perjantai 16. marraskuuta 2018

"KORVAAMATON" SAIKULLA, YÖNAISIA JA MUITA HÖPINÖITÄ

Heipä hei pitkästä aikaa ja terveisiä sairaslomalaiselta! Takana on pari viikkoa hiljaisuutta niin täällä kirjoittamisen puolella, kuin kommenttiosioissakin. Syynä tähän omituisesti kenkkuillut Blogger, joka on pitänyt mut kaiken kirjoittamisen ulkopuolella. En ole päässyt siis kommentoimaan myöskään muita blogeja ja anonyyminä en ole viitsinyt, tämä tiedoksi kaikille, jotka mahdollisesti mua ovat kaipailleet! Ei mitään hajua, mikä ongelma on ollut, eikä varsinkaan siitä, miten sain sen korjautumaan, mutta niin vaan tänään kaikki on taas kunnossa. Ja hyvä niin, vaikka ei mulla mitään ihmeellistä asiaa taaskaan ole. Kuinkakohan mones peräkkäinen "tyhjää täynnä" -kirjoitus tämä mahtaa olla?

Mitä tulee otsikkoon, niin flunssa on siis kaatanut mut sängyn pohjalle. Koska olin alkuviikosta olevinani niin korvaamaton, menin töihin sairaana, mikä nyt sitten tietenkin kostautui siten, että olen tällä hetkellä aivan puolikuollut ja maannut eilisestä iltapäivästä lähtien sängyssä nenäliinapaketin kanssa (jälleen kerran pakko ihmetellä sitä, mistä se kaikki räkä tulee???). Nuorempana tein aina tämän saman virheen ja sen seurauksena sitten kärsin kaikki flunssat tosi pitkinä. Lähivuosina olen viisastunut ja jäänyt yleensä heti ekana päivänä kotiin. Yleensä se yksi sairaspäivä sitten onkin riittänyt ja flunssat ovat olleet melko helppoja ja pikaisia. Tällä viikolla oli kuitenkin tiedossa niin monta tosi tärkeää jakson vikaa tuntia, että leikin urheaa... no, ei olisi kannattanut! On vaan aina niin ikävä vaivata kollegoita hoitamaan omia tunteja ja kyllähän se tietyllä tapaa on niin, että (jos sijainen ei järjesty) opettaja ihan oikeasti on "korvaamaton". Jos se yksi tärkeä tunti jää pitämättä, se on ohi opiskelijoilta ikuisesti ja ainakin bilsan puolella osa asioista on tosi vaikeita opiskella itsenäisesti. No, kaikki järjestyi ja viikon kunnosta kertoo ehkä jotain se, että jopa opiskelijat kehottivat mua lähtemään kotiin ja pysymään siellä. Jep, täällä nyt ollaan ja varmasti pysytään muutaman päivän ajan. Onneksi viikonlopulle ei ole ohjelmassa mitään erityistä.

Sängyssä mua on viihdyttänyt (sen nenäliinapaketin lisäksi) Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Kirja tempaisi mut mukaansa jo viime viikolla, mutta olen vähän yrittänyt jarrutella sen kanssa, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään. Olen itse asiassa vähän hämmentynyt siitä, kuinka lumoutunut olen tästä kirjasta, koska en yleensä kauheasti lue tämän tyyppistä kirjallisuutta ja sen lisäksi nuo yönaiset suututtavat mua ihan mahdottomasti. Kyllä, luit ihan oikein. Suututtavat! Olen itse ollut aina todella varovainen ja jopa arka matkustelija. Itse asiassa, jos tarkemmin miettii, niin en ole oikein millään elämän alueella ollut kauhean rohkea heittäytyjä, vaan olen aina tykännyt tehdä asiat tutulla ja turvallisella tavalla välttäen isojen riskien ottamista. Ja tämän olen siis tajunnut oikeastaan vasta nyt, kun luen Kankimäen kirjaa. Hän kuvaa naisia, jotka matkustelevat ympäri maailmaa aikana, jolloin naisen paikka oli kotona (en siis vielä ole kauhean pitkällä kirjassa, kuten sen jo lukeneet huomaavat). Niin vaan nuo naiset kuitenkin riuhtaisevat itsensä irti kaikista aikakautensa sovinnaisuussäännöistä ja heittäytyvät täysin tyhjän päälle. Ja mitä teen minä 150 vuotta myöhemmin lukiessani heistä: suutun heille! Oletko ihan hullu, miten voit lähteä yksin ilman rahaa noin vaaralliselle matkalle? Ja sitten ahmin henkeä pidätellen kuvaukset näistä matkoista ja suutun uudestaan, kun naiset aina välillä palaavat takaisin tylsään, sovinnaiseen elämäänsä. Oletko ihan hullu, miten voit tulla takaisin ja vaipua takaisin oman elämäsi tylsyyteen? Ja kuten Kankimäki itsekin, huomaan ajattelevani näitä naisia illalla ennen nukahtamista, aamulla ensimmäisenä herätessäni ja päivällä autossa kotiin ajaessani. Ja tajuan tietenkin, että voimakas reaktioni näiden naisten elämään on jonkinlaista oman elämän peilaamista; mietinkö, että olisi pitänyt olla rohkeampi, tehdä enemmän hulluja päätöksiä ja valintoja? Mutta toisaalta tiedän, että en ajattele niin. Olen tässä parin vuoden aikana vatvonut elämääni niin paljon, että tiedän olevani siihen tyytyväinen. Ja koska inhoan ylenpalttista keittöpsykologointia, jätän tämän ajatuksen tähän ja totean, että jos jossain alitajunnassa sittenkin olisin halunnut olla aikamme Karen Blixen (paitsi se syfilis!), niin se juna meni jo.

