maanantai 21. tammikuuta 2019

KARSEAN VIIKON JÄLKEEN KATSE ETEENPÄIN

Kaikillehan niitä tulee aina välillä, kamalia viikkoja. Ja silti aina silloin kun semmoinen iskee omalle kohdalle, tuntuu, että sitä on maailmankaikkeuden ainoa ihminen, jota elämä potkii päähän. Ja vaikka pitkin hampain myöntäisikin, että jollain muullakin saattaa olla myös vähän kurjaa, niin ainakaan kellään muulla ei ole yhtä kamalaa, kuin mulla just nyt. Mikäköhän siinä oikein on, että pitää aina lähteä keulimaan ja liioittelemaan, varsinaista kurjuuden maksimointia?

Viime viikko on nyt onneksi takana ja kuopattu jonnekin syvälle, mistä se toivottavasti ei koskaan nouse pintaan muistuttelemaan. Oli rakkaan läheisen elämään liittyviä huolia, jotka nostivat maanantaina stressikäyrän eksponentiaaliseen nousuun parissa minuutissa. Minähän olen siitä onnellisessa asemassa, että stressiä - niin työperäistä kuin muustakaan elämästä johtuvaa - mun elämässä on todella vähän. Työstressin kestän suht hyvin, siinä ei ole mitään ongelmaa, koska opettajan duunissa se on niin kausiluontoista: koe- ja ylppäriviikot, siinä kaikki. (Tai siis näin mulla, tiedän toki opettajia, jotka joutuvat stressaamaan paljonkin työhönsä liittyen, mutta onneksi en kuulu tähän joukkoon.) Myöskään yksityiselämässä tai rakkaiden elämässä ei ole mitään suuria huolia tällä hetkellä. Joten sitten, kun jotain tulee, se iskee niin pahasti päin pläsiä, että siitä iskusta nouseminen tuntuu ihan älyttömän vaikealta. Ja tämä oli laatuaan sellainen murhe, että se vei multa kaiken keskittymiskyvyn töissä ja yöunet myös, joten olin aikamoinen ihmisraunio jo keskiviikon tienoilla.

Torstaina sitten alkoi lapsen oksennustauti, joka tietenkin tarttui myös muhun. Nopeastihan nuo menevät ohi, mutta tällä kertaa taudin seurauksena meni pilalle viikonlopulle sovittu miniloma ystäväpariskunnan luo (ja lapsen kovasti odottama vierailu kivaan hoitopaikkaan). Palkkaamani PT:n kanssa eka kunnon treenikerta peruuntui ja mielenkiintoinen ruokakokeilu tyssäsi heti maanantaina (siitä kyllä tulossa lisää myöhemmin). Varsinainen paska viikko siis kaiken kaikkiaan!

Vähän tapojeni vastaisesti jäin vellomaan kaikkeen tähän "kurjuuteen" koko loppuviikonlopuksi, vaikka fyysinen olo olikin jo suht ok lauantai-iltapäivänä. Koko sunnuntain surkuttelin itseäni ja elämääni, enkä saanut aikaiseksi yhtään mitään. Viikonloppuna (ja viime viikolla) olisi ollut mahtavia ulkoilusäitä, mutta ei hotsittanut, koska elämä. Kyllähän te (kai?) tiedätte - kun sen surkuttelun ja itsesäälin aloittaa, siitä ei oikein millään pääse eroon. Paskaa mitä paskaa joku ääni vaan huutelee siellä pään sisällä, eikä anna järjen äänelle suunvuoroa.

