KIRJAN KIRJOITTAMISESTA, PISSAN VÄRINEN HYASINTTI JA MUUTA MERKITTÄVÄÄ VIIKON VARRELTA

Jatketaan edellisen postauksen teemalla eli breaking news about nothing! Mulla on koko ajan kauhea hinku kirjoittaa jotain, mutta samanaikaisesti ongelma siitä, ei ole mitään kirjoitettavaa. Tajusin kuitenkin tällä viikolla sen, että juuri tällaista kirjoittamista rakastan; tyhjää täynnä ja höpinää. Mähän olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta niin kauan, kuin olen osannut lukea eli nopeasti laskettuna noin 50 vuotta. Jessus, se on kauhean pitkä aika miettiä jonkun asian tekemistä! Kysehän ei ole siitä, että olisin vain miettinyt asiaa, vaan olen kyllä kirjoittanut, työstänyt tekstejä, suunnitellut, kehitellyt tarinoita. Ongelma vaan on tämä: fiktiota en osaa (ja olen kyllä yrittänyt, kymmeniä kertoja) - en vaan ole tarinoiden keksijä. Fakta taas on liian... noh, työlästä, enkä oikeastaan ole riittävän asiantuntija missään aiheesa, jotta uskaltaisin tarttua aiheeseen. Oppikirjojen kirjoittamiseen on pyydetty, mutta (sen lisäksi että en pidä itseäni kuitenkaan riittävänä asiantuntijana) voin ihan rehellisesti myöntää, että en todellakaan jaksa ryhtyä oppikirjasavottaan - ihan hirveä homma ja olen lähivuosina päättänyt rajoittaa työasioiden määrän sopivaan minimiin. Keittokirja ❤ on se suuri unelmani ja haaveeni, mutta sen osalta kynnys on tällä hetkellä liian korkea, en vain millään pääse yli siitä writers blockista, enkä myöskään ajatuksesta, että mitä uutta ja ihmeellistä oma keittokirjani toisi kentälle, jossa uusia kirjoja julkaistaan useita viikossa? Tämä haave ei suinkaan ole haudattu ja kuopattu lopullisesti - teen sen jossain vaiheessa (vaikka sitten omakustanneistena), mutta oikea hetki odottaa edelleen tulemistaan. 

 

Se, missä selvästi olisin hyvä (?) ja saisin käsikirjoituksenkin aikaan muutamassa viikossa, olisi kirja, jossa vaan höpistään niitä näitä. Silleen, kuin täällä mun blogissa useimmiten. Voisin suoltaa tällaista höpinää tuntitolkulla päivästä toiseen ja veikkaan, että saisin 300 sivun kirjan aikaiseksi parissa kuukaudessa. Haha, hieno idea, mutta kuka ihme sellaista kirjaa jaksaisi lukea? Että nukuin tänään aamulla pitkään, pidin viime viikolla hyvän tunnin geenitekniikasta, josta aika harva oppilas tajusi mitään. Piti tehdä kuntopyörätreeni, mutta kävelinkin postilaatikolle ja avasin sitten punkkupullon ja tein jauhelihafärssiä. Kävin lauantaina Tokmannilla ja ostin talouspaperia, vanupuikkoja ja heräteostoksena uuden kattilan. Voisihan siinä olla välillä vähän vakavampiakin aiheita; vaihdevuosia, selviytymistä teinin kanssa, omaan ikääntymiseen liittyvää pohdintaa jne. Mutta fokus olisi kuitenkin arjessa. Että tänään oli tarkoitus tehdä ruuaksi jättikatkarapuja ja sienirisottoa, mutta päädyimmekin sitten kuitenkin lämmittämään mikrossa Saarioisten makaronilaatikkoa. Lempipaita olikin pyykkikorissa juuri silloin, kun se piti laittaa päälle ja kakkoslempipaita kinnasi allejen kohdalla niin, että päädyin pukemaan saman kulahtaneen neuleen kolmatta päivää putkeen. Ja nenäkarvat näkyy taas.  

