HAASTEPOSTAUS PITKÄSTÄ AIKAA!

Satu kokosi omaan blogiinsa kivan yhdistelmän kysymyksiä eri haasteista ja lupailinkin hänelle heti kommenttipuolella, että vastaan oman blogin puolella näihin kysymyksiin, kunhan ehdin. Olen aina tykännyt erilaisista haasteista tosi paljon; niihin on kiva kirjoittaa vastauksia ja varsinkin muiden vastauksia on aina tosi mielenkiintoista lukea. Pidemmittä puheitta siis haasteen kimppuun!

Suosikkirutiinisi? 

Arki. Rakastan arkea ja kaikkea siihen liittyviä rutiineja. Sitä, että aamulla kahvinkeitin on valmiiksi ladattuna ja smoothiekannu odottaa jääkaapissa surauttamista. Samat, päivästä toiseen toistuvat "hyvää työpäivää kulta, anna suukko" ja "hyvää koulupäivää kulta, saako äiti halauksen" -toivotukset. Työmatkan hiljaisuus autossa tulevaa päivää miettien, ei missään tapauksessa radiota kuunnellen. Koulupäivän arvaamattomuus, mutta kuitenkin se, että tiedän, mitä milläkin tunnilla tulen puhumaan ja että päivä noudattaa lukujärjestyksen aikataulua. Melkein tiedän aamulla, mihin kellonaikaan tulen ekaa kertaa käymään vessassa. Kotiin samassa hiljaisuudessa (ei edelleenkään radiota) ja kotivaatteiden pukeminen saman tien. Ruuan tekeminen ennen, kuin pötkähdän joko sängyn päälle lukemaan kirjaa tai telkkarin katsomista miehen kanssa. Tiettyinä iltoina kalenteriin merkatut harrastukset. Iltahommat aina samassa järjestyksessä ja nukkumaan suurin piirtein samaan aikaan joka ilta.

Tämän hetken aamupalarutiini: puuro voisilmällä, leipäjuustoa itse tehdyllä hillolla, smoothie ja pähkinöitä. Kyllä kuulkaa pysyy nälkä pois tällä pitkän aikaa!

Korona sotki tämän kaiken viime keväänä (ja sotkee osittain edelleen) ja se on pääsyy siihen, että vihaan tuota virusta yli kaiken! Arkirutiinit on mulle pyhä asia ja ken niitä sotkee, saa kokea vihani!

Viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe? 

Hah, kuulostaa nyt varmaan siltä, että en muka koskaan tekisi virheitä, mutta ei kyllä tule mieleen mitään. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö niitä tekisi, mutta olen ylipäätään hyvä sietämään omia virheitäni, enkä yleensä jää vatvomaan niitä. Olen ollut vaihtarina USA:ssa lukioaikana ja se vuosi todella opetti myös sietämään ja kestämään omat vieraalla kielellä tehdyt virheet ilman sen suurempaa häpeää. Hauskin varmaan oli se, kun pyysin kuvistunnilla opettajalta kondomia lainaksi 😂 (Sanakirja siis antoi käännökseksi "rubber", mikä tarkoittaa jenkkienglanniksi kortsua.)

Luotatko ihmisiin?

Vaikka luottamukseni onkin petetty pari kertaa niin kyllä, luotan. Olen varmaan jopa vähän liiankin luottavainen ihminen, mutta pidän tätä vahvuutena, en heikkoutena. 

Oletko koskaan rikkonut lakia, edes näennäisesti?

No juu, nuorempana tykkäsin ajaa aina vähän ylinopeutta, mutta se nyt ei liene mikään kauhea rikos. Muuten olen kyllä aina ollut hirveän lainkuuliainen. Kun joskus yläasteella kaverit hakivat jännitystä elämään pöllimällä kaupasta jotain tikkareita tai muuta yhtä tyhmää, jätin aina välistä. En oikeastaan kiinnijäämisen pelosta, vaan sen takia, että upseerin tyttärenä olen kasvanut sellaiseen ajatusmaailmaan, että säännöt ovat noudattamista varten, eivät rikottavaksi.

Pari kertaa olen aikuisiällä varastanut kaupasta jotain ihan vahingossa - kerran esim. vahingossa kuljetettiin kaupasta miehen kanssa ulos maksamaton vaippapaketti lapsen vaunujen alaosassa ja kerran olen vahingossa varastanut ripsarin, koska se tipahteli kauppakorin raoista toistuvasti lattialle ja tungin sen sitten takin taskuun odottamaan kassalle pääsyä. Ja ei, kumpaakaan näistä tuotteista en palauttanut kauppaan siinä vaiheessa, kun kotona huomasin rikokseni. Sori, mutta veikkaan, ettei K-ryhmän tulos noina vuosina paljoakaan kärsinyt näistä tappioista.

