perjantai 10. syyskuuta 2021

ARKIRUOKAHÄSSÄKKÄ IN ACTION -POSTAUS TULOSSA

Ihan vaan pikaisesti tulen moikkaamaan perjantai-iltana ja kertomaan, että työn on alla postaus liittyen edelliseen Arkiruokahässäkkä-postaukseen. Just nyt vaan on niin paljon tehtävää töissä, että aika ja paukut ei riitä postauksen viimeistelyyn. Aihe sai osakseen valtavasti mielenkiintoa myös työpaikalla, kun ihan ohimennen lounastauolla kerroin tekeväni sunnuntaisin neljä ruokaa kerralla. Seuraavan postauksen pointti siis tulee olemaan se, että kyse ei todellakaan ole mistään ydinfysiikasta tai ilmiömäisistä kyvyistä keittiössä, vaan suht helposta parin tunnin puuhailusta kerran viikossa, joka onnistuu, kun suunnittelee homman etukäteen.

Kunhan saan luettua kahden abikurssin harjoitusesseet ja kokeet, kahden aineen ylppärivastaukset (onneksi sentään vaan osan niistä), sekä parin kurssin kurssikokeet, palaudun takaisin normaaliin elämään ja alan toivottavasti myös kirjoittamaan tänne enemmän. Ja keskityn tuon urakan jälkeen myös normaalin elämän elämiseen, joten ei tarvitse olla huolissaan, että olisin taas uuvuttamassa itseäni!

Nyt kuitenkin perjantaimätön pariin eli tänään meillä syödään tortilloja. Viime perjantaina syötiin pizzaa.

 

Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! 💚
 

perjantai 20. elokuuta 2021

ARKIRUOKAHÄSSÄKKÄ

Otsikko voisi ihan hyvin olla myös arkihässäkkä - sitähän elämä tässä on ollut viimeiset puolitoista viikkoa. Toistan itseäni joka vuosi näihin aikoihin: koulun alku on aina niin käsittämätöntä härdelliä, että sitä ihmettelee aina jälkikäteen, miten siitä selviää hengissä ja edes suht täysjärkisenä. Kaikesta henkisestä varautumisesta huolimatta homma yllättää joka vuosi; kaikki käynnistyy täysillä välittömästi, eikä minkäänlaiseen pehmeään laskuun ole mahdollisuutta. Ensimmäinen jakso lukiossa on aina kiireisin, mutta tänä vuonna lisänä on kahden abikurssin lisätunnit, "korona-abeille" antamani tukiopetus ja kaiken maailman tiimien aloituskokoukset. Päivät venyvät pidemmiksi kuin normaalisti ja juu juu, tiedän, että "tavallisten ihmisten" työpäivä on normaalistikin se 8-9 tuntia. Kursseja on tällä hetkellä kuitenkin niin monta ja osa sellaisia, joita en ole opettanut pariin vuoteen, joten hommia pitää jatkaa vielä illallakin.

 

En kuitenkaan valita, en todellakaan! Vaikka olenkin fyysisesti joka päivä ihan poikki ja iltaisin aivot muistuttavat ameebaa tai jotain limasientä, olen ihan älyttömän onnellinen siitä, että se työn ilo ja opettamisen flow on taas ennallaan. Uupumuksen ollessa pahimmillaan pelkäsin eniten sitä, että tuo riemu ei koskaan enää palaa, mutta palasihan se sitten kuitenkin! Siihen varmaan vaikuttaa myös se, että deltasta huolimatta on tunne, että valo näkyy jo tunnelin päässä. Suurin osa opettajista on käytäväkeskustelujen perusteella rokotettu ja myös opiskelijat vaikuttavat suhtautuvan rokotukseen positiivisesti ja käyvät ottamassa sen. Suurin osa nuorista on myös palautunut aika hyvin kesän aikana ja pahimmin siipeen ottaneet ovat hakeneet apua (eivät toki kaikki), eli semmoinen yleinen tunnelma koulussa on varovaisen positiivinen, mikä tuntuu ihanalta.

Ainoa asia, mikä rassaa pahasti, on maskin käyttö. Se, että sen laittaa naamalle kaupassa käynnin ajaksi on ihan eri asia, kuin puhua maskin takaa tuntitolkulla. Eilen mulla oli maski kasvoilla 9 tuntia (vaihdoin toki välillä uuteen), josta ajasta puhuin tauotta noin seitsemän tuntia ja kahden tunnin ajan osallistuin kokoukseen. Lopputulema oli se, että illalla kotona ääni oli lähes kadoksissa ja puhuminen teki ihan kipeää. Sitkeästi noudatan kuitenkin maskisuositusta niin kauan kuin tarve on, koska se vie meitä päivä päivältä lähemmäs normaalia elämää.

 

Mutta asiaan eli arkiruokahässäkkään. Melkein naurattaa se, kuinka monta kertaa olen tästä aiheesta jauhanut täällä, taitaa olla ikuisuusongelma! Nyt kun miettii, niin mullahan oli toi homma itse asiassa suht hyvin hallinnassa monta vuotta, mutta koronakevät 2020 sotki rutiinit ihan totaalisesti, enkä ole niitä monesta yrityksestä huolimatta saanut palautettua. Mulle sopii parhaiten - ja haluan tätä myös perhe-elämän näkökulmasta - että syön koulussa omat eväät ja sitten illalla syödään yhdessä mun itse tekemä ruoka noin klo 19 aikoihin. Tämä on omalle fyysiselle hyvinvoinnilleni paras malli ja yhteinen iltaruokahetki perheen kanssa on mun mielestä yksi tärkeimmistä asioista arjessa. Kaikki rutiinit ja tavat kuitenkin romahtivat silloin ekana koronakeväänä ja nyt on aika palauttaa se tasapaino takaisin arkeen. 

