perjantai 16. syyskuuta 2022

PERJANTAIPÖLINÄT PITKÄSTÄ AIKAA

No juu, pitkästä aikaa tosiaan... mielestäni kirjoitin edellisen postauksen ihan vähän aikaa sitten, mutta se onkin näköjään kirjoitettu heinäkuussa. Niin se aika kuluu, kun on kivaa! Eli lukuvuoden aloitus, taas kerran, on ollut täyttä härdelliä ja haipakkaa. En nyt aloita sitä samaa, joka vuosi toistuvaa kuvausta siitä, kuinka kesän jälkeen koulun alun hektisyys yllättää, koska saman jutun voi käydä lukemassa blogista uudestaan ja uudestaan aina elo- tai syyskuun kieppeillä. Sen verran kuitenkin tähän aiheeseen kommentoin, että tämän vuoden aloitus on ollut kiireisempi ja hektisempi, kuin naismuistiin (ehkä ikinä!); paljon kursseja (perus), abikurssi (perus), yo-kokeiden korjaaminen samaan aikaan, kuin ekan jakson kurssien kokeiden korjaaminen (perus), mutta tänä vuonna lisätohinaa on tuottanut se, että olen pitkästä aikaa mukana ja/tai vastuussa ihan älyttömän monessa projektissa, tiimissä ja koulutuksessa. Kaikkiin siis vapaaehtoisesti ilmoittautuneena (koska korona-ajan jälkeen ihanaa, että on kaikenlaista), mutta kun kaikkien kivojen juttujen aloitus sattuu tietenkin myös tähän ensimmäiseen jaksoon kaikkien noiden perustöiden lisäksi, niin täytyy myöntää, että kalenterimerkintöjä on ollut enemmän, kuin ikinä. Kivaa on kuitenkin ollut, eli vaikka stressitaso korkealla, niin kuitenkin siellä positiivisen puolella!

Blogi on pyörinyt mielessä melkein päivittäin, kuten myös kaikkien muiden blogit, joihin haluaisin käydä kommentoimassa, mutta kun aikaa ei vaan yksinkertaisesti ole ollut (enkä vieläkään ole keksinyt, miten kommentoinnin voisi tehdä kännykän kautta), olen ollut hiljaa niin täällä, kuin muissakin blogeissa. Jos joku teistä on närkästynyt - joo tiedän, että ei kukaan niin ajattele 💚 - niin ehkäpä nämä alla olevat kertovat kuvat kertovat siitä tilasta, missä oma arki tällä hetkellä seilaa. Työt hoituu (ja yllättävää kyllä, koko ajan paremmalla innostuksella myös ruuan laittaminen), mutta koti, piha ja terassi ovat ihan retuperällä. Sisältä en edes kehtaa ottaa kuvaa, sen verran räjähtänyt meidän koti on tällä hetkellä, mutta pystytte ehkä näkemään mielessänne kokonaistilanteen, kun katsotte seuraavia kuvia 😂😂😂


Myös Pariisin matkan suunnittelu on täysin vaiheessa ja pakko myöntää, että nyt alkaa jo iskeä pieni paniikki. Päätin jo vuosia sitten, että ennen, kuin lapsi lähtee omilleen, vien (tai viemme) hänet Euroopan suurkaupunkeihin, koska pidän niihin tutustumista todella tärkeänä asiana koko länsimaisen kulttuurihistorian omaksumisen ja ymmärtämisen näkökulmasta. Rooma on jo plakkarissa ja nyt teini sai minulta Kriparilahjaksi Pariisin matkan (sai valita, mennäänkö Lontooseen vai Pariisiin - itse olisin kyllä halunnut Lontooseen, mutta teinin lahja, teinin päätös eli Pariisi) ja sinne on tarkoitus mennä syyslomalla eli aika tasan tarkkaan kuukauden kuluttua. Ihana juttu, mutta pieni paniikki tosiaan; en ole vielä tehnyt lentovarauksia (luulin, että kaikenlaisten Finnairin "nyt halvat lennot Eurooppaan"  -kampanjoiden kautta saan meille lennot halvalla... no ei todellakaan), en ole varannut hotellia (koska Pariisissa on noin miljoona hotellia, enkä a) jaksa kahlata niitä kaikkia läpi ja b) päättää, minkä valitsen). Lisäksi rahaa kassassa on tällä hetkellä vielä vähän liian vähän, mutta onneksi mies (joka ei lähde mukaan) lupasi osallistua kustannuksiin. Nyt on pakko ruveta tekemään päätöksiä: lennot ja hotelli omatoimisesti vai matkatoimiston kautta kaupunkilomapaketti? Ennen, kuin teen lopullisia päätöksiä, kysynkin teiltä blogin lukijoilta, onko kellään vinkkiä kivasta, hyvätasoisesta ja järkevän hintaisesta (juu tiedän, aika mahdoton yhtälö...) hotellista Eiffel-tornin läheltä (kävelymatkan/piipahduksen päässä). Tiedän kyllä kokemuksesta, että kyseinen kaupunginosa on suht tylsä, mutta koska teini on ilmoittanut, että hän haluaa hengata tornin ympäristössä päivittäin, menemme hänen toiveidensa mukaan. Eli kommenttikenttään saa laittaa suosituksia kivoista hotelleista tuolta alueelta! Kiitos jo etukäteen, jos sellaisia löytyy 💛

Jooga- ja uintihommelit on lähteneet hyvin käyntiin eli hissukseen, kuten oli tarkoituskin. Niistä on tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa (toivottavasti) lähiaikoina eli ei niistä tässä vaiheessa enempää. Muuta kuin se, että olen kokenut joogan puolella "valaistumisen", mikä sanana kuulostaa joltain hörhöily-hommalta, mutta kyse on ihan vaan siitä, että olen tajunnut sen, että joogaa voi tehdä just niin kuin itse huvittaa. Mutta näistä tosiaan sitten myöhemmin.

Meillä, kuten varmaan aika monella muullakin, on arjen päällimmäisenä ajatuksena päällä sähkökriisipaniikki ja säästäminen mm. ruokakuluissa. Olemme onnekkaassa tilanteessa sähkön suhteen eli tämänhetkinen sopimuksemme päättyy vasta ensi kesänä. Sen lisäksi meillä sähkön kulutusta vähentää kaasuliesi ja se, että olemme tosi nopeita suihkussa kävijöitä. Itse asiassa mies käy suihkussa kotona vain kerran viikossa perjantaisaunan yhteydessä, muina päivinä aina työpaikalla työpäivän päätteeksi. Minua pihimpänä tyypinä hän kuitenkin miettii energia-asioita tällä hetkellä tosi tarkkaan ja on alkanut suunnittelemaan puusaunan rakentamista (itse rakennus on jo olemassa tuolla pihan perällä). Meillä on varaava takka, jota olemme lämmittäneet talvisin päivittäin koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä, mutta takan yhteydessä oleva puuliesi (ja siinä oleva leivinuuni) on ollut tähän syksyyn mennessä käytössä vain kerran (silloin, kun sen toimivuus testattiin muurauksen jälkeen), koska - kröhöm - eräs nimeltä mainitsematon naishenkilö on käyttänyt sitä laskutasona erinäisille purkeille, purnukoille ja sun muulle sälälle. Nyt hella on raivattu paljaaksi ja mies polttaa siinä pienen pesällisen joka aamu. On kyllä tosi kiva se lämpö aamuisin ja on ollut kiva huomata, että se on vaikuttanut myös siihen, että ilmalämpöpumpun asteita ei vielä ole tarvinnut nostaa kesän jälkeen ylemmäs.

Hauskaa on ollut seurata miehen Y-kromosomin aktivoitumista tämän sähköpaniikin myötä: hän on kaiken muun lisäksi hankkinut puhelimeensa myös lämpökameran ja mittailee nyt nurkkia, ulko-ovien karmeja ja kaikkea muutakin sen kanssa. Alla olevista kuvista ensimmäinen on kaikista mielenkiintoisin, ns. haamukuva: kuvassa ei ole kaksi ihmistä, vaan heidän jättämät lämpöjäljet sänkyyn. Sen verran fyysikko minäkin olen (vaikka en fysiikasta muuten tajua mitään), että tuo kuva oli mun mielestä ihan sairaan hauska!


Minä osallistun säästötalkoisiin huolehtimalla siitä, että ruokakulut pysyvät minimissään ja mikäs sen parempi keino saada niitä alenemaan, kuin tehdä kasvisruokaa mahdollisimman usein. Ja kuten olen moneen kertaan maininnut jo aikaisemminkin, en kauheasti välitä erilaisista lihankorvikkeista - varsinkaan nyt näinä aikoina, kun ruuan hinta nousee koko ajan. Teen siis edelleen pääsääntöisesti kaiken kasvisruuan linsseistä ja pavuista. Tähän väliin pakko kertoa myös (lyhyesti ja tiivistettynä) muutaman tieteellisen artikkelin tuoma tieto: vähitellen alkaa kertymään faktaa siitä, että niiden lihankorvikkeiden (koska kuitenkin kaikki ovat prosessoituja tuotteita) sisältämät stabilointi- ja emulgointiaineet häiritsevät ihmisen suolistomikrobien toimintaa. Niillä mikrobeilla on todella iso merkitys ihmisen hyvinvoinnille - niin fyysiselle, kuin myös henkisellekin (mikä on ihan mind blowing -juttua), joten itse vältän niiden käyttöä. Voisin jatkaa suolistomikrobeista vaikka miten pitkään, mutta ehkä ei nyt tällä kertaa, koska tämä perjantaipölinä olisi hyvä saada loppuun vielä tämän perjantain puolella 😂



Eli tämä jäi nyt ihan kesken, pölistävää olisi ollut vaikka kuinka paljon. Olin mm. ajatellut kirjoittavani tähän postaukseen noiden kahden uuden aivan ihanan kasvisreseptin ohjeen, mutta nyt kyllä on niin, että ne jäävät odottamaan seuraavaa postausta, koska tänäänkin piti syödä ja nukkumaan on mentävä ajoissa, koska huomenna tiedossa bilsan abien kokeiden korjaamista ja muutaman mantsan yo-vastauksen korjaaminen. 