Oletko koskaan menettänyt ystävää?  

Ikävä kyllä olen. Aika monta ystävää on menehtynyt tässä vuosien varrella. Itse asiassa ihan vähän aikaa sitten sain taas suru-uutisen, jonka prosessoiminen on vielä kesken, en ole vielä ehtinyt ymmärtää tapahtunutta todeksi. 

Ajalle menetettyjä ystäviä en sure niin paljoa. Ajattelen, että eri ihmiset kuuluvat eri aikakausiin, enkä osaa surra esim. sitä, että en ole ollut yhteydessä lukioaikaiseen parhaaseen ystävään enää vuosikausiin. Mitään dramaattista välirikkoa kenenkään kanssa ei ole tapahtunut, aika vaan on tehnyt tehtävänsä ja olemme ajautuneet eri reiteille elämässä. Ystävyys on arvokasta myös menneessä muodossa; kuinka mahtavia hetkiä meillä olikaan silloin 80-luvulla!

Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä? 

Mun on aina ollut täysin mahdotonta vastata tähän kysymykseen. En tiedä! Kyllähän mä varmasti aina jotain huomaan, mutta jälkikäteen mun on ihan mahdotonta eritellä, mikä se ensimmäinen asia on ollut. Veikkaan, että eri ihmisten kohdalla tämä vaihtelee ja myös oma sen hetkinen mieliala varmasti myös vaikuttaa asiaan. Jos on liikkeellä verkkarit jalassa, ilman meikkiä ja tukka harjaamatta (kröhöm, vuosi 2020) ja kohtaa naisen, joka on huoliteltu, niin taatusti kiinnitän hänen ulkoasuunsa enemmän huomiota kuin silloin, jos olisin itsekin täydessä tällingissä. Tai jos olen huonolla tuulella ja kohtaan pirteän ihmisen, saattaa pirteys sillä hetkellä tuntua ärsyttävältä tai jopa teeskennellyltä, vaikka se ei sitä oikeasti olisikaan.

Kun oikein pinnistelen ja mietin, niin esiin nousee kyllä aitous. Tai ainakin sen vastakohta, epäaitous. Se on luonteenpiirre, jonka haistan aika herkästi ja sen perusteella myös herkästi "tuomitsen" ihmisen ikiajoiksi. Aitoutta ei pysty feikkaamaan, enkä myös yhtään pidä ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta sitä ole. Pitäisi tietenkin koittaa jaksaa muistaa, että joskus epäaitoudella peitetään omia epävarmuuksia ja sen hetkistä pahaa oloa - siksi jokaiselle epäaidolle ihmiselle pitäisi antaa toinen mahdollisuus.

Unelmiesi asuinpaikka?  

Tietyllä tapaa tietenkin tämä nykyinen kotimme, koska home is where your heart is. Mutta en kyllä pysty kirkkain silmin sanomaan, ettenkö vaihtaisi meidän kotipaikkakuntaamme, sen verran junttila ja tuppukylä tämä paikka kyllä on. Tätä emme mitenkään osanneet arvata silloin 14 vuotta sitten, kun löysimme tämän tontin ja aloimme rakentaa. Toisaalta en kyllä mitenkään päivittäin haikaile mihinkään muuallekaan, vaan olen "tyytynyt kohtalooni" - haha! 

Jos saisin valita (ja olisi rahaa tämän toteuttamiseen), asuisin kivitalossa meren rannalla ja vielä niin, että tontilla olisi omaa rantaviivaa. Meri on ollut mulle aina rakas elementti, ja sitä myös eniten kaipaan täällä sisämaassa. 

Suomesta en haluaisi lähteä mihinkään. Tähän tulokseen olen tullut vuosien varrella, kun aina välillä mielessä on käynyt ajatus ulkomailla asumisesta. Eläkkeellä voisin toki asua osan vuodesta esim. Italiassa jossain pienessä kylässä (meren rannalla), mutta pysyvästi en täältä lähtisi mihinkään. Enkä lähtenyt nuorempanakaan, vaikka mahdollisuus siihen olisi pariinkin otteeseen ollut.

Milloin olet ollut eniten peloissasi?

Olen aika onnekas, koska en ole joutunut pelkäämään elämässäni kovinkaan montaa hetkeä. Elämäni on aina ollut turvallista ja turvattua; en ole joutunut pelkäämään väkivaltaa, enkä taloudellista selviämistä (opiskeluvuosien kituuttamista ei lasketa). 