Toki silloin "vanhaan hyvään aikaankin" tämän asian kanssa oli painimista ja silloinkin kokeilin ja suunnittelin vaikka mitä. Olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen, että mulle (ja varsinkin tämän syksyn hektiseen menoon) sopii parhaiten se, että käytän sunnuntaista muutaman tunnin kokkaamiseen. Teen neljän päivän ruuat valmiiksi - alkuviikko jääkaappiin ja loppuviikko pakkaseen. Samaan syssyyn teen valmiiksi alkuviikon lounaat ja loppuviikosta syön jämiä pakkasesta. Me asutaan niin korvessa, että tänne ei toimiteta niitä kaikkia ihania ruokakasseja, mitä markkinoilla nykyjään on, joten siltäkään suunnalta ei saa apua. Ainoa, joka meille toimittaa on Feelia, mutta heidän ruoista en tykännyt. En halua mitenkään dissata ko. palvelua, ruuat vaan olivat minun makuuni liian pliisuja ja "tavallisia".

Laitoin eilen keittiöön kolmeen sarakkeeseen jaetun paperin, johon jokainen perheenjäsen nyt listaa omat suosikkinsa ja toiveensa ihan tavallisista arkiruuista. Niistä meinaan koostaa sitten listan, josta poimin aina neljä kerrallaan ja kokkaan ne sunnuntaisin. Perjantaina syödään perinteisesti jotain "mättöruokaa" ja lauantaisin joko jämiä tai käydään ulkona syömässä. Katsotaan nyt, saanko tästä ihan vakituista säännöllistä tapaa, mutta niinä kertoina, kun olen näin toiminut, systeemi on tuntunut mulle parhaimmalta tavalta. 

Ihan ensimmäinen homma kuitenkin on pakastimien inventaario, veikkaan että sieltä löytyy ruokaa ainakin kahdeksi viikoksi. Sen jälkeen käyn listan kimppuun. 

 

Kuvat eivät liity postauksen aiheeseen mitenkään, koska mulla ei ole ruokakuvia kännykässä tällä hetkellä yhtäkään. Kuvat liittyvät siihen, mikä mulla pyörii tällä hetkellä mielessä aika paljon - mahdollinen matka Jenkkeihin (ja ehkä myös Kanadaan) ensi kesänä. Vaihtariperheeni äiti täyttää ensi kesänä 80 ja haluaisin tavata hänet vielä kerran (ja tietenkin muutkin perheenjäsenet ja ystävät siellä). Lisäksi olemme teinin kanssa jo monta vuotta puhuneet, että ehkä mahdollisesti teemme siihen suuntaan yhden matkan perheen kesken. Ei mitään hajua, miten ehditään säästää ensi kesäksi tohon reissuun (jos ja/tai kun sinne mennään sen yhden kerran yhdessä, tarkoitus on käydä monessa paikassa). Ei mitään hajua, mikä koronatilanne tulee olemaan ensi kesänä. Tavallaan mieluummin matkustaisin Italiaan, mutta haluan toisaalta niin hirveästi yllättää "äitini" ja tupsahtaa hänen 80-vuotisjuhliinsa yllärinä (olemme siis vaihtarisisarusten kanssa sopineet, että jos matkustamme sinne, se pidetään äidiltä salassa). Saas nähdä miten käy. 



 

Hah, tästä nyt tuli taas tämmöinen mulle tyypillinen löpinäpostaus, jossa varsinaista otsikkoa käsiteltiin harvinaisen vähän. Mutta olipahan kiva taas kirjoittaa pitkästä aikaa!

Oikein kivaa viikonloppua kaikille, mä lähden nyt tutkimaan meidän pakastinten sisältöä! 😊

p.s. kaikki kuvat on kaivettu netistä (osoitteet tietenkään ei tallessa) ja ovat näköjään tosi huonolaatuisia. Mut antaa olla näin, en jaksa nyt säätää tämän enempää!

perjantai 6. elokuuta 2021

KESÄN 2021 PARAS HETKI

Olen jo toinen jalka töissä, mutta silti mietin vielä mennyttä kesää. Kesä oli vähän leimi, kuten viime kesäkin, johtuen Isosta Koosta - kyllä te tiedätte! Me ollaan otettu tosi iisisti, sekä Koosta johtuen, mutta myös sen takia, että olen priorisoinut uupumuksesta parantumisen ihan ykköseksi. Kuitenkin niin, että ollaan tehty kaikenlaisia pieniä kivoja juttuja kesän mittaan, jottei teinin elämä olisi ihan täysin pysähdyksissä (itsehän olisin siis voinut olla pysähdyksissä koko kesän - haha!!).

