OUTO NORMAALI

Ihminen on kyllä hieno laji! Tai no, oikeastaan ei ole, koska me sössitään jatkuvasti kaikki ja ollaan muutenkin pahemman laadun ääliöitä. Mähän sanon aina opiskelijoillekin, että ihminen on paska laji 😂Mutta tarkoitan hienoudella nyt meidän sopeutumiskykyä. Siihenhän koko Homo sapiensin maailman valloitus perustuukin; pystymme sopeutumaan ja pärjäämään kaikenlaisissa olosuhteissa (ja olemme myös kaikkiruokaisia, mutta se nyt ei suoranaisesti liity tähän, mistä meinaan kirjoittaa tänään).

On ehkä vähän liioittelua verrata lajimme levinneisyyttä ympäri maapallon tähän kevääseen, mutta tietyllä tapaa tässä samasta asiasta on kyse. Ajatelkaa, siitä ei ole kuin neljä kuukautta, kun koko normaali elämä muuttui meillä kaikilla lähestulkoon yhdessä yössä! Vaikka se vaikeaa olikin, ajoittain kamalaakin, niin me kaikki kuitenkin totuimme kevään 2020 "uuteen normaaliin" todella nopeasti. Moni kapinoi ja kiukutteli mielessään (minä ainakin!), mutta viikossa olimme omaksuneet kaikki uudet säännöt, rajoitukset ja tavat toimia. Vaikka kipuilu jatkuikin kautta kevään, uudenlaisesta elämästä tuli arkipäivää, eikä mieli jaksanut muistella sitä, miten ennen oli. Oli sopeuduttava ja opittava elämään uudella tavalla. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, se sujui oikeastaan suhteellisen helposti - ainakin helpommin, kuin mitä olisi etukäteen osannut kuvitella. Jos joku olisi tammikuussa kertonut, mitä kaikkea me tulemme käymään läpi kevään aikana, olisin kauhistunut ja mennyt ihan paniikkiin. Mutta vaihtoehtoja ei ollut.

No okei, ei tästä keväästä nyt pidä tietenkään tehdä mitään liiallisen glorifikoitua sankaritarinaa. Tämä oli melkoisen pehmo juttu kuitenkin verrattuna siihen, mitä tulevaisuudessa saattaa olla tulee olemaan edessä; tehokkaammin tappava pandemia, ilmastonmuutoksen seuraukset, luonnon monimuotoisuuden kutistuminen ja ihmisten väliset konfliktit. Nyt kuitenkin kaupassa riitti ruokaa (ja vessapaperia!), hanasta tuli edelleen puhdasta vettä, jolla saimme myös vetää vessanpöntön. Tilillä oli (edes jonkin verran) rahaa, sairaaloissa tilaa, ulkona ja luonnossa sai liikkua. Suomessa asiat olivat ja ovat edelleen poikkeuksellisen hyvin, lottovoitto tänne syntymisestä on konkretisoitunut jälleen kerran päivittäin.

Mutta nyt kun olemme siirtyneet lähestulkoon kokonaan takaisin siihen vanhaan normaaliin, se tuntuukin tosi oudolta! Rajoitusten purkaminen on tuntunut pelottavalta ja suorastaan huikentelevaiselta; kannattaako tämä nyt kuitenkaan vielä? Johan me totuimme elämään rajoitusten mukaan, niin eikö nyt jatkettaisi vielä vähän aikaa? Ihan varmuuden vuoksi vaan!? Tässä muutamia tapauksia parin viikon ajalta, jotka aikaisemmin eivät olisi jättäneet mulle minkäänlaista muistijälkeä, mutta nyt olen suunnilleen kirjoittanut niistä päiväkirjaan.

Yrttejä!

Ja retiisejä ❤

Kättelin vierasta ihmistä! Se tuli ihan automaattisesti, vanhasta muistista sen kummemmin miettimättä. Oli huvittavaa, että me molemmat reagoimme samalla tavalla: käden puristamisen jälkeen aika hidastui, katsoimme toisiamme kauhistuneena, irtauduimme ja taisimme molemmat pyyhkiä kätemme paidan helmaan. Molemmat aloimme nopeasti selittämään, että "olen ollut ihan vaan kotona viimeiset kuukaudet"... kunnes purskahdimme hermostuneeseen nauruun. Vieraan ihmisen kosketus tuntui todella oudolta, syylliseltä ja jäi mieleen vahvasti.