Hyytävää pelkoa tunsin ollessani pahassa bussikolarissa aikuisiällä. Olen kokenut kaksi erittäin pahaa kolaria elämässäni, ensimmäisestä en muista mitään (tapahtui lapsuudessa), mutta toisen muistan edelleen sekunti sekunnilta. Ne olivat pitkiä sekunteja ne! Kuin ihmeen kaupalla selvisin molemmista (eikä kukaan muukaan kuollut tai edes vammautunut), näistä molemmista koen ihan älyttömän suurta kiitollisuutta aina, kun asia (harvoin) tulee mieleen. Kasvoissani oleva arpi lapsuusiän kolarista on aika pieni hinta siitä, että selvisin hengissä!

Pelkoa tunsin myös parin minuutin verran, kun kuulimme synnytyslaitoksella, että lapsellamme on synnynnäinen sydänvika. Onneksi lääkäri, joka uutisen meille kertoi, oli todella taitava ja onnistui nopeasti kertomaan myös sen, että vika oli äärimmäisen pieni, eikä tule vaikuttamaan lapsen elämään mitenkään. Tunsin syvää luottamusta tuota lääkäriä kohtaan välittömästi, enkä oikeasti pelännyt asiaa kertaakaan sen ensimmäisen hetken jälkeen. Ja ihan hyvä niin, koska pelko olisi ollut turhaa - vika korjaantui itsestään parissa vuodessa, eikä tosiaan koskaan ole vaikuttanut lapsemme elämään mitenkään. Mutta ne pari pelossa elettyä minuuttia olivat tietenkin ihan kamalia!

Epäsuosittu mielipiteesi?  

Kasvisruoka on pahaa!! Ja siksi söin salaa tällä viikolla lounaaksi paistettuja nakkeja ja näkkäriä sulatejuustolla. Ei yhtään kasvikunnan tuotetta lautasella!

Haha, älkää nyt ottako tätä tosissanne. Tässä puhuu nyt nainen, joka on viettänyt lihatonta lokakuuta lokakuussa 2020 eli juuri silloin, kun aikaa ja paukkuja hyvän kasvisruuan miettimiselle ei ole ollut. Olemme päätyneen syömään aika kauheita ruokia jonain päivinä (tästä tulossa varmaan ihan oma postauksensa lähiaikoina) ja olen kieltämättä sortunut pari kertaa "salaa" syömään kanaa - ja sitten oli tuo nakkiepisodi. Salaa lainausmerkeissä sen takia, että olen toki kyllä "tunnustanut" asian miehelleni illalla. Mies muuten (kts. rehellisyys vähän myöhemmin) on sitkeästi noudattanut haastetta, vaikka tiukkaa on tehnyt hänelläkin. Olen päätynyt siihen, että meistä ei ole (ei edes normaalina vuotena) täysiksi kasvisruokailijoiksi, muutama kasvisruokapäivä viikossa ja punaisen lihan (lähes kokonaan) pois jättäminen sopii meille paremmin.

Mutta niitä epäsuosittuja mielipiteitä. Kyllä, mulla on niitä paljonkin, mutta olen vähän huono niitä huutelemaan julkisesti. Olen aika leppoisa ja rauhaa rakastava tyyppi, enkä näe mitään lisäarvoa sille, että päätyisin aina riitelemään asioista. Mieluummin olen yleensä hiljaa - paitsi silloin, kun tilanne sitä ihan oikeasti vaatii. Mulla on hyvinkin tiukat ja ehdottomat mielipiteet esim. siitä, onko yksittäisen ihmisen ilmastoteoilla merkitystä (on!), tuleeko meidän auttaa maahanmuuttajia, vaikka heidän joukossaan onkin törky-yksilöitä (kyllä pitää auttaa, törky-yksilöitä löytyy kaikista ihmisryhmistä) tai tulisiko ns. "geeniruoka" hyväksyä laajemmin (kyllä, tiukin rajoituksin ja varovaisuusperiaatteella toki, mutta harva "geeniruuan" vastustaja edes tietää, mikä on geeni, saatika sitten, mitä geneettinen muokkaaminen tarkoittaa ja miksi sitä tehdään).

Ikä on tehnyt tehtävänsä tässä asiassa. Olen oppinut - monen väittelyn ja riidankin kautta - sen, että ihmisten mielipiteitä ei yleensä saa muutettua näissä isoissa kysymyksissä. Vai oletko koskaan kuullut maahanmuuttokeskustelua, jossa toinen lopuksi sanoisi "hei, olet kyllä oikeassa tässä asiassa"? Mutta kuten sanottua, lähden kyllä keskustelemaan näistä ja monesta muustakin aiheesta, jos on "pakko". Ja joskus esim. miehen kanssa on ihan mahtavaa vääntää jostain aiheesta tuntitolkulla, kunnioitamme toisiamme ja osaamme myös lopuksi (ööh, ainakin joskus...) myöntää, että ehkä mahdollisesti olin tässä väärässä.