Kuva täältä
Mutta takaisin todellisuuteen. Nyt on se aika vuodesta, kun mun mielestä paras tapa elää arkea on mennä sieltä, missä aita on matalin. Anna Perho sanoi hyvin jossain kirjassaan (en saa aikaiseksi kaivaa, missä) jotenkin sinne päin, että ihan ok riittää. Ja näin siis kannattaisi muuten ajatella ympäri vuoden, mutta varsinkin tähän aikaan vuodesta. Nyt ei ole aika havitella vuoden supernainen -palkintoa, vaan tärkeintä on pitää huolta siitä, että selviytyy. Ja voi että, mä todellakin olen mennyt niiiiiin sieltä aidan matalimmasta kohdasta ja vähän vielä senkin ali. Olen nukkunut niin paljon, kun olen vuorokaudessa ehtinyt, ottanut normaaliakin rauhallisemmin siivoamisen, pyykinpesun ja kaikkien muiden velvoitteiden suhteen ja ikävä kyllä laiminlyönyt myös ruokapuolta. Kaiken muun lööbaamisen hyväksyn (ja se on siis jopa suotavaa), mutta ruoka on se, johon pitäisi jaksaa satsata tähänkin aikaan vuodesta. Varsinkin tähän aikaan. Olen melko varma, että osasyy tähän sairastumiseen on se, että olen syönyt tosi huonosti. Pimeys ja väsymys vievät terveellisen ruokahalun mennessään, eikä energiaa kokkaamiseen juurikaan ole. Se saa aikaan vetämättömän naisen, joka on mehevä kasvualusta ärhäkkäälle bakteerille tai virukselle. Sen verran mikrobiologi olen, että ymmärrän sairastumisen johtuvan vain ja ainoastaan taudinaiheuttajasta, enkä kauheasti usko mihinkään poppakonsteihin. Mutta jos ei syö hyvin, ei elimistö ole kunnossa taistelemaan pöpöä vastaan.


Kuvassa oleva sairaspäivän lounaani kiteyttää viime viikkojen tilanteen. Mitään ei tee mieli, mutta jotain on pakko syödä. Auta armias mitään kasviksia jaksa silloin pilkkoa! Kuvan basilikanlehden heitin pannulle ihan vaan teitä ilahduttamaan ja kyllä, nappasin sen mahdollisimman pikaisesti siitä pois! Ja jälkkäriksi suklaata, tietenkin. Koska sairaslomalla.

Kunhan tästä tervehdyn, otan ryhtiliikkeen tässä ruokapuolessa. Vaikka tämmöinen olikin joskus aikaisemmin mulle ihan tuttua, ei se enää tunnut hyvältä, enkä ole voinut viime viikkoina fyysisesti hyvin johtuen juurikin tästä huonosta syömisestä. Naputtelin päivällä kauppakassitilauksen, jonka noudan maanantaina. Kassi on täynnä vain ja ainoastaan hyvää tekevää ruokaa, kaikkea semmoista, josta ei saa epäterveellistä tekemälläkään.