Vielä tänä aamunakin heräsin ihan maailmanlopun meininkeihin. En tullut ajatelleeksi, että se stressin aihe on (ainakin tilapäisesti) ohi ja että fyysinen olo on jo ihan ok. Ei, kaikki oli edelleen ihan tylsää ja - sanonko vielä kerran - paskaa. Vähän ennen seitsemää vedin toppatakin pyjaman päälle ja lähdin laittamaan autoa lämmitykseen. Kurkkasin tähtikirkkaalle taivaalle ja näin niin hengästyttävän näyn, että jäin seisomaan siihen kirpsakkaan pakkaseen ties miten pitkään. Superkuu! Olin ihan unohtanut koko homman (ja viikonloppuna siitä uutisointia lukiessani olin tietenkin ajatellut, että ei sitä kuitenkaan näe, varmaan on taivas pilvessä, koska - no, paskaa). Minähän en ole semmoinen tyyppi, joka uskoisi tai koskaan ajattelisi mitään "universumi tahtoo nyt sanoa mulle jotain" -tyylisiä ajatuksia, mutta aamulla sitä kuuta tuijottaessani kävi kyllä näin. Siinä näyssä oli jotain niin suurta, jotain sellaista, joka laittoi pienen ihmisen pienen elämän ihan uuteen perspektiiviin, että ekaa kertaa tuntui siltä, että ehkä se universumi jotain mulle oikeasti tahtoo sanoa. Sillä hetkellä muistin, että se stressin aihe on selätetty, että en enää oksenna (eikä lapsikaan) ja voin syödä ihan mitä vaan. Että se meidän ystäväpariskunta odottaa meitä jo uudestaan sovittuna viikonloppuna. Että se mun PT tietenkin ymmärsi, että treenejä pitää siirtää. Ja että kaikki on ihan hyvin. Että ei kaikki oikeasti ole paskaa (enää).

Kuva täältä
No juu, eihän se mikään universumin viesti tietenkään ollut, vaan ihan vaan täydellinen kuunpimennys. Ei edes mikään kerran elämässä kokemus, seuraava tulee jo kuuden vuoden kuluttua. Mutta tulipahan nyt kuitenkin niin oikeaan ja sopivaan aikaan, että vähän jäin salaa omalta luonnontieteilijäminältäni miettimään, että josko tässä joku viesti olisi kuitenkin ollut?

Niin että nyt vaan katse eteenpäin kohti uutta viikkoa 💗 


lauantai 12. tammikuuta 2019

KALAJUTTUJA

Alkuun pari kuvaa eilisillan sushiähkyistä! Sushi on luikerrellut tiensä kotitalouksien pöytään, mikä on ihan mahtava juttu. Tosi monella on kalan määrä lautasella lisääntynyt moninkertaisesti sushin myötä, hienoa.

EDIT: haha, tämä ei siis ollut oma annokseni, vaan koko perheen platteri, mistä jäi vielä ylikin :D


Kalaa tulisi syödä ravitsemussuositusten mukaan 2-3 kertaa viikossa. Veikkaan, että tuo on sellainen määrä, joka täytyy hyvin harvassa kotitaloudessa. Aika moni kertoo aristelevansa kalan syömistä esim. ruotojen takia, moni ei vaan tykkää kalan mausta, kalan valmistaminen koetaan vaikeaksi ja varmaan suurimpana rajoittavana tekijä on kalan huima hinta. Lohi tai kirjolohi maksaa valmiiksi fileoituna 20-25 euroa kilo, mikä on aika järkkyä. Ison lohifileen hinnaksi tulee helposti viisikymppiä ja vaikka siitä normiperhe syökin kaksi päivää, on se silti niin iso raha, että monelle lohi on harvinaista luksusta. Puhumattakaan sitten kotimaisesta valkoisesta kalasta, jonka kilohinta huitelee 30-40 euron välillä. Syö siinä sitten kalaa säännöllisesti!

Ymmärrän toki (tietyllä tavalla) ainakin valkoisen kalan korkean hinnan. Kalastajan työ on todella rankkaa ja vaativaa. Tuntuu kuitenkin oudolta, että maassa, jossa kalaa saa sekä merestä että järvistä, kalastajien työtä (ja sitä kautta lopullisen tuotteen kilohintaa) ei tueta enempää. Tai en minä mitään tiedä näistä tuista, kunhan vaan veikkaan, että jotain tämmöistä sieltä taustalta täytyy löytyä. Jos sulla on tarkempaa tietoa, kerro ihmeessä!

