torstai 18. huhtikuuta 2019

WHEN LIFE GIVES YOU LEMONS...

... make lemonade, they say! Ai että, olen aina inhonnut tätä elämänviisautta! Teoriassahan se on aivan loistava, just noin tietenkin pitäisi toimia, mutta hitto soikoon - kyllä ne limonaadit useimmiten jää tekemättä siinä tilanteessa. Meillä on ollut kulho täynnä sitruunoita nyt parin viikon ajan - ei mitään vakavaa, mutta "kriisin" ja siitä seuraavan stressin määrähän ei aina korreloi lineaarisesti ja joskus joku pikkujuttukin saattaa suistaa normaalin arjen raiteiltaan ihan totaalisesti.


Noin puoli vuorokautta edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen lapsen ranteen kaksi luuta sanoivat niksnaks (en onneksi kuullut) ja vietinkin 50-vuotispäiväni loppuillan ja puolet yöstä sairaalassa. Tuli kyllä hienosti nähtyä, kuinka tehokasta, kokonaisvaltaista ja loistavaa hoitoa meillä lapset saavat, mutta toisaalta olisin kyllä mielelläni jättänyt tämän kaiken kokematta! Sata ja tuhat kertaa pahempia asioita voisi sattua, mutta jokainen vanhempi tietää, että mikään ei ole kamalampaa kuin se, että omaan lapseen sattuu. Käsi on kipsattu ja ensimmäisen kontrollin mukaan paraneminen on hyvässä vauhdissa, mutta voi herranjestas, kuinka sekaisin kaksi pientä hajonnutta luuta voivatkaan arjen saada!

Arjen piti just helpottua, koska fillarilla kouluun ja takaisin. Samaan aikaan alkoi mun vuoden rankin jakso (= aikaiset aamut, myöhäiset iltapäivät), joten kuskaamiset ja kulkemiset vaatii ihan käsittämätöntä aikataulutusta. Koeviikon kokeet korjaamatta. Uuden jakson alku ja tuntien miettiminen. Koulutuspäivään osallistuminen. Pienryhmätreenin aloittaminen OP Centerillä. Pihan ja puutarhan keväthommien tekeminen. Oman treenihuoneen viimeistely (vihdoinkin). Kotona (perusteellisen) (kevät)siivouksen tekeminen. Talvivaatteiden laittaminen varastoon ja kevät/kesävaatteiden esiin kaivaminen. Plus kaikki tuhat ja sata muuta juttua, mitkä olisi just nyt pitänyt saada tehtyä.


No, onneksi osaan olla suht "armollinen" ja rento itseäni kohtaan tällaisessa tilanteesta ja moni juttu tolta listalta siirtyi myöhemmäksi ihan suosiolla. Mutta niin moni oli pakollista tekemistä, että onnistuin vetämään itseni ihan stressipiikkiin. Ja huomasin sen, että kun kaiken taustalla on lapselle tapahtunut onnettomuus, niin stressi on monikertaista verrattuna siihen, että kyseessä olisi ollut ihan vaan "tavallinen" stressijakso.

Nyt vähitellen alkaa helpottamaan (vaikka arki melkoista sompailua edelleen onkin). Työasiat on hoidettu ajan tasalla ja olen myös ihan superylpeä siitä, että olen kaiken tämän keskellä saanut treenaamisen kulkemaan. Kirjoitan myöhemmin noista pienryhmätreeneistä, ihan mahtava juttu! Ja oma treenihuone on ollut jo käytössä pari kertaa, muutama viimeistely vielä puutttuu, niin sitten otan kuvia ja esittelen sen teille :)

Niin että eipä mulla tällä kertaa ollut tämän kummempaa, kunhan kävin selittämässä missä olen ollut ja vähän purkamassa stressiä kirjoittamiseen. Piha ja puutarha on semmoinen rötykasa, että ei ole todellista, mutta nyt pääsiäisenä pitäisi olla kauniita päivä, että sinnekin pääsee vihdoin möyrimään. Sisällä siivouksen ja vaaterumban siirrän ensi keväälle hamaan tulevaisuuteen!



Ruokapuolikin on ollut ihan retuperällä, jopa pahemmin kuin aikaisemmin tämän kevään aikana, joten tänään keskityn siihen, että teen pitkästä aikaa hyvän arkiruuan. Kaadan lasiin viiniä (no joo, saatoin jo kaataa vähän...) ja keskityn vaan kokkaamiseen ja perheeseen. Suunnittelen samalla lauantain lampaalle jonkun hyvän reseptin. Huomenna nukun pitkään ja lepään, lauantaina kömmin pihalle ja vietän siellä sitten lopun pitkästä viikonlopusta. Ihan parasta 💓

Rauhallista, leppoisaa ja levollista pääsiäisen aikaa teille kaikille 💓

perjantai 5. huhtikuuta 2019

HAVAINTOJA VIIDELTÄ VUOSIKYMMENELTÄ

Rakkautta ei kannata etsiä aktiivisesti. Sen löytää siinä vaiheessa, kun on jo luovuttanut koko homman.

Elämää ei muutenkaan kannata suunnitella ihan kamalan paljon, se menee kuitenkin jonkun toisen käsikirjoituksen mukaan. Tärkeintä on nauttia matkasta.

Jos et osaa laulaa, kannattaa muistaa, että et osaa laulaa myöskään reippaassa kekkulissa. Varsinkaan julkisesti, kuten esim. karaokessa. Sama juttu kannattaa muistaa vuosikymmenestä toiseen.

Elä tänään, älä eilen tai huomenna. Älä odota eläkeikää tai jotain muuta maagista rajaa, voi olla, ettet koskaan yllä sinne asti.

Mieti aina kahteen kertaan ennen kuin sanot jotain omasta mielestäsi nasevaa, näppärää tai nokkelaa. Jos mielessä edes käväisee ajatus siitä, että pitäisikö jättää sanomatta, se on todennäköisesti oikea ratkaisu.

Kehu lastasi aina tilaisuuden tullen. Jos sinulla ei ole omia, kehu muiden lapsia.

