tiistai 4. joulukuuta 2018

TÄYDELLISET HAMPURILAISSÄMPYLÄT

En ole mitenkään kauhean fanaattinen hampurilaisfani. Vaihtarivuosi Jenkeissä 80-luvulla kyllästi mut hampurilaisilla niin, että mulla meni monta vuotta niin, että söin hampparin ehkä kerran tai pari vuodessa. Edelleenkään mäkkäriruoka ei ole ykkösvaihtoehtoni, kun pitää saada nopeaa mättöruokaa. Toki piipahdamme hampurilaisilla aina välillä, lähinnä lapsen toiveesta, mutta jos minä saan päättää, menemme mieluummin vaikka Kotipizzaan. Mieheni suorastaa inhoaa kaikkia hampurilaispaikkoja. Varmaankin näistä syistä johtuen en myöskään tee hampurilaisia kotona kauhean usein, vaikka muuten perjantai-illat yleensä vietämmekin erilaisia "roskaruokia" syöden. Viime perjantaina keksimme kuitenkin pitkästä aikaa tehdä hampurilaisia kotona ja voi että, niistä tuli ihan sairaan hyviä. Ja syy tähän on se, että löysin vihdoin ja viimein sen oikean sämpyläohjeen, joka näköjään onnistuu myös tämmöiseltä jauhopeukalottomaltakin tyypiltä.

En tajua, miksi kuva on epätarkka täällä blogin puolella, vaikka se kuvakansiossa näyttää ihan terävältä...
Kaupan valmiit hampurilaissämpylät on mun mielestä ihan kauheita, mutta en myöskään tykkää rakentaa burgeria minkään rapeakuorisen täysjyväsämpylän sisään. Valkoista höttöleipää sen olla pitää, mutta hyvää semmoista. Ja tässä se nyt tulee, täydelliset hampurilaissämpylät! Ohje on suoraan Jenni Häyrisen Katukeittiö-kirjasta, mikä muuten on mainio opas kaikenlaisen astetta paremman mättöruuan valmistamiseen. Ohjeen luvataan riittävän 8-10 sämpylään, mutta minä tein omistani jättiläismäisiä ja niitä tuli 6 kappaletta.

Ja sama juttu tämän kuvan tarkkuuden kanssa...

Hampurilaissämpylät

25 g tuoretta hiivaa
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

1 kananmuna voiteluun
unikonsiemeniä koristeluun

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja anna seistä 10 minuuttia. Lisää oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. Lisää suola ja jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai käsin 5 minuuttia.

Nostata 1 - 1,5 tuntia liinalla peitettynä. 
(Vinkki: minä lämmitän uunin noin 50 asteeseen, sammutan sen sitten ja laitan taikinan kohoamaan uuniin "jälkilämpöihin". Tämä tuntuu olevan ainoa keino millä tämmöinen tumpelo leipoja saa hiivataikinan kohoamaan 100% varmuudella)

Jaa taikina osiin ja pyörittele sämpylöiksi. Asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille ja litistä sämpylöitä hieman. Nostata uudestaan liinan alla noin puoli tuntia. Laita tässä vaiheessa uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Sudi sämpylät kananmunalla, ripottele päälle unikonsiemeniä ja paista 20-25 minuuttia.

Hampurilaispihvithän pitäisi tietenkin paistaa grillissä tai ainakin pannulla, jotta niihin saisi sen välttämättömän, vähän kärtsänneen maun (tunnetaan myös karsinogeeneina...). Mä olen kuitenkin tosi laiska paistamaan mitään, koska en jaksa sitä sotkua, mikä paistamisesta seuraa. Meillä on tosi tehokas liesituuletin, joten käry ei pääse leviämään keittiöön, mutta en kestä sitä joka puolelle roiskunutta rasvaa ja ennen kaikkea sen siivoamista. Mullahan on kaasuliesi, mikä tarkoittaa sitä, että koko kapistus pitää purkaa atomeiksi, jos meinaa saada kaiken sen ympäriinsä roiskuneen rasvan siivottua. Siksi menen - ja menin tälläkin kertaa - yleensä mahdollisimman helpolla ja kypsennän lähes kaiken uunissa. Parhaat hampparipihvit syntyvät hyvälaatuisesta naudanjauhelihasta, suolasta, mustapippurista ja kunnon nokareesta Dijon-sinappia. Kaikki käsin sekaisin, pikainen suolan tarkistaminen maistamalla (kun lihassa ei ole sikaa, uskaltaa sitä ihan hyvin maistaa raakana), pihveiksi taputtelu ja uunissa 225 asteessa kunnes ovat kypsiä.

