VIIKON UUSI RUOKA JA MUNAKOISOHAASTE

Jeeeeee, perjantai! Nyt on kyllä semmoinen hulabaloo-viikko takana, että viikonloppu ei voisi tulla parempaan aikaan, yhtäkään päivää en olisi samaan tahtiin enää jaksanut. Perjantaihan ei varsinaisesti ole mikään ideaalipäivä julkaista mitään blogin puolella, mutta siitä viis - tämä on mulle se kaikista ihanteellisin hetki viikosta kirjoittaa. Näen, että te kyllä käytte lukemassa näitä perjantaipostauksia, mutta harva jaksaa viikonloppuna kommentoida mitään. Mutta hei, se on ihan ok, ei haittaa ❤ En mäkään jaksa viikonloppuisin tehdä muuta, kuin käydä lueskelemassa muiden blogeja. Itse asiassa poikkeuksellisesti tällä kertaa olin kirjoittanut tämän jo melkein valmiiksi alkuviikosta ja oli tarkoitus julkaista tämä jo eilen, mutta eräs ex-tempore keksitty Roomaan suuntautuva syyslomareissu vei eilen kaiken huomion, joten postaus tulee tuttuun tapaan tälläkin viikolla perjantaina. En meinaa pysyä pöksyissäni ton Rooman reissun takia, mutta siitä lisää myöhemmin!

Maailman kaunein rakennus mun mielestä!

Mutta asiaan. Mähän olen kova suunnittelemaan asioita ja usein toisarvoista on se, onnistuvatko nämä suunnitelmat koskaan. Suunnitteleminen vaan on niin kivaa ja meinaan sitä tehdä jatkossakin vaikka "tyhjiä lupauksia" tulee joskus annettua täällä bloginkin puolella. Tällä kertaa suunnittelun alla on ollut syksyn kokkailut. Sen lisäksi, että meinaan panostaa uunissa valmistettaviin yhden pellin ruokiin entistä enemmän, olen asettanut itselleni kaksi tavoitetta tai kehittämisen kohdetta - miten asian nyt haluaakaan muotoilla.

Yksi uusi ruoka joka viikko

Tämä on varmasti aika haasteellinen juttu joskus marraskuun pimeyden ja räntäsateiden aikaan, mutta jos edes pari kertaa kuussa onnistun tässä, olen ihan tyytyväinen. Arkiruokailu pyörii yleensä niiden tuttujen ja turvallisten - ja tuttuuden takia yleensä myös melko tylsien - ruokien ympärillä ja ajattelin, että voisi olla kiva koittaa tehdä säännöllisesti jotain uutta. Tähän olen itse asiassa lisännyt itselleni myös Jamie Oliver -haasteen; mulla on kaikki hänen keittokirjat ja varsinkin viime vuosien teokset ovat olleet kyllä ihan mahtavan inspiroivaa luettavaa. Mulla on usein tapana lukea keittokirjoja aamupalapöydässä (kun meille ei enää tule paperihesaria, on aamun uutisvirta muutaman klikkauksen jälkeen katsottu) ja Oliverin kirjat ovat niitä, jotka nostattavat intoani aina eniten. Jostain syystä ohjeiden toteuttaminen usein jää vain suunnitelmien tasolle (tai sitten teen niistä omia räpellyssovellutuksiani), mutta nyt olen päättänyt, että tähän tulee muutos.

Ensimmäinen viikon uusi ruoka ei tosin ole peräisin Jamien keittiöstä, vaan Meillä kotona -sivuilta. Törmäsin siellä olevaan kaalipyöryköiden ohjeeseen jo muutama viikko sitten ja olen siitä lähtien himoinnut näitä kaalilaatikon, lihapullien ja kaalikääryleiden symbioosia. Resepti ja arvio postauksen lopussa!