Kävin tänään Ikeassa. Siis kelatkaa, Ikeassa! Vielä kaksi kuukautta sitten valitsin ruokakaupan sen käytävien väljyyden mukaan ja hoidin asiani mahdollisimman nopeasti. Tänään söin lihapullia Ikeassa. Pälyilin koko ajan ympärilleni, että miten muut käyttäytyvät. (Pakko todeta tähän, että Ikea tuntui todella turvalliselta paikalta: pandemia ja 30 asteen helle saivat aikaan sen, että ihmisiä oli noin 1/10 normaalista, ikinä en ole ollut niin autiossa tavaratalossa!)

Kävimme eilen ravintolassa syömässä ja siellä oli alkusalaattibuffa, ihan kuin ennenkin. Kävin vessassa pesemässä kädet ennen ja jälkeen salaatin ottamisen ja silti salaatti maistui jotenkin oudolta, syylliseltä ja vähän pelottavaltakin.

Olemme päättäneet, milloin lähdemme vanhempieni kesämökille. Emme enää mieti, saako sinne mennä, vaan milloin meidän aikatauluumme sopii. 

Koko ajan kuitenkin korostan vanhemmille, että tulemme, jos tilanne ei muutu taas pahemmaksi. Pessimisti ei pety!

Annan puolilapsien ja lastenlapsien tulla meille uimaan miettimättä, että mitäköhän siitäkin seuraa. Vielä emme ole halanneet, mikä ehkä tuntuu vähän pöhköltä, 

kun kuitenkin pulikoimme altaassa vierekkäin. 

Halaamattomuus luo kuitenkin turvallisuuden ja kontrollin tuntua!

Olen tehnyt matkasuunnitelmia kesälle 2021. 

Vielä pari kuukautta sitten olin varma, että emme ikinä enää matkusta mihinkään.  

Paluu normaaliin on ollut outoa ja on edelleen. Uusi normaali onkin normaali ja vanha normaali on outo uusi normaali.

Tiedän kyllä, että totumme ihan kohta taas tähän ja viime kevät on kohta tarina, jota kerrotaan ja jota muistellaan. Jokaisella meillä on omat versiomme tarinasta, joita muistelemme (toivottavasti) työpaikan kahvihuoneessa. Jokainen saa olla tässä tarinassa sankari, koska kaikki jouduimme luopumaan niin paljosta. Se tulee olemaan mahtava tarina, koska jaoimme sen yhdessä, koimme sen yhdessä ja selviydyimme siitä yhdessä. Kaikki saavat taputuksen olalle, hyväksyvän nyökkäyksen ja kehut omasta toiminnastaan. Kukaan ei jää tämän tarinan ulkopuolelle. Se on ehkä hienoin juttu tässä koronakeväässä ja sen seurauksissa!

En tiedä muuttiko tämä meitä mitenkään. Opimmeko yhtään mitään tästä? Muistammeko tästä enää mitään vuoden kuluttua? Toivon niin, koska itse ainakin olen oppinut tosi paljon itsestäni tämän kevään aikana ja olen myös oppinut arvostamaan - tai ei arvostamaan (olen aina arvostanut), vaan muistamaan - paljon siitä hyvästä, mitä normaalisti pidämme itsestään selvänä. Sen kyllä tiedän, että jos elokuussa pitää palata taas johonkin ties monennen kerran uusiutuneeseen normaaliin, enkä pääse aloittamaan koulua ihan lähiopetuksessa, saan totaalisen paskahalvauksen. Kaikkeen muuhun totuin, mutta en etäopettamiseen. Siksi omalta osaltani himmailen vielä aika paljon tämän vapaan elämän suhteen ja noudatan turvaohjeita ja eristäytymistä edes jollain tasolla. Jotta toista aaltoa ei tulisi.

Vaikka kävinkin Ikeassa ja kättelin vierasta ihmistä. Ja söin salaattibuffasta. 

Mikä sulla on fiilis tällä hetkellä? 

Elätkö vielä vanhaa normaalia, uutta normaalia vai jo outoa uutta vanhaa normaalia?