Ja kotona tehtyihin hampurilaisiin saa luonnollisesti laittaa täytteeksi ihan mitä vaan! Meillä mentiin aika perusmeiningillä: salaattia, tomaattia, suolakurkkua, punasipulia, Cheddar-juustoa, ketsuppia, sinappia ja majoneesia. Ja lautaselle tietenkin myös vähän ranskalaisia.


Nyt siis kaikki hampurilaistalkoisiin ensi viikonloppuna! Tuossa Katukeittiö-kirjassa on muuten ideoita myös muihinkin, kuin ihan perushamppareihin. Nyhtökanahampurilainen jäi kutkuttelemaan mielen perukoille, veikkaan sen olevan meidän seuraava perjantai-illan herkku!

Mites teillä? 
Syöttekö kotona itse tehtyä mättöruokaa? 
Mikä teidän perjantaiherkku on?

4 kommenttia:

  1. Meillä syödään aina toisinaan omatekoisia hamppareita, tosin sen sämpylän oon ostanut aina kaupasta. Tällä sun ohjeella taidan kyllä kokeilla ens kerralla, kun eihän ne kaupan sämpylät tosiaan kummoisia ole. Ja hei, samoin otan talteen vinkin noista hampurilaispihveistä. Ennen olen tehnyt aina lihapullataikinaohjeella kananmunineen päivineen, mutta tuolla sun tavalla tulee takuulla parempi :)

    Mukavaa viikon jatkoa sinne ja koitetaanhan jaksaa tarpoa tämän pimeyden keskellä (kohti suklaajemmoja, jos ei muualle) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, ihan mahtavaa jos saat tämän hyötykäyttöön! Ja noi oli sen verran maukkaita, että vaikka en valkoisesta höttöleivästä yleensä tykkäkään, niin maistuivat vielä seuraavana päivänä aamupalasämpylöinä. Mäkin olen yleensä tehnyt pihvit sillä lihapullaohjeella, mutta nyt tällä kertaa tein tommoiset "oikeaoppiset" pihvit ja kyllähän ne oli aidomman makuiset. Ja varmaan ihan parhaat, kun (ensi kesänä) ne paistaa grillissä!

      Kivaa viikon jatkoa ja huomista Itsenäisyyspäivää sinne myös Tuula <3 Huomenna mä ainakin kaivan suklaajemmat esiin ja katson linnanjuhlia (kun mua ei taaskaan kutsuttu...) niiden kanssa!

      Poista
  2. Olen tähän(kin) ihan liian laiska, mutta nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ehkä mun tekemishaluttomuus johtuu osittain (tai aika paljonkin) siitä, että meillä ei enää ole syöjiä :(. Jos pojat olis vielä kotona ja pyytäisivät, että "Voisitko äiti taas tehdä niitä maailman parhaita hamppareita (käyttivät tota aikanaan kaikkeen, kun tiesivät, että vetoaa muhun)", niin minähän tekisin, vaikka siihen menis puolen päivää.

    Leppoisaa Itsenäisyyspäivätaukoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että toi taatusti vaikuttaa! Kyllä mullakin suuri(n) osa ruuanlaittamisen ilosta ja innosta johtuu siitä, että mulla on kaksi superkiitollista syöjää, jotka aina muistavat kehua ja kiittää. Varsinkin mies arvostaa, jopa vähän huvittavan paljon siihen nähden, että olen sille kokannut nyt jo yli 12 vuotta. Hänelle se on jotenkin hirveän henkilökohtainen juttu, että teen hänelle ruokaa ja vilpittömästi ottaa sen rakkaudenosoituksena joka kerta. Aika liikkistä <3 Ja lapsi on luonnollisesti ottanut mallia isästään ja tosi harvoin murisee yhtään mitään. Varsinkin kun on oppinut, että jos murisee, niin kaksi aikuista ärähtää välittömästi :D

      Leppoisaa huomista sinne myös <3 Mun pitää päivällä korjata vähän kokeita, mutta illaksi rötkähdän sohvalle suklaapussin kanssa ja katson linnanjuhlia, kuten mun perinteisiin kuuluu :)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!