Itse olen ollut onnekas ja syönyt kalaa pienestä pitäen todella paljon. Molemmat isoisäni kalastivat paljon kesäisin, kuten myös oma isäni tekee edelleen. Me olemme aina asuneet rannikolla, joten tuoretta kalaa oli tarjolla torilla ja kaupoissa ja perheessämme sitä myös valmistettiin paljon. Olen pienestä pitäen syönyt kalaa kuin kalaa kaikissa eri muodoissa (paitsi lipeäkalaa en ole suostunut syömään koskaan kerran sitä maistettuani, yöks). Yksi lapsuuden suurimpia herkkuja olivat avotulella halstratut kokonaiset silakat, jotka söin ruotoineen kaikkineen.

Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu myös valtavasti ihanan lämpimiä kalaan ja kalastamiseen liittyviä muistoja; toisen isoisäni kanssa meillä oli salainen kalapaikka, josta kävimme nostamassa haukia. Hän myös opetti minulle kalan käsittelyn. Tunsin ihan järjettömän suurta ylpeyttä syödessämme minun kalastamastani kalasta isoäidin tekemää keitettyä haukea muna-voikastikkeen kera. Tuo isoisä oli minulle suunnattoman rakas monella muullakin tapaa, mutta jollain tavalla muistoni hänestä palaavat aina uudestaan yhteisiin haukihetkiimme ❤ Toinen mahtava ja yhtä paljon rakkauden täyttämä muisto on opiskeluajalta, kun kerran karkasin kevättalvella tenttejä pakoon kesämökillemme, missä vietimme isän kanssa todellisen ahvenviikon. Kävimme nostamassa päivittäin katiskatolkulla ahvenia, joiden käsittelyn isä opetti minulle tuon viikon aikana. Istuimme pihalla kevätauringossa (vähän ehkä valkoviiniä samalla juoden...) ja perkasimme ja fileoimme kymmeniä kiloja ahvenia. Voi olla, että puhutaan sadoista kiloista, niin valtavasti niitä oli. Kädet olivat niin pahasti rikki ja haavoilla tuon viikon jälkeen, että niiden paranemiseen meni viikkoja. Olin aina aikaisemminkin rakastanut paistettuja ahvenfileitä, mutta sen jälkeen, kun opin itse fileiden tekemisen, siitä ruuasta on tullut minulle lähes pyhä!

Kuvan lohen pintaan on ripoteltu suolaa, vähän pippuria, loraus sitruunanmehua, ohut pinta sinappia ja päälle kevyt ripottelu korppujauhoja. Uunissa 175 asteessa n. puoli tuntia. Kiva muokkaus sille perusuunilohelle!

Mutta hei, takaisin aloitukseen. Kalaa pitäisi syödä enemmän, mutta kun se maksaa. Moni turvautuu toki pakastekalaan, mutta minulle pakastesei (vai onko se seiti ?) ei ole kalaa. Tiedän, että se johtuu etuoikeutetusta "kalan täyttämästä elämästäni" ja kannustan toki syömään sitä, jos se vaan maistuu! Loppuvuodesta koin kuitenkin pienen "käännytyksen" pakastesein suhteen. Halusin tehdä lohimurekepihvejä loppukuusta, kun ruokatilin saldo alkoi olla uhkaavan pieni. Päätin kokeilla fifty-fifty -menetelmää eli korvasin puolet lohesta pakasteseillä. Olin tosi skeptinen tämän suhteen, mutta yllätyin kyllä todella positiivisesti. Pihvit saivat myös niin järisyttävän suuren suosion perheen miesten keskuudessa, että nämä menivät heittämällä jatkoon!


Edullisimmin tästä selviää, kun bongaa tarjouksen kokonaisesta lohesta (usein n. kympin kilohinta). Suurin osa kauppiaista fileoi kalan nykyjään samaan hintaan varmaankin sen takia, että se lisää ostohalukkuutta reippaasti. Jos olet arka kalan käsittelijä, pyydä kalamyyjää myös poistamaan nahka samaan syssyyn. Jos tyyppi ei suostu, kannattaa pyöritellä silmiä ja sanoa, että naapurikaupassa kyllä suostuivat! Jos ostat kokonaisen kalan, näitä pihvejä tulee valtava annos, mutta kestävät tosi hyvin pakastamisen. Mulla löytyy vieläkin loppuvuodesta pakastamiani pihvejä ja otan usein yhden aamulla sulamaan lounasta varten. Toimii tosi hyvin keitetyn kananmunan, avocadon ja salaattikipon kanssa! Resepti on vähän kohtuullisemmalle kalamäärälle, mutta jos teet kerralla enemmän, kerro määrät tarvittavalla luvulla. Kyl sä tiedät! Luksusversioon voisi lisätä kapriksia! Ja ensi kerralla meinaan lisätä joukkoon vähän paistettua purjoa, mutta maistuu nämä ilmankin.