LYHYT OPPIMÄÄRÄ EI MITÄÄN -TEKEMISEEN

Yleisin asia, mitä mun kuulee sanovan lomalla, on tänään en meinaa tehdä yhtään mitään. Mies on tähän jo tottunut ja reagoi enemminkin siihen, jos suunnittelen tekeväni jotain. Ulkopuoliset ovat tästä kuitenkin yleensä aika kauhuissaan ja suurin osa ihmettelee, miten se on mahdollista. Miten voi olla tekemättä mitään? No, minäpä avaan teille vähän tätä jaloa taitoa :D

Ensinnäkin, tämän opettelu on pitkä prosessi! Itse olen aloittanut tämän harjoittelun jo lapsuudessa (ja siksi olen tässä niin pro) - meillä ei koskaan tarvinnut tehdä lomalla mitään, mitä ei halunnut; sai nukkua aamulla niin pitkään, kuin halusi, mihinkään kasvimaalle ei koskaan pakotettu kitkemään, eikä iltaisin kukaan tullut sanomaan, että nyt pitäisi mennä jo nukkumaan. Olen rakastanut lukemista ihan pienestä pitäen ja lomilla sain halutessani lojua kirjan kanssa vaikka koko päivän ilman keskeytyksiä. Tietenkin mekin teimme välillä aina "jotain", kävimme rannalla, tuttavilla kylässä, kaupungilla asioilla - mutta noin niin kuin pääsääntöisesti muistan lapsuuden lomat ihanina ei mitään -tekemisen aikoina.

Laventeli ❤❤❤

Lapsen ollessa pieni ihan näin optimaalisiin suorituksiin en tietenkään kyennyt. Monta vuotta meni niin, että päivässä oli kuitenkin joku välttämätön tekemisen rytmi, mutta jo usean vuoden ajan olen taas pystynyt harrastamaan tätä ihan lempparitouhuani aina halutessani viikonloppuisin ja läpi kaikkien lomien.

Ensinnäkin pitää ymmärtää, että aikuisella ei mitään harvemmin tarkoittaa ihan täydellistä tekemättömyyttä. Semmoisia 100% suorituksia teen kouluvuoden aikana noin kerran kuussa silloin, kun olen ihan älyttömän väsynyt. Silloin tosiaan aamupalan jälkeen en tee yhtään mitään muuta kuin tuikkaa (edellisenä päivänä valmiiksi tehdyn) ruuan mikroon, muun ajan pötköttelen kirjan kanssa. Tommoiset ihan täydelliset lörsöpäivät on kuitenkin aika havinaisia, eikä aina loppujen lopuksi niin kauhean kivoja, koska täydellinen tekemättömyys kostautuu unettomuutena seuraavana yönä ja aika usein myös selkäkipuna. Kirjan kanssa makaaminen 10 tuntia on kuulkaa aika rankkaa hommaa 😂

Mitä tänään en meinaa tehdä yhtään mitään sitten käytännössä tarkoittaa? Ihan huvikseni kirjasin eilen ylös Post It -lapulle päivän etenemisen kellonaikoineen. Tämä on tietenkin aika luksusversio johtuen tuosta meidän (voi niiiiiiin IHANASTA) uima-altaasta, mutta jos esim. mökillä pääset uimaan omasta rannasta, niin voit kokeilla, miltä tällainen päivä tuntuu.

Tänään en meinaa tehdä yhtään mitään -kukkia :D

Klo 9.10: Herään, käyn vessassa ja kömmin takaisin sänkyyn. Köllöttelen puoliunessa välillä vaipuen epämääräiseen horteeseen, välillä miettien, mitä kaikkea sitä tänään pitäisi (ja olisi kiva) tehdä. Aavistelen kuitenkin, että tästä on tulossa ei mitään -päivä. Nukahdan vielä hetkeksi.

Klo 10.25: Nousen ylös, pesen hampaat, laitan kahvin valumaan ja yritän saada jotain aamupalaa alas. Kesällä aamupalan syöminen on yksi päivän ongelmakohdista; kun herään myöhään, mikään ei oikein maistu, mikä kostautuu sitten iltapäivällä (koska myöhään heräämisen jälkeen myöskään lounaan syöminen ei suju oikeaan aikaan). Teen pienen puuron ja tungen sen väkisin alas banaanin kanssa. Luen Hesaria, selaan somea ja juon kolme isoa kuppia kahvia.