Keski-ikäisen tavallisen naisen tavallista elämää yhden vuoden ajalta.

Lukisiko kukaan tällaista kirjaa? Olisi ihan oikeasti kiva kuulla! 

Enkä nyt halua kuulla sympaattisia tsemppiviestejä, vaan sanokaa ihan suoraan! ❤

Mutta nyt niihin breaking newseihin. Viime postauksena sekoilin narsissien ja hyasinttien kanssa - kyse siis oli keltaisesta hyasintista. Rakastan hyasintteja joulun aikaan ja olin ihan täpinöissä, kun löysin kevätversion tästä rakastamastani kukasta. En ole kauhean hulluna keltaisiin kukkiin yleensä, mutta keväällä tykkään niistä: tulppaanit ja narsissit luovat kevään intoa ja kesän odotusta räikeällä värillään. Odotinkin hyasintilta samaa; räjähtävää keltaisuutta ja aurinkoa kotiin (juuri silloin taivaalta tuli räntää 24/7 useamman päivän putkeen). Mutta voihan pettymys! Hyasintti on toki kaunis kuin morsian, mutta niiiiin pliisun värinen. Tuijotan tuon pissan keltaisen kukan elämää päivästä toiseen lannistuneena ja oudokselen myös joulun tuoksua maaliskuussa. Tavallaan tämä kyllä sopii tähän tärähtäneeseen ajankuvaan: mikään ei ole sitä, mitä se on normaalisti. Eivät edes kukat.

  

Olen mennyt ihan retuperälle lapsen etäkoulun alettua. Sairasloman ekat viikot pidin viikolla kiinni hienosti arkirytmistä: heräsin aamulla normaaliin aikaan, söin aamupalan, vein lapsen kouluun ja kävin kävelylenkillä. Nyt kun tuo omatoiminen teini (joka siis saa hoidettua kaikki aamuhommat ja etätuntien aloituksen ihan itsekseen), olen ihan hunningolla. Nukun aamulla kymmeneen (tai kröhöm, ehkä jopa vähän myöhempään...). Käyn suihkussa, syön aamupalan, aloitan aamukahvikuppien juomisen (aikaisemmin 2 aamussa, nyt menee kevyesti 4-5), selailen somea, uutisia, blogeja. Tänään katsoin vessassa, että (patterikäyttöinen) kello on pysähtynyt ja laiskasti mietin, että pitää vaihtaa patterit. Keittiössä ihmetykseni oli suuri, kun huomasin kellon pysähtyneen samaan aikaan. Onpa outoa ajattelin, kunnes tajusin, että kellot kyllä toimivat. Kello oli puoli kolme iltapäivällä ja mä en ollut tehnyt mitään koko päivänä. En siis MITÄÄN! No, lääkäritkin olivat sitä mieltä, että lepää nyt kunnolla ja nuku niin paljoin, kuin unta vaan riittää, mutta voi Jeesus - rajansa kai kaikella kuitenkin!

Nyt meillä on teinin kanssa suunnitelma parin viikon ruokaremontille. Hän on alkanut treenaamaan kotona ihailtavalla itsekurilla (olen salaa vähän kade!) ja kiinnostunut myös ruoka-asioista. Minä taas olen lähinnä vaan kävellyt (ja nukkunut ja somettanut...) ja syönyt ihan liian vähän ja epäsäännöllisesti. Päätettiin siis toteuttaa semmoinen parin viikon ryhtiliike ja kiinnittää huomiota ravintoaineisiin, niiden osuuteen ja prosentuaaliseen jakautumiseen päivässä. Toki myös siihen kaikkeen turhaan välipalanaposteluun jne. Kyse EI siis todellakaan ole mistään laihdutuskuurista, vaan teinin ihan omasta mielenkiinnosta ruuan ravintoarvoista ja -jakautumista ja terveellisyydestä. Tekee varmaan mullekin hyvää nyt, kun töihin paluu jo häämöttää.

