lauantai 18. marraskuuta 2017

TORTILLAILTA JA THE KAKKU

Perjantai on se päivä, kun viikon väsymys väistyy hetkeksi aikaa ja meillä syödään hyvin. Vaikka olisi miten uuvuttavat päivät takana, saan perjantaista jotain superenergiaa ja jaksan puuhastella keittiössä jotain kivaa herkkua. Yritän aina ehtiä käydä kaupassa jo torstaina ja teen yleensä koko viikonlopun ruokaostokset kerralla. Perjantaina sitten tulen kotiin, vaihdan verkkarit jalkaan, pesen meikit pois (koko viikonlopuksi!) ja kaadan lasiin punaviiniä. Lueskelen toisella silmällä blogeja ja toisella teen suunnitelman illan kokkailun vaiheista. Pyrin yleensä siihen, että teen perjantain kokkailuinnossani ruuan valmiiksi myös lauantaita varten, joka mulla on aina se viikon lörsöpäivä; nukun pitkään, syön myöhäisen aamiaisen, pötköttelen, luen kirjaa, nukun päiväunet, enkä tee keittiössä muuta kuin valmiin ruuan lämmittämisen.

Okei, pakko myöntää, että syödään hyvin tarkoittaa yleensä jotain kotona tehtyä "mättöruokaa", kuten pizzaa, itse tehtyjä hampurilaisia tai - kaikkien ehdotonta suosikkia - tortilloja, kuten eilen. Vaihtoehtoisesti perjantairuoka voi olla myös esim. nakkikastike tai lihapullat kermakastikkeessa eli jotain semmoista, mitä yleensä arki-iltaisin en valmista. Meillä ei yleensä harrasteta jälkiruokia, mutta perjantaisin saatan joskus jopa semmoisenkin pyöräyttää. Tai sitten syödään vaan karkkia 😀


Tortillat eivät sen kummempaa reseptiä kaipaa. Meillä tykätään syödä ne uunissa gratinoituina (eli ovatko ne tarkkaan ottaen siis enchiladoja?). Täytteeksi käy mikä vaan; kasvis-papuseos, broilerin suikaleet, liha suikaleina tai - kuten eilen - jauheliha ja kidneypavut. Paistan jauhelihan, lisään Taco-mausteseosta (se pussitettu) vähän enemmän kuin ohjeen mukaan eli 600 g jauhelihaa, kaksi maustepussia ja purkillinen papuja. Annan täytteen jäähtyä sillä aikaa, kun pilkon lisukkeet ja sen jälkeen täytän tortillat lihaseoksella, ladon uunivuokaan, päälle juustoraastetta (usein Emmentalia) ja pallo mozzarellaa murusteltuna. Uuniin n. 200 asteeseen, kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut vähän väriä. Jokainen sitten kokoaa lautaselleen oman yhdistelmän tortilloja ja täytteitä. Yleensä näitä jää vähän yli ja lauantain lounas on sillä hoidettu.



Eilen tein pitkästä aikaa lempparikakkuani. En ole mikään erityinen jauhopeukalo, enkä osaa loihtia mitään hienoja jälkiruokia (tai varmaan osaisin, mutta minua ei yleensä huvita). Siksi leivonnassa "mitä yksinkertaisempi, sitä parempi" -ohje on mun juttu ja tätä kakkua yksinkertaisempaa saa kyllä hakea. En ole kertaakaan epäonnistunut tämän tekemisessä, en usko, että se on edes mahdollista! Kakku ei ole ällömakea ja se maistuukin meillä parhaiten viikonloppuaamuna, jolloin on välillä kiva syödä aamupalalla pieni pala herkkua. Koska kakussa ei ole rasvaa, se tuntuu jopa muka vähän "terveelliseltä", vaikka ei sitä tietenkään ole tuon sokerimäärän takia. No, parempi tämä tietenkin, kuin iso pala juustokakkua! Ja hei, ne jotka kaipaavat gluteenittomia herkkuja, tämähän sopii teille tosi hyvin, kunhan vaan ei vuoraa kakkuvuoka korppujauhoilla.


Mantelikakku

4 kananmunaa
150 g sokeria
200 g mantelijauhetta 
(Pirkka-merkki sopii tähän parhaiten, on just sopivan karkeaa)

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. 
Voitele kakkuvuoka voilla ja korppujauhoilla tai vuoraa se (voilla voidellulla) leivinpaperilla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Mitä kuohkeampi, sen parempi! Sekoita joukkoon mantelijauhe ja kaada seos kakkuvuokaan. 

Paista uunin keskitasolla 30-35 minuuttia.



Siinä, maailman yksinkertaisin kakkuohje! Oltiin eilen niin täynnä tortillojen jälkeen, että kukaan ei jaksanut syödä kakkua illalla, mutta aamulla tämä maistui ihan älyttömän hyvältä.

Tämä lauantai ei mene perinteiden mukaan ihan täysin lörsöten, koska pitää lähteä kylille hoitamaan muutama asia. Koitan metsästää semmoisen liikuteltavan vaatetangon vaatehuoneen siivouksen avuksi. Mun vaatehuone pysyy yleensä järjestyksessä aika hyvin ja siltä se näennäisesti nytkin näyttää, mutta totuus on ihan toinen. Mulle on vaivihkaa kertynyt liikaa vaatteita ja nyt on tultu siihen tilanteeseen, että tangot ja hyllyt ovat niin täynnä tavaraa, että en sieltä enää löydä mitään. Tajusin just, että olen kulkenut muutamassa samassa asussa nyt pari kuukautta, koska en ole saanut aikaiseksi käydä vaate(helvettiä) läpi, enkä edes muista mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy. Huomenna siis Operaatio Vaatehuone: käyn vaatteet läpi yksi kerrallaan, viikkaan pinoon ja hyllyyn kaikki kotivaatteet, ripustan tangolle kaikki työvaatteet ja armottomasti heitän isoon säkkiin kaiken sen, mitä en enää käytä tai mikä ei vaan enää miellytä. Olen surkea kirpparimyyjä, mutta nyt taitaa olla sen aika, veikkaan, että tuo säkin sisältö tulee olemaan sen verran iso.

Tänään kuitenkin kauppareissun jälkeen tortillan jämät lounaaksi ja sitten uuden, mielenkiintoisen kirjan pariin. Syksyn kaksi todella rankkaa ja täyttä jaksoa ovat nyt ohi ja kunhan koeviikko on hoidettu, mulla alkaa ihanan kevyt ja helppo jakso. Olen tästä ihan hirveän huojentunut, syksy on ollut vähän liiankin työntäyteinen ja ajatus siitä, että parin viikon kuluttua pääsen välillä menemään jumppaan tai kävelylenkille keskellä päivää, tuntuu ihan älyttömän ihanalta! Jospa vihdoin saisin säännöllisen liikunnan takaisin päivärutiineihin...

Mitäs teidän viikonloppuun kuuluu? 💗

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

YHDELLÄ SANALLA

Blogimaailmassa on kiertänyt hauska "yhdellä sanalla" -haaste, johon minäkin päätin tarttua. Mutta tiedättekö mitä - ei pysty!! Idea haasteessa on se, että siihen vastataan suhteellisen spontaanisti, sen kummempia miettimättä. YHDELLÄ SANALLA??? En kykene, en vaikka miten yritän. Olen siis nyt päivätolkulla tota vääntänyt ja päätin vihdoinkin luovuttaa. En ole yhden sanan nainen, vaikka aseella uhattaisi.

