Nostalgiapuuskissani kävin vähän aikaa sitten lukemassa ensimmäisen blogitekstini ja oli kiva huomata, että ajattelen blogistani (ja kaikesta) edelleen aika samalla tavalla. Blogin tosin oli tarkoitus painottua paljon enemmän ruokaan ja niin se jonkin aikaa tekikin, mutta huomasin viimeistään tänä syksynä, että haluan kirjoittaa paljosta muustakin. Tähän kaikkeen muuhun kuitenkin sopii edelleen blogin nimi; lainaan tähän itseäni suoraan ensimmäisestä kirjoituksestani:
Herkkuja -sana viittaa myös muuhunkin kuin syömiseen.
Arki, pienet onnenhetket, läheisten ihmisten lähellä oleminen, lapsen kanssa leikkiminen, kävelylenkki,
jumppa, hyvä kirja, mielenkiintoinen elokuva - mikä se nyt sitten
onkaan, mikä tekee juuri sinut onnelliseksi - on herkkua. Elämästä
nauttiminen ilman epärealistisia odotuksia "paremmasta huomisesta" on minulle onnellisuuden määritelmä.
Haaveita, tavoitteita ja toiveita toki saa - ja pitääkin - olla, mutta tärkeintä on elää hetkessä ja nauttia tästä päivästä.
Lupasin tuossa ensimmäisessä kirjoituksessa, että selitän jossain vaiheessa, miksi halusin ainakin aloittaa "kasvottomana". Selitys on jäänyt, mutta tilanne ei ole mihinkään tuosta alusta muuttunut, joten nyt ehkä on korkea aika tarttua aiheeseen.
Uskon ja väitän, että meillä kaikilla on monta roolia. Ja nyt en todellakaan tarkoita mitään pinnalle liimattua teeskentelyä tai jonkun muun, kuin oman itsensä esittämistä. Olemme väkisinkin vähän erilaisia työpaikalla, ystävien seurassa, vanhempiemme tai sisarustemme seurassa tai vaikkapa harrastuksen parissa. Ja näin pitääkin olla; en minä ainakaan voi mennä esimerkiksi luokan eteen samanlaisena "rääväsuu hulttiona", kuin mitä saan olla opiskeluaikojen kaveriporukassa.
Rooli mielletään yleensä aika negatiiviseksi asiaksi, mutta mun mielestä se on normaali osa elämää. Kunhan on rehellisesti ja aidosti kuitenkin oma itsensä siinä kulloisessakin roolissa. Oikeastaan nämä erilaiset roolit siis tarkoittavat sitä, että jotain jättää aina pois itsestään eri tilanteissa. Minulla ainakin on vain kolme ihmissuhdetta, joissa pystyn ja haluan näyttää ihan 100%:sti kaiken itsestäni: suhde mieheeni, suhde lapseeni ja suhde parhaaseen ystävääni. On siinä ja siinä, voiko suhdetta lapseen pitää tässä mukana: olenhan hänelle kuitenkin äiti, enkä tietenkään näytä ja kerro hänelle "aikuisten asioita". Mutta äitinä kuitenkin olen ihan täysin auki ja paljaana, täysin rehellisesti oma itseni, joten kyllä suhde lapseen saa olla mukana tällä listalla.
Mutta sitten tullaankin blogin kirjoittamiseen. Täällä pystyn ja haluan olla ihan täysin oma itseni, ilman minkäänlaista roolia. Ja näin olen tämän halunnut ja haluan edelleen pitää, siksi pysyttelen "anonyyminä bloggaajana". Kaikki, mitä olen itsestäni paljastanut - etunimi, ammatti jne. - pitävät toki paikkaansa, mutta et löydä blogistani valokuvaa minusta, enkä ole tämän kirjoittamisesta kertonut kellekkään muulle kuin miehelleni ja ystävälleni. Julkistamalla blogin saisin varmasti paljon lisää (niitä kovasti kaivattuja) lukijoita, mutta silloin joutuisin jättämään ison osan sisällöstä pois ja tiedän, että alkaisin vähitellen varoa eri aiheita. On asioita, joita en halua julkiseksi, mutta joista on kiva kuitenkin kirjoittaa täällä. Eikä tämä koske pelkästään sisältöä; tiedän, että alkaisin myös enemmän ja enemmän kyttäämään omaa kirjoitusyyliäni ja miettimään muitakin, ihan turhia juttuja. Blogin kirjoittamisesta häviäisi se ilo ja spontaanius, mistä olen nauttinut.
