VUODENVAIHTEEN MANTELITORTTU

No nyt on kuulkaa lomailtu! Joulu meni juuri niin pienesti kuin oli tarkoitettukin, vaikkakin ruokaa oli silti edelleen liikaa! Itselleni joulun maut eivät tänä vuonna olleet niin hyvää mieltä tuovia kuin yleensä, mitä vähän ihmettelin. Itse asiassa jo joulupäivänä olisin ollut valmis heivaamaan kaiken jouluruuan kompostiin (en sitä kuitenkaan tehnyt, älkää peljästykö) ja Tapanina räväytettiin oikein kunnolla ja syötiin kinkunjämien sijaan Tacoja!! Ja päätettiin, että tästä tuli uusi traditio, Tapanin Tacot! Suklaakaan ei ole maistunut entiseen malliin ja mun vaatekaapin jemmoista löytyy edelleen monta konvehtirasiaa. En oikein tiedä mitä niille pitäisi tehdä - heittää pois vai viedä vaikka loman jälkeen työpaikalle?

Joulun jälkeen olen ottanut just niin rennosti ja rötvästi, kuin pitääkin eli en ole tehnyt oikeastaan mitään. Eilen illallakin mietin, että mitäköhän tänään oikein tapahtui, kun tuntui siltä, että juuri olin herännyt ja sitten seuraavaksi olikin jo aika mennä nukkumaan! Ihan parasta! Mulla on yleensä paha taipumus tehdä tylsiä suunnitelmia loman varalle; että kunhan olen pari päivää lepäillyt, niin sitten ainakin siivoan jääkaapin ja järjestän ne kodinhoitohuoneen tasot (voisiko joku joskus mua muistuttaa, että tämä ihan oikeasti PITÄÄ tehdä jossain vaiheessa...). Harvemmin näitä tylsiä hommia jaksaa/viitsii kuitenkaan lomalla ruveta tekemään, joten seurauksena on huono omatunto, mikä on tietenkin ihan älytöntä! Tällä kertaa päätin, etten tee yhtään mitään ja siinä olen nyt onnistunut ihan 100% tehokkaasti. Olen nukkunut pitkään, jos siltä on tuntunut. Parina aamuna olen herännyt aikaisin ja ruvennut kirjoittamaan. Sitten on tietenkin pitänyt nukkua päiväunet, jotta päivän hereilläoloaika ei vaan pääse ylittymään 😊 Päivän ohjelmannumero on maksimissaan ollut kaupassa käynti ja kävelyreissu (vesisateessa, mutta so what). Iltaisin ollaan katsottu Star Wars -leffoja, jotta päästään ensi viikolla leffateatteriin katsomaan se uusin. Mä olen missannut ne kaikki kolme alkuperäistä silloin aikoinaan, joten on ollut ihan mahtava uppoutua niiden maailmaan. Olin ihan hurjan helpottunut, kun siitä Darth Vaderista kuitenkin löytyi hyvyyttä ja inhimillisyyttä! Hyvä voittaa aina ❤

Lomaa on vielä ihanasti jäljellä yli viikko, joten saattaa olla, että jotain vielä saan aikaiseksikin - tai sitten en ja jatkan tätä lörsöämistä loppuun asti. Ensi viikolle on kyllä sovittuna lapsen kanssa tuo leffareissu, HopLop -päivä ja ainakin yksi uimahallireissu, joten kyllä tässä sentään jotain tulee tapahtumaan. Mutta noitakaan ei ole laitettu kalenteriin, koska lapsi itse sanoi, että "ei äiti sovita mitään etukäteen, mennään sitten semmoisena päivänä, kun siltä tuntuu". Taisi olla loman tarpeessa hänkin!

Mutta hei, lupasin pakastinraivareiden jälkeen, että seuraavalla kerralla ruokaa! (Niin ja kaikille mahdollisesti huolestuneille, kaikki on nyt taas ihan ok ja pakastinkin on ehjä ja voi hyvin!) Lasketaanhan jälkiruokakin ruuaksi, eikö vaan? Meillä on tarkoitus viettää vuodenvaihde samalla pienesti -asenteella kuin joulukin, mutta aattoiltana varmasti kyllä tiedossa jotain kokkailua. Kerrankin päätin etukäteen testata jälkiruuan ja jaan sen tässä teillekin, niin ihana siitä tuli.

Täytyy sanoa, että on se Jamie Oliver vaan aikamoinen epeli! Olen aina tykännyt hänen tavastaan tehdä ruokaa ja suorastaan rakastanut kaikkia hänen keittokirjojaan (ja kröhöm, kuten arvata saattaa, multa löytyy melkein kaikki hyllystä...) Syksyllä silmäilin nopeasti kirjakaupassa hänen viimeisintä kirjaansa "5 aineksen ateriat" ja ajattelin ensin, että nyt ei nappaa. Olen yleensä aina pettynyt tämmöisiin parin aineksen reseptit -juttuihin, koska ne ovat joko a) todella tylsiä, tai sitten b) reseptin aikana paljastuu, että aineksia tarvitaan todellisuudessa kuitenkin 12 eli suurin osa pitää olla valmiina ruokakomerossa. Ei niin, että se olisi mulle ongelma, koska meidän ruokakomeron turvin selvittäisi mistä tahansa maailmanluokan katastrofista, mutta mua ihan periaatteen vuoksi ärsyttää ohjeet, joiden otsikko ei pidä paikkaansa. Mutta Jamie on onnistunut tässä(kin). Lainasin kirjan kirjastosta, koska ajattelin, että haluan kuitenkin silmäillä sen läpi ja hyvä että tein niin. Ruokakomerosta pitää löytyä vain suolaa, pippuria, öljyä ja punaviinietikkaa, kaikki muut reseptien raaka-aineet mahtuvat todellakin vain viiden aineksen listalle.

Ohjeet ovat ihanan simppeleitä, kuten Oliverin tyyliin kuuluukin. Välillä toki mennään helpolla eli raaka-aineissa saattaa yhtenä olla esim. valmista curry-tahnaa, mutta niin tällaisissa arkea helpottavissa ohjeissa pitääkin olla. Kaikkea ei aina tarvitse tehdä alusta alkaen itse (kuten esim. tuon alla olevan ohjeen voitaikinaa), hulluksihan sitä tulee muuten! Olen vakaasti päättänyt ryhtyä kirjojen ostolakkoon vuoden 2018 puolella, mutta tämä oli kyllä ihan pakko vielä tilata... Joten saatte varmaan jatkossa ihan "oikeitakin" ruokaohjeita ko. kirjasta, mutta nyt siis jälkkäri.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, en ole erityinen leipuri. Ja että yksi lempikakuistani on superhelppo mantelikakku. Tässä ohjeessa yhdistyvät kaksi suosikkiani: helppous ja manteli. Alkuperäinen ohje on nimeltään "mantelileivos", mutta kyllä minä tämän nimesin heti mantelitortuksi.

Jamie Oliverin mantelitorttu

100 g kuorittuja manteleita

1 rkl kuohukermaa (+ ylimääräistä vaahdotettuna tarjoiluun jos haluat)

1 1/4 dl tomusokeria (+ ylimääräistä sirotteluun)

2 kananmunaa

375g kylmää voitaikinaa

ripaus suolaa

Esilämmitä uuni 220 asteeseen.

Jauha mantelit monitoimikoneessa hienoksi. Lisää kerma, tomusokeri, yksi muna ja ripaus suolaa ja anna ainesten sekoittua tasaiseksi massaksi.

Puolita taikina ja muotoile siitä kaksi ympyrää. Sirottele ympyröille vähän tomusokeria ja kaulitse molemmat leivinpaperin välissä alle 1/2 sentin paksuisiksi.

Laita yksi taikinaympyrä vuoratulle pellille ja levitä mantelitahna taikinan päälle. Jätä n. kaksi cm tyhjää reunoille ja laske toinen taikinaympyrä manteliseoksen päälle. Painele varovasti kaikki ilmakuplat pois ja sulje reunat haarukalla

Voitele pinta munalla ja tee halutessasi terävällä veitsellä kuvioita tortun pinnalle. Paista uunin alatasolla 12 - 15 minuuttia, kunnes torttu on kohonnut ja kullanruskea.

Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja sirottele pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

(Koska kaupassa ei ollut voitaikinaa, käytin lehtitaikinaa ja jäin miettimään, että ovatko ne sama asia? Osaako joku leivontaguru valaista mua tässä asiassa?)

Kuten huomaatte, en noudattanut (taaskaan) ohjetta kirjaimellisesti ja tein tortusta neliön muotoisen. Pelkäsin pakastinepisodin takia tähtien mahdollisesti olevan vieläkin siinä asemassa, että on parempi mennä sieltä mistä aita on matalin ja jättää ympyröiden kanssa taiteilu johonkin toiseen ajankohtaan. Kun oli kaulinkin kädessä, niin kannattaa näinä päivinä olla hyyyyvin varovainen...

Makuun muoto ei kuitenkaan vaikuta ja tätä torttua meinaan kyllä tosiaan tehdä aattoiltana uudestaan, niin ihanalta torttu maistui. Sen jälkeen meillä aloitetaan herkkulakko koko perheen voimin. Yleensä en totaalilakoista ja kieltäytymisistä perusta, mutta nyt on kyllä tarvetta irrottautua sokerista ihan täydellisesti. Omalle kohdalleni en ole asettanut mitään takarajaa lakolle, tarkoituksena on jatkaa sitä tammikuun jälkeenkin, kotioloissa ainakin. Uskon, että sokerilla on vaikutusta myös vaihdevuosioireiden selättämisessä, raporttia pukkaa sitten keväämmällä.

Mutta nyt toivotan teille kaikille ihanaa vuodenvaihdetta ja loistavaa alkavaa vuotta 2018! Olen ihan hurjan tyytyväinen siitä, että palasin syksyllä blogin pariin ja olen tätä kautta tutustunut niin moneen ihanaan lukijaan ja kirjoittajaan. Kiitos kommenteistanne, jokainen niistä on merkinnyt mulle tosi paljon. Ja myös te, joista en ole vielä kuullut mitään, kiitos myös teille, että käytte lukemassa. Olette tärkeitä ihan jokainen ❤

Jatketaan ensi vuoden puolella! Pus 💗

KUN PAKASTIN RAIVON KOHTEEKSI JOUTUI...

Loppuvuodesta tulee yleensä mietittyä mennyttä vuotta ja ajatukset siirtyvät vaivihkaa seuraavan vuoden puolelle. Mulle varsinainen "uusi vuosi" koittaa aina elokuussa koulujen alettua; opettajan kalenteri elää vahvasti kouluvuoden aikataulujen rytmittämänä. Elokuun mukanaan tuoma arkirytmiin palaaminen pitkän loman jälkeen, lempivuodenaikani, syksyn, odottaminen ja uuden kalenterin aloittaminen kuuluvat minun vuodenvaihteeseeni paljon suuremmin, kuin joulukuun vaihtuminen tammikuuksi.

