perjantai 26. tammikuuta 2018

HARKITTUJA HERKKUJA RESEPTIPANKKI

Kevään yhtenä projektina on vähän uudistaa blogia, lähinnä viilata sen ulkoasua ja selkeyttää tuota tunnistehässäkkää. Jo pitkään mulla on ollut mielessä myös perustaa tähän rinnalle toinen blogi, joka toimisi reseptiarkistona. Törmään usein kivaan reseptiin, jonka laitan "to do" -listalle, mutta sitten oikean päivän koittaessa en enää löydä sitä mistään. Usein myös tekee mieli mainita jostain ruuasta tai lisukkeesta, mutta en näe tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta kokonaista postausta. Varsinkin lisukkeet ovat just tämmöisiä; saisin kyllä aikaan tekstiä kolme sivua (mä pystyn kirjoittamaan vaikka maitopurkista kymmenen sivua, jos sille päälle satun...), mutta en usko, että kukaan jaksaa lukea pikamarinoiduista fenkoleista kamalan pitkää stooria.

Nyt reseptipankki on perustettu ja se löytyy tästä osoitteesta. Pankissa on vasta yksi ohje ja se rakentuu ja kasvaa pikkuhiljaa. Siirrän sinne ohjeita täältä varsinaisen blogin puolelta pikkuhiljaa ja kirjaan myös ylös mielenkiintoisia reseptejä odottamaan kokeilua. Katsotaan nyt, kuinka kauan menee, että pankista mitään hyötyä kenellekään on, vai jääkö se vaan roikkumaan riesaksi tähän rinnalle. Jos niin käy, niin poistan sen vähin äänin...

Tämä nyt vaan tämmöisenä tiedonantona. Minä lähden nyt lääkäriin näyttämään häntäluutani, jonka loukkasin kipeästi kaatuessani liukkailla keskiviikkoaamuna. Ei ne taida sille mitään voida, mutta parempi käydä näyttämässä, just in case sieltä on mennyt jotain rikki vähän pahemmin... Viikonloppuna tiedossa lupailemani ruokapäiväkirja, olen sitä nyt tunnollisesti kasannut koko viikon.

Oikein kivaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille 💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!