On aika hupaisaa, että olen päätynyt opettajaksi. Siis työhön, jossa saan rahaa lempiharrastuksestani - puhumisesta! Olen koti- ja kaveripiirissä ihan legendaarinen tapaus siinä, että en pysty antamaan yhtäkään pientä ohjetta, kertomaan yhtäkään lyhyttä tarinaa tai kommentoimaan yhtäkään asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Mieheni ei edes yritä enää, vaan varaa aina vähintään 15 minuuttia aikaa, jos kysyy multa yhtään mitään. Ja kelatkaa - opettajan työhön just kuuluu toi, että asiat pitää pohjustaa, selittää ja perustella kaikilta eri kanteilta. Vähänkö siistii! Kuka enää edes haluaa puhua kotona, kun saa puhua töissä?


Joo, se haaste. Siinä oli niin monta kohtaa, joihin oli ihan täysin mahdotonta vastata yhdellä sanalla. Puolisosi? Äitisi? Isäsi? Unelmasi? Pelkosi? Just joo, saan jokaisesta sanasta vähintään neljä blogipostausta aikaiseksi. Yhdellä sanalla - hahhaaah!!!!!!!

Olen ollut pienestä pitäen tämmöinen. Muistan selvästi hetken, jolloin isäni lupasi minulle jonkun juuri silloin haluamani asian (joku tavara se oli), jos olisin viisi minuuttia hiljaa. Istuimme junassa matkalla johonkin, en muista mihin, enkä sitä, mitä halusin. Mutta se oli joku iso juttu, jotain mitä halusin ihan älyttömän paljon. Arvatkaa vaan sainko sen? No en! Viisi minuuttia hiljaisuutta oli mulle äärettömän pitkä aika, mahdottomuus. Olen aikuisena muistellut tuota tapausta huvittuneena ja ajatellut, että isäni säästi tuolla keinolla rahaa - ei silloin 70-luvulla ollut ylimääräistä rahaa ostella kaikkea mahdollista, mitä lapset halusivat. Vasta nyt kun, itselläni on samanlainen puhekone täällä kotona, tajuan isäni pointin - hän olisi ihan oikeasti halunnut istua junassa edes sen viisi minuuttia hiljaa. Ja on tämä ihan kätevä säästökeinokin tuommoisen puheripulia sairastavan lapsen kanssa! Mistä lie sekin geeninsä saanut...? 😂

Yhdellä sanalla? Miten te siihen pystytte?

Kivaa päivää kaikille 💗


maanantai 13. marraskuuta 2017

LAIHDUTTAMINEN ON MUUTAKIN KUIN RUOKAVALIOTA JA LIIKUNTAA

Vielä kerran tällä teemalla, ensi kerralla sitten siitä, missä mennään tällä hetkellä. Edellisissä jutuissa (käy lukemassa osa1. ja osa 2.) kirjoitin niistä isoista ja tärkeistä muutoksista, joiden avulla muutin elämäntapojani. Tällä kertaa niitä vähän pienempiä juttuja, jotka kuitenkin ovat todella tärkeitä laihduttamisen ja varsinkin sen tiputetun painon hallinnan suhteen. Varsinkin ensimmäinen eli uni.

Lisäsin unen määrää. Merkittävästi. Ja vaikka nyt kirjoitankin unesta täällä "vähän vähemmän tärkeiden juttujen parissa", niin täytyy kyllä sanoa, että se saattaa olla yksi niistä tärkeimmistä muutoksista, mitä tein. Entisestä ilta- ja yökukkujasta tuli aamuvirkku - muutos, joka edelleen hämmästyttää mua tosi paljon, mutta mikä on tuonut ihan valtavasti hyvinvointia, jaksamista ja ihan uudenlaista energiaa mun elämään. Priorisoin unen nykyjään ruuan lisäksi ihan ykköseksi, asiaksi, josta en tingi. Tämä(kään) muutos ei varsinaisesti lähtenyt liikkeelle tietoisesti. Muutama vuosi sitten syksyn ja pimeyden koittaessa huomasin olevani iltaisin ihan älyttömän väsynyt. Siis rättipoikkiuupunut ja ajattelin vaan koko illan sitä hetkeä, että pääsen nukkumaan. Silti vanhasta tottumuksesta kukuin ylhäällä myöhään ja olin taas seuraavana päivänä entistä väsyneempi. Sitten yhtenä iltana vaan "luovutin" ja menin nukkumaan yhdeksän aikoihin. Jösses mikä muutos jo yhdessä yössä! Heräsin seuraavana aamuna pirteänä ja olin koko päivän ajan energinen ja hyvällä tuulella. Ei tarvittu mitään ydinfysiikkaa sen oivaltamiseksi, että tarvitsen unta noin kahdeksan tuntia voidakseni hyvin. Tämän tavan muutin kertaheitolla ja edelleen menen nukkumaan ennen kymmentä. Joskus viikonloppuisin saatan valvoa myöhempään, mutta aika usein silloinkin sänky huutaa aikaisin. Enkä koe, että olisin joutunut luopumaan yhtään mistään tämän tavan myötä. Tai no, lukeminen arkisin on ainoa asia, mikä on jäänyt, koska en yksinkertaisesti pysty laskemaan hyvää kirjaa käsistäni riittävän aikaisin. Niinpä rakkain harrastukseni painottuu nykyjään viikonloppuihin ja loma-aikaan. Mutta se on pieni hinta siitä, mitä olen riittävällä unella saanut.

Kuva täältä
Lisäksi aamutunnit saattavat olla suorastaan maagisia, jos sattuu nousemaan sängystä oikealla jalalla: kun muut vielä nukkuvat, saan aikaiseksi ihan hirveän paljon. Kirjoittaminen sujuu kuin unelma, saan lyhyessä ajassa uudistettua jonkin oppitunnin materiaalit tai ihan vaan käytyä läpi päivän/viikon to do -listan. Vielä kun saisin näihin aamuihin lisättyä aamujoogan, olisin ihan valtavan onnellinen ja se onkin yksi tämän hetken tavoitteistani. Kun tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin listasta, neuvoin kirjaamaan siihen myös tavoitteet. Mihin haluaisit päästä? Mun tavoitelistalla yhtenä asiana lukee aamujooga. Ihan vaan semmoinen lyhyt, alkuun 15 minuutin hetki, joka vetreyttäisi ja herättelisi jäykkää ja vielä vähän unista kehoa. En yhtään panisi pahakseni, vaikka tuokio venyisi vähitellen puolen tunnin mittaiseksi, mutta tässä(kin) asiassa pitää aloittaa pienesti ja vaatimattomasti. Edes 15 minuuttia!

Makeat herkut ja karkki/suklaa eivät olleet mulle nuorempana mikään ongelma. Saatoin silloin tällöin syödä niitä, mutta harvemmin. Elämänmuutoksen aikoihin havahduin kuitenkin siihen, että olin muuttunut ja mulla saattoi olla monta viikkoa putkeen sellaisia päiviä, että söin joka päivä karkkia. En mitään kauheita määriä (en ole koskaan kyennyt esim. suklaalevy-övereihin), mutta kuitenkin - joka päivä! Tälle tein stopin ihan kertaheitolla ja olin pitkään ilman karkkia. Viikonloppuisin tein kyllä välillä jonkun hyvän jälkiruuan, mutta raivasin kaikki karkkivarastot kotona roskikseen ja lopetin karkin ostamisen kaupasta. Ruuan jälkeisen makeanhimon rupesin tyydyttämään esim. parilla kuivatulla (luomulaatuisella) aprikoosilla, pienellä määrällä rusinoita tai jääkaappikylmillä viinirypäleillä. Karkkihimoni hävisi näillä konsteilla aika nopeasti ja pystyin jonkin ajan kuluttua siirtymään yhteiseen karkkipäivään lapsen kanssa.