Missä olet viettänyt elämäsi parhaan loman? 

Tämä on paha, siis todella paha! Suurin osa elämäni lomamatkoista (ja tulkitsen siis tämän kysymyksen koskemaan matkaa, eikä esim. kivaa kotona lötköteltyä lomaa) on ollut tosi kivoja ja niitä on hirveän vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Vastaan, että kaikki lomamatkat, jotka olemme tehneet perheenä. Emme matkustele (haha, vuosi 2020 jälleen...) kauhean usein, mutta jokainen reissu, minkä olemme tehneet, on ollut ihana omalla tavallaan. Erityismaininnan saa kuitenkin ehkä Sisilia (vuonna 2016), sillä reissulla kaikki meni ihan täydellisesti. Hotellin uima-allasalue oli paratiisi (vaikka huoneemme ei mikään ihmeellinen ollutkaan), ruoka oli taivaallista ja seura tietenkin myös, kuten aina, kun olen miesteni kanssa liikkeellä.

Mitä ihailet toisissa ihmisissä? 

Sama aitous, mistä puhuin jo aikaisemminkin. Ja rehellisyys. Aito ja rehellinen ihminen voi joskus olla vähän tyhmä tai ärsyttäväkin, mutta harvemmin se mua haittaa (ellei nyt suoraan kohdistu muhun). Ei kaikista tarvitse pitää, mutta haluaisin voida kunnioittaa kaikkia tuntemiani ihmisiä. Ehkä eniten kunnioittamani tyyppi on oma aviomieheni johtuen juurikin hänen aitoudestaan. Hän ei ikinä, ei siis ikinä, ole muuta, kuin oma itsensä, eikä häntä kiinnosta tippaakaan, jos joku ei hänestä tykkää (useimmat kyllä tykkäävät 💖). Olen itsekin oppinut häneltä paljon tässä asiassa, joskus ennen pyrin välillä miellyttämään muita ja muiden mielipiteet vaikuttivat omaan käyttäytymiseeni enemmän (toisaalta sitä taidetaan kutsua myös nuoruudeksi...).

Konkreettinen asia, mitä joissain ihmisissä ihailen, on tehokkuus ja aikaansaaminen. Itsehän menen yleensä aina, mikäli vaan mahdollista, sieltä, missä aita on matalimmillaan (mieluiten sieltä, missä koko aitaa ei edes ole) ja jätän tekemättä kaiken, mikä ei sillä hetkellä ole ihan pakollista. En voi ymmärtää niitä, joilla viikon to do -lista on aina tyhjä sunnuntaina ja jotka saavat aikaiseksi työn ja arjen lisäksi kaikkea mahdollista.

Olin syyslomalla poikkeuksellisen tehokas ja sain aikaiseksi esim. pihalla vaikka mitä. Tähän (ja moneen muuhunkin paikkaan) istutin kukkasipuleita ensi kevään tulppaaniloiston toivossa. Callunat peittävät tyhjän penkin nyt syksyllä ja talvella.

Minkä asian suhteen olet intohimoinen? 

Olen moneen otteeseen maininnut, että en koe kauhean suurta intohimoa juuri mitään kohtaan ja olen usein jopa vähän harmitellutkin asiaa.. Kirjoitin aiheesta taannoin oman postauksenkin. Kuten siinä mainitsin, niin lukeminen ja mun työ ovat molemmat asioita, joihin voin sanoa suhtautuvani intohimoisesti.

Ehkä tärkein kuitenkin se, että suhtaudun intohimoisella äärimmäisyydellä siihen, että pyrin aina olemaan paras mahdollinen äiti lapselleni. Tiedän, etten tietenkään siinä aina onnistu, ei kukaan onnistu, mutta tämän asian suhteen olen intohimoinen; lapseni etu menee aina kaiken muun edelle. Mutta en tiedä, oliko tämä nyt sitä, mitä tällä kysymyksellä ajettiin takaa...

Tähän Porvoossa syötyyn Cafe Cabriolen porkkanakakkuun suhtauduin asiaankuuluvalla intohimolla. Kahden kerroksen porkkanakakku ❤

Ja nyt sitten tietenkin heitän tämän haasteen eteenpäin kaikille halukkaille. 

Käythän kertomassa kommentiboksissa, jos vastaat näihin kysymyksiin omassa blogissasi, niin tiedän tulla lukemaan kirjoituksesi!

Mahtavaa viikonloppua kaikille 💓