Toki uusi vuosiluku merkkaa myös paljon ja perinteisiin kuuluu - vahvemmin kuin elokuussa - menneen vuoden pohdiskelu ja tavoitteiden asettaminen seuraavalle vuodelle. En pidä mitenkään huonona asiana sitä, että tammikuun alussa aloitetaan uusia asioita ja pyritään ehkä hautaamaan jotain vanhoja tapoja tai tottumuksia. Kunhan vaan ei käy niin, että uudelle vuodelle asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia ja epärealistisia tavoitteita. Tein itse niin vuoden 2016 alkaessa ja vuosi sitten yritinkin pitää homman hallinnassa, kuten kirjoitin täällä. No, miten meni?

Meni hyvin ja huonosti, sekä että. Vuosi 2016 oli vähän tympeä ja itse asiassa niin myös tämäkin. Hapuilin aihetta tuossa vuoden takaisessa tekstissä ja hapuilen edelleen. Tai oikeastaan tänä aamuna hapuilu sai tietynlaisen päätöksen, kun tajusin jotain isoa. Ja pakko myöntää, että oivallus ei ollut mikään taivaat avaava ihana asia, vaan aika kipeä juttu. Aihe on niin henkilökohtainen, että mietin ensin jättäväni sen pois täältä blogin puolelta, mutta sitten rupesin miettimään, että miksi ihmeessä. Blogi on joka tapauksessa muuttunut viime kuukausien aikana, ruoka-aiheisia juttuja on ollut koko ajan vähemmän ja vähemmän ja olen mieluummin kirjoittanut elämästäni ja ajatuksistani. Joten miksen sitten tästäkin?!

Raivostuin tänä aamuna ihan silmittömästi. Siis oikeasti niin, että silmissä meinasi pimetä ja oli ihan hilkulla, etten alkanut kirkumaan tai potkimaan raivon kohdetta. Joka onneksi oli pakastin, ei ihminen! Naurattaisi, ellei melkein itkettäisi - en vieläkään tajua mitä tapahtui, mutta oikutteleva pakastimen laatikko napsautti jotain semmoista, mikä varmaan on ollut muhimassa jo pitkään. Taustaksi kerrottakoon, että vaikka olenkin luonteeltani temperamenttinen, en koskaan ole ollut semmoinen, että saisin raivareita. Ja nyt tänä aamuna tajusin, että olen ollut totaalisen rageemisen partaalla jo kuukausia tajuamatta kuitenkaan, mistä kiukku ja ärsyynnys kumpuavat. Ja nyt loppujen lopuksi se kaikki kiukku purkautui ulos tänä aamuna ja tosiaan, luojan kiitos kohteeksi valikoitui pakastin. Olin myös onneksi tuolla hetkellä yksin, mies oli jo lähtenyt töihin ja lapsi nukkui vielä.

Istuin raivarin jälkeen keittiön lattialla, pidättelin itkua ja ihmettelin, mitä helvettiä mulle oikein on tapahtumassa. Kunnes tajusin sen, vaihdevuodet. S***na!!! Vaikka oivallus nostattikin kiukun hetkellisiesti ihan uusiin sfääreihin, oli se loppujen lopuksi suuri helpotus. Olen jo pitkään tiennyt, että ne ovat alkaneet, mutta tähän mennessä olen (mielestäni) oireillut vain fyysisesti, enkä sitäkään mitenkään kauheasti. En ole tajunnut, että takaraivossa piilevä pieni kiukku ja ärsytys, ajoittaiset alakulon hetket, jonkinlainen jatkuva melankolia - että ne kaikki liittyvätkin tähän ikään. Tai olen sen toki jollain tasolla tajunnut, mutta en sitä, kuinka voimakas tuo muutos on ollut. Olen tapellut sitä vastaan ja selittänyt kiukkua ja alakuloa milloin milläkin. Ärsyttävä työkaveri, huono sää, ikävät uutiset maailmalta jne. Raivostuttavaa, mutta tavallaan helpottavaa. En olekaan tulossa hulluksi, en olekaan muuttumassa toiseksi ihmiseksi, en haluakaan muuttaa elämääni, vaan elämäni on muuttunut.

On ollut ahdistavaa olla joku muu, kuin minä itse. Kunnes tänä aamuna tajusin, että olen edelleen minä itse, ihan se sama ihana Emma kuin koko elämäni ajan, olen vain vähän erilainen nykyjään. Ei mun elämässä olekaan mikään hullusti, opiskelijat ja työkaverit eivät ole muuttuneet yhtään sen ärsyttävämmäksi, saati sitten läheiseni. Kaikki on ihan yhtä hyvin - ja monella tapaa paremmin - kuin pari vuotta sitten, minä itse vain katson elämääni, itsestäni riippumattomista syistä, eri suunnasta ja eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen edelleen minä itse, vaikka olenkin sitä vähän eri tavalla kuin aikaisemmin.

Ei tämä kivaa ole, ihan rehellisesti myönnän sen. En osaa vielä ajatella, että tämä on vain yksi vaihe elämästäni, että tälle ei voi mitään ja näin se naisen elämä menee. Paskat! Mä haluan peitota ja voittaa tämän ja siirtyä katsomaan elämääni siitä samasta ihanasta suunnasta kuin aikaisemminkin. Tai ei, eihän se ole mahdollista, suunta on väkisinkin muuttunut ikuisesti, mutta mun ei tarvitse jäädä tähän kohtaan, vaan voin siirtyä taas askeleen verran uuteen paikkaan, missä kaikki näyttää taas hyvältä ja positiiviselta.

Yhtäkkiä perinteiset uuden vuoden lupaukset eivät enää liitykään ulkonäköön tai laihduttamiseen, vaan siihen, että haluan vallata kehoni takaisin. En voi kääntää kelloa taaksepäin, en voi voittaa biologisia ja fysiologisia väistämättömyyksiä, mutta voin taatusti saada oman itseni takaisin sellaisena, että hymyilen taas itselleni ja elämälleni aamulla. Se ei taatusti tule olemaan helppoa, enkä tule koskaan enää tapaamaan sitä vanhaa minääni, mutta en enää suostu elämään tämän tilapäisen tyypin kanssa, joka mut tällä hetkellä on vallannut. Otan käyttöön kaikki mahdolliset aseet ja keinot, joilla voitan tämän. Se olkoot mun uuden vuoden lupaus.

                                              ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ***

Kirjoitin tämän aikaisin aamulla ja palasin lukemaan tekstin nyt pari tuntia myöhemmin. Sekavaa, poukkoilevaa ja osin ristiriitaistakin tekstiä, mutta tätä tämä on just nyt. En todellakaan meinaa ruveta vuodattamaan aiheeseen liittyen säännöllisesti, mutta tämä oli pakko saada ulos just nyt tänään, just tänä aamuna. Tiedän, että osa teistä lukijoista varmaan painii saman aiheen kanssa parhaillaan. Olisi ihan mahtavaa kuulla, miten te olette käyneet taisteluun vaihdevuosia vastaan?

Ja hei, sovitaanko niin, että ei kauheasti puhuta tästä muille? En tunne minkäänlaista tarvetta ruveta kailottamaan aiheesta työpaikalla tai edes perheen kesken (miestäni lukuun ottamatta, hän ansaitsee pienen selityksen lähikuukausista). Mutta täällä voidaan jutella aiheesta, jos siltä tuntuu. Tai sitten olla juttelematta, ihan mikä päivän fiilis nyt sattuu olemaankaan. Joohan!?

Ja ensi kerralla sitten jotain ruokaa liittyvää ja kepeää, mä lupaan!

Pus, kiitos kun jaksoit "kuunnella" 💗

PIENI JOULU JA SE AINOA OIKEA ROSOLLI

Joulu - rakas, mutta ehkä myös vähän raskas juhla. Olen aina ollut kovasti jouluihminen ja rakastanut siihen liittyvää suunnittelua ja odottamista, mutta vuosi vuodelta suunnitelmien toteuttaminen tuntuu aina vaan työläämmältä ja myönnän; jopa siltä, että kyseessä onkin lista velvollisuuksia, ei jotain kivaa, mitä haluan tehdä!

Joulu on toki aina ollut rauhoittumisen aikaa, perheen kanssa yhdessä oloa ja lasten riemua, mutta minun lapsuudenkodissani joulu on myös aina ollut suuri ruokajuhla. Meillä ollaan pidetty tiiviisti kiinni samoista, vuodesta toiseen toistuvista ruokaperinteistä, koskaan ei olla muutettu mitään, eikä juurikaan myös kokeiltu mitään uutta. Perheen kasvaessa jotain uutta toki on otettu mukaan, mutta vanhoista ei olla luovuttu. Nyt kun olen tänä syksynä ekaa kertaa vähän jopa kipuillut tulevien jouluvalmistelujen kanssa, olen tajunnut, että minä itse olen ollut yksi pahimmista "perinnehirmuista". Muistan joku 20 vuotta sitten, kun isäni yritti ehdottaa jotain pientä poikkeamaa jouluateriaan - sain ihan kauhean hepulin ja suunnilleen ilmoitin dramaattisesti, että siinä tapauksessa joulu on peruutettu ja minä en ainakaan tule kotiin sitten jouluksi ollenkaan. Heh, huomaan muuten nykyjään omassa lapsessani samaa draama-tyyppiä kuin itsessäni nuorena!

Koristelut, askartelu ja muu joulurekvisiitta ei koskaan ole ollut niin tärkeää, kuin ruoka. Aina toki syksyllä mietin ja suunnittelen kaikenlaista, mutta paria synnytyksen jälkeistä hormonihöyryistä joulua lukuun ottamatta meillä ei olla kauheasti panostettu kodin laittamiseen. En myöskään tykkää omassa kodissani pitää joulukoristeita esillä kuin parin viikon verran eli ne kaivetaan laatikosta pari päivää ennen aattoa ja raivataan pois viimeistään loppiaisena, joskus jo aikaisemminkin. Olisi toki ihana tehdä kodista semmoinen sisustuslehtijoulukoti, mutta en mä osaa!! Siivoan, pirskottelen Tolua ympäri taloa vähän normaalia viikkosiivousta enemmän, laitan esille ne tärkeimmät joulukoristeet ja ostan kodin täyteen hyasintteja ja amarylliksiä - siinä minun "joulusisustukseni".