Rupesin tänään miettimään, mikä on ollut kesän paras hetki. Niitä on ollut paljon, mutta yli kaiken nousee tämä yksi ilta:

Se, kun istut teinin kanssa Kotkan torilla (K-18 -alueella, johon olet saanut teinin sisään puhumalla poket pyörryksiin) katsomassa Suomi-Belgia -fudismatsia. Kun alkaa olla selvää, että Suomi häviää ja joku känninen ääliö huutaa "painu vittuun Teemu Pukki", johon sun rohkea ja reipas teini vastaa nousemalla seisomaan ja huutaa takaisin "painu sinä ääliö itse just sinne" ja villitsee sen jälkeen koko terassin porukan hoilaamaan "oi Suomi on" 💙

En muista milloin olisin ollut niin ylpeä lapsestani, kuin tuolla hetkellä olin! 


 
Hyvänä kakkosena ja kolmosena tulevat seuraavat hetket:

Se, kun olet kärvistellyt Turussa kaksi päivää järkyttävässä helteessä ja lähdet merelle kohti Naantalia. Otat mukaan farkkutakin, "koska merellä on aina vähän viileää" (haha!!!), mutta tunnet ensimmäisen tuulenhenkäyksen vasta aluksen rantautuessa Naantaliin. Saat kuitenkin pöydän just samalla kellonlyömällä ihan rannassa olevasta ravintolassa, vaikka sulla ei ollutkaan varausta. Syöt kesän parhaan annoksen, Caesar-salaatin jokiravuilla varjossa ja mietit, että elämä on ihan parasta just nyt 💗 (Ja se, että takastulomatkalla tunsit sen merituulen, mutta silti poltit naaman ja käsivarret, "koska merellä on aina vähän viileää" 😂)


Se, kun lillut omassa altaassa loppukesällä miettien, että "eihän me nyt tehty oikeastaan mitään erityistä tänäkään kesänä" ja tajuat, että se oli kuitenkin hyvä just näin 💙

Kiitos kesä 2021 - olit aika paska koronatilanteen takia, 

mutta loppujen lopuksi kuitenkin ihan OK! 

💜💛💚💙💗

lauantai 24. heinäkuuta 2021

VISPIPUURO PUNAHERUKOISTA ja kesäkuulumisia

Tai oikeastaan lappapuuro, kuten meillä kotona aina sanottiin. Piti oikein googlata tämä ja paljastui, että sana lappapuuro tulee ruotsin kielen sanasta lappa, mikä tarkoittaa Googlen kääntäjän mukaan "pat"... hmmm, mysteeri. Klapp tarkoitaa "napauta", joten liittyisikö tämä jotenkin siihen puuron raivokkaaseen vispaamiseen loppuvaiheessa...? En tiedä, vähän mysteeriksi jää - jos paikalla on kieliä paremmin osaavia, kuulen mielelläni! Sinänsä ihan loogista tuo, että meillä puhuttiin lappapuurosta, koska se oli aina äidin tekemää ja äidin suku on osittain ruotsinsuomalaisia.

Lappapuuro oli yksi mun lapsuuden suurista herkuista. Meillä on aina syöty hyvin, mutta tosi harvoin ruuan jälkeen oli mitään herkkuja (mistä tavasta olen näin vanhemmiten tosi tyytyväinen). Arkena syötiin usein joku hedelmä jälkkäriksi ja herkut kuuluivat juhliin. Mulla on itselläni ihan sama tapa edelleen, meillä ei ole juuri koskaan jälkkäriä, ainoastaan jonkun juhlapäiväaterian jälkeen tai sitten silloin, jos syödään ravintolassa vähän spessummin. Mutta lappapuuro - oi mitä herkkua se oli silloin, kun äiti sitä joskus teki - ja aina puolukoista. Kylmänä maidon kanssa ja koska puolukka oli niin kirpsakkaa, niin pinnalle sai ripotella vähän sokeria, joka narskui hampaissa ihanasti. 

Olen moneen otteeseen kertonut, että meidän äiti ei ole koskaan ollut mikään ruokahifistelijä, eikä ole suhtautunut kokkaamiseen samalla intohimolla, kuin isäni. Äidiltä olen kuitenkin oppinut tietyt perinneruuat ja noudatan niiden ohjeita pilkuntarkkaan. Lappapuuroon ei mitään erityistä reseptiä kuitenkaan kuulemma ole, joten nyt kun tein sitä pitkästä aikaa, noudatin Satu Koiviston ohjetta. 

VISPIPUURO PUNAHERUKOISTA

5 dl punaherukoita

1l vettä

1 dl sokeria

1 1/4 dl mannasuurimoita

ripaus suolaa (ei pakollinen)

Kaada herukat ja vesi kattilaan, keitä 10 minuuttia, kunnes marjat pehmenevät. Siivilöi kuoret pois, painele mäskiä lusikalla niin kuivaksi kuin saat, jotta saat kaikki maut talteen. Varmista, että lientä on litra, lisää tarvittaessa vettä.

Kuumenna liemi kiehuvaksi, lisää sokeri ja mannasuurimot koko ajan sekoittaen. Anna poreilla miedolla lämmöllä noin 10 min välillä sekoittaen.

Jäähdytä haaleaksi (kylmä vesihaude toimii tosi hyvin, jos et malta odottaa). Vatkaa sähkövatkaimella noin 10 minuuttia (tai kauemminkin, jos jaksat), kunnes puuro on kuohkeaa vaahtoa. Jäähdytä ja nauti!

