tiistai 21. kesäkuuta 2016

BLOGI HILJENEE (ainakin hetkeksi...)


No, ei tarvitse olla ydinfyysikko huomatakseen, että näin on jo käynyt :) Halusin kuitenkin tulla kirjoittamaan vielä yhden tekstin ja selittää, mistä hiljaisuus johtuu.

Huomasin, että en halua kirjoittaa ruokablogia! Hassua - niin pitkään sitä mietin ja pyörittelin päässäni ja olin ihan varma, että tämä on minun juttuni. Aluksi tämä olikin kivaa, mutta tuossa keväällä rupesi tökkimään. Asia rupesi stressaamaan, mikä on vihoviimeinen asia, mitä kivasta harrastuksesta saa seurata. Joka kerta kun tein ruokaa, pyörittelin mielessäni mahdollista tekstiä aiheesta ja hyvin usein hylkäsin jutun. Valkokuvaaminen - missä en koskaan edes ehtinyt kehittyä - alkoi myös ärsyttämään; en nauttinut ruuan kuvaamisesta, enkä todellakaan ollut tyytyyväinen kuviini. Ruuanlaitto, rakas harrastukseni, sai ikävän "pitäisi" -sivujuonteen ja sitä en halua.

Ruokablogeja on nykyjään tuhansia ja pärjätäkseen tällä alueella pitäisi olla ihan huippu. Mitä minä selkeästi en ole. Huomasin, että (kuten monessa muussakin asiassa) en halua tehdä asioita, joita en osaa tehdä hyvin. Enkä nyt siis suinkaan vähättele itseäni ja ymmärrän myös sen, että puoli vuotta on vasta aloittelua blogimaailmassa. Multa kuitenkin näkyy puuttuvan semmoinen into tähän hommaan, jonka avulla tässä olisi kehittynyt. Joten jätän ruokabloggaamisen suosiolla niille, jotka siinä ovat hyviä ja nautin heidän tuotoksistaan.

Harkittuja Herkkuja siis lopettaa tässä muodossaan. En kuitenkaan sulje blogia; ensinnäkin täällä on paljon reseptejä, joihin haluan palata ja onhan tämä kiva muisto olla olemassa. Lisäksi mulla on vahva tunne siitä, että tulen jatkamaan bloggaamista!! Sisältö tulee muuttumaan, mutta blogin nimi sopii aiheeseen edelleen, joten haluan pitää tämän otsikon itselläni. Milloin ja missä muodossa rupean taas uudestaan kirjoittamaan on vielä arvoitus, mutta uskon, että palaan vielä (mitä ilmeisimmin alkusyksystä, mahdollisesti jo aikaisemminkin).

Te muutamat ihanat, jotka ehditte ruveta seuraamaan blogiani - kiitos teille <3 Kommenttinne olivat aina kivoja ja oli aina niin kiva huomata, että blogia on joku käynyt lukemassa. Toivottavasti kohtaamme vielä, käykää siis toki välillä kurkkaamassa josko olisin tullut takaisin :) Varsinaisena ruokablogina en siis tule jatkamaan, mutta ruokaa kyllä sitten jatkossakin piisaa.

Päätän Harkittujen Herkkujen ensimmäisen vaiheen näihin Italian ruokakuviin ja toivotan kaikille ihanaa kesää! Tapaamme vielä :)

Emma <3






2 kommenttia:

  1. Kiva kun kuitenkin jatkat, jossain vaiheessa, tykkään tavastasi kirjoittaa ja tykkään kyllä näistä ohjeistasikin, mutta tokikaan kivasta harrastuksesta ei saa tulla pakkoa! Kivaa kesää ja kuulemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kesää sulle myös Anu!! Tavataan vielä :)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!