PARASTA LAUTASELLA JUST NYT

Yksi ihanimmista hedelmistä on nektariini, joita nyt taas löytyy kaupoista. Viimeisimmässä Maku-lehdessä oli kivoja leivontaohjeita, mutta en tiedä raaskinko - jotenkin nektariinit ovat parhaimmillaan ihan semmoisenaan. Tämän hetken ihan ehdoton aamupalaherkkuni on Valion kreikkalainen jugurtti myslillä, banaanilla ja nektariineilla ❤ Jos olen repsahtanut mansikoihin ja/tai mustikoihin, kuten just pari päivää sitten, myös ne pääsevät mukaan aamupalalle. Tuossa alla olevassa kuvassa ei tosin ole jugurttia, koska se oli päässyt loppumaan :) Paras eväs uimarannalle on valmiiksi kippoon paloitellut ja jääkaapissa jäähdytetyt nektariini- ja vesimelonipalat, suosittelen, jos et ole vielä kokeillut! Ja tällaisen evään meinaankin ottaa sunnuntaina mukaan, kun korkataan maauimalakausi perheen kanssa.

Niin ja kirsikat tietenkin, odotan niitä lähes yhtä suurella innolla kuin nektariinejakin. Niitä en nyt ehtinyt edes kuvaamaan, kun vuoden ensimmäinen litra sujahti parempiin suihin.

Parsakausi jatkuu ja vaikka aikaisemmin olen kirjoittanut, etten mene ihan sekaisin parsasta, niin tähän on nyt tänä vuonna tullut muutos. Tekisi mieli syödä sitä joka päivä ja nimenomaan vihreää parsaa. Melkeinpä parasta parsa on mun mielestä uunissa paahdettuna (225 astetta, n. 10 minuuttia) ja mausteena vain loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Kun nyt saataisi tuo meidän uusi grilli kasattua, niin parsa pääsee pujahtamaan siihen varmaan jo heti ensimmäisellä käyttökerralla. Mitenköhän valkoinen parsa suhtautuu grillaamiseen? Onko kellään kokemusta siitä?

Retiisit, ihanan kirpsakat retiisit kuuluvat kesällä lautaselle. Saahan niitä talvellakin, mutta ovat silloin yleensä puisevia ja mietoja (ja älyttömän kalliita), joten yleensä jätän ne ostamatta. Nyt oman maan satoa odotellessa täytyy vielä tyytyä hollantilaisiin tuontiretiiseihin, jotka nekin ovat ihan hyviä, mutta kyllä se omasta kasvimaasta napattu punainen pallukka vaan on yksi kesän parhaista herkuista!

Jostain syystä nämä Snapseedillä muokatut kuvat näkyvät täällä blogissa epätarkkoina,  mutta jos kuvan klikkaa auki, tarkkuuskin paranee!

No raparperi tietenkin! Lapsuuden ehdottomia kesäherkkuja oli isoäidin tekemä raparperikiisseli, mutta jostain syystä kiisselit eivät mua näin aikuisiällä kiinnosta. Itse käytän raparperia piirakassa ja teen siitä myös välillä juomaa. Omat raparperini ovat tällä hetkellä vähän kiukkuisia mulle, koska en ole antanut niille vettä tarpeeksi. Molemmat "puskat" ovat vielä aika nuoria, eivätkä selvästi jaksa kasvaa näin kuivassa täyteen komeuteen. Olen niitä nyt kastellut parin päivän ajan, jospa ne tuosta innostuisivat kasvamaan vävhän isommiksi. Ensi viikolla meinaan kyllä tehdä ekan piiraan, vaikka varret vielä ovatkin aika hentoja. Lapsuudesta muistan muuten myös sen, että järsin raparperia ihan semmoisenaan, raakana. Olin ihan hillitön happo-hullu pienenä, söin mm. sitruunoita kuten appelsiineja - jaiks, nykyjään ei kyllä enää pystyisi!