Tykkäsin tosi paljon tästä punaherukkaversiosta, seuraavaksi tarkoituksena on kokeilla mustaherukoita. Meillä on molempia kaksi puskaa, jotka normaalisti antavat todella runsaan sadon, mutta tämän kesän kuivuudesta johtuen (juu, en ole kastellut...) marjoja tulee tosi vähän. Onneksi mulla on pakastin pullollaan vielä viime kesän herukoita, joista suurimman osan olin pussittanut oikean kokoisiksi määriksi juurikin tätä vispipuuroa ajatellen. Sattuneesta syystä en talven aikana ollut kauhean tehokas keittiössä, mutta ehtiihän tätä tehdä ensi talvenakin!

 

Kesää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon (mun mielestä elokuun loppuun asti), mutta opettajalle kesä on kohta ohi ja ihan hyvä niin, odotan jo kovin töihin paluuta, vaikka kesä on ihan kiva ollutkin. Kuten kesän alussa kirjoitinkin, kevään sairaslomasta johtuen mulla olisi ollut virtaa jatkaa lukuvuotta vielä kesäkuussakin, mutta kyllä kesän nukkumisen määrä on osoittanut, että toipuminen oli vielä vähän kesken. Olen aina tosi hyvä nukkumaan lomalla, mutta tänä kesänä olen vedellyt semmoisia 12 tunnin yöunia melkein poikkeuksetta! Olen toki herännyt kerran aamulla, mutta tyytyväisenä jatkanut unia vielä sen jälkeenkin. Päätin alkukesästä, että nukun niin paljon, kuin huvittaa ("lääkärin määräyksestä") ja se on kyllä selvästi ollut hyvä veto. Pari viikkoa sitten sanoin miehelle, että vasta nyt tuntuu 100 % siltä, että se sumuverho mun ja elämän välistä on vihdoin hävinnyt ihan kokonaan ja tunnen oloni ihan täysin omaksi itsekseni. Sen jälkeen myös unen tarve on pikkuhiljaa vähentynyt ja olen alkanut heräilemään ihan ihmisten aikoihin. Kaiken tämän jälkeen allekirjoitan entistä vahvemmin sen, että uni on paras lääke ihan kaikkeen!!

Mitä kesän aikana sitten on tullut tehtyä? Ämpärilistan kaikki jutut eivät toteutuneet, mutta mulla on kuitenkin ihan tyytyväinen olo kaikesta, mitä ollaan tehty. Kuten olin jo etukäteen ajatellutkin, kaikki on edelleen ollut melko pientä tänä kesänä. Koronalukujen jatkuva nousu osoittaa, että ihan kaikki eivät ole toimineet kuin me, mutta jotenkin en jaksa enkä halua ruveta syyttelemään ketään tällä hetkellä. En kisaturisteja, en muitakaan matkalle lähtijöitä, en varsinkaan nuorisoa, joka on vihdoin päässyt taas tapaamaan toisiaan ja juhlimaan. Olisin varmasti toiminut itsekin samalla tavalla parikymppisenä! Koronaväsymys piinaa meitä kaikkia, joten on ihan inhimillistä, että elämästä on haluttu ottaa ilo irti. Deltavariantin ilmaantuminen oli melko väistämätöntä (virukset mutatoituvat ja kehittyvät nopeasti), enkä usko, että sen saapumista meille olisi voitu estää millään muulla, kuin totaalisella rajat kiinni ja ihmiset koteihin lukkojen taakse -politiikalla, mutta sitä ei kukaan olisi jaksanut (eikä siihen minkäänlaisia onnistumisen edellytyksiä olisi ollutkaan). Nyt sitten maksetaan hintaa hetkellisestä vapautumisesta neljäntenä aaltona, mutta toivon kovasti, että tämä olisi helpompi kestää, kuin kolme edellistä. Itse saan toisen rokotuksen ensi viikolla, mies on jo tuplapiikitetty ja vaikuttaa siltä, että koko maan rokotustilanne alkaa vähitellen olemaan aika hyvä. Toki maailmalta tulevat uutiset edelleen karmaisevat - tilanne on ihan kauhea monessa maassa; taas kerran saa ja pitää olla onnellinen siitä, että asuu Suomessa. Meillä on kuitenkin asiat aika hyvin. Olen itse varmuuden vuoksi ajatellut paljon kohta alkavaa lukuvuotta ja nimenomaan sitä pahinta mahdollista vaihtoehtoa, että jouduttaisi taas etään jossain vaiheessa. Uskon (toivon), että mulla olisi siihen jaksamista tällä hetkellä, mutta nuorten puolesta (ja toki itsenikin) toivon hartaasti, että siihen ei jouduttaisi palaamaan.

Mutta se koronasta tällä kertaa ja takaisin kesäkuulumisiin. Olemme sopivalla aikataululla tehneet tosiaan kaikenlaista pientä; ollaan käyty monta kertaa syömässä naapurikaupunkien puolella, pulahdettu pari kertaa maauimalassa (oma allas kuitenkin edelleen ykkönen 💙), istuttu penkillä jätskikiskan vieressä ja yritetty ehtiä syödä jätskit ennen, kuin kuumuus on ne sulattanut. Ollaan käyty leffassa pari kertaa, minä olen luonnollisesti lukenut hirveän määrän kirjoja. Juhlittu pienimuotoisesti suvun kanssa. Mies on lomaillut vähemmän, kuin normaalisti (osa hänen lomastaan osuu tänä vuonna vasta elokuulle), joten ollaan tehty paljon teinin kanssa kahdestaan. Olen myös saanut tehtyä 2/3 kesän "pitäisi saada aikaiseksi" -jutuista eli olen järjestänyt vaatekaapin ja ruokakomeron. Työhuone näyttää edelleen roinavarastolta, mutta olen ihan tyytyväinen siihen, että sain noi tärkeimmät tehtyä.