Yhtenä päivänä kyllä olen syönyt hyvin eli viikko sitten Brondassa, missä istuin iltaa rakkaan ystäväni kanssa juhlien hänen 50-vuotispäiväänsä. Ruoka oli niin itkettävän hyvää, että en oikein osaa sitä edes kuvailla. En ole yleensä fine dining -ystävä, vaan pidän enemmän mutkattomasta bistro-tyyppisestä ruuasta. Nämä ruoka-annokset ovat kuitenkin hienoista nimistä ja "piperrys-ulkonäöstään" huolimatta samaan aikaan yksinkertaisia ja kuitenkin monitahoisia. Äh, kuten sanoin, en osaa kuvailla näitä, ne pitää itse kokea. Ja illan kyllä kruunasi se, että itse Tomi Björk istui seurueineen viereisessä pöydässä! Saatoin ehkä ihan vähän käydä juttelemassa sille, mutta ei siitä nyt sen enempää. Ihan hyvin meni noin niinkuin omasta mielestä, en ainakaan saanut porttaria tai muutenkaan herättänyt ihan kauheasti huomiota. Brondalle siis tosi vahva suositus (tämä oli mun toka kerta), jos haluat syödä hyvin Helsingissä!


Hinta-laatusuhde on mielestäni ok, tuo menu maksoi 54 €/henkilö (se siis tilataan koko pöytäseurueelle) ja olen kyllä valmis maksamaan tuon hinnan noin loistavasta illallisesta. Tiramisu tosin oli vähän pettymys, mutta minä olenkin pohjoisen pallonpuoliskon kriittisin (ja mielestäni taitavin sitä tekemään) Tiramisun suhteen, joten mua ei ehkä kannata tässä asiassa kuunnella. Haha, ystävä onneksi kielsi mua menemästä toista kertaa Björkin pöytään, vähän vaan olisin halunnut hänen kanssaan keskustella siitä reseptistä 😅 Viineihin Brondassa saisi kyllä menemään ihan tolkuttomasti rahaa. Siis olettaen, että niitä joisi enemmän kuin yhden lasillisen. Ihan vaan siis olettaen. Kröhöm.

Lupasin lapselle jo alkuviikosta, että tänä perjantaina tehdään pizzaa. Vaikka en mitenkään jaksaisi ruveta sitä nyt vääntämään, en henno perua lupaustani. Hänelläkin on ollut rankka viikko ja tekee mieli hemmotella lasta. Makaan sitten taas huomenna koko päivän sängyssä, vaikka nyt näyttääkin vahvasti siltä, että aurinko saattaa näyttäytyä meidän nurkilla huomenna. En ole ihan varma, uskaltaako sitä ottaa riskin ja jättää sen tapaaminen kokonaan välistä, koska seuraavasta kerrasta ei välttämättä ole taas tietoa. En kyllä muista näin pitkää pimeää putkea moneen vuoteen! Tai sitten muisti vaan tekee tepposet ja tämmöistä tämä on aina.

Mutta hei, mitä teille kuuluu? Oletteko pysyneet terveinä? 
Miltä marraskuu on tuntunut?  Olisi kiva kuulla kuulumisia 💗

8 kommenttia:

  1. Eikös vain olekin oivallinen kirja?
    Ajattelin yönaisia ihan lakkaamatta ja Kankimäkeä nyös. Hänestä tuli heti idolini ja yönaiseni.
    Oma suosikkini näistä maailmanmatkaajanaisista oli se, joka meni naimisiin, lähti samoinbtein maailmalle, ei palannut kaik ksokaan, onnistui pysyttelemään naimisissa ja maksatti koko lystin miehellään.
    En todellakaan haluaisi tehdä itse siten, mutta voi tytöt(!) mikä asenne!!

    Juuri näissä maailmanmatkaajissa mielestäni nousee esiin ihan käsittämätön urhoollisuus ja jonkinlainen mielenlujuus, niistä olen melkein kateellinen. Että oystyy sinniämään oudoissakin olosuhteissa koska on tyyni ja luja ja urhea. Ainakin ulospäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on itse asiassa niin oivallinen (tai ainakin sen ensimmäinen puolikas), että palautin sen kirjastoon ja tilasin oman kappaleen itselleni Adlibriksestä. Tajusin, että haluan lukea sitä hitaasti pari kappaletta kerralla, mikä on mulle todella harvinaista; yleensä hotkin (varsinkin hyvän kirjan) kertaheitolla. Nämä naiset vaan ovat niin uuvuttavia (hyvällä tavalla) ja kiehtovia, että päätin haluta heidät itselleni kokonaan. Ja niin, mullahan on Kankimäen ensimmäinenkin vielä lukematta, joten hyvää luettavaa riittää tulevina viikkoina vaikka kuinka. Tein tuon saman "palauta kirjastoon ja osta omaksi" -operaation myös Elena Ferranten viimeisimmälle, jota en uskaltanut lainakirjana edes aloittaa, vaan haluan säästää sen joululomalle. Huoh, olin taas kerran niin vakaasti päättänyt, etten osta enää yhtäkään kirjaa omakseni (lupaus, jonka olen rikkonut niin monta kertaa, että melkein naurattaa, jos pankkitili ei itkisi...).