Tämä seuraava kaunotar ei vielä ole meidän lautasille päässyt, koska en ole löytänyt sitä mistään kaupasta. Maku-lehti kirjoitti kevään uutuudesta, varsikukkakaalista ja kovasti odotan, että pääsen maistamaan sitä. Mähän sekosin pari vuotta sitten ihan totaalisesti Broccolinista, eikä rakkauteni siihen ole vieläkään hiipunut. Uskon, että sen valkoinen serkku tulee hurmaamaan mut ihan samalla tavalla. Oletko jo törmännyt varsikukkakaaliin?

Kuva täältä

Grilliruokaa ihan kohta! Sitä on tarkoitus tehdä paljon tänä kesänä. Kuten viimeksi kirjoitin, en ole siinä mestari (en lähellekään) ja koska mieskään ei hommaa harrasta, niin meillä yleensä syödään grillin herkkuja tosi vähän kesän aikana. Nyt on iskenyt inspiraatio, että haluan opetella sitä tänä kesänä ja ostettiin just uusi grillikin sitä varten. Edellinen oli... hmmm, biovaara ja ongelmajätettä. Syy, miksi en ole grillaamiseen kauheasti syttynyt on aika yksinkertainen. Mä tykkään tehdä ruokaa niin, että siivoan koko ajan samalla. Inhoan sitä, jos ruuan jälkeen pitää ruveta jynssäämään keittiötä ja käynkin pöytään vasta, kun kaikki sotkut on siivottu. Koska tätä on tosi ärsyttävää muiden odottaa, musta on kehkeytynyt varsinainen mestari siinä ruuanlaiton aikana siivoamisessa. Grillaamisessa sotkut jää yleensä siivoamatta ennen syömistä ja myönnän, että niin mulla yleensä jää sitten sen grilli likaiseksi... Ja sen putsaaminen seuraavana päivänä on ihan yliällöä, mistä johtuen mun grilli onkin aikaisemmin ollut aikamoinen sikolätti. Tähän pitää keksiä joku systeemi ja taktiikka tänä kesänä!

Kesän ihanin kukkija ❤

Mitä sun lautaselta löytyy tällä hetkellä? 

Pus kaikille, jotenkin ihan mahdottoman hyvä fiilis just nyt.

Toivottavasti sullakin  💗

TÄNÄ KESÄNÄ AION...

Kirjoitin viime postauksessa siitä, etten ole mitenkään erityisesti kova kesäihminen. Tähän kun vielä lisätään Tuulan omassa blogissaan mainitsema kesähaikeus, joka minuunkin aina välillä iskee, niin joskus kesät on olleet mulle suorastaan vuoden ankeinta aikaa. Tämä on lähivuosina alkanut ärsyttämään mua ihan kauheasti; mulla on pitkä, upea kesäloma, jonka sitten saatan viettää ruikuttamalla, että onpa ankeaa... Ihan järjetöntä! Nyt on tosi monessa blogissa ollut kivoja kirjoituksia siitä, mitä kesällä meinaa tehdä ja tuli mieleen, että jospa mullekin tekisi hyvää vähän miettiä etukäteen, mitä kaikkea tänä kesänä voisi tehdä. Ettei vaan aina menisi päivä kerrallaan (sekin toki on ihanaa), mikä saattaa usein johtaa just siihen "ups, en ole kolmeen viikkoon saanut mitään aikaiseksi" -lopputulokseen. Ensin listaa oli vaikea miettiä, mutta kun pääsin vauhtiin, piti jo oikein toppuutella itseä, ettei tule liian suuria suunnitelmia tehtyä. Tässäpä siis mun kesän 2018 suunnitelmia ihan random-järjestyksessä!

Opettelen vihdoinkin grillaamaan. Vaikka kokkaan paljon, niin grillaamista en oikein koskaan ole oppinut. Nyt olen päättänyt paneutua asiaan ja kehittää ensi alkuun muutaman luottoannoksen ja kunhan ne saan toimimaan, voisi kehitellä jotain vähän monimutkaisempaa. Ensin kuitenkin pitäisi saada toi pari viikkoa sitten ostettu grilli ulos laatikostaan ja kasattua se...