Lohi-seimurekepihvit

500 g lohta
300 g pakasteseitä (palana tai fileinä)
2 munaa
1 dl korppujauhoja
1,5 dl kuohukermaa
1 rkl (Dijon)sinappia
1/2 sitruunan mehu puristettuna
kourallinen silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria myllystä
ripaus valkopippuria
voita paistamiseen

Ota pakastesei sulamaan hyvissä ajoin. Painele sulanut sei kuivaksi talouspaperin välissä.

Pilko kalat kuutioiksi ja laita monitoimikoneeseen muiden ainesten kanssa. Hurauta kaikki sekaisin, mutta jätä jonkun verran sattumia. Varo, ettei mene ihan tahnaksi!

Paista pannulla pieni testinokare ja lisää tarvittaessa suolaa tai pippureita.

Paista pihvit voissa. Voit halutessasi kypsentää ne myös uunissa 175 asteessa, mutta paistamalla saat pihveihin ihan mahtavan maun.

Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa.



Miten on, syödäänkö teillä usein kalaa? Kaipaisitko lisää reseptejä? 
Minkälaisista ohjeista olisit kiinnostunut?

torstai 3. tammikuuta 2019

SMOOTHIE 2.0

Enpä olisi uskonut, että "keksin pyörän uudelleen" smoothiepuolella, mutta niin siinä vaan kävi. Tämä ohje löytyy varmasti vaikka mistä keittokirjoista ja netin reseptipankeista, mutta eilen illalla juolahti mieleen ihan itsekseen kokeilla tätä ja jatkoon meni niin, että rysähti. Olen moneen otteeseen maininnut, että tykkään juoda smoothien aamuisin, mutta lähiaikoina olen ollut tosi kyllästynyt omiin vakkariohjeisiini. Maitotuotteita en tykkää laittaa smoothien joukkoon, enkä myöskään mitään proteiinijauheita, mutta nyt keksin lisätä sekaan pähkinöitä ja chian siemeniä. Maku oli paljon pehmeämpi ja samettisempi kuin ilman niitä ja tuntuu pitävän nälkää myös ihan eri tavalla näin. Tämä sopii varmasti tosi hyvin myös välipalaksi, joten suosittelen kokeilemaan!


Mansikka-cashewpähkinäsmoothie

200 g pakastemansikoita
(pieni) kourallinen cashew-pähkinöitä
1 rkl chian siemeniä
appelsiinimehua

Laita marjat, pähkinät ja siemenet tehosekoittimen kannuun ja kaada päälle mehua niin, että kaikki ainekset peittyvät.

Anna vetäytyä yön yli jäänkaapissa, jotta pähkinät pehmenevät ja siemenet turpoavat. 
Surauta aamulla smoothieksi ja nauti!

(Ohjeesta tulee annoskoosta riippuen 3-5 annosta)

Surrutteluun menee luonnollisesti vähän pidempi aika kuin normaalisti, eikä minun tehosekoittimeni ole niin tehokas, että tästä ihan silkinpehmeää tulisi. Haaveissa olisi jo ostaa uusi laite, mutta odotan kärsivällisesti, että tuo vanha tulee tiensä päähän ja suuntaan vasta sitten tehosekoitinkaupoille. Tuntuisi hölmöltä ostaa uusi, kun vanha vielä toimii.