      Mulla on mennyt ne matkailijanaiset vähän sekaisin (luin kai liian nopeasti), joten en ole ihan varma oliko toi tyyppi sama, kuin se, joka meni ihmissyöjien heimoon ja sanoi niille uhmakkaasti (suunnilleen toinen jalka jo padassa), että häntä ei kannata syödä, koska on niin vanha, että lihakin on varmaan jo sitkeää? Siis kelaa, että on pokkaa tommoiseen (siis sen lisäksi, että nyt yleensäkään menee ihmissyöjien heimoon, mikä sekin suututti mua älyttömästi)!! Mutta siis joo, nimenomaan mielenlujuus, se on ominaisuus, joka kaikkia noita naisia yhdistää. Mulla kyllä löytyy mielenlujuutta kestää marraskuu tai v-mäinen työkaveri tai jotain muuta vastaavaa, mutta se, mitä noi naiset tekivät, ylittää mun tajunnan. Kuten sanoit, voi tytöt, mikä asenne!

      Poista
  2. Flunssa kun on, sitä aina pohtii tosiaan, että pakko olla nestehukka, koska räkää tuntuu tulevan litroittain. Toivottavasti voit paremmin. <3

    Kyseinen kirja juurikin tänään omassa blogissa.

    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, kyllä tämä pikkuhijlaa tästä - vaikka aika sitkeä flunssa kyllä tuntuu olevan, kun viikonlopun levonkin jäljiltä on vielä aika hutera olo.

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  3. Mä niin odotan, että saan Yönaiset kirjaston varauslistalta! Kankimäen ensimmäinenkin oli ihana. Niin ihana, että se tuntui jotenkin täysin uudenlaiselta ja omalta lajityypiltään. Valloittava kirjoittaja! ♥

    Flunssa on ihan syvältä. Paranemista sinne!! Täällä ollaan toistaiseksi vältytty pöpöiltä. Mutta kun esikoinen on vähän semiflunssainen, niin voi olla, että itsekin on vaaravyöhykkeessä. Mutta se, mikä erityisesti vaivaa, on kaamosväsymys. Ja yhdistettynä pms-oireisiin.... No, sanotaanko, että on paremminkin mennyt :D Vanhat merkit ja hormonien vaikutuksen tuntien nousujohteisuus on kuitenkin kulman takana.

    Ihanaa viikkoa ihanalle Emmalle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yönaisia kyllä kannattaa odottaa <3 Mullahan on se Kankimäen ensimmäinen vielä lukematta, sitäkin odotan kovasti.

      Huh, kaamosväsymys ja pms - karsee kombo! Mullakin alkoi marrasmörkö pikkuhiljaa hiipiä tuohon olkapäälle mörisemään, mutta onneksi pikkupakkanen ja sen myötä kirkastunut taivas vähän helpotti tilannetta. Ja pms-oireissa onneksi on yksi hyvä asia: ne menee aina ohi :) Toivottovasti flunssa ei löydä tietään teille, tämä on kyllä harvinaisen sitkeää laatua. Onneksi mulla on tällä viikolla koeviikosta johtuen pari vapaapäivää, niin voin ottaa kotona ihan iisisti.

      Ihanaa keskiviikkoa, toivottavasti sielläkin aurinkoista <3

      Poista
  4. Latasin juuri Storytelistä Kankimäen kirjan. Olen lukenut vähän alkua ja tajunnut, että tämä on "mun kirjani". Jostain kumman syystä pidättäydyn lukemasta kirjaa toistaiseksi. Ehkä siksi, että tarvitsen ajan ja paikan, jossa voin todella nauttia upeasti soljuvasta kerronnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, ihan samanlainen fiilis mullakin. Laitoin kirjan "jäähylle" hetkeksi aikaa ja tilasin Adlibriksestä itselleni ihan ikioman kappaleen, jotta voin ihan rauhassa sen lueskella loppuun. Yleensä ahmin hyvät kirjat vauhdilla, mutta tätä pitää voida fiilistellä rauhassa.

      Mukavaa viikon jatkoa, kiva kun kävit kommentoimassa :)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!