuu, niin sitten otan kuvia ja esittelen sen teille :)

Niin että eipä mulla tällä kertaa ollut tämän kummempaa, kunhan kävin selittämässä missä olen ollut ja vähän purkamassa stressiä kirjoittamiseen. Piha ja puutarha on semmoinen rötykasa, että ei ole todellista, mutta nyt pääsiäisenä pitäisi olla kauniita päivä, että sinnekin pääsee vihdoin möyrimään. Sisällä siivouksen ja vaaterumban siirrän ensi keväälle hamaan tulevaisuuteen!



Ruokapuolikin on ollut ihan retuperällä, jopa pahemmin kuin aikaisemmin tämän kevään aikana, joten tänään keskityn siihen, että teen pitkästä aikaa hyvän arkiruuan. Kaadan lasiin viiniä (no joo, saatoin jo kaataa vähän...) ja keskityn vaan kokkaamiseen ja perheeseen. Suunnittelen samalla lauantain lampaalle jonkun hyvän reseptin. Huomenna nukun pitkään ja lepään, lauantaina kömmin pihalle ja vietän siellä sitten lopun pitkästä viikonlopusta. Ihan parasta 💓

Rauhallista, leppoisaa ja levollista pääsiäisen aikaa teille kaikille 💓

perjantai 5. huhtikuuta 2019

HAVAINTOJA VIIDELTÄ VUOSIKYMMENELTÄ

Rakkautta ei kannata etsiä aktiivisesti. Sen löytää siinä vaiheessa, kun on jo luovuttanut koko homman.

Elämää ei muutenkaan kannata suunnitella ihan kamalan paljon, se menee kuitenkin jonkun toisen käsikirjoituksen mukaan. Tärkeintä on nauttia matkasta.

Jos et osaa laulaa, kannattaa muistaa, että et osaa laulaa myöskään reippaassa kekkulissa. Varsinkaan julkisesti, kuten esim. karaokessa. Sama juttu kannattaa muistaa vuosikymmenestä toiseen.

Elä tänään, älä eilen tai huomenna. Älä odota eläkeikää tai jotain muuta maagista rajaa, voi olla, ettet koskaan yllä sinne asti.

Mieti aina kahteen kertaan ennen kuin sanot jotain omasta mielestäsi nasevaa, näppärää tai nokkelaa. Jos mielessä edes käväisee ajatus siitä, että pitäisikö jättää sanomatta, se on todennäköisesti oikea ratkaisu.

Kehu lastasi aina tilaisuuden tullen. Jos sinulla ei ole omia, kehu muiden lapsia.

Ylinopeussakon saa juuri silloin, kun ei mielestään aja ylinopeutta, varsinkaan sellaisella alueella, missä rajoituksen ei mielestäsi pitäisi olla niin alhainen.

Älä koskaan ole vahingoniloinen muiden ihmisten epäonnistumisesta. Paitsi silloin, kun joku saa ylinopeussakon, koska ylinopeuden ajaminen nyt vaan on tyhmää.

Äidit eivät ole aina oikeassa, vaikka niin väitetäänkin. Oman havaintoni mukaan isät useimmiten ovat, joten kuuntelee isääsi ja anna miehen puhua lapselle.

Kun mokaat, kanna asiasta vastuu ja pyydä anteeksi. Kaikki mokaavat joskus, vain harva osaa hoitaa jälkipyykin.

Arkiaamuna meikkaaminen onnistuu lähes aina, mutta juhlameikkiä tehdessä se toinen silmä epäonnistuu aina. Joka kerta.

Jos olet menossa niihin juhliin mekossa, joka oli vuosi sitten sopivan kokoinen, muista sovittaa sitä mekkoa hyvissä ajoin! Se on vuoden aikana muuttunut ihan taatusti joko liian pieneksi tai isoksi. Yleensä liian pieneksi.

Myös naisille kasvaa nenäkarvoja, mikä on huutava vääryys ottaen huomioon sen, että me saatiin luomisvaiheen lottokierroksella myös kuukautiset, vaihdevuodet, PMS, selluliitti ja tissit. No, tissit on toki ihan kivat, mutta ne alkaa roikkua jossain vaiheessa.