Pirteää ja energistä myrskyn jälkeistä päivää kaikille!

perjantai 28. joulukuuta 2018

LOPPUVUODEN HÖPINÖITÄ

Heipä hei ja terveisiä Prahasta! Vietimme joulun tänä vuonna poissa kotoa, ekaa kertaa näin. En ole koskaan (vaihtarivuotta lukuun ottamatta) ollut jouluna missään muualla kuin lapsuudenperheeni kanssa, mutta tänä vuonna tuli tämäkin koettua. Vähän on kieltämättä hassu olo, ihan kuin olisimme hypänneet joulun yli ja niinhän me teimmekin. Myös täällä kotona; vaikka emme olleet reissussa kuin neljä päivää, en laittanut kotia joulukuntoon, enkä tehnyt mitään jouluruokia, en ennen, enkä jälkeen reissun. Koristeettomuus ei haitannut yhtään, mutta jouluruokia jäin kieltämättä vähän kaipaamaan. Kuten vuosi sitten kirjoitin, tietyt jouluruuat ja nimenomaan itse tehtynä, ovat mulle joulussa se tärkein juttu. Mulle ei "kelpaa" kenenkään muun tekemät perinneherkut (paitsi siis oman äidin ja isän) ja vähän oli ajatuksena, että kokkaan pienen joulun sitten reissun jälkeen. Mutta ei se enää ole sama asia, joten odottelen nyt sitten ensi vuoteen. Italialainen ruoka korvasi tänä vuonna sillit ja kinkun ja täytyy myöntää, että onnelliseksi (ja ihan yhtä ähkyksi) nämäkin annokset minut tekivät!



Praha oli ihana. Neljän päivän reissu on tavallaan just sopiva, mutta tavallaan vähän turhan lyhyt. Varsinkin, kun ollaan lapsen kanssa liikkeellä, aamusta iltaan kävely ympäriinsä ei oikein nappaa, eikä ihan jokainen kohde kiinnosta. Olutkuppiloissa ei viitsi tietenkään istuskella (ja muutenkin huomasin, että mulle ei enää olut maistu yhtään), eikä iltaisin kauhean myöhään ruokaravintoloissakaan. Toisaalta kun perillä ollaan vain neljä päivää, ei viitsisi toisaalta liikaa lojua hotellissakaan. Aika hyvä kompromissi me löydettiin joka päivä ja tuntuu, että kaikki olivat tyytyväisiä. Menomatkalla oli pientä säätämistä ja teimme matkaa Helsinki - Praha yhteensä 9 tuntia (koukkaus Munchenin ja Varsovan kautta...), mutta muuten kaikki meni hienosti. Ehkä tuosta säätämisestä johtuen yksi lisäpäivä olisi ollut kiva, mutta ensi kerralla sitten. Meillä oli ihastuttava hotelli (suosittelen, jos olet suuntaamassa Prahaan omatoimimatkalle, hotellin tiedot löytyvät täältä) ja ruokapaikkojen valinta osui myös nappiin. Huvittavaa kyllä on, että lapselle suurin ruokaelämys oli päästä syömään KFC-pikaruokalaan friteerattuja kananpaloja 😂 Huomasin, että lähes kaikissa kuvissa on mukana joku tai kaikki meidän perheestä, joten julkaisukelpoinen kuvasaldo on tosi pieni (miehet eivät halua kuviaan tänne blogiin).



Nyt siis kuitenkin jo kotona ja lomaa on onneksi vielä reilu viikko jäljellä. Meillä ei ole mitään ihmeellistä suunnitteilla, joten aikaa lojumiseen, kirjojen lukemiseen, ulkoiluun, joulusuklaiden syömiseen ja pieneen kotona järjestelyyn on riittävästi. Ensi viikolla aloitan itselleni ostaman joululahjan käyttämisen eli tapaan personal trainerini ensimmäistä kertaa. Ostin viiden kerran paketin, jonka toivon auttavan minut vihdoinkin kuntosaliharjoittelun alkuun. Siitä kuitenkin lisää ensi kerralla, nyt ryhdyn ruuanlaittoon. Muutaman päivän loma keittiöstä teki oikein hyvää ja kokkaaminenkin on taas ollut kivaa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille ja hyvää vuoden vaihdetta, jos en ennen sitä ehdi linjoille. Minä en tee tänä vuonna mitään uuden vuoden lupauksia (tuo PT:n hankkiminen osui ihan vahingossa tähän vuoden loppuun, olen sitä kypsytellyt jo jonkin aikaa), mutta onhan uuden vuoden aloittaminen aina yhtä kivaa. Tänään illalla ajattelin kaivaa puhtaan kalenterin esiin ja ruveta täyttämään sitä.

