ARKIRUOKAHÄSSÄKKÄ

Otsikko voisi ihan hyvin olla myös arkihässäkkä - sitähän elämä tässä on ollut viimeiset puolitoista viikkoa. Toistan itseäni joka vuosi näihin aikoihin: koulun alku on aina niin käsittämätöntä härdelliä, että sitä ihmettelee aina jälkikäteen, miten siitä selviää hengissä ja edes suht täysjärkisenä. Kaikesta henkisestä varautumisesta huolimatta homma yllättää joka vuosi; kaikki käynnistyy täysillä välittömästi, eikä minkäänlaiseen pehmeään laskuun ole mahdollisuutta. Ensimmäinen jakso lukiossa on aina kiireisin, mutta tänä vuonna lisänä on kahden abikurssin lisätunnit, "korona-abeille" antamani tukiopetus ja kaiken maailman tiimien aloituskokoukset. Päivät venyvät pidemmiksi kuin normaalisti ja juu juu, tiedän, että "tavallisten ihmisten" työpäivä on normaalistikin se 8-9 tuntia. Kursseja on tällä hetkellä kuitenkin niin monta ja osa sellaisia, joita en ole opettanut pariin vuoteen, joten hommia pitää jatkaa vielä illallakin.

 

En kuitenkaan valita, en todellakaan! Vaikka olenkin fyysisesti joka päivä ihan poikki ja iltaisin aivot muistuttavat ameebaa tai jotain limasientä, olen ihan älyttömän onnellinen siitä, että se työn ilo ja opettamisen flow on taas ennallaan. Uupumuksen ollessa pahimmillaan pelkäsin eniten sitä, että tuo riemu ei koskaan enää palaa, mutta palasihan se sitten kuitenkin! Siihen varmaan vaikuttaa myös se, että deltasta huolimatta on tunne, että valo näkyy jo tunnelin päässä. Suurin osa opettajista on käytäväkeskustelujen perusteella rokotettu ja myös opiskelijat vaikuttavat suhtautuvan rokotukseen positiivisesti ja käyvät ottamassa sen. Suurin osa nuorista on myös palautunut aika hyvin kesän aikana ja pahimmin siipeen ottaneet ovat hakeneet apua (eivät toki kaikki), eli semmoinen yleinen tunnelma koulussa on varovaisen positiivinen, mikä tuntuu ihanalta.

Ainoa asia, mikä rassaa pahasti, on maskin käyttö. Se, että sen laittaa naamalle kaupassa käynnin ajaksi on ihan eri asia, kuin puhua maskin takaa tuntitolkulla. Eilen mulla oli maski kasvoilla 9 tuntia (vaihdoin toki välillä uuteen), josta ajasta puhuin tauotta noin seitsemän tuntia ja kahden tunnin ajan osallistuin kokoukseen. Lopputulema oli se, että illalla kotona ääni oli lähes kadoksissa ja puhuminen teki ihan kipeää. Sitkeästi noudatan kuitenkin maskisuositusta niin kauan kuin tarve on, koska se vie meitä päivä päivältä lähemmäs normaalia elämää.

 

Mutta asiaan eli arkiruokahässäkkään. Melkein naurattaa se, kuinka monta kertaa olen tästä aiheesta jauhanut täällä, taitaa olla ikuisuusongelma! Nyt kun miettii, niin mullahan oli toi homma itse asiassa suht hyvin hallinnassa monta vuotta, mutta koronakevät 2020 sotki rutiinit ihan totaalisesti, enkä ole niitä monesta yrityksestä huolimatta saanut palautettua. Mulle sopii parhaiten - ja haluan tätä myös perhe-elämän näkökulmasta - että syön koulussa omat eväät ja sitten illalla syödään yhdessä mun itse tekemä ruoka noin klo 19 aikoihin. Tämä on omalle fyysiselle hyvinvoinnilleni paras malli ja yhteinen iltaruokahetki perheen kanssa on mun mielestä yksi tärkeimmistä asioista arjessa. Kaikki rutiinit ja tavat kuitenkin romahtivat silloin ekana koronakeväänä ja nyt on aika palauttaa se tasapaino takaisin arkeen. 

