sunnuntai 14. tammikuuta 2018

EI PÄÄTÄ EIKÄ HÄNTÄÄ

Tänä viikonloppuna ei olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan ollut aikaa kirjoittaa mitään, mutta auton hajoaminen laittoi suunnitelmat uusiksi. Eipä tässä postauksessa mitään erityistä punaista lankaa sitten olekaan (siitä otsikko), mutta olen huomannut kaipaavani tänne blogin pariin ja alan kirjoittaa aina, kun vaan aikaa on. Ei sen takia, että postauksia jotenkin pitäisi tulla riittävän usein, vaan ihan vaan sen takia, että tämä on niin kivaa ❤

Autoasia kyllä ärsyttää ihan älyttömästi *murinaa*... Vika on pieni ja mies saa sen kyllä korjattua (luojan kiitos miehestä, joka osaa!), mutta sainpahan taas muistutuksen siitä, kuinka riippuvainen olen autosta täällä metsän keskellä! Olen asunut suurimman osan elämääni Helsingissä ja sitten talon rakentamisen ajan pikkukaupungissa. Auto ei siis koskaan ollut välttämättömyys, vaan kaikkialle pääsi kävellen tai julkisilla. Tykkään meidän elämästä täällä metsässä, enkä missään tapauksessa täältä enää halua pois, mutta tämä autoasia risoo. Ihan jo ympäristönkin takia, mutta eniten siksi, että en pääse mihinkään ilman omaa kulkupeliä. Ihan kaikki - lapsen ja omat harrastukset, kauppareissut, uimahallireissut, mitkä tahansa -reissut ja tietenkin työmatkat - ovat riippuvaisia autosta. No, murina ei tietenkään auta ja oma valintahan tämä kodin sijainti on, mutta vähän nyt kuitenkin piti valittaa. Heti helpotti 😊

Tänä viikonloppuna sain vihdoinkin kokeiltua yön yli nostatettua sämpylätaikinaa, mutta pieleen meni! Näitä reseptejähän on ollut jo pitkään blogeissa ja keittokirjoissa ja laitoin eilen illalla valmiiksi taikinan tämän ohjeen perusteella. Vähän ihmettelin, että ihanko totta hiiva aktivoituu kylmässä, mutta ajattelin sitten luottaa reseptiin. Ohjeessa vielä erikseen sanotaan "Vinkki! Kuivahiiva todella sekoitetaan kylmään veteen. Kun sillä on yö aikaa toimia, se herättää kylmänkin taikinan." - no eipä kyllä herätä! Kyllähän noista sämpylöitä tuli, mutta olivat vähän kuin hiivalta maistuvia teeleipiä... Ensi kerralla siis hiiva lämpimään veteen ja taikinan herääminen huoneenlämmössä ennen jääkaappiin laittoa!


Unohtui muuten ihan tuota aamupalaa tehdessä, että tässähän piti olla sokeriton tammikuu meneillään. No, se on pitänyt hyvin karkkiosastolla, joten maailma ei varmasti kaadu yhteen lusikalliseen appelsiinimarmeladia!

Ensi viikon tulen olemaan täysin pois pelistä yhden kouluprojektin ja siihen liittyvien ulkomaalaisten vieraiden takia. Päivät ja illat tulevat olemaan niin täynnä ohjelmaa, että ei ole mitään mahdollisuuksia ehtiä tänne blogin puolelle käymään, joten nähdään viikon päästä!

Oikein ihanaa tammikuista viikkoa teille kaikille 💗

2 kommenttia:

  1. Mä olen tehnyt noita yön yli sämpylöitä, mutta lämpöiseen nesteeseen, jääkaappiin olen kyllä laittanut välittömästi taikinan valmistuttua ja hyvin on sillain onnistuneet. Sikke Sumarin Namaste-sämpylöiden ohjetta olen käyttäny ja se ainakin toimii. Auton hajoamiselle iso pöh, ne on harmillisia juttuja, mutta sullahan on asiat hyvin jos mies korjaa.

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mullakin on toi Sikke Sumarin ohje, joten sillä mennään sitten jatkossa. Onhan toi niin kiva idea, että noin vähällä vaivalla saa uunituoreita sämpylöitä viikonloppuaamuna, oikein hamitti kun ei ekalla kerralla onnistunut.

      Auto on taas kunnossa :) Oikein hyvää alkavaa viikkoa sullekin Anu!

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!