Hauskaa, juuri viimeksi kirjoitin siitä, että kokkaan harvoin minkään reseptin mukaan - ja nyt heti perään juttu "pyhistä" resepteistä :) Minun on tehnyt mieli siskonmakkarakeittoa jo pitkään ja tänään oli sen aika. Voi että, oli taas niiiiiiin hyvää!!!
Lapsuudenkodissani syötiin aina alusta lähtien valmistettua ruokaa. 70- ja 80-luvuilla valmisruokia ei varmaan edes ollut tarjolla kovinkaan paljon ja jos oli, en kyllä muista, että meillä olisi koskaan niitä syöty. Joskus oli nakkeja ja ranskalaisia, mutta muita muistoja eineksistä minulla ei ole. Meillä isä on aina ollut se, joka on ollut innostunut ruuanlaitosta ja häneltä olen omaksunut intohimon kokkaamiseen. Isä tekee tosi harvoin ruokaa reseptillä, vaan noudattaa samaa linjaa kuin minä - tai siis minä noudatan samaa linjaa kuin hän: otetaan annoksen raaka-aineet työtasolle ja ruvetaan tekemään. Tietenkin välillä tehdään jotain perinteistä ohjetta noudattaen, mutta silloinkin aina sovelletaan, kokeillaan jotain uutta ja improvisoidaan fiiliksen mukaan. Saman ruokafilosofian ovat omaksuneet myös siskoni ja veljeni ja meillä käydäänkin aina
leikkimielistä sotaa siitä, kuka on perheen paras kokki. (Minä tietenkin, mutta älkää kertoko niille, että sanoin näin!)
Äitikin toki teki ruokaa välillä ja tekee edelleen. Mutta silloin mennään aina perinteisen ohjeen mukaan. Ja nyt siis tarkoitan tätä kirjaimellisesti: ohjeesta ei poiketa, ei yhtään. Ei edes harkita, miltä tämä maistuisi "jos siihen tällä kertaa lisäisikin vaikka vähän timjamia" tai "jos tällä kertaa jätetäänkin tämä pois ja korvataan se tuolla". EI, EI ja vielä kerran EI! Äiti on nuorena oppinut tietyt perinteiset ohjeet omalta äidiltään ja isoäidiltään ja niistä pidetään kiinni. En usko, että äiti on koskaan vapautuneesti improvisoinut keittiössä, kuten isä tai me lapset. Ja niin paljon kuin isäni keitoksia olen aina rakastanutkin, niin myönnän (kuten koko perheemme), että tietyt ruuat maistuvat vain äidin tekemänä. Eikä niistä saa ikinä itse yhtä hyviä, ei vaikka miten noudattaisi ohjetta kirjaimellisesti.
Stroganoff, nakkikastike, lammasriisi (vanhasta Kotiruoka-klassikosta "Unkarilainen muhennos"), poronkäristys, hernekeitto, possun sisäfilee kermakastikkeessa, sienikastike - vain muutamia mainitakseni. Sekä liha- ja siskonmakkarakeitto.
Lihakeittoa ei tehdä, ellei lientä saa keitettyä luullisesta soppalihasta. Kumpaakaan keittoa ei tehdä pakastejuureksista. Molempiin keittoihin tulee perunaa, porkkanaa, mukulaselleriä, purjoa, pari laakerinlehteä, maustepippureita ja aika reilusti suolaa. Viimeistelyyn käytetään silputtua persiljaa. EI siis lanttua tai palsternakkaa, EI! Tai muita yrttejä kuin persiljaa, sussiunakkoon!! Isoisoäitini ja isoäitini varmaan kääntyisivät haudassaan, jos edes harkitsisin moisia. Itse asiassa molemmat olivat sen verran topakoita tätejä, että nousisivat sieltä haudastaan näpäyttämään minua sormille, jos keittopäivänä keittiössäni seikkailisi joku sinne kuulumaton juures. Huh, pelkkä ajatuskin on pelottava... Liemikuutio on vähän siinä ja siinä - minä uhmaan kohtaloa ja käytän yhden. En muista miten äiti tekee, enkä uskalla kysyä. Vanhempi sukupolvi ei tietenkään edes ajatellut kuutioita.
Leipävalinta ei ollut niin nokonuukaa, mutta minulle itselleni on kehittynyt semmoinen fiksaatio, että näiden keittojen kanssa pitää olla tuoretta ruisleipää ja päällä sinistä Emmentalia.
Suosittelen, että teet keiton edes kerran tämän ohjeen mukaan. Vaikka et tykkäisi selleristä. Vaikka et jaksaisi pilkkoa ja kuoria kaikkea, vaan mieli tekisi oikaista pakasteosaston kautta. Vaikka mieli tekisi maustaa soppa basilikalla ja raastaa tuoretta parmesaania pinnalle. ÄLÄ! Noudata ohjetta kirjaimellisesti. Usko isoisoäitiä, isoäitiä ja äitiä - ne kuitenkin tietävät kaiken (muunkin) parhaiten!
Samalla ohjeella saa aikaiseksi myös elämänsä nakki- tai makkarakeiton. Lihakeitto vaatii ylimääräisen vuorokauden: ensin pitää metsästää kauppa, mistä löytyy kunnon soppalihaa (ei mikään helppo homma nykypäivänä). Sitten keitetään lihat (monta tuntia), riivitään luista ja läskeistä. Annetaan liemen jäähtyä kylmässä yön yli, kuoritaan pinnalle hyhemettynyt rasva. Siiviloidään liemi. Aloitetaan keiton tekeminen. Suosittelen tätäkin, mutta muista - yhtäkään vaihetta ei saa hypätä yli!
SISKONMAKKARAKEITTO
(iso kattilallinen)
2 pakettia siskonmakkaroita
10 keskikokoista kiinteää perunaa
3 porkkanaa
1/2 mukulaselleri
n. 10 cm pala purjoa (valkoinen osa)
suolaa
2 laakerinlehteä
8 maustepippuria
vettä
reilusti silputtua persiljaa viimeistelyyn
Kuori perunat ja kuutioi ne suupaloiksi. Laita kylmään veteen odottamaan.
Kuori porkkanat ja selleri, viipaloi porkkanat ja suikaloi selleri sopivan pieniksi paloiksi. Huuhdo purjo huolella ja viipaloi se ohuiksi siivuiksi (käytä ylijäänyt vihreä osa vaikka sosekeittoon tai viipaloi se ja pakasta tulevaa käyttöä varten).
Laita perunat kiehumaan kylmään, suolalla maustettuun veteen. Vettä saa olla reilusti! Laita laakerinlehdet ja maustepippurit joukkoon. Heti kun vesi kiehuu, lisää porkkanat, sellerit ja purjo. Ja mahdollinen liemikuutio - omalla vastuulla! Anna poreilla, kunnes perunat ja juurekset ovat lähes kypsiä. Tarkista suola.
Pursota siskonmakkarat keittoon. Anna poreilla edelleen hiljaisella lämmöllä n. 15 min. Sammuta liesi ja anna keiton vielä levätä kannen alla toiset 15 min, kiehauta kertaalleen kuumaksi, lisää persiljasilppu joukkoon. Nauti ruisleivän kanssa.
Ei tähän ole mitään lisättävää!
Emma <3
p.s. hei, edellisen jutun yhteydessä
ARVONTA - osallistukaa ihmeessä, palkintokirja on tosi kiva :)
