torstai 24. toukokuuta 2018

KIIRE

Kiire ja stressi - nuo nykyihmisen rinnalla jatkuvasti kulkevat kaksi kaveria. Monesti tuntuu siltä, että jotkut ihmiset suorastaan ylpeilevät sillä, kuinka kiire heillä jatkuvasti on; ikään kuin se olisi jonkinlainen täydellisen ihmisen mittari. Mitä kiireisempi, sitä tärkeämpi? Minä itse en todellakaan ajattele niin, vaan aika usein kiire omassa elämässäni on seurausta siitä, että olen jättänyt asioita tekemättä ajallaan ja kiire on suora seuraus saamattomuudestani. Olen saanut elämäni rakennettua sellaiseksi, että siihen ei normaalitilanteessa kuulu hoppuilu tai paikasta toiseen juokseminen kelloa vilkuillen. Ainoa säännöllinen kiireaika on aina koeviikon lopulla, kun korjaan hikipäässä kokeita viime tipassa ja silloinkin kyse on aina siitä, että olen jättänyt sen viime tippaan.


Nyt kuitenkin muutaman viime viikon ajan olen ollut ihan oikeasti todella kiireinen itsestäni riippumattomista syistä. Aikaa ei ole ollut mihinkään ylimääräiseen (kuten esim. blogien lukemiseen, saati sitten oman kirjoittamiseen). Käsittämättömällä tavalla meidän normaali, leppoisa elämä on hetkellisesti täyttynyt kaikenlaisella ohjelmalla, menoilla ja juhlilla. Lisäksi koulussa vuoden viimeiset viikot ovat aina täynnä tekemistä ja nimenomaan sellaista, jota ei voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Kirsikkana kakun päällä olin viikon Saksassa opiskelijaryhmän ja yhden kollegan kanssa - ihan mahtava viikko, mutta tietenkin täynnä ohjelmaa.


Mulla on yksi periaate ylitse muiden, sellainen mistä en tingi kuin äärimmäisessä hädässä. Se, että kiire loppuu iltaruuan jälkeen (joka meillä syödään yleensä klo 19 aikoihin) ja sen jälkeen en enää tee yhtään mitään. Ilman näitä illan paria rauhoitettua tuntia ja ajoissa nukkumaan menemistä en selviydy edes normaalista arjesta, saati sitten tällaisista hektisistä ajanjaksoista. Olen saanut tästä pidettyä kiinni (Saksa-viikkoa lukuun ottamatta tietenkin) ja sen takia olen suht täyspäinen, vaikka päivät ovatkin olleet hirveetä härdelliä. Vielä pitäisi puskea täysillä puolitoista viikkoa, sen jälkeen elämä tulee rauhoittumaan kuin seinään seuraaviksi yhdeksäksi viikoksi. Tai ehkä vähän lyhemmäksi ajaksi; mähän olen sellainen, että alan miettimään koulujuttuja jo heinäkuun loppupuolella ja vaivihkaa silloin aloittelen myös seuraavan lukuvuoden suunnittelun ja tuntien miettimisen. Ihan vaan sen takia, että tykkään ja olen loman siinä vaiheessa jo yleensä valmis palaamaan töihin. On ihanaa, että on niin kiva työ, että sitä alkaa kaipaamaan lomalla ❤

Edelliseen postaukseeni liittyen pari sanaa: kiitos kommenteista ja kiitos niistä muutamasta ihanasta sähköpostista, mitkä sain kirjoitukseeni liittyen. Kaikki on taas ihan hyvin, ainakin hetkellisesti. Olen miettinyt, että oliko sana masennus liian voimakas - en oikein osaa, näin tilanteen taas mentyä ohi, löytää itsestäni ihan oikeita masennuksen merkkejä, mutta kuten Tuula viisaasti kommentoi, jokaisella masennus näyttäytyy erilaisena ja kaikilla on "oikeus" olla masentunut omalla tavallaan. Uskon, että oma apeuteni liittyy vahvasti vaihdevuosivuoristorataan, mutta lupaan tarkkailla itseäni ja hakea apua, jos näyttää, että sille on tarvetta.