Kuva täältä

Ruokaa mä kuitenkin osaan tehdä ja voi hyvää päivää, että mä sitä olenkin jouluisin tehnyt! Vuodesta toiseen teen liian monta ruokalajia ja kaikkea aivan liikaa. Vuodesta toiseen myös vannon joulupäivänä, että ensi jouluna otan iisisti. Ja nyt, tänä vuonna on koittanut se hetki, kun vihdoin ja viimein toteutan ton lupauksen ja teen meille ihan vaan pienen joulun. Vietämme aaton hyvin pienellä kokoonpanolla ja olemme kaikki sellaisia, että joulupäivän lounaan jälkeen jouluruuat eivät enää kauheasti kiinnosta. On siis täysin järjetöntä ostaa ja tehdä sitä ruokaa (kuten olen vuodesta toiseen tehnyt) hillitön määrä, ihan vaan in case jos se sattuisi loppumaan kesken... Varsinkaan, kun kaupat ovat nykyjään auki myös joulupäivinä (mikä on mun mielestä ihan älytöntä) eli jos porkkanalaatikko (tai whatever) loppuu kesken, sitä voi käydä ostamassa lisää. Olen tehnyt tiukan kauppalistan, josta tänä vuonna meinaan pitää kiinni punajuuren ja porkkanan tarkkuudella. Ei siis niin, että jos listassa lukee 6 punajuurta, niin ostan kuitenkin 9 - ihan vaan varmuuden vuoksi... En myöskään meinaa tehdä kuin ne "välttämättömät" jouluruuat, jätän jopa meidän normilistalta pois juttuja. Huh, tunnen itseni suorastaan kapinalliseksi ja olen onnellisen järkyttynyt siitä, että olen vihdoinkin osannut tehdä tämän päätöksen :)

Meidän joulu näyttää tänä vuonna tältä. Yleensä meillä tuo kalapöytä on huomattavasti runsaampi, koska se on juuri se, mitä rakastamme yli kaiken, mutta nyt tänä jouluna mennään pienesti. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että teen tärkeimmät itse: graavaan lohen ja teen rosollin, lasimestarin sillin sekä laatikot. Itse en syö jouluruokia koskaan ennakkoon, joten haluan, että kaikki aattona syöty on oikeasti ihanaa ja juuri sellaista, kun se aina aikaisemminkin on ollut. Jälkiruokaperinnettä meillä ei ole, eikä kukaan sitä oikeastaan kaipaakaan. Suklaa riittää yleensä tosi hyvin, tänä vuonna tarjolla on myös joulumarkkinoilta ostettua taatelikakkua.

Graavi lohi

Kylmäsavustettu lohi

Lasimestarin silli

Matjesilli (eli ns. ravintolafile) 

Rosolli

Keitetyt perunat

Joululimppu, hapankorppu & Mustaleima Emmental

***********

Kinkku & kinkun paistoliemi

Porkkanalaatikko

Lanttulaatikko

Punajuurilaatikko (jos jaksan tehdä...)

Purkkiherneet

Paistetut perunat 

(kalapöydästä ylijääneet)

************

Joulumarkkinoilta ostettu taatelikakku

Suklaata

Veikkaan, että meidän pieni porukka säilyy hengissä tällä ruokamäärällä ja toivottavasti tänä vuonna (tai siis yleensä vasta ensi vuoden puolella) en joudu heittämään pois ylijäänyttä ruokaa. Tai varsinkaan pakastamaan sitä - hep, käsi ylös, kuka oikeasti on tehnyt kesäkuussa pakkasesta löytyneestä porkkanalaatikosta kasvispihvejä tai syyskuussa edellisen joulun kinkusta pizzaa??? Jos olet, niin nostan sulle kyllä hattua!

Jokaisella on ne pari the jouluruokaa, joita ilman ei voi olla. Minulle ne tärkeimmät ovat lasimestarin silli ja rosolli - molemmat itse tehtyinä ja just meidän perheen perinnereseptin mukaan. Jaan teille tähän loppuun meidän rosollin ohjeen, joka on niin ihanaa, että sitä tekisi mieli syödä useamminkin kuin jouluna. En kuitenkaan koskaan sitä tee, koska haluan säästää sen siihen yhteen päivään ja siihen hetkeen, kun lautasella on laadukkaita keitettyjä perunoita, graavattua lohta ja hapankorppua, lasimestarin silliä ja tätä rosollia. Pöydässä ne rakkaimmat ihmiset, kiire on väistynyt ja vastaan kahdeksatta kertaa lapselle, että joulupukki tulee varmaan joskus sitten aika pian ruuan jälkeen. Siinä se on, minun paras jouluhetkeni 💓

Se ainoa oikea rosolli

6 porkkanaa

1 juuriselleri

7 etikkapunajuurta

5 maustekurkkua

(oliivi)öljyä

suolaa

reilusti persiljasilppua 

Keitä porkkanat kuorineen ja anna jäähtyä. Kuori jäähtyneenä.

Pese juuriselleri, viipaloi noin sentin siivuiksi ja kiehauta kypsäksi. Laita viipaleet jäähtymään talouspaperin päälle (imee liian kosteuden). Kuori jäähtyneenä.

Kuutioi kaikki ainekset noin sentin kuutioiksi. Jos teet tämän vaiheen ennen rosollin kokoamista, säilytä kuutioita jääkaapissa erillisissä rasioissa.

Sekoita noin puoli tuntia ennen tarjoilua, lisää loraus öljyä, ripaus suolaa ja reilusti persiljasilppua. Anna vetäytyä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

Kuva täältä

Rosollia syödään meillä myös joulupäivän aamuna, kun ensin on nukuttu pitkään ja hartaasti. Aamu(päivä)pöytään katetaan lohta, kylmää kinkkua, rosollia ja joululeipää. Sitten onkin jo aika mennä päiväunille :)

Loppuun vielä vinkki ensi joulua silmälläpitäen. Tilasin tänä vuonna Annalta itse tehdyn raakasuklaajoulukalenterin. Kalenteriaika meni jo, muta täältä löydät tarkempaa tietoa joulukalenterin sisällöstä sekä tiedot ensi vuoden joulukalenterin ennakkotilaamiseen. Suosittelen lämpimästi, suklaat ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja olenkin osan säästänyt joulupöytään.

Minä lähden nyt tekemään viimeiset lahjaostokset ja jonottamaan ruokakauppaan. Iltapäivällä aloitan kalojen valmistelun, joulukoristelun lapsen kanssa ja taidanpa vielä leipoa miehelle Englantilaisen hedelmäkakun, hän esitti tällaisen ylläritoiveen tänä aamuna. Aika monta vuotta ollaan menty yhdessä ja nyt vasta hänelle tuli mieleen, että tuota kakkua olisi kiva saada jouluna :)

Kuva ja kakun resepti täältä

Toivotan teille kaikille ihanaa, rauhallista ja onnellista joulun aikaa! 

💗

MIKSI LIIKUNTA JÄI?

Kun aikaisemmin syksyllä kirjoitin kolme juttua laihduttamisesta, oli mielettömän kiva huomata, että suurin osa muutama vuosi sitten tekemistäni tärkeistä ja isoista muutoksista tuli jäädäkseen ja voin olla tosi tyytyväinen itseeni. Silti olen ollut aika tyytymätön ja vähän vihainenkin itselleni jo pidemmän aikaa, koska tietyissä asioissa olen päästänyt itseni repsahtamaan. Elämäntapamuutoshan ei ole täysin onnistunut, jos muutos ei muutu tavaksi ja rutiiniksi. Toisaalta yritän ajatella - ja täytyykin ajatella näin - että projekti on vielä kesken. Miten se nykyajan suosituin mantra nyt menikään: ole itsellesi armollinen... Joo, tottahan tuo on. Mutta mun projekti kyllä kosahti siihen, että otin ton neuvon vähän turhankin kirjaimellisesti. Olin tosi tosi tosi armollinen itseäni kohtaan ja pikkuhiljaa jätin pois just ne uudet tavat, jotka eniten edellyttivät epämukavuusalueella olemista.

Liikunta jäi. Ei kokonaan, mutta se säännöllinen liikunta, josta sain niin paljon energiaa ja hyvää oloa. Sitä suren - ja myönnän, se on just se, mitä olen märehtinyt koko syksyn ajan sen sijaan, että olisin ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut uudestaan. Ihan sohvaperuna en onneksi ole ollut, arkiaktiivisuuteni on tyydyttävällä tasolla. Olen lähes koko päivän jalkeilla ja koulupäivän aikana tulee käveltyä yllättävän paikan, kun ei istu opettajan pöydän takana kaikkia tunteja. Lisäksi olen käynyt satunnaisilla joogatunneille ja kävelylenkeillä. Mutta ei tämä pelkästään riitä!

En ole luonteeltani kateuteen taipuvainen tyyppi. En ainakaan sellaiseen negatiiviseen, ikävän sävyiseen kateuteen, joka tukahduttaa kaiken positiivisen ympäriltään. Myönnän kyllä usein olevani vähän kade monesta asiasta; toisten ihmisten laulutaidosta, kyvystä säästää rahaa joka kuukausi edes pikkaisen, paremmasta autosta, kahden viikon etelänlomasta joka vuosi, pitkistä kiharoista hiuksista ja ei enää niin roikkuvista tisseistä. Ja kaikesta muusta tällaisesta ei niin kauhean tärkeästä. En kuitenkaan myrkytä itseäni tai muita näillä ajatuksilla, ne vain välillä tupsahtavat mieleeni ja pitävät yleensä sisällään myös hyvän mielen sen toisen puolesta. "Vau, onpa upeaa, että osaat laulaa noin hyvin!". "Ihanaa, että pääsette taas reissuun!".

Yksi asia kuitenkin on, josta olen ihan oikeasti kateellinen. En tästäkään ilkeällä tavalla, mutta sillä tavalla syvästi kateellinen. Kyse on ihmisistä, joille liikunta on tavalla tai toisella osa arkea, elämäntapa ja välttämättömyys. Haluaisin niin olla tuollainen ihminen ja eniten tietenkin ärsyttää se, että kysehän on loppujen lopuksi vain omasta itsestäni ja saamattomuudestani.

Joo, voisin ruveta selittelemään, että ei silloin 70-luvulla vanhemmilla ollut tapana kannustaa lapsia liikkumaan tai roudata harrastuksiin. Ja että ei tällä ruumiinrakenteella musta mitään juoksijaa tai taitoluistelijaa olisi voinut tullakaan. Tai että koulussa liikunnanopettaja sitten lopulta tappoi kaiken viimeisenkin innostuksen liikuntaa kohtaan nolaamalla mut Eltsun kentällä kaikkien nähden, kun juostiin tonniviissatasta. Näitähän riittää.

Liikunnan ilon löytäminen (ja sen ylläpitäminen) aikuisiällä ON vaikeaa. Mutta en suinkaan ole ainoa keski-ikäinen nainen, jolla on taustallaan noi kaikki "hyvät syyt". Kyse on ollut omista valinnoistani, omista tekemättä jättämisistäni, omasta mukavuudenhalustani - raaka tosiasia, mutta näin se vaan on. Kuten kirjoitin aikaisemmin, ehdin elää aikaa, jolloin liikuin enemmän, jopa niin, että koin myös sen liikunnan nautinnollisuuden ja koukuttavan vaikutuksen. Miksi sekin aika meni ohi? Ihmettelen vaan...Enkä ihan suoraan sanottuna keksi vastausta tohon, mutta nyt näitä kirjoittaessani olen myös tajunnut sen, että on turha jäädä märehtimään asiaa. Vielä joku aika sitten ajattelin, että mun pitää ensin löytää joku The Vastaus tähän, jotta homma ei lössähtäisi sitten taas uudestaan. Jep jep, not gonna happen! Nyt olen lopettanut asian märehtimisen ja lähtenyt liikkeelle. Projekti on käynnistynyt! Hitaasti, tosi hitaasti ja matalan kynnyksen kautta, mutta liikkeellä kuitenkin!