Olen ollut niin pitkään täältä taas pois, että en ole edes varma, lukeeko kukaan edes näitä pölinöitä... 

Jos lukee - mitä teille kuuluu? Ja löytyykö teiltä niitä Pariisin hotellivinkkejä?

Ihanaa viikonloppua kaikille! 💛💜💚💛💙 

Edit: Pariisin reissu on nyt buukattu, joten hotellivinkkejä en enää tarvitse, mutta mielelläni otan vastaan muita Pariisiin liittyviä vinkkejä (kivoja ravintoloita, kauppoja tms.)

lauantai 30. heinäkuuta 2022

IHAN ÖVERIT

Kuljen päivittäin monta kertaa tuon kulhon ohi ja mietin joka kerta, mihin ihmeeseen saan sen mahtumaan. Mielessä käy myös joka kerta kysymys siitä, miten ihmeessä menin ja ostin tuon Ischialla yhdestä keramiikkakaupasta - noin överi kaikilla tavoin!? Siinä se nyt kuitenkin jököttää kaapin päällä (ei siis lattialla, kuten tuossa toisessa kuvassa) aterimineen ja odottaa sijoituspaikkaa ja sitä, että sitä joskus mahdollisesti myös käytetään. Palaan sen tarinaan myöhemmin, mutta aloitan sillä, koska se symboloi tällä hetkellä tätä kesää 2022 - ihan täydet överit, niin hyvässä, kuin pahassakin.


 

Kesä on ollut ihana - ja kamala! Överi-ihana kesäkuu ja överikamala heinäkuu. Kesäkuussa laskeuduttiin lomalle, jonka jälkeen teini lähti Kriparille. Oltiin miehen kanssa 10 päivää kotona kahdestaan, uitiin, löhöiltiin, mies teki kaikenlaista hyödyllistä pihalla (jolloin minä löhösin ja luin kirjaa), käytiin syömässä ulkona melkein joka päivä. Odotettiin teiniä takaisin; niin huvittavaa, kuin se onkin, tuossa ajassa ehtii tulla jo ihan kauhea ikävä. Vietettiin tosi kiva kriparin päätösjuhla lähipiirin kanssa ja siinä vaiheessa jo kovasti odotettiin Italian matkaa. Juhlassa tietämättämme altistuttiin koronalle ja säikähdettiin, mutta selvittiin itse. Äiti sairastui ja vei koronan mennessään myös isälle, mikä huolestutti kovasti, mutta hienosti selvisivät molemmat taudista. Lähdettiin reissuun.

Ihana Italia! Ihana Ischia! Ihan överi-ihana hotelli! Ihan kamalan överikuuma jo kesäkuussa - vaikea edes kuvitella, millaista siellä on ollut heinäkuussa, kun lämpötilat ovat kivunneet kesäkuusta vielä korkeammaksi. Ei tehty mitään, ei siis oikeasti mitään, mikä on tosi harvinaista tällä kokoonpanolla - mies yleensä kypsyy löhöämiseen neljännen päivän aikana. No nyt ei kypsynyt, vaan oli ihan överi-laiska hänkin, mikä sopi mulle tosi hyvin. Yksi Napoli-reissu tehtiin, mikä oli täysin överi-katastrofi (kerron joskus myöhemmin). Oltiin vaan, levättiin, uitiin, maattiin, syötiin - ihan parasta.


 

Tultiin kotiin ja ei mennyt kuin kaksi päivää, kun mulla alkoi oireet - Korona! Italiassa oli maskipakko kaikissa julkisissa paikoissa, mutta eihän me sitä noudatettu noilla helteillä, kun ei paikallisetkaan! Muutama päivä mun sairastumisen jälkeen myös miehet (jotka ei siis KOSKAAN sairasta) alkoivat oireilemaan ja molemmat jäivät pois töistä pariksi päiväksi. Minä olin paljon kipeämpi ja myös toipuminen on ollut hitaampaa. Eli käytännössä koko heinäkuu on mennyt överihuonossa olossa, käsittämättömässä jaksamattomuudessa - en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi koko heinäkuussa. Yhdessä vaiheessa olin jo vähän peloissani; ei kai nyt vaan ole iskenyt mikään Long Covid, mutta nyt parin viimeisen päivän aikana olo on vähitellen alkanut kohentumaan. Silti edelleen on semmoinen olo, että vielä hetken aikaa pitää ottaa ihan rauhallisesti, jotta olen reilun viikon kulutta koulun alkaessa vihdoin kunnossa.

Mullahan kesä menee yleensä just näin, että en juurikaan saa aikaiseksi mitään. Mutta JOTAIN sentään kuitenkin joka kesä olen tehnyt; jos ei mitään hyödyllistä, niin jotain kivoja juttuja kuitenkin. Tämän heinäkuun "en saa aikaiseksi mitään" ei ole ollut sitä kivaa laatua ja harmittaa kovasti. Mulla oli yksi - siis vain yksi - to do -juttu tälle kesälle (vieras/työhuoneen raivaaminen ja uudelleen sisustamisen), mutta en ole saanut projektia edes alkuun. Ellen huomenna koe jotain "ihmeparantumista", jää tuo homma myöhemmäksi. Syy siihen, miksi haluan tehdä sen on se, että (sen lisäksi, että huone on täysi rötyvarasto tällä hetkellä) haluan saada sen siihen kuntoon, että oikeasti myös välillä tekisin töitä siellä, enkä aina vain tässä keittiön pöydän äärellä. Lisäksi pienellä huonekalujen siirtämisellä saan sinne sopivan keskilattiatilan, missä tehdä kehonhuoltoa ja kevyttä joogaa - kumpaakaan ei ole kiva tehdä siellä meidän varaston treenitilassa, koska siellä on suht viileää ja se on kaikesta sisustamisesta huolimatta kuitenkin, noh, varasto. Kuntopyörää ja soutulaitetta siellä on ihan ok käyttää, koska kumpikaan toiminto ei tarvitse kauhean viihtyisää tilaa ympärilleen (kröhöm - ei niin, että olisin kumpaankaan laitteeseen koskenut... aikoihin...).

No mutta valittaminen sikseen ja takaisin tuohon tämän kesän symboliin eli överikulhoon. Mulla on semmoinen periaate, että ostan aina, jokaisella reissulla (myös kotimaassa), yhden kipon, purnukan, kulhon tai ylipäätään jotain keittiöön. Rakastan sitä, kuinka niitä arjessa käyttäessä palautuu mieleen, että hei tämä oli sieltä ja sieltä, kuinka kivaa meillä olikaan. Marraskuisen torstain ruuanlaitto saa aina pienen kivan piristyksen noista ajatuksista. Mutta hitto soikoon toi kulho... 😂😂😂 Puolustaudun sillä, että olin ihan helteen pökerryttämä (ja saatoin ehkä myös olla pienessä ruuanjälkeisessä viinihutikassa...) JA sillä, että se kauppa mistä ostin ton, oli niin överi, että toi kulho näytti siellä hyvin vaatimattomalta 😂 Mutta mun "ongelma" on se, että koska toi on ihan selkeästi äyriäisten tarjoiluun tarkoitettu kulho, niin enhän mä siihen voi ladata esim. kanasalaatin aineksia, kuten kaupassa ajattelin; kaikki salaatin komponentit omiin lokeroihinsa ja siitä sitten marraskuussa kootaan lautaselle jokainen oma annos. No entäs siten katkarapusalaatti, ajattelee siellä moni - toi kulho on niin iso, että meille kolmelle sopiva määrä katkarapuja ei vie tilaa, kuin pelkän pohjan verran yhdestä noista "kulho-osista".

Joo, tiedän tiedän tiedän - niin tarpeeton first world problem, kuin vaan voi olla. Mutta kuten otsikkokin sanoo - tänä kesänä kaikkia on överiä, ongelmatkin! Eikä se saatana edes mahdu mihinkään kaappiin!

Mutta nyt mä lähden iltauinnille ja lopetan kaikkien turhien ongelmien miettimisen! 

Heipat ja toivon mukaan tavataan taas jatkossa vähän useammin 💛💛💛

tiistai 7. kesäkuuta 2022

BLOGILOMALLE

Tajusin eilen illalla, että mulla on semmoinen inhottava stressimöykky mahassa niin blogin kirjoittamisesta, kuin muiden blogien kommentoimisesta! Ja näinhän ei tietenkään saa olla jostain näin kivasta harrastuksesta, kuin mitä kirjoittaminen on, joten päätin ilmoittaa ihan "virallisesti" jääväni blogilomalle. Lueskelen kyllä varmaan kännykän kautta muiden blogeja, mutta en taida avata konetta ja Bloggeria kommentoidakseni nyt vähään aikaan, enkä myöskään kirjoittaa mitään itse.

Voi olla, että loma kestää viikon, tai sitten koko kesän - en tiedä. Se on kuitenkin varmaa, että tulen takaisin! 