Ylinopeussakon saa juuri silloin, kun ei mielestään aja ylinopeutta, varsinkaan sellaisella alueella, missä rajoituksen ei mielestäsi pitäisi olla niin alhainen.

Älä koskaan ole vahingoniloinen muiden ihmisten epäonnistumisesta. Paitsi silloin, kun joku saa ylinopeussakon, koska ylinopeuden ajaminen nyt vaan on tyhmää.

Äidit eivät ole aina oikeassa, vaikka niin väitetäänkin. Oman havaintoni mukaan isät useimmiten ovat, joten kuuntelee isääsi ja anna miehen puhua lapselle.

Kun mokaat, kanna asiasta vastuu ja pyydä anteeksi. Kaikki mokaavat joskus, vain harva osaa hoitaa jälkipyykin.

Arkiaamuna meikkaaminen onnistuu lähes aina, mutta juhlameikkiä tehdessä se toinen silmä epäonnistuu aina. Joka kerta.

Jos olet menossa niihin juhliin mekossa, joka oli vuosi sitten sopivan kokoinen, muista sovittaa sitä mekkoa hyvissä ajoin! Se on vuoden aikana muuttunut ihan taatusti joko liian pieneksi tai isoksi. Yleensä liian pieneksi.

Myös naisille kasvaa nenäkarvoja, mikä on huutava vääryys ottaen huomioon sen, että me saatiin luomisvaiheen lottokierroksella myös kuukautiset, vaihdevuodet, PMS, selluliitti ja tissit. No, tissit on toki ihan kivat, mutta ne alkaa roikkua jossain vaiheessa.

Toisaalta saatiin kyllä synnyttäminen, mikä sattuu ihan mielettömästi, mutta on kaiken sen kivun wörtti.

Ei kannata lainata äidin perintörintaneulaa salaa päiväkodin retkelle. Se katoaa kuitenkin. (onneksi kyllä löytyykin, mutta siinä kävi vaan tuuri)

Arki on samaa mössöä kaikilla, myös sillä naapurilla, jolla on hienompi auto tai ystävällä, jonka tissit ei ole vielä alkaneet roikkua. Nauti siitä arjesta, sitä kutsutaan elämäksi!

Maailma on täynnä paskoja tyyppejä ja joudut niiden kanssa tekemisiin väkisinkin. Tärkeintä on huolehtia siitä, ettet kuulu itse samaan porukkaan.

Laadukkaan vaatteen ostaminen kannattaa aina. Paitsi silloin, kun et varsinaisesti tarvitse kyseistä vaatetta.

Koulussa ei kannata stressata niin kamalasti, elämä onnistuu oikein hyvin ilman kuutta laudaturiakin.

Toisaalta ei kyllä myöskään kannata lintsata lukiossa niin monelta historian ja ruotsin tunnilta. Varsinkin historian osaaminen aikuisena on ihan älyttömän tärkeää, vaikka sitä ei 16-vuotiaana vielä tajuakaan.

Liikunnasta pitää tehdä itselleen tapa ja rutiini jo nuorena - vanhempana se on ihan hiton vaikeaa. Ei ole väliä mitä teet tai kuinka hyvä olet lajissasi, kunhan teet jotain!

Itselleen pitää osata nauraa. Jos ei tule luonnostaan, opettele. Homma ei toimi muuten!

Ihmisyyden tärkeimmät ominaisuudet ovat suvaitsevaisuus ja empatia. Jos ei tule luonnostaan, katso peiliin ja opettele.

Ihan kaikkea ei kuitenkaan pidä suvaita; vihan ilmaiseminen julkisesti ei ole ihmisoikeus tai sananvapauteen kuuluva asia. Pidä huoli, että kuulut niihin, jotka ovat tässä asiassa oikealla puolella. 

Kun timanttisormukset eivät ole arkipäivää, sellaisen saaminen lahjaksi tuntuu ihan hiton kivalta.

Elämää ei pidä ottaa niin hirveän tosissaan. Onnellisimpia ovat ne, jotka osaavat myös relata välillä.


No niin, arvaattekin varmaan, mikä päivä tänään on 😏

p.s. tämmöistä postausta ei kannata tehdä! Näiden miettimistä ei pysty lopettamaan...

tiistai 2. huhtikuuta 2019

24 KYSYMYSTÄ ELÄMÄSTÄ

Tuula haastoi minut miettimään elämää tässä hienossa haasteessa, joka on alunperin lähtenyt liikkeelle Vihervaaran Annan blogista (jos et jo lue näitä blogeja, aloita ihmeessä!). Kiitos Tuula, tässä olikin pohtimista ja miettimistä usealle päivälle. Vastausten vääntäminen oli joissain kohdissa jostain syystä ihan tosi vaikeaa, joten tämä on roikkunut puolivalmiina täällä jo ties miten pitkään. Nyt vihdoinkin sain kirjoitettua postauksen loppuun, vaikka moni kohta jäikin vähän kaihertamaan - että olisin halunnut jotenkin paremmin vastata, mutta menkööt nyt näin. Oli hassua huomata, että vaikka tunnen itseni tosi hyvin, sen saaminen paperille on jotenkin ihan kauhean vaikeaa!


Mitä rakastat?

Rauhan ja räiskeen välistä tasapainoa. Haluan elämän olevan toisaalta seesteistä ja rauhallista, mutta kaipaan välillä myös äänekästä naurua, meteliä ja suuria tunteita. Olen saavuttanut sellaisen elämän, jossa tämä tasapaino toteutuu suurimman osan ajasta.

Missä olet tosi hyvä?

Haluan vastata tähän äitiydessä, vaikka olenkin siinä(kin) varmasti tehnyt paljonkin virheitä. Uskon kuitenkin, että kukaan meistä ei voi onnistua tässä täydellisesti, mutta silti voi sanoa olevansa hyvä äiti. Olen tehnyt asian eteen intuitiivisesti kaikkeni uhraamatta kuitenkaan omaa itseäni "äitiyden alttarille".