Luuhaan lapsen (ja kavereidensa) kanssa kaikki 50 km:n säteellä olevat maauimalat läpi ja nautin niissä auringosta ja pulikoinnissa. En tykkää järvessä uimisesta, joten maauimalan allas sopii mulle paljon paremmin. Olen ollut lapsesta asti ihan hillitön vesipeto ja olen sitä edelleenkin; kun pääsen veteen, saatan porskia (tai lillua) siellä vaikka tuntitolkulla. Onneksi lapsi on samanlainen ja ollaankin uintipäivien jälkeen yleensä ihan rusinoita molemmat. Meressäkin olisi kiva tänä vuonna uida, viime kesänä en uskaltanut, kun oli niin älyttömän kylmää sekä vedessä että rannalla. Musta on tullut ton kylmän suhteen ihan nössö...

Mieluiten uin meressä ❤ (Kuva täältä)

En mieti kotiin liittyvää "to do" -listaa ollenkaan. Olen luonteeltani vähän semmoinen, että jos jotain pitää tehdä, en taatusti sitä tee, ellei ole ihan pakko. Mikä siinäkin on, en tiedä, mutta tänä kesänä olen päättänyt olla miettimättä tota nälkävuoden mittaista listaa. Teen sitten ex tempore jos teen ja jotenkin mulla on semmoinen kutina, että tällä taktiikalla lista saattaa jopa lyhentyä vähän. Tai sitten ei, mutta ihassama, ehtii ne sitten syksymmälläkin. Tai sitten seuravana kesänä... 😂

Luen kuin viimeistä päivää. Tämä homma ei kyllä edes vaadi listaamista, se tulee multa ihan luonnostaan. Varsinkin kesällä, kun on aikaa, kulutan kirjoja kuin sukkia; parhaassa tapauksessa menee yksi päivässä. Tätä iloa varten toivon edes vähän sadepäiviä, koska silloin sängyn päällä kirjan kanssa pötköttäminen on kaikista nautinnollisinta.

Pyöräilen. Mun polvet ei oikein tykkää fillaroinnista, mutta uskon, että kyse on vaan siitä, että niitä pitää vähän siedättää. Ensi viikolla on tarkoitus mennä pyöräostoksille ja sitten aloittaa pienten lenkkien tekeminen. Toivottavasti matkat pitenevät kesän kuluessa, mutta jos ei, niin ainakin tässä lähialueilla haluan fillaroida.

Okei, ehkä vähän yltiöromanttinen kuva... (täältä)

Laitan syömiset taas ruotuun. Pitkä (ja vaikea) talvi ja kevät saivat aikaan sen, että syöminen on ollut vähän mitä sattuu ja herkkuja on tullut popsittua ihan liikaa. Kesällä mun ei koskaan onneksi tee mieli mitään muita "nameja", kuin mansikoita ja herneenpalkoja ja niitä meinaan vedellä samaan malliin kuin aikaisempinakin kesinä. Nyt pitää kuitenkin saada syömiseen takaisin säännöllinen rytmi, yksinkertaisuus ja terveellisyys!

Käyn Helsingissä usein. Rakastan vanhaa kotikaupunkiani varsinkin kesällä ihan yli kaiken ja harmittelen aina kesän päätteeksi sitä, että en ole siellä luuhannut tarpeeksi. Tänä kesänä tähän saa luvan tulla muutos! Listan tähän kohtaan kuuluu ehdottomasti visiitti (ehkäpä useampikin) Allas Sea Poolissa, joka on meiltä vielä kokematta.

