Yksi syy siihen, että viime kevät meni niin persiilleen oli se, että unohdin syödä päivisin hyvin. Olen varmaan sata kertaa kirjoittanut täällä siitä, että lounas on mun päivän tärkein ateria ja vaikuttaa mun hyvinvointiin ja jaksamiseen kaikista ruoka-asioista eniten. Jostain syystä mulle ei sovi arkipäivänä lämmin lounas, mutta toisaalta en myöskään pärjää millään lirusalaatilla. Siksi teenkin eväät töihin lähes aina ja yhdessä vaiheessa olin ihan super-mealpreppaaja: valmistelin aina kerralla kahden tai kolmen päivän eväät valmiiksi jääkaappiin, ja arki sujui näin tosi hyvin. Vielä helpompi tapa on kypsentää broilerinfileitä valmiiksi ja pakastaa ne annospusseissa. Otan fileen aamulla sulamaan ja nappaan mukaan esim. puolikkaan paprikan, kuoritun porkkanan ja keitetyn munan. Toinen helppoakin helpompi lounas on tonnikalapurkki, raejuustopurkki ja edellä mainitut rehut.
Noh, kuten tämän vuoden teema tuntuu olevan, viime keväänä tuokin tapa jäi pois. Osittain tämä johtui varmaan ihan siitä shokista, minkä kahdessa päivässä tapahtunut elämän muuttuminen sai aikaiseksi, mutta osansa oli varmaan jollain alitajuisella ajatuksella siitä, että turhaa tässä mitään valmistelee, kun kerran olen kuitenkin kotona. Ei siihen hyvän lounaan valmistamiseen kuitenkaan ollut aikaa (eikä kyllä energiaakaan), joten viime kevään lounaat eivät millään tapaa tukeneet jaksamistani.
Tästä viisastuneena olen nyt syksyllä koittanut muistaa valmistella lounaat myös niiksi päiviksi, kun etäopetan kotona. Ja sama pitää muistaa tehdä jatkossakin, koska hybridimallia jatketaan meillä ainakin vielä seuraavassa jaksossa.
Tässä tämän viikon alkupuoliskon eväät, jotka valmistelin tänä aamuna. Kaksi kana-feta-muna -annosta, kolmas muuten sama, mutta tonnikalalla. Opetus alkoi tänään vähän myöhemmin, joten mulla oli aikaa myös kypsentää broileria pakkaseen iso pellillinen. Nyt sitä löytyy pussitettuna useaksi päiväksi!
Loppuun vielä pari vanhaa kuvaa yhdistelmistä, jotka olin pitkäksi aikaa ehtinyt unohtaa. Lähinnä nyt itselleni muistilapuksi, mutta olisihan se kivaa, jos joku teistäkin saisi näistä vinkkejä.
![]() |
| Kana-tacosalaatti |
| Katkarapusalaatti |
| Kvinoa-papusalaatti |
| Keep it simple! |