Vaikka ruokavalio onkin mun mielestä laihtumisen, hyvän olon ja hyvinvoinnin tärkein juttu, niin ainakaan mulla se yksin ei riitä. Kun luen aikaisempia kolmea kirjoittamaani juttua aiheesta huomaan, että ruokapuolella mulla ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa viilattavaa isoissa jutuissa enää. Toki aina voi parantaa, aina voi syödä vähän vähemmän herkkuja jne., mutta siinä vaiheessa kun liikunta jäi, kilot alkoivat myös hiipiä takaisin ja energiatasot laskea. Eli ei auta kuulkaa selittelyt, ei auta höyrytetty parsakaali, ei auta mikään muu kuin kaivaa trikoot kaapista ja lähteä liikkeelle. Nyt ei enää auta tekosyyt ja mullahan niitä on riittänyt. Olen suorastaan Tekosyiden Kuningatar, kuten kohta huomaat.

Nyt ei ole tarkoitus pilkata ketään, ei ketään muuta kuin itseäni. Ajattelin, että mulle tekisi hyvää jatkoa silmällä pitäen kirjata nämä ylös muistutukseksi; jotta näkisin ja muistaisin konkreettisesti, kuinka älyttömiä tämä ovat. Ja haluan myös korostaa, että tiedän ja ymmärrän, että ihan oikeita, todellisia syitä liikkumattomuuteen on. On fyysistä sairautta, joka rajoittaa kaikkea liikkumista. On masennusta, joka kahlitsee sinne sohvan pohjalle. On kahden vuoden valvotut yöt huonosti nukkuvan lapsen kanssa, josta aiheutuva väsymys lamaannuttaa niin, että pelkistä arjen pakollisista tehtävistä suoriutuminen on lähes ylitsepääsemätöntä. On kolmen lapsen yksinhuoltaja, jolta puuttuu tukiverkosto ympäriltään ja joka ei vaan pääse lähtemään koskaan mihinkään. Mun mielestä on vastuutonta näille ihmisille sanoa, että "kuule, kyllä se mieli siitä kirkastuu, kun vaan lähdet liikkeelle" tai "teet kato semmosen intervallitreenin siinä vaiheessa kun vauva torkahtaa, keskimmäinen istuu potalla ja vanhin katsoo Pikku Kakkosta". Eli korostan, että tämä lista on tarkoitettu vain niille, joilla ei ole mitään todellisia esteitä lähteä liikkeelle! Tällaisia tekosyitä minä olen kehittänyt vuosien varrella ja voin kuulkaa kertoa, että nämä kaikki toimivat tosi hyvin...

Heittäydy marttyyriksi. Totea päivällä töissä ollessasi, kuinka mahtava sää ulkona on ja mieti koko päivä, että jos mulla nyt olisi vapaapäivä, niin lähtisin taatusti heti lenkille. Mut en mä nyt voi, kun on pakko olla täällä töissä. Jos sää on hyvä vielä kotiin tullessa, niin muista, että kohta kuitenkin sataa eli et enää kuitenkaan ehdi.

Uhriudu. Kyllä mä muuten lähtisin jumppaan, mutta mies ei ehdi kotiin viiteen mennessä, joten mun on ihan pakko jäädä kotiin lapsen kanssa. Tosiasiassa 10-vuotias olisi ikionnellinen, jos lähtisit ja antaisit sen edes hetken pelata pleikkaa ihan rauhassa niin, ettet ole koko ajan mäkättämässä siitä, kuinka "sunkin tekisi hyvää mieluummin vaikka liikkua kuin vaan möllöttää sitä ruutua".

Uhriutuminen toimii myös ruuanlaittoon liittyen. Kyllähän mä muuten olisin jo joogassa, mutta kun noille pitää tehdä ruokaa, joten en voi lähteä. Tässä vaiheessa kannattaa aktiivisesti unohtaa se, että pakastin on täynnä annosrasioihin pakattuja valmiita ruokia. (Ei ne kyl varmaan osaa käyttää mikroa...!)

Ei mulla ole sopivia varusteita. Oikeasti mulla ainakin on enemmän urheiluvaatteita, kuin kolmella jumppaohjaajalla yhteensä (koska niiden hankkiminen "herättää kivasti inspiraation aloittaa sen liikkumisen..."). Siltä varalta, että mietit, ettei kuitenkaan ole oikeaa kokoa, niin kyllä niitäkin löytyy - noin plusmiinus kymmenen kiloa molempaan suuntaan tästä nykyisestä.

Mitähän ne ajattelee musta siellä salilla, kun en osaa mitään. Tämä on paha - tämän edessä hiljenee jo hetkeksi. Tosiasiassa kuitenkaan kukaan ei katso sua, vaan keskittyy vain omaan tekemiseen. Sitä paitsi olet saanut ohjausta liikkeiden oikein tekemiseen ainakin 15 kertaa ja sulla on valmiiksi just sulle tehty saliohjelma (neljä sellaista). Ei siis toimi tämäkään.

Meidän olisi ehdottomasti pitänyt hankkia koira! Kyllä mä sitten lähtisin säännöllisesti lenkille, kun olisi pakko. Tosta kissasta ole mitään hyötyä, makaa vaan sohvalla tai sitten juoksee pihalla hiirten perässä. Ei se musta mitään välitä!

Mä oon niin huonossa kunnossa, etten voi mennä siihen jumppaan. Niin, paha tähän on käydä väittämään vastaan yhtään mitään... mistäköhän toi mahtaa johtua?

Mä oon niin kankea, etten pärjää joogassa. Edelleen - mistäköhän toi mahtaa johtua? Ja sitä paitsi, joogata voi ihan kuka tahansa, vaikka olisi kuinka kankea.

Just luin jostain, että sen Les Mills -jumpan uusi ohjelma lanseerattiin jo kaksi viikkoa sitten. Kannattaa varmaan mennä vasta sitten, kun se seuraava tulee, että pääsen kärryille heti alusta lähtien. Tähän en edes itse osaa lisätä mitään, tämä on niin käsittämätön...

Inhoan pimeässä ajamista ja koska se jumppa loppuu niin myöhään illalla, niin joudun ajamaan siinä pimeässä. Tämä toimii Suomessa lähes ympäri vuoden. Kesällä tähän voi laittaa vaikka ikävästi häikäisevän ilta-auringon (paistaa nääs meidän leveyspiireillä aina matalalta!).

Söin vähän huonosti aamulla / lounaalla / välipala jäi välistä. Tää on tosi hyvä! Ei voi liikkua, jos energiat on vähissä. Tohon voi vaihtaa tarpeen tullen myös "söin liikaa" - ei täydellä mahalla liikkuminen tunnu kivalta. Ja muista, että varsinkin jos ajattelit mennä uimaan, se voi olla jopa vaarallista!

Ja sitten vielä bonuksena loppuun paras, joka toimii joka tilanteessa ja kaikkialla. En mä nyt tänään. Mikä minä aikuinen ihminen olen mitään kellekkään mitään selittelemään??? En mä vaan nyt tänään. Tätä kannattaa kokeilla, jos mikään muu ei toimi. Been there, done that - tämä toimii aina!

Mites te muut? Onko lisättävää?

Jos olet vähääkään samassa tilanteessa kuin minä, älä missään tapauksessa ajattele, että "nyt mä ryhdistäydyn ja aloitan sen liikunnan - siis tammikuun eka päivä sitten loman jälkeen"! Lähde liikkeelle nyt heti! Mä olen nyt saanut pikkuhiljaa kankeasti aloitettua liikkumiseen taas ja voin kuulkaa kertoa, että olo on ollut ihan mahtava. Tietenkin myös fyysisesti, mutta myös henkisesti - olen tosi tyytyväinen, että sain pitkän tauon jälkeen selätettyä sen "liikuntamörön" ja heivattua kaikki noi tekosyyt romukoppaan. Just tänä aamuna olen itse asiassa menossa taas aamujoogaan ❤ Kirjoittelen vielä ennen joulua siitä, miten päästä liikkeelle pitkän tauon jälkeen. Mutta nyt ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, älkää uuvuttako itseänne joulustressillä!

Reipasta päivää kaikille 💗

MAMMAN TOMAATTIKASTIKE

Olen ihan oikeasti tosi positiivinen ihminen, enkä yleensä jaksa kauheasti valittaa asioista. Varsinkaan niistä, mihin itse en pysty vaikuttamaan. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, jolloin positiivisuus ärsyttää ja tekee mieli vaan äristä kaikesta. Jokainen tsemppilause ja -ajatus tuntuvat siltä, että tekisi mieli huutaa! Tiedättehän, tartu hetkeen ja nauti kaikesta. Että kaikella on tarkoitus ja jokainen hetki merkitsee. Jos saat säkillisen sitruunoita, niin tee limpparia. Just joo.

Kuva täältä

Kun tiistaina ajoin kotiin (onneksi sentään valoisaan aikaan) ja lunta pyrytti niin, ettei tietä erottanut maisemasta, jengi ajoi ylinopeutta säästä huolimatta, tie oli liukas kuin luistinrata (sen monen sentin loskalumen alla) ja vastaan tuli ainakin 40 metriä leveä (no vähintään!!!) aurausauto, täytyy sanoa, että siinä oli kuulkaa limonaadit kaukana. V***tti niin, että näköä haittasi ja kun olin todennut selvinneeni hengissä auran kohtaamisesta, mieleen välähti hetki Sisiliassa puolitoista vuotta sitten. Että mitä jos asuisin siellä (tai yleensäkin Italiassa), enkä tässä hiton Mordorissa, jossa luntakaan ei voi tulla silleen nätisti kuin Disney-elokuvissa, vaan joka kerta kyseessä pitää olla yliliioiteltu hengissäselviytymissuoritus.

Okei, siinä vaiheessa, kun pääsin (hengissä, kuten huomaatte) kotiin, olin jo ehtinyt rauhoittua ja huomata, kuinka kaunis maisema onkaan, kun metsä ja maa ovat valkoisia (vaikken tosin edelleenkään erottanut maisemasta mitään muuta kuin valkoista). Mutta olin myös ehtinyt miettiä sitä, että vaikka on tärkeää olla positiivinen, niin kyllä välillä on ihan oikeutettua ja aiheellista huutaa autossa täyteen ääneen "£#%&/$¤&&...." (sensuroitu...). Aina ei voi olla joka hetkessä täysin tyyni ja zen, vaan välillä pitää saada raivota ja inhota omaa elämäänsä ihan täysillä.

Ja myöskin ajatella, kuinka ihanaa oikeasti olisi asua tähän aikaan vuodesta Italiassa. Maa, joka on lähinnä sydäntäni Suomen jälkeen, johon voisin kuvitella muuttavani eläkepäivinä. Nukkuisin aamulla myöhään, heräisin rauhassa ja pulahtaisin meidän huvilan pieneen uima-altaaseen aamu-uinnille, söisin aamupalan, kävisin kylällä ruokakaupoilla ja torilla, juttelisin paikallisten mammojen kanssa, tulisin kotiin päiväunille ja sen jälkeen alkaisin tehdä jotain ihanaa, yksinkertaista ruokaa. Ja mies siinä päivän mittaan puuhailisi jotain muka hyödyllistä ja istuisi sitten kanssani syömään illallista huvilan terassille auringon laskiessa. Odottaisimme sitä, milloin lapsi tulee perheineen tervehtimään meitä ja kippistäisimme naapurin isännän valmistamalla punaviinillä.