Kuva täältä
 

Siihen asti - ihanaa kesää!!!  💛💛💛

lauantai 4. kesäkuuta 2022

JO JOUTUI ARMAS AIKA

"Ylioppilastutkintolautakunnan minulle suomin valtuuksin julistan teidän ylioppilaiksi. Merkiksi siitä, painakaa valkolakki päähänne." Ne kaksi päivää vuodesta, ylioppilasjuhlat, kun harmittelen sitä, etten ryhtynyt rehtoriksi ja pääse lausumaan noita maagisia sanoja. Tosin en kyllä usko, että pystyisin siihen, koska purskahdan itkuun joka kerta tuossa kohtaa juhlaa. Se ilon, ylpeyden, riemun ja haikeuden tunne, joka joka kerta läikähtää yli, on yksi tämän ammatin parhaista puolista. Kuinka ylpeä olenkaan joka kerta siitä, että ne pienet ykköset, jotka kolme tai neljä vuotta sitten istuivat pelokkaina ja jännittyneinä lukion ensimmäisillä tunneilla, ovat tänään nuoria aikuisia, joiden kanssa olen saanut taivaltaa matkaa muutaman vuoden ajan! Ja samalla se joka kertainen haikeus siitä, että nyt ne lähtevät pois, enkä enää pääse olemaan osa heidän elämäänsä. Vuosi toisensa jälkeen samat tunteet syksyllä ja keväällä - kunnes sitten taas jatkamme matkaa nuorempien kanssa kohti tätä upeaa päivää. Onnea kaikille, niin ylioppilaille, kuin myös ammattiin valmistuneille!

Kirjoitin tänään Faceen ja Instaan "se päivä vuodesta, kun itken vähintään kaksi kertaa". Joskus toki jo koulussa Gaudeamus Igitur tai Suvivirsi saavat nyyhkimään, mutta viimeistään kotiin tullessa, pääsen tirauttamaan uudestaan oman rakkaan teinimme takia. Ensinnäkin vuosi vuodelta parempi todistus - ihan käsittämätöntä varsinkin siihen nähden, että me emme puutu hänen koulunkäyntiinsä muuta kuin silloin, jos pyytää apua esim. koealueen kuulustelussa ja sitäkin tekee aika harvoin. Monella on se käsitys, että opettajien lapset ovat kaikki hyviä koulussa, koska opettajavanhempi piiskaa ja vahtii läksyjen tekemistä ja kokeeseen lukemista. Pyh, ei todellakaan - tai ei meillä ainakaan. Olen tietoisesti vahtinut itseäni, etten lähde tuohon ja näköjään se on kannattanut! Vuosi vielä ja sen jälkeen tuolla todistuksella hän pääsee meidän lukioomme. Haha, eri asia on sitten se, kuinka hyvin mahdumme saman katon alle, mutta se on sitten sen ajan murhe (se ollaan jo yhdessä päätetty, että ei tule minun kursseille 😂). Todistusta tärkeämpi asia on kuitenkin se, että hän saa vuosi toisensa perään myös tunnustusta muista, kuin akateemisista kyvyistään. Hymypoikapatsas (juu, en lähde mukaan siihen keskusteluun, onko sen jakaminen oikein) ja erinäisiä stipendejä, joita kaikkia on yhdistänyt se, että hän on reilu, muut huomioiva ja yhteishenkeä luova nuori mies. Yksityisyyden suojan takia en lähde kertomaan, mitä joutui kokemaan ala-asteella, mutta sitäkin suuremmalla syyllä - hän ei antanut vaikeiden vuosien lannistaa itseään, vaan nousi niiden yli ja jakaa suurta ja reilua sydäntään kaikille. Ihailen, kunnioitan ja rakastan tuota meidän "pientä" (minua jo 4 cm pidempää...) ihmettä enemmän, kuin ketään muuta tässä maailmassa!! 💙💚💛💜

Jos tänään joutui armas aika, niin on kyllä joutunut aika tässä toukokuussakin, kuten jo edellisessä postauksessa vähän ennustelinkin. En ole ehtinyt käydä lukemassa ajatuksen kanssa edes oman blogini kommenttiboksia (kiitos kaikille arkiruokavinkeistä, kokoan sen listan kyllä lähiaikoina), saatikka sitten muiden blogeja. Täydestä kalenterista ja pitkistä päivistä huolimatta olen kokenut eläväni ihan täysillä. Uupumuksesta toipuminen jätti niin ison kiitollisuuden tunteen ja toi takaisin elämän ilon ja positiivisen työpöhinän, että en ole valittanut hetkeäkään. Olen itse asiassa ottanut ensi vuodelle töitä enemmän, kuin moneen vuoteen - opettamisen lisäksi aloitan uuden ohjausryhmän kanssa, olen mukana muutaman tiimin toiminnassa, yhdessä ulkomaan projektissa (ihan mahtavaa, että ne saadaan taas käyntiin!) ja osallistun muutamaan isompaan koulutuskokonaisuuteen. Ja ei, ei tarvitse olla huolissaan, kuten isäni heti reagoi kuulleessaan tästä kaikesta - olen tosi innoissani näistä kaikista jutuista ja tiedän, että jaksan. 

Yksi iso syy, miksi nyt heittäydyn mukaan näin moneen juttuun monen vuoden tauon jälkeen, on se, että alan olemaan "tarpeeton" täällä kotona. Kaikkien teinien vanhemmat tietävät mistä puhun; töistä ei olekaan ihan hengenhätäkiire kotiin, koska teini vastaa tulen vähän myöhemmin -viesteihin "jee, hyvä" 😂 Itse asiassa olen tänäänkin tarpeeton, koska teini lähti yökylään kaverin luo. Kaiken kruunaa se, että mies on yön yli töissä, eli olen ihan itsekseni seuraavan vuorokauden! Mikä sopii mulle tosi hyvin - saan ihan rauhassa ravistella lukuvuoden harteiltani, kuunnella musiikkia, kirjoittaa blogia ja juoda viiniä. Pulahtaisin myös altaaseen uimaan, mutta en ehkä kuitenkaan - se on kyllä pesty ja täytetty uudestaan, mutta lämmityslaitetta ei ole vielä viritetty, joten veden lämpötila on jossain kymmenen asteen tienoilla, mikä on mulle vielä ihan liian alhainen.

Yksin oleminen tulee olemaan muutenkin tämän kesän teema. Mies pitää lomaa vain muutaman viikon ja nekin silloin, kun olemme koko perhe kasassa. Teini lähtee viikon kuluttua kristinoppileirille, minkä jälkeen lähdemme Italiaan Ischian saarelle, ellei Vesuvius purkaudu sitä ennen (todennäköistä, koska 20-luku...). Sen jälkeen teini aloittaa kesätyöt ja mopolla suhaamisen kylillä ja minä "yksinäiset viikkoni" - mikä ei haittaa yhtään. Nautin jo etukäteen siitä, että saan olla itsekseni paljon ja halutessani lähteä Helsinkiin humpsuttelemaan ystävien kanssa. Meinaan myös aloittaa kamalan korkeaksi kasaksi muodostuneen kirjapinon lukemisen, en ole lukenut koko keväänä kuin pari kirjaa kaiken kiireen takia. Tietenkin kesälle on listattu myös pari to do -projektia täällä kotona, mutta niistä en viitsi ihan kauheasti huudella täällä, koska todennäköisesti jäävät vain suunnittelun asteelle, kuten aina 😁

Kuva täältä
 

Nyt siis joutuu suvi suloinen täällä suunnalla, mikä toivottavasti tarkoittaa myös sitä, että palaan myös tänne blogimaailmaan vähän ahkerammin! 

Toivottavasti täällä vielä on lukijoita jäljellä, vaikka olenkin ollut niin passiivinen lähiaikoina. 

Ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille!! 💛💛💛

perjantai 6. toukokuuta 2022

MEIDÄN YHTEINEN "MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN" -LISTA

Sain Rva Kepposen taannoisesta arkiruokapähkäilypostauksesta (aika päheän pitkä sana, vai mitä?) idean koota listan Harkittujen Herkkujen -lukijoiden parhaista arkiruoka. Ensin pitää kuitenkin vähän perjantaipölistä, palaan postauksen varsinaiseen aiheeseen vasta lopuksi 😊

Huhheijaa, mitä ruuhkaviikkoja täällä vedellään tällä hetkellä! Tuntuu siltä, että kaikki tahot ovat aktivoituneet yhtäkkiä ja kaikki samaan aikaan. Kun ensin vedettiin kaksi vuotta niin, että aamulla lähti töihin (etä- tai lähi), teki päivän duunit, kävi maskin kanssa kaupassa ja sitten kotiin, niin nyt tapahtuu joka rintamalla; kaikki kokoukset ovat lähikokouksia, koulutuksia pukkaa ja lähinä tietenkin, töihin mennään joka päivä paikan päälle (rakastan 💙), järjestetään vierailuja yliopistolle, viikonloppuisin tapahtuu, lapsi matkustaa, kavereita tavataan ja kutsutaan kylään... Kääk - kaikki aivan mahtavan ihanaa, mutta kyllä sen huomaa, että korona-aika passivoi ja sai aikaan sen, että päivän kohokohta oli Netflixin avaaminen ja seurattavan sarjan seuraavan jakson katsominen. Vaikka ihan oikeasti rakastan tätä kaikkea "normaalin elämän" pöhinää, niin kyllähän se veronsa vaatii. Tässä vikassa jaksossa mulla on kaiken tämän lisäksi viisi kurssia, joista yksi labrakurssi (mikä siis aina teettää ihan älyttömän enemmän paljon töitä verrattuna tavallisiin "luentokursseihin") ja muutkin kurssit vaativat lähes päivittäin iltahommia, joten päivät ovat pitkiä ja uuvuttavia.