Klo 12.15: Lähden herättämään lasta. Meillä asuvaa (esi)teiniä ärsyttää ihan kamalasti kaikki mitä minä teen se, että hänelle sanotaan herätyksen yhteydessä, mitä kello on, joten esitän muina naisina, että eletään vielä aamupäivää. Kutittelen häntä jalkapohjista ja alan houkutella kanssani aamu-uinnille. Uimisen mainitseminen saa aikaan välittömän reaktion ja olemme altaassa puoli yhden aikaan. Teen noin kymmenen minuutin pikajumpan, minkä jälkeen vain lillumme vedessä ja höpötämme kaikenlaista (Bundes Liigasta, Eminemin jostain uudesta biisistä, lapsen halusta värjätä tukka (EI!!!!) ja siitä, että tänä kesänä ei varmaan mennä Lintsille).

Klo 13.20: Nousen altaasta ja pesen tukan. Pitkästä aikaa laitan myös hetkeksi rullat päähän (tukka tuntuu kivammalta sen jälkeen, ei muuta syytä) ja puen päälle.

Klo 14.15: Lähden kirjastoon ja kauppaan, lapsi jää yksin kotiin, mikä hänen mielestään on aina ihan parasta.

Klo 15.25: Takaisin kotona. Laitan ruuat jääkaappiin, syön purkillisen raejuustoa (ihan hirveä nälkä, mutta mitään ei tee mieli) ja tartun kirjaan. Vihdoinkin; pötkähdän sängyn päälle ja alan lukemaan. Ohjeistan lapsen välipalan jossain vaiheessa (söikö se edes aamupalaa tänään?) ja jatkan lukemista. Tervehdin töistä kotiin palaavaa miestä sentään nousemalla ylös hetkeksi. Jatkan lukemista. Lapsen kaveri tulee meille ja käyn moikkaamassa häntä, minkä jälkeen jatkan lukemista.

Klo 18.35: Laitan perunat kiehumaan ja lohifileen uuniin. Pilkon "salaatin" (eli kurkkua ja tomaattia jokaisen lautaselle). Lapsen kaveri lähtee kotiin, Syömme yhdessä. Käyn ulkona kiroilemassa miehen kanssa taas kerran hajonnutta ruohonleikkuria, meillä on semmoinen tiistaiversio, joka on jat-ku-vas-ti rikki. Kuuntelen tunnollisen vaimon lailla tämänkertaisen ongelman laadun ja korjaussuunnitelman ja tsemppaan miestä, minkä jälkeen pakenen takaisin kirjan pariin.

Klo 20.50: Houkuttelen miehenkin tulemaan iltauinnille (lapsi on jo altaassa päivän kolmatta kertaa). Pulikoimme yhdessä ja suunnittelemme samalla terassia, jonka rakentaminen alkaa ihan näinä päivinä. Yritän olla kastelematta tukkaa, mikä johtaa siihen, että miehet tietenkin kastelevat sen.

Klo 21.25: Nousen altaasta, kuivattelen ja puen yöpaidan päälle. Soitan äidille ja isälle ja menen sänkyyn kymmenen aikaan. En taaskaan saa unta (koko kevään ja alkukesän ongelma), pyörin sängyssä monta tuntia ja mietin, mitäköhän sitä tekisi huomenna...

Kuten huomaatte, ei mitään -päivä ei siis ole ihan täydellistä makaamista 😂 Oleellista kuitenkin on se, ettei mitään hyödyllistä tule tehtyä. Tämä vaatii kylmäpäisyyttä ja kovia hermoja, koska huono omatunto kyllä kolkuttelee taustalla koko ajan. Oma "ongelmansa" myös on mies, joka puuhaa koko ajan jotain. Hän ei moiti minua lörsöämisestäni, mutta tietenkin se, että toinen tekee jatkuvasti jotain ja itse "vaan makaa" aiheuttaa välillä pientä sydämentykytystä. Tarpeeksi monta vuotta kun harjoittelee, niin sen kanssa kuitenkin oppii elämään!