Kuva täältä

Kuva täältä

No niin, sitten heräsin ja lähdin kolaamaan pihaa lumesta. Mutta ei yhtään mahdoton ajatus, ei yhtään! Ja siinä sitä s****nan märkää ja paksua lunta kolatessani muistin, että en ole aikoihin tehnyt maailman parasta tomaattikastiketta ja päätin siinä silmänräpäyksessä, että tänään on sen aika.

Tämä kastike on yksi keittiön kivijaloista; siitä pystyy tekemään vaikka mitä. Kyseessä on kastike, johon jokaisella italialaisella mammalla on oma (salainen) resepti ja kaikki ihan yhtä hyviä. Ohje on naurettavan helppo, mutta juuri siinä helppoudessa se vaikeus piileekin. Soosin keittäminen vaatii malttia, kärsivällisyyttä ja aikaa. Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään pikaruoka! Teen tätä yleensä jättisatsin kerrallaan ja pakastan sitten eri kokoisissa erissä. Tämä on ihan täydellistä pizzan täytteeksi (yleensä, jos mulla on tätä kastiketta tai jaksan tehdä tätä ennen pizza-perjantaita, niin teen itselleni simppelin Margaritan). Jos kastikkeeseen sekoittaa paistettua jauhelihaa ja malttaa hauduttaa vielä jonkin aikaa, ihan paras spagettikastike on valmis. Pikaruokaa tästä saa sekoittamalla soosin joukkoon purkin tonnikalaa. Lihapullat muhivat kastikkeessa aivan ihaniksi. Mikä tahansa kasvis rakastaa tomaattikastike-mozzarella -gratinointia uunissa. Lasagne ei onnistu ilman tätä ja valmiista tortellineista tai ravioleista saa kastikkeen avulla ihan super-ruokaa hetkessä. Jos raaskii, tätä voi varmasti myös laimentaa keitoksi, mutta itse en ole siihen ryhtynyt, koska ajattelen kastikkeen täyteläisten makujen menevän silleen vähän hukkaan. Ja hei, parhaimmillaan kastike on tietenkin (Italiassa siinä huvilan terassilla nautittuna) spagetin, hyvän juuston, tuoreen basilikan ja viinilasillisen kera!

Ohje on aika epämääräinen! Yrttien määrä on vähän makuasia, joten sun täytyy itse maistella kastikkeen poristessa, mikä määrä miellyttää eniten. Aloita pienemmällä määrällä ja lisää sitten noin tunnin hauduttelun jälkeen mausteita, jos siltä tuntuu. Oma reseptissä mainittu "ripaukseni" on noin teelusikallisen verran.

Mamman tomaattikastike ❤

2 keskikokoista sipulia

2-4 valkosipulin kynttä

reilusti oliiviöljyä

2 purkkia tomaattimurskaa (Mutti!)

suola, mustapippuri

sokeri

ripaus timjamia

ripaus rosmariinia 

pari ripausta oreganoa

pari ripausta basilikaa

2 laakerinlehteä

(tomaattipyrettä)

Silppua sipuli ja kuullota sitä matalalla lämmöllä reilussa lorauksessa oliiviöljyä. 
Raasta valkosipulit mukaan ja jatka hauduttamista hetken aikaa. 
Lisää ripaus suolaa ja sokeria.

Lisää tomaattimurska ja huuhtaise molemmat purkit pienellä määrällä vettä (lisää myös se). 
Mausta yrteillä, pippurilla, pienellä määrällä suolaa ja sokeria, kiehauta, laske lämpötila ja anna porista tunnin verran. 
Hämmennä välillä ja tarkkaile tarvitaanko pieni loraus vettä.

Maista kastiketta noin tunnin kuluttua. Tarkista suola, pippuri ja muut mausteet. 
Jatka porisemista ainakin tunnin verran. Mitä pidempään, sen parempi! 
Mikäli kastike uhkaa kuivua, lisää loraus vettä. Jos soosi tuntuu liian vetelältä, lorauta sekaan pieni määrä tomaattipyrettä.

Mulla oli jääkaapissa valmiita sieni-ravioleja, sekä jotain perustortellineja (aurinkokuivattu tomaatti?), jotka kiehautin nopeasti, kaadoin voideltuun uunivuokaan, lappasin kastiketta päälle ja kuorrutin komeuden Emmental-raasteella ja yhdellä mozzarellapallolla. Uuniin gratinoitumaan n. 225 asteeseen vartiksi. Lisäksi alkuviikosta kypsennettyjä broilerinfileitä, sekä porkkanaa, paprikaa ja kurkkua. Ihan kelpo arkiruoka :)

Kuva on mitä on; nälissään pimeässä räpsäisty kännykkäotos. Ei sitä tässä pimeydessä kykene parempaan - varsinkaan, jos on päivällä kohdannut maantiellä ainakin 60 metriä leveän aurausauton (vai oliko se peräti 80...?) 😂

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille 💗

AAMUJOOGA ❤❤❤

Kirjoitin aikaisemmin syksyllä joogasta ja siitä, kuinka hyväksi se saa minut tuntemaan. Se tuntuu toki myös hyvältä, mutta kaikesta jäykkyydestäni ja kömpelyydestäni huolimatta tunnen itseni joogatunnilla (ja varsinkin sen jälkeen) myös hyväksi, suorastaan yli-ihmiseksi - siis omalla mittapuullani mitattuna. Haaveilemani kotona tehtävä aamujoogahetki on vielä ajatuksen asteella ja se iltaryhmä, mistä tuossa tekstissäni mainitsin, on jäänyt pois - tämä pimeä aika on semmoinen, että en saa illalla lähdettyä yhtään mihinkään. Suurimpana selityksenä syynä on pimeällä ajaminen, mutta kyllä mulla tänä syksynä on liikunnan skippaamiseen liittynyt kaikki mahdolliset muutkin tekosyyt. On suorastaan kamalaa, miten vähän olen itseäni saanut liikkeelle viime kuukausien aikana (tästä tulossa juttu lähipäivinä) ja se kyllä tuntuu olossa kaikin tavoin. Nyt onkin alkanut projekti tämän asian suhteen!

Nyt kun mulla on alkanut koulussa helpompi jakso, olen kartoittanut kaikki lähialueen jumppa- ja joogapaikat ja löysin kuin löysinkin sekä joogastudion, että jumppapaikan, missä molemmissa on tunteja aamuisin ja aamupäivisin. Eli just sitä, mitä mä tarvitsen nyt. Jumppaan pääsee myös virtuaalitunneille, joten ihan jokaiselle haluamalleni päivälle löytyy jotain! Koska aamut ja aamupäivät ovat olleen aina mulle parasta aikaa liikkua, niin nyt ei ole enää mitään estettä tai mahdollista tekosyytä sille, että lähtisin liikkeelle!

Eilen olin ensimmäistä kertaa joogastudiolla aamupäivän Hot Yin -joogassa ja voi hyvät hyssykät (öööh, kuka sanoo noin???) että oli ihanaa!! Olen vähän arastellut ajatusta lämmitetystä salista, koska en ole lämmön (enkä hikoilun) suurin ystävä, mutta 30 asteen lämpö ei yhtään haitannut. Okei, mulla oli kyllä liikaa päällä, mutta siihen osaan nyt sitten varautua ensi kerralla. Selitykseksi niille, jotka eivät tunne joogan eri muotoja: Yin-jooga keskittyy lihasten sijaan sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään lantion alueen kireyden poistamiseen. Yin-joogan perusperiaatteena on harjoituksen tekeminen lihakset mahdollisimman rentoina, jolloin vaikutus kohdistuu sidekudoksiin. Venytykset ovat pitkiä, useita minuutteja kestäviä, sillä sidekudokset tarvitsevat aikaa venyäkseen. (suora lainaus täältä) Suosittelen Yin-joogaa kyllä ihan kaikille, vaikka joogaa muuten aristelisikin. Siinä ei siis tehdä mitään vaativia, varsinaisesti voimaa vaativia liikkeitä, vaan pääpaino on ihanan pitkillä venytyksillä. Mutta kyllä mulla tänään aamulla tuntui myös lihaksissa! Olen huomannut, että myös moni jumppapaikka tarjoaa Yin-joogaa lukujärjestyksessään, joten tunteja luulisi löytyvän, vaikka varsinaista joogastudiota ei lähistöllä olisikaan.

Olisipa ihana joskus päästää johonkin tämmöiseen paikkaan joogaamaan! (Kuva täältä)

Vielä kun oppisin keskittymään harjoitukseen ja "hiljentämään" pääni sisällä riehuvan höpöttäjän, niin olisin tyytyväinen! Mutta olen päättänyt, etten tästä (enää) ota stressiä, se varmaan tulee sitten aikanaan, kun harjoituksessa käy riittävän usein. Niinpä annoin eilen ajatusten vaeltaa venytysten aikana ihan rauhassa ja ehdin miettiä joulupöydän kalatarjottavat, abien tunnin sisällön ja lapsen joululahjojakin kävin mielessäni läpi.


Siis miten ihana ja energinen olo mulla olikaan koko päivän! Ihan kuin joku raskas villaviltti olisi karistettu harteiltani ja kerkesin päivän mittaan ihmetellä moneen kertaan, miksi liikunta taas kerran oli jäänyt pois mun elämästä! Huomasin illalla myös sen, kuinka levollinen ja hyvä fiilis mulla oli siitä, että olin tehnyt jotain jo päivällä. Olen näköjään kehittänyt syksyn mittaan aikamoisen itsensäruoskimis-stressin siitä, että en jaksa lähteä iltaisin jumppaan/joogaan ja eilen tätä fiilistä ei ollut, pelkkä tyytyväisyys itseensä. Aika mahtavaa!

Kuva täältä

Aamulla liikkuminen toki vaatii melkoista aikatauluttamista ja miettimistä; pitää muistaa pakata mukaan työvaatteet, meikkipussi, hiusten väkerrystarvikkeet jne. Lounaseväitä ei voi ottaa mukaan (pitäisi varmaan hankkia semmoinen kätevä, pieni kylmälaukku), vaan ne pitää käydä ostamassa kaupasta jumpan jälkeen. Mutta en kyllä näistä pienistä logistisista ongelmista viitsi valittaa, koska mulla kuitenkin on mahdollisuus harrastaa jotain ennen töitä.

Oletko sinä aamu- vai iltaliikkuja? Ihanaa tiistaita kaikille 💗

HAJA-AJATUKSIA

En ole edes ihan varma, onko tuollaista sanaa olemassakaan. Mutta jos kerran on haja-asutusta, niin miksei myös haja-ajatuksia? Ainakin mun pään sisällä on tällä hetkellä ihan yhtä autiota ja pimeää kuin haja-asutusalueella. Mielessä olisi kaikenlaisia aiheita, joista kirjoittaa, mutta sanat eivät tunnu löytävän ulos tuolta pimeästä yläkerrasta.