Reissuja ollaan tehty kaksi: yksi teinin kanssa kahdestaan Kotkaan ja toinen koko perheen kanssa Turkuun. Kotka ei ollut mulle tuttu entuudestaan, tykästyin tosi paljon 💜 Sinne pitää ehdottomasti mennä uudestaan! Turku on aina yhtä ihana, mutta tällä kertaa se oli jotenkin spesiaali-ihana, ihan kuin olisi oikeasti ollut ulkomailla! Oltiin matkassa kaksi yötä ja käytiin perusnähtävyydet huolella läpi: Turun Linna, Tuomikirkko, Aboa Vetus. Shoppailtiin, luuhattiin joen rannassa, syötiin hyvin, toisena iltana istuskeltiin hotellin kattoterassilla ja vielä viereisen baarin ulkoterassillakin aika myöhään. Viimeisenä päivänä risteiltiin Naantaliin ja takaisin höyrylaiva Ukkopekalla (kiitos Marika vinkistä!). Turku oli se, mitä tarvitsin ja kaipasin koko pitkän koronapiinan ja himmailun jälkeen. Pari päivää ihan toisessa ulottuvuudessa ja elämässä. Varför Paris, vi ha ju Åbo! Kyllä! Oli ihan pakko ostaa toi kassi muistoksi meidän tämän kesän "Pariisin reissusta".

 

Helteistä mulla ei ole mitään kivaa sanottavaa. Toki on ihan jees, ettei koko kesä ole ollut kylmä ja sateinen, mutta kyllä nyt meni överiksi ja pahasti! Tällä viikolla on vihdoin ollut pari viileämpää päivää, mikä on tuntunut ihanalta ja olisin toivonut noille meidän reissupäiville näitä kelejä mieluummin, kuin niitä yli 30 asteen paahtavia painajaisia. Mutta säästä on turha valittaa, kuten tiedämme, joten ei siitä sen enempää, vaikka oikeasti tekisi mieli vaahdota aiheesta vaikka kuinka, kauhistella ilmastonmuutosta ja tulevaisuutta. 


Vielä on jäljellä muutama kiva juttu ennen arkeen palaamista. Olen jo ihan valmis siihen arkeen, tuntuu, että akut on latautuneet, olen levännyt ja saanut tehtyä riittävästi kivoja juttuja. Ensi vuoden (eli siis nyt elokuussa alkavassa) kalenterissa on valmiina tyhjä suunnittelusivu otsikolla Italia kesä 2022 - tämä päätettiin nyt ihan tosissaan perheen kanssa. Jopa mies, joka ei yleensä ole niin kauheasti matkustamisen perään, on ihan innoissaan ja sitoutunut siihen, että ensi kesäkuussa me suunnataan Toscanaan. Enkä kirjoita tähän nyt mitään sivulausetta tyyliin jos koronatilanne vain antaa periksi, koska en suostu ajattelemaan semmoisia.

Mites teidän kesä on sujunut? 

Huomaan suureksi ihmetyksekseni, että blogia on luettu lähiaikoina enemmän kuin koskaan, ainakin Bloggerin tilastojen mukaan. Jos siellä on linjoilla tosiaan noin paljon uusia lukijoita, olisi tosi kiva kuulla teistä! Toisaalta ymmärrän kyllä, että kommentteja ei jakseta jättää - enhän ole itsekään niitä kirjoittanut kuin muutaman tämän kesän aikana. 

Mutta palataan asiaan vaikka vähän myöhemmin, kunhan kaikki ovat palailleet lomilta 💛

Teinin ostamat pellelasit liittyvät kuvaan...

maanantai 5. heinäkuuta 2021

LUKIHÄIRIÖINEN MUNALOMALLA

Ihan alkuun varmaan pitää vähän avata tota otsikkoa... 💛😂💛 Mullahan on tosi paha lukihäiriö, mistä jothuen oikoluen aina kaiken kirjoittamani Wordilla. En sen takia, etteikö virheitä saisi tehdä, vaan ihan sen takia, että välillä kirjoitan ihan käsittämättömiä virheitä, jotka häiritsisi lukijaa. Tai ei varmaan häiritsi, mutta mua itseäni ärsyttää tietää, että mun teksti on aina täynnä virheitä. Huomaan muiden mokat, mutta ne ei haittaa mua ollenkaan, vain omat virheet häiritsee ihan kamalasti. Samaan häiriöön liittyy jonkinlainen oppimisongelma, joka oli mulla tosi iso juttu lukiossa ja okiskeluaikoina, mutta eihän niitä silloin mitenkään huomioitu. Olin vaan omasta mielestäni vähän hidas ja tyhmä - luojan kiitos olen oppinut ymmäträmään nämä asiat myöhemmin ja osaan tukea omia opiskelijoitani tähän aiheeseen liittyen.