Niinpä olen päättänyt edelleen pitää tämän blogin ihan vaan mun ja teidän lukijoiden välisenä juttuna. Ja myöskin ihan vaan mun ja mun välisenä eli kyllähän tämä hyvin pitkälle on myös sähköinen päiväkirja (ja mulle myös reseptiarkisto). Jos tämä jotain kautta "paljastuisi", ei maailma siihen taatusti kaatuisi, mutta silloin blogi vääjäämättä muuttuisi. Enkä ole siihen ainakaan vielä valmis!
Mitä ajatuksia tämä herättää teissä lukijoissa? Oletko eri mieltä tuosta rooli-asiasta? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne. Tai onko joku teistä lukijoista samanlainen "anonyymi bloggaaja" kuin minä?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaApua, mitä tuon edellisen kanssa tapahtui?! Otetaas siis uusintana :)
VastaaPoistaIhan rehellisesti sanottuna tykkään enemmän siitä, että blogilla on "kasvot". Jotenkin miellän anonyymin bloggaajuuden vajaan kymmenen vuoden taakse, kun tämä skene oli vasta syntymässä :) Mutta poikkeus vahvistaa säännön: jos osaa kirjoittaa koukuttavasti ja itselleni mielenkiintoisista aiheista (kiva ja kiitos, että osaat! :)), niin silloin luen kyllä olipa blogi miten anonyymi tai ei-anonyymi tahansa.
Kiitos Anna kun vastasit rehellisesti :) Ymmärrän tosi hyvin ja tavallaan olen itse samaa mieltä; on kiva nähdä ja tietää miltä bloggaaja näyttää ja sitä kautta tulla jollain lailla "tutummaksi" hänen kanssaan. Toisaalta, luulen, että mun kuvia ei blogissa nähtäisi juurikaan, en ole koskaan tykännyt olla valokuvattavana :)
PoistaMutta hei, kiva kun olen sulle tässä asiassa poikkeus ja käyt kuitenkin lukemassa <3
Niin vielä lisäys: kirjoitin tohon alle Annukalle tästä aiheesta ja jäin miettimään, että kyse saattaa osittain olla myös ikäasiasta. Sun sukupolvelle some-julkisuus on niin luonnollinen asia ja te käytätte eri kanavia tosi sujuvasti ja tehokkaasti myös esim. työasioissa. Ja vaikka ei tarkoitus ole mitään "mummokorttia" tässä vetää esiin, niin monelle mun ikäiselle tämä julkisuusasia on vähän kaksipiippuinen (ja outokin) juttu. En tiedä, onko tässä siitä kyse, mutta tulipahan vaan mieleen :)
PoistaKivaa viikonlopun jatkoa Anna <3
Mulla loppuu kuule nyt kohta konstit, kun en tiedä, mitä tähän vastaisin, kun kirjoitit TAAS ihan kuin mun päästä.
VastaaPoistaMinähän en myöskään ole kertonut ns. blogistani (en edelleenkään miellä sitä oikein blogiksi, mutta en osaa nimetä muuksikaan) paria valittua oikean elämän tuttua lukuunottamatta kenellekään, koska edelleen kirjoitan kaikkein mieluiten ihan vaan "piilossa" (mikä on täysin pöljä ajatus, koska jos kirjoittaa nettiin, se ei todellakaan ole mikään piilopaikka). Ja ihan vaan siitä syystä, että jos blogiini ilmestyisi joku "vääränlainen" oikean elämän tuttu, mulle kävisi todennäköisesti juurikin noin, kuinka itsekin kuvailet. Menisin jotenkin lukkoon ja alkaisin liikaa miettiä sitä, mitä ja miten kirjoitan. Ja se veisi ihan tyystin pohjan tältä kivalta harrastukselta, joka on mulle tärkeä henkireikä.