Kuva täältä

Teen perheen kanssa pari pientä kotimaan matkaa, en usko, että tänä kesänä päästään sen pidemmälle. Ehkä piipahdus Tallinassa tai Tukholmassa, mutta sitä pääsee miettimään vasta sitten, kun mies saa päätettyä oman lomansa ajankohdan. Tuttuun tapaansa hän antaa ensin alaistensa (varsinkin nuorten ja perheellisten) päättää lomat ja pitää oman sitten semmoisessa välissä, mikä muiden aikatauluihin sopii. Aikaisemmin tämä vähän ärsytti, mutta nyt olen jo tottunut tähän. Sitä paitsi arvostan kyllä tuota piirrettä hänessä, että ottaa muut huomioon. Ja koska mitään pidempää ulkomaan reissua ei kuitenkaan ole tiedossa, niin ei tämä aikataulun tietämättömyys niin kamalaa ole.

Tykkimäki kuuluu meidän perheen perinteisiin kesästä toiseen, eikä lapsi omien sanojensa mukaan ole vielä kyllästynyt kohteeseen, joten sinne suuntaamme tänäkin kesänä. (Kuva täältä)

Kirjoitan paljon. No okei, tiedän jo nyt, että tähän suunnitelmaan saattaa tulla muutos, varsinkin jos oikeasti ollaan aktiivisia ja puuhataan enemmän kuin aikaisempina kesinä. Moni blogi ja niiden lukija myös hiljenee kesän ajaksi tai ainakin vähentää kirjoittamista ja blogien lukemista, joten en tiedä, olisiko täällä edes lukijoitakaan. Mutta tarkoitus ei olekaan kirjoittaa, koska niin pitäisi tehdä, vaan koska haluan. Tykkään kirjoittamisesta ihan älyttömän paljon ja huomaan sen joka kerta tekevän mut onnelliseksi. Niinpä siis meinaan sitä tehdä, jos aikaa (ja aiheita) on.

No niin, onhan tässä jo tekemistä! Ihaninta tässä tietenkin on se, että mitään listalla olevia asioita ei ole pakko tehdä. Ja kun tähän vielä muistaa lisätä ne ihanat päivät, jolloin jo aamulla tietää, että tänään ei tapahdu yhtään mitään, niin kesä näyttää tällä hetkellä jo suorastaan houkuttelevalta. Tämä listan tekeminenhän olikin ihan loistava idea. Nyt pitää vaan saada viimeiset kokeet korjattua, jotta sen loman saa aloitettua kunnialla. Mun piti tänään lukea niitä jo aamusta lähtien, mutta innostuinkin kirjoittamaan. Onneksi korjattavaa on ihan maltillinen määrä ja vielä monta päivää aikaa.

Miltä sun lista näyttää? Vai tykkäätkö siitä, että et mieti lomapäivä etukäteen vaan teet, 

mitä mieleen juolahtaa? 

Ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa kaikille!

💗

KESÄ TOUKOKUUSSA

Huhheijaa tätä hellettä! Ja sitä, että nyt on toukokuu ja kesä on jo näin pitkällä. Aamulla töihin ajaessani huomasin, että lupiinit kukkivat. Siis lupiinit, jo toukokuussa! Rupesin miettimään, että mitä tässä sitten enää on jäljellä? Tarkoitan siis luonnon puolesta, kun kaikki on nyt jo näin pitkällä. Ihan hassua!

Kuva täältä

Lämpö on tuntunut ihan mukavalta, en ole vielä ehtinyt liikaa valitella, mutta nyt viikonloppuna aloitin marisemisen ekaa kertaa. Olimme ihanissa (ja aamuyön tunteihin kestävissä, huh...) 50-vuotisjuhlissa ja kuumuus alkoi haitata jossain vaiheessa iltaa, kun oli vähän parempaa vaatetta ja normaalia enemmän meikkiä. Ja muistin siinä illalla hikoillessani, että mähän kirjoitin tänne aika tasan kaksi vuotta sitten siitä, että en oikeastaan kauheasti tykkää kesästä. Kiireestä johtuen en nyt ala tuottamaan tekstiä samasta aiheesta uudestaan, vaan copypeistaan sen vanhan tekstin tähän. Niin ei varmaan "saa" tehdä, mutta teenpä nyt kuitenkin. Mun blogi, mun säännöt, eiks vaan!?

