AJATUKSIA JA AIKOMUKSIA VUODELLE 2021 (ja vuoden huonoin läppä)

Olen näköjään kirjoittanut vastaavan tekstin tänä vuonna tammikuun alussa. Siinä oli niin hyvin kiteytettynä ajatuksiani uuden vuoden aloituksesta, että niitä on ihan turha ruveta kirjoittamaan uudestaan. 

Kuva ei liity mihinkään!

 

Käy siis ensin lukemassa vuoden takainen teksti täältä ja palaa sitten takaisin.

Huhhuh, kylläpä herää paljon tunteita tuota kirjoitusta lukiessani! Eniten huomioni kiinnittyy tähän kappaleeseen ja sen näin jälkikäteen herättämiin tunteisiin:

Töissä tulee olemaan rankempaa, kuin vuosiin, mikä tulee koittelemaan jaksamista ja arjen aikatauluttamista. Toisaalta kaikki tiedossa olevat uudet projektit ovat ihan valtavan innostavia juttuja, joten tästä en niinkään stressaa, kunhan vaan teen kalenteriin jo valmiiksi merkinnän "muista huolehtia omasta jaksamisesta".

No kyllä, tuli rankempaa, kuin olisi ikinä voinut kuvitellakaan ja ei, en todellakaan lukenut kalenterista tuota "muista huolehtia omasta jaksamisesta" -merkintää. Tähän liittyy myös muisto vuoden huonoimmasta läpästä - tai sanoisinko, että huonoimmasta ikinä heittämästäni. Tilanne vuoden alussa oli siis se, että olin ottanut vastuulleni ison ulkomaanprojektin hoitamisen. Ihan älyttömän kiinnostava ja ihana reissu olisi ollut tiedossa (ja ehkä se vielä jossain vaiheessa toteutuukin...), mutta varsinkin sen alkuvaiheen suunnittelu oli todella työlästä ja aikaa vievää (normaalin työn ohella siis). Suunnitteluun liittyi myös kamalasti säätöä (kuten kaikkiin projekteihin yleensäkin liittyy tietenkin) ja paljon sellaisia asioita, joita en voinut tuosta vaan päättää itse, vaan asia piti varmistaa ja varmentaa ja hyväksyttää ties kuinka monen tahon kautta (tällainen on mulle hirveän vaikeaa, koska haluaisin tehdä ja päättää kaiken aina itse). Olinkin jo helmikuun alussa ihan hermoromahduksen partaalla koko projektin suhteen. Muistanette, että silloin ei vielä tiedetty koronasta muuta kuin, että joku virus leviää Kiinassa, mutta ei kukaan meistä tainnut silloin pahimmissa peloissakaan tajuta, mitä kaikkea meillä on vielä edessä.

Niinpä sitten yhtenä päivänä opehuoneessa ruokiksella puuskahdin yhdelle kollegalle siihen projektistressiin liittyen sanatarkasti näin: "hitto soikoon, en millään jaksaisi tätä nyt enempää - tulispa vaikka joku korona, niin pääsisi hetkeksi saikulle!". Kyllä, luit ihan oikein! Toistan vielä:

"Hitto soikoon, en millään jaksaisi tätä nyt enempää - tulispa vaikka joku korona, niin pääsisi hetkeksi saikulle!"

Taidettiin vielä heittää yläfemmat tälle hyvälle läpälle (muistatteko, se oli sitä aikaa, kun toisen ihmisen käteen vielä uskalsi koskea!) ja naurettiin makeasti päälle. Arvatkaa vaan, ollaanko ihan muutaman kerran tämän vuoden aikana muisteltu tuota heittoa ja todettu, että ei ehkä mennyt ihan putkeen... 

Tästä viisastuneena, en heitä yhtäkään läppää, ajatusta, enkä aikomusta ensi vuodesta. En toivo, että siitä tulisi parempi, kuin tästä vuodesta, koska kävisi kuitenkin päinvastoin. En odota, että korona maagisesti häviää, koska viruksesta ilmestyisi kuitenkin heti joku mutantti-zombie -versio. En odota, että etäopettaminen loppuu, sillä Opetushallitus keksisi kuitenkin, että siirrytään etään lopullisesti, koska siten saadaan säästöjä aikaiseksi. En toivo terveyttä, koska sairastuisin varmaan välittömästi koronaan, minkä jälkeen mulla todettaisi joku syöpä. En aio ruveta yhdellekään laihdutus- tai terveyskuurille, koska todennäköisesti sen seurauksena lihoaisin 10 kiloa huhtikuuhun mennessä. En suunnittele tammikuulle neljän viikon ruokalistaa, koska siinä tapauksessa korona hyppäisi pölyttäjiin ja kahden kuukauden kuluttua koko maailman ruuantuotanto loppuisi.

Ikuisena optimistina en ole koskaan täysin sisäistänyt sanontaa "pessimisti ei pety". Nyt sen merkitys on auennut ja vaikka en pessimistiksi vielä meinaa ryhtyäkään, päätin kuitenkin, että näin vuoden lopulla toivon ainoastaan sitä, että vuoden kuluttua tulen viittaamaan tähän tänään kirjoitettuun tekstiin ja höröttelemään sille, "kuinka synkkä ja vakava olinkaan tuolloin"!

 

Ja silti kuitenkin aloitin tänään koko perheelle suunnatun viikon mittaisen vihersmoothie päivässä -kuurin. Peli ei siis ole menetetty pienistä pessimistisistä ajatuksista huolimatta!