Toisaalta saatiin kyllä synnyttäminen, mikä sattuu ihan mielettömästi, mutta on kaiken sen kivun wörtti.

Ei kannata lainata äidin perintörintaneulaa salaa päiväkodin retkelle. Se katoaa kuitenkin. (onneksi kyllä löytyykin, mutta siinä kävi vaan tuuri)

Arki on samaa mössöä kaikilla, myös sillä naapurilla, jolla on hienompi auto tai ystävällä, jonka tissit ei ole vielä alkaneet roikkua. Nauti siitä arjesta, sitä kutsutaan elämäksi!

Maailma on täynnä paskoja tyyppejä ja joudut niiden kanssa tekemisiin väkisinkin. Tärkeintä on huolehtia siitä, ettet kuulu itse samaan porukkaan.

Laadukkaan vaatteen ostaminen kannattaa aina. Paitsi silloin, kun et varsinaisesti tarvitse kyseistä vaatetta.

Koulussa ei kannata stressata niin kamalasti, elämä onnistuu oikein hyvin ilman kuutta laudaturiakin.

Toisaalta ei kyllä myöskään kannata lintsata lukiossa niin monelta historian ja ruotsin tunnilta. Varsinkin historian osaaminen aikuisena on ihan älyttömän tärkeää, vaikka sitä ei 16-vuotiaana vielä tajuakaan.

Liikunnasta pitää tehdä itselleen tapa ja rutiini jo nuorena - vanhempana se on ihan hiton vaikeaa. Ei ole väliä mitä teet tai kuinka hyvä olet lajissasi, kunhan teet jotain!

Itselleen pitää osata nauraa. Jos ei tule luonnostaan, opettele. Homma ei toimi muuten!

Ihmisyyden tärkeimmät ominaisuudet ovat suvaitsevaisuus ja empatia. Jos ei tule luonnostaan, katso peiliin ja opettele.

Ihan kaikkea ei kuitenkaan pidä suvaita; vihan ilmaiseminen julkisesti ei ole ihmisoikeus tai sananvapauteen kuuluva asia. Pidä huoli, että kuulut niihin, jotka ovat tässä asiassa oikealla puolella. 

Kun timanttisormukset eivät ole arkipäivää, sellaisen saaminen lahjaksi tuntuu ihan hiton kivalta.

Elämää ei pidä ottaa niin hirveän tosissaan. Onnellisimpia ovat ne, jotka osaavat myös relata välillä.


No niin, arvaattekin varmaan, mikä päivä tänään on 😏

p.s. tämmöistä postausta ei kannata tehdä! Näiden miettimistä ei pysty lopettamaan...

tiistai 2. huhtikuuta 2019

24 KYSYMYSTÄ ELÄMÄSTÄ

Tuula haastoi minut miettimään elämää tässä hienossa haasteessa, joka on alunperin lähtenyt liikkeelle Vihervaaran Annan blogista (jos et jo lue näitä blogeja, aloita ihmeessä!). Kiitos Tuula, tässä olikin pohtimista ja miettimistä usealle päivälle. Vastausten vääntäminen oli joissain kohdissa jostain syystä ihan tosi vaikeaa, joten tämä on roikkunut puolivalmiina täällä jo ties miten pitkään. Nyt vihdoinkin sain kirjoitettua postauksen loppuun, vaikka moni kohta jäikin vähän kaihertamaan - että olisin halunnut jotenkin paremmin vastata, mutta menkööt nyt näin. Oli hassua huomata, että vaikka tunnen itseni tosi hyvin, sen saaminen paperille on jotenkin ihan kauhean vaikeaa!


Mitä rakastat?

Rauhan ja räiskeen välistä tasapainoa. Haluan elämän olevan toisaalta seesteistä ja rauhallista, mutta kaipaan välillä myös äänekästä naurua, meteliä ja suuria tunteita. Olen saavuttanut sellaisen elämän, jossa tämä tasapaino toteutuu suurimman osan ajasta.

Missä olet tosi hyvä?

Haluan vastata tähän äitiydessä, vaikka olenkin siinä(kin) varmasti tehnyt paljonkin virheitä. Uskon kuitenkin, että kukaan meistä ei voi onnistua tässä täydellisesti, mutta silti voi sanoa olevansa hyvä äiti. Olen tehnyt asian eteen intuitiivisesti kaikkeni uhraamatta kuitenkaan omaa itseäni "äitiyden alttarille".