En ole koskaan ollut erityisen kesäihminen. En varsinaisesti inhoa kesää, päinvastoin - loma, vapaa-aika, joutenolo, kesäruoka, marjat, herneenpalot, uiminen, pitkään nukkuminen, matkustelu - kesässähän on vaikka mitä ihanaa. Jos kuitenkin voisin, poistaisin kesästä kaksi asiaa: liian lämmön ja ötökät. Ai niin, kolmaskin vielä, läpi vuorokauden kestävä valoisa aika. Tiedän, olen kummajainen.

Meitä ei ole kauhean paljon. Ihmisiä, joille kesä ei ole vuoden parasta aikaa. Aihe on semmoinen, mistä puhuminen Suomessa on liki mahdotonta. Jos sanot ääneen, että et ihan hirveän paljon tykkää kesästä, vastapuoli ottaa sen yleensä lähes henkilökohtaiselta tuntuvalla tavalla ja alkaa käännyttämään sinua niin kiivaasti, että uskonnollisten lahkojen kykyjenetsijät innostuisivat nähdessään moisen paatoksen.

Keskustelu alkaa yleensä (kuten Suomessa usein) sään ympärillä pyörien ja sitten jossain vaiheessa erehdyn sanomaan sen maagisen, väärän kommentin: "mun mielestä sais kyllä olla vähän viileämpää, en niin kauheesti tykkää kesästä". Vastapuoli toipuu tästä hetken henkeään haukkoen ja aloittaa sitten käännyttämisen.

"No mutta kaikkihan kesästä tykkää, herranjestas!!!!"
"Mä en mitenkään erityisen paljon."
"No mutta kaikkihan kesästä tykkää, pakkohan sunkin on siitä tykätä!!!!"
"Niin, no en vaan tykkää niin kauheasti."
"No mutta herranjestas, miten voi olla, että ei tykkää kesästä???"
"No mä nyt vaan en tykkää."
"Siis MITEN NIIN ET TYKKÄÄ????"
"En niin kauheasti nauti siitä, että on kuuma koko ajan."
"No mutta eihän täällä kuuma ole, etelässä sitä vasta sitten kuuma onkin."
"Mulle tämäkin on jo ihan riittävästi, en nauti kauheasti."
"No mitä sä sitten sinne Italiaankin lähdet kesällä, kuumahan siellä on."
"Juu niin onkin, mutta siellä on niin paljon muutakin. Reissussa se on vähän eri juttu."
"No mutta herranjestas... et siis tykkää lämpimästä..."
"Juu en."
"No mutta onhan se nyt ees kiva, että on valoisaa koko ajan."
"No oikeestaan ei ole."
"Siis mutta herranjestas, mitä????"
"Niin, ihanaa tietenkin, että aamulla ja päivällä on valoisaa, mutta musta olisi kiva, että illalla ja yöllä olisi pimeää."
"No voi herranjestas, toikin nyt vielä. Mutta siis että et tykkää lämpimästä..."
"........."
"Kai sä nyt sen oot kuullut, että ei lämpö luita riko?"
"JOO, olen kuullut, mutta kun EN VAAN TYKKÄÄ LÄMPIMÄSTÄ. Annetaanko jo olla??"
"Mutta kun mä en mitenkään pääse yli siitä, että et tykkää lämpimästä... Kun se on niin ihanaa."
"......."
"Sä kun olet biologi ja kaikkea ja kesällä luonto kukoistaa, niin pitäähän sun nyt tykätä kesästä!!!"
"KU EN VAAN S***NA TYKKÄÄ NIIN VOIDAANKO NYT H****TTI ANTAA ASIAN JO OLLA!!!!!!!!!!!!!!!"
"No ei nyt tarvi sentään hermostua......"