Olen käsittääkseni myös ihan kelpo opettaja (koska tykkään hommasta niin älyttömästi ja se välittyy opiskelijoille) ja ruuanlaitossa myös pärjään monelle.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Mies ja lapsi, molemmat. Meri, hyvä kirja ja onnistunut ruoka-annos.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolesi esiin?

Vastaan tähänkin mies ja lapsi. Toki molemmat saavat minusta välillä myös ne pahimmat puoleni esiin, mutta mielestäni se on kolikon välttämätön kääntöpuoli. Opiskelijat koulussa, heille olen usein se paras versio itsestäni.

Mitä haluaisit oppia?

Tekemään ruokaa vieläkin paremmin. Ottamaan edes suht hyviä kuvia (varsinkin ruuasta). Ottamaan haltuun omat to do -listat. Hoitamaan pihaa ja puutarhaa paremmin.

Haluaisin myös ihan hirveän paljon osata laulaa, mutta se on aika lailla mahdoton tavoite tästä lähtökohdasta.


Mistä haluaisit tietää lisää?

Kaikesta siitä, mitä opetan jo nyt. Kun opettaa lukiossa kahta ainetta, asiaa on ihan tolkuttomasti. Lisäksi luonnontieteissä kenttä elää niin huimaa vauhtia, että on lähes mahdoton tehtävä pysyä ajan tasalla siinä, missä tällä hetkellä edes suurin piirtein mennään. Saati sitten, että osaisi niistä kaikista aiheista kaiken paljon.

Toisaalta haluaisin tietää myös tulevaisuudesta kaikenlaista. Keksitäänkö syöpiin (ja muihin vakaviin tauteihin) joskus hoitokeino? Miten käy ilmastonmuutoksen kanssa? Aletaanko ihmisiä kloonaamaan? Saavutetaanko joskus maailmanrauha ja saadaanko köyhyys poistettua? Miten käy ihmislajin, tämän fiksuimman ja samalla tyhmimmän lajin?

Onko sillä väliä viiden vuoden kuluttua?

Näillä kaikilla asioilla todellakin on väliä viiden ja kymmenen ja kahdenkymmenen jne. vuoden kuluttua.

Mitä unelmasi olet saavuttanut?

Olen löytänyt ihanan miehen rinnalleni ja mikä tärkeintä, olen äiti. Nämä ovat ainoita todellisia unelmia, mitä minulla on koskaan ollutkaan. Olen toki myös unelma-ammatissani, mutta en muista aktiivisesti unelmoineeni opettajan työstä koskaan. Kunhan vaan kävi "tuuri" jossain vaiheessa ja tajusin sen olevan minun juttuni.

Tietynlainen saavutus on sekin, että olen kohta 50-vuotias ja tykkään itsestäni ja elämästäni. Kai sekin jonkinlainen unelma on nuorena ollut, vaikkei sitä ole silloin sanoiksi osannut asettaakaan.

Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)

Tämä on mulle vähän tylsä, koska elämä ei ole muuttunut kauheasti viimeisen 13 vuoden aikana. Jos kysymyksessä olisi ollut 15 vuotta sitten, vastaisin epäröimättä, että olin onneton ja hukassa. Elämässä ei ollut sisältöä. Tapahtumia, matkoja, juhlia ja kaikenlaista muutakin oli toki ihan valtavasti, mutta menin nukkumaan joka ilta surullisena. Nyt ei elämässä tapahdu juurikaan mitään, mutta menen nukkumaan joka ilta onnellisena 💓 Että juu, eteenpäin on todellakin menty!

Mikä on sinulle todella tärkeää?

Alan nyt toistaa itseäni, mutta vastaan taas ensimmäiseksi perhe. Itsenäisyys, rauha, tasa-arvoinen parisuhde ja yhteiskunta. Oma työ ja siellä opettajan työhön liittyvä itsenäisyys ja autonomisuus. Se, että koen olevani aika hyvin tasapainossa oman itseni kanssa.
 
Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Kirjoittaisin kirjan. Perustaisin catering-yrityksen (en kyllä haluaisi lopettaa opettamista, joten tähän vaadittaisi myös 6 päivää lisää viikkoon, mutta tämähän oli nyt haaveilua).

Kun oikein mietin tätä, tajusin, että ei minulla ole asioita, joiden tekemistä rajoittaisi epäonnistumisen pelko. Kohdallani on yleensä kyse enemmänkin laiskuudesta tai saamattomuudesta :)

Kenen mielestä olet kaunis?

Lapsi on vielä siinä iässä, että hänen mielestään äiti on maailman kaunein nainen. Mies taitaa myös pitää minua kauniina, mutta meillä ei ole tapana puhua toistemme ulkonäöstä ei hyvässä eikä pahassa. Veikkaan, että myös oma äitini pitää minua - kuten kaikkia lapsiaan - kauniina.

En oikeasti osaa vastata tähän! En yleensä mieti itseäni ulkonäön kautta, enkä myöskään hengaile sellaisten ihmisten kanssa, jotka sitä tekevät.

Ilahduttavia ovat ne hetket, kun katson itseäni peilistä ja ajattelen itse noin.

Kuka rakastaa sinua?

Mies ja lapsi. Muu perhe. Ystävät. Minä itse.

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Ikävä kyllä maailmassa olisi niin paljon muutettavaa, että vastauksesta tulisi liian pitkä, ellen rajaisi tätä kolmeen kohtaan.

Itsekkyys on yksi lajimme huonoimmista piirteistä. Se johtaa pyrkimykseen alistaa ja sortaa toisia ja sitä kautta konflikteihin ja sotiin. Jos saisin lisättyä edes ripauksen empatiaa jokaiseen maailman ihmiseen, uskon, että kaikilla olisi vähän parempi olla. Tämä johtaisi myös luonnon parempaan arvostamiseen ja sitä kautta ympäristöongelmien ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Epätasa-arvon kitkeminen. Kuuluu samaan sarjaan kuin edellinen, mutta täsmentää ongelmaa.