Kuva täältä

Riittävä veden juonti. Tämä ei ole onneksi ollut mulle koskaan ongelma, olen aina juonut paljon vettä päivän mittaan. Asiaan kannattaa kiinnittää huomiota, koska iltapäivän pieni nälän tunne ja varsinkin väsymys johtuvat usein siitä, että elimistöä ei ole nesteytetty tarpeeksi. Kiinnitä tähän huomiota! Jos et tykkää vedestä - ööh, nyt tekisi mieli sanoa miten niin et tykkää? tai pakota itsesi tykkäämään!, mutta eihän se toimi. Mausta vesi esim. sitruunalla, mintulla tai kurkkuviipaleilla (kokeile ihmeessä, kuulostaa hassulta, mutta toimii yllättävän hyvin). Ihan rehellisesti sanottuna, olen kyllä sitä mieltä, että pientä pakottamistakin pitää kyllä joskus harrastaa! Jos siis olet sitä mieltä, ettet pysty juomaan vettä, niin tee se ensin vaikka vähän väkisin. Pieni lasi kerrallaan, säännöllisesti vaikka tunnin välein (laita puhelimeen hälytys, jos et muuten muista). Lupaan, että kun jonkun aikaa sinnittelet, alat huomata eron olossasi.

Kuva täältä

Lopetin leivän ja pastan syömisen lähes kokonaan. En varsinaisesti demonisoi kumpaakaan, mutta olen vaan huomannut, että niiden syöminen ei sovi mulle. Varsinkin voileivät iltapäivän välipalana suistavat koko loppupäivän ja illan ihan raiteiltaan; olen niiden jäljiltä väsynyt, turvonnut, eikä iltaruoka enää maistu. Rakastan tuoretta, rapeakuorista maalaisleipää ihan älyttömästi ja syön sitä kyllä välillä esim. linssikeiton kanssa, mutta perinteinen voileipä päällysteineen on mun lautasella nykyjään aika harvinainen juttu. Niin ikään kaikki ihanat pastaruuat, joita niitäkin kyllä rakastan, eivät kovin hyvin sovi mulle ja teenkin niitä yleensä vain viikonloppuisin. Eli silloin, kun ruuan jälkeen on mahdollista ottaa päiväunet!

Loput eivät enää varsinaisesti liity niinkään laihduttamiseen, vaan enemmän hyvinvointiin ja yleiseen jaksamiseen ja elämänlaatuun. Jotka kyllä tietenkin heijastuvat siihen, jaksatko ja viitsitkö laihduttaa, että sikäli kyllä tosi tärkeitä asioita.

D-vitamiini. En oikein usko, että meidän kannattaa kauheasti syödä kalliita vitamiineja purkista, kun saman vaikutuksen saa aikaiseksi syömällä terveellistä, monipuolista ja puhdasta ruokaa. Toki hyvälaatuinen monivitamiinivalmiste ei haittaa ketään ja erilaisilla ravintolisillä voi saada merkittäviäkin parannuksia hyvinvointiinsa. Syön itse säännöllisen epäsäännöllisesti monivitamiinitabletin, mutta D-vitamiinista en tingi. Kun silloin muutama vuosi sitten meinasin nujertua pimeiden kuukausien aiheuttaman väsymyksen alle, aloin nukkumisen lisäksi syömään D-vitamiinia (mutta vasta seuraavana syksynä). Tarvittavasta määrästähän ollaan kahta mieltä. Itse syön 100 mikrogrammaa päivässä ja lisäksi meillä syödään lohta 1-2 kertaa viikossa. Silti oma verinäytteestä mitattu D-vitamiinitasoni on vain juuri ja juuri suositusten alarajan yläpuolella. Ainakin siis oman kokemukseni perusteella hyvin alhainen annos ei ole riittävä. Uni ja D-vitamiini yhdessä ovat vaikuttaneet ihan selvästi siihen, kuinka hyvin pärjään tämän pimeän vuodenajan. Tiedän tämän siitä, että ensimmäisenä rankkana talvena lisäsin pelkästään unta, seuraavana talvena olin ottanut jo syksyllä mukaan myös ison deen ja muutos oli merkittävä edelliseen vuoteen verrattuna!

Kaikesta unesta, monipuolisesta ravinnosta, D-vitamiinista ja vaikka mistä huolimatta olen toki välillä ihan rättipoikkiväsy kun tulen kotiin. Tekisi mieli heittäytyä sohvalle, syödä suklaata ja vaan möllöttää loppuilta. En kuitenkaan sitä (yleensä) tee, vaan aloitan heti ruuan laittamisen (ja mahdolliset omat koulutyöni seuraavaa päivää varten). Tämä on välillä todella vaikeaa, mutta sitkeästi pidän tästä tavasta kiinni. Haluan saada itse tehdyn ruuan pöytään joka päivä. Tai edes osittain itse tehdyn; vaikka söisimme jotain puolivalmista, niin salaatin pilkon kuitenkin. Ja pakkaan seuraavan päivän eväät. Lepään vasta, kun olemme syöneet, koska jos noudatan sitä sohvalle pötkähtämisen halua heti kotiin tultuani, en yleensä enää pääse siitä ylös. Tämäkin on loppujen lopuksi tottumuskysymys, yleensä menen tän asian suhteen niin autopilotilla, ettei asiaa tarvitse edes miettiä. Sitten joskus harvoin annan väsymykselle periksi, enkä tee koko iltana mitään. Sekin pitää itselleen sallia ja niitä iltoja varten pakkasessa kannattaa olla valmiita annoksia, jotka voi heittää mikroon. Ja salaatti saa noina iltoina olla yksi kuorittu porkkana. Mutta yleensä tämmöinen täydellinen lörsöilta sitten kostautuu seuraavana päivänä...

Koska hyvä päivä alkaa jo edellisenä iltana. Olen ottanut tavaksi tehdä kaiken mahdollisen aamuun liittyvän valmiiksi jo edellisenä iltana. Järjestän keittiön niin, että aamulla ensimmäinen näkemäni asia ei ole tiskivuori. Laitan omat ja lapsen vaatteet valmiiksi illalla, pakkaan oman laukun valmiiksi ja varmistan, että lapsi tekee saman. Katson kalenterista, onko seuraavana päivänä koulukuvaus, luistelua tai jotain muuta, mitä varten tarvitaan varusteita tai muuten vaan varustautumista. Lataan kahvinkeittimen valmiiksi ja pilkon hedelmät smoothieta varten tehosekoittimen kannuun. Kaikki nämä ovat pikkujuttuja, joiden tekemiseen illalla menee vain hetki, mutta jotka tuntuvat aamulla loputtoman pitkiltä ja monimutkaisilta operaatioilta. Kiireen tunne aamulla on ihan kauhea ja jättää epämukavan fiiliksen koko päiväksi. Siksi nousen aina aikaisemmin, kuin pitäisi - haluan, että aamu on kiireetön ja rauhallinen, enkä myöskään halua hoputtaa lasta aamuisin. Kun menee riittävän aikaisin nukkumaan, myös aikaisemmin herääminen onnistuu.

Kuva täältä


Nämä viimeiset kohdat ovat juuri niitä rutiineja, joista olen maininnut jo aikaisemminkin. Välillä arkena aika hankalia ja vaikeita toteuttaa, mutta kun niistä on tullut tapa, ei niitä kauheasti joudu miettimään. Ilman näitä rutiineja arkiruokailu olisi meillä usein ihan retuperällä ja aamut olisivat yhtä korkeaa stressipiikkiä heräämisestä lähtöön. Ja se tunne illalla ruuan jälkeen, kun voi hyvällä omalla tunnolla pötkähtää sohvalle katsomaan telkkaria tai lukemaan kirjaa tietäen, että keittiö on siivottu, seuraavan aamun hommat laitettu valmiiksi ja kalenteri on selvillä - se tunne on vaan niin ihana!