Munakoiso ja minä

En ole koskaan ollut mikään munakoison ystävä. Uskon tämän johtuvan pääasiallisesti siitä, että olen tosi harvoin syönyt hyvin valmistettua munakoisoa.  Karkkipäivä -blogissa huonosti tehtyä munakoisoa luonnehdittiin osuvalla tavalla seuraavasti: "mauton, sitkeä ja aavistuksen kitkerä" ja tämä kokemus mullakin useimmiten on ollut. Johtuen huonoista kokemuksista, tilaan sitä ravintolassa todella harvoin ja vielä harvemmin olen uskaltautunut itse sitä kokkaamaan. Miksi siis edes yrittää, jos kokemukset ovat lähes aina olleet huonoja? Olen toisaalta kuullut niin paljon kehuja hyvin valmistetun munakoison ihanuudesta ja koska en ole lähiaikoina lähdössä Kreikkaan (missä sitä saisi kuulemma joka paikasta), päätin ihastua tähän kasvikseen ihan omassa keittiössäni. Tästä on tullut pienoinen pakkomielle, mitään pakkoahan tähän hommaan ei ole ja maailma on täynnä muitakin ihania kasviksia, mutta päätinpähän nyt antaa munakoisolle mahdollisuuden ryhtyä mun kaveriksi. Joku munakoisossa kiehtoo. Saa nähdä, miten meidän käy! Melanzane alla parmigiana on ensimmäinen munakoisoruoka, johon meinaan käydä käsiksi, mahdollisesti jo tänä viikonloppuna.

Kuva täältä

Mutta se ensimmäinen viikon uusi ruoka. Kyseessä on siis Meillä kotona -sivustolta löydetty kaalipyöryköiden ohje. Mä tykkään kaalista tosi paljon, sitä tulee harrastettua ihan turhan harvoin. Syynä ehkä se, että sen suikalointi tai käsittely yleensäkään on aika työlästä. Kaalikääryleet on ihan tuhottoman paljon hommaa vaativa ruoka ja niissä on usein kaalia mun makuun vähän liian paljon, usein se turhan paksu lehden kohta aiheuttaa jopa pientä ällötystä (jotain peruja varmaan lapsuudesta, jolloin isoisoäidin luona piti aina kiltisti syödä kaalikeitto, jossa oli semmoisia ällöklönttejä sitä kaalia...). Kaalilaatikkoa varten taas kaalin silppuaminen ja paistaminen tuntuu aina jotenkin kauhean työläältä hommalta. No, sama työläys näissä oli (reseptin "helpot" -sanaa ei siis kannata uskoa), ei näitä arki-iltana rupeaisi tekemään. Viikonloppuruokana nämä kuitenkin olivat ihan parhautta, koska - vaikka hetken aikaa muuta kuvittelinkin - näissä yhdistyy kaalilaatikon ihanan suloinen maku ja lihapullien rapea paistopinta. Varsinkin, jos näitä pitää uunissa vähän liian pitkään ja ne melkein vähän palavat pinnalta... Suosittelen, että teet samalla vaivalla kaksinkertaisen annoksen ja pakastat loput. Älä hämmenny taikinan löysyyttä, vaan kouraise sitä kunnon kourallinen ja lätkäise uunivuokaan isoksi palleroksi. (Kannattaa seisottaa taikinaa puolisen tuntia jääkaapissa - mitä mä siis en tehnyt - jotta se vähän ehtii "jähmettyä".) Muotoile pallero kasaan lusikalla tai jätä vähän levähtäneeksi pihviksi, maku on joka tapauksessa sama.

Ainoa muutos, minkä tein alkuperäiseen ohjeeseen oli se, että lisäsin kaikkien mausteiden määrää melkein kaksinkertaiseksi. En kuitenkaan uskalla kirjoittaa näitä omia määriäni reseptiin, koska en ihan tarkkaan osaa arvioida mausteiden tarkkaa lopullista määrää. Oma tapani kokata on aika näppituntumalla -touhua ja mausteiden määrä on aina alkuperäistä ohjetta suurempi. Jos haluat käyttää täsmälleen alkuperäisiä määriä, katso alkuperäinen ohje täältä.