Olen käsittääkseni myös ihan kelpo opettaja (koska tykkään hommasta niin älyttömästi ja se välittyy opiskelijoille) ja ruuanlaitossa myös pärjään monelle.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Mies ja lapsi, molemmat. Meri, hyvä kirja ja onnistunut ruoka-annos.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolesi esiin?

Vastaan tähänkin mies ja lapsi. Toki molemmat saavat minusta välillä myös ne pahimmat puoleni esiin, mutta mielestäni se on kolikon välttämätön kääntöpuoli. Opiskelijat koulussa, heille olen usein se paras versio itsestäni.

Mitä haluaisit oppia?

Tekemään ruokaa vieläkin paremmin. Ottamaan edes suht hyviä kuvia (varsinkin ruuasta). Ottamaan haltuun omat to do -listat. Hoitamaan pihaa ja puutarhaa paremmin.

Haluaisin myös ihan hirveän paljon osata laulaa, mutta se on aika lailla mahdoton tavoite tästä lähtökohdasta.


Mistä haluaisit tietää lisää?

Kaikesta siitä, mitä opetan jo nyt. Kun opettaa lukiossa kahta ainetta, asiaa on ihan tolkuttomasti. Lisäksi luonnontieteissä kenttä elää niin huimaa vauhtia, että on lähes mahdoton tehtävä pysyä ajan tasalla siinä, missä tällä hetkellä edes suurin piirtein mennään. Saati sitten, että osaisi niistä kaikista aiheista kaiken paljon.

Toisaalta haluaisin tietää myös tulevaisuudesta kaikenlaista. Keksitäänkö syöpiin (ja muihin vakaviin tauteihin) joskus hoitokeino? Miten käy ilmastonmuutoksen kanssa? Aletaanko ihmisiä kloonaamaan? Saavutetaanko joskus maailmanrauha ja saadaanko köyhyys poistettua? Miten käy ihmislajin, tämän fiksuimman ja samalla tyhmimmän lajin?

Onko sillä väliä viiden vuoden kuluttua?

Näillä kaikilla asioilla todellakin on väliä viiden ja kymmenen ja kahdenkymmenen jne. vuoden kuluttua.

Mitä unelmasi olet saavuttanut?

Olen löytänyt ihanan miehen rinnalleni ja mikä tärkeintä, olen äiti. Nämä ovat ainoita todellisia unelmia, mitä minulla on koskaan ollutkaan. Olen toki myös unelma-ammatissani, mutta en muista aktiivisesti unelmoineeni opettajan työstä koskaan. Kunhan vaan kävi "tuuri" jossain vaiheessa ja tajusin sen olevan minun juttuni.

Tietynlainen saavutus on sekin, että olen kohta 50-vuotias ja tykkään itsestäni ja elämästäni. Kai sekin jonkinlainen unelma on nuorena ollut, vaikkei sitä ole silloin sanoiksi osannut asettaakaan.

Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)

Tämä on mulle vähän tylsä, koska elämä ei ole muuttunut kauheasti viimeisen 13 vuoden aikana. Jos kysymyksessä olisi ollut 15 vuotta sitten, vastaisin epäröimättä, että olin onneton ja hukassa. Elämässä ei ollut sisältöä. Tapahtumia, matkoja, juhlia ja kaikenlaista muutakin oli toki ihan valtavasti, mutta menin nukkumaan joka ilta surullisena. Nyt ei elämässä tapahdu juurikaan mitään, mutta menen nukkumaan joka ilta onnellisena 💓 Että juu, eteenpäin on todellakin menty!

Mikä on sinulle todella tärkeää?

Alan nyt toistaa itseäni, mutta vastaan taas ensimmäiseksi perhe. Itsenäisyys, rauha, tasa-arvoinen parisuhde ja yhteiskunta. Oma työ ja siellä opettajan työhön liittyvä itsenäisyys ja autonomisuus. Se, että koen olevani aika hyvin tasapainossa oman itseni kanssa.
 
Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Kirjoittaisin kirjan. Perustaisin catering-yrityksen (en kyllä haluaisi lopettaa opettamista, joten tähän vaadittaisi myös 6 päivää lisää viikkoon, mutta tämähän oli nyt haaveilua).

Kun oikein mietin tätä, tajusin, että ei minulla ole asioita, joiden tekemistä rajoittaisi epäonnistumisen pelko. Kohdallani on yleensä kyse enemmänkin laiskuudesta tai saamattomuudesta :)

Kenen mielestä olet kaunis?

Lapsi on vielä siinä iässä, että hänen mielestään äiti on maailman kaunein nainen. Mies taitaa myös pitää minua kauniina, mutta meillä ei ole tapana puhua toistemme ulkonäöstä ei hyvässä eikä pahassa. Veikkaan, että myös oma äitini pitää minua - kuten kaikkia lapsiaan - kauniina.

En oikeasti osaa vastata tähän! En yleensä mieti itseäni ulkonäön kautta, enkä myöskään hengaile sellaisten ihmisten kanssa, jotka sitä tekevät.

Ilahduttavia ovat ne hetket, kun katson itseäni peilistä ja ajattelen itse noin.

Kuka rakastaa sinua?

Mies ja lapsi. Muu perhe. Ystävät. Minä itse.

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Ikävä kyllä maailmassa olisi niin paljon muutettavaa, että vastauksesta tulisi liian pitkä, ellen rajaisi tätä kolmeen kohtaan.

Itsekkyys on yksi lajimme huonoimmista piirteistä. Se johtaa pyrkimykseen alistaa ja sortaa toisia ja sitä kautta konflikteihin ja sotiin. Jos saisin lisättyä edes ripauksen empatiaa jokaiseen maailman ihmiseen, uskon, että kaikilla olisi vähän parempi olla. Tämä johtaisi myös luonnon parempaan arvostamiseen ja sitä kautta ympäristöongelmien ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Epätasa-arvon kitkeminen. Kuuluu samaan sarjaan kuin edellinen, mutta täsmentää ongelmaa.

Tekisi mieli toivoa tiettyjen sairauksien poistamisesta jotain, mutta biologina pelkään ajatusta siitä, että liian pitkälle menevä lääketieteen kehitys tulee sotkemaan luonnon tasapainoa. Jo nyt me "rikomme" sitä tasapainoa parantamalla heikot ja sairaat. En siis tarkoita sitä, etteikö näin saisi olla, mutta jos ihmiskunta onnistuisi karsimaan kaikki taudit ja sairaudet, meidän lisääntymistä ei rajoittaisi enää mikään. Ja mitä tämä tarkoittaisi muille lajeille ja maapallolle?

Arvasin, että tämä kohta on vaikea. Voisin kirjoittaa tästä loputtomiin ja kaikki, mitä sanoisin, vaatisi taas kymmenen sivun lisäselityksen. Jätän tämän kysymyksen siis tähän ja toivon, että saitte ajatuksestani kiinni edes vähän.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Olen parhaimmillani tosi hyvää seuraa; hauska, viihdyttävä ja kaikenlaisiin keskusteluun kykenevä. Tämän kääntöpuoli on kyllä sitten se, että saatan seurassa dominoida tilannetta liikaa, olla liikaa esillä ja jyrätä muut alleen. Uskoisin olevani ihminen, joka tuo iloa ja myös särmää ja sävyjä läheisteni elämään. Annan kaikkeni, silloin kun tunnen toisen sen ansaitsevan.

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Tässä kohtaa muhun iski ihan kauhea paniikki - miten voi olla niin, että mun elämä on niin tylsää (?) ja tasaista, etten muista lähiaikoina tehneeni mitään uutta?????? En laske tähän jonkun uuden ruokalajin kokkaamista tai muita "pikkujuttuja", mutta en ihan oikeasti saa päähäni, milloin olisin tehnyt jotain räväyttävän uutta. Huomenna olen menossa täältä landelta ekaa kertaa Helsinkiin ihan kokonaan julkisilla (tarkoittaa kävelemistä bussipysäkille, tuskaisan pitkää köröttelyä paikallisbussilla ties minkä mutkien kautta), koska en meinaa olla illalla ajokunnossa, eikä autoa voi jättää juna-asemalla yöksi, koska tarvitsen sitä seuraavana aamuna. Ensi viikolla olen aloittamassa pienryhmätreenaamisen Optimal Performance Centerillä (monen kuukauden, ettei jopa vuoden haave). Lasketaaks nää tähän?