Näiden kolmen tekstin ohjeilla onnistuin pudottaa painoani ja muuttaa elämääni huomattavasti paljon aikaisempaa aktiivisemmaksi ja energisemmäksi. Oliko muutos pysyvä? Oli ja ei. Monta juttua jäi osaksi arkea, enkä niitä joudu enää edes miettimään. Osa kuitenkin unohtui ja lipsuin vanhoille, huonoille tavoille. Näiden korjaaminen oli koko tämän juttusarjan aloittamisen idea; halusin kirjata kaiken oleellisen ylös ja niin muodostuneen listan kautta nähdä, missä kohdissa pitää taas tehdä ryhtiliike. Siitä lisää ensi kerralla!

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille 💗

perjantai 10. marraskuuta 2017

OPEN PÄIVÄ

Arki on ihanaa. Oma arki kuitenkin usein tuntuu aika tylsältä ja sellaiselta Päiväni murmelina -elämältä, kun taas muiden normipäivät kuulostavat mun mielestä aina ihan hirveän kiehtovilta. Nakit ja mutsi ja Valeäiti kirjoittivat just postaukset omasta arjestaan ja kun noiden päälle vielä luin Annan jutun opettajan päivästä, innostuin kirjoittamaan omasta, ihan tavallisesta päivästäni lukion opettajana. Monella on se käsitys, että opettajat vaan piipahtavat koululla viettämässä lyhyen päivän, jonka jälkeen vapaa-aikaa on tolkuttomasti. Ja senhän voi käyttää vaikka odotellen sitä pitkää kesälomaa...

Klo 5.15

Herään, raahaudun autopilotilla suihkuun, napsautan kahvinkeittimen päälle ja hurautan smoothien. Syön aamupalan samalla kun odottelen ärsyttävän hitaan tietokoneen käynnistymistä. Haluaisin hetken kirjoittaa blogitekstiä, mutta kurkkaan ensin wilma-viestit, joita opiskelijat lähettävät yleensä myöhään illalla (ja yöllä!). Vastailen viesteihin kahvia juoden. "Kyllä, voit tietenkin olla tunnilta pois, jos sulla on hammaslääkäri, mutta ei, en laita erikseen sulle viestiä läksyistä. Ne löytyvät sieltä tuntimerkinnöistä". "Autokoulu ei kyllä oikeasti ole syy olla tunnilta pois, mutta ok..." Tekisi mieli vähän äristä aiheesta, mutta en jaksa heti aamusta. Yksi opiskelija ilmoittaa palauttaneensa kaksi kuukautta myöhässä olevan kurssityön sähköiseen palautuskansioon, mutta en löydä sitä mistään. Käytän 15 minuuttia sen etsimiseen, kunnes lähetän opiskelijalle viestin, että lähettää sen mulle sähköpostiin.

Kurkkaan päivän lukujärjestyksen läpi ja mietin pikaisesti tunnit läpi. Huomaan, että yksi päivän tunneista on sellainen, mihin mulla on ollut tarkoitus tehdä uutta materiaalia jo ties miten pitkään. En ehdi nyt aamulla aloittaa, mutta klikkaan itseni lukemaan Agenda 2030 -tekstejä. Uppoudun niihin niin, etten huomaa ajan kulumista ja tajuan, että kello on jo niin paljon, että pitää aloittaa "oikeat aamutoimet". Muistan, että mun oli tarkoitus korjata aamulla yhdet pistarit. No, korjaan ne tänään hyppytunnilla!

Klo 7.00

Herätän lapsen, teen hänelle aamupalan, meikkaan ja puen. Vien lapsen kouluun ja ajan itse työpaikalle. Vielä tähän aikaan on sentään hämärää, mietin kauhulla sitä, että parin viikon kuluttua tähän aikaan on jo pilkkopimeää.

Klo 8.10

Päivä alkaa tiimipalaverilla, jossa käydään läpi sähköisiin kokeisiin liittyviä käytännön asioita ja uusia sovelluksia. Masentaa, kun kuuntelen nuorempien kollegoiden esityksiä uusista kätevistä sähköisistä työkaluista, joilla voi teettää pistareita. Mulla on tekemistä jo sen kanssa, että pysyn kärryillä isoissa, pakollisissa jutuissa - en mitenkään enää kykene sisäistämään kaikkia miljoonaa uutta sähköistä sitäsuntätä. Mietin, kuinka monta vuotta mulla on eläkkeelle jäämiseen. Jotain 17 - okei, tota korttia ei voi käyttää. Alistun ja lataan koneelle pari sovellusta, tutustun niihin sitten joskus. Muistan ne pistarit.

Klo 9.40

Mulla on hyppytunti ja päätän korjata pistarit ja sen jälkeen valmistella sitä tuntia, mihin aamulla luin aineistoa. Käyn ensin opehuoneessa ja jään suustani kiinni kollegan kanssa. Kello on 10.15 kun pääsen työpöydän ääreen ja kurkkaan ihan vaan nopeasti pari kivaa blogia, ennen kuin aloitan niiden pistareiden korjaamisen. Klo 10.55 huomaan, että hyppytunti on ohi. Ei hitto, ne pistarit! Lähden opehuoneeseen syömään lounaseväitä.

Klo 11.40

Ihana ykkösvuosikurssilaisten ryhmä pöllähtää luokkaan. Innostumme tunnilla puhumaan tulevaisuuden geenitesteistä, -ruuasta ja -hoidoista. Aihe ei varsinaisesti liity päivän tunnin otsikkoon, mutta eihän näiden innostusta voi latistaa! Tykkään itsekin kaikista geenijutuista, joten annan mennä ja mietin, että otan opetussuunnitelman aikataulua kiinni sitten ensi tunnilla. Välitunti alkaa ja yksi opiskelija jää juttelemaan lääkishaaveistaan. Mietimme, mitä kursseja ja missä järjestyksessä hänen tulisi suorittaa ja mitä kaikkea niihin lääkiksen pääsykokeisiin tarvitaankaan.

Seuraavan tunnin opiskelijat valuvat jo luokkaan. Tajuan, että mulla on kauhea pissahätä, mutta menen sitten seuraavalla välkällä. Nämä ovat väsyneitä abeja, joita ei saa keskustelemaan edes aseella uhaten. Yritän innostaa ja haastaa porukkaa, mutta vastassani on 30 tylsistynyttä silmäparia, joista kaikista näkee, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Yksi viittaa ja innostun; jollain on mielipide! Kysyy saako mennä vessaan... Hitto, muakin pissattaa ihan älyttömästi edelleen. Joo, mene vaan. Ei sitten keskustella, ottakaa vihot esiin ja tehdään muistiinpanoja. Lopputunti on niin tylsä, että meinaan nukahtaa itsekin. Päästän porukan pois tunnilta 5 minuuttia etuajassa, jotta ehdin sinne vessaan. Paitsi että muistan, että seuraavalla tunnilla on laborointia ja kaikki tarvikkeet pitää laittaa valmiiksi. No, käyn vessassa sitten kun koulu loppuu.