Tekisi mieli toivoa tiettyjen sairauksien poistamisesta jotain, mutta biologina pelkään ajatusta siitä, että liian pitkälle menevä lääketieteen kehitys tulee sotkemaan luonnon tasapainoa. Jo nyt me "rikomme" sitä tasapainoa parantamalla heikot ja sairaat. En siis tarkoita sitä, etteikö näin saisi olla, mutta jos ihmiskunta onnistuisi karsimaan kaikki taudit ja sairaudet, meidän lisääntymistä ei rajoittaisi enää mikään. Ja mitä tämä tarkoittaisi muille lajeille ja maapallolle?

Arvasin, että tämä kohta on vaikea. Voisin kirjoittaa tästä loputtomiin ja kaikki, mitä sanoisin, vaatisi taas kymmenen sivun lisäselityksen. Jätän tämän kysymyksen siis tähän ja toivon, että saitte ajatuksestani kiinni edes vähän.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Olen parhaimmillani tosi hyvää seuraa; hauska, viihdyttävä ja kaikenlaisiin keskusteluun kykenevä. Tämän kääntöpuoli on kyllä sitten se, että saatan seurassa dominoida tilannetta liikaa, olla liikaa esillä ja jyrätä muut alleen. Uskoisin olevani ihminen, joka tuo iloa ja myös särmää ja sävyjä läheisteni elämään. Annan kaikkeni, silloin kun tunnen toisen sen ansaitsevan.

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Tässä kohtaa muhun iski ihan kauhea paniikki - miten voi olla niin, että mun elämä on niin tylsää (?) ja tasaista, etten muista lähiaikoina tehneeni mitään uutta?????? En laske tähän jonkun uuden ruokalajin kokkaamista tai muita "pikkujuttuja", mutta en ihan oikeasti saa päähäni, milloin olisin tehnyt jotain räväyttävän uutta. Huomenna olen menossa täältä landelta ekaa kertaa Helsinkiin ihan kokonaan julkisilla (tarkoittaa kävelemistä bussipysäkille, tuskaisan pitkää köröttelyä paikallisbussilla ties minkä mutkien kautta), koska en meinaa olla illalla ajokunnossa, eikä autoa voi jättää juna-asemalla yöksi, koska tarvitsen sitä seuraavana aamuna. Ensi viikolla olen aloittamassa pienryhmätreenaamisen Optimal Performance Centerillä (monen kuukauden, ettei jopa vuoden haave). Lasketaaks nää tähän?

 
Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Yritän ainakin. Joskus jyrään muut alleni dominoivan luonteeni takia, mikä ei tunnu yhtään hyvältä, koska en lainkaan tykkää siitä, jos minulle tehdään niin. Mutta suurimman osan ajasta kyllä.

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

Olen vähän huono uskomaan itseeni silloin, kun on kyse omaan hyvinvointiin ja sen parantamiseen liittyviin juttuihin. Olen takertunut vuosia(kymmeniä) mukana roikkuneeseen ajatukseen "en mä kuitenkaan saa aikaiseksi". Tuollainen ajattelu ruokkii itseään ja siitä kierteestä on vaikea päästä irti.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Katso edellinen vastaus. Ihan konkretian tasolla just nyt pitäisi saada uudestaan kiinni säännöllisestä rytmistä tehdä ruokaa, syödä sitä, syödä välipalat jne. Jos joku odottelee innoissaan raporttia minuuttiaikataulusta, niin joudutte kyllä odottelemaan - persiilleen meni koko homma heti startissa (kirjoitan tästä kyllä lisää jossain vaiheessa, mutta tiivistettynä: minuuttiaikataulu on ihan kauhea asia!)

Ketä varten pukeudut?

Arkisin opiskelijoita ja kollegoita "varten". Lainausmerkeissä sen takia, että enhän mä nyt ihan oikeasti niitä varten pukeudu, mutta jos olisin työpaikassa, jossa voisin nyhjätä yksin omassa kopissani, menisin sinne taatusti verkkareissa ja reikäisessä collegepaidassa. Opettajan tulee mun mielestä olla luokan edessä siisti ja neutraali - tai sitten räiskyvä ja persoonallinen. Minä kuulun ensimmäiseen ryhmään. Siinä mielessä kyllä itseäni varten, että töissäkin vaatteiden pitää olla mukavat ja sellaiset, että tunnen oloni niissä mukavaksi ja kivan näköiseksi. Mikään ei ole niin tuskallista, kuin vetää oppitunti vaatteissa, jotka eivät ole omanlaiset!

Viikonloppuisin vaan pukeudun, en varsinaisesti ketään varten :)

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Parhaimpana päivänä itsevarmaksi ja luontevaksi. Itse asiassa paras päivä on sellainen, että en kertaakaan päivän aikana mieti vaatteitani. Pahimpia päiviä (töissä) ovat ne, kun huomaa vaikka villatakin alla olevan topin olevan vähän turhan avonainen tai päällä on housut, joita pitää luokan edessä kiskoa koko ajan ylöspäin.


Viekö tämä unelmiasi kohti? 

Olen ihan varma, että tämä kysymys on putkahtanut väärään kohtaan... tai sitten en vaan tajua kysymystä. Vaatteet eivät todellakaan vie minua unelmiani kohti, mutta tämä postaus ja nämä kysymykset ehkä jonkin verran kyllä. Näiden avulla mietin taas omaa itseäni pitkästä aikaa.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Rakastetuiksi, tärkeiksi, hauskoiksi, merkityksellisiksi. Tai tähän ainakin pyrin. Vanhemmiten olen kyllä tullut myös sellaiseksi, että ne ihmiset, jotka eivät ansaitse kunnioitustani syystä tai toisesta, huomaavat sen kyllä käytöksestäni... 

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

Väitän kyllä olevani ohjissa. Se, onko tie aina oikea tai mennäänkö oikeaan suuntaan, on sitten eri asia, mutta ohjaan kyllä mielestäni omaa elämääni - niin hyvässä kuin pahassa.