Toivottavasti Sinun joulusi meni hyvin 💗

torstai 20. joulukuuta 2018

HYVÄÄ JOULUA ❤

Blogi joululomailee nyt jonkin aikaa, joten toivotan kaikille teille lukijoille ihanaa, levollista, rauhallista, onnellista ja juuri Sinun näköistäsi joulua ❤


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

KASVISRUOKAPÄHKÄILYÄ

Myönnän eläväni jatkuvan pienen ahdistuksen vallassa kasvisruokailun suhteen. Ahdistaa ilmastonmuutos, maailman tila, kasvisruokavalion kiistaton ekologinen hyöty ja myös sen tuomat hyödyt omalle terveydelle. Haluaisin syödä kasvisruokaa paljon, paljon enemmän, kuin mikä tämänhetkinen tilanne on, mutta en vaan saa aikaiseksi. Ja sehän se tässä ahdistaakin (tai lähinnä nyppii) eniten!


Jotta vegeilystä tulisi mielekäs ja miellyttävä osa arkea, pitäisi siihen panostaa ainakin alkuvaiheessa ihan hirveän paljon enemmän, kuin sen iänikuisen jauhelihakastikkeen vääntämiseen. Pitäisi suunnitella viikkojen ruokalistat niin, että päivät olisivat ihan oikeasti mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Resepteissä pitäisi olla monipuolisuutta, ettei kävisi kuten miehen taannoisen lihattoman lokakuun kanssa; en jaksanut kauheasti satsata ja ekan viikon jälkeen meillä mentiin aika lailla linssikeitto - linssikastike -linjalla koko kuukausi. Ei ihme, että koko porukka kyllästyi touhuun ja veti marraskuussa lihaa lähes joka päivä. Edelleen mieskin kuitenkin lähtisi ihan mielellään lihatonta ruokavaliota noudattamaan, onneksi! Lapsikin suostuu syömään kasvisruokia vähän pitkin hampain, mutta hänelle olisin kyllä valmis vääntämään sen jauhelihakastikkeen aina välillä.

Oikeastaan olisin ihan riittävän hyvillä mielin jo siitä, että saisin aikaiseksi lihattomat viikot. Ensi alkuun voisi lähteä siitä, että lihaa ja kanaa saa syödä viikonloppuna, jos siltä tuntuu. Ja viikolla pelkästään kasvisruokaa ja kalaa - sen haluan kuitenkin pitää lautasella. Jotenkin uskon (ja olen tämän kuullut myös monelta vegekaveriltani), että pikkuhiljaa myös noi viikonlopun lihat jäisivät pois.


Nyt varmaan moni miettii, että miksi pitäisi, jos se kerran on noin hiton vaikeaa!? No koska mä haluaisin! Kuten jo alussa mainitsin, syitä kasvisruokavalion noudattamiseen on niin monta, että tuntuu ihan hölmöltä syödä lihaa. Haluaisin voida sanoa ääneen "mä olen kasvissyöjä". En niin, että sanoisin sen jollekin muulle, en ollakseni jotenkin erinomainen ihminen, vaan ihan itselleni.

Syitä, miksi en alkaisi kasvisyöjäksi ei oikeastaan ole. Kuten jo aikaisemmin sanoin, saisin myös perheen mukaan tähän. Olen hyvä kokki, joten osaan tehdä hyviä kasvisruokia. Tykkään hyvästä kasvisruuasta tosi paljon. Ja jos annan itselleni kuitenkin luvan syödä kalaa, munia ja maitotuotteita (ja välillä viikonloppuna lihaa tai kanaa), ei mitään tekosyitä oikeasti ole enää jäljellä. Muu, kuin se saamattomuus. Että pitäisi miettiä ja suunnitella tarkasti ja myös jaksaa tehdä arki-iltoina tämän Mordor-pimeyden keskellä vaihtelevaa ja mielenkiintoista ruokaa.