Kaalipyörykät

500 g valkokaalia

1 kpl sipuli

oliiviöljyä 

400 g nauta-sikajauhelihaa 

150 g ranskankermaa 

1/2 dl puuroriisiä (raakana, ei tarvitse keittää) 

3 kpl kananmunaa 

suolaa 

mustapippuria 

2-4 tl meiramia 

1/2 dl siirappia (+ lisää valeluun)

1/2 dl korppujauhoja 

4 dl lihalientä 

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja silppua sipuli. Paista hetki paistinpannulla öljyssä, kunnes kaali on hieman pehmennyt ja saanut väriä. Mausta kevyesti suolalla, pippurilla ja meiramilla.

Kaada kaali ja sipuli kulhoon ja anna jäähtyä hieman. Lisää joukkoon jauheliha, ranskankerma, puuroriisi, kananmunat ja sekoita. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, meiramilla ja siirapilla. Lisää lopuksi korppujauhot ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan seistä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan (tämä on tärkeää, muuten takina jää tosi löysäksi ja on hankala muotoilla).

Muotoile massasta 12 pyörykkää öljyllä voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Pursota pyöryköiden päälle vähän siirappia, kaada pyöryköiden päälle lihaliemi ja jatka paistamista vielä tunnin ajan. Valele tarvittaessa vuuan pohjalle kertyvällä nesteellä.

Tarjoa perunamuussin ja puolukoiden kanssa.

Periaatteessa nämä voisi syödä ihan tällaisenaan, mutta perunamuussi nyt vaan on niin ihanaa lohturuokaa, että aina kun sille tulee sopiva paikka, teen sitä. Lounaseväänä nämä kuitenkin menevät mulla jatkoon ihan semmoisenaan.

Tänään kuitenkin syödään tulevan Rooman-matkan innostamana pastaa! Meidän lähimetsän luotettavat kanttarellipaikat ovat ihan tyhjiä, joten teen kastikkeen virolaisista kanttarelleista. Sipulia, sieniä, suolaa, pippuria ja kermaa. Tunnin haudutus ja sen jälkeen kastike tagliatellen sekaan, päälle raastettua parmesania. Tästä ei syysruoka parane, ei sitten millään!

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Laitoin abeille viime viikonlopun alla muistutusviestin, 

että kaikkien olisi syytä pitää edes yksi päivä taukoa ylppäreihin lukemisesta ja tehdä sitä, mikä saa sydämen hyrisemään ja sykkimään itselle sopivaan tahtiin. 

Samaa toivotan teille kaikille!! ❤

VUODENVAIHTEEN MANTELITORTTU

No nyt on kuulkaa lomailtu! Joulu meni juuri niin pienesti kuin oli tarkoitettukin, vaikkakin ruokaa oli silti edelleen liikaa! Itselleni joulun maut eivät tänä vuonna olleet niin hyvää mieltä tuovia kuin yleensä, mitä vähän ihmettelin. Itse asiassa jo joulupäivänä olisin ollut valmis heivaamaan kaiken jouluruuan kompostiin (en sitä kuitenkaan tehnyt, älkää peljästykö) ja Tapanina räväytettiin oikein kunnolla ja syötiin kinkunjämien sijaan Tacoja!! Ja päätettiin, että tästä tuli uusi traditio, Tapanin Tacot! Suklaakaan ei ole maistunut entiseen malliin ja mun vaatekaapin jemmoista löytyy edelleen monta konvehtirasiaa. En oikein tiedä mitä niille pitäisi tehdä - heittää pois vai viedä vaikka loman jälkeen työpaikalle?

