HELLO, HEINÄKUU!

Tämä kesä on kyllä niin poikkeuksellinen, että en moista muista kokeneeni. Olen ihan häkeltynyt siitä, kuinka kiva kesäkuu oli ja varsinkin siitä, että kerrankin en heinäkuun alkaessa miettinyt salaa, hiljaa mielessäni, että pian tämäkin kesä loppuu, luojan kiitos. Kun tein listan kesän to do -jutuista, ajatuksenani oli keksiä mahdollisimman paljon asioita, joiden avulla saan kesästä vähän siedettävämmän kuin mitä se yleensä on ollut. Ja nyt hupsista, reilu kuukausi myöhemmin huomaan, että en ole sitä edes tarvinnut, koska on ollut niin kivaa ihan ilman listojakin. Olen mielestäni löhönnyt ja laiskotellut suurimman osan kesäkuuta ja silti näyttää siltä, että olen tehnyt jo vaikka mitä, vaikka tässä postauksessa on vain osa kaikesta.

Olen lukenut, kuten arvasinkin. 15 kirjaa tähän mennessä ja yöpöydällä odottavasta pinosta päätellen luku tulee elokuun puolivälissä olemaan paljon suurempi. Olen pyöräillyt maltillisesti ja huomannut, että polvet kestävät, mutta perse ei 😂 Hitto, tuntuu että tarvitsisin satulan tilalle nojatuolin... eli kesän tavoitteena oli siedättää polvet, mutta hoito kohdistuukin nyt ahteriin. Olen käynyt lapsen kanssa Hämeen linnassa. Ollaan käyty tutussa maauimalassa pari kertaa, mutta ei olla vielä päästy pitkälle eli uusia paikkoja ei ole tullut kokeiltua. Olen hyväksynyt tyynesti kuumat aallot lähes joka yö ja valvonut niiden kanssa ihan rauhallisesti. Olen katsonut enemmän futista, kuin mitä arvasin katsovani. Olen ollut tyytyväinen keskeneräiseen pihaamme ja puutarhaamme ja alkanut ajatella asiaa niin, että ehkä se ei olekaan keskeneräinen, vaan hyvä just näin. Olen keksinyt sekoittaa kaurapuuroon Saksasta ostamaani hasselpähkinätahnaa (vajaa rkl annokseen) ja ripauksen kookossokeria (1/2 tl annokseen), päälle pensasmustikoita. Ihana puuro! Samaa tahnaa näkyy löytyvän myös Ruohonjuuresta, suosittelen kokeilemaan! Olen kävellyt lapsen kanssa hiekkatien laitaa pysähtyen joka toisella askeleella syömään metsämansikoita. Olen grillannut, tehnyt Huli huli -kanaa, leiponut suklaahippukeksejä ekstrasuklaalla, syönyt mansikoita, herneitä ja kotimaisia (kesäkuussa!!) vadelmia miettimättä, kuinka paljon niihin taas menee rahaa.

Uintireissulle ei tarvita muuta evästä, kuin herneenpalkoja ❤ (ja äiti, joka ei rohmua lapsen herneitä, vaan antaa hänen syödä kaikki itse, kuten tässä harvinaisessa kuvanottotilanteessa pääsi käymään)

Olen pitänyt huolen siitä, että nälkäkiukku on pysynyt kaukana minusta, ei pelkästään lapsesta. Yleensä kesällä päivän syömiset ovat olleet ihan retuperällä, mistä on näin jälkeenpäin mietittynä seurannut ongelmia. Koska kokkaaminen kaksi kertaa päivässä ei alkukesästä kauheasti napannut, olen käynyt lapsen kanssa hävyttömän monta kertaa lounaalla ravintolassa. Rahaa tähän tietenkin on kulunut, samoilla euroilla olisi voinut piipahtaa vaikka Tallinnassa. Mutta mitä iloa on olla Tallinnassa hyvällä mielellä yhden päivän ajan, jos on kiukkuinen kesän kaikki muut päivät? No, ulkona syöminenkin alkoi kyllästyttää ja olemme siirtyneet takaisin kotiruokintaan.

Kesällä riittää tosi pieni ja simppeli lounas, koska aamupala tulee syötyä niin myöhään.

Biologina olen ollut huolissani siitä, että pölyttäjiä (ja muitakin hyönteisiä) on ennätysvähän. Salaa mielessäni olen kuitenkin ollut tästä helpottuneen huojentunut, koska tosi paha ötökkäfobiani on yksi syy siihen, miksi en yleensä niin kauheasti nauti kesästä. Olen ihmetellyt luonnon kauneutta ja sitä käsittämätöntä nopeutta, millä luonnonkukat ovat tänä vuonna kukkineet. Ihmetellyt sitä, mitä loppukesälle enää on jäljellä, kun horsmakin kukkii jo!

