Lihattoman lokakuun kynnyksellä kaivoin pakastimesta paketin broilerinfileitä ja tyhjensin vihanneslokeron. Siitä se ajatus sitten lähti! Kuten jo alussa totesin, odotukset eivät olleet kauhean korkealla, mutta tästä tulikin tosi hyvää. Itse asiassa kehittelin jo mielessäni lokakuuta varten tästä version, jossa korvaan kanan nyhtökauralla ja kidney-pavuilla. Ja jotenkin musta tuntuu, että siitä tulee vielä parempaa!
Broileri - kaalihässäkkä
800 g maustamattomia broilerinfileitä
pieni suippokaali (n. 500 g)
4 porkkanaa
iso sipuli
suola, pippuri
rakuuna
curry
kurkuma
paprikajauhe
chilihiutaleet
oliiviöljy
Kuori porkkanat ja pilko ne pitkittäin (tai poikittain, ihan miten lystäät). Kuori ja siivuta myös sipuli. Silppua kaali suikaleiksi.
Levitä uunivuuan pohjalle loraus öljyä ja kippaa kasvikset vuokaan. Mausta suolalla, pippurilla ja rakuunalla. (Voit aivan hyvin valmistaa ruuan myös padassa, jos sinulla ei ole riittävän isoa uunivuokaa!)
Leikkaa broileri suikaleiksi (onnistuu näppärästi saksilla) ja laita suikaleet kulhoon. Mausta reilusti suolalla, pippurilla, currylla, kurkumalla, paprikajauheella ja oman maun mukaan chilillä. Lorota päälle reilusti oliiviöljyä ja pyörittele palat kauttaaltaan mauste-öljyseoksessa. Lado kanapalat kaalipedin päälle, lorauta vielä öljyä koko komeuden päälle.
Kypsennä uunissa ensin 200 asteessa 30 min. Laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen, peitä vuoka tiukasti foliolla (tai pata kannella) ja anna muhia uunissa n. 1,5 tuntia. Ota folio pois loppuvaiheessa ja nosta lämpöä, jotta pinta saa vähän väriä.
(Kurkkaa välillä, että ruoka ei kuivu. Jos siltä näyttää, lorauta sekaan tilkka vettä. Kaali tykkää pitkästä haudutusajasta, joten aika ei ole niin minuutilleen.)
Tarjoa esim. riisin, cous-cousin tai kvinoan kanssa.
Mausteiden ja öljyn määrät ovat (tälläkin kertaa) vain sinnepäin, toivottavasti pärjäät näillä. Muista, ei se ole niin kauhean tarkkaa! Jos olet aloitteleva kokki, laita aluksi mieluummin liian vähän mausteita ja lisää niitä sitten kypsennyksen puolivälissä, kun olet käynyt maistelemassa ruokaa. Ja jos kaikkia reseptin mausteita ei ole saatavilla, voit ihan hyvin soveltaa; broileri ja kaali ovat molemmat niin neutraaleja raaka-aineita, että tähän voit käyttää oikeastaan "ihan mitä vaan" maustekaapistasi.
Ihanaa viikonloppua kaikille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!