Niin, siis se munaloma! Olen koko alkukesän viestitellyt yhden vahnan opiskelijan kanssa siitä, että käydään kahvilla joku päivä, kun hän vaan on huudeilla. Tänään taas yritettiin löytää sopivaa aikaa, mihin minä sitten totesin, että loppuviikko ei käy, koska ollaan silloin "minilomalla Turussa". Vastaus oli, että "no ei voi mitään, hyvää munalomaa teille, teini ei varmaan ole mukana, haha". Olin ensin ihan että mitä hittoa, mutta sitten kun luin oman viestin uudestaan huomasin, että olin tosiaan kirjoittanut munalomalla 😂Miniloma, munaloma - melkein sama asia 😁

Postauksen tarkoitus oli kuitenkin kertoa (vaikka kaikki sen varman ymmärtääkin), että Emma ja blogi ovat nyt pienellä minilomalla. En oikein jaksa kirjoittaa mitään, vaikka välillä mieli tekisikin (koska niin vaivaalloista avata kone... haha), enkä näin ollen myöksään käy kommentoimassa teidän ihanien kirjoituksia, vaikka ne käynkin lukemassa. Tämä helle ja se, että saavutin vihdoin sen vaiheen lomasta, jolloin annoin itselleni luvan olla tekemättä mitään saa aikaan sen, että en tosiaan saa aikaan mitään. 

Mutta se on ihan ok. Meillä on ohjelmassa pieniä päivän - parin pyrähdyksiä sinne sun tänne, muuten vaan ollaan, nukutaan aamulla pitkään (minä ja teini) ja ollaan vaan. Uupmuksen aikaan kaikki lääkärit sanoivat mulle, että paras lääke on uni ja oh boy, minhän olen nukkunyt enemmän, kuin monena kesänä yhteensä. 

Ja hei, tätä kirjoituksta en oikolukenut, joten kaikki ne, jotka eivät itse ole lukihäiriöisiä, näkevät mitä se tarkoittaa! 💛


 

Ihanaa kesää ja hellettä kaikille niille, jotka siitä nauttivat! 

Ja ne, jotka ovat kuin minä - kyllä tämä viimeistään syyskuussa helpottaa 💗

lauantai 19. kesäkuuta 2021

PARAS TAHNA KAIKEN (GRILLI)RUUAN KANSSA

Minähän en ole mikään grillimestari - itse asiassa päinvastoin, onnistun yleensä sössimään grillauksen tavalla tai toisella. Tulee joko liian kypsää, liian raakaa tai liian ylipäätään jotain. Tämän kesän yhdeksi tavoitteeksi olen ottanut sen, että grillaan enemmän, jotta myös kehityn siinä. Asiaa helpottaa suuresti viime kesänä valmistunut terassimme (joka tosin on vielä vähän vaiheessa); grillaaminen on nyt paljon vaivattomampaa, kun grillille on helpompi kulkea. Tosin edelleen ärsyttää se, että grillaamisen jälkisotkujen siivoaminen on työläämpää verrattuna sisällä kokkaamiseen ja siinä varmaan yksi syy, miksi sitä olen harrastanut vähemmän.

 

Tänä kesänä kaikki on sujunut yllättävän hyvin, olen onnistunut joka kerta. Haha, mikä tarkoittaa niitä peräti kahta kertaa, kun olen grillannut, mutta merkkejä kehittymisestä on havaittavissa. Olen todennut, että vartaiden kanssa ei voi mennä pieleen, joten samalla linjalla varmaan jatketaan. 


 

Jostain syystä olen vieroksunut ajatusta feta-vesimeloni-minttu -salaatista, enkä ole kertaakaan tehnyt sitä. Voi apua, miksi tajusin tuon herkun vasta nyt - ihan superhyvää ja mikä parasta, koko perhe tykkäsi. Meillähän kaikki kyllä syövät kaikkea, mutta joskus teinin "tykkääminen" tarkoittaa sitä, että syö mukisematta, mutta ilmoittaa kohteliaasti ruuan jälkeen, että "en tarkoita tätä äiti nyt mitenkään pahalla, mutta tuota ei ehkä tarvitse tehdä uudestaan" 😂 Vaikka salaatti saikin osakseen mietteliään kommentin "mielenkiintoista...", silti hänkin otti sitä lisää eli kiitos kyllä, tätä meillä syödään jatkossakin!

 

Mutta siis postauksen varsinainen pointti, Romesco-kastike, joka on yksi eniten rakastamistani tahnoista. En ollut sitä tehnyt vähään aikaan, mutta eilen surautin sitä isomman kipollisen ja voi jösses, että se onkin hyvää. Väitän, että tällä saa ihan minkä tahansa (grilli)ruuan nostettua seuraavalle tasolle ja tahna maistuu ihan taivaalliselta myös leivän päällä juuston kanssa. Seuraavan kerran, kun kokoan juustotarjottimen, meinaan tehdä tätä siihen oheen, koska eilen tahnaa lappoessani lusikalla suoraan kiposta suuhun lautaselle tuli mieleen, että sen kanssa sopisi joku kova juusto, esim. vaikka Manchego! Olen postannut ohjeen tänne aikaisemminkin, mutta on aika nostaa se taas esiin ja tällä kertaa tein tahnan vähän eri tavalla kuin aikaisemmin. Lisäsin chiliä, joka sopi tähän erinomaisesti. Jos tykkää oikein tulisesta, paprikoiden kanssa voisi varmaan paahtaa yhden kokonaisen chilin! Oma alkuperäisohjeeni on Elina Innasen kirjasta (tai blogista, en nyt muista kummasta bongasin sen ekan kerran), mutta saman ohjeen löytää toki monesta muustakin paikasta. Jatkossa siis myös täältä, joten laita ohje talteen 😊

Romesco-kastike

400 g suippopaprikoita (2-3 kpl)

1 pienehkö sipuli

4 valkosipulinkynttä

suolaa, mustapippuria myllystä

ripaus sokeria

chilirouhetta maun mukaan

1,5 dl kuorittuja manteleita

oliiviöljyä

2 tl punaviinietikkaa (tai balsamicosiirappia)

Lämmitä uuni 225 asteeseen, laita grillivastus päälle. Vuoraa uunipelti foliolla ja pirskottele foliolle vähän öljyä.

Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Kuori sipuli ja lohko se neljään osaan. Jätä valkosipulinkynsiin kuori.

Pane kasvikset folion päälle kuori ylöspäin, ripottele pinnalle kevyesti (sormi)suolaa ja lorauta päälle oliiviöljyä. Paahda kasviksia grillivastuksen alla n. 10 minuuttia tai kunnes paprikoiden kuori on mustunut. Anna kasvisten jäähtyä ja poista niistä kuori (sekä sipulista mustunut kerros).

Paahda mantelit kuivalla, kuumalla pannulla. 

Soseuta kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi, lisää öljyä haluamasi määrä. Maista, lisää suolaa, pippuria ja chiliä maun mukaan.

Tahna on parasta, jos annat sen tekeytyä jääkaapissa yön yli, mutta tuntikin riittää.

 


Vakkarilukijat tietävät, kuinka rakastan tahnoja

Onko teillä vinkata jotain uutta, mitä voisi kokeilla? Toki myös uudet lukijat saavat kertoa vinkkejään!

Mutta nyt futiksen pariin! Siihen nähden, että en ole mikään futisfani, olen katsonut näitä kisoja yllättävän fanaattisesti. Maanantain Suomi-matsia katselen teinin kanssa Kotkassa hotellihuoneessa, varmasti kivaa tulee olemaan sekin. Ämpärin täyttäminen alkaa siis ensi viikolla ihan parhaassa seurassa!💜💜💜

lauantai 12. kesäkuuta 2021

KESÄN 2021 ÄMPÄRILISTA

Nyt viimeistään olisi aika laatia tämän kesän bucket list eli tuttavallisemmin "ämpärilista". Mun ämpäri on tällä hetkellä vielä ihan tyhjä ja vaikka olen jo keväästä lähtien koittanut miettiä, millä sen täyttäisin, en ole keksinyt oikein mitään järisyttävää - siis semmoista, mitä odottaisin innoissani. Tunnen itseni melkoiseksi maanpetturiksi tunnustaessani, että Suomi-matkailu ei sytytä mua mitenkään. Tai no, onhan niitä kivoja kohteita, joihin tehdä päivän parin visiitti, mutta niistäkin suurin osa on mulle jo ennestään niin tuttuja, että en saa niistä ainakaan etukäteen mitään erityisiä kiksejä. Helsinki - vanha kotikaupunkini. Tuttua katselee tietenkin ihan uusin silmin turistina, mutta siltikin tulee vähän semmoinen same old same old -fiilis. Sama pätee Turkuun, tosin ei ihan niin voimakkaasti, joten jääkaapin oveen kiinnitetyssä kesälistassa lukee kyllä tällä hetkellä Turku. Porvoo on ihana, mutta käymme siellä vuoden aikana kerran viikossa lapsen harrastuksen takia, joten sekään ei mikään ihan kauhean eksoottinen kohde ole. Toki monia muitakin vähän isompia kaupunkeja on, joihin voisi reissata, mutta mikään ei herätä semmoista hykerryttävää innostuksen tunnetta. Kotkassa olen ollut kerran, joten sitä olen miettinyt yhdeksi tämän kesän kohteeksi. Mutta se, että innostuisin jostain road tripistä meiltä Juupajoelle ja Tolosenmäen kautta takaisin kotiin - ei ei ei! Ja kaikki kunnia Juupajoelle ja Tolosenmäelle, uskon, että ihan viehkoja paikkoja nekin saattavat olla (katsoin vaan kartalta summamutikassa pari paikkaa), mutta siltkin - ei.

Tänne kyllä lähtisin!
 

Vaikka emme normaalisti ole mitään himomatkustajia, niin kyllä tällä hetkellä kaipuu johonkin ulkomaan kohteeseen on suuri. Italiaan, kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin, kaipaan eniten. Ymmärrän tietenkin, että kyse on paljolti siitä, että nyt kun matkustaminen on ollut mahdotonta (ja edelleen mun mielestä melko riskialtista touhua), niin silloin sitä kaipaa ihan eri tavalla, kuin normaalisti. Islanti (johon mun piti lähteä opiskelijoiden kanssa syksyllä 2020) pyörii myös mielessä koko ajan, eikä matkakuumetta siihen suuntaan vähentänyt yhtään Satu Rämön ihana kirja Talo maailman reunalla (vahva lukusuositus!!). Islantiin pääsy oli niiiin lähellä, mutta sitten korona vei sen reissun multa, mistä olen kyllä virukselle ikuisesti katkera. Noh, ehkä sinne kuitenkin on kivampi mennä perheen kanssa sitten joku päivä, kun matkustaminen on taas turvallista ja sallittua ilman rokotetodistuksia tai karanteeneja.

Juupajoki... 

 
... vai Ligurian rannikko? Kumman itse valitsisit?
 