 
Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Yritän ainakin. Joskus jyrään muut alleni dominoivan luonteeni takia, mikä ei tunnu yhtään hyvältä, koska en lainkaan tykkää siitä, jos minulle tehdään niin. Mutta suurimman osan ajasta kyllä.

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

Olen vähän huono uskomaan itseeni silloin, kun on kyse omaan hyvinvointiin ja sen parantamiseen liittyviin juttuihin. Olen takertunut vuosia(kymmeniä) mukana roikkuneeseen ajatukseen "en mä kuitenkaan saa aikaiseksi". Tuollainen ajattelu ruokkii itseään ja siitä kierteestä on vaikea päästä irti.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Katso edellinen vastaus. Ihan konkretian tasolla just nyt pitäisi saada uudestaan kiinni säännöllisestä rytmistä tehdä ruokaa, syödä sitä, syödä välipalat jne. Jos joku odottelee innoissaan raporttia minuuttiaikataulusta, niin joudutte kyllä odottelemaan - persiilleen meni koko homma heti startissa (kirjoitan tästä kyllä lisää jossain vaiheessa, mutta tiivistettynä: minuuttiaikataulu on ihan kauhea asia!)

Ketä varten pukeudut?

Arkisin opiskelijoita ja kollegoita "varten". Lainausmerkeissä sen takia, että enhän mä nyt ihan oikeasti niitä varten pukeudu, mutta jos olisin työpaikassa, jossa voisin nyhjätä yksin omassa kopissani, menisin sinne taatusti verkkareissa ja reikäisessä collegepaidassa. Opettajan tulee mun mielestä olla luokan edessä siisti ja neutraali - tai sitten räiskyvä ja persoonallinen. Minä kuulun ensimmäiseen ryhmään. Siinä mielessä kyllä itseäni varten, että töissäkin vaatteiden pitää olla mukavat ja sellaiset, että tunnen oloni niissä mukavaksi ja kivan näköiseksi. Mikään ei ole niin tuskallista, kuin vetää oppitunti vaatteissa, jotka eivät ole omanlaiset!

Viikonloppuisin vaan pukeudun, en varsinaisesti ketään varten :)

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Parhaimpana päivänä itsevarmaksi ja luontevaksi. Itse asiassa paras päivä on sellainen, että en kertaakaan päivän aikana mieti vaatteitani. Pahimpia päiviä (töissä) ovat ne, kun huomaa vaikka villatakin alla olevan topin olevan vähän turhan avonainen tai päällä on housut, joita pitää luokan edessä kiskoa koko ajan ylöspäin.


Viekö tämä unelmiasi kohti? 

Olen ihan varma, että tämä kysymys on putkahtanut väärään kohtaan... tai sitten en vaan tajua kysymystä. Vaatteet eivät todellakaan vie minua unelmiani kohti, mutta tämä postaus ja nämä kysymykset ehkä jonkin verran kyllä. Näiden avulla mietin taas omaa itseäni pitkästä aikaa.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Rakastetuiksi, tärkeiksi, hauskoiksi, merkityksellisiksi. Tai tähän ainakin pyrin. Vanhemmiten olen kyllä tullut myös sellaiseksi, että ne ihmiset, jotka eivät ansaitse kunnioitustani syystä tai toisesta, huomaavat sen kyllä käytöksestäni... 

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

Väitän kyllä olevani ohjissa. Se, onko tie aina oikea tai mennäänkö oikeaan suuntaan, on sitten eri asia, mutta ohjaan kyllä mielestäni omaa elämääni - niin hyvässä kuin pahassa.


Hittolainen, että nämä olivat vaikeita!

Heittäisin haasteen mielelläni eteenpäin, 
mutta lähes kaikki blogiystäväni ovat tämän jo saaneet. 
Haastankin teidät kaikki, jotka vielä ette ole näihin 
sikavaikeisiin kysymyksiin tarttuneet, tekemään sen nyt!

Ihanaa huhtikuun alkua kaikille 💓