1,54 vuotta. 18,47 kuukautta. 80,14 viikkoa. 561 päivää. 13464 tuntia. 807840 minuuttia. 48470400 sekuntia. Sinä perjantaina 1,54 vuoden kuluttua olen elänyt 438288 tuntia. Okei, vähempikin rautalangan vääntäminen riittää eli kyse on 50-vuotis synttäreistäni. Jotka ovat pyörineet lähiviikkoina ja -kuukausina todella paljon mielessäni. Ei siksi, että olisin alkanut vielä suunnittelemaan juhlia, vaan siksi, että olen alkanut miettimään sitä, minkälainen haluan olla sinä päivänä.
Noin neljä vuotta sitten (ihan kauheaa, kun ei nykyjään enää muista asioita kuin viiden vuoden tarkkuudella...) tein aika ison elämänmuutoksen. Siistin ruokavaliotani radikaalisti, aloin kiinnittää huomiota liikkumiseen, rupesin nukkumaan kunnollisia yöunia ja - totta kai - vaikutukset olivat ihan mahtavia. Laihduin ensimmäistä kertaa elämässäni ja tällä kertaa sen takia, että söin ihan älyttömän paljon. Uusi unirytmi vaikutti vireystilaani ja jaksamiseen ennen näkemättömällä tavalla ja minusta, entisestä iltakukkujasta tuli aamuihminen. Liikkuminen toi energiaa päiviin ja jaksamiseen. Elämä hymyili.
Sitten tuli sitä kuuluisaa "kaikenlaista". Läheisen sairastumisesta aiheutunut stressi kulutti, ruokavalio repsahteli ja kiloja kertyi taas uudestaan. Vaihdevuodet antoivat ensimmäisiä merkkejä itsestään ja aloin huomata, että kroppa ei enää toimi ja reagoi kuten aikaisemmin. Tuli kuumia aaltoja (h***tti, että osaa olla rasittavaa!!!), tuli epämääräisiä alakuloja. Tuli ailahtelevaisuutta, mikä ei kuulu normaalisti mun persoonaan. Tuli kaikkea - en edes tälleen ihan kylmiltään osaa sanoa, mitä kaikkea se piti sisällään. Kaikkea.
No, seuraus oli tietenkin se, että kaikki alkoi lipsua. Liikunta jäi ihan ensin, mikä on ihan järjetöntä, koska juuri se pitää nupin kasassa ja auttaa jaksamaan. Ruokapuoli on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa, mutta siinäkin on turhan paljon "hyviä päiviä" ja "huonoja päiviä". Tasaisuus puuttuu, mikä ainakin mulle on tärkeää. Alakulot, vetämättömyys, saamattomuus, energiavaje - näistä on tullut uusia kavereitani arjessa, enkä todellakaan tykkää niistä.
Vuoden 2015 lopussa aloittamani blogin kirjoittaminenkin jäi. Rakastan kirjoittamista ja tykkäsin tästä blogista tosi paljon, mutta silti se vain jäi. Selittelin asiaa itselleni sillä, että "en mä oikeastaan edes kirjoita kauheen hyvin", "ei kukaan sitä kuitenkaan lukenut" ja "ketä kiinnostaa", mutta tosiasia kuitenkin on, että kyse oli aika paljon tosta vetämättömyydestä ja saamattomuudesta. Ja siitä, että en oikein enää tunnistanut itseäni enkä sitä, mistä halusin kirjoittaa tai miten halusin kirjoittaa.
Paljon hyvääkin toki jäi elämänmuutoksesta, en sitä sano. Ja muutenkin - tästä tuli jotenkin kauhean synkkä kirjoitus. Olen oikeasti ollut onnellinen, hyvinvoiva ja tasapainoinen. Palaan niihin myöhemmin, koska tarkoituksenani on nyt alkaa kirjoittaa ruuan lisäksi myös näistä teemoista. En kuitenkaan ole ollut vähään aikaan se Emma, joka parhaimmillani olen. Onneksi jotain on nyt tapahtunut mun mielessä ja ajatuksissa, jotain lukkoja on auennut ja olen ihan valtavan inspiroitunut kaikista mahdollisuuksista, kaikesta hyvästä, kaikesta hyvinvoinnista. Ja kaiken taustalla toi ajatus siitä, että 48470400 sekunnin kuluttua on se päivä, jolloin haluan olla paras versio itsestäni ikinä.
Voin hyvinkin samaistua tohon sun ennakkomietintään ja osittain senkin aiheuttamaan alakuloon (kun oikeasti se puoli vuosisataa kuulostaa siinä vaiheessa paljolta), mutta voin myös vakuuttaa, että se on oikeasti ihan hitsin kiva ikä ja sitten, kun on se 50 täynnä, ei tarvi enää miettiä :). Ja siis mullahan siitä päivästä on kulunut jotakuinkin jo 31 kuukautta, joten uskallan puhua kokemuksesta.
VastaaPoistaMutta se on niin vissi juttu, että ravinto ja liikunta vaikuttaa niin moneen asiaan, että nyt kun itselläkin on meneillään vähän sellanen retuperäjakso, en voi muuta kuin miettiä, että mikähän tässä muka taas on niin vaikeaa, kun itse ihan hyvin tiedän, että kun vaan taas otan vihreät valikoimiin ja jätän riisit sivuun, niin olo kohenee jo sillä. Ja mulla ainakin niihin rasittaviin yöhikoiluihin vaikuttaa kaikkein eniten se, miten syön. En aio luovuttaa ja laittaa kaikkea iän piikkiin, vaan pistää sille kampoihin :). Olis liian helppoa ottaa se ikäkortti aina perstaskusta, kun ihan oikeasti asioille voi niin paljon tehdä itsekin, jos vaan haluaa. Mutta ei se aina helppoa ole.
Ja minä ainakin olen iloinen, että kirjoitit <3
No just noin, puit sanoiksi mitä itsekin ajattelen, että en halua ruveta vetelemään mitään ikäkorttia vielä tässä vaiheesa (josko koskaan). Eikä mulla edes ole mitään varsinaista ikäkriisiä, mun mielestä esim. 40-kymppisenä elo on ollut ihan mahtavaa verrattuna nuoruuteen. Mutta totta, puoli vuosisataa kuulostaa aika jäätävältä... :)
PoistaRetuperäjakso mullakin meneillään, mutta nyt sieltä on tarkoitus ponnistaa ylös. En tiedä kiinnostaako ketään lukea tämmöiseen projektiin liittyviä kirjoituksia, mutta kirjoitan sitten edes itselleni. Ruokajuttuja kyllä jatkan myös, että ei tästä mitään laihdutus-blogia ole tulossa.
Hei kiitos Annukka, kun kävit kommentoimassa ja vielä noin ihanasti tuohon loppuun kirjoitit <3 Mä olen itse niin surkea kommentoija, että ei mulla ole varaa yhtään olla harmissani siitä, että kukaan ei käy kommentoimassa, mutta kyllähän se aivan mahtavalta aina tuntuu, kun joku on jotain kirjoittanut. Koitan myös itse ryhdistäytyä ja muistaa sunkin blogissa käydä kommentoimassa.
Ihanaa viikonloppua, mä rupeen ihan kohta vääntämään perinteistä perjantai-pizzaa :)