KIITOS, VUOSI 2020!

Juu ei, et lukenut otsikkoa väärin. Vaikka vuosi 2020 menee heittämällä kärkeen (ja saa vielä erityismaininnan hyvästä suorituksesta) sarjassa "elämäni paskin vuosi", on siinä ehkä jotain hyvääkin? Näin ainakin kovasti minussa asuva ikuinen optimisti ja asioita positiivisesti katseleva tyyppi on yrittänyt mulle toitottaa tässä loppuvuoden aikana. Vaikka olenkin pääasiallisesti valittanut ja marmattanut kaikesta mahdollisesta (ja pidän tätä ihan oikeutettuna käytöksenä meiltä kaikilta), niin aina välillä mieleen on tupsahtanut myös positiivisia asioita. Päätin käydä vuoden tunteet ja ajatukset läpi aakkosina (ja samalla luonnollisesti heitän saman haasteen kaikille teille). Monessa kohtaa oli vaikea päättää, minkä tunteen nostan ykköseksi. Ehkä kuukausi sitten tai kuukauden kuluttua kirjoittaisin toisin - nämä olivat nyt tänään pinnalle nousseita ajatuksia.

Kaikki kohdat eivät todellakaan ole positiivisia juttuja, mutta ehkä kuitenkin tietyllä tapaa tärkeitä - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on tämä vuosi ihan taatusti opettanut meille hurjasti asioita semmoiseen normaaliin, tavalliseen, "ai se meni jo?" -vuoteen verrattuna. Siitä tuo otsikon kiitos, vaikka samaan aikaan toivotan tämän vuoden syvälle sinne, missä aurinko ei paista.

Arvojen kirkastuminen on asia, joka taitaa useimmilla tapahtua ison kriisin seurauksena. Niin on tainnut minullekin käydä, vaikka vielä viime helmikuussa en olisi arvojani lähtenyt kiistämään millään tavalla ja olisin sanonut, että ne ovat minulla hyvin selkeinä mielessäni. Tämä vuosi on kuitenkin vahvistanut ja selkeyttänyt sellaisia arvoja, joita en olisi ennen pandemiaa osannut nostaa niin korkealle. Tai oikeastaan - jotka olivat itsestäänselvyyksiä; hyvinvointivaltio, terveys, turvallisuus, mahdollisuus tavata ja halata läheisiä, oma työ sellaisena, kuin mihin olen tottunut jne. Kaikilla meillä tämä lista on taatusti aika pitkä ja lista on syytä pitää mielessä myös kriisin mentyä ohi!

Burn out viime keväänä. En ole koskaan pystynyt ymmärtämään työuupumusta, koska en ole käynyt lähelläkään sitä missään vaiheessa. En siis tarkoita, että olisi asiaa vähätellyt, mutta koska se on ollut minulle niin kaukainen asia, sitä on ollut vaikea ymmärtää. Vähättelin keväällä ja vielä kesälläkin omaa uupumustani, mutta nyt jälkikäteen on ihan selvää, että koin ihan oikean burn outin viime keväänä. Työ, jota rakastan ja joka normaalisti voimaannuttaa mua, romahdutti mut. Se tuntuu edelleen ristiriitaiselta ja absurdiltakin asialta, mutta olen koittanut ottaa opikseni viime keväästä. Nyt se samainen työ, johon uuvuin, on taas parantanut mut eli jokainen lähiopetustunti on tuonut voimiani takaisin askel askeleelta ja auttanut myös jaksamaan ajoittaisen etäopettamisen. Vuoden viimeiset viikot oltiin taas täysin etänä, mutta sen jaksaminen oli (varsinkin tähän pimeään aikaan) suht helppoa sen takia, että olin saanut aikaisemmin syksyllä heilua luokassa melkein normaaliin tapaan.

COVID-19. Koronaviruksia on ollut kautta aikain ja tämä nykyinen on vain yksi sen lukemattomista muodoista. Sairaus, joka ravistelee maailmaa, on nimeltään COVID-19 (coronavirus disease 2019 eli koronavirustauti 2019) ja sen aiheuttaja on koronaviruksiin kuuluva SARS-CoV-2. Pilkunviilausta joo, mutta sitä me biologit teemme! Sanon toki itsekin arkipuheessa "hän sairastui koronaan", mutta tässä nyt kaikille tämmöinen pieni infopläjäys asiasta. 

 

Daavid ja Goljat. Virus ja Homo Sapiens. Kuinka joku noin pieni ja ei edes elävä (virukset eivät siis ole elollisia organismeja, jos joku ei jo tähän mennessä tiedä) voi saada ihmiskunnan näin polvilleen?

 

Etätyö ei sovi minulle, kuten on jo kyllästymiseen asti tullut valitettua. Olen sopeutunut siihen, että etäilen välillä ja osannut jopa psyykata itseni tykkäämään ajoittaisista etäpäivistä, mutta se on hyvin pitkälle esittämistä - huijaan itseäni, jotta jaksan ne loputtoman pitkät tunnit, jotka istun puhumalla mykälle tietokoneen ruudulle. Oikeasti vihaan sitä edelleen ja se on asia, minkä loppumista odotan kaikista eniten. Toisaalta kotona oleminen on näinä vuoden viimeisinä viikkoina ollut jopa vähän "kivaa" ihan puhtaasti jaksamisen näkökulmasta. Tammikuuta ja lähiopetusta (toivottavasti) odotan kuitenkin, kuin kuuta nousevaa.