Postauksen epätarkat kuvat (eivät liity aiheeseen mitenkään) ovat Saksan viikon ainoalta vapaalta iltapäivältä, kun ehdin kierrellä kaupungilla itsekseni. Kaipasin noiden hedelmä- ja vihanneskojujen luona omaa keittiötäni ihan älyttömästi; kuinka ihanaa olisikaan, jos meilläkin olisi samanlaisia pikkukauppoja joka paikassa! Ostin mukaani ison pussillisen meheviä persikoita, joita söin hotellihuoneessani iltaisin (heh, ja sotkin kaksi paitaa niistä valuvalla mehulla, joten loput persikat söin nakuna 😂). Parsaa oli tarjolla kaikkialla, kaupoissa, kojuissa ja jokaisen ravintolan listalla. Viimeisenä iltana söinkin elämäni parhaan parsa-annoksen, josta räpsäisty kuva ei kyllä anna oikeutta sille. En vieläkään oikein "kehtaa" kuvata ravintolassa, varsinkaan jos seurueeseen kuuluu useampi henkilö.


Ihanaa toukokuun loppupuolta kaikille! On hassua, että on jo ihan täysi kesä, vaikka kouluakin on vielä jäljellä puolitoista viikkoa. Saas nähdä iskeekö joku takatalvi, vai tuleeko tästä pitkästä aikaa lämmin, aurinkoinen ja pitkä kesä.

Nähdään ja kuullaan taas pian 💗

8 kommenttia:

  1. Olen kanssa monesti miettinyt sitä "kiire"-sanaa. Että kuinka monella sitä omaa kiirettään korostavalla on oikeasti kiire. Omalla kohdallani ainakin on kyseessä ennemminkin se, että toisinaan on vaan paljon tekemistä, mutta ei se silti sama asia ole kuin kiire, joka mulla on vaan silloin, jos meinaan myöhästyä vaikkapa bussista tai jotain. Mutta toi on kyllä totta, mitä kirjoitat, että joskus sitä hommaa sen kiireen itselleen ihan vaan sillä, ettei tee asioita ajoissa.

    Stressistä en sen sijaan valitettavasti voi sanoa, että olisin siitä vapaa. Olen niin mestari murehtimaan ja stressaamaan ihan kaikkea mahdollista. Enimmäkseen ihan turhaa, mutta minkäs teet. Luonnevika vissiin.

    9 viikon kesäloma kuulostaa ihan mielettömän ihanalta. Sellaselta, että siinä pääsee ihan totaalisesti irti kaikesta ja aikaa on sen verran paljon, että ei tarvi mitenkään etukäteen suunnitella. Siis jos ei varsin halua.
    Mulla on maksimissaan kolme viikkoa putkeen, useimmiten vaan kaksi ja sekin heinä-elokuun taitteessa vasta, mutta olen siihen niin tottunut, etten enää muusta tiedä. Ja koitan olla reipas, enkä kadehdi kenenkään muun lomia, koska jokainen on omansa ansainnut.

    Kivaa kun kerkisit pitkästä aikaa kirjoitella <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ihan OIKEA kiire on sitä, kun juoksee bussipysäkille myöhässä :) Mäkin olen miettinyt, että tämä nykaikana käytetty kiire-sana pitäisi korvata jollain osuvammalla, mutta en ole keksinyt mikä se voisi olla. Ruuhka? Ajankäyttöongelma? Heh, meneekö taas vähän kielipoliisinillittämiseksi? :D

      Joo, stressi on mulla myös aikamoinen ongelma. Itse asiassa en juurikaan stressaa niistä isoista, todellisista stressinaiheista niinkään paljon, kuin sitten ihan pienistä ja tyhmistä jutuista. Varsinkin illalla, jos uni ei tule, alan pyörittämään päässäni aivan täysin järjettömia asioita ja saan itseni ihan hulluuden partaalle niitä vatvoessani. Joku lobotomia olisi kyllä paikallaan aivojen siihen osaan, joka tota karusellia pyörittää!