Toki silloin "vanhaan hyvään aikaankin" tämän asian kanssa oli painimista ja silloinkin kokeilin ja suunnittelin vaikka mitä. Olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen, että mulle (ja varsinkin tämän syksyn hektiseen menoon) sopii parhaiten se, että käytän sunnuntaista muutaman tunnin kokkaamiseen. Teen neljän päivän ruuat valmiiksi - alkuviikko jääkaappiin ja loppuviikko pakkaseen. Samaan syssyyn teen valmiiksi alkuviikon lounaat ja loppuviikosta syön jämiä pakkasesta. Me asutaan niin korvessa, että tänne ei toimiteta niitä kaikkia ihania ruokakasseja, mitä markkinoilla nykyjään on, joten siltäkään suunnalta ei saa apua. Ainoa, joka meille toimittaa on Feelia, mutta heidän ruoista en tykännyt. En halua mitenkään dissata ko. palvelua, ruuat vaan olivat minun makuuni liian pliisuja ja "tavallisia".

Laitoin eilen keittiöön kolmeen sarakkeeseen jaetun paperin, johon jokainen perheenjäsen nyt listaa omat suosikkinsa ja toiveensa ihan tavallisista arkiruuista. Niistä meinaan koostaa sitten listan, josta poimin aina neljä kerrallaan ja kokkaan ne sunnuntaisin. Perjantaina syödään perinteisesti jotain "mättöruokaa" ja lauantaisin joko jämiä tai käydään ulkona syömässä. Katsotaan nyt, saanko tästä ihan vakituista säännöllistä tapaa, mutta niinä kertoina, kun olen näin toiminut, systeemi on tuntunut mulle parhaimmalta tavalta. 

Ihan ensimmäinen homma kuitenkin on pakastimien inventaario, veikkaan että sieltä löytyy ruokaa ainakin kahdeksi viikoksi. Sen jälkeen käyn listan kimppuun. 

 

Kuvat eivät liity postauksen aiheeseen mitenkään, koska mulla ei ole ruokakuvia kännykässä tällä hetkellä yhtäkään. Kuvat liittyvät siihen, mikä mulla pyörii tällä hetkellä mielessä aika paljon - mahdollinen matka Jenkkeihin (ja ehkä myös Kanadaan) ensi kesänä. Vaihtariperheeni äiti täyttää ensi kesänä 80 ja haluaisin tavata hänet vielä kerran (ja tietenkin muutkin perheenjäsenet ja ystävät siellä). Lisäksi olemme teinin kanssa jo monta vuotta puhuneet, että ehkä mahdollisesti teemme siihen suuntaan yhden matkan perheen kesken. Ei mitään hajua, miten ehditään säästää ensi kesäksi tohon reissuun (jos ja/tai kun sinne mennään sen yhden kerran yhdessä, tarkoitus on käydä monessa paikassa). Ei mitään hajua, mikä koronatilanne tulee olemaan ensi kesänä. Tavallaan mieluummin matkustaisin Italiaan, mutta haluan toisaalta niin hirveästi yllättää "äitini" ja tupsahtaa hänen 80-vuotisjuhliinsa yllärinä (olemme siis vaihtarisisarusten kanssa sopineet, että jos matkustamme sinne, se pidetään äidiltä salassa). Saas nähdä miten käy. 

 

Hah, tästä nyt tuli taas tämmöinen mulle tyypillinen löpinäpostaus, jossa varsinaista otsikkoa käsiteltiin harvinaisen vähän. Mutta olipahan kiva taas kirjoittaa pitkästä aikaa!

Oikein kivaa viikonloppua kaikille, mä lähden nyt tutkimaan meidän pakastinten sisältöä! 😊

p.s. kaikki kuvat on kaivettu netistä (osoitteet tietenkään ei tallessa) ja ovat näköjään tosi huonolaatuisia. Mut antaa olla näin, en jaksa nyt säätää tämän enempää!