Faijasta olin eniten huolissani viime keväänä (ja olen edelleen). En usko, että hänen yleinen terveydentilansa kestäisi koronatartuntaa. Toisaalta hän on selvinnyt muutaman viime vuoden aikana kolmesta syövästä, joten mistä sen tietää, vaikka koronankin selättäisi. Mieluiten kuitenkin jätän näkemättä, miten asiassa kävisi.

Goljat ja Daavid - katso D (haha, ihan kaikissa kohdissa ei aivot toimineet...).

Huojennus siitä, että minä ja kaikki läheiseni olemme pysyneet terveinä. Muutama hyvä ystäväni on kyllä sairastanut perheineen koronan, mutta selvisivät onneksi vähällä. 

Ikävä normaalia ja tavallista elämää. Just sitä, mistä varmaan marmatin tasan vuosi sitten tähän aikaan, että kun on niin pimeetä ja on niin tylsää ja mitä sitä ostais joululahjaksi ja onpa mun elämä tylsää ja tavallista... Yeah, please year 2021, bring that on!!

 

Jaksaminen on vienyt niin paljon voimia, etten ole riittävästi muistanut huolehtia muiden jaksamisesta. Pintaan nousee päällimmäisenä ajatus siitä, kuinka huonosti luin omaa lastani tänä vuonna ja hänen ajatuksiaan. Olen tänään laittanut työkoneen kiinni ja seuraavat viikot meinaan keskittyä läheisimmistäni huolehtimiseen (ja juu, huolehdin kyllä itsestäni myös).

 

Kiitollisuus siitä, että elän Suomessa. Tästä jaksan aina olla kiitollinen, mutta erityisesti tänä vuonna asia on korostunut. Hyvä poliittinen johtaminen, syrjäinen sijainti, "kuuliainen" kansa, joka aika hyvin noudattaa rajoituksia ja ohjeita. Julkinen terveydenhuolto, luottamus siihen, että jos sairastun, saan maailman parasta hoitoa (ja tässä tilanteessa: ylipäätään pääsen hoitoon). Ihan sama, mitä maskisuositusten kanssa on sekoiltu, koska omaakin järkeä saa käyttää. 

 

Kuva täältä

Laumasuoja on asia, mitä tässä jännitetään ja odotellaan rokotuksen myötä. Ruotsin linja pyrkii siihen, että laumasuoja saavutetaan sairastamalla (näin ainakin vaikuttaa olevan, en nyt muista onko tämä myönnetty tai ei). Biologina seuraan rokotteen kehittymistä tarkasti ja mielenkiinnolla odotan, kuinka hyvin se vaikuttaa. Aika paljon on ollut uutisointia siitä, että rokote ei välttämättä anna kauhean pitkää suojaa, mutta jos nyt ensi alkuun edes sen verran, että viruksen leviäminen rauhoittuisi!

Mielialan vaihtelut ovat leimanneet tätä vuotta. Normaalisti olen semmoinen tasainen viiva, joka ehkä vähän värähtää jonain päivänä, mutta tänä vuonna olen mennyt aallonharjalta aallonpohjaan ja taas takaisin nopeammin, kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Rasittavaa touhua semmoinen!

Nuoret ovat onneksi suht turvassa tältä taudilta ja siinä ehkä myös yksi syy siihen, etten ihan täysin osannut tajuta, kuinka iso juttu tämä omalle teinilleni on ollut. Olen keskittynyt vain olemaan tyytyväinen siihen, että hän ei kuulu riskiryhmään, enkä jaksanut miettiä, kuinka tilanne tietenkin rassaa häntäkin. Jos lapset ja nuoret kuuluisivat riskiryhmään, olisin varmaan eristänyt meidän perheen ihan kokonaan kaikesta elämästä. Nuorten jaksaminen kyllä huolestuttaa ja se, kuinka paljon heidän ainutlaatuisista nuoruuskuukausista ja -kokemuksista tässä meneekään hukkaan!

Opettajan työ on tänä vuonna ollut tosi haastavaa, mutta pitää muistaa, että vielä paljon haastavampaa on ollut monella muulla ammattikunnalla. Ja ennen kaikkea pitää muistaa olla kiitollinen siitä, että töitä ylipäätään on!

Pelko, yllättävää kyllä sen vähäisyys, vaikka tilanne onkin ollut aika kuumottava läpi vuoden. Olen monta kertaa vuoden aikana pelännyt hetkellisesti tosi paljon - jopa niin, että olen käpertynyt sykkyrälle ja itkenyt - mutta muuten olen pysynyt ihmeen rauhallisena. Tasainen, pieni pelko taustalla on koko ajan, mutta kauhun hetkiä olen onneksi kokenut suht vähän.