Rupesin kirjoittamaan tätä juttua, koska arvasin ja toivoin, että käy näin, kuten nyt kävi. Että tämä kaikki tuntuu ihan järjettömän älyttömältä narisemiselta ja valittamiselta. Että tulisi tämä tunne: hitto soikoon nainen, lopeta toi saamaton marmattaminen ja just do it!

En lupaa nyt julkisesti mitään, mutta toivottavasti kuukauden kuluttua raportoin teille tähän aiheeseen liittyen jotain. En myöskään ala odottamaan mitään tammikuun alkua, vaan aloitan nyt heti. Muistuttakaa mua tammikuun alussa ja kysykää, että olenko saanut aikaiseksi! Ja joo, tiedän oikein hyvin, että olen kirjoittanut tänne aikaisemminkin vastaavia pähkäilyjä ja silti täällä vedetään hampurilaisia. Mutta en yhtään häpeä tätä, vaan uskon, että kun tämän nyt mä aloitan -ryhtiliikkeen tekee tarpeeksi monta kertaa, jossain vaiheessa se onnistuu.


Kun nyt kerran kasvisruuasta puhutaan ja tässä ollaan muka vähän niin kuin ruokablogi, niin linkkaan tähän loppuun muutamia mahtavia kasvisreseptejä, mitä olen tänne raportoinut. Postauksen kuvat liittyvät kaikki noihin resepteihin (ja osa on semmoisia, joita on tullut käytettyä täällä moneen kertaan). Jos ei maailmantuskasta, niin ainakin oman keventämisen kannalta on ihan järkevää lisätä vegeruokien määrää ennen joulua, koska aika moni syö silloin vähän liikaa ja usein myös aika paljon "väärällä tavalla". Itse tein nuorempana aina sen virheen, että kevensin sitten joulun jälkeen, mutta yhden viisaan ystäväni innoittamana olen lähivuosina pyrkinyt keventämään jo ennen joulua. Silloin voi juhlapyhinä nautiskella ihan rauhassa ja hyvällä omallatunnolla just niin paljon kuin sielu sietää!



Pistaasi-lime-hummus kaikkien mahdollisten ruokien lisukkeeksi




Aina yhtä ihana linssikeitto



Näillä pääsee jo hyvin alkuun. Ja blogista löytyy paljon lisää kasvisohjeita tunnisteella kasvisruoka!


Mitä ajatuksia tämä herättää sussa? Painitko itse saman ongelman kanssa vai oletko peräti selättänyt sen ja saanut siirryttyä kasvisruokaan? Ja jos et, mikä on sun "tekosyy"? Mulla se on saamattomuus (ja myönnän, ajoittainen lihanhimo), mutta kuten sanottua - kun tarpeeksi monta kertaa aloittaa, jossain vaiheessa taatusti myös onnistuu!

Toivotan samalla rauhallista ja levollista Itsenäisyyspäivää kaikille 💗

tiistai 4. joulukuuta 2018

TÄYDELLISET HAMPURILAISSÄMPYLÄT

En ole mitenkään kauhean fanaattinen hampurilaisfani. Vaihtarivuosi Jenkeissä 80-luvulla kyllästi mut hampurilaisilla niin, että mulla meni monta vuotta niin, että söin hampparin ehkä kerran tai pari vuodessa. Edelleenkään mäkkäriruoka ei ole ykkösvaihtoehtoni, kun pitää saada nopeaa mättöruokaa. Toki piipahdamme hampurilaisilla aina välillä, lähinnä lapsen toiveesta, mutta jos minä saan päättää, menemme mieluummin vaikka Kotipizzaan. Mieheni suorastaa inhoaa kaikkia hampurilaispaikkoja. Varmaankin näistä syistä johtuen en myöskään tee hampurilaisia kotona kauhean usein, vaikka muuten perjantai-illat yleensä vietämmekin erilaisia "roskaruokia" syöden. Viime perjantaina keksimme kuitenkin pitkästä aikaa tehdä hampurilaisia kotona ja voi että, niistä tuli ihan sairaan hyviä. Ja syy tähän on se, että löysin vihdoin ja viimein sen oikean sämpyläohjeen, joka näköjään onnistuu myös tämmöiseltä jauhopeukalottomaltakin tyypiltä.

