tiistai 19. kesäkuuta 2018

KESÄINEN LINSSI-PERUNASALAATTI ja salaattireseptien "vaikeudesta"

Oijoi, mikä odotettu luonnonilmiö tänne meille tänään saapui - sade ❤ En ole mikään sään ääri-ilmiöiden ystävä kesäisin, mutta tätä sadetta oli meillä odotettu jo viikkotolkulla. Puutarha, piha ja lähimetsät suorastaan huusivat onnesta sateen alkaessa ja niin mekin. Oli ihan pakko mennä lapsen kanssa pihalle seisomaan vaatteet päällä (ihan naapureita ajattelin, muuten olisin ehkä mennyt ilman...) ja vaan seistä siinä kaatosateessa. Jotain hassun vapauttavaa muuten tuossa sateessa seisomisessa on, yleensä siltä kun vaan yrittää parhaansa mukaan suojautua. Suosittelen!



Mutta niihin salaatteihin. Mä rakastan salaatteja ja meillä on aina, ihan aina, ruuan kanssa joku salaatti. "Salaatti" voi olla yksinkertaisimmillaan pilkottua porkkanaa ja paprikaa lautasen reunalla, mutta aina on jotain tuoretta. Joskus kuitenkin on kiva tehdä jotain vähän monimutkaisempaa ja sitten välillä tietenkin ihan pääruuaksikin. Mulla on monia ihan päästä vedettyjä luotto-ohjeita, joiden mukaan menen aika usein, mutta sitten välillä mietin, että pitäispä tehdä nyt jotain ihan uutta. Ja sitten se (muka) "vaikeus" iskee! Mulla on kymmeniä (satoja?) keittokirjoja, joissa on tosi kivoja salaattireseptejä. Olen ne kaikki lukenut läpi ja ajatellut, että juu, tuon teen sitten joku kerta. Ja siihen juujuutteluun se sitten aina jää - en vaan osaa, saa aikaiseksi ja mitä näitä tekosyitä nyt onkaan, ruveta tekemään salaattia reseptistä.


Reseptin mukaan kokkaaminen on mulle muutenkin vähän haastavaa, mutta että ihan salaattia alkaisi tekemään reseptin kanssa. Haha, no ei todellakaan, kyllä mä nyt salaatin osaan tehdä ja se ohjehan meni nyt jotenkin suurin piirtein näin... Ja sitten en kuitenkaan muista, mitä kaikkea siihen piti tulla, enkä varsinkaan sitä, minkälainen se kastike oli. Harmittaa, koska vähän erikoisemmat salaattiohjeet on yleensä sitten aina ihan älyttömän hyviä. Kerrankin tein ihan mahtavan lohi-verigreippi-avocado -salaatin, jossa oli jumalainen kastike kaiken kruununa. Kirjoitin sen ohjeen johonkin ylöskin, mutta arvatkaa vaan, löydänkö sitä enää mistään!? Tai että muistaisin, mistä keittokirjasta (tai lehdestä tai ohjelmasta) se oli peräisin. Jos joku tunnistaa ainekset, niin pliis paljasta, mitä siinä reseptissä oli!

Nyt tänä kesänä päätin alkaa noudattamaan kaikkia niitä ihania salaattireseptejä ihan tarkalleen ohjeen mukaan. No okei, ihan pikkaisen saa joustaa, mutta noin niinkuin pääpiirteittäin. Tämän P niin kuin Papu -kirjasta bongattu salaatti on melkein ohjeen mukaan tehty, poikkeavuudet johtuivat ainoastaan siitä, että kaikkea ei löytynyt kotoa ja ainesten määrissä sävelsin myös vähän. Tarjosin salaatin eilen ostetun ja riivityn grillibroilerin kanssa, jonka pyöräytin salviavoissa pannulla ennen syömistä. Olipahan muuten hyvää! Uskoisin, että tämä maistuu kaiken grilliruuan kanssa ja myös ihan semmoisenaan esim. kevyenä lounaana.

Linssi-perunasalaatti

1 dl belugalinssejä
7-8 uutta perunaa harjattuna ja keitettynä
ruohosipuli-purjosilppua 
(alkuperäisen ohjeen mukaan kevätsipulia)
oliiviöljyä

Kastike

1 dl kreikkalaista jugurttia
2 rkl majoneesia
2 tl (karkeaa) Dijon-sinappia
1 tl punaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
persiljasilppua

Sekoita kastikkeen ainekset ja jätä tekeytymään jääkaappiin muun tekemisen ajaksi. 

Keitä linssit suolattomassa vedessä kypsiksi ohjeen mukaan. 
Huuhtele kuumalla vedellä, ravistele kuivaksi ja kippaa kulhoon. 
Lorauta lämpimien linssien päälle pieni liraus öljyä ja ripaus suolaa, 
pyörittele ja jätä maustumaan hetkeksi aikaa.

Pilko perunat vielä lämpiminä, sekoita ruohosipuli-purjosilppu sekaan. 
Lisää linssit ja sekoittele. Sekoita kastike joukkoon. 

Huom! lisää ensin puolet kastikkeesta ja katso, riittääkö tämä sinulle. 
Jotkut tykkäävät märemmistä, jotkut kuivemmista salaateista. 
Minä käytin vain puolet kastikkeesta, 
koska en tykkää liian majoneesisista (onkohan tämä sana...?) salaateista.




