Olen ollut ihan lukossa koko kesän, niin kirjoittamisen, kuin kaiken muunkin elämän suhteen. Olen kyllä monta kertaa ajatellut kirjoittaa jotain, mutta olen tajunnut heti, että en saisi aikaiseksi muuta kuin jonkinasteista valittamista tai muuten vaan negatiivista tekstiä, joten olen jättänyt kirjoittamatta. Enkä oikein olisi keksinytkään, mistä kirjoittaisin; kesä on ollut suoraan sanoen aika paska! Koitan pitää tämän paska-osion nyt aika lyhyenä, koska en oikeasti halua tulla tänne valittamaan, mutta jonkinlaisen aukikirjoittamisen kaipaan ihan itsekin tässä vaiheessa.
Kesä alkoi kahdella viikon mittaisella visiitillä vanhempieni kesäpaikkaan, mikä laukaisi kesän negatiivisen vireen. Vanhempani ovat ihan mahtavia tyyppejä, mutta jotenkin se saman katon alla oleminen tämän ikäisenä vaan saa pinnan kiristymään ihan äärimmilleen. Ne pikkujutut, tiedättehän... Varsinainen negaatio (normaalin "hermo menee" -fiiliksen sijaan) kuitenkin syntyi heidän huonosta kunnostaan (huoli!) ja siitä tiedosta, että isällä ei ole kaikki hyvin. Tähän liittyviä tutkimuksia odoteltiin vielä tuossa vaiheessa ja kun sitten myöhemmin kesällä paljastui, että kyseessä on syöpä, mahdollisesti jopa kaksi, niin eipä tässä ole fiilikset olleet kauhean hyvät. Taustalla kun on vielä kaiken lisäksi yksi parin vuoden takainen, jo selätetty syöpä, niin olo on ollut myös hieman katkera: miksi taas ja miksi juuri hänelle? En ala avaamaan isäsuhdettani tässä sen enempää, mutta sen verran kerron, että hän on minulle ihan äärettömän tärkeä ihminen ja olen aina ollut isän tyttö. Taas kerran joudun pelkäämään ja tällä kertaa kyse taitaa olla vähän vakavammasta tapauksesta, kuin viimeksi.
No mutta, se siitä. Tämä kaikki siis kuitenkin käynnisti mussa aikamoisen negaation kierteen, josta on ollut kauhean vaikea päästä irti. Jotenkin kaikki on tuntunut tylsältä, ankealta, väärältä jne. On ollut tunne, että en ole tehnyt mitään (vaikka olenkin), en ole saanut aikaiseksi mitään (vaikka olenkin), säät on olleet koko ajan väärät (vaikka eivät ole olleet) jne. Onneksi päästin irti jossain vaiheessa siitä ajatuksesta, että kesä - ja siinä sivussa muka koko elämä - menee jotenkin pieleen lopullisesti ja peruuttamattomasti ja antauduin apean olotilan vietäväksi. Olkoon sitten näin tänä kesänä, ensi vuonna tulee taas kesä ja se on taatusti parempi kuin tämä. Tämän enempää en nyt valita enkä paskoittele (opin tämän sanan tänä kesänä avautuessani yhdelle ystävälle ja rakastan sitä) tämän enempää.
Nyt alkaa vähitellen tuntua siltä, että myös kirjoittamiseen liittyvä lukko alkaa aukeamaan ja on aika palata blogin pariin. Ei siksi, että pitäisi, vaan koska tahdon. Pelko ja negatiiviset ajatukset ovat edelleen taustalla, mutta ensi viikolla alkaa taas rakas arki, joka varsinkin tämän kesän jälkeen tuntuu ihan superhyvältä. Tämä saa mussa aikaan heräämisen tunteen, semmoisen fiiliksen, että elämä voittaa ja olen kohta taas edes jollain lailla sen hallinnassa. Haha, vaikka näin ei taatusti tule käymään, luin just läpi viime vuoden tehosekoitin-postauksen ja sama fiilis tulee olemaan taatusti tänäkin vuonna kahden viikon kuluttua. Mutta mä kuitenkin odotan sitä! Arkea ❤
Nyt kun sai tämän kirjoittamisen aloitettua, niin tuntuu siltä, että olisi vaikka mitä aiheita, joihin haluan tarttua kiinni. En kuitenkaan lupaa mitään säännöllistä heti, varsinkaan kun tässä on vielä meidän isot (siis I-SOT synttärijuhlat tulossa elokuussa ja niiden megaorganisointi), plus sitten tietenkin se töiden aloitus... Mutta kunhan nyt kävin täällä moikkaamassa 💓 Pahoittelut samalla kaikille mahtaville blogikavereille ja -ystäville siitä, että en ole käynyt kommentoimassa teidän postauksia kesällä!!