Tuli vaan tämä mieleen, kun meillä meni täällä aurinko pilveen ja hetkellisesti tuntui ihan kivalta tuo viileämpi ilma :)

Mites siellä, oletko kesäihminen vai samanlainen "kummajainen" kuin minä? 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille (helteestä huolimatta)  

💗

KIIRE

Kiire ja stressi - nuo nykyihmisen rinnalla jatkuvasti kulkevat kaksi kaveria. Monesti tuntuu siltä, että jotkut ihmiset suorastaan ylpeilevät sillä, kuinka kiire heillä jatkuvasti on; ikään kuin se olisi jonkinlainen täydellisen ihmisen mittari. Mitä kiireisempi, sitä tärkeämpi? Minä itse en todellakaan ajattele niin, vaan aika usein kiire omassa elämässäni on seurausta siitä, että olen jättänyt asioita tekemättä ajallaan ja kiire on suora seuraus saamattomuudestani. Olen saanut elämäni rakennettua sellaiseksi, että siihen ei normaalitilanteessa kuulu hoppuilu tai paikasta toiseen juokseminen kelloa vilkuillen. Ainoa säännöllinen kiireaika on aina koeviikon lopulla, kun korjaan hikipäässä kokeita viime tipassa ja silloinkin kyse on aina siitä, että olen jättänyt sen viime tippaan.

Nyt kuitenkin muutaman viime viikon ajan olen ollut ihan oikeasti todella kiireinen itsestäni riippumattomista syistä. Aikaa ei ole ollut mihinkään ylimääräiseen (kuten esim. blogien lukemiseen, saati sitten oman kirjoittamiseen). Käsittämättömällä tavalla meidän normaali, leppoisa elämä on hetkellisesti täyttynyt kaikenlaisella ohjelmalla, menoilla ja juhlilla. Lisäksi koulussa vuoden viimeiset viikot ovat aina täynnä tekemistä ja nimenomaan sellaista, jota ei voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Kirsikkana kakun päällä olin viikon Saksassa opiskelijaryhmän ja yhden kollegan kanssa - ihan mahtava viikko, mutta tietenkin täynnä ohjelmaa.

Mulla on yksi periaate ylitse muiden, sellainen mistä en tingi kuin äärimmäisessä hädässä. Se, että kiire loppuu iltaruuan jälkeen (joka meillä syödään yleensä klo 19 aikoihin) ja sen jälkeen en enää tee yhtään mitään. Ilman näitä illan paria rauhoitettua tuntia ja ajoissa nukkumaan menemistä en selviydy edes normaalista arjesta, saati sitten tällaisista hektisistä ajanjaksoista. Olen saanut tästä pidettyä kiinni (Saksa-viikkoa lukuun ottamatta tietenkin) ja sen takia olen suht täyspäinen, vaikka päivät ovatkin olleet hirveetä härdelliä. Vielä pitäisi puskea täysillä puolitoista viikkoa, sen jälkeen elämä tulee rauhoittumaan kuin seinään seuraaviksi yhdeksäksi viikoksi. Tai ehkä vähän lyhemmäksi ajaksi; mähän olen sellainen, että alan miettimään koulujuttuja jo heinäkuun loppupuolella ja vaivihkaa silloin aloittelen myös seuraavan lukuvuoden suunnittelun ja tuntien miettimisen. Ihan vaan sen takia, että tykkään ja olen loman siinä vaiheessa jo yleensä valmis palaamaan töihin. On ihanaa, että on niin kiva työ, että sitä alkaa kaipaamaan lomalla ❤

Edelliseen postaukseeni liittyen pari sanaa: kiitos kommenteista ja kiitos niistä muutamasta ihanasta sähköpostista, mitkä sain kirjoitukseeni liittyen. Kaikki on taas ihan hyvin, ainakin hetkellisesti. Olen miettinyt, että oliko sana masennus liian voimakas - en oikein osaa, näin tilanteen taas mentyä ohi, löytää itsestäni ihan oikeita masennuksen merkkejä, mutta kuten Tuula viisaasti kommentoi, jokaisella masennus näyttäytyy erilaisena ja kaikilla on "oikeus" olla masentunut omalla tavallaan. Uskon, että oma apeuteni liittyy vahvasti vaihdevuosivuoristorataan, mutta lupaan tarkkailla itseäni ja hakea apua, jos näyttää, että sille on tarvetta.