Kaiken totaaliväsymyksen keskeltä sanon kuitenkin, että tämä on aivan ihanaa!! Vaikka olenkin iltaisin niin finaalissa, että tuskin jaksan meikkejä pois pestä ennen sänkyyn kaatumista, niin tuntuu ihan mahtavalta, että elämä on aika lailla normaalia vihdoinkin. Eikä ole enää montaa viikkoa siihen, että alkaa hyvin ansaittu kesäloma ja sen jatkuminen sitten palkattomana kesäkeskeytyksenä (tämä vaan muistutuksena niille, joita opettajien lakkoilu, "pitkät lomat ja lyhyet työpäivät" ärsyttävät). En muista, milloin viimeksi olisin odottanut kesälomaa näin paljon tai kokenut todellakin ansainneeni sen pitkän loman - sai siitä rahaa tai ei!

Mutta postauksen varsinaiseen aiheeseen, nyt kun pölinät on pölisty. Eli tarkoitus olisi koota lista niistä kaikista helpoimmista, nopeimmista ja just teidän perheessä toimivista arkiruuista. Top kolme pyydän kommenttiboksiin laittamaan ja minä sitten päivitän tämän postauksen listaa sitä mukaa, kuin ehdin. Kerro mitkä ovat teidän helpoimmat, pikaisimmat ja suosituimmat arkiruuat. Ei haittaa, vaikka top3 -listalla olisi "vain" lihapullat, makaronilaatikko ja kalakeitto - kerro ne kuitenkin. Jos sulla kuitenkin on arkiruokaan joku erityisresepti ja linkki sinne, niin laita se kommenttiin mukaan.

Minä koostan näistä sitten listan, minkä voi vaikka tulostaa käsilaukkuun tai ottaa kuvan kännykkään niitä hetkiä varten, kun seisot kaupassa tiistaina klo 16.27 ja mietit, että mitäköhän hittoa tänään syötäisiin. Tuona hetkenä kun ei tule mieleen yleensä yhtään mitään, vaikka olisi kuinka keittokirjoja ja -blogeja lukenut vapaa-ajalla (kuten minä teen).

MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN?

Pöperö

Linssikeitto ja sen monet muunnokset

Paras linssikastike

Eli nyt vaan kaikki täydentämään tätä listaa (jos siis pääsette kommentoimaan, mikä mulla ainakin edellee tökkii, kuten edellisessä postauksessa totesin).

Mitä teillä syödään arkena? 

p.s. jo toinen postaus peräjälkeen ilman kuvia... mutta en vaan nyt jaksa, joten sallittakoot tämä 💚



perjantai 29. huhtikuuta 2022

HAASTEPOSTAUS PITKÄSTÄ AIKAA 💛💛💛

Jee, bongasin Vivin blogista pitkästä aikaa haastepostauksen, minähän siis rrrrakastan näitä. Varsinkin perjantai-iltana väsyneenä viikosta ja vähän aivottomassa olotilassa näihin on tosi kiva vastailla. Mutta ennen kuin käyn haasteen kimppuun, kysymys teille: oletteko te törmänneet vaikeuksiin kirjoittaa kommentteja Bloggerissa lähiaikoina? Sain vastattua kyllä oman blogin puolella kommentteihin, mutta kun yritin kirjoittaa kommenttia Vivin, Satun tai Rva Kepposen blogiin, en onnistunut siinä. Marikan blogiin kommentoiminen kuitenkin onnistui... Mikäköhän mättää - teenkö mä jotain väärin vai onko Blogger keksinyt nyt jotain uutta...?

No, mutta siihen haasteeseen. Laidasta laitaan ihan randomeita sanoja, mihin ilmeisesti pitäisi vastata pikaisesti, mutta kaikki mut tuntevat tietävät, että lyhyt tai pikainen vastaus ei multa onnistu...😂   Mennään siis joissain kohdissa vähän pidemmän kautta, mutta yritän pitää vastaukset lyhyinä...

Kulkuneuvo: auto on mulle välttämättömyys ja inhoan sitä! Tykkään kyllä ajamisesta, mutta haluaisin ekologisista syistä olla riippumaton autosta. Ideaalitilanteessa kävelisin töihin ja lomamatkoja tekisin junalla (kirjoitinkin joku aika sitten, että mulla on suunnitelmissa lähteä lapsen kanssa syyslomalla Pariisiin junalla).

Unelmamatkakohde: Italia, Italia ja Italia. Aina vaan Italia. Mutta jos unohdetaan Italia, niin kyllä haluaisin nähdä Grand Canyonin. Ja kerran haluaisin myös matkustaa jollekin paratiisisaarelle eli esim. Malediiveille (ennen, kuin ne kaikki häviävät ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun takia).

Musiikkilaji: kuuntelen nykyjään tosi vähän musiikkia, koska mulla on ihan kammottava korvamato-ongelma. Nykyjään tykkään eniten lattarimusiikista, "pehmoräpistä" ja Adelen kaltaisista artisteista. Nuorena olin ihan fanaattinen Rolling Stones, Dire Straits, ZZ Top, J.Karjalainen ja Nico Ahvonen fani. Ja perhetaustastani johtuen klassinen musiikki on aina - ja on edelleen - lähellä sydäntäni. Mozart, Beethoven ja Chopin. Yleensä, kun korjaan kokeita viimeisen illan ja yön paniikissa, kuuntelen Mozartin Requiemia eli kuolinmessua. Sopii tunnelmaan aina 😂

Kukka: kielo ja tulppaanit

Jäkiruoka: Tiramisu. En ole jälkkärinaisia, joten jätän yleensä tilaamatta ravintolassa (kotona en tee kuin pari kertaa vuodessa). Jos Tiramisua ei ole tarjolla, otan suklaakakkua tai -jäätelöä. Ja tietenkin espresson ja Calvadosin, jos ollaan istumassa iltaa ihan pitkän kaavan mukaan.

Keittiöväline: mullahan on kaikki mahdolliset keittiövälineet, mitä vaan voi olla, joten tämä on paha... eniten käyttämäni on blenderi, jolla teen joka aamu smoothien, joten lukitsen vastauksen blenderiin.

Lempivaate: ilmiselvä vastaus on kotiasu eli ylisuuri ja kauhtunut collegepaita, trikoot ja villasukat. Töissä olen aina mustissa farkuissa ja puuvillaneuleessa tai joustavassa paidassa (ei kuitenkaan kauluspaita koskaan).

Kosmetiikkatuote: Clinique Clarifying Lotion 2

Lempikaupunki: Helsinki ja Turku. Ulkomaan kaupungeista ihan kauhean vaikea valita... Pariisi, Lissabon, Lontoo, Chicago, Sestri Levante, Taormina...

Lempikirja: tämä on mahdoton, en pysty. Jos kuitenkin pitäisi valita yksi ylitse muiden, se olisi Taru Sormusten Herrasta. Tai ehkä kuitenkin Tuulen viemää.

Juoma: vesi (haha, ajattelitte kaikki, että ensimmäinen olisi punkku 😂), kahvi ja sitten punaviini.

Tuoksu: oman lapsen tuoksu vauvana ja vielä edelleen teininäkin. Oman miehen tuoksu. Hugo Bossin Deep Red - sen nimi voisi hyvin olla "Emma", on ainoa hajuvesi, jota käytän.

Iltarutiini: nykyjään uupumuksen jälkeen unta korjaavien lääkkeiden otto pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Ja tietenkin hampaiden pesu sun muut sen lisäksi.

Jäätelö: Mövenpick suklaajäätelö. Tai joku muu suklaa, en ole kova jätskin syöjä.

Flunssankarkoituskeino: nukkuminen

Aamupala: aina smoothie (marja- ja hedelmä), välillä sen lisäksi kaurapuuro tai Kreikkalainen jugurtti ja granola vähän fiiliksestä ja nälkätilanteesta riippuen. Lisäksi pieni kourallinen cashew-pähkinöitä aina.

Huonekalu: voiko tähän vastata mitään muuta kuin sänky?

Vuodenaika: syksy

Juhlaruoka: tämmöinen ruokahifistelijä ei pysty vastaamaan tähän ilman täsmentävää kysymystä; mistä juhlasta on kyse? Eli passaan tämän kysymyksen :)

Nyt sitten kaikki muutkin, tarttukaa haasteeseen - tämä oli kiva!

Suurin osa kuitenkin varmaan ensin juhlistaa vappua💛 

Hauskaa ja pirskahtelevaista viikonloppua kaikille!

lauantai 23. huhtikuuta 2022

POSITIIVISEN JA PUOLEN METRIN KAUTTA

Ihan vaan tulin tänne valittamaan siitä, että meidän tontilla ei tämän vuoden lumet tule sulamaan ennen juhannusta!

Mutta hupsheijaa, mies olikin käynyt lapioimassa uima-altaasta lumet ainakin tuolta pinnalta. Kävin ihan mittanauhan kanssa mittaamassa, että siellä ei ole enää kuin puoli metriä paksu jääköntti estämässä meitä pulahtamaan altaaseen... 

 

Päätin, että tämä ei ole negatiivinen asia; otetaan tämä(kin) elämän alue vastaan positiivisesti ja toivotaan aurinkoa ja lämpöä

Mies intoutui tästä mun positiivisuudesta niin paljon, että alkoi miettimään, että mitä jos hän joka päivä sulattelisi sitä jäätä "pöhottimellä"... Palautin hänet maan pinnalle aika pian! Että ei nyt ihan noin positivisesti kuitenkaan ja pidä se pöhötin kaukana mun altaasta! 😂

Onko teillä samanlaisia kokemuksia tuollaista... öh... liian innokkaista tekijöistä? 

Ja muutenkin, miten siellä menee?

perjantai 8. huhtikuuta 2022

JOKU FIKSU OTSIKKO TÄHÄN

Sen jälkeen, kun muistaakseni Annukka (?) lanseerasi sanan perjantaipölinät, mun on ollut ihan tolkuttoman vaikea keksiä mitään muita otsikoita, kuin perjantaipölinät sitä ja tätä... 😂 Enkä kyllä keksi nytkään, varsinkaan kun tälläkään kertaa ei ole mitään järin tähdellistä asiaa, joten saatte ihan itse keksiä postaukselle otsikon! 


Täytin viikolla vuosia ja tänä vuonna päivä oli jotenkin kauhean merkittävä verrattuna moneen aikaisempaan vuoteen. Ensinnäkin, tajusin taas kerran, etten kärsi minkäänlaisesta ikäkriisistä - näköjään jotain semmoista on kyllä jossain vaiheessa ollut, kun löytyi tunnistekin tuolla sanalla. En jaksanut nyt lukea noita vanhoja postauksia, mutta kyllä mulla on tunne, että sieltä löytyy sekä että aiheeseen liittyvää. Nyt kuitenkin 53-vuotiaana olen tosi tyytyväinen elämääni ja jos jotain kriiseilyä on joskus ehkä ollutkin, sen aika on ollutta ja mennyttä. Jotenkin naurattaa tämä; kun aina välillä sanon opiskelijoille tästä, että tämän ikäisenä elämä on parhaimmillaan ja ne katsovat mua kauhistunut ja hämmentynyt ilme kasvoillaan ja mä oon siihen ihan että mitä te nyt siellä kauhistelette? Mutta kun rupean miettimään niitä aikoja, kun olin itse lukiolainen, niin kyllähän yli 50-vuotiaat oli meidän mielestä jo vähän niin kuin toinen jalka haudassa! Kuinka väärässä me oltiinkaan! Toisaalta kyllä 80-luvulla meidän ikäiset ei olleet ihan niin teinejä, kuin mitä me 2000-luvun viiskymppiset ollaan.

Toinen mahtava juttu synttäripäivässä oli se, että sain ihan yllärinä ihania lahjoja. Meillä ei ole kauheasti tapana juhlia meidän aikuisten synttäreitä, enkä oikeasti mitään lahjoja koskaan kaipaakaan. Sitä paitsi tänä vuonna mies oli jo ostanut mulle sen Airfryerin, mikä mun mielestä oli mun tämän vuoden synttäri- JA joululahja, mutta niin vain sain häneltä elämäni isoimman kukkakimpun. Ja lapsi, meidän ihana huomaavainen nuori mies 💛, oli ostanut mulle kirjan (dekkarin, koska tietää, että äiti lukee niitä) ja rasiallisen ihania käsin tehtyjä belgialaisia suklaita. 

 


Sain kukkakimpun syliini päivänä, jolloin en ollut meikannut ja sen kyllä näkee tuosta kuvasta. Laitoin sen kuitenkin ihan tarkoituksella tähän muokkaamattomana ja ilman mitään filttereitä, muistutukseksi kaikille siitä, että saadaan näyttää kuvissa just sellaiselta, kuin mitä me ollaan! Mulla on aina ollut tosi tummat silmänaluset ja ne on vaan voimistuneet iän myötä. Ihan sama, vaikka plankkaisi ne millä meikillä, niin ne erottuu aina. Varsinkin tuo oikeanpuolinen, joka ilman meikkiä näyttää siltä, kuin mulla olisi musta silmä. Opin joltain kosmetiikkamyyjältä, että toi toispuoleisuus johtuu siitä, että nukun oikealla kyljelläni. Hän neuvoi mua, että kannattaa opetella nukkumaan toisella tavalla, mihin mä reagoin nauramalla (ystävällisesti), että ihanko oikeasti luulet mun yöllä sikiunessa miettiväni mun silmäpusseja? 😂 No joo, mutta toi on kuitenkin yksi niistä syistä, miksi meikkaan kevyesti niinä päivinä, kun olen töissä. Vapaapäivinä, viikonloppuisin ja lomalla meikit saa pölyttyä meikkipussissa.

Niin, lomalla - kolmas asia, minkä takia synttäripäivä oli tänä vuonna niin WUHUUU! Eli sattui olemaan just mun synttäripäivä, kun löysin ja varasin meidän ensi kesän Italian matkan. Hommaan ei mennyt kuin hetki; Italia on niin tuttu maa, että kohteen valinta oli helppoa, kun kaiken tavallaan tietää jo etukäteen. Tällä kertaa haluttiin siis tosi helppo loma, joten avasin neljän matkatoimiston sivut, valitsin jokaisesta Italia ja karsin pois kaikki ne kohteet, joihin ei tällä kertaa haluta (edelleen jäi Garda-järvi valitsematta, sinne kyllä halutaan jossain vaiheessa, mutta nyt oli hinku meren läheisyyteen). Nopeasti kohteita selatessa silmiin pisti Ischian tuliperäinen saari Napolinlahdella ja muutaman klikkauksen takaa löytyi myös meille sopiva hotelli. Meillähän on aina ensisijaisena kriteerinä se, että hotellissa pitää olla hyvä uima-allas ja meidän hotellissa niitä on peräti viisi! Osa on Ischialle tyypillisiä altaita, jotka lämpenevät saaren maaperän vulkaanisella lämmöllä tai sisäaltaita, mutta koska emme välttämättä halua lillua helteessä 36 asteen lämpöisessä kylpyammeessa, oli tärkein valintakriteeri se, että hotellilla on myös täysmittainen "oikea" allas (lämpötila 25), jossa voi uida ihan matkaa ja myös vilvoitella. Eikä siinä vielä kaikki - koko saari on täynnä erilaisia kylpyläpuutarhoja, joissa on lukemattomia altaita ja lisäksi niiden vesi on sitä semmoista ihmeitä tekevää mineraalivettä, eli me kaikki nuorrumme, tervehdymme ja kaunistumme lilliessämme näissä altaissa 😂😂💛💛💛

Kuva täältä
 

Sijaintikin on mitä mainioin; lapsella on jostain syystä ollut hinku päästä Napoliin (johtuisiko siitä, että pizza on kehitetty alun aikojaan siellä?), mutta minä en pidä Napolista. Se on ainoa paikka Italiassa, missä olen kokenut oloni vähän turvattomaksi, enkä muutenkaan nauttinut siitä erityisemmin. Mutta nyt voimme tehdä saarelta yhden päivän venereissun mantereelle ja käydä Pompeijissa, Vesuviuksella ja päivän päätteeksi Napolissa pizzalla. Veikkaan, että Ischia on meille ihan täydellinen kohde! 💜 Ei niin, että laskisin, mutta 76 päivää lähtöön... 💛💛💛

Kuva täältä

Pakko myöntää, että hetken aikaa kyllä käväisi mielessä se, että kun tämä 2020-luku ei ole ollut mitään ihmiskunnan parasta aikaa (lievä understatement...), niin meidän tuurilla Vesuvius purkautuu just ennen meidän lähtöä (tai kun ollaan siellä) ja hautaa koko Etelä-Italian ja Napolinlahden alleen. Mutta sitten päätin, että ok - jos niin käy, niin onpahan ainakin maantieteen opettajalle mielenkiintoinen tapa lähteä ja kollegat saavat opetukseensa vähän ajankohtaismateriaalia. Että se niistä ajatuksista!

Kuva täältä
 

Semmoinen viikko täällä. Ylppärit vielä vähän kesken, koeviikon kokeiden korjaamisen aloittaminen tilassa nolla, se vähäinen lumi, mikä ehti sulaa meidän pihalta, palasi takaisin, uutiset ovat yhtä masentavia ja kauhistuttavia, kuin mitä ne ovat olleet jo monen viikon ajan ja kaikkea muutakin pientä kökköä viikon varrella on tapahtunut, mutta silti jostain syystä olen tosi hyvällä mielellä. Tänään (koeviikolla) ei ollut koetta ja sain tehtyä töitä tosi tehokkaasti päivällä, kunnes suljin koulukoneen ja rupesin kirjoittamaan tätä. Olemme teinin kanssa kahdestaan kotona tänään (mies lähti kavereiden kanssa mökkireissulle, taitaa olla edellisestä kerrasta yli 10 vuotta, joten olen tosi iloinen hänen puolestaan) ja alamme kohta kokkaamaan perjantain mättöruokaa, tällä kertaa Tacoja. 

Huomenna mennään SPR:n lipaskerääjiksi paikalliseen markettiin - mulla on tästä jo valmiiksi tosi ihana ja lämmin olo, että yhdessä tehdään jotain konkreettista Ukrainan eteen ja varsinkin tietenkin siitä, että teini haluaa ihan itse tulla mukaan 💗

Kivaa viikonloppua sinne!  

💛💛💛

Olisi kiva kuulla, mitä sulle kuuluu!

perjantai 1. huhtikuuta 2022

PERJANTAIPÖLINÖITÄ RAHASTA, KASVISKOKKAUKSESTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Pitäisi oikeastaan olla lukemassa yo-tehtäviä, mutta hei - ei kai nyt sentään perjantai-iltana, kun pitää päästä pölisemäänkin (ja varsinkin kun tiedossa on melkoista säätämistä pisteyttämisen kanssa). Tämä (itselleni tyypillinen) velvollisuuksien lykkääminen kostautuu sitten viimeisten iltojen (ja öiden) raivokkaalla paahtamisella, mutta kuten sanottua, hei - nyt on sentään perjantai. Ei tule olemaan ensimmäinen kerta, kun klikkaan "lähetä YTL:lle" -painiketta kolme minuuttia ennen deadlinen umpeutumista 😂 Ja tässä on myös takana aika monia istuttuja tunteja; ylppärit järkättiin meillä vielä tänä keväänä koronaturvallisesti, mikä tarkoitti 1000 opiskelijan talossa sitä, että mulla oli opetuksen lisäksi parin viikon sisällä 31 tuntia valvomista (eli siis käytännössä paikallaan istumista...). Niin että ehkä olen ansainnut vapaaillan 😍

Minä yo-valvojana...


Minä, kun valvonnat on ohi!

Puhutaanpa hetki rahasta. Tiedostan, että meillä menee hurjan paljon rahaa ruokaan joka kuukausi, varsinkin siihen nähden, että meitä on vain kolme. Olen itse asiassa niin hannari, etten ole uskaltanut laskea tarkkaa summaa, koska tiedän jo etukäteen, että se hirvittäisi ihan liikaa. Toisaalta se olisi varmaan tosi järkevää, varsinkin nyt; ehkä se saisi mut tarkkailemaan ruokaostoksia vähän kriittisemmin ja suunnittelemaan niitä tarkemmin! Koska pakko myöntää - sen lisäksi, että tykkään ja haluan panostaa hyvään ruokaan (muut shoppailee vaatteita ja kenkiä, mä shoppailen ruokaa ja kirjoja), niin ihan varmasti melko iso osa mun ostamasta ruuasta menee ruokahävikkinä roskiin 😞 Välillä aina onnistun ostosten suunnittelussa paremmin, mutta huonoja viikkoja on ihan liikaa tämän aiheen suhteen. Sen lisäksi, että ruokahävikki on ekologisesti ja taloudellisesti täysin kestämätön juttu, liittyy siihen tosi vahvasti mun mielestä myös semmoinen moraalinen ja eettinen näkökulma, joka saa mut näkemään punaista joka kerta - ja kohdistan sen kiukun ja vihaisuuden siis itseeni. Koen, että joka kerta kun heitän ruokaa roskikseen, näytän tavallaan keskisormea kaikille maailman aliravituille ja nälkää näkeville ja toki myös ihan täällä Suomessa eläville vähätuloisille ihmisille. Tyyliin "haha, katsokaas, täällä minä hyväosainen järkevä ihminen heitän ruokaa roskiin, kun teillä on nälkä, että hajotkaa siihen".

Joo, aika rankka vertaus, varsinkin kun selitän tämän asian myös opiskelijoille näin, kun puhumme näistä asioista. Pyrin yleensä löytämään ongelmista ja epäkohdista aina edes jotain positiivista, niin omassa elämässäkin, kuin varsinkin opiskelijoiden kanssa vaikeita aiheita käsitellessäni. Mutta tässä asiassa olen raadollisen julma - ruokahävikki on suora keskisormen näyttäminen niille, joilla siihen ylellisyyteen ei ole varaa. Syyllistäminen ei koskaan auta omaksumaan uusia tapoja, tämä varsinkin on tärkeä muistaa lukiolaisten kanssa työskennellessä, mutta tässä aiheessa mun oman syyllisyyden tunteminen on mielestäni ihan itse ansaittua.

Jos unohdetaan ruokahävikin aiheuttama rahan menetys, niin nyt sitä rahaa alkaa väkisinkin miettimään, kun bensan ja ruuan hinta nousevat nopeammin, kuin minä joogamatolta. Me asutaan niin syrjässä ja meidän työajat on niin erilaiset, että meillä on pakko olla kaksi autoa. Molemmat täyttää tankin täyteen 2 - 3 kertaa kuussa, mikä tarkoittaa näillä nykyisillä bensan hinnoilla lyhyellä laskutoimituksella meidän perheessä n. 200 - 250 euron lisälaskua riippuen vähän siitä, kuinka paljon tulee ylimääräisiä ajoja. Ekaa kertaa ollaan nyt alettu miettimään noita ylimääräisiä ajoja, koska toi on aika merkittävä summa. Ei romahduta meidän taloutta, mutta onhan se ihan älytöntä, jos me ajetaan ylimääräisiä kilometrejä ihan turhan päiten. Ja se kaikki turha ja ylimääräinen on pois meidän kesän reissukassasta. Toki biologi-maantieteilijä minussa iloitsee siitä, että vihdoinkin alettiin tarkkailemaan turhia ajoja (surullista tietenkin on se kylmä tosiasia, että näköjään minäkin alan kiinnittämään huomiota tähän vasta siinä vaiheessa, kun se näkyy omassa kukkarossa... 😔).

Ja sitten se ruuan hinnan nousu... huh. Arvioiden mukaan me ollaan vasta nousevan käyrän alkupäässä eli kauppalasku tulee kasvamaan räjähdysmäisesti lähikuukausina ja -vuosina. Eli nyt viimeistään on järkevää ruveta seuraamaan hintalappuja kaupassa, jos ei sitä ole aikaisemmin jo tehnyt. Kuten jos alussa mainitsin, mä en ole kauheasti aikaisemmin seurannut ruuan hintaa, koska haluan panostaa hyvään ja laadukkaaseen ruokaan - ja mulla on siihen ollut taloudellinen mahdollisuus. Mutta nyt olen alkanut lukemaan hintalappuja päivä päivältä tarkemmin.

Miten sen kauppalaskun sitten saa pienenemään tinkimättä kuitenkaan ruuan laadusta, mausta ja terveellisyydestä? En ole mikään asiantuntija, mutta mun vinkit on nämä:

  • Älä tingi kasvikunnan tuotteista, mutta jätä Chilestä tuodut pensasmustikat ostamatta. Syö sesongin mukaan, niin kulutettu kuin tuo neuvo onkin. Kyllä minäkin välillä napostelen mieluummin niitä pensasmustikoita, kuin lanttua, mutta tajuat varmaan mun pointin!
  • Syö lihaa vain pari kertaa viikossa ja satsaa silloin laadukkaaseen, marinoimattomaan tuotteeseen. Vaikka se hunajamarinoitu onkin vähän halvempi, se on kuitenkin pidemmälle prosessoitu (mikä on taas kuluttanut luonnonvaroja siinä elintarvikeketjussa enemmän, kuin se prosessoimaton tuote).
  • Tee kasvisruokaa mahdollisimman monta kertaa viikossa. Käytä proteiininlähteenä mieluiten linssejä, kikherneitä ja papuja, kuin pitkälle prosessoituja lihankorvikkeita. (Tässä mulla on myös oma makumielipide: en tykkää niistä korvikkeista yhtään, mutta se on toki ihan makuasia).
  • Jos olet oikein viitseliäs (ja haluat säästää vielä enemmän rahaa), osta pavut ja kikherneet kuivattuna. Kuulostaa työläältä, mutta ei oikeasti ole: laita viikonloppuna likoamaan runsaaseen veteen illalla, huuhtele kunnolla aamulla ja keitä pavut kypsäksi (ohjeita löytyy paljon netistä). Ison määrän keitettyjä papuja/kikherneitä voi pakastaa sopivan kokoisissa erissä jatkokäyttöä varten.
  • Kuivatut linssit ovat kaikista helpoimpia; niitä ei tarvitse liotella, riittää, että huuhtelet ne ja lisäät kastikkeeseen/keittoon kypsymään.
  • Riippumatta siitä, teetkö liha- vai kasvisruokaa, tee aina kaksi kertaa isompi määrä ja pakasta ylijäänyt ruoka annoksina. Näin arkena on aina valmiina ruokaa niitä päiviä varten, kun ei jaksa tehdä ruokaa ja tekisi mieli ostaa jotain valmista.
  • Lopuksi tärkein: älä suorita tätä liikaa, muista että jokainen "oikein" tehty päivä on voitto itsellesi (ja ilmastolle, pakkohan tämäkin oli tähän ottaa mukaan...).

Meidän viime aikoina syötyjä ruokia seuraavissa kuvissa. Kikherne-pinaatti -kastike riisin kanssa. Sienipasta. Jääkaapin tyhjennys eli punainen linssikastike riisin kanssa. Laita kommenttipuolelle viesti, jos haluat tarkemman reseptin!

Kikherne-pinaatti -kastike

Sienipasta

Jääkaapin tyhjennys punainen linssikastike

Ja vielä tähän loppuun: päätin, että kerrankin toteutan sen, mitä olen joka vuosi suunnitellut; aloitan näihin aikoihin ottamaan kuvan pihan yhdestä kohdasta kerran viikossa. Siitä tulee varmaan hauska kuvasarja (jota voi sitten katsoa kaiholla ensi talvena lumeen hukkuessa). Tämä eka kuva ei kyllä lupaa kauheasti - veikkaan, että tänä vuonna uintikausi päästään aloittamaan joskus juhannuksen aikoihin! 😂

Milloin mennään uimaan...?
 

Miten siellä? 

Oletko alkanut kiinnittämään enemmän huomiota ajokilometreihin ja/tai ruuan hintaan? 

Onko jotain hyviä vinkkejä, mitkä olin tässä postauksessa unohtanut?

torstai 24. maaliskuuta 2022

KREIKKA PERUTTU, ITALIA IT IS!

Kiitos ja anteeksi Marika "turhista" neuvoista, mutta ei me nyt sitten kuitenkaan olla suuntaamassa Kreikkaan. Vinkit olivat ihania, eivätkä siis suinkaan turhia, koska varmaan joskus matkustamme Kreikkaan, mutta... Miten voikaan ihmisen mieli - tai tässä tapauksessa kokonaisen perheen mieli - olla näin häilyväinen? Nämä pari kuukautta, kun tässä ollaan mietitty ensi kesän matkakohdetta, ollaan koko ajan oltu sillä mielellä, että "nyt tällä kertaa johonkin muualle, kuin Italiaan". Suunnitelmissa oli ensin Portugali ja sitten Kreikka, joka myös lyötiin lukkoon noin viikko sitten.

 

Koko ajan mulla on sisällä syvällä ollut ajatus, että mieluiten menisin kuitenkin Italiaan, mutta nyt tällä kertaa pitää mennä johonkin muualle... Tajusin eilen, kun mietittiin Kreikan kohteita, että kaikki me oltiin jotenkin vähän nihkeitä siitä. Tyyliin, että no joo, mennään nyt sinne, kun kerran päätettiin... Semmoista ihanaa odotusta tihkuvaa täpinää meidän suunnittelussa ei ollut, vaan kaikki suhtauduttiin koko reissuun ikään kuin velvollisuutena, joka nyt pitää hoitaa alta. Otin tämän sitten puheeksi illalla ruokapöydässä, että halutaanko me oikeasti Kreikkaan vai halutaanko me oikeasti Italiaan? Välitön 3/3 reaktio oli ITALIAAN. Kaikkien silmät ja kehonkieli kertoi välittömästi siitä, että sinne me kaikki halutaan, vaikka ollaan oltu siellä jo monta kertaa (ja minä vielä useammin, kuin noi miehet).

 

Joten koska ihmisellä (ja perheellä) on oikeus muuttaa päätöksiään ja toimia siten, mikä tekee kaikille eniten hyvää, lähdemme siis Italiaan ensi kesänä 💗 Kohdetta ei ole vielä päätetty, mutta sen päättämiseen ei mene kauaa. Koska olen jo melkoinen Italia-konkari, mun on tosi helppo valita kohde ja hotelli maasta, jonka tunnen jo niin hyvin. Kaksi (tai ehkä jopa kolme) kohdevaihtoehtoa on jo olemassa, nyt vaan hetki mietitään, mikä houkuttaa eniten tällä kertaa.

Tutti amiamo l'Italia e vogliamo tornarci ancora e ancora!


tiistai 22. maaliskuuta 2022

PIKAINEN KREIKKA-GALLUP

Ensi kesän lomasuunnitelmat ovat nyt edenneet siihen pisteeseen, että maa on päätetty. Kreikka - emme ole koskaan olleet sielllä. En suostu ajattelemaankaan sitä, että korona tai Ukrainan sota tulisivat kumpikaan häiritsemään suunnitelmiamme. Me matkustamme Kreikkaan ensi kesänä. Piste.

 

Mutta... ensikertalaisina on tietenkin ihan älyttömän vaikea päättää, että mihin Kreikassa. Ihania kohteita on noin sata. Olen saanut kokeneilta Kreikan-kävijöiltä hyviä vinkkejä, mutta haluan myös kääntyä teidän puolenne; mihin meidän kannattaisi mennä?

Missä te olette olleet? Mikä siinä kohteessa oli niin ihanaa, että suosittelisit meille? Entä mitkä ovat ne kohteet, mihin ei kannata mennä sun mielestä?


Meidän kriteerit ovat seuraavat:

  • ihana, vähän ehkä jopa luksus (edes semi-luksus) hotelli, jossa uima-allas (mielellään monia, ei tarvitse olla oma jokaiselle huonelle (saa toki olla), ei pelkästään lillumiseen tarkoitettu, koska tykätään kaikki uida myös matkaa)
  • pieni, aika tyypillinen paikallinen pikkukaupunki, ei mikään turistirysä
  • meren rannalla (hotellin ei tarvitse olla ihan rannalla, mutta mielellään rantaan ei ihan kauhean pitkä matka)
  • kaupunigissa/kylässä pitäisi olla autenttisia, paikallisia ravintoloita, joista saa paikallista ruokaa - ei siis "täältä saa lihapullia" -tyyppisiä suomalaisille tarkoitettuja juottoloita, sekä myös paikallisia ruokakauppoja
Niin että löytyykö näillä kriteereillä meille suosituksia? Olisin ihan tositositosi-iloinen kaikista vinkeistä, suosituksista ja neuvoista.

Kiitos jo etukäteen kaikille vinkkaajille
💙💙💙

maanantai 14. maaliskuuta 2022

POSITIIVISTA PÖLINÄÄ - eli tietenkin ruokajuttuja - PITKÄSTÄ AIKAA!

Mulla on aivan ihanat lähikollegat, joiden kanssa saadaan aina sumplittua seuraavan vuoden lukujärjestykset sellaisiksi, että jokaisen toiveet toteutuvat ainakin osittain. Viime toukokuussa, kun tehtiin lukkareita, toivon tälle vuodelle kevyttä neljättä jaksoa, koska kevät ja mahdollisuus ulkoilla päivisin. Haha, big mistake!!! Miten ihmeessä en silloin tajunnut, että neljännessä jaksossa on yo-kirjoitukset?? Meidän isossa lukiossa valvontavuoroja tulee normaalistikin paljon, mutta nyt kun kirjoitukset järjestetään (toivottavasti vikaa kertaa) koronaturvallisesti eli kokelaat jaetaan pieniin ryhmiin, niin valvontoja on ihan älyttömän paljon. Ja tietenkin eniten niille, joilla on väljä lukujärjestys tässä jaksossa... Mulla on ollut iisejä päiviä ja täysin vapaat (opetuksettomat) maanantait nyt kahden viikon ajan, mutta huomisesta lähtien istun valvomassa kokeita kaiken sen ajan, mitä lukkarissa on vapaata (ja vähän myös tuntien kanssa päällekkäinkin, niin paljon niitä vuoroja tulee tänä keväänä). Joten päätin viettää tämän vikan vapaan maanantain tehden vain kivoja juttuja (no okei, tein kyllä pari tuntia kouluhommeleita aamulla) ja yksi niistä on kirjoittaa tänne positiivisella mielellä edellisten synkkien postausten vastapainoksi. Aiheena tietenkin ruoka, mikäpä muukaan! Jossain välissä kirjoittamista käyn lenkillä tuossa upeassa auringonpaisteessa ja illalla kokkailen viikon ruokia valmiiksi, koska päivistä tulee pitkiä, enkä halua tällä viikolla syödä mitään muiden tekemää.

Musta toppatakki on kyllä jo ihan liikaa näillä keleillä...
 

Mulla on edelleen viime vuoden uupumusajan jäljiltä kokkausrutiinit välillä hakusessa. Se on kyllä jännää, kuinka vaikea niitä on palauttaa takaisin normaaliin arkeen, vaikka monta vuotta olin jo ehtinyt noudattaa niitä semmoisella 80/20 -menestyksellä, mikä mulle on ihan riittävä suhde. Ja näillä rutiineilla tarkoitan nyt itselleni sopivaa aamupalaa (se on ohjelmassa jo päivittäin, hyvä minä!), itse tehtyä lounasta töihin mukaan otettuna (takkuaa vielä aika pahasti...) ja samoin itse tehtyä iltaruokaa (siinä mennään semmoisella fifty/sixty -suhteella tällä hetkellä). Elämässä on kuitenkin niin paljon ikäviä aiheita tällä hetkellä maailmantilanteesta johtuen (ja toki se iso kookin vielä hankaloittaa normaalia elämää jonkin verran), että koitan olla stressaamatta aiheesta. Kokkikartano pelastaa "huonoina" päivinä ja onhan noita muitakin hyviä valmisruokia (onneksi tosi paljon nykyjään myös vegepuolella).

Mutta koko ajan paremmin ja paremmin olen pääsemässä vanhoihin rutiineihin kiinni ja arkiruokaa tulee tehtyä enemmän viikko viikolta. Ja mikä tärkeintä, olen alkanut taas tekemään annoksen oheen vähän monipuolisempia salaatteja. Mullahan ei yleensä ole tapana tehdä "oikeaa" salaattia kauhean usein, yleensä vaan pilkon lautaselle erilaisia raakoja kasviksia paloiksi. Nyt mulla on joku hillitön Fetajuustokausi meneillään, joten sitä löytyy salaatin seasta monta kertaa viikossa. Jotenkin se nostaa sen yksinkertaisen (esim.) kurkku-paprika -palapelin ihan uudelle tasolle! Aikaisemmin jouduin murustelemaan Fetan miehen ja mun lautaselle erikseen, mutta nyt teinikin on tykästynyt, joten yhden kulhon periaatteella mennään nykyjään.

 

Teinistä ja kokkauksesta puheenollen; olin hänen kanssaan viikonloppuna kansanopiston Italia-kokkauskurssilla (kertoja on yhteensä kaksi) ja meillä oli ihan älyttömän kivaa, varsinkin kun saatiin meidän ryhmään kolmanneksi tosi mukava nuori nainen, jonka kanssa yhteistyö sujui mutkattomasti ja hauskasti. Italian makumaailma on mulle tosi tuttu ja olen kokkaillut saapasmaan ruokia elämäni aikana ihan älyttömän paljon, mutta niin vaan kuitenkin opin minäkin eilen paljon uutta. Meidän ryhmä teki antipastit eli leipoi Focaccia-leivän ja teki kaksi tahnaa sen kanssa tarjottavaksi. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin valmistimme Bruschette di focaccia con pate' di pomodori secchi e pate' di melanzane eli toisen tahnan pohja muodostui aurinkokuivatuista tomaateista, toisen uunissa paahdetusta munakoisosta. Ihmetykseni oli suuri, kun teini ihasteli tahnojen makua ja totesi, että näitä tehdään sitten uudestaan kotonakin. En ole saanut häntä syömään kotona mun tekemiä tahnoja (joihin mulla on, kuten osa teistä tietää, ihan hillitön himo), mutta kävi ilmi, että hän ei tykkää niistä mun hummus-pohjaisista tahnoista, kaikki muu kuulemma kelpaa. Eli heippa hummus vähäksi aikaa ja tervetuloa muut tahnat!

Mähän olen ihan parantumaton keittokirjojen hamstraaja. Harvemmin kokkaan mitään reseptiä ihan tarkasti, mutta selailen kirjoja usein aamupalaa syödessäni ja haen niistä inspiraatiota. Nyt mulla on meneillään Deliciously Ella -vaihe, olen jotenkin ihan täysin hurmaantunut hänen resepteistään. Siitä, kun tutustuin hänen ensimmäiseen kirjaansa, on jo aikaa ja Ella on kasvattanut itsestään melkoisen brändin näinä vuosina. Heillä on tosi monipuolinen nettisivusto, jonka saa myös appinä kännykkään (maksaa muistaakseni pari euroa kuussa). Pari viikkoa sitten ostin itselleni "täysjäsenyyden", mikä pitää sisällään reseptien, jooga yms-videoiden ja artikkelien lisäksi myös valmiita viikkosuunnitelmia ostoslistoineen. Olen myös tässä vuosien varrella hankkinut... kröhöm, muutaman... hänen kirjoistaan. Pidän nykyjään esillä keittiön kapeassa hyllyssä niitä kirjoja, jotka tällä hetkellä inspiroivat eniten.



Lisäsin nyt uudeksi tunnisteeksi tuon Deliciously Ella. Jostain syystä en saanut lisättyä sitä vanhoihin postauksiin, mutta ne löytyvät kyllä tuolla hakusanalla. Seuraavassa kuvassa oleva kikherne-pinaatti -kastike sai meidät kaikki hykertelemään onnesta, niin hyvää se oli. Teen siitä ja parista muustakin ohjeesta lähiaikoina ihan oman postauksen niin, että saatte tekin reseptin talteen.

 

AirFryeriäkin on käytetty muuta kuin lohkoperunoiden tekemiseen. Valmistin siinä viikonloppuna paneroituja kanafileitä, jotka pannulla paistettuna olisivat taatusti suorastaan tihkuneet rasvaa (friteeraustahan en edes uskalla yrittää meidän kaasuliedellä). Eihän tuokaan nyt mitään varsinaista terveysruokaa ollut valkosipuli- ja curry-dippeineen (huomatkaa kuitenkin yritys: kipollinen tomaatteja 😂), mutta viikonloppunahan saa vähän rötvätä, eiks vaan? Perunat ja porkkanat paahdoin perinteisesti uunissa - se tuon AirFryerin ongelma on, että siihen ei kerralla mahdu ihan kauhean paljon tavaraa. Ensi kerralla kokeilen jotain kasvispihvejä (tai palleroita), jotka on mulle aina pienoinen murheenkryyni kasassa pysymisen (tai siis pysymättömyyden) takia.

 

Nyt pidän pienen huilauspaussin - koska kuitenkin vapaapäivä - ennen, kuin aloitan kokkailun ja Annukan innoittamana myös muutaman mehun linkoamisen.

                            Vielä ei löydy leskenlehtiä kevään takuuvarmasta ekasta paikasta...
 

...mutta pajunkissoja näkyy jo kaikkialla!

Valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö edelleen olisi ihan huolesta mykkyrällä sodan takia, mutta koitan kovasti tsempata itseäni miettimään välillä myös positiivisiakin asioita. 

Aurinkoista ja iloista viikkoa teille kaikille! 💛💛💛

Totinen ilme johtuu vain ja ainoastaan siitä, että selfien otto ilman lukulaseja on hieman haastavaa hommaa :D


perjantai 11. maaliskuuta 2022

PERJANTAIPÖLINÄÄ EDES VÄHÄN, VAIKKA KUINKA SYNKISTÄÄ

Haluaisin kirjoittaa jotain kivaa. Ihan itkettävän hyvää ruokaa tuli Air Fryerillä. Oli ihan mahtavan kivoja ja tärkeitä tunteja tällä viikolla; puhuttiin paljon elämästä, ihmissuhteista, seksistä, seksuaalisuudesta, geenitekniikan menetelmistä, malariasta ja DNA:n rakenteesta. AIDS-pandemiasta; ei nämä nuoret tiedä, miten 80-luvulla pelättiin, että tarttuuko se saunan lauteilta. Abit ovat vapaaehtoisessa, omaehtoisessa karanteenissa ja niille vedin Teamsin kautta kahdessa tunnissa maksan, haiman ja munuaisten toiminnan. Ensi viikolla vedetään virukset ja bakteerit ja koronavirus-pläjäys, koska kyllähän se ylppäreihin tulee varmasti jossain vaiheessa. Kävin ekaa kertaa kahteen vuoteen Pilateksessa ja itkeä tirautin siellä lattialla; kun sattui niin saakelisti niissä lihaksissa, joita en muistanut mulla olevankaan, mutta myös just sen takia, että makasin siellä lattialla muiden keskellä ja kuinka hyvältä se fyysinen kipu tuntuikaan siellä ihmisten keskellä. Uima-altaassa niitä kyyneliä ei kukaan onneksi huomaa, siellä vollotin ihan täysillä kauhoessani rapistuneella tekniikalla puoli kilsaa. Lopun aikaa vaan lilluin vedessä ja nautin.

Mutta silloinkin oli paha olla. Koko ajan on paha olla. Herään yölllä pissalle ja kurkkaan puhelimesta (mitä en yleensä tee) uutissivut. Onko se kaikista pahin tapahtunut? Kotivara meillä on aina, mutta mietin, pitäisikö varmuuden vuoksi pakata valmiiksi kassi, jonka ottaisi mukaan, jos pitää lähteä liikkeelle vauhdilla. Miehen ja mun passit eivät ole voimassa tällä hetkellä - onko niistä hyötyä vanhentuneena? Näkeehän niistä kuitenkin, että niissä on me ja että ne on meille myönnetty. Joditabletit; ei me miehen kanssa niitä tarvita, me ollaan niin vanhoja ja meidän kilpirauhanen on melko surkastunut jo, mutta teinille. Hän niitä tarvitsisi.

Koko ajan myös pyörii mielessä, että olenko ihan vainoharhainen, kun mietin tällaisia. Varmaan olen. Mutta entä jos se tilanne kuitenkin iskee päälle - silloin me oltaisi ne, joilla on parhaat edellytykset selviytyä. Mutta mites sitten ne muut... jäisinkö auttamaan heitä, vai lähtisinkö karkuun hyvin varustettu reppu selässäni?

Kuukausi sitten olisin pitänyt näitä ajatuksia ihan älyttöminä. Nyt ne eivät ole älyttömiä - jos ehkä vähän ylimitoitettuja - niin kuitenkin realistisia. Ehkä?

Mietin koko ajan, mitä voisin tehdä auttaakseni. Ensin ajattelin kerätä ja viedä vaatteita, hygieniatarvikkeita, lääkkeitä ja muuta konkreettista, mutta sitten luin, että Puolassa hukutaan siihen tavaramäärään. Kuka sen kaiken lajittelee? En minä sinne voi lähteä sitä tekemään. Olen sen sijaan lahjoittanut rahaa luotettavien kanavoiden kautta melkein 200 euron verran. Olen ilmoittautunut SPR:n lipaskerääjäksi. Ja kuten Rva Kepposen blogissa lupasin, teen kaikkeni sen eteen, että opettajana koulutan nuoria ajattelemaan omilla aivoillaan ja pyrin kasvattamaan heistä empaattisia maailmasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneita aikuisia.

Tunnen kuitenkin myös surua - ja jopa jotain vihaan vivahtavaa siitä, että nyt kun me kaikki haluamme auttaa Ukrainan pakolaisia jopa niissä määrin, että jotkut meistä majoittavat heitä koteihinsa, niin toimimme tietyllä tapaa kaksinaamaisesti. Olemme lahjoittaneet rahaa upean määrän ja lähettäneet konkreettista tavara-apua pakolaisille. Ihan mielettömän hienoa toimintaa meiltä kaikilta, kiitos kaikille osallistuneille 💙💚💜💛 Mutta muistatteko edellisen pakolaiskriisin Syyrian sodan alettua? Silloin iso osa meistä valitettavasti oli sitä mieltä, että "ei me noita auteta, mitä ne tänne tulee, ei ne kuitenkaan integroidu meidän yhteiskuntaan ja miksi siellä on niin paljon nuoria miehiä, luusereita ja hannareita kaikki - ja niin muistattehan, että ne on suurin osa muslimeita eli terroristeja koko porukka". Silloin ei löytynyt myötätuntoa, ei sääliä, ei auttamisen tarvetta muuta kuin aika harvoilta ihmisiltä. Samanlaisia ihmisiä hekin olivat. Se, mihin haluaisin ja toivoisin tämän ihmiskunnan päätyvän joskus on, että me emme arvota apua tarvitsevia ihmisiä sen mukaan, mihin jumalaan he uskovat tai miten he ylipäätään elävät elämäänsä. Hädässä oleva ihminen tarvitsee apua ja mun mielestä meillä, joilla asiat ovat hyvin, on velvollisuus auttaa kaikkia riippumatta siitä, minkälainen heidän kulttuurinsa on. Kukaan ei lähde kotimaastaan tyhjin taskuin johonkin kylmään pohjolan maahan ihan vaan sen takia, että siellä nyt vaan on jotenkin kivampaa olla.

Samaan aikaan, kun yritän opettaa omalle lapselle ja opiskelijoille hyvyyttä, humaaniutta ja positiivisia ajattelua, mun on pakko heillekin myöntää ääneen, että pieleen menee kaikki. Toistuvasti, aina uudestaan ja taas kerran. Sanon ääneen, että Putinin voi mieluusti tuoda meidän saunarakennuksen taakse ja... no, tiedätte kyllä, mitä siellä tehdään.  

Miten tässä kävi näin? Miksi me ollaan tämmöisiä?