Huh, kuulostaapa rankalta - pimeä yläkerta :) Älkää ymmärtäkö väärin, viikon juhlat ja itsenäisyyspäivään herkistyminen vaan ovat imeneet tämän tyypin ihan kuiviin. Maanantaina oli ihan mahtavan hauskat juhlat, mutta kyllä se valvominen vaan näillä maileilla tuntuu monta päivää (viikkoa). Ja pakko myöntää, että kaiken hauskan, keskustelun, hyvän ruuan, tanssimisen ja nauramisen lisäksi pippaloissa oli myös tarjolla (loputtomasti) erinomaista punaviiniä... Niih, itseään sitä saa vaan syyttää tästä väsymyksen asteesta. Mutta kadu en hetkeäkään; me käydään miehen kanssa yhdessä (tai yksinäänkään) ulkona niin harvoin, että yhtään ei harmita - varsinkaan, kun juhlat olivat niin kivat.

Tiistaina piti kuitenkin sitten edustaa vielä uudestaan, mutta onneksi keskiviikkona sai köllötellä kotona, herkistellä Suomea (ja Jennin vauvamasua ❤) ja olla vaan. Tänäänkin olisi ollut yhdet bileet, mutta ne skippasin, koska huomenna on tärkeän henkilön juhlapäivä.

Viikon mittaan olen ehtinyt miettiä, että joku joulukin sieltä taitaa olla tulossa, mutta en ole päässyt ajatusta pidemmälle sen asian suhteen. En itse asiassa edes tiedä vielä tällä hetkellä, missä olemme jouluna (vähän pukkaa jo ressiä tästä), joululahjoille en ole suonut ajatustakaan ja joulupäivä ja Tapanikin pitäisi miettiä. Josko ensi viikolla.

Haja-ajatuksen tasolla on myös ensi viikon aamupäiväjoogiin ilmoittautuminen; pääsen pitkästä aikaa liikkumaan aamupäivän aikoihin, mikä on mulle se paras aika päivästä, mutta tunnit ovat varaamatta ja 10x -kortti ostamatta. Kai senkin kerkeää ensi viikolla. Jos herään ajoissa.

Mikäköhän siinä on, että joulukalenteriin on niin vaikea keksiä mitään muuta järkevää pikkulahjaa kuin karkkia? Meillä on tänä(kin) vuonna semmoinen "pussukka-kalenteri": joka aamu lapsi saa vinkin, mistä päivän pussi löytyy ja etsii sen sitten. Mitään muuta kuin karkkia tai rahaa en ole tähän mennessä keksinyt, enkä kuollaksenikaan muista, mitä loistoideoita mulla viime vuonna oli.

Mun on pitänyt tehdä ihanaa Superleipää ja hummusta nyt jo melkein kahden viikon ajan. Hahaa, hyvä kun olen töiden jälkeen muistanut kaupassa käydä tervehtimässä Herra Saarioista (vai onko se Rouva?). Mistä tulikin mieleen, että pitäisikö tänä jouluna kokeilla jotain uutta reseptiä? No jaa, jos en edes tiedä, missä jouluni vietän, niin tuo on ehkä tällä hetkellä hieman tarpeeton stressin aihe.

Mun syys-talvikenkien pohjassa on halkeama. Huomasin sen tänä aamuna, kun kenkä hörppäsi sisäänsä puoli litraa loskaa, jota sitten muhittelin kengän sisällä koko päivän. Pitäisi siis mennä ostoksille, mutta käytin just viime viikonloppuna lapsen joululahjarahat kahden juhlamekon ostamiseen, joten pitää ehkä siirtyä kumisaappaisiin. Ja askarrella lapselle joululahjaksi jotain käpylehmiä...

Trumppikin on taas tehnyt jotain tyhmää, mutta tällä viikolla ei näillä haja-ajatuksilla ole ollut mahdollista perehtyä asiaan. Mietityttää kuitenkin kovasti, mihin tämä maailma on menossa. Että meillä pidetään jotenkin normaalina sitä, että uusnatsit marssivat Helsingissä itsenäisyyspäivänä. Saivat ihan luvan ja kaikkea. Jos en olisi niin väsynyt, tämä ajatus itkettäisi ja vihastuttaisi. Nyt olen vaan väsyneenä miettinyt, pitäisikö Facen profiilikuva päivittää sillä alpakka-logolla, mutta taitaa olla jo menneen talven lumia. Tai loskia oikeastaan.

Ainoa joulukoristelu, jota harrastan hyvissä ajoin ennen joulua, on hyasintit. Niitäkään en ole tänä vuonna vielä ehtinyt hankkia, sunnuntaina menen kukkakauppaan. Muut joulukoristeet ilmestyvät sitten perinteen mukaan vasta aaton aattona.

Kuva täältä

Haja-ajatusten virta katkesi, kun lapsi kävi ilmoittamassa, että hänellä on nälkä (huhuuuuu Herra Saarioinen, oletko hereillä??). Pitää siis mennä, palataan asiaan ensi viikolla ja toivottavasti vähän jäsentyneintemien ajatusten kera :) Ei ole muuten mitään käryä siitä, miten sana "jäsentynyt" taipuu... 😂

Mites teillä menee? Ihanaa viikonloppua kaikille 💗

ONNEA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE

Toivotan puolestani jo nyt tässä vaiheessa oikein ihanaa, juhlallista ja hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille! Meillä on alkuviikko niin täynnä juhlintaa, että en millään ehdi koneelle ennen kuin vasta loppuviikosta. Muistetaan olla onnellisia siitä, että olemme saaneet syntyä Suomeen! Vaikka meilläkin on paljon epäkohtia ja korjattavaa yhteiskunnassamme, asumme silti lukemattomilla mittareilla mitattuna maailman parhaassa maassa. Muistetaan tämä päivittäin, myös 100-vuotisjuhlinnan jälkeen!

ONNEA 100-VUOTIAS SUOMI 💗

Kuva täältä

YKSIN KOTONA

Ai että mä rakastan niitä koeviikon päiviä, kun ei ole koetta ja saan olla kotona yksin. Vaikka kalenterissa silloin lukeekin "kokeiden korjausta" (inhokki-homma!!!!), niin silti nautin siitä rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta, joka kotona päivällä vallitsee. Koska työni on jatkuvaa ihmisten kanssa olemista ja iltaisin kotoa löytyy lapsi ja mies, jotka ovat kovia höpöttämään (öööh, itsehän en siis kotona puhu mitään... 😆), niin hiljaisuus on mulle aika harvinaista herkkua. Plus tietenkin se, että saa olla verkkarit jalassa, ilman meikkiä, eikä tukkaakaan tarvitse laittaa. Ja saa tehdä lounaan oman hellan ääressä, sekin on ihanaa.

Tällä viikolla kotipäivää viettäessäni innostuin linkoamaan mehuja ja tekemään vihersmoothien pitkästä aikaa. Tykkään molemmista tosi paljon ja pidän mehustinta esillä muistaakseni sen säännöllisemmin, mutta silti mehuja tulee tehtyä aika harvoin. Suurin syy on varmaan hommaan menevä aika (ja vaiva)! Ainesten kuoriminen, pilkkominen, ensimmäisen päälle roiskuneen mehusatsin siivoaminen ja paidan vaihtaminen (koska laite "potkaisee" kovasti käynnistyessään, mitä en koskaan muista), loppuun mehustaminen, laitteen purkaminen ja peseminen (mihin menee muuten ihan sairaasti vettä!), tehosekoittimen puhdistaminen ja lopuksi vielä ympäriinsä roiskuneen mehun ja hedelmä/kasvislihan puhdistaminen tasoilta (ja lattialta ja joskus seiniltä)... Hitto, mä teen meidän iltaruuan nopeammin, kuin mehustan itselleni lasillisen juotavaa!! En tajua, miten jotkut ihmiset ehtivät ja saavat aikaiseksi mehustaa joka aamu (mikä olisi kyllä ihanaa...)!!

Tässä kuitenkin pari toimivaa ja hyvää makuyhdistelmää niiden hetkien varalta, kun hommaan jaksaa tarttua. Molemmista tulee reilu annos, hedelmämehun ehkä voi jakaa jonkun kanssa, jos raaskii. Molemmat kannattaa muuten jäähdyttää jääkapissa ennen nauttimista, koska ainekset lämpenevät pyöriessään laitteissa (tai voit lisätä joukkoon pari jääkuutiota).

Aurinkoinen hedelmämehu

6 mandariinia

1 mango

2 porkkanaa

Mehusta ja nauti!

Ei-nurmikolta-maistuva vihersmoothie

2 sellerinvartta

1 parsakaalin varsi

1/2 kurkku

1/2 sitruuna

kourallinen pinaattia

1/2 iso avocado

Mehusta ensin selleri, parsakaali, kurkku ja sitruuna.

Pilko avocado tehosekoittimeen, lisää pinaatti ja vihermehu. 

Hurauta sileäksi! 

Lounas oli "komposti-munakas" kuten yleensäkin kotipäivinä. "Komposti" siis siksi, että pannulle kipataan jääkaapista kaikki jämät ja/tai jo vähän nahistuneet kasvikset, päälle pari munaa ja mahdollisesti vähän juustoraastetta, jos sellaista sattuu löytymään. Tällä kertaa kahden munan munakkaan joukkoon pääsi pari falafel-pyörykkää pilkottuna, yksi tomaatti ja ripaus juustoa. Oli vähän outo yhdistelmä, enkä itse asiassa edes ole kova munakasfani, mutta kun se on niin helppo ja kätevä lounasruoka! Tuo määrä oli myös muuten aivan liian iso tai sitten mulla ei vaan tällä kertaa ollut riittävän nälkä.

Mikä on vähän ihme, koska olin ennen lounasta hikoillut tunnin verran erilaisia juhlavaatteita sovittaen... Ihan vaan tämmöinen snadi vinkki tähän loppuun: koska ihmisellä on Suomi100-vuotta juhlat (tai parit) vain keskimäärin kerran elämässään, niin juhlavaatteet kannattaa miettiä valmiiksi ajoissa. Ja sitten vielä vinkki kakkonen: pelkkä miettiminen ei riitä, koska joskus saattaa käydä niin, että kaksi vuotta sitten ostettu ihana mekko on muuttanut kokoaan vaatekaapissa roikkuessaan. Ööh, arvatkaa siis kuka lähtee hikoilemaan vaatekaupoille ensi viikonloppuna...??

Onko sulla ensi viikolla isoja juhlia tiedossa? Tiedätkö jo, mitä laitat päälle?

Kivaa marraskuun loppua kaikille 💗

VÄÄRÄ OTSIKKO!