Se olisi sitten juhannus tällä viikolla. Huoh. Meillähän ei ole tapana viettää mitään kalenteriin sidottuja juhlapäiviä. Tähän ei ole mitään erityistä syytä, jotenkin emme vaan kumpikaan tykkää "pakkojuhlinnasta". Huomaan kuitenkin joka vuosi juhannuksen tienoolla, että siihen liittyvä perinne ei olisi yhtään hassumpi. Kaikilla ystävillä omat perinteet ovat jo muodostuneet, enkä oikein osaa lähteä niihin kuokkimaan, vaikka mukaan taatusti pääsisi. Toki me monena vuonna olemme ex tempore istuneet iltaa naapurien kanssa ja käyneet kylän kokolla piipahtamassa (tänä vuonna kokkoa ei kuulemma saa polttaa), mutta mitään erityisiä juhannustraditioita meillä ei ole. Katsotaan nyt, mitä tänä vuonna tapahtuu - joko tehdään ruokaa ihan perheen kesken tai sitten hiivitään tuonne naapurin puolelle. Futista ainakin katsotaan tänä juhannuksena, meillä lapsihan on ihan fani ja kyllä minäkin näitä MM-kisoja tykkään katsoa. Aattona tulee Nigeria-Islanti peli, minkä seuraaminen tulee olemaan vaikeaa, koska siinä on kaksi suosikkiani. Islanti kuitenkin voittaa sensaatiomaisesti nämä kisat, sanokaa mun sanoneen. HUH ❤ (jos et yhtään tajunnut tuota, niin kurkkaa täältä)



Ihanaa juhannusviikkoa kaikille! 
 💗

6 kommenttia:

  1. Minä muuten tuppaan olemaan salaattien kanssa vähän samanlainen, että "kunhan nyt jotain sinne päin ja mitäs niillä resepteillä..." :D Vaikka oikeasti just se oikea resepti olisi avain onneen.

    Tänä kesänä aion vaikka väkisin tuputtaa meidän miesväelle enemmän ruokaisia salaatteja. Ne on kivoja tehdä ja tykkään syödä salaattityyppisiä ruokia (mieluiten hyvän vaalean leivän ja valkoviinitilkan kanssa). Juhannuksena ajattelin kokeilla jotain perunaista salaattia, joten nappaan sun reseptin talteen :)

    Ihanaa juhannusviikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva jos menee resepti muidenkin käyttöön! Meillä onneksi miehelle ei tarvitse tuputtaa ruokasalaattia, itse asiassa tykkää tosi paljon ja söisi mielellään vaikka joka ilta. Tuo 11-vuotias on vähän hankalampi tapaus; hän kyllä syö kaikkia mahdollisia kasviksia (etenkin raakana) tosi mielellään, mutta jotenkin musta aina tuntuu, että salaatti ei tuollaiselle pikavauhtia kasvavalle jässikälle riitä ruuaksi. Ja kastiketta ei hänellä saa olla ollenkaan, joten yleensä teen ruokasalaatin vain meille aikuisille ja lapsi saa silloin jotain muuta. Toi perunasalaatti kyllä maistui hänellekin!

      Toi vaalea leipä tosiaan on ihan must salaatin kanssa (ja mulla punaviini). Eikä se mua haittaa, vaikka muuten en leipää juurikaan enää syö, niin salaatin kanssa pitää olla pala patonkia tai hyvää rapeakuorista maalaisleipää. Toi "haittaa" siis viittasi siihen, että joillekinhan leipä on nykyjään ihan kauhistus.

      Ihanaa juhannusviikkoa sulle myös Tuula <3

      Poista
  2. Meillä tuo 12vee neiti on jonkun verran innostunut ruokaisista salateeista mun kaveriksi. Halloumi ja kana on suurta herkkua, mutta jostain voisi kaivaa jonkun ohjeen, jotta sais vähän vaihtelua siihen omaan iän ikuiseen salaattiin.

    Tästä ohjeesta tulikin mieleen, että juhannuksen pöytään täytynee tehdä uusista perunoista sipulilla ja pekonilla höystetty perunasalaatti. Kastike tulee kermaviilistä ja tsatsiki-dippikastikkeesta. Helppoa ja hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsit, kun mä aina unohdan ton halloumin! Nyt pitääkin juhannukseksi sitä muistaa ostaa ja tuikata grilliin.

      Ihanalta kuulostaa toi sun perunasalaattiohje, tahtoo heti kokeilla :) Onko ne sipulit siinä raakana vai kypsennätkö ne?

      Ihanaa juhannuksen odottelua sulle Tuija <3

      Poista
  3. Nam näyttää tosi hyvältä ja aina uusia salaattireseptejä kaivataan, no koska dieetti omg, avaruudellisista syistä ja oma mies syö joka päivä salaatteja, rakastaa niitä ylikaiken.

    Sydämellistä juhannusta Emma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, "dieetti avaruudellisista syistä" <3 Tämä salaatti ei kyllä tunnu yhtään dieetiltä, joten siitä vaan juhannukseksi tekemään tätä!

      Ihanaa juhannusta sulle myös Tiia ja toivottavasti käsi voi jo paremmin <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!