Loma on yleensä tätä juhannukseen asti. Sen jälkeen aktivoidumme ja teemme pari kertaa viikossa erilaisia päiväreissuja. Niitä olen yleensä suunnitellut valmiiksi jo kevään aikana, mutta tänä vuonna sattuneesta syystä mitään kesälistaa ei ole olemassakaan. Olen vähitellen alkanut miettimään kohteita, mutta jotenkin nyt tässä tilanteessa kaikenlaisen tekemisen miettiminen tuntuu jostain syystä omituiselta. Kaikesta tulee fiilis "onkohan se järkevää?"...

Uima-altaasta vielä sen verran, että jos sulla vaan on piha, mihin sellaisen saat mahtumaan ja uimisesta tykkäävää porukkaa, niin suosittelen kyllä 150%. Osasin odottaa, että se on ihana, mutta en mitenkään pystynyt etukäteen tajuamaan, kuinka paljon se nostaa elämisen ja olemisen laatua kesällä. Olemme uineet nyt noin viikon ajan päivittäin monta kertaa ja joka kerta veteen pulahtaminen saa aikaiseksi yhtä pakahduttavan onnen tunteen. Tämä oli paras hankinta, mitä ikinä olen tehnyt!

p.s. Mikä toi uusi Bloggeri on, onko joku jo kokeillut? 

Sotkeeko se kaiken vanhan vai sujuuko siihen siirtyminen ilman ongelmia? 

En millään jaksaisi mitään tekniikan kanssa vääntämistä näin lomalla...

KESÄ!

Tällä äärimmäisen mielikuvituksellisella otsikolla julistan kesän 2020 alkaneeksi! En oikein ole vielä hahmottanut sitä, että ollaan kesäkuussa ja lomalla - niin omituinen kevät, kevään loppu ja kesään siirtyminen tässä on takana. Lukion opettajan työ rytmittyy niin selkeästi jaksoihin ja niitä seuraaviin koeviikkoihin, että nyt kun koko kevät oli tietyllä tapaa yhtä ja samaa mössöä ja koneella istumista, niin lomalle siirtymistä ei tavallaan edes huomannut. Kun kevätjuhla ja yo-juhla perinteisessä muodossaan jäivät pois, eikä täydellistä pysähtymistä aamurumba-työmatka-työpäivä-työmatka-ilta -elämään tullutkaan, olen edelleen vähän kuutamolla siitä, missä nyt mennään.

 

Lapsen kevätjuhlan puuttuminen harmitti ihan tosi paljon! En ole missään vaiheessa näinä vuosina kauheasti nauttinut niistä ala-asteen juhlista (joo, ihan kauhea olen, tiedetään!), mutta tämän 6.luokan lopetuksen olisin luonnollisesti halunnut kokea. Päivä oli varsinainen ilon ja suurten tunteiden päivä; ala-asteen loppuminen herkisti niin lapsen, kuin meidätkin, mutta toisaalta iloa tuli upeasta todistuksesta ja varsinkin hymypoika -stipendistä, mikä selvästi merkitsi lapselle enemmän kuin mikään muu. Samana päivänä pääsin herkistymään myös oman koulun virtuaalisessa yo-juhlassa, mitä katselin kotona tietokoneelta. "Julistan teidät ylioppilaaksi" -lause saa mulla kyynelpadot virtaamaan nanosekunnissa ja jotenkin tänä vuonna se hetki tuntui ihan erityisen tunteelliselta. Mietin niitä kymmeniä (tai no meillä satoja) nuoria, joita olen opettanut kolme tai jopa neljä vuotta ja joita en nyt päässyt näkemään ja halaamaan. En usko, että kauhean moni tulee paikalle syksyllä, jos se "virallinen" juhla silloin pystytään pitämään, mutta toivottavasti edes osaa pääsen onnittelemaan silloin ihan livenä.


Tämän kesän aloituksesta puuttuu se totaalinen fyysinen uupumus ja univaje, mikä lukuvuoden lopetukseen yleensä liittyy. Jollain tapaa tuo kevään henkinen kuormitus ei näköjään purkaudu samalla tavalla, vaan olen heräillyt aamuisin itselleni omituisen aikaisin jo noin yhdeksän aikoihin ja ollut yllättävän pirteä muutenkin. Joko se vielä on tulossa tai sitten tällä kertaa aikaisemmin keväällä tapahtunut "romahdus" hoiteli sen henkisen paineen ja sen purkautumisen jo hyvissä ajoin ennen lomaa.