Hittolainen, että nämä olivat vaikeita!

Heittäisin haasteen mielelläni eteenpäin, 
mutta lähes kaikki blogiystäväni ovat tämän jo saaneet. 
Haastankin teidät kaikki, jotka vielä ette ole näihin 
sikavaikeisiin kysymyksiin tarttuneet, tekemään sen nyt!

Ihanaa huhtikuun alkua kaikille 💓

tiistai 26. maaliskuuta 2019

PIENIN ASKELIN KOHTI MUOVITTOMUUTTA

Yhteistyössä Hyvinvoinnin tavaratalon kanssa

Miettikääpä, kuinka monta pientä ja isoa asiaa jokaisen meistä tulisi ottaa huomioon nykyjään ihan päivittäin! Vähääkään vastuullisesti ajattelevat ihmiset näitä onneksi miettivät, jos eivät aina päivittäin, niin ainakin monta kertaa viikossa. Valitettavasti meillä ja muualla on edelleen valtava määrä ihmisiä, joita ei kiinnosta tai jotka eivät usko esim. ilmastonmuutokseen, mutta onneksi vastuullisuus on lisääntynyt lähivuosina ihan valtavasti ja lisääntyy koko ajan. Kaikista ilahduttavinta on se, mitä näen itse päivittäin töissä ja kotona; lapset ja nuoret eivät kyseenalaista näitä asioita, he eivät juurikaan mieti "kannattaako?" tai "pitääkö todellakin?" - he tekevät ja kaikista hienointa on se, että he myös ymmärtävät miksi he tekevät näin. Osa nuoristakin toki on autuaan tietämätön, miksi banaaninkuoret pitää laittaa biojäteastiaan, mutta luojan kiitos suurin osa heistä kuitenkin toimii niin kuin heille on opetettu. Koulujärjestelmän tehtävä on opettaa miksi näin tehdään, jos niin ei olla jo kotona tehty. Ihan vähän haluan mainostaa teille "alaa tuntemattomille", että lukion maantieteen opinnot keskittyvät pitkälle juuri näihin asioihin, ei siihen, mikä on Euroopan viidenneksi pisin joki. No juu, mutta nyt eksyin raiteilta jo ihan alkumetreillä eli takaisin postauksen varsinaiseen pointtiin...


Muovin kierrättäminen on yksi helppo tapa vähentää omaa ympäristökuormaansa. Kaikki ovat varmasti lukeneet maailman alati kasvavasta muoviongelmasta ja sen vaikutuksista niin solu-, yksilö- kuin ekosysteemitasollakin. Kierrätykseen päätyvä muovi päätyy joko uusien muoviteollisuustuotteiden raaka-aineeksi tai energiaksi. Paras vaihtoehto olisi päästä kaikesta muovista eroon, mutta se ei liene realistinen vaihtoehto vielä pitkään aikaan. Tavallisen kuluttajan on todella vaikea välttyä muovijätteeltä, vaikka miten kiinnittäisi asiaan huomiota. Lähes kaikki ostamamme elintarvikkeet (ja kaikki muukin) on pakattu muoviin, usein jopa moneen kerrokseen. Ellei heittäydy tosi vastuulliseksi ja kulje joka paikassa omat purkit ja kangaspussukat mukanaan, on todella vaikea välttää muovia.

Oma kysymyksensä on myös se, että moni vaihtoehtotuote ei ole aina välttämättä sen parempi vaihtoehto. Tuula nosti just yhtenä arki-iltana Facebookissa esiin sen ongelman, että hedelmille tarkoitetut kestopussit on valmistettu Kiinassa, maailman eniten saastuttavassa maassa ja toisella puolella maapalloa. Itse totesin tuossa keskustelussa pakkaavani hedelmät kyllä niihin parjattuihin ja suorastaan "syntisiin" muovipusseihin, mutta käytän ne sitten moneen kertaan: korvaan niillä tuorekelmun, joka yleensä jää aina kertakäyttöiseksi eli sujautan vaikkapa ruokajämiä sisältävän lautasen hedelmäpussin sisään. Tällä tavalla samaa pussia voi käyttää monta kertaa. Samaa pussia voi käyttää myös esim. paperiin pakatun leivän säilyttämiseen (leipä kovettuu paperipussissa), monta kertaa eväiden roudaamiseen työpaikalle ja vaikka miten monessa muussa mahdollisessa uusiotehtävässä. Ja kun pussi alkaa olla tiensä päässä, käytän sen roskapussina kissan astiaa tyhjentäessäni. Ajatuksena on siis se, että kun joku muovituote kuitenkin on kertaalleen valmistettu ja se on päätynyt talouteen, käytä sitä mahdollisimman monta kertaa, jotta sen valmistaminen ei "mene hukkaan". Voisin tietenkin ommella itse hedelmäpusseja, joita kantaisin mukanani, mutta... no niin, se kuuluisa mutta. Ei musta ole semmoiseen, myönnän!

Meidän lähin muovinkeräyspiste on n. 20 km päässä, mikä tuntuu äkkiseltään ihan mahdottomalta asialta. Mutta me kuljemme tuon saman matkan töihin ja kauppaan ja näillä reissuilla käyn tyhjentämässä meidän muovijätteemme (samalla vien pahvin, metallin ja lasin). Kerään kaiken muovin isoon kaupan (muoviseen...) kestokassiin ja sen täytyttyä kippaan kassin auton takakonttiin. Usein se kieltämättä jää tyhjentämättä ajallaan ja takakontti täyttyy kasseista, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun kontti on täynnä, piipahdan kierrätyspisteellä.