En oikein edes keksi syytä, miksi jännitän sitä, että yhtäkkiä lukiljalistalle ilmestyisi joku em. kaltainen tuttu, koska kaikki mitä kirjoitan on kuitenkin täyttä totta ja mun oikeaa elämää ja oikeita ajatuksia.
En kuitenkaan haluaisi, että esim. mun työntantaja löytäisi blogiin, koska pitäisi sitä todnäk ihan täytenä potaskana. Tai että mun oma isä saisi jostain kuulla, että kirjoitan, koska lukisi taatusti kaiken sanasta sanaan alusta loppuun, enkä halua sitäkään. Poistin mm. yhdestä vanhasta, tunnelukkoja käsittelevästä, tekstistäni kokonaan osuuden, jossa kerroin äitipuolestani tosia, mutta ei-niin-kivoja asioita. Päätin jälkeenpäin, että en halua loukata isää, koska äitipuoleni (oma äitini kuoli pian syntymäni jälkeen) on kuitenkin isän valinta. Ja sitä rataa.
Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin, itse pyrin nimenomaan välttämään hyviä ja asiallisia otsikoita :). Ettei vaan vahingossakaan mikään tartu mihinkään asiallisiin hakukonehakuihin. Syy on sekä tuo edellämainitsemani "piilossa" pysyminen että se, että en koe kirjoittavani niin asiapitoisia tekstejä, että niistä olisi hakijalleen hyötyä.
Tokihan blogiani saattaa nytkin lukea useampikin "ei-toivomani" henkilö, mutta niin kauan kuin en sitä tiedä, olen rauhallinen :).
Kuvani profiilista löytyy, ja se on ihan tunnistettava edelleen, vaikka pari vuotta vanha onkin, joten siitä kyllä voi päätellä (tutut siis), että se olen minä, joka kirjoittaa.
Voi meidän kanssa Emma :) <3
Eikä Anukka, tää on jo suorastaan melkein koomista :D Siis nämä yhteneväisyydet, joita meidän väliltä löytyy jatkuvasti! Justhan vastasin sun blogin (ja kyllä se ihan oikea, todellinen blogi on!!) meidän "samikset" niihin muistikirjoihin liittyen. Toisaalta ihanaa, todellinen sielunsisko <3
PoistaOikeastaan nyt, kun mietin taaksepäin, niin alunperin ehkä olinkin ajatellut julkistavani tämän jossain vaiheessa. Mutta se oli silloin, kun tarkoituksena oli ruveta kirjoittamaan ihan puhtaasti ruokablogia. Mutta sitten kun mukaan ihan huomaamatta eksyi koko ajan henkilökohtaisia aiheita, niin tuntui miellyttävältä pysyä tuntemattomana. Vaikka - kuten sanoitkin - eihän netissä todellakaan ole "piilossa", mutta kuitenkin niin, että en ainakaan tiedä kenenkään tutun tätä lukevan. Monet aiheista ovat sellaisia, että en todellakaan haluaisi esim. mun opiskelijoiden niistä tietävän. Ei niin, että tämä heidän ikäisilleen olisi edes suunnattu, mutta kyllähän moni varmasti kävisi edes kurkkaamassa, jos tästä tietäisi.