Tämän monotonisen ja supervaikean korona-ajan jälkeen haluaisin päästä nauttimaan jostain erilaisesta, jostain muusta kuin tutusta kotimaisesta. Vaikka kuinka valitsisi itselleen ihan uuden kohteen kotimaassa, niin silti siellä on niin moni asia ihan samoin, kuin kotonakin, että tulee vähän semmoinen miksi vaivautua? -fiilis. Suomalaisuus kaikkine sen vivahteineen on upea ja ylpeyttä tuottava asia, mutta kaipaan siitä säännöllisesti vähän lomaa hetkeksi aikaa. Samat lupiinit, hyttyset, karjalanpiiraat ja Tokmannilta ostetut kesäpaidat (ilman mitään dissausta, ostin just itse kaksi paitaa Tokmannilta) tulevat vastaan joka paikassa, enkä millään jaksa syttyä niistä. Asiaa ei helpota yhtään se, että en oikeastaan ole luontoihminen, vaikka biologi olenkin. Eli myöskään mikään suolla tarpominen tai Karhunkierros eivät ole mun ämpärilistan ykkösinä. Meren rannalla voisin viettää koko kesän, se on ainoa luontoelementti, jota rakastan yli kaiken. Jos voittaisin lotossa, ostaisin oman kalliosaaren, jonne rakennuttaisin mökin. Lottovoiton todennäköisyys kyllä kasvaisi hieman, jos muistaisin joskus lotota... 

Kaiken kruunaa se, että kesä on mulle aina vähän haastavaa aikaa. En pidä lämpimästä ja kärsin pahasta ötökkäkammosta. Olen laiska ja aikaansaamaton aina, kun siihen on mahdollisuus ja kesähän sen tilaisuuden antaa. Mutta tunnen koko ajan semmoisen ison syyttävän sormen heristelyn mielessäni, koska mieluiten viettäisin loman nukkuen pitkään, kirjoja lukien ja välillä uima-altaassa pulahtaen. Ja näin yleensä teenkin, mutta se joku ihmeellinen huono omatunto kolkuttaa takaraivossa jatkuvasti. Pitäisi möyriä puutarhassa (yök), ajaa fillarilla kymmeniä kilometrejä päivittäin (yök, tulee hiki) ja jos on sadesää, pitäisi siivota kaappeja tai kutoa sukkia ensi talveksi. Mutta ehei, meikäläinen vaan makaa ja lukee ja potee huonoa omaatuntoa. Järjetön homma!

Ja se, että alan kaivata takaisin töihin jo heinäkuussa on asia, jota en kehtaa tunnustaa kuin parille samanmieliselle kollegalle. Varsinkin tänä vuonna, kun olin kevättalvella kaksi kuukautta sairaslomalla, niin nyt kesäloma tuntui alkavan ihan "liian aikaisin". En siis todellakaan valita pitkästä lomasta, mutta olen vuosien varrella huomannut, että mulle sopisi itselleni paremmin semmoinen systeemi, että aina jakson ja koeviikon jälkeen olisi viikon tauko ja sitten kesällä riittäisi yhtäjaksoista lomaa yksi kuukausi. Mutta joo, tämä on aihe, josta ei kauhean paljon voi puhua ääneen, koska pahoittaa yleensä kaikkien mielen ja osa jopa suuttuu, kun puhun tämmöisiä. 

Mutta hei, tästähän tulikin nyt varsinainen vali-vali -postaus, vaikka ei ollut tarkoitus!!! Jääkaapin oven listassa lukee paljon kivoja juttuja ja eiköhän niistä ihan kiva kesä saada rakennettua. Turku, Hanko, Porkkalanniemi (hah, yksi luontokohde sentään!), Loviisa, Kotka. Omasta altaasta huolimatta myös maauimaloissa meinataan piipahtaa edes pari kertaa, vaikka toisaalta vähän arastelen vieläkin ajatusta isoista ihmisjoukoista. Helpottunut koronatilanne pelottaa - veikkaan, että ihmiset villiintyvät ja hurahtavat tänä kesänä tekemään kaikkea mahdollista ja ajatus siitä, että kolmas (vai olisiko se jo neljäs?) aalto vyöryy päällemme taas syksyllä, on niin ahdistava, että mieluummin vielä vähän himmailisin tänä kesänä. Lapsen takia on meidänkin kuitenkin pakko avartaa elämää viime kesään verrattuna, vaikka itse pärjäisinkin ihan hyvin kotisohvan ja kirjan kanssa.

Nyt pyydänkin teiltä apua! Koska suuntaamme jossain vaiheessa läpi Suomen pohjoiseen vanhempieni mökille, niin kaipailen enemmän vinkkejä etelärannikolle. Tuleeko mitään kivaa mieleen? Onko kellään kokemuksia majakkasaarista, semmoinen epämääräinen kohde mulla on myös listalla. Mutta mikä majakka? Tai joku yllättävä, ihana pikkukaupunki/kylä rannikolla. 

Ihan mitä vaan - pliis, auttakaa 😊

Pikkuhiljaa pitää ruveta virittäytymään illan Suomi - Tanska -peliin. Vaikka en olekaan mikään fanaattinen futisfani, niin ovathan nämä kisat aika upea juttu. 

Onnea ja menestystä Huuhkajille (ja pliis, pärjätkää edes suht hyvin, ettei koko kansa - oma lapsi mukaan lukien - pety ihan kamalasti) 💙💙💙


p.s. kaikki kuvat netistä, lähteet unohtui tällä kertaa merkitä muistiin!