Käytetty tuorekelmu kuitenkin päätyy aina sekajätteeseen. En tiedä ketään, joka uusiokäyttäisi kertaalleen käytettyä Elmukelmua (jos teet sitä, kerro ihmeessä kommenttipuolella, lähetän sulle jonkun "arjen ympäristösankari" -palkinnon!). Olen hankkinut tosi paljon (Ikean) loistavia lasista valmistettuja säilytysrasioita, mutta kyllähän tuota tuorekelmua kuluu arjessa surullisen paljon. En aikaisemmin osannut kuvitellakaan, että sen voisi korvata jollain ekologisemmalla tuotteella, joten olin tosi ilahtunut päästessäni testaamaan yhteistyössä Hyvinvoinnin tavaratalon kanssa mehiläisvahakääreitä, jotka on valmistettu puuvillasta, mehiläisvahasta, pihkasta ja kookosöljystä. Kääreiden käyttöikä on noin vuosi, minkä jälkeen ne voi luonnontuotteena kompostoida.

Kääre pestään ennen ensimmäistä käyttökertaa (ihan vaan hanan alla haalealla vedellä), puristetaan kuivaksi ja annetaan kuivua. Käyttö on mahdottoman helppoa: astia peitetään kääreellä ja muotoillaan sen ympärille. Käsiä pidetään hetki astian ympärillä, jolloin kääre reagoi käden lämpöön ja se muotoutuu tiiviisti astian ympärille. Mehiläisvahan ansiosta kääre pitää muotonsa kylmässä ja toimii näin erinomaisesti jääkaapissa. Käytön jälkeen se pestään haalealla vedellä, kuivataan ja käytetään uudestaan.



Kuva Hyvinvoinnin tavaratalon sivulta
Olen nyt käyttänyt näitä kääreitä muutaman viikon ajan, enkä ole keksinyt niistä kauhean paljoa mitään merkittävää kritisoitavaa. Ensimmäisillä käyttökerroilla kääreestä jää vähän vahaa astian reunoille, mutta sen saa helposti pestyä pois. Tämän ominaisuuden takia en ole käärinyt näihin esim. lapsen välipalaleipiä sellaisenaan, mutta kun kääreellä on jo vähän enemmän käyttöikää, tuokin ominaisuus jää pois, joten niitä voi käyttää myös siihen tarkoitukseen. Jopa tärkeä sipulitesti onnistui eli kääre piti raa'an sipulin hajun astian sisällä. Miinusta tulee siitä, että sipulin haju kyllä tarttui itse kääreeseen, mutta haju ei siitä tartu eteenpäin, eikä leviä ympäriinsä, joten aika pieni miinus tämä kyllä on! Toinen niinikään pieni miinus siitä, että kääreen läpi ei näe, mitä sen alla on. Tämä aiheuttaa jonkun verran turhaa arpomista ja kääreiden availemista jääkaapilla silloin, kun sen ovea availee useampi kuin yksi henkilö.


Tykkään ihan superpaljon siitä, että kääreitä on saatavilla useiden kokojen lisäksi vaikka minkälaisilla kuoseilla. Sain testiin kolme M-kokoista (26 cm x 26 cm) aika maltillisen väristä käärettä, mutta jos tykkää kirkkaista väreistä ja kuvioista, niin valinnanvaraa löytyy. Hintakaan ei mielestäni ole todellakaan paha: kolme keskikokoista käärettä maksaa 21 euroa ja kun mietitään, että näillä pärjää vuoden ei yhden kääreen käyttökerralle tule hintaa juuri nimeksikään. Luonnollisesti saatte tämän postauksen myötä pienen alennuksen, joka löytyy ihan jutun lopusta.

Kääreistä vielä takaisin "isompaan kuvaan". Olen ihan älyttömän tyytyväinen siitä, että näitä erilaisia korvaavia tuotteita tulee koko ajan lisää kaikilla mahdollisilla elämänalueilla. Sähköautoista nyhtökauraan, mehiläisvahakääreistä luonnonkosmetiikkaan ja kaikkea mahdollista siltä väliltä - mitä helpommaksi tehdään yksittäisen ihmisen hyvien valintojen tekeminen, sitä todennäköisemmin niitä myös tehdään! No okei, sähköauto oli nyt ehkä vähän kaukaa haettu esimerkki tässä yhteydessä; 35000 euroa ei kyllä ole kauhean helppo valinta, mutta ei nyt mennä autojen verotuspolitiikkaan tämän postauksen yhteydessä... Tällaisia korvaavia tuotteita pitäisi vaan saada enemmän ja enemmän myös ihan tavallisten markettien hyllyille, siellä ne päivittäiset valinnat kuitenkin tehdään.

Sitä odotellessa on onneksi helppo asioida netin välityksellä. Hyvinvoinnin tavaratalosta voi kaikkien muiden mahtavien tuotteiden lisäksi tilata myös näitä Superbee Mehiläisvahakääreitä. Saat huhtikuun loppuun asti 10% alennusta kääreistä koodilla HYVISKÄÄREET10. Koodia voi käyttää kerran per asiakas, joten suosittelen tilaamaan pari pakettia kerralla!

Haluan tähän loppuun muistuttaa kaikkia ilmasto-, muovi- ja muusta ympäristöahdistuksesta kärsiviä siitä, että kukaan meistä ei ole yksin vastuussa maailman tilasta ja tulevaisuudesta. Jokaisella meillä on pieni vastuu, iso kokonaisuus muodostuu kaikista niistä pienistä yhteenlasketuista teosta. Sinun ei siis tarvitse tehdä kaikkia mahdollisia asioita 100% oikein, mutta on hyvä tehdä niin monta pientä tekoa, kuin pystyt ja jaksat. Ja jos joskus epäonnistut - unohda se ja tee asia seuraavalla (tai sitä seuraavalla kerralla) oikein. Kaikista tärkeintä on opettaa näitä asioita lapsille ja nuorille ja pyydänkin teitä tekemään edes sen. Vaikka et itse jaksaisi, viitsisi tai edes uskoisi pienten tekojen tärkeyteen, opeta se kuitenkin lapsillesi. Kyse ei ole meidän tulevaisuudestamme, vaan lastemme ja heidän lastensa tulevaisuudesta 💓

perjantai 22. maaliskuuta 2019

RUTIINIT HUKASSA

Heh, kun katsoo tämän vuoden otsikoita, niin tuntuu tämä blogi olevan silkkaa kurjuuden maksimointia. Jumissa. Paljon asiaa, mutta ei mitään sanottavaa. Karsean viikon jälkeen katse eteenpäin. Ja niin edelleen... Ei täällä nyt oikeasti niin kamalaa ole, mutta jonkinlainen jumitus ja - kuten tänään tajusin - hyvän elämän rutiinien häviäminen ja elämän "kaaostuminen" on ollut vallallaan jo jonkin aikaa.


