lauantai 22. helmikuuta 2020

KOHTAAMISIA

Lapsi oli tällä viikolla kaverinsa kanssa vuorokauden tietokonetapahtumassa, jota vastustin henkeen ja vereen, mutta päätin lopuksi kuitenkin, että ihan ok. Tapahtuma vaikutti turvalliselta, kaveri on yhtä vastuullinen ja ihana kuin tuo omammekin ja sitten tärkeimpänä: sekä minulle, että varsinkin esiteinille on ihan älyttömän tärkeää, että alan vähitellen päästää irti ja hyväksyä sen, että meillä ollaan siirrytty uuteen aikaan. Kaikki meni tietenkin hyvin ja kaikki hyvä (minun tapauksessani erinomainen...) hösääminen ja stressaaminen menivät ihan hukkaan. On hienoa seurata näitä nykyteinejä; heidän elämänsä on niin erilaista, kuin omani silloin 70- ja 80-luvuilla. Mahdollisuuksia tehdä ja kokea on tuhat kertaa enemmän kuin silloin. (Tietenkin näin!) Minun lapsuuteni/esiteiniyteni hurjimpia juttuja oli se, että sain mennä Turkuun yksin junalla ja se, että sain synttärilahjaksi pienen mankan, jonka mukana tuli Baccaran kasetti, jonka isän sihteeri oli äänittänyt. Nyt mun oma lapsi hengaa Messukeskuksessa 24 tuntia putkeen ja tapaa kymmenen omaa idoliaan, joiden kanssa saa otettua selfien ja myös juteltua ihan rauhassa. Nämä kohtaamiset olivatkin kuulemma ihan parasta koko tapahtumassa, mikä kyllä lämmittää äidin mieltä. Tylsempää olisi ollut kuulla, että oli kiva pelata pleikkaa taukoamatta.

Mulla oli siis vuorokausi aikaa, jonka olin päättänyt viettää tapahtumapaikan lähistöllä, jos vaikka keskellä yötä tulisi hätäsoitto hakea kotiin (hah, näin jälkikäteen mietittynä). Varasin itselleni yhden hengen hotellihuoneen Helsingin keskustasta ja päätin, että vietän ajan itsekseni. Alustavia suunnitelmia tavata yksi ystävä oli, mutta ne menivät mönkään ihan loppumetreillä. Onneksi kuitenkin Marika oli laittanut mulle jo alkuviikosta viestin, missä oli ehdottanut tapaamista. Oli ihan mahtavaa vihdoinkin tavata ihminen, jota olen seurannut blogipuolella jo jonkin aikaa ja jonka kanssa viestittely kommenttipuolella on ollut ihanan tuttavallista rupattelua. Marikan kohtaaminen oli juuri sitä mitä tarvitsin tuona iltapäivänä; sen lisäksi, että totesin hänen olevan juuri niin mahtava tyyppi, kuin olin ajatellutkin ja oli tosi kiva jutella kaikesta mahdollisesta parin tunnin ajan, sain häneltä myös aimo annoksen vertaistukea tuona hetkenä, kun olin vielä aika hermoraunio siitä, että olin juuri "jättänyt lapseni heitteille" ja toisaalta tunsin ihmeellistä marttyyriutta siitä, että kukaan ei välitä minun panoksestani, kukaan ei arvosta minua ja ihan turhaan minä tässä raadan ilman, että kukaan sanoo edes kiitos. Haha, niin tyhmää - mutta kuitenkin varmaan aika inhimillistä! Kiitos Marika kohtaamisestamme (ei tule jäämään viimeiseksi!) ja rauhoittavasta keskustelusta sun kanssa ❤

Hajuvesi ei varsinaisesti liity tähän postaukseen mitenkään, paitsi että muistuttaa siitä, että itseään pitää hemmotella aina välillä!
Loppupäivän ja illan vietin itsekseni ja huomasin pitkästä aikaa kohtaavani myös itseni. Kyllähän mulla on aikaa olla itsekseni useinkin meidän suht rauhallisessa arjessa, mutta tosi harvoin sitä on tällä tavoin yksin koko iltapäivää, iltaa ja yötä. Että ei ole ketään lähimaillakaan. Olin ostanut (yhden käsilaukun lisäksi, kröhöm...) Akateemisesta (mun vanha "kotikirjakauppa") pari kirjaa ja lehden, joita lueskelin illan mittaan. Lounas oli ollut niin tuhti, etten jaksanut edes lähteä syömään (olin suunnitellut meneväni yksin hotellin ravintolaan), vaan vietin koko illan hotellihuoneessa lukien, syöden suklaata ja aina välillä miettien omaa elämääni, itseäni, äitiyttäni, bloggaamista, ihan kaikenlaista - kaikkea sitä, mitä normaalissa arjessa ei välttämättä tule mietittyä. Oli kiva kohdata itsensä pitkästä pitkästä aikaa ja päätyä siihen, että tapaamisesta jäi aika kiva olo. Mähän olen ihan kiva ja mielenkiintoinen tyyppi sitten kuitenkin, vaikka sitä välillä itse sen unohtaakin. Oli kivaa viettää aikaa mun kanssa