Kyllä ❤ Olen siinä tilanteessa nyt, että koen olevani valmis palaamaan töihin vajaan kuukauden kuluttua. Myös lääkärit ovat samaa mieltä tässä asiassa, joten kyse ei ole vain omasta mielipiteestäni. Tästä sitten myöhemmin, mutta sen verran voin sanoa, että alan pikkuhiljaa olemaan ihan innoissani asiasta. Nyt on pakko kehua itseäni: tein niiiiin oikean päätöksen, kun jäin sairaslomalle riittävän ajoissa!! En ole ihan varma, tulenko tänne koskaan avaamaan kaikkia ajatuksiani, prosessointia ja pohdintoja, mitä olen tässä viime viikkoina käynyt läpi - voi olla, että ne menevät sarjaan liian henkilökohtaista. Töitä ajatusteni kanssa olen kuitenkin viime päivinä ja parina viime viikkona tehnyt tosi paljon (ekat viikothan vaan olin, enkä ajatellut mitään) ja täytyy sanoa, että se kaikki on ollut tosi hyödyllistä. Palaan ehkä aiheeseen jossain vaiheessa, ehkä en, saa nähdä. Nyt kuitenkin sairaslomailen vielä pari viikkoa ihan täysillä, enkä mieti töitä sen kummemmin.

Lopuksi viikon parhaaseen hetkeen. Olen valvonut lähipäivinä paljon myöhempään, kuin normaalisti, istunut vielä puoliyöllä kirjoittamassa päiväkirjaa. En nykyjään kuuntele kauhean paljon musiikkia; niin paljon, kuin sitä rakastankin, mutta mulla on kammottava korvamato-ongelma, joka vie musiikin kuuntelemisen ilon täydellisesti, kun kaikki biisit jäävät soimaan päähän päivätolkuiksi. Eilen illalla kuitenkin laitoin luurit päähän ja laitoin soittolistat pyörimään. Ja voi ihanuus, kuulokkeissa alkoi soimaan viime kesän Vesijumppa -lista ❤ Humahdin mielessäni hetkessä meidän uima-altaaseen ja viime kesään. Muistin myöhäiset illat, jolloin jäin altaaseen yksin, laitoin langattomat luurit korvaan, hain altaan reunalle lasin pullon punkkua ja jumppasin eli käytännössä vain tanssin ja heilun vedessä leppoisassa kesän iltalämmössä. Se onnen tunne, mikä silloin joka kerta valtasi mielen, palautui mieleen eilen. Tajusin, että vaikka ensi kesänä ei vielä pääsisi matkustamaan mihinkään (ei varmaan pääse), ei uskaltaisi käydä maauimaloissa (eivät varmaan ole edes auki) tai vaikka koko maailma olisi edelleen tässä tai vaikka pahemmassakin koronakaaoksessa, mä pääsen kuitenkin meidän altaaseen tanssimaan ❤ Tuli niin hyvä fiilis, että tirautin pienet itkut. Ja kuten arvata saattaa (jos katsot tämän postauksen julkaisuaikaa), kuuntelen parhaillaan samaa soittolistaa!

Mun vesijumppa uima-allasjoraamisen parhaat voimabiisit ovat nämä kolme:

https://www.youtube.com/watch?v=orVIoKcJcvU

https://www.youtube.com/watch?v=HCjNJDNzw8Y

https://www.youtube.com/watch?v=VAfSuuPMrp4

Kaikki toimivat mulla kyllä myös ihan kuivallakin maalla 😀 

Ai kauhee, kello on yli yksi ja tällä mä edelleen kekkuloin!

Hyvää yötä kaikille ja koska todennäköisesti luette tämän vasta herättyänne (tai joskus myöhemmin), niin hyvää viikonloppua!! 

❤❤❤❤❤❤