Luin lokakuussa Jennyn blogista postauksen, missä hän kirjoitti omasta 101-tavoitelistastaan. Innostuin ja kirjasin omaan päiväkirjaani (se on semmoinen kirja, mihin teen kaikkia listoja, kirjoittelen fiiliksiä, suunnitelmia jne.) heti puhtaalle sivulle "101 asiaa, jotka haluan tehdä" -otsikon. Tarkoitus oli sitten ruveta siihen kirjaamaan ylös kaikkia niitä juttuja, joita olen miettinyt / suunnitellut / haaveillut tekeväni ja lopuksi ruveta niitä sitten ruksimaan yli. Kovin on ollut hiljaista, listalle on päätynyt kaksi asiaa, jotka nekin olen kirjoittanut jotenkin haparoiden, en omalla käsialallani - en vaan ole päässyt listaan käsiksi jostain syystä. Olen tätä välillä vähän ihmetellyt, mutta syksy on ollut niin haipakkaa menemistä, etten ole ehtinyt asiaan syventyä sen tarkemmin.

Mulla on sivupersoona, se semmoinen järkityyppi itsestäni. Eiköhän meillä kaikilla ole semmoinen (vai onko teillä?). Järki-Emma on käynyt vierailulla nyt lähiaikoina tosi harvoin. Viime yönä kuitenkin heräsin joskus kolmen aikoihin siihen, että meidän sängyssä makoili joku mun ja miehen välissä. Järkityyppihän se siinä! Ruvettiin siinä sitten juttelemaan ja se meni suurin piirtein näin.

Järki-Emma: Et ole sitten mitään kirjoittanut sille sun "101 asiaa, jotka haluan tehdä" -listalle?

Emma: No kun en mä ole keksinyt sinne mitään!

J-E: No onhan sulla vaikka miten paljon asioita, mitä olet ajatellut haluavasi vielä tehdä! Mites se kirjan kirjoittaminen? Tai etelän loma, missä kävisitte vaeltamassa jonkun kivan reissun? Tai se, että haluaisit ruveta luistelemaan taas, kuten silloin lapsena?

E: No ei sitä kirjaa kuitenkaan kukaan kustantaisi! Enkä mä kuitenkaan jaksaisi mitään vaellusreittiä! Tai entä toi luisteleminen - mistä semmoisen ryhmän edes löytäisi, missä tämmöinen keski-ikäinen nainen voisi muka ruveta "taitoluistelemaan". Hah!

J-E: Mitä sä nyt oikein höpötät? Kysehän on just siitä, että mitä sä haluaisit tehdä, ei varsinaisesti siitä, miten ne sitten onnistuisi tai toteutuisi!

E: Joo, mutta kun ei toi otsikko ole oikein. Kun siinä pitäisi olla, että "101 asiaa, jota haluaisin olla"! Mä haluaisin olla semmoinen, että alkaisin kirjoittaa sitä kirjaa, vaikka kukaan ei sitä kustantaisikaan. Mä haluaisin olla semmoinen, että varaisin sen vaellusmatkan, vaikka olisin huonossa kunnossa. Mä haluaisin olla semmoinen, että alkaisin etsiä sitä taitoluisteluseuraa, vaikka en edes tiedä missä mun luistimet on.  (**luettelee 152 asiaa, jota haluaisi olla **) Ja sitten lopuksi: mä haluaisin olla semmoinen, joka lopettaa tämmöisten "mä haluaisin olla semmoinen" -juttujen miettimisen. Tajuutko sä, toi otsikko on ihan väärin?

J-E: Siis... eikö tämä nyt ole vähän samaa saivartelua kuin se sun haaveita vai unelmia -höpötys silloin aikaisemmin syksyllä?

E: Ei todellakaan, sä et nyt yhtään tajua!!!!!!! Mun pitää ensin olla jotain, ennen kuin voin ruveta tekemään tai haluumaan jotain.

J-E:...............

E: Ootko sä vielä täällä?

J-E: Joo, mä tässä just mietin, että mitä jos me siis muutettaisi se otsikko siellä sun päiväkirjassa? Että jos sinne vaikka kirjoitettaisi toi "101 asiaa, jota haluaisin olla", niin olisiko se sitten parempi?

E: Jooo, tehdään niin! Ihan huippuidea, toi alkuperäinen olikin ihan surkea otsikko!

J-E: Ok, tehdään sitten niin...

E: Hei ihan superia, mahtavaa!! Kiva kun kävit, ruvetaanko nyt nukkumaan!!

J-E: Joo, ruvetaan vaan.

J-E: Että sä osaat joskus olla niin s***nan hankala!

E: Mitä, sanoitko sä vielä jotain?

J-E: Ei mitään, nuku nyt vaan!

Aamulla mies kysyi, olenko nukkunut hyvin. Vastasin kyllä ja että olen yöllä unissani ratkaissut elämän tarkoituksen. Tai ainakin jotain sinne päin, en ihan tarkkaan enää muistanut. Jotain hienoa ja tosi tärkeää kuitenkin!

Vähänkö osaan olla välillä fiksu 💗

VINKKEJÄ, JOITA ET LÖYDÄ RESEPTEISTÄ

Huhheijaa, mikä viikko! Kalenterin mukaan elämän piti olla ihan normaalia tai jopa vähän normimeininkiä iisimpää, mutta jotenkin siitä muodostuikin ihan älytön haipakka- ja säheltämisviikko! Siksi oli normaalia ihanampaa päästä eilen kotiin ja rentoutua, tuttuun tapaan keittiöhommissa. Olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani ihanalta kuulostavaa parmesan-sitruunakuorrutettua kanaa, jonka löysin 52 Weeks of Deliciousness -blogista. Ja kyllä kannatti, ruoka oli ihan taivaallisen hyvää. Jotenkin olen aina ajatellut, että paneerattu ruoka ei valmistu uunissa yhtä hyväksi kuin uppopaistamalla (jota kammoan ja välttelen), mutta kylläpä olen ollut väärässä. Kana oli ihan superhyvää ja itse asiassa vielä parempaa tänään lounaalla, kun maut olivat ehtineet syventyä yön aikana. Suosittelen, tätä ohjetta kannattaa kokeilla!

Eilen posti toi mulle uuden pippurimyllyn, jonka mies antoi lahjaksi (öh, olin ehkä jossain vaiheessa saattanut käskeä sitä kaivaa pankkitunnukset esiin...) ja voi että, miten onnelliseksi tuosta myllystä tulin. Olette saattaneet huomata, että keittiössä mun väri on punainen ja nyt sarja täydentyi hyvällä myllyllä. Tälle oli huutava tarve, edellinen meni rikki noin kuukausi sitten ja olen ollut ihan pulassa, koska laitan mustapippuria ihan joka paikkaan. Mies on aina ollut sitä mieltä, että ei hän voi mulle lahjaksi ostaa mitään keittiöhärpäkkeitä, että ne on liian arkisia ja tavallisia juttuja. Eilen hän kuitenkin vihdoin tajusi, että kyllä voi. Kun mä kerran puuhaan (ja mielelläni) keittiössä joka päivä, niin siellä käyttämäni laadukkaat tavarat on just niitä, jotka tekevät mut tyytyväiseksi! Häntä lievästi sanoen nauratti eilen seurata mun ihastelua, onnen huokailua ja leveää hymyä - ja kaikki tämä "pelkän" pippurimyllyn takia. Veikkaan, että jatkossa alan saada lahjaksi pelkkiä keittiöjuttuja :) Ja kukkiakin sain, mutta siinä oli mulla itselläni näppini pelissä; puhuimme iltapäivällä puhelimessa ja mies selitti, miten oli käynyt ostoksilla ja hankkinut lapselle pari kivaa juttua ja kissalle myös. Ja että mulle kuulemma myös: lumiharjan! Lumiharjan!!! Karjaisin puhelimeen, että nyt mies kukkakauppaan (ihan läpällä, oikeesti!) ja tyyppi oli ottanut mun käskyn tosissaan, kääntynyt kotimatkalla takaisin kylille kukkakauppaa etsimään. En kestä, mulla on ehkä maailman ihanin mies ❤

Mutta hei, nyt asiaan. Olet varmaan joskus jutellut sen henkilön kanssa, joka kertoo olevansa ihan surkea kokki. Tai ei omien sanojensa mukaan osaa tehdä ruokaa lainkaan. Saatat itse olla just toi tyyppi - jos olet, niin tämä postaus on suunnattu just sulle!

Rohkenen olla täysin eri mieltä noiden henkilöiden kanssa. Ei ole surkeita kokkeja, mutta on ihan älyttömän paljon ihmisiä, jotka eivät ole harjoitelleet tarpeeksi keittiössä ja osa vielä tuon lisäksi pelkää keittiössä touhuamista. Koko Harkittuja herkkuja -blogin yksi alkuperäisistä ajatuksista oli auttaa ja opastaa noita ihmisiä ja sillä tiellä olen edelleen. Olen tarkoituksella pitänyt ohjeet suhteellisen simppeleinä ja olen myös yrittänyt näitä erilaisia vinkkejä viljellä aina ohjeiden yhteydessä. Lähiaikoina juttelin erään kollegan kanssa aiheesta ja hän pyysi minulta täsmäohjeita siihen, miten hän kehittyisi keittiössä. Siitä se ajatus sitten lähti ja päätin koota tärkeimmät vinkit yhteen postaukseen.

Harjoittele ja kokeile rohkeasti. Tuo keskustelu kollegan kanssa käynnistyi, kun hän näki evässalaattini ja parahti "voi että, kun mä osaisin tehdä tommoista". Siinä salaatissa ei rehellisesti sanottuna ollut päätä eikä häntää; olin heittänyt eväskippoon kylmää pastaa, raakaa parsakaalia, varsiselleriä, paprikaa ja valkoisia tölkkipapuja. Päälle olin silpunnut persiljaa, ripotellut suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, currya ja vähän chilihiutaleita. Loraus öljyä, kipon kansi kiinni, reipas ravistaminen ja jääkaappiin yöksi. Ei tähän ollut mitään reseptiä ja todennäköisyys sille, että homma olisi epäonnistunut, oli häviävän pieni. Ja mitä sitten, vaikka lopputulos olisikin ollut vähän outo? Sen päivän evässalaattini olisi ollut vähän vähemmän gurmee, mutta olisin kuitenkin selvinnyt päivästä hengissä! No ei ollut vähemmän gurmee, oli ihan älyttömän hyvä ja täyttävä salaatti - suosittelen!

Lue resepti läpi ennen, kuin alat kokata. Monessa reseptissä vaiheet saatetaan esittää vähän epäloogisessa järjestyksessä tai ohjeessa saattaa olla jopa virheitä. Käy reseptin vaiheet mielessäsi läpi ja mieti, voisiko uunin laittaa päälle jo ennen, kuin aloitat kokkaamisen tai olisiko järkevää silputa kaikki ainekset ensin valmiiksi (vastaus tähän on aina: KYLLÄ, pilko ensin, kokkaa sitten). Jos ohjeessa lukee 5 ruokalusikallista chilijauhetta, kyseenalaista ohje. Siinä on silloin virhe (ellet ole valmistamassa jotain yybertulistatähänkuoleejokainen -ruokaa). Kaksi litraa kermaa - vai olisiko se sittenkin kaksi desilitraa...? Jos resepti on epäilyttävä, hylkää se! Maailma on täynnä oikein kirjoitettuja, selkeitä reseptejä.