En tajua, miksi kuva on epätarkka täällä blogin puolella, vaikka se kuvakansiossa näyttää ihan terävältä...
Kaupan valmiit hampurilaissämpylät on mun mielestä ihan kauheita, mutta en myöskään tykkää rakentaa burgeria minkään rapeakuorisen täysjyväsämpylän sisään. Valkoista höttöleipää sen olla pitää, mutta hyvää semmoista. Ja tässä se nyt tulee, täydelliset hampurilaissämpylät! Ohje on suoraan Jenni Häyrisen Katukeittiö-kirjasta, mikä muuten on mainio opas kaikenlaisen astetta paremman mättöruuan valmistamiseen. Ohjeen luvataan riittävän 8-10 sämpylään, mutta minä tein omistani jättiläismäisiä ja niitä tuli 6 kappaletta.

Ja sama juttu tämän kuvan tarkkuuden kanssa...

Hampurilaissämpylät

25 g tuoretta hiivaa
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

1 kananmuna voiteluun
unikonsiemeniä koristeluun

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja anna seistä 10 minuuttia. Lisää oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. Lisää suola ja jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai käsin 5 minuuttia.

Nostata 1 - 1,5 tuntia liinalla peitettynä. 
(Vinkki: minä lämmitän uunin noin 50 asteeseen, sammutan sen sitten ja laitan taikinan kohoamaan uuniin "jälkilämpöihin". Tämä tuntuu olevan ainoa keino millä tämmöinen tumpelo leipoja saa hiivataikinan kohoamaan 100% varmuudella)

Jaa taikina osiin ja pyörittele sämpylöiksi. Asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille ja litistä sämpylöitä hieman. Nostata uudestaan liinan alla noin puoli tuntia. Laita tässä vaiheessa uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Sudi sämpylät kananmunalla, ripottele päälle unikonsiemeniä ja paista 20-25 minuuttia.

Hampurilaispihvithän pitäisi tietenkin paistaa grillissä tai ainakin pannulla, jotta niihin saisi sen välttämättömän, vähän kärtsänneen maun (tunnetaan myös karsinogeeneina...). Mä olen kuitenkin tosi laiska paistamaan mitään, koska en jaksa sitä sotkua, mikä paistamisesta seuraa. Meillä on tosi tehokas liesituuletin, joten käry ei pääse leviämään keittiöön, mutta en kestä sitä joka puolelle roiskunutta rasvaa ja ennen kaikkea sen siivoamista. Mullahan on kaasuliesi, mikä tarkoittaa sitä, että koko kapistus pitää purkaa atomeiksi, jos meinaa saada kaiken sen ympäriinsä roiskuneen rasvan siivottua. Siksi menen - ja menin tälläkin kertaa - yleensä mahdollisimman helpolla ja kypsennän lähes kaiken uunissa. Parhaat hampparipihvit syntyvät hyvälaatuisesta naudanjauhelihasta, suolasta, mustapippurista ja kunnon nokareesta Dijon-sinappia. Kaikki käsin sekaisin, pikainen suolan tarkistaminen maistamalla (kun lihassa ei ole sikaa, uskaltaa sitä ihan hyvin maistaa raakana), pihveiksi taputtelu ja uunissa 225 asteessa kunnes ovat kypsiä.

Ja kotona tehtyihin hampurilaisiin saa luonnollisesti laittaa täytteeksi ihan mitä vaan! Meillä mentiin aika perusmeiningillä: salaattia, tomaattia, suolakurkkua, punasipulia, Cheddar-juustoa, ketsuppia, sinappia ja majoneesia. Ja lautaselle tietenkin myös vähän ranskalaisia.


Nyt siis kaikki hampurilaistalkoisiin ensi viikonloppuna! Tuossa Katukeittiö-kirjassa on muuten ideoita myös muihinkin, kuin ihan perushamppareihin. Nyhtökanahampurilainen jäi kutkuttelemaan mielen perukoille, veikkaan sen olevan meidän seuraava perjantai-illan herkku!

Mites teillä? 
Syöttekö kotona itse tehtyä mättöruokaa? 
Mikä teidän perjantaiherkku on?