En tiedä, onko tässä osittain syynä ikäpolvi-asia. Ja sori, en siis ole nyt vetämässä mitään mummokorttia esiin, mutta kyllä monet meidän ikäisistä ainakin aluksi suhtautuivat blogeihin vähän "epäillen" silloin alkuaikoina (myönnän, niin minäkin). Että onko niin, että meidän sukupolveen kuuluville se some-julkisuus ei ole niin itsestään selvä, "normaali" asia, kuin esim. yllä kommentoineen Annan sukupolvilaisille? Onhan tietysti meidänkin ikäisten blogeja paljon sellaisia, jotka ihan avoimesti omalla naamallaan kirjoittavat, mutta silti. En tiedä, tommoinen "selitys" tuli mieleen. Enkä mä kyllä varmasti laittaisi blogiin omia kuviani juurikaan, vaikka täällä julkisemmin esiintyisinkin :)
Tämä on kyllä tosi mielenkiintoinen aihe, jäin oikein miettimään tätä enemmänkin sen jälkeen, kun ton postauksen kirjoitin. Kun kuitenkin allekirjoitan ihan kaiken, mitä kirjoitan ja kaikki on totta. Ja puhun samoista aiheista ihan julkisesti ystävien, kavereiden, perheen ja työkavereiden kanssa. Ja silti tänne blogialustalle näistä on mukavampaa (ja rentouttavampaa) kirjoittaa miettimättä, kuka näitä lukee. Kyllä mä uskon, että lähimmät ja tutuimmat ihmiset välittömästi tunnistaisi mun ajatukset ja tyylin täältä. Mä luotan siihen, että ne kivat ja fiksut tyypit sanoisivat mulle, jos täällä hengaavat. Ja lopuista ei loppujen lopuksi ole sitten niin väliksi :)
Ihan totta, voi meidän kanssa Annukka <3 Jossain vaiheessa olisi kyllä tosi kiva tavata ihan oikeassakin elämässä! Nyt kivaa viikonlopun jatkoa, palataan taas!
Omassa blogissani monet syvällisemmät aiheet ovat jääneet luonnostasolle juurikin sen takia, kun tiedän tuttujen lukevan blogiani. Ja heistäkään juuri kukaan ei koskaan kommentoi. Kautta rantain sain tietää entisen esimieheni lukeneen blogiani ja nauraen kommentoineen vähän ilkeään sävyynkin yhtä tekstiäni parisuhteen töyssyistä. Tuo sai jotenkin itseni menemään entistä enemmän "sisään" ja niin on monta asiaa jäänyt luonnoksiin. Vaikka epäilen, ettei tuonkaan esimiehen (naisen) parisuhde yhtä ruusuilla tanssimista ole, joten varmasti ihan ns. joka päiväisestä aiheesta kirjoitin. Mutta enää ei ole paluuta entiseen, joten nyt on päätettävä annanko tuttujen lukijoiden pidätellä vai annanko vain mennä. Ymmärrän siis hyvinkin tarpeesi pysyä anonyyminä.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Onpa tosi tylsää, että olet saanut tutulta ihmiseltä tuollaista ilkeää naureskelua! En edes ole tullut tuota ilkeilypuolta niin paljoa ajatelleeksi, mulla ehkä enemmänkin kyse on siitä, että koen tietyt aiheet sellaisiksi, että pitäisin kiusallisena, jos esim. mun opiskelijat olisivat niistä lukeneet.
PoistaOlisi tosi hienoa, jos pystyisit päästämään irti tuosta, että pidättelet itseäsi puhuttavia aiheita ja "joudut" jättämään niistä kirjoittamisen. Mutta ymmärrän sen kyllä hyvin. Sun blogi on joka tapauksessa hirmu kiva, niilläkin aiheilla mistä kirjoitat <3
Ihanaa viikonloppua sulle myös Tuija!
Oma blogoni on täysin hiljentynyt vähän juuri tästä samasta syystä, tiedän, että sitä käyvät lukemassa muutamat tutut (eivät koskaan kommentoi) ja muutama sellainenkin ihminen, jonka en välttämättä haluaisi sitä edes lukevan, joten en oikein ole osannut päättää, mitä sen kanssa teen... olen halunnut pysytellä anonyyminä, mutta se ei siis ole ihan täysin onnistunut... nyt tarttis vaan päättää, mitä teen jatkossa, jatkanko vai lopetanko kokonaan...
VastaaPoistaOlenkin miettinyt, että miksiköhän et ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan! Tosi tylsä juttu, että olet hiljentynyt tuosta syystä, olisi hirveän kiva taas päästä lukemaan sun blogiasi! Olen ihan varma, etten puhu pelkästään omasta puolestani, kun sanon, että toivon sun jatkavan.
PoistaKaikkea hyvää Anu, toivottavasti päätät vielä jatkaa kirjoittamista <3
Kiitos Emma kauniista sanoistasi, ne merkitsevät minulle tosi paljon! Katsotaan miten blogin käy, täytyy vielä miettiä... ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja tsemppiä arkeen!
Poista