Q. Huvittavaa kyllä, yksi suurimmista harmituksen aiheista tänä vuonna on ollut uusimman James Bond -elokuvan ensi-illan peruuntuminen ja siirtyminen hamaan tulevaisuuteen. 

Rauhallisuus. Kaikesta huolimatta ihmiskunta on pysynyt suhteellisen rauhallisena tänä vuonna. Jonain päivinä tuntuu, että vähän liiankin rauhallisena ja viittaan tässä nyt niihin, jotka kiistävät koko tilanteen.

Sanna Marin - tästä vuodesta selviytyminen henkilöityy mielessäni häneen. Olin ihan täpinöissäni silloin, kun Sanna nousi pääministeriksi, mutta enpä silloin osannut arvata, kuinka täpinöissäni tulen olemaan hänestä parin kuukauden kuluttua. Väitän, että joku keski-iän ylittänyt äijäporukka (anteeks nyt vaan kaikki keski-iän ylittäneet äijät) ei olisi todellakaan pystynyt hoitamaan tätä kriisiä samalla tavalla, kuin Sanna ja muut mimmit. Virheitä ja mokia on tietenkin tapahtunut myös, mutta kuka tästä olisi pystynyt täysin puhtain paperein selviytymään? Lisään tähän kyllä myös Saulin, jonka presidenttikautta kaipaan jo nyt valmiiksi, vaikka se ei ole vielä ohikaan.

 

Kuva täältä

Tavallinen elämä on se, mitä kaipaan kaikkien muiden tapaan eniten. Sitä, ettei tarvitse koko ajan jännittää ja miettiä, mitä kuukauden kuluttua tapahtuu ja saako sitä tai tätä tehdä. Tavallinen elämä on noussut elämän arvojen listalla kärkipäähän tänä vuonna.

Uni ja sen merkitys. Olen aina ollut aika huono nukkuja, mutta vasta viime keväänä ja kesänä, kun kadotin unen kokonaan, tajusin sen mittaamattoman arvokkaan merkityksen. Nukun edelleen suurimman osan öistäni unilääkkeiden avulla, nyt lomalla on tarkoitus aloittaa niistä irrottautuminen.

Vessapaperi. Tähän ei varmaan tarvitse kirjoittaa mitään. Niin surkuhupaisaa, kuin se hamstraaminen keväällä olikin, ymmärrän sen tietyllä tapaa. Ei siis naureta niille, jotka paniikissa vessapaperia jonottivat!

X, muuttuja. Elämän voi ajatella mun mielestä tietyllä tapaa ennalta määrättynä kaavana, joka on kaikessa matemaattisuudessaan ihanan selkeä. Paitsi, että kaikissa matemaattisissa kaavoissa on muuttuja x, jonka arvoa kukaan ei tiedä. Tämä on hyvä muistaa jatkossakin!

Ystävät. Monesta työkaverista on vuosien varrella tullut vähän vaivihkaa myös ystäviä - asia, mitä en ollut tiedostanut kunnolla (ne elämän itsestäänselvyydet!) ennen, kuin viime keväänä ja heitä kaipasin ihan hulluna. Vanhat, "oikeat" ystävät ovat toki ihan yhtä tärkeitä, ellei tärkeämpiäkin, mutta heidän harvakseltaan näkemiseen olen niin tottunut, etten osannut heitä kaivata viime keväänä samalla tavalla. Työystävien merkityksen tajusi vasta, kun heidät hetkeksi menetti.

Z... ööh, keksiikö kukaan koskaan tähän mitään? Zorro, mutta miten se liittyy mihinkään?

Åland, yksi niistä minilomakohteista, joita olin viime kesälle suunnitellut. Kaikki suunnitelmat pantiin jäihin, vaikka näin jälkikäteen jotain niistä varmaan olisi pitänyt uskaltaa toteuttaa. No, ensi kesänä (tai sitä seuraavana...) sitten!

Äiti on suhteellisen perusterve, mutta kuuluu kuitenkin ikänsä mukaan samaan riskiryhmään, kuin faijakin. Sama huoli hänestä, kuin isästäkin ollut koko tämän vuoden. 

Öiset hetket niinä kuukausina, kun en osannut nukkua. Kuinka pitkiä, epätoivoisia ja synkkiä ne olivatkaan. 

Näissä tunnelmissa, elämästä tänä vuonna suuresti oppineena (tai sitten en, sen näkee vuoden kuluttua) siirryn joululomalle. Jos jaksan ja innostun, avaan Bloggerin loman aikana, mutta veikkaan kyllä, että vähään aikaan musta ei kuulu mitään. Olen päättänyt nyt levätä ja nukkua, nauttia joutilaisuudesta, viettää aikaa teinin ja miehen kanssa, syödä ja juoda hyvin, ulkoilla, olla miettimättä mitään "järkevää", lukea paljon, katsoa telkkaria, rauhoittua ja - sanoinko jo? - nukkua ja nukkua.

 

Olisi kiva kuulla, miten sinä mietit vuoden 2020 läpi aakkosten kautta!

 

Toivotan just sulle siellä ruudun takana ihanaa, levollista ja rauhallista joulua ❤