Kesän alku on mulle aina vähän ristiriitaista aikaa, kuten blogia pidempään lukeneet tietävätkin. En ole erityisesti kesäihminen, mutta en ala sitä nyt tällä kertaa vatvomaan tai selittelemään - ei se siitä miksikään muutu ja jos jotakuta kiinnostaa, aiheesta löytyy täältä blogin puolelta ihan riittävästi valitusta aikaisempina vuosina. Vaikka meillä yleensäkään ei ole kauheasti suunniteltua ohjelmaa lomalle, niin tämä kesä on kyllä todellinen ennätys tämänkin asian suhteen: meillä ei ole mitään suunnitelmia tälle kesälle. Ei mitään! Varmasti kyllä jotain pientä tehdään pitkin kesää, mutta koska yksi tietty KOO, mitään suuria suunnitelmia ei ole. Vaikka iso osa rajoituksista nyt purettiinkin maanantaina, niin me meinaamme kyllä pitää aika matalaa profiilia kaikista vapauksista huolimatta. Olen ihan iloinen monesta uudesta "vapaudesta", mutta toisaalta seuraan ihmisten riehaantumista vähän sydän syrjällään. En ole asiantuntija, enkä myöskään halua maalailla piruja seinille, mutta on aika vaikea uskoa, että jotain takapakkia ei lähiaikoina otettaisi! Siksi me emme mene huvipuistoon tänä kesänä, emmekä myöskään (ainakaan vielä kesäkuussa) maauimalaan. Ravintolassa kyllä meinaamme käydä (ja kävimmekin jo), mutta valitsemme paikan tarkkaan sen mukaan, kuinka hyvin siellä toteutuu etäisyyden pitäminen muihin. Mitään kotimaan matkaakaan ei ole suunnitteilla, mutta veikkaan meidän tekevän kesän aikana ex tempore -päiväreissuja. Näitä 200 kilometrin säteellä olevia kohteita mulla on jo aikaisemmiltakin kesiltä pitkä lista to to -listalla, joten kohteen miettiminen ei varmasti tule olemaan vaikeaa.

Meidät tuntien, osittaisen eristäytymisen jatkaminen ei tuota meille mitään ongelmia; minä ja mies emme kaipaa "mitään" ja nyt kun lapsi kuitenkin saa tavata ystäviään, veikkaan, että hänkin tulee olemaan ihan tyytyväinen tähän ei tehdä mitään -kesään. Ja varsinkin, kun se monivuotinen haave eli oma uima-allas toteutuu vihdoinkin, niin uskon meidän olevan ihan tyytyväisiä omalla pihalla pulikointiin ja yleiseen lööbailuun. Neitsytpulahdus altaaseen päästään todennäköisesti tekemään ensi viikolla, tuskin maltan odottaa! Olen jo tehnyt soittolistoja ja vesijumppaohjelmia itselleni valmiiksi ja koska hankimme myös ihan saatanallisen kalliin lämmityslaitteen (ei siitä altaasta ainakaan mulle mitään iloa olisi ilman sitä), niin altaassa pystyy jumppaamaan pitkälle syksyyn asti! Ihan parasta ❤