Postauksen epätarkat kuvat (eivät liity aiheeseen mitenkään) ovat Saksan viikon ainoalta vapaalta iltapäivältä, kun ehdin kierrellä kaupungilla itsekseni. Kaipasin noiden hedelmä- ja vihanneskojujen luona omaa keittiötäni ihan älyttömästi; kuinka ihanaa olisikaan, jos meilläkin olisi samanlaisia pikkukauppoja joka paikassa! Ostin mukaani ison pussillisen meheviä persikoita, joita söin hotellihuoneessani iltaisin (heh, ja sotkin kaksi paitaa niistä valuvalla mehulla, joten loput persikat söin nakuna 😂). Parsaa oli tarjolla kaikkialla, kaupoissa, kojuissa ja jokaisen ravintolan listalla. Viimeisenä iltana söinkin elämäni parhaan parsa-annoksen, josta räpsäisty kuva ei kyllä anna oikeutta sille. En vieläkään oikein "kehtaa" kuvata ravintolassa, varsinkaan jos seurueeseen kuuluu useampi henkilö.

Ihanaa toukokuun loppupuolta kaikille! On hassua, että on jo ihan täysi kesä, vaikka kouluakin on vielä jäljellä puolitoista viikkoa. Saas nähdä iskeekö joku takatalvi, vai tuleeko tästä pitkästä aikaa lämmin, aurinkoinen ja pitkä kesä.

Nähdään ja kuullaan taas pian 💗

MASENNUSTA JA MANSIKOITA

Mansikathan eivät varsinaisesti liity tähän aiheeseen mitenkään, mutta otsikkoon piti saada mukaan jotain positiivistakin ja kaupasta mukaan tarttuneet Espanjan mansikat piristivät mieltä sen verran, että päätin hehkuttaa niitä täälläkin. Eiväthän ne miltään tietenkään maistuneet, mutta...

Noin, siinä se tuli heti alkuun - negatiivisuus. "Ei ne miltään kuitenkaan maistuneet", onpa hyvä tapa suhtautua asiaan! Tällaista tämä on ollut lähikuukaudet, mutta korostetusti nyt ihan lähiviikkoina. Olen negatiivinen, kärttyinen ja peruspessimisti ihan kaikkeen mahdolliseen liittyen. Ja väitänpä, että jollain asteikolla mitattuna myös masentunut. Jotenkin kuitenkin tunnen, ettei mulla ole "oikeutta" käyttää sanaa masennus, koska en ole ihan oikeasti oikeasti masentunut. Vai olenko? Missä kulkevat alakulon, apeuden, v***tuksen ja masennuksen väliset rajat? Sitä olen miettinyt tässä lähipäivinä saman aikaisesti, kun olen yrittänyt suoriutua yllättävän kiireisistä härdelliviikoista.

Olen kokenut masennuksen moneen otteeseen lähipiirissäni, nähnyt sen erilaiset ilmenemismuodot ja ymmärtänyt, että sille ei voi tehdä mitään muuta, kuin hoitaa sen alkulähteitä. Kaikki tuntemani tapaukset ovat olleet sellaisia, että se alkulähde on ollut niin rankka, että juuri sen takia tunnen huonoa omaatuntoa maristessani tästä. Koska olen kuitenkin samanaikaisesti edelleen ihan valtavan onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä mulla on elämässäni. Tiedostan muutamat lapsuuden ja menneisyyden jutut, jotka voisivat jotain masennusoireita aiheuttaa, mutta ei tässä ole kyse siitä. Kyse on helkkari soikoon vain ja ainoastaan niistä saakelin vaihdevuosioireista, jotka näemmä nyt vyöryvät päälle oikein urakalla. Ja mä kun luulin, että pakastiraivarit oli jotain isoa ja dramaattista, haha!