Hiffasin tämän tänään istuessani yo-valvonnassa, missä ei voi ja saa tehdä muuta, kuin olla vaan. Niin ja valvoa tietenkin, mutta jos valvoo päivän aikana neljä tuntia, siinä ehtii kuulkaa miettiä aika paljon kaikenlaista! Mietin tänään sitä, miksi elämä tuntuu tällä hetkellä jotenkin niin kaoottiselta, vaikka mikään ei ole muuttunut miksikään. En voi syyttää mitenkään poikkeuksellista kevätväsymystä (enkä talvi- tai syksysellaistakaan), mutta silti tuntuu, kuin arki juoksisi koko ajan neljä askelta mun edessä ja mä yritän läähättäen pysyä perässä. Olo on jotenkin kauhean nukkavieru ja harmaa, kiloja on tullut lisää, kotona näyttää koko ajan siltä, kuin olisin valmistautumassa myymään kaiken kirpparilla ("mä nyt levitän nää kaikki tälleen näkyville, että tiedän sitten mitä tehdä näille kaikille"...). Täysin tapojeni vastaisesti unohtelen asioita, jätän vastaamatta lapsen koulusta tulleisiin wilmaviesteihin, löydän kalenteristani omalla käsialalla kirjoitettuja juttuja, enkä mitenkään voi tajuta, etten ollut muistanut kyseistä asiaa. Ja tämä litania jatkuu ja jatkuu, voisin kertoa vaikka miten monta esimerkkiä lähiaikojen tapahtumista, jotka ehkä jollekin muulle ovat ihan normimeininkiä, mutta mulle ihan uutta, häiritsevää ja jopa kauhistuttavaa. Kun olin tänään poissulkenut Alzheimerin ja kaikki muutkin dementian muodot, tehnyt pikaisen "olenko masentunut?" -analyysin ja esittänyt itselleni muutaman muunkin melkoisen kiperän ja itsetutkiskelua vaativan kysymyksen, tulin siihen helpottavaan lopputulokseen, että kyse ei ole sen vakavammasta kuin rutiinien häviämisestä.

Olen ollut koko elämäni semmoinen huoleton huithapeli, joka on aina ajatellut kaiken selviävän (viimeistään huomenna) ja yleensä olenkin luovinut läpi kaiken mahdollisen tuolla asenteella. Samanlainen huithapeli olen edelleen, enkä tule siitä koskaan muuttumaan, mutta kun noin kuusi vuotta sitten tein aika radikaalin muutoksen meidän perheen ruokailuissa ja muissa yleiseen hyvinvointiin liittyvissä arjen asioissa, muutuin tietyissä asioissa rutiinien orjaksi. En sillä tavalla, että ne rutiinit olisivat alkaneet rajoittaa tai ahdistaa elämää, vaan päinvastoin, ne toivat oikeanlaisen rytmin elämään ja ihan älyttömän paljon fyysistä ja henkistä hyvinvointia meille kaikille. En muuttunut silloin orjalliseksi terveysintoilijaksi, en laihtunut maagisesti 20 kiloa, en saanut (silloinkaan) kiinni säännöllisestä treenaamisesta, mutta elämä oli monen vuoden ajan kuitenkin terveellisempää ja jotenkin parempaa kaikilla fyysisillä mittareilla mitattuna.


Jostain syystä olen nyt lipsunut tästä tämän talven aikana. Neljän tunnin valvontavuoro ei riittänyt siihen, että olisin ehtinyt analysoida miksi näin on tapahtunut, mutta sain mielessäni listattua monta asiaa, jotka ovat jääneen pois tai ainakin vähän retuperäistyneet viime aikoina. Viimeisen tunnin olin valvojana niin, että istuin pöydän ääressä ja salaa listasin paperille asioita, missä pitää ryhdistäytyä ja mitä pitää tehdä toisin. Vaikka "rutiinityyppi" olenkin ollut jo pitkään, en sentään koskaan ole elänyt valmiiksi kirjoitetun aikataulun mukaan, mutta nyt kirjoitin sellaisen itselleni kahdeksi viikoksi. Ihan kuulkaa tarkkaan listasin ylös milloin herään, mitä syön aamupalaksi, milloin käyn kaupassa, milloin teen ruokaa ja mitä ruokaa, mitä syön mihinkin kellonaikaan, milloin käyn treenaamassa ja milloin laitan pyykit koneeseen! Ja sitä rataa. Ihan kamalaa tavallaan, mutta tuli oikeasti semmoinen tunne, että nyt on otettava ryhtiliike näiden hyvien rutiinien suhteen. En listaa niitä nyt tähän postaukseen, koska olen päättänyt, että joskus vähän lyhyempikin riittää. Aihe varmaan kuitenkin on sen verran kiinnostava (???), että joku teistä saattaa olla kiinnostunut jatkopostauksesta tähän liittyen? En siis tarkoita niitä pyykkäämisen kellonaikoja (haha!), mutta kiinnostaisiko semmoinen kahden viikon "minuuttiaikataulu" ruuan tekemisen, syömisten ja treenaamisten suhteen? Ja korostan, että elämän ei todellakaan pidä olla mitään kellottamista, mutta joskus tällainen tekee hyvää. Varsinkin silloin, jos tuntuu, että on hukassa oman elämänsä sisällä, vaikka kaikki muuten olisikin ihan hyvin.