Olen lukenut Pauliina Vanhatalon kirjaa Toinen elämä ja ollut lähes järkyttynyt siitä, kuinka tarkasti minulle täysin tuntematon ihminen pystyy pukemaan sanoiksi omat tuntemukseni ja ajatukseni. En pysty vielä puhumaan kirjasta sen enempää, niin ihon alle se on mennyt. Tunnen kuitenkin, että tämän kirjan sysäämänä olen siirtymässä eteenpäin, poispäin siitä kipuilusta, jota mieleni on itsepintaisesti viimeisen vuoden ajan vastoin omaa tahtoani harjoittanut. Tunnen jo etukäteen valtavaa helpotusta. Tuntuu siltä, että jokin minussa on muuttunut jo parissa viikossa. Ostin kirjan itselleni, koska tiedän, että sen virkkeisiin, ajatuksiin ja oivalluksiin pitää palata vielä monta, monta kertaa.

Kun ihminen on nuori, hän luo valinnoillaan tarinaa itsestään. 
Kuka olen? Mitä tahdon? Mihin kuulun? Suurista ratkaisuista rakentuvat Elämän suuren kertomuksen koukuttavat käänteet, kunnes valinnat on tehty ja ote tarinasta kirpoaa. Sen pituinen se. Mitä tapahtuu, kun kertomus päättyy? Silloin alkaa toinen elämä. 
Nuoruuden päättäväisyydelle, impulsiivisuudelle ja haaveille ei tunnu enää olevan tilaa tai käyttöä - mutta mitä niillä sitten tekisi? Mistä aikuinen voi vielä unelmoida? 
Kuinka löytää olemassaololle suunta ja hahmo arjen rutiinien ja loputtoman toiston keskellä? 
Saako keski-ikäisestä ja -luokkaisesta perheenäidistä kiinnostavan päähenkilön? 

Onko myöhäistä oppia elämään ilman juonta? 

(kirjan esittelyteksti Adlibriksen sivulla)

Olen myös jo valmiiksi hyväksynyt sen, että tämä hilpeä kepeyden tunne ei tule välttämättä jatkumaan yli talven. Luonteeseeni kuuluu intoutuminen kaikesta uudesta; mikä tahansa uusi tunne, uusi ajatus tai toimintamalli saa mussa yleensä aikaan melko epärealistisen tämä tulee jatkumaan ikuisesti -fiiliksen. Mistä tietenkin seuraa usein pettymys. Olen alkanut ymmärtää tätä piirrettä itsessäni ja päättänyt, että sille pitää tehdä jotain. Pitää ottaa rauhallisemmin. Tuossa vähän aikaisemmin vihjailin ensi talveen liittyvästä postauksesta ja se liittyy just tähän: en halua tuudittautua siihen uskoon, että ensi marraskuussa olisi yhtä ihanaa kuin nyt. Mutta haluan myös jo etukäteen tehdä töitä sen eteen, että olisi edes vähän ihanampaa kuin viime talvena. Aiheesta lisää myöhemmin!

Mutta siis että nyt on vasta heinäkuu, herranen aika. Meidän perheen yhteinen loma alkaa ensi viikonloppuna miehen loman alkaessa ja viikonloppureissulla Sulkavan soutujen tunnelmiin. Sillä suunnalla kaksi yötä pienessä järvenrantahotellissa. Heinäkuussa on edessä tämän kesän vauhdikkaampi osuus, kun käväisemme pohjoisessa ja juuri ennen koulujen alkamista jokavuotisella Tykkimäki-reissulla. Tulemme miehen kanssa viettämään yhden viikon kentän laidalla Hesa Cupin pelejä katsoen. Sovittuna on myös ystävätreffejä ja siskonkin kanssa sovittiin tekevämme jotain. Ja sittenhän mun piti vielä ainakin ehtiä luuhamaan Helsingissä, mahdollisesti piipahtaa Tallinnassa tai Tukholmassa ja olla ajattelematta kaikkia niitä pikkuhommia, mitä täällä kotona pitäisi saada aikaiseksi.

Tämä kesä tulee loppumaan kesken! Näin ei ole käynyt koskaan, ihan uskomatonta!

Miten sun kesä on sujunut? Toivottavasti juuri sulle parhaalla tavalla 💗