Laborointitunti menee kivasti, opiskelijat tutkivat mikroskoopeilla omia solujaan ja ovat ihan innoissaan. Että mä rakastan tätä työtä! Mutta nyt mun on kyllä ihan pakko lähteä sinne vessaan, odottakaa, mä tuun takaisin ihan pian. Kukaan ei edes huomaa, että olin hetken poissa. Kun tulen takaisin, joku on keksinyt kaivaa navastaan soluja tutkittavaksi. Yritän selittää, että se mitä mikroskoopissa näkyy ei ole soluja, vaan napanöyhtää. Ei usko, vaan ottaa kännykällä kuvan "napasoluista", jotka haluaa näyttää kotona äidille. Okei, no ehkä ne sittenkin on soluja. Ihanan innostunut tyyppi ❤ On siinä äidillä illalla ihmettelemistä!

Klo 14.30

Päivä on ohi. Siivoan luokan, käyn kopiokoneella monistamassa huomisen tunnin tehtävämonisteet (koska sähköinen oppimisalusta ei toimi) ja hallintokäytävällä merkkaamassa pari arvosanaa kurssipäiväkirjoihin. Kolmen aikaan lähden koululta ja ajan kotiin kaupan kautta. Vessapaperi on loppu, mutta sen unohdan ja ostan vain omenoita ja maitoa. Muistan kotimatkalla ne pistarit, ne täytyy korjata heti kun tulen kotiin!

Klo 15.45

Kotona. Vaihdan verkkarit jalkaan ja pesen meikit. Lapsi tekee läksyjä ja pyytää multa apua matikan sanallisissa tehtävissä. Pähkäämme niitä yhdessä melkein 20 minuuttia, kunnes luovutan. Olen opiskellut matikkaa yliopistolla hetken aikaa, mutta en tajua neljännen luokan tehtäviä! Viiden minuutin kuluttua lapsi ilmoittaa, että tehtävät on tehty ja kysyy, saako pelata pleikkaa. Joo, pelaa vaan, mä teen vähän aikaa hommia. Innostun tekemään sen yhden tunnin materiaaleja uusiksi, mitä aamulla mietin. Jossain takaraivossa on päivän aikana kypsynyt idea, joka pitää nyt heti kirjata ylös ja tehdä siihen liittyviä tehtäviä, vaikka toi tunti seuraavan kerran onkin lukujärjestyksessä vasta keväällä.

Klo 18.30

Lapsi kysyy, saako ottaa kolmannen välipalan, kun on vähän nälkä. Tajuan, että olen täysin kadottanut ajantajun ja kirjoittanut tuntimateriaaleja yli kaksi tuntia. Suljen koneen ja siirryn äitihommiin. Siivoan keittiön, teen ruuan ja laitan aamusmoothien valmiiksi. Mies tulee kotiin ja kuuntelen toisella korvalla hänen kuulumisiaan. Muistan ne pistarit. Jaksaisinkohan korjata ne vielä ruuan jälkeen? Syömme, järjestämme keittiön yhdessä ja päätämme katsoa vähän aikaa Netflixiä. Lapsi avaa iPadin, hän on tänään ihan hunningolla. Lupaan, että huomenna teen hänen kanssaan koulun jälkeen jotain kivaa ja viikonloppuna mennään uimaan.

Klo 21.15

Väsyttää ihan älyttömästi. Teen lapselle iltapalan ja käyn peittelemässä hänet. Juttelemme hetken Suomen itsenäisyydestä ja sodasta Neuvostoliiton kanssa. Tajuan, etten muista historian tunneista juuri mitään ja tunnen itseni vähän hölmöksi. Ei olisi kannattanut lintsata lukiossa niin paljon! Lupaan huomiseksi kerrata asioita. Ei kuitenkaan nyt, koska ihan pakko mennä nukkumaan.

Klo 21.35 

Sammutan valot ja muistan ne pistarit. Ei jaksa enää, päätän valehdella opiskelijoille, että unohdin ne kotiin.

Klo 01.10

Herään huonoon omaantuntoon. Jatkan unia.

Klo 3.48

Herään uudestaan. Helvetin pistarit.

Klo 4.45

Nousen ylös ja korjaan ne pistarit. Siihen meni loppujen lopuksi 18 minuuttia.

Tänään on perjantai. Haen muuten ihan varmasti illaksi punkkupullon! Ensin kuitenkin käyn vähän piipahtamassa töissä.

Ihanaa viikonloppua kaikille arjen sankareille 💗




maanantai 6. marraskuuta 2017

TIKKA MASALA LINSSEILLÄ

Sen jälkeen kun lihaton lokakuu meni pöperöksi, meillä on syöty tosi paljon lihaa! En tiedä mikä "menkööt nyt samaan konkurssiin" -mentaliteetti muhun iski (vai onko vaan tehnyt mieli lihaa), mutta viikonloppuna alkoi taas vähän tökkiä. Perjantai-illan jauhelihakastike ja viimeistään lauantai-illan salamipizza saivat taas haikailemaan kasvisruuan perään ja mieleen muistui Viimeistä murua myöten -blogissa näkemäni Tikka Masalan ohje. Alkuperäinen resepti tehdään kikherneistä, mutta jostain syystä en ole niiden kova fani (paitsi hummuksessa!), joten vaihdoin kikherneet valmiiksi kypsennettyihin punaisiin linsseihin ja voin kyllä suositella! Vähän olen muutenkin muokannut alkuperäistä ohjetta, joten kannattaa varmaan tutustua molempiin. Mausteita laitoin aika paljon enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, niin teen yleensä aina, mutta toki jos olet epävarma keittiössä, niin kannattaa aina aloittaa ohjeen tarkoilla maustemitoilla. Niitä voi sitten lisäillä maun mukaan loppuvaiheessa.


Tikka Masala linsseillä

2 keskikokoista sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 paprika
1/2 - 1 punainen chili (maun mukaan)
2 tl raastettua inkivääriä
öljyä paistamiseen
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
½ tl kurkumaa
½ tl kanelia
1 tl paprikajauhetta
1 tl garam masalaa
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
1/2 dl punaisia linssejä
1 tlk valmiiksi kypsennettyjä punaisia linssejä (Go Green)

2 dl kaurakermaa chilillä (Planti)
  suolaa, mustapippuria, sokeria

Kuori ja hienonna sipulit, paprika, valkosipulinkynnet ja chili. Lisää pannulle öljyä ja kuullota sipuleita ja paprikaa muutama minuutti. Lisää valkosipuli, chili ja raastettu inkivääri, sekä kaikki kuivat mausteet. Paista pari minuuttia. 

Lisää tomaattipyre, tomaattimurska, huuhdotut ja hyvin valutetut linssit sekä kypsentämättömät linssit. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää myös ripaus sokeria taittamaan tomaattimurskan happoja.

Anna hautua miedolla lämmöllä vähintään puolen tunnin ajan. 
Lisää loraus vetta, jos vaikuttaa siltä, että kastike on liian kuivaa.
Lisää joukkoon kaurakerma. 
(Minä hauduttelin tämän jälkeen vielä melkein tunnin verran, minkä jälkeen kastike ehti jäähtyä kattilassa pari tuntia huoneenlämmössä, jonka jälkeen vielä kertaalleen kiehautin sen kun rupesimme syömään.)

Tarjoa riisin ja mieluisan salaatin kanssa. 
Meillä tällä kertaa superyksinkertaisesti punakaaliraastetta; ihan parasta kausiruokaa, jos multa kysytään!


Tämän kylkeen olisi sopinut naan-leipä tosi hyvin, ehkäpä sitten ensi kerralla. Ohjeesta tulee melkoinen määrä ruokaa, mutta tämä sopii oikein hyvin pakastettavaksi annosrasioissa.