Joulun jälkeen olen ottanut just niin rennosti ja rötvästi, kuin pitääkin eli en ole tehnyt oikeastaan mitään. Eilen illallakin mietin, että mitäköhän tänään oikein tapahtui, kun tuntui siltä, että juuri olin herännyt ja sitten seuraavaksi olikin jo aika mennä nukkumaan! Ihan parasta! Mulla on yleensä paha taipumus tehdä tylsiä suunnitelmia loman varalle; että kunhan olen pari päivää lepäillyt, niin sitten ainakin siivoan jääkaapin ja järjestän ne kodinhoitohuoneen tasot (voisiko joku joskus mua muistuttaa, että tämä ihan oikeasti PITÄÄ tehdä jossain vaiheessa...). Harvemmin näitä tylsiä hommia jaksaa/viitsii kuitenkaan lomalla ruveta tekemään, joten seurauksena on huono omatunto, mikä on tietenkin ihan älytöntä! Tällä kertaa päätin, etten tee yhtään mitään ja siinä olen nyt onnistunut ihan 100% tehokkaasti. Olen nukkunut pitkään, jos siltä on tuntunut. Parina aamuna olen herännyt aikaisin ja ruvennut kirjoittamaan. Sitten on tietenkin pitänyt nukkua päiväunet, jotta päivän hereilläoloaika ei vaan pääse ylittymään 😊 Päivän ohjelmannumero on maksimissaan ollut kaupassa käynti ja kävelyreissu (vesisateessa, mutta so what). Iltaisin ollaan katsottu Star Wars -leffoja, jotta päästään ensi viikolla leffateatteriin katsomaan se uusin. Mä olen missannut ne kaikki kolme alkuperäistä silloin aikoinaan, joten on ollut ihan mahtava uppoutua niiden maailmaan. Olin ihan hurjan helpottunut, kun siitä Darth Vaderista kuitenkin löytyi hyvyyttä ja inhimillisyyttä! Hyvä voittaa aina ❤

Lomaa on vielä ihanasti jäljellä yli viikko, joten saattaa olla, että jotain vielä saan aikaiseksikin - tai sitten en ja jatkan tätä lörsöämistä loppuun asti. Ensi viikolle on kyllä sovittuna lapsen kanssa tuo leffareissu, HopLop -päivä ja ainakin yksi uimahallireissu, joten kyllä tässä sentään jotain tulee tapahtumaan. Mutta noitakaan ei ole laitettu kalenteriin, koska lapsi itse sanoi, että "ei äiti sovita mitään etukäteen, mennään sitten semmoisena päivänä, kun siltä tuntuu". Taisi olla loman tarpeessa hänkin!

Mutta hei, lupasin pakastinraivareiden jälkeen, että seuraavalla kerralla ruokaa! (Niin ja kaikille mahdollisesti huolestuneille, kaikki on nyt taas ihan ok ja pakastinkin on ehjä ja voi hyvin!) Lasketaanhan jälkiruokakin ruuaksi, eikö vaan? Meillä on tarkoitus viettää vuodenvaihde samalla pienesti -asenteella kuin joulukin, mutta aattoiltana varmasti kyllä tiedossa jotain kokkailua. Kerrankin päätin etukäteen testata jälkiruuan ja jaan sen tässä teillekin, niin ihana siitä tuli.

Täytyy sanoa, että on se Jamie Oliver vaan aikamoinen epeli! Olen aina tykännyt hänen tavastaan tehdä ruokaa ja suorastaan rakastanut kaikkia hänen keittokirjojaan (ja kröhöm, kuten arvata saattaa, multa löytyy melkein kaikki hyllystä...) Syksyllä silmäilin nopeasti kirjakaupassa hänen viimeisintä kirjaansa "5 aineksen ateriat" ja ajattelin ensin, että nyt ei nappaa. Olen yleensä aina pettynyt tämmöisiin parin aineksen reseptit -juttuihin, koska ne ovat joko a) todella tylsiä, tai sitten b) reseptin aikana paljastuu, että aineksia tarvitaan todellisuudessa kuitenkin 12 eli suurin osa pitää olla valmiina ruokakomerossa. Ei niin, että se olisi mulle ongelma, koska meidän ruokakomeron turvin selvittäisi mistä tahansa maailmanluokan katastrofista, mutta mua ihan periaatteen vuoksi ärsyttää ohjeet, joiden otsikko ei pidä paikkaansa. Mutta Jamie on onnistunut tässä(kin). Lainasin kirjan kirjastosta, koska ajattelin, että haluan kuitenkin silmäillä sen läpi ja hyvä että tein niin. Ruokakomerosta pitää löytyä vain suolaa, pippuria, öljyä ja punaviinietikkