KYMMENEN HASSUA KYSYMYSTÄ

Kirjoituskyky on ollut huolestuttavan kateissa koko tammikuun ajan ja olen kovasti odottanut jotain kivaa haastetta, johon osallistumalla pääsisin takaisin kuvioihin. Nyt semmoinen löytyi ja onneksi vielä tarpeeksi dorka, ettei tarvitse liikaa miettiä syvällisiä! Bongasin haasteen Tiian ja Marikan blogeista, mutta on tätä näkynyt monella muullakin. Kuvia on tullut otettua lähiaikoina niin vähän, että oli "hieman" hankala keksiä, mitä tänne laittaisi...

1. Imetkö hiuksiasi?

Haha, tämä on kaikkien mielestä tosi outo kysymys, mutta mä tajuan tämän heti! En tosin ime niitä enää (en keksi, miksi pitäisi), mutta pienenä mulla oli aina pieni hiustuppo suussa (en keksi, miksi). Kaikista hauskinta oli imeä niitä pakkasella ja siten jäädyttää pää täyteen semmoisia hiusjääpuikkoja. En kyllä näin jälkeenpäin tajua, mikä siinä oli niin hauskaa.

2. Petaatko pedin joka aamu?

Kyllä, ihan joka aamu, heti vessakäynnin jälkeen. En ole mikään siisteysintoilija, mutta pedatusta sängystä tulee semmoinen fiilis, että ihan koko kämppä ei ole suoraan räjähdyksen jäljiltä. Olen myös tarkka siitä, että peiton alle ei saa mennä muuta kuin yöpaidassa. Itse asiassa luulin tässä asiassa olevani jotenkin outo tyyppi, mutta käykääpä lukemassa Marikan fiksaatio aiheesta, sain siitä hyvän mielen naurut. Kiitos Marika :)

3. Mikä on suosikkilaulusi?

Tämä on aina yhtä paha. Ihan yhtä mahdoton kuin suosikkikirjan tai -elokuvan nimeäminen. En juurikaan kuuntele nykyjään musiikkia, mikä johtuu siitä, että päiväni ovat niin täynnä hälyä muutenkin; koen tosi voimakkaan tarpeen hiljentää ympäristöni työpäivän jälkeen. Toinen syy vähäiseen musiikin kuuntelemiseen on ihan kamala korvamato-ongelma, joka on vaivannut mua jo muutaman vuoden ajan; lähes mikä tahansa biisi (ei siis tarvitse olla edes mikään renkutus) jää sitkeästi soimaan päähäni 24 tunnin syötöllä heti kuuntelemisen jälkeen... ihan kamalaa!

Suosikkilauluja toki on ja niistä suurin osa nuoruudesta. Aina kun kuulen jonkun vanhan lempparin, se nousee hetkellisesti ykköseksi.

Kaikkien aikojen bändi!

4. Mitä mietit, kun olet yksin autossa?

Aikaisemmin kuuntelin autossa musiikkia ja kelasin tulevaa tai mennyttä työpäivää; aamulla mietin päivän tunnit läpi ja iltapäivällä kävin ne läpi miten meni noin niinkuin omasta mielestä? -tyyppisesti. Viime syksynä aloitin ihan tietoisesti rauhoittamaan automatkat (mun työmatka on noin 25 minuuttia suuntaansa); en kuuntele radiota ja pyrin olemaan ajattelematta yhtään mitään. Aluksi tämä oli tosi vaikeaa, mutta nyt olen kehittynyt siinä niin hyväksi, että näistä "meditaatiohetkistä" on tullut tosi tärkeä osa päivää.

5. Mikä keittiötarvike olisit?

Mähän rakastan, siis RAKASTAN, kaikkia keittiöhärpäkkeitä ja multa löytyy niitä aika lailla joka lähtöön. Yleiskone kuvaa mua ehkä parhaiten, joten valitsen sen.

6. Mikä eläin olisit ja miksi?

Tätä kysymystä en oikein koskaan ole tajunnut. Miten niin "mikä eläin olisit?" - mähän olen jo eläin. Yleensä vastaan tähän kissa (koska en jaksa ruveta vänkäämään ja keskustelemaan näin oudosta aiheesta), mutta mieluiten nakkelen niskojani ja tuhahdan koko kysymykselle.

7. Mitä teet, kun olet vihainen?

Riippuu vähän siitä, kenelle olen vihainen. Lähipiirille kuohahdan nollasta sataan parissa sekunnissa, mutta lepyn myös yhtä nopeasti. Tämä tosin on ihan hirveän harvinaista, vaikkakin nyt elämä esiteinin kanssa vaikuttaa siltä, että lähivuosina kuohahteluja on tiedossa aika usein... Jos taas suutun jossain muualla kuin kotona, pyrin nielemään kiukkuni, mutta jupisen aihetta mielessäni päivätolkulla. Tätäkin tosin tapahtuu hyvin harvoin. En oikeastaan suutu nykyjään (nuorena olin paljon temperamenttisempi) muille kuin anonyymeille vihapuhetta harjoittaville massoille, mikä onkin sitten jo tosi vaikeaa, koska kiukkua ei pääse silloin purkamaan millään tavalla.

8. Mitä toivot itsellesi tällä hetkellä?

Aineellisella puolella toivon uutta uunia. Meidän uunista on ilmeisesti kärähtänyt yksi vastuksista; se kyllä lämpeää, mutta ihan sairaan hitaasti, eikä enää yli 200 asteen edes odottamalla. Teen niin paljon ruokaa uunissa, että tarve on akuutti (itse asiassa olemme menossa ostamaan uuden tänään). Onneksi tuollaiset perusmallit eivät maksa paljoa (en todellakaan tarvitse mitään ylimääräisiä toimintoja), juuri nyt ylimääräistä rahaa ei ole ihan kauheasti (joten saako sitäkin toivoa tässä yhteydessä?).

Henkisellä puolella toivoisin takaisin perusrytmiin pääsemistä. Kuten viimeksi kirjoitin, olen ollut ihan kuutamolla koko tammikuun ajan, eikä siitä nyt pelkästään täyttämätöntä kalenteria sentään voi syyttää. Jostain syystä paluu arkeen ei onnistunut loman jälkeen, kuten normaalisti, ja olen haahuillut koko kuukauden ympäri omaa elämääni. Viime päivinä on ollut havaittavissa merkkejä normalisoitumisesta ja olen sitä suuntausta yrittänyt pönkittää kaikin mahdollisin tavoin.

9. Millainen olet humalassa?

Heh, omasta mielestäni ihan älyttömän hauska ja älykäs. Todellisuudessa taidan kuitenkin olla tosi ärsyttävä: kovaääninen, kaiken keskipisteeksi pyrkivä, dominoiva besserwisser. Onneksi humala on nykyjään kuitenkin todella harvinainen olotila. Pienessä huppelissa (mikä on siis täysin eri asia kuin humala) olen puhelias ja (edelleen!) hauska ja myöskin tosi luova. Ymmärrän hyvin (joidenkin) taiteilijoiden viininlitkimisen.

10. Käytätkö hajuvesiä?

Käytän, mutta yksikössä eli mulla on aina vain yksi tuoksu, jota käytän. Jo vuosien ajan se on ollut Hugo Bossin Deep Red, joka on 100% mun makuun sopiva. Aina silloin tällöin kokeilen jotain uutta, mutta palaan tuohon ominaistuoksuuni takaisin jo muutaman päivän kuluttua.

Mahtavaa tammikuun vikaa viikkoa kaikille!

KALENTERITTOMAN KAUHUELÄMÄÄ

Saavutin joululomalla niin täydellisen rentoutumisen ja zen-tilan, että jätin tekemättä uuden kalenterin päivittämisen. Laiskasti aina välillä mietin, että tarttis varmaan terhä jottain, mutta jotenkin ajattelin, että tietenkin se tulee tehtyä jossain vaiheessa. Koska olen aina, yläasteen alusta lähtien, elänyt paperisen kalenterin rytmittämänä ja myös aina rakastanut sen kanssa nyhräämistä. Tänä vuonna se kuitenkin jäi tekemättä ja jälki on ollut aika kamalaa.

Kuvittelin nimittäin olevani kuitenkin aika hyvin kartalla omasta arjestani, mutta näin ei todellakaan ollut!! Olen nyt viime viikkojen aikana ponnistellut ja paninut seuraavien kysymysten kanssa lähes päivittäin:

Onko tänään arkipäivä vai viikonloppu? (Tämä ajatus on onneksi pyörinyt mielessä vain yhtenä aamuna, kun oltiin oltu kollegoiden kanssa vähän viihteellä (ei tarvitse siis kysyä, että mites se tipaton tammikuu?) lauantaityöpäivän päätteeksi ja sunnuntaiaamuna piti hetki miettiä, että tarviiko tänään lähteä töihin.)

Mitä tunteja mulla on tänään? Onko joku kokous?

Pitikö tänään hakea lapsi koulusta vai tuleeko se taksilla?

Pitääkö se viedä kouluun tänään vai meneekö se taksilla?

Onko sillä joku koe tänään?

Milloin se itse asiassa lopetti kertomasta koepäivät ja rupesi itse huolehtimaan niihin lukemisesta?

Ai siis mun abien välikoe?

Mikäköhän se koealue oli?

Onko tänään illalla a) lapsen tai b) joku oma meno?

Jos on, kuka sen hoitaa?

Mitä tänään piti hoitaa töissä muuta, kuin se opettaminen?

Pitikö siihen yhteen hankkeeseen olla joku suunnitelma kirjoitettuna johonkin päivään mennessä?

Pitikö mun kirjoittaa se?

Olenko itse asiassa edes mukana kyseisessä hankkeessa?

Oliko se tapaaminen tänään vai ylihuomenna?

Vai vasta huhtikuussa?

Siis mikä tapaaminen?

Mitä tänään syötäisiin?

Osallistutaanko me siis vegaanihaasteeseen vai ei?

Mitä eilen syötiin?

Kävinkö viime viikolla vesijuoksemassa, vai suunnittelinko vaan?

Onko mulla edelleen blogi?

Ai on vai... milloin mä viimeksi kirjoitin siihen jotain?

Pitikö siis jotain kuvia ottaa sitä blogia varten?

Niin että ihan vaan tulevia vuosia silmällä pitäen itselle muistutus: 

PÄIVITÄ KALENTERI AJOISSA!!

Kellään mitään vastaavaa?

AJATUKSIA JA AIKOMUKSIA VUODELLE 2020

Olen nyt pari päivää pähkäillyt noita otsikon sanoja! Ajatuksiahan on aina, joten eka osa oli helppo, mutta entä sitten ne vuotta 2020 varten tehdyt... niin, mitkä? Lupaukset? Ei, koska (kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut), lupaus on semmoinen, mitä ei saa rikkoa, ei edes itselle tehtyä lupausta. Toiveita? Ei, toiveet on semmoisia, mihin ei pysty itse vaikuttamaan ("toivon maailmanrauhaa", "toivon, että paranet", "toivon, että auto ei mene rikki"). No entä sitten suunnitelmat? Ääh, vaatii kauheasti, ei suunnitelmat putkahda tuosta vaan, vaan niitä pitää ihan aktiivisesti tehdä (ja sitten myös toteuttaa, muuten niistä tulee tekemättömiä lupauksia). Pieni suunnitelma on toki ihan ok, siinä ei ole kauhean paljon kuormaa. Totesin lopulta, että mulle ainakin sopii tuo aikomus kaikista parhaiten. Siinä on mukana vähän lupausta, vähän toivetta, vähän suunnitelmaa ja loput ajatusta.

Mun olisi tehnyt mieli kirjoittaa näistä sanavalinnoista ja niiden kanssa pähkäämisestä vaikka kuinka pitkään, mutta ajattelin, että ei kukaan varmaankaan jaksa lukea semmoista jaarittelua sivu tolkulla. Itse rakastan sanojen pyörittelyä ja sen miettimistä, mikä sopii mihinkin yhteyteen parhaiten. Mun olisi varmaan pitänyt ruveta kielitieteilijäksi? Toisaalta veikkaan, että jos harrastaisin tätä 40 vuotta, saattaisin ajaa jopa itsenikin hulluuden partaalle. (Enkä kyllä yhtään ole varma, mitä kielitieteilijät ihan oikeasti tekee... )

Mutta asiaan. Moni paheksuu uuden vuoden lupauksia, pitää niitä turhana tai jopa vaarallisena. Mun mielestä on täysin ymmärrettävää - ja ihanaa - pysähtyä sivun kääntyessä miettimään, että mitäs nyt? Ei siinä ole mitään huonoa, että ryhdistäytyy, karistaa harteiltaan vanhoja tapoja tai tekee suunnitelmia seuraavia kuukausia varten. Ongelma on siinä, että yleensä nämä suunnitelmat tuppaavat olemaan ylimitoitettuja, epärealistisia ja niissä lähestytään asioita jonkinlaisen negatiivisuuden tai jopa itseinhon kautta. "Olen niin ällöttävä, kun olen mässäillyt koko joululoman/loppuvuoden/viime vuoden/viimeiset viisi vuotta ja inhoan itseäni. Nyt lopetan kaiken kertaheitolla, ostan salikortin koko vuodeksi, alan pussikeittokuurille ja laihdun taatusti vappuun mennessä 20 kiloa. Ja jos en laihdu, olen ihan paska luuseri." Tällä asenteella, jos lähtee liikkeelle, on ihan 100% varma, että epäonnistuu - oli kyse sitten laihtumisesta tai mistä tahansa muusta elämänmuutoksesta. Olen itse oppinut tämän niin monen kantapään kautta, että en enää ole vuosiin tehnyt mitään epärealistisia uuden vuoden päätöksiä tai lupauksia, koska en vaan enää jaksa enkä halua inhota itseäni. Sen sijaan rakastan tehdä pieniä suunnitelmia ja aikomuksia aina vuoden vaihtuessa. Teen niitä toki muulloinkin, mun mielestä yksi tärkeimmistä asioista elämässä on oivaltaa se, että aina on mahdollisuus tehdä uusi valinta ja aloittaa uudestaan. Sen ei tarvitse olla uusi vuosi, ei maanantai, ei loman jälkeinen eka työpäivä - valinnan voi tehdä vaikka joka päivä. Mutta vuoden vaihtuessa koko kalenteri on tyhjä, mikä vapauttaa myös mielen vaeltelemaan vähän vapaammin, kuin ihan normi torstai-iltana.

AJATUKSIA

On hyvin epärealistista odottaa, että tästä vuodesta olisi henkisesti tulossa kauhean helppo, joten lähden liikkeelle varovaisesti ja varmuuden vuoksi jopa vähän varuillani. Omiin vanhempiini liittyvä huoli ja stressi ei tule helpottumaan, se tulee taatusti lisääntymään ja vaatimaan myös yhä enemmän ihan konkreettista tekemistä. Pahimmillaan tästä on tulossa surun vuosi, mutta olen varautunut siihen niin hyvin, kuin tällaiseen nyt vaan voi varautua.

Töissä tulee olemaan rankempaa, kuin vuosiin, mikä tulee koittelemaan jaksamista ja arjen aikatauluttamista. Toisaalta kaikki tiedossa olevat uudet projektit ovat ihan valtavan innostavia juttuja, joten tästä en niinkään stressaa, kunhan vaan teen kalenteriin jo valmiiksi merkinnän "muista huolehtia omasta jaksamisesta".

Lapsi aloittaa yläkoulun tänä vuonna, mikä on ihan mieletön juttu - juuri äsken hän vasta syntyi! Tähän liittyen meillä tulee olemaan ihan uutta säätöä aikataulujen ja kulkemisten kanssa, mutta toisaalta ensi elokuussa alkaa lapsen elämässä yläkouluun liittyen kaksi niin valtavan isoa ja positiivista asiaa, että mulle on ihan sama, kuinka paljon lisäsäätöä elämään tulee. Olisi kiva avata tätä enemmän, mutta lapsen yksityisyyteen liittyen en sitä valitettavasti voi tehdä. Mutta ihania asioita siis ❤

AIKOMUKSIA

Ruokarytmin palauttaminen elämään on ihan ensimmäinen toimenpide loman loputtua. Tästä olen kirjoittanut varmaan sata kertaa; oman hyvinvoinnin kannalta säännöllinen, oikeanlainen ja riittävä syöminen on kaiken aa ja oo (nukkumisen lisäksi). Tämä on just niitä asioita, jonka suhteen teen valinnan "aloittaa alusta" aina uudestaan ja uudestaan ja mikä tärkeintä, olen oppinut olemaan ruoskimatta itseäni niistä säännöllisistä lipsahduksista, mitä tässä tulee. Se on elämää, sille ei voi mitään ja ruokarytmin voi palauttaa hyväksi vaikka joka aamu. Toki olisi parempi, jos ei ihan joka aamu tarvitsisi aloittaa alusta... Mulla homman sotkee aina lomat, joten ryhdistäydyn tässä asiassa yleensä vähintään elokuussa ja tammikuussa.

Olen niin epäloogisesti luonut tunnisteita ja varsinkaan käyttänyt niitä, että ruokarytmi-sanalla on vaikea lähteä etsimään tähän sopivia tekstejä (yksi näkyy löytyvän...). Tunnisteilla lounas ja arkiruoka löytyy varmasti jonkun verran luettavaa, mutta meinaan tästä tehdä ihan lähiaikoina oman postauksen, joten jos kaipaat vinkkejä ja kokemuksen kautta opittua faktaa asiasta, malta vielä jonkin aikaa!

Seuraavat kuvat eivät liity ruokarytmiin, eivätkä varsinkaan terveelliseen syömiseen, vaan siihen, että välillä pitää myös nauttia ja antaa itselleen höllää - rötväilyn jälkeen hyvä elämä maistuu aina paljon paremmalta ❤

Ruokahävikki on asia, johon meinaan tarttua ihan tosissani. Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut aiheesta, olen tässä - isosta parantamisesta huolimatta - edelleen tosi huono ja tämä myös on aihe, josta kannan eniten huonoa omaatuntoa. Niin maapallon kannalta, kuin ihan oman elämänkin kannalta. Kertaalleen tuotettu ruoka on jo tehnyt oman ympäristöhaittansa, joten sen pois heittäminen tuplaa sen haitan, puhumattakaan jäteongelmasta yms. Ja tietenkin ostetun ruuan pois heittäminen on ihan järjetöntä touhua myös taloudellisesti; saman tien voisin käyttää seuraavalla kerralla takan sytykkeenä seteleitä!

Olen niin monta kertaa maininnut sivulauseessa haaveestani kirjoittaa keittokirja, että yhtä hyvin sen voi jo vihdoin sanoa ääneen. En jotenkin edes osaa kuvitella (edes haaveilla), että kyse olisi keittokirjasta, joka oikeasti julkaistaisi ja joka päätyisi kirjakaupan hyllylle, mutta haluan vihdoinkin saada tuon ajatuksissa jo moneen kertaan kirjoitetun kirjan paperille ja painettua sitten vaikkapa omakustanteena. Jonka jälkeen sitten riivaan teitä kaikkia ostamaan sitä täältä blogin kautta, jotta saisin edes osan kustannuksista katettua 😀 No ei, ihan vakavasti, tuo on siis oikeasti monimonivuotinen haave ja siihen liittyy myös tarina ja oma isäni (johon siis saattaa liittyä tänä vuonna tuo surun vuosi -määritelmä), joten kyse on aika isosta aikomuksesta. Pään sisällä kirjoittaminen on vähitellen tullut siihen pisteeseen, että pidän hyvin todennäköisenä tämän aikomuksen toteutumista!

  

Ajatuksia ja aikomuksia mulla on näiden lisäksi vielä vaikka kuinka, mutta eiköhän näillä pääse alkuun. Osa on sellaisia, että meinaan palata niihin vielä lähiaikoina kirjoittamalla ja osa niin henkilökohtaisia, että pidän ne visusti omana tietonani. 

Mitä ajatuksia tai aikomuksia sulla on tälle vuodelle?