Lisäsin muuten tunnisteisiin hakusanan "linssit", koska vaikuttaa siltä, että näitä reseptejä tänne tulee kasvisruuista eniten. En vielä kuitenkaan ehtinyt käydä lisäämässä sitä vanhoihin ohjeisiin, koitan muistaa kertoa sitten, kun saan sen tehtyä. Aika moni, jonka maha ei siedä palkokasveja, pystyy kuitenkin syömään linssejä. Niistä saa ihan älyttömän helpolla (ja halvalla) todella monipuolisia kasvisruokia, joten suosittelen seuraamaan näitä linssireseptejä, jos kaipailet vinkkejä ja inspiraatiota kasvisruokakokkailuun. Linssit ovat myös hyvin neutraali raaka-aine, joilla saa nirsoja lapsiakin totutettua kasviruokiin suht helpolla!

Mulla roikkuu sitkeästi pieni ärsyttävä flunssanpoikanen, mutta yritän aktiivisesti unohtaa sen ja koitan jaksaa mennä tänään joogaan parin viikon tauon jälkeen. Kroppa suorastaan huutaa venyttelyä ja kevyttä liikuntaa, vaikka vähän räkäinen onkin. Joogan voi onneksi ottaa just niin kevyesti, että pieni flunssa ei haittaa. Tämä kyllä ei taida olla mikään virallinen suositus, mutta kyllä kai sen itse pystyy arvioimaan, onko riittävän terve ihan kevyesti liikkumaan!?

 Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!💗

torstai 2. marraskuuta 2017

LAIHDUTTAMINEN - MITEN ONNISTUIN SIINÄ? (osa 2.)

Ennen kuin jatkan, haluaisin korostaa yhtä asiaa. Kaikki mitä nyt tulen kirjoittamaan ravinnosta, terveellisistä elintavoista ja laihduttamisesta, perustuu mun omiin kokemuksiin. Tämä on minun tarinani, ei kirjoitus siitä, mikä oikein tai välttämättä edes totta. Mikään kirjoittamani ei ole - eikä sen ole tarkoituskaan olla - absoluuttinen totuus, eivätkä mun vinkit ja ohjeet välttämättä sovi jollekin toiselle. Tämä on asia, missä ollaan menty tosi pahasti pieleen nykypäivänä! Se, että puuro riittää mulle aamupalaksi ei tarkoita sitä, että näin olisi kaikilla muillakin. Se, että leipä ei sovi mulle, ei tarkoita sitä, että viralliset ravitsemussuositukset olisivat väärässä. Ravinnon suhteen on mahdotonta löytää absoluuttisia totuuksia. Jos olisi, niin mehän kaikki söisimme terveyden näkökulmasta optimaalisella tavalla!

Luonnontieteilijänä olen aika kauhuissani seurannut lähivuosina tapahtunutta muutosta. Mukatieteet ja musta tuntuu -totuudet ovat alkaneet kukoistaa todellisen, oikean tieteen kustannuksella. Ihmiset uskovat mitä tahansa, jos se paketoidaan kivalta kuulostavaan pakettiin ja ollaan päästy tilanteeseen, missä osa ihmisistä uskoo Maan olevan litteä, pelottava määrä maailman väestöstä ei usko ilmastonmuutokseen ja rokotusvastaisuus on kasvava trendi. Ihan vaan muutamia mainitakseni.

Tiede ei ole uskon asia. Tiede on. Näin on myös ravitsemustieteessä. Tiede toki muuttuu ja kehittyy koko ajan, se kuuluu sen perusolemukseen, mutta esim. biologinen kiistaton tosiasia on, että ihmiselimistö tarvitsee tietyn määrän proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja, vitamiineja sekä hiven- ja kivennäisaineita. Niitä tarvitaan solujen rakennusaineiksi ja solun toiminnan ylläpitämiseen. Elämä on sarja solussa tapahtuvia kemiallisia reaktioita ja jos näille reaktiolle ei ole oikeita raaka-aineita oikeissa suhteissa, solu ei toimi - silloin myöskään meidän keho ei toimi. Mutta se, mikä määrä esim. hiilihydraatteja sopii kullekin ihmiselle, on yksilöllistä. Se, että huomaa jonkun tietyn ruokavalion sopivan itselleen, ei muuta sitä tieteelliseksi tosiasiaksi. Olkaa siis tarkkoina, kun luette aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja blogikirjoituksia. Jos joku julistaa jotain oppia liikaa, kannattaa heti olla vähän varautunut! Timo Kettunen kirjoitti tästä just mainion artikkelin Hesariin, kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa!

Mutta nyt asiaan. Yksi muutos kerrallaan, tähän jäin edellisessä kirjoituksessani (voit käydä lukemassa sen täältä).Tämä on varmasti tärkein asia, mihin kannattaa panostaa, jos on tarvetta elämäntapojen muuttamiselle tai laihduttamiselle. Jos yrität muuttaa edes kahta asiaa kerrallaan, onnistumisen todennäköisyys laskee merkittävästi - saatikka sitten, jos kertarysäytyksellä päätät muuttaa kaiken ensi maanantaista lähtien. Aika tuttua varmaan monelle, vai?

Kuten viimeksi kirjoitin, mun eka muutos oli liikunnan aloittaminen ja kun huomasin (vähän vahingossa) laihtuvani sen myötä, aloin muuttaa ruokavaliotani. En ihan tarkkaan muista, missä järjestyksessä asiat tapahtuivat, mutta nyt kun olen kirjannut näitä asioita ylös, huomaan, että sain muutettua todella monta asiaa ja ilokseni olen myös todennut, että suurin osa näistä ruokaan liittyvistä muutoksista on jäänyt elämääni. Niistä on tullut tapoja ja rutiineja, mikä myös on ihan hirveän tärkeää. Jos joudut taistelemaan ja tekemään jokaisen jutun ajatuksella uudestaan ja uudestaan, riski sille, että jätät sen joku päivä tekemättä, on aika iso. Olemme mukavuudenhaluisia, eikä hampaat irvessä tekeminen ole kivaa. Eli keskity siihen, että tartut seuraavaan haasteeseen vasta, kun edellisestä on tullut rutiini.

Aamupalan merkityksestä puhutaan paljon ja varsinkin oma hyvinvointiguruni Kaisa Jaakkola (miehensä Jonin kanssa) korostaa aamupalan merkitystä päivän tärkeimpänä ateriana. No, me kaikki olemme yksilöitä ja vaikka ymmärrän (ja tavallaan myös allekirjoitan) Kaisan opit aamupalasta, ei se kuitenkaan itselleni ole se päivän tärkein ateria. Toiseksi tärkein kyllä, mutta mulla ehdoton ykkössija menee lounaalle. Jos tutustut Kaisan ja Jonin oppeihin (tai olet niitä jo lukenut), huomaat varmasti, että moni asia, mistä minäkin kirjoitan, löytyy ihan suoraan heidän blogeistaan ja kirjoistaan. En sen kummemmin ole näistä hyvinvointiaiheista kirjoittaessani viitannut heidän teksteihinsä, koska olen jo sisäistänyt monet asiat niin syvälle omiin tapoihini. Mutta haluan tässä yhteydessä sanoa tästä - lähes kaiken, mitä itse tiedän ja noudatan hyvinvointiin liittyen, olen oppinut Jaakkolan pariskunnalta. Suosittelen vahvasti, että käyt tutustumassa kaikkeen heidän kirjoittamaansa!