Jos on yksi asia, mitä inhoan ylitse muun, se on aiheeton nalkuttaminen, raivoaminen ja äksyily. Silloin saa rageta, kun on aihetta ja toki esim. kumppanille saa välillä kilahdella ihan turhan päitenkin ja purkaa vaikka ärsyttävää työpäivää sillä tavalla. Mutta sellainen jatkuva negatiivinen suhtautuminen toiseen ja aiheettomista asioista räjähtäminen - ei kuulu meidän perheen tapaan elää. Paitsi näköjään nyt vuodesta 2018 alkaen... Sydän jätti pari lyöntiä tyhjää ja taas käynnistyttyään alkoi särkeä ihan älyttömästi tänä aamuna, kun lapsen ekat sanat mulle olivat "taas sä äiti sanoit tolleen negatiivisesti". Sanoin tyhmästi ennen kuin toinen oli ehtinyt kunnolla edes herätä!! Ja tuntuu, että mies on hokenut "ei se mitään" -mantraa nyt jo ties miten pitkään vastauksena mun loputtomiin anteeksipyytelyihin, jotka aina onneksi kuitenkin muistan sanoa räjähdyksen jälkeen.

Fyysiset oireet kestän edelleen (tai siis inhoan niitä, mutta se on kuitenkin vaan fyysistä), mutta tämä mielialapuoli alkaa vähitellen ottaa aivoon ja isosti. Jos kaikki ei ota nuppiin armottomasti, se apeuttaa. Jos joku ei apeuta, se aiheuttaa muuten vaan negatiivisia ajatuksia. Jos jotain pitäisi tehdä, en taatusti saa sitä tehtyä, ellei kyse ole jostain välttämättömästä. Ja silloinkin joudun ponnistelemaan, että saan aikaiseksi. Jos mahdollista, jätän tekemättä. Ja jos teen, teen sen niin rimaa hipoen, että voisi osallistua jo limboamisen maailmanmestaruuskisoihin. Ajattelen koko ajan kaikkea, mitä pitäisi tehdä ja mitä olen jättänyt tekemättä ja ruoskin itseäni saamattomuusangsteissani. Yhtenä aamuna sitten taas herään ihan innoissani ja energisenä kaikesta mahdollisesta, kunnes taas illalla (tai ylihuomenna) huomaan, että samaa vanhaa tää taas onkin...

No okei, pakko nyt sen verran lieventää, että ei tämä nyt ihan koko ajan tällaista ole! Mutta sen verran usein kuitenkin, että on tunne siitä, että koko ajan. Jotain tälle pitää siis tehdä ja aika pian, koska ei tällaista jaksa kukaan. Tai jos joku jaksaa vapaaehtoisesti, niin ihmettelen kovasti! Eli kyllä tässä nyt on aika vähitellen mennä lääkärin kanssa juttelemaan, vaikka hormonihoidot eivät ajatuksena niin kauheasti miellytäkään. En voi ihan käsi sydämellä sanoa yrittäneeni kaikkia luomu-metodeja - sehän tässä myös mättää; tiedän, millä keinoilla oireita voisi yrittää lievittää, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi sitäkään...

Tästä tuli nyt harvinaislaatuisen sekava, pessimistinen ja synkkä postaus, mutta menkööt nyt näin. Mulla oli mielessäni ihan selkeä punainen lanka tähän kirjoitukseen, mutta koska mies ja lapsi kävivät toistuvasti katkaisemassa mun ajatukset (ja yritin olla räjähtämättä niille sen takia, haha), niin en saanut pakkaa kasaan. Kaipa se on välillä ihan ok sekoilla täälläkin?

Ja loppuun kyllä pakko todeta positiivisesti, että kyllä noi mansikat liittyy asiaan sitten kuitenkin. Iloa elämään tuovat edelleen pikkuasiat, kuten vaikkapa se, että ihan pian saa syödä päivittäin kotimaisia mansikoita ja herneenpalkoja.

Kuva täältä

Kyllä tämä tästä 💗