Jostain syystä olen aina halunnut päästä hotelliin, jossa olisi tämmöinen suihku, mistä näkyy huoneen puolelle. Tyypillistä, että kun vihdoin pääsin semmoiseen, olin siellä yksin :)
 Marikan kanssa jäi ottamatta yhteiskuva ja unohdin myös ottaa kuvan ihanasta salaatista ja varsinkin Sacher-kakkupalasta, jotka vetäisin myöhäiseksi lounaaksi. "Varsinainen ruokabloggaaja" totesin Marikallekin, kun viestiteltiin tapaamisen jälkeen. Mikä on muuten yksi semmoinen juttu, mitä paljon pyörittelin illan aikana itsekseni; että haluaisin ihan oikeasti keskittyä enemmän ruokajuttuihin täällä blogin puolella! Siis kaiken tämän muun lisäksi, en mä tätä höpöttelyäkään halua lopettaa tai edes vähentää. Mutta jotenkin siihen ruokapuoleen pitäisi päästä taas pitkästä aikaa enemmän kiinni!

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille! 
Mitä ajatuksia herättää tuo kohtaaminen oman itsensä kanssa? 
Tykkäätkö siitä, teetkö sitä usein vai pelkäätkö sitä?


4 kommenttia:

  1. Kun on omaa aikaa, sitä miettii, että mitä kaikella sillä ajalla tekisi, siivoisi, menisi leffaan, näkisi ystäviä, lötköisi kotona. Mutta ihanaa, että näitte Marikan kanssa, Marika vaikuttaa aivan supertyypiltä. Huippua löytää blogiystäviä. <3

    Muistan kun noin vuosi sitten olen yön hotellissa itsekseni, niin kivaa toki oli, mutta itselle tuli fiilis, että jaettu ilo paras ilo ja en oikein osannut olla. Kotona osaan sitten olla yksikseni mitä parhaiten.

    Oi niitä aikoja, kun Akateeminen oli se lähikirjakauppa, niitä vuosia muistellessa.

    Niin ja ihana tuo, että päivän päätteeksi jäi fiilis, että olet hyvä tyyppi, kuten olet. <3

    Sydämellistä kevään odotusta Emma. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika on ihana <3

      Akateeminen oli silloin aikanaan mahtava paikka, nyt on kyllä pakko sanoa, että aikamoinen pettymys. Mutta pakko siellä kuitenkin on käydä joka kerta, kun Helsingissä käy!

      Ihanaa kevään odottelua myös sulle Tiia <3 Ja muista, että meillä suunnitteilla myös meidän tapaaminen! Kunhan taas saan viimeisimmän stressipiikin laskemaan, niin viestitellään. Pus <3

      Poista
  2. <3
    kiitos kauniista sanoista <3!

    Varmasti tärkein kohtaaminen viikonloppuna on ollut se oman itsensä kohtaaminen, äitiretriitti :)

    Mukavasti jäi mieleen se, kun sanoit, että kaikki blogin kautta tulleet kohtaamiset ovat olleet mahtavia.
    Olen ehdottomasti samaa mieltä!
    Jotenkin (tässä iässä? /elämäntilanteessa? /niissä blogeissa joita lukee?) on avoimuutta ja elämäntäyteisyyttä, joiden kautta syntyy hienoja kohtaamisia.
    Ja on aina yhtä jännittävän-metkan-kutkuttavaa saada kasvot ihmiselle blogin takana. Huomata että kas! Kyllä on ihminen bloginsa näköinen, aito ja iloinen :)

    *

    ps. meillä teinit olivat selviytyneet heitteillejätöstään erinomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Jännittävää ja ihanaa oli huomata, että sinäkin olet juuri niin ihana, kuin olin odottanutkin. Ja just niinkuin puhuttiin; kun ei tarvitse jännittää, eikä miettiä, että kelpaanko tällaisena, niin kaikki on niin helppoa. Kuten meillä oli <3

      Peukku teinien selviytymiselle :D

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!