Niin, se aamupala. Nuorempana skippasin aamupalan kokonaan, mitä en nykyjään voi ymmärtää. Miten ihmeessä pääsin liikkeelle ja jaksoin lounaaseen asti? Huh... No, sitten monen vuoden ajan aamu alkoi kahvilla ja leivällä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei sopinut mulle ollenkaan. Olin kuitenkin niin tottunut leipäaamiaiseen, etten edes ajatellut asiaa sen kummemmin. Elämänmuutoksen myötä keksin kokeilla uudenlaista tapaa aloittaa aamu ja muutos on ollut todella positiivinen. Lähes kaikki hyvinvointiopit hehkuttavat proteiinin merkitystä aamupalalla, mutta sori vaan - ei sovi mulle ollenkaan. Olen kokeillut monta kertaa, mutta oloni on todella raskas ja tunkkainen koko päivän, mikäli syön esim. munakkaan aamulla. Joskus syön Valion Kreikkalaista jogurttia marjoilla ja myslillä (varsinkin kesällä, kun tarjolla on tuoreita marjoja), mutta kaikista parhaiten mun aamu alkaa smoothiella, kaurapuurolla ja pienellä määrällä cashew-pähkinöitä. Smoothie on mulla itse asiassa fruitie, koska teen sen aina pelkästään hedelmistä ja marjoista. Puuroa syön tosi pienen annoksen ja laitan siihen yleensä vain voisilmän, en oikein tykkää esim. marjoista puurossa. Lähiaikoina olen tykästynyt maapähkinävoipuuroon: sekoitan puuroon pienen määrän sokeritonta maapähkinävoita ja pilkon päälle puolikkaan banaanin. Nam!



Kaikkea mahdollista kokeilleena olen todennut, että tämä aamiainen sopii mulle parhaiten. Aina ei siis kannata noudattaa virallisia ja "oikeita" oppeja, vaan on tärkeää kuunnella omaa kehoaan ja toimia sen antamien neuvojen mukaan. Tietenkin jos kehosi kertoo sulle joka aamu, että tarvitset ison korvapuustin tai palan suklaakakkua, on syytä vähän keskustella sen kehon kanssa ja miettiä, onko se tässä asiassa oikeassa... :)

Viikonloppuaamuisin on joskus kiva herkutella croissantilla ja smoothiella <3
Aamupalani on sen verran pieni, että yleensä mulla ehtii tulla pieni nälkä ennen lounasta. Tästäkin ollaan montaa mieltä, mutta mua toi pieni nälän tunne ei yleensä haittaa. Jos se kasvaa liian suureksi, nappaan kourallisen pähkinöitä tai syön hedelmän, mutta yleensä pärjään hyvin lounaaseen asti. Ja nyt ollaan tärkeän äärellä - ainakin mulle lounas on ehdottomasti päivän tärkein ateria. Tästä olen kirjoittanut niin monta kertaa täällä blogin puolella, etten aloita samaa saarnaamista nyt tässä yhteydessä. Tunnisteella lounas löydät paljon kirjoituksia täältä blogin puolelta, kannattaa käydä lukemassa. Mitä tänään lounaaksi? -kirjoituksessa kirjoitan aiheesta tarkemmin!


Sitten erikoisen (?) jutun pariin. Lakkasin syömästä (arkena) ruokaa, jolla on joku nimi. Tämä kuulostaa varmaan tosi hassulta, mutta väitän tämän olleen yksi merkittävimmistä onnistumisen pilareista mun elämäntapamuutoksessa ja tämä on myös yksi niistä tavoista, jotka ovat jääneet elämään. Ruoka on aina ollut mulle ihan hirveän tärkeä asia ja olen kasvanut perheessä, jossa syötiin aina yhdessä itse tehtyä ruokaa. Silloin pari vuotta sitten kuitenkin tajusin, että joka kerta ruuan ei tarvitse olla valmis ruokalaji, vaan syömäni ateria voi hyvin koostua yksittäisistä, erillisistä komponenteista. Tämä nimittäin yllättäen pienensi annoskokojani merkittävästi. Ruuan ei myöskään joka kerta tarvitse olla makuhermoja hivelevä, tarkkaan harkittu kokonaisuus, vaan joskus voi tyytyä vähän vaatimattomampaan ateriaan. En suostu syömään pahaa ruokaa, siitä en tingi koskaan, mutta ei ruokailun aina tarvitse olla ravintolaillallista muistuttava elämys.

Tällä ruualla on nimi...

...tällä taas ei!
Uskon ja vannon perinteisen kotiruuan nimeen, älkää siis käsittäkö väärin. Mutta jos syön annoksen makaronilaatikkoa tai nakkikastiketta perunamuusilla, niin tulen syöneeksi huomattavasti enemmän kuin silloin, kun lautasella on pala lohta, keitetty kananmuna, puolikas avocado ja reilu kasa salaattia. Lisäksi oloni (varsinkin lounasaikaan) on huomattavasti parempi tällaisen "nimettömän" aterian jälkeen.




Itse asiassa olen huomannut, että tämä nimetön ruoka -periaate on hiipinyt isoksi osaksi mun ruuanlaittofilosofiaani. Tosi harvoin enää teen monimutkaisia ruokalajeja, nykyjään meillä syödään tosi simppelisti. Tämä aiheuttaa välillä päänvaivaa täällä blogin puolella; yhä harvemmin "kehtaan" kirjoittaa meidän arkiruokailusta, koska koen, että se on liian yksinkertaista ruokablogin aiheeksi. Mutta sitten taas toisaalta - juuri tämä on se "ilosanoma", mitä haluan Harkittuja herkkuja -blogin kautta julistaa: yksinkertainen ja simppeli toimii ja on hyvää! Viikonloppuna sitten voi kikkailla ja kokkailla enemmän.

Eli yksinkertaistin aterioitani, mikä samanaikaisesti johti niiden monipuolistumiseen. Lisäsin kasvisten määrää paljon, mukaan tuli avocado ja moni muukin aikaisemmin vähän vieraampi kasvis. Syö sateenkaari - tämä ohje todellakin toimii! Pienestä pitäen olen tottunut syömään salaattia ruuan kanssa, mutta nyt laajensin repertuaaria siitä perinteisestä jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkku -kombosta. Lisää lautaselle mahdollisimman paljon kasviksia, niitä joista tykkäät. Jos et tykkää parsakaalista, älä syö parsakaalia! Maailma on täynnä erilaisia kasviksia, juureksia ja vihanneksia, löydät niistä varmasti mieleisiä vaihtoehtoja, kunhan vaan uskallat kokeilla. Myös valmistustavalla on merkitystä: itse en esimerkiksi kauheasti tykkää keitetyistä porkkanoista. Niinpä en yleensä syö niitä, piste. Pilkon kuitenkin tosi usein lounasrasiaan mukaan raakaa porkkanaa. Sama pätee moneen muuhunkin kasvikseen.


Olen huomannut saman ilmiön myös lapsen kohdalla. Pidän ihan hirveän tärkeänä sitä, että oma lapseni oppii terveellisen ruokavalion perustan, jotta hänen ei sitten aikanaan aikuisena tarvitse kipuilla näiden samojen asioiden kanssa. Smoothie marjoista ja hedelmistä maistuu taatusti jokaiselle lapselle, mutta on turha väkisin yrittää tunkea ruohikolta maistuvaa vihersmoothieta naperon suusta alas. Meidän nuoriherra ei suostu syömään kaalilaatikkoa, mutta raakaa kaalia raasteena hän rakastaa. Porkkana ja kukkakaali eivät maistu keitettynä, mutta raakana hän napostelee niitä välipalaksi. Ananas tökkii, mutta omenoita hän voisi syödä kilotolkulla. Ja niin edelleen. Myös lasta ja hänen makutottumuksiaan pitää kuunnella ja kunnioittaa!

Yksi tärkeä muutos silloin muutama vuosi sitten oli se, että aloin syödä enemmän. Pointtina se, että söin joka kerta suhteellisen tasaisesti saman määrän ruokaa. Olen sitä vuosikertaa, joka on kasvanut aikuiseksi maailmassa, missä uskottiin "mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut" -mantraan. Välillä siis söin tosi vähän, välillä taas tosi paljon - aika tuttu tarina monelle (ainakin) mun ikäiselle naiselle. Aluksi muutos siis vaikutti siltä, että syön koko ajan enemmän kuin aikaisemmin, mutta todellisuudessa kyse oli määrien tasaantumisesta. Vaikea sanoa, oliko kroppani aikoinaan sillä kuuluisalla säästöliekillä, mistä nykyjään niin paljon puhutaan niiden ajoittaisten liian pienten annosten takia - voi olla, mutta mikäli oli, niin aika nopeasti se tilanne kyllä minun kohdallani purkautui.

Huh, kylläpä tätä tekstiä nyt tulee! Olisikohan taas aika vähän hengähtää ja jatkaa myöhemmin? Juttusarja siis jatkuu vielä, aiheesta tuntuu riittävän niin paljon kirjoitettavaa 😄

Moni varmaan on suunnitellut juhlistavansa Pyhäinpäivää hyvällä ruualla, hyvä niin! Nauttikaa myös jostain ihanasta jälkiruuasta ja muistakaa tehdä se hyvällä omallatunnolla. Mä olen ihan vakuuttunut siitä, että jos suklaakakkupalasta tuntee huonoa omaatuntoa, sen kalorimäärä vähintäänkin tuplaantuu. Arkena on aika olla järkevä, viikonloppuisin on aika ottaa rennommin ja herkutella.

Aurinkoista loppuvikkoa kaikille 💗

tiistai 31. lokakuuta 2017

JAUHELIHA-MAKARONIPÖPERÖ

Vuorossa yksi meidän talouden arjen pelastajista, ikuisista lemppareista ja yksinkertaisimmista ruuista: jauheliha-makaronipöperö. Tämä kuuluu lapsen lempiruuat top 3 -listalle ja syön tätä kyllä mielelläni itsekin. Tiedän pöperön kuuluvan monen perheen usein tehtyihin ruokiin ja tällä taitaa olla ihan valtava määrä erilaisia nimiäkin. Meillä ruoka tosiaan kulkee nimellä pöperö 😊


Ne, jotka ruuan tunnistavat, ihmettelevät varmaan, että miten tästä saa aiheen ruokapostaukseen. Juju onkin siinä, että kuka tahansa osaa tehdä pöperön, mutta kuka tahansa ei osaa tehdä huippuhyvää pöperöä! Antakaas kun selitän. Tämä kuuluu mun lapsuuden ruokiin, isoäitini teki tätä tosi usein. Hän oli just semmoinen vanhan kansan isoäiti, joka osasi tehdä ihan loistavaa perusruokaa - itse asiassa kaikki perinteiset kotiruuat teen hyvin pitkälle hänen ohjeidensa mukaan. Niissä on oleellista se, että mitään ei koskaan sovelleta, vaan alkuperäistä ohjetta noudatetaan kirjaimellisesti. Vaikka hän on siirtynyt jo muihin keittiöihin kokkaamaan, en edelleenkään uskaltaisi puuttua hänen ohjeisiinsa; olen ihan varma, että tuolta yläkerrasta sataisi tulikivenkatkuista moitetta sillä sekunnilla, kun yrittäisin esim. lihakeittoon laittaa lihan lisäksi muuta kuin perunaa, porkkanaa, selleriä ja purjoa. Lanttua? Ehei, haukut tulisi! Hänen tekemänsä ruoka oli aina ihan taivaallisen hyvää, niin myös pöperö, jota hän usein valmisti arkena, jos menin tervehtimään häntä iltapäivällä koulun jälkeen. Vaikka olen itse tehnyt samaisen pöperön kymmeniä, etten jopa satoja, kertoja, en ole koskaan onnistunut siinä kuten hän. Ainesosat eivät olleet mikään salaisuus - veikkaan, että syynä oli vuosikymmenien aikana patinoitunut valurautapannu, jolla (laadukas) paistijauheliha paistettiin. Ja joku muu mystinen juttu, jota en osaa jäljitellä. Mutta on tämä munkin versio hyvää, kunhan vaan malttaa noudattaa paria tärkeää ohjetta.

Vaikka kyseessä on pikainen arkiruoka, menee tämän valmistamisessa kuitenkin tovi. Yleensäkin jos ohjeessa sanotaan "hauduta 10 minuuttia" tai "anna kiehahtaa ja tarjoa", voit olla varma, että lopputulos on ehkä ihan ok, mutta pliisu ja mitäänsanomaton. Eli jos haluat hyvää arkiruokaa, sun pitää yleensä olla valmis käyttämään siihen vähän enemmän aikaa kuin mitä ohjeessa sanotaan.

Jos tämän tekee nopeasti sutaisten, niin lopputulos on - no, jauhelihaa ja makaronia. Jos kuitenkin maltat käyttää valmistamiseen hetken aikaa, saat kattilallisen ihanaa lohturuokaa, joka taatusti kelpaa koko perheelle. Tässä pöperössä on kaksi kriittistä vaihetta: jauhelihan paistaminen ja tomaattipyreen kypsentäminen. Mutta älä pelästy - ei tähän tolkuttoman kauaa mene. Ja lopputulos on taatusti "wörtti", kuten toi nuoriso nykyjään sanoo (toim. huom. "worth it", "sen arvoinen" 😃)

Jauheliha-makaronipöperö

400 g (luomu) naudan paistijauhelihaa
(voita paistamiseen)
4-5 dl makaronia
1/3 - 1/2 tuubia hyvälaatuista tomaattipyrettä
loraus ketsuppia (Heinz on ainoa oikea, jos multa kysytään)
suolaa
valkopippuria
(juustoraastetta tarjoiluun)

Paista jauheliha paistinpannulla pienessä voinokareessa tai omassa rasvassaan. Kypsennä liha kunnolla, vielä senkin jälkeen, kun kaikki neste on haihtunut ja se vaikuttaa kypsältä, jatka paistamista, kunnes se melkein kuivahtaa ja kärähtää. Mausta paistamisen loppuvaiheessa suolalla ja valkopippurilla. Ensin maltilla: molempia pitää olla melko paljon, mutta ole varovainen varsinkin valkopippurin kanssa!

Paistamisen aikana keitä makaronit kypsäksi, mutta jätä reilusti suutuntumaa (al dente)! Ne kypsyvät vielä pöperön valmistuksen loppuvaiheessa. Huuhtele ja valuta kuivaksi.

Sekoita makaroni jauhelihan kanssa ja tursuta sekaan tomaattipyree ja loraus ketsuppia. Sekoita kunnolla ja jatka sekoittelua kuumalla pannulla ainakin 5-10 minuuttia. Oleellista on, että pyre kypsyy ja sekoittuu pöperön joukkoon kunnolla. 
 Maista ja tarkista mausteet.

Syön tätä usein (salaa isoäidiltä) juustoraasteen kanssa, vaikka se jonkinlainen kardinaalimoka varmaan onkin. Punaleimainen Emmental toimii parhaiten, itse raastettu Parmesan sopii myös hyvin. Mutta kyllä tämä kelpaa ilman juustoakin! Niin yksinkertaista ja niin hyvää!


En juurikaan enää nykyjään syö pastaruokia, kuten Laihduttaminen -miten onnistuin siinä? -juttusarjan pian tulevissa jatko-osissa tulen kertomaan. Tätä ruokaa en kuitenkaan pysty vastustamaan ja syön tätä kerran tai pari kuukaudessa. Laihduttamisjuttuja taas seuraavalla kerralla, pysy siis kuulolla!

Tehdäänkö teillä usein pöperöä? Millä nimellä te kutsutte sitä?

💗