Sen verran vielä jatkan poikkeuselämästä, että myönnän toivovani, että mikäli ihan kunnollinen toinen aalto iskee, toivoisin sen tulevan jo nyt kesän aikana. Anteeksi anteeksi, tiedän, että ajatus on monelle ihan kammottava, mutta jotenkin ajattelen, että koska kesä on kuitenkin tavalla tai toisella "menetetty", niin ei se täydellisiin rajoituksiin palaaminen nyt niin kamalaa olisi. En tietenkään toivo tätä, mutta se, mitä toivon vielä vähemmän on se, että toinen aalto pyyhkäisisi ylitsemme elo-syyskuussa. En kestä, en siis yksinkertaisesti kestä, jos joudun aloittamaan ensi lukuvuoden etäopettamalla 100%. Rajoituksiin olemme koulussa jo valmiiksi varautuneet ja tehneet suunnitelmat valmiiksi, mutta ensi syksynä kirjoittavat opiskelijat tarvitsevat abikurssien lähiopetusta ekassa jaksossa enemmän kuin koskaan. Oma lapsi siirtyy yläkouluun, mikä hänellä tarkoittaa uutta koulurakennusta, uutta pidempää koulumatkaa ja uutta todella mielenkiintoista erikoisluokkaa uusine kavereineen - en todellakaan halua, että kaikki tuo aloitettaisi jonkun hiton Teamsin kautta!! Puhumattakaan siitä, mitä omalle mielialalleni tekisi se, että lukuvuosi 2020-21 aloitettaisi avaamalla läppäri. Haluan elokuussa meikata, pukea päälle jotkut kivat uudet töihinpaluuvaatteet (ja rintsikat, hitto soikoon!!), pakata laukkuun uuden kalenterin ja penaalin ja päästä heilumaan ja höpöttämään luokkaan. Joten omalta osaltani lähetän virukselle sellaiset terveiset, että voisit mielelläsi painua jo hevon kuuseen, mutta jos on ihan pakko vielä rykäistä, niin voisitko tehdä sen nyt kesän aikana! Pilasit meiltä jo kevään, älä pilaa ensi syksyä!

Kesäihmiset siellä ruudun takana ovat nyt ihan kauhuissaan ja kaikki tämän jutun lukijat jo ihan kypsiä aiheeseen, joten siirrytään mukavampiin juttuihin. Uima-altaasta jo mainitsinkin, mutta myös pihalla ja puutarhassa on tapahtunut poikkeuksellisen paljon. Ensi viikolla aletaan rakentamaan terassia, josta sitten tuleekin saman tien ihan sairaan iso. Päätettiin, että kun kerran tehdään, niin tehdään sitten riittävän kokoinen. Sellainen pieni terassi, jossa ei mahdu olemaan kuin pari ihmistä kerrallaan ja koko ajan pelkää tipahtavansa reunan yli on aika surullinen näky. Lisäksi meidän iso piha ja pitkä talo kaipaavat viereensä jotain isoa. Ne lomareissua varten säästetyt rahat ja molempien lomarahat (kröhöm, ehkä myös ensi vuoden lomarahat...) nyt menevät tuohon altaaseen ja terassiin, mutta toisaalta näistä on iloa niin monelle vuodelle, joten en usko, että tämä sijoitus tulee harmittamaan missään vaiheessa.

Minähän en ole mikään puutarhuri, mikä sekin on tullut moneen kertaan kerrottua täällä. Tänä keväänä sain kuitenkin monen vuoden tauon jälkeen kylvettyä vähän syötävää pihalle ja ihan hyvinhän nuo ovat lähteneet kasvamaan. Harvennuksia en vielä ole tehnyt, niiden aika koittaa ihan pian. Mies käänsi uuden perunapellon ja innostui istuttamaan kolmea eri lajiketta - meillä syödään ensi talvena aika paljon perunaa! Mikä ei yhtään haittaa mua silloin, kun peruna on hyvää. Niistä markettien isojen laarien yleensä vähän vetisistä ja lannoitteelta maistuvista perunoista en välitä yhtään, joten käyn yleensä ostamassa perunat lähistöllä sijaitsevalta tuottajatorilta. Nyt, jos ja kun omaa hyvää perunaa tulee olemaan varastossa, meinaan oikein keskittyä hyvien perunaruokien tekemiseen talven mittaan.

Noi orvokit on hyvä esimerkki mun puutarhurintaidoista: kun ja jos yritän jotain, se yleensä ei onnistu. Ja sitten kun en yritä mitään, onnistuu kauhean söpösti! Mulla on talon edustalla kolme korkeaa polyrottinkiruukkua, missä keväisin on joko narsisseja tai sitten orvokkeja. Orvokit ovat monena vuonna saaneet olla siinä, kunnes ovat rönsyilleet (ja näköjään myös siementäneet) ihan yliaikaisiksi. Tänä vuonna ruukkujen edessä olevasta sepelistä alkoi kasvamaan jotain, mitä ensin luulin rikkaruohoiksi (kyllä, meillä rikat kasvavat iloisesti myös siellä, missä on niiden kasvua estävää kangasta maassa) ja meinasin ruveta niitä siitä sepeliltä nyppimään irti. Onneksi en (ajattelin, että se terassi peittää ton kohdan pian kuitenkin), koska osoittautui, että ruukuissa olleet orvokit ovat tosiaan siementäneet ja alkoivat nyt kasvaa siinä sepelillä. Ihan varmasti, jos olisin yrittänyt ihan tarkoituksella kasvattaa orvokkeja, siitä ei olisi tullut mitään :D