Mausteita on mun kokemuksen mukaan lähes kaikissa resepteissä vähän alakanttiin. Ja toki, mieluummin niin, kuin kertaheitolla liikaa. Mausteita voi aina lisätä, mutta niitä ei voi koskaan ottaa pois. Olen ihan kokeilumielessä välillä tehnyt jonkun reseptin millintarkasti ohjeen mukaan ja huomannut, että lopputulos on ihan älyttömän mitäänsanomaton. Kokenut kokki pystyy arvioimaan maustemäärän jo ohjetta lukiessaan, mutta jos olet epävarma, niin noudata ensin ohjetta. Kun ruoka on hetken aikaa hautunut, maista sitä. Tämä on itse asiassa tärkein ohje keittiössä: maistele ruokaa sen eri vaiheissa. Ei niin, että syöt sitä annoksen verran jo tekovaiheessa, mutta pidä käsillä teelusikka, jolla välillä otat pienen näytteen ruuasta. Liian vähän suolaa? Lisää sitä! Liian vähän pippuria? Lisää sitä! Liian vähän jotain muuta? Lisää sitä! Tuntuuko maisteluvaiheessa siltä, että tähän sopisi myös joku semmoinen mauste, jota reseptissä ei lue? LISÄÄ SITÄ!! Teet ruokaa itsellesi ja omien makumieltymystesi mukaan. Et ole töissä Rossossa, jossa jokaisen annoksen pitää maistua samalta oltiin sitten Helsingissä tai Oulussa. Mitä väliä, vaikka ruuan alkuperäinen idea muuttuukin sitä ruokaa tehdessä? My dear, that's what cooking is all about ❤

Kypsentämisaika on lähes aina liian lyhyt, varsinkin niissä "arkiruokaa vartissa" -ohjeissa. Ruoka kyllä kypsyy vartissa, mutta harvemmin se siinä ajassa saa makua tarpeeksi. Lähes kaikki ruuat tarvitsevat huomattavasti pidemmän hauduttamisen, kuin mitä reseptissä lukee. Poikkeuksina tietenkin esim. pastan ja riisin sun muiden keittäminen, mutta varsinkin kastikkeet yleensä paranevat minuutti minuutilta. Koita siis varata aikaa arkiruuankin hauduttamiseen. Tee suunnitelma ennen, kuin aloitat ruuan valmistamisen: laita kastike ensin porisemaan ja vasta sen jälkeen pistä pyykkikone pyörimään, kuulustele lapsen läksyt, tyhjennä tiskikone ja siivoa vessa - tai mitä suunnitelmia sulla nyt olikaan sille illalle. Sitten salaatin pilkkominen ja samanaikaisesti sen kanssa pastan/riisin/perunoiden keittäminen ja pöydän kattaminen. Ja sit syömään! Ja mikä tärkeintä: ruuan jälkeen ei enää tarvitse tehdä mitään tylsää, kun illan pakolliset on jo tehty!

Lue keittokirjoja, ruokalehtiä ja -blogeja. Ei kukaan ehdi tekemään niitä kaikkia ohjeita, mutta ei ole tarviskaan. Inspiroidu ohjeista, innostu ja opiskele. Eikö olekin mahtavaa tietää, miten munakoisoa käsitellään, vaikka et koskaan siitä mitään kokkaisikaan? Voit olla työpaikan tietopankki äyriäisten käsittelemisen suhteen, vaikket niitä sietäisikään. Ole ennakkoluuloton ja kokeile joskus jotain uutta ja yllättävää. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä ja erikoista - kokeile esim. lisätä Bolognese-ohjeeseen hienoksi raastettua palsternakkaa ja loraus balsamicoa. Voi jösses, mikä muutos lopputuloksessa ja ihan pienellä muutoksella! (Resepti löytyy täältä Soppa 365-sivustolta)

Jos olet ihan aloittelija, muista se! Älä yritä tehdä joka päivä jotain uutta ja erikoista, vaan harjoittele kärsivällisesti ja kehitä itsellesi reseptipankki ruuista, joita pystyy muuntelemaan ja varioimaan. Alla lista, joita kikkailemalla saat tehtyä viidestä ohjeesta ainakin kaksikymmentä erilaista ruokaa. Ruuat on linkitetty joko tähän blogiin tai sivustolle, josta löydät kyseisen perusreseptin.

Linssikeitto

Tästä ohjeesta saat kehiteltyä lukemattomia erilaisia versioita. Viereen hyvää tuoretta leipää, mieluisaa juustoa ja salaatiksi vaikka pilkottuja porkkanoita.

Bolognese-kastike

Kaikkien rakastama perusohje, johon ei kyllästy koskaan! Ohjetta voi rohkeasti lähteä muuntelemaan (vinkki tuolla yllä), mutta jo pelkkä pastalaadun vaihtaminen muuttaa ruuan ihan erilaiseksi. Tai sekoita kastike keitetyn pastan sekaan, kippaa uunivuokaan, murustele päälle juustoa ja kuorruta uunissa. Entäpä jos kokeilisit joskus syödä pastakastiketta riisin tai perunan kanssa? Juhuu, taas kaksi uutta ruokaa!

Huom! Bolognese-kastikkeita on melkein yhtä paljon kuin kokkejakin. Linkin ohje on hyvä, mutta muista, että punaviini ei ole välttämätön, ainakaan arkena! Minä keitän usein tomaattikastikkeen ensin erikseen ja lisään sen sitten paistetun jauhelihan joukkoon, jonka jälkeen haudutan vielä 1-2 tuntia. Tuolla menetelmällä aikaa menee useita tunteja, koska hyvän tomaattikastikkeen valmistamiseen menee toinen 1-2 tuntia.

Uunilohi

On vaikea keksiä, miten tässä voi mennä pieleen. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kylmän kermaviilikastikkeen kanssa. Murustele seuraavana päivänä ylijäänyt lohi kerman sekaan, lisää jotain kivoja mausteita, hauduta ja tarjoa pastan kanssa. Tai riisin kanssa. Tai perunoiden kanssa. Siinä - kolme uutta ruokaa!

Vähän mutkikkaampi, mutta edelleen HELPPO uunilohiresepti täältä!

Broilerin rintafileet

Kypsennä uunissa (n. 175 astetta) perusmausteiden (suola, pippuri, curry, paprikajauhe) ja lorauksen oliiviöljyä kanssa. Tarjoile sellaisenaan hyvän salaatin, raejuuston ja tuoreen leivän kanssa. Tai uunijuuresten kanssa. Tai anna jäähtyä ja pilko seuraavana päivänä pannulle, lisää loraus kermaa ja lisämausteita, hauduta ja tarjoa pastan kanssa. Tai riisin kanssa. Tai perunoiden kanssa. Tai pilko kylmänä evässalaatin sekaan.

Lihapullat

Eivät petä koskaan. Voit tehdä ne perusreseptin mukaan naudanlihasta tai broilerista. (Erilaisia kikkailuohjeita löytyy netistä pilvin pimein, kyseessä on kuitenkin yksi maailman suosituimmista ruuista.) Sama juttu kuin broilerin kanssa: tarjoile ihan minkä kanssa tahansa, kaikki tykkäävät aina. Lihapullia voi syödä "kuivana" tai hauduttaa niitä kermassa tai tomaattimurskassa ja sitten tarjota pastan, riisin, nuudeleitten tai perunan kanssa.

Huom! itse en koskaan vaivaudu paistamaan lihapullia pannulla (kauhee homma ja kauhee käry!), vaan valmistan ne aina uunipellillä.

On siis tärkeää muistaa myös se, että lisuke voi joskus olla se ratkaiseva tekijä. Tykkäät sitten perunoista, riisistä, pastasta, höyrytetyistä tai uunissa kypsennetyistä kasviksista, yhdestä ruuasta saa muokattua monta erilaista lopputulosta pelkkiä lisukkeita vaihtelemalla. Ja yksi pikkuvinkki noihin perunoihin liittyen: mä ainakin olen huomannut, että ne bulkkiperunat, ne laarissa myytävät, ovat nykyjään aika huonolaatuisia ja silkkaa höttöä. Eli jos vaan talous antaa periksi, osta niitä vähän kalliimpia luomuperunoita tai käy jollain lähialueen tuottajatorilla ostamassa ne. Ero on merkittävä!

Sitten vielä muutama pikkuvinkki.

Sipuli kuuluu lähes kaikkiin ruokiin. Minä paistan sipulin aina voin ja öljyn seoksessa. Kypsennän ensin kuumalla pannulla hetken aikaa (varo, ettei pääse palamaan!), sen jälkeen lämpöä alas, ripaus suolaa ja sokeria ja pieni loraus vettä. Joskus rouhaisen mukaan vähän pippuriakin. Annan hautua hiljalleen 5-10 minuuttia, kunnes neste on haihtunut. Tällä tavalla paistettu sipuli on pehmeän ja lempeän makuista ja antaa ruualle kuin ruualle ihanan maun.

Ai miten niin punainen on mun väri...?

Jos kastikepohja (tai keitto) on tomaattimurskasta tehty, mukaan aina ripaus sokeria taittamaan tomaatin hapokkuutta!

Tarkkaile ruokailijoiden annoskokoa pakastamista silmällä pitäen. Kuinka monta kauhallista keittoa äiti syö, entä lapsi? Mikä määrä kastiketta on sopiva yhteen annokseen? Näin saat pakastettua täsmällisen oikean kokoisia annoksia. Muista myös merkata pakasterasiat: mitä sisältää, kuinka monta annosta ja kenelle tarkoitettu?

Ja sitten tyypit hei, loppuun se tärkein. Jokaiseen reseptiin pitää lisätä ripaus rakkautta. Tässä saa vetää överit, tätä maustetta ei voi olla ruuassa liikaa! Teet ruokaa itsellesi ja parhaassa tapauksessa myös rakkaimmillesi. Älä kokkaa liian kiireisenä tai varsinkaan kiukkuisena. Jos tiedossa on minuuttiaikataulutettu ilta, kaiva pakasteesta valmiita annoksia ja sulata ne. Tämä tietenkin edellyttää sen, että olet ennakoinut näitä iltoja ja tehnyt pakkaseen valmiiksi ruokaa 😁 Jos sua kiukuttaa ihan älyttömästi, älä turhaan vaivaudu, vaan roudaa lapset suosiolla lähimpään Mäkkäriin. Ja jos kiukun aihe on oma siippa, anna sen huolehtia ruuastaan itse - ei se kuole nälkään, vaikka ei saisikaan tänään muuta kuin voileipiä! Tai pistä se itse kokkausvuoroon!

Näillä ohjeilla pääset ihan taatusti alkuun tai saat keittiömörön selätettyä! Mitä ajatuksia herätti? Onko teillä muita hyviä perusvinkkejä? Kaipaatko lisää ohjeita tai onko sulla joku täsmäkysymys, johon kaipaat vastausta? Olisi tosi kiva kuulla teistä! Rohkeasti vaan ja muistakaa, keittiössäkään ei ole tyhmiä kysymyksiä!

Kivaa ja herkullista viikonlopun jatkoa kaikille 💗