Kuvien muodossa kuitenkin pari tärkeää tänään oivaltamaani juttua tähän loppuun. Söin viime viikonloppuna ekaa kertaa legendaarisen Sandron brunssin ja havahduin siihen, että olen tehnyt aivan liian vähän kasvisruokaa lähikuukausina. Brunssista jäi niin hyvä olo koko loppupäiväksi (ihanalla seuralla oli toki myös paljon vaikutusta tähän 💓), että en voi kuin ihmetellä, miksi meillä on eletty taas jauhelihalla ja kanalla niin pitkään. Toinen asia, minkä päätin tänään, on se, että kun herkuttelen, teen sen niin, että ostan vain jotain ihan oikeasti tosi hyvää. En enää nappaa perjantaina kassajonosta mukaan tarjousta "10 Tuplaa viidellä eurolla", vaan satsaan siihen, että herkkuja on vähän, mutta ne oikeasti saavat mulle hyvän mielen.

Sandron brunssista ei jäänyt harmittamaan kuin se, että en jaksanut syödä enempää (tässä kuvassa ei toki ole kaikki) ja se, että en ottanut enempää ja parempia kuvia. Ensi kerralla sitten!




Nyt alan tekemään meidän perinteistä perjantai-illan mättöä, joka tällä viikolla on pizzaa. Meillä kaikilla on ollut tosi kiire tällä viikolla ja kaikilla monta mälsää päivää myös, joten tänään keskitytään toisiimme. 
Pizzaa, saunaa, leffaa, vähän herkkuja ja rakkaiden kanssa yhdessä olemista 💓

tiistai 12. maaliskuuta 2019

JUMISSA

Mikä siinä onkin, että tämän unohtaa joka vuosi. Aina näihin aikoihin sitä ihmettelee, että mistä tämä jumi johtuu; mitään ei saa aikaiseksi, on ihan lukossa kaiken tekemisen suhteen (siis normaaliakin enemmän), kaikki jotenkin nyppii ja ottaa aivoon, vaikka kaikki on ihan hyvin. Varsinkin se on enemmän kuin hyvin, että vihdoinkin on valoisaa... ja sitten sen muistaa! Ai niin, siitähän se johtuu: aivot nyrjähti taas kerran tästä lisääntyneestä valon määrästä!

Ihan kuin mulla mitään omia kuvia tämän jumin aikana tulisi otettua... kuva täältä
Kirjoitin tästä näköjään aika lailla tasan vuosi sitten täällä. Sama juttu tänä vuonna, vaikka vähän helpompana ja tähän veikkaan syyksi estrogeenihoitoa, joka selvästi on vienyt pahimman terän kaikilta mahdollisilta v***ksen aiheilta. On vaan harmittanut jo monta päivää se, että olisi vaikka mitä, mistä tekisi mieli kirjoittaa, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi... Mulla kun on yleensä tapana, että jokainen postaus on kilometrin mittainen meganovelli, niin tuntuu hassulta vain käväistä täällä. Päätin kuitenkin tänään kotiin ajaessani, että koitan harjoittaa itseäni tekemään myös näitä lyhyempiä piipahduksia täällä blogin puolella. Niin että tässä sitä nyt piipahdettiin ja kerrottiin teille, että jumissa ollaan. Ei tule tämän enempää juttua tällä kertaa. Haha, olipa mielenkiintoinen postaus 😁

Mites te muut? Iskeekö valoahdistus näin maaliskuussa? 
Miten selviät siitä vai sinnitteletkö vaan päivä kerrallaan eteenpän muistaen, että kohta tämä menee ohi?

perjantai 1. maaliskuuta 2019

VIIKONLOPPUAAMUN JUGURTTIHERKKU

Pikaisena perjantaipostauksena haluan vinkata teille ihan mahtavan viikonloppuaamuihin sopivan herkun. Haluan itse aina viikonloppuina syödä aamulla "vähän paremmin" ja tarkoitan tällä nyt jotain herkkuja. Olen kuitenkin viikonloppuisin herättyäni ihan yhtä paha koomapotilas kuin viikollakin (ellen jopa pahempi), joten mikään pannareiden tms. vääntäminen ei onnistu multa koskaan. Tässä herkussa on se ihana juttu, että se tehdään valmiiksi edellisenä iltana ja se odottaa aamulla hissukseen heräilevää koomailijaa jääkapissa. Syön tätä kyllä tosi usein myös viikollakin ja tämä pitää nälän tosi hyvin lounaaseen asti, varsinkin jos samalla syö pienen kourallisen pähkinöitä. Ja kaikista parasta tässä herkussa on se, että kyseessä on kaiken lisäksi terveellinen vaihtoehto ❤


Jugurttiherkku

2 dl (tai enemmän) sulatettuja mansikoita muussattuna
1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl kreikkalaista jugurttia 
2 tl chia-siemeniä
1 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
1/2 tl vaniljaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.

Lisää aamulla joukkoon tuoreita marjoja, banaania tms. tai nauti ihan sellaisenaan.

Olen nyt pari kertaa syönyt tätä myös välipalana ennen salille menoa. En ole vielä niin pitkällä omassa saliharrastuksessani, että osaisin sanoa kumpi on optimaalisempi aika tämän nauttimiseen; ennen vai jälkeen treenien? Mulle itselleni on todella tärkeää, että ennen salille menoa on syönyt hyvin, mutta ihan oikean ruuan syöminen ei tunnu sopivan mulle. Tämän olen syönyt n. 1,5 tuntia ennen treeniä ja sitten ihan tavallisen ruuan noin tunti treenin jälkeen. Saatan ruveta tutkimaan näitä makro-juttuja ja muita optimointeja sitten jossain vaiheessa, mutta nyt on tärkeintä, että salilla ollessa on hyvä olla ja myös sen jälkeen.

p.s. ettehän kerro Annukalle ja muille tuorepuuroja inhoaville, että olen virheellisesti nimennyt tämän herkun tuorepuuroksi aikaisemmassa postauksessani! Inhoan itsekin kaikkia tuorepuuroja ja ihan vahingossa kokeilin tätä ohjetta nimestä huolimatta. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä niiden inhottavien tököttien kanssa (anteeksi vaan kaikki tuorepuurojen rakastajat)!