      9 viikkoa on kieltämättä aika luksusta. Tosin - ja tiedän, että moni pitää mua nyt ihan hulluna - mulle se on jopa vähän liiankin pitkä. En oikein ole kesäihminen sillä tavalla, että nauttisin kauheasti helteestä, puutarhahommista yms. ja siihen yhdistettynä se, että miehen loma on tietenkin lyhyempi, niin se johtaa siihen, että lapsen kanssa vähän "jämähdetään" semmoiseen tylsyyden tilaan. Tai lapsi kyllä nauttii, minä jämähdän :) Pitäisi enemmän aktivoitua ja reissailla ympäriinsä yms., mutta sellaiseen lomailuun kuluu kotimaassa aika hitokseen rahaa. Mutta joo, en mä valita :) Tänä vuonna olen kirjannut muistikirjaan ylös ideoita "tylsiä kesäpäiviä varten" aina sitä mukaa, kun niitä on mieleen putkahtanut, jospa me siis ensi kesänä oltaisi vähän aktiivisempia kuin yleensä.

      Oli kiva kirjoittaa pitkästä aikaa :) Ja kunhan tämä kiire purkautuu, mulla on aikaa käydä muidenkin blogien puolella. Se sun Marimekon maljakko on aivan ihana, laitoin samanlaisen "haluan"-listalle :) Kivaa viikonloppua sulle Annukka <3

      Poista
  2. Kiire on inhottava juttu. Itse en yhtään tykkää siitä, että liikaa tekemisiä eikä ehdi kunnolla hengähtää. Parasta taas on, jos kalenteri on mahdollisimman tyhjä ja jää tilaa omille mielihaluille. Tiedän kyllä niitäkin ihmisiä, jotka oikein haalimalla haalivat tekemisiä ja vähän kehuskelevatkin sillä, miten kiireisiä ovat. Muhun se jotenkin ei tee yhtään vaikutusta. Parempi tehdä lungisti ja siten, että ehtii tulla jopa pieniä tylsistymisen ja toimettomuuden hetkiä :)

    Toivottavasti siellä kiireet helpottaa pian. Ja ihanaa, että nyt on parempi olo ♥ Pidän peukkuja, että vointi pysyykin hyvänä.

    Aurinkoista viikkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös tykkään siitä, että kalenterissa on mahdollisimman tyhjää. Oma näyttää ihanan tyhjältä ensi viikosta lähtien, siellä ei lue käytännössä yhtään mitään :)

      Kiitos viikkistoivotteluista näin jälkikäteen! Oltiin miehen kanssa isoissa 50-vuotiskemuissa ja huh, kyllä huomaa olossa vieläkin :D Mutta hauskaa oli, niin ei yhtään haittaa, että väsyttää ja silmien alla lepattaa semmoiset isot mustat lärpäkkeet.

      Ihanaa viikkoa sulle Tuula <3

      Poista
  3. Ihana Tuula ja hyvin sanottu, sillä masennuskin on hyvin henkilökohtainen. Minusta tuntuu, että syksystä tähän kevääseen kärsin jonkinlaisesta kriisistä ja kun olin valmis kirjoittamaan tämän kriisin ulos blogiin, niin johan helpotti olo. Toivon sinullekin helpotusta ja vaihdevuosioireet ne on katalaa aallokkoa.

    Paineita älä ota blogista, täällä ollaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin silloin sun kirjoittaman tekstin oikein ajatuksella ja moneen kertaan ja samaistuin siihen tosi paljon. En kuitenkaan tainnut silloin kommentoida mitään (ärsyttävää, kuinka monta kommenttia jää kirjoittamatta, koska suurin osa teksteistä tulee luettua kännykällä tai tabletilla). Kiitos Tiia, kyllä nyt taas helpottaa, on vuoristoradan nousuvaihe meneillään :)

      Ihanaa ja aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  4. Minua alkoi niin naurattamaan ajatus persikoiden syömisestä nakuna😂, aika näppärästi ratkaistu! Tässä vaiheessa vuotta tulee väistämättä mieleen, että olisi kannattanut ehdottomasti opiskella opettajaksi ja talvisin olisi oivaa olla sisävesilaivan kapteeni😝. Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vähän outo olo kieltämättä siinä nakuillessa oli, vaikka kukaan ei taatusti ollut näkemässä :) Mutta kätevä konsti oli, suosittelen!

      Kivaa viikkoa Anu <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!