Sitten vielä loppuun kylmä lounassalaatti, josta tekisi mieli sanoa jo nyt, että tämä on kesän 2020 The Lounasruoka. Kesällä syöminen on mulle aina vähän ongelmallista; nukun myöhään ja syön tosi pienen aamupalan. Lounasaikaan ei vielä ole nälkä ja iltaruoka on usein vähän turhan tuhti päivän ainoaksi ruuaksi. Olen nyt tehnyt ainakin yhden päätöksen kesän ruokiin liittyen ja se on se, että koitan panostaa päivällä syömiseen. Ihan kuten töissä ollessanikin, mulle sopii parhaiten se, että syön reilun ja täyttävän kylmän lounaan, iltaruoka ei ole sitten niin kauhean tärkeä. Tämä sekoboltsisalaatti on sellainen, mitä pystyy muuntelemaan erilaisilla mausteilla ja kasviksilla vaikka kuinka, se pitää nälkää pitkälle iltaan ja sopii taatusti myös esim. grillivartaiden seuraksi (jos joku vaan saisi aikaiseksi grillata...). Kasviksia voi siis muunnella ihan vapaasti maun ja jääkaapin sisällön mukaan, kuten myös tietenkin mausteita. Itse tykkään eniten tuosta combosta, mikä reseptissä on. Vihreää kannattaa ehdottomasti silputa mukaan (kuten ohjeessa onkin), mulla unohtui yritit tällä kertaa kauppaan, siitä tuo olmi ulkonäkö.

Kesän paras sekoboltsisalaatti

  2dl couscous -ryynejä 

  2dl kiehuvaa vettä

suola, mustapippuri

curry, paprika, kurkuma, chilihiutaleet

oliiviöljy

purkillinen huuhdeltuja kikherneitä

paprikaa
kukkakaalia

persiljaa (ja muita yrttejä) silputtuna

paketillinen chili-tomaattimaustettuja Boltseja

(sitruuna)

Sekoita mausteet (kaikkia melko reilusti, suolaa tietenkin varovasti) couscousin sekaan, kaada kiehuva vesi päälle ja peitä kulho kelmulla tai lautasella. 
(Tarkista toki ensin, mitä oma couscous-pakettisi sanoo kypsentämisestä, 
mutta yleensä tuo 1:1 on se, mikä toimii.)

Ryynien turvotessa pilko kasvikset kulhoon ja sekoita joukkoon kikherneet.

Sekoita couscous irtonaiseksi haarukalla, lisää loraus oliiviöljyä, sekoita kasvisten joukkoon ja tarkista maku. 

Lisää joukkoon puolitetut Boltsit. 

Lisää loraus sitruunaa, mausteita tai öljyä, jos siltä tuntuu. 

Anna makujen tassantua jääkaapissa vähintään tunnin verran. Ellet malta - syö heti!

Olisikohan tämä "rakas päiväkirja" - postaus, josta tuli nälkävuoden pituinen, nyt tässä? Tuntui kivalta kirjoittaa ja jotenkin on semmoinen pöhinä tällä hetkellä, että kaipaan kirjoittamista tällä hetkellä enemmän, kuin pitkään aikaan.
Jotenkin on myös sellainen olo, että nyt on ihan pakko saada kesän ensimmäinen raparperipiirakka! Ne onneksi kasvavat mulla ilman mitään sen kummempia ongelmia. Löysin kivan ja simppelin ohjeen, jota ajattelin testata. Jos se osoittautuu hyväksi, kerron teille sitten ensi kerralla.

Mitä sun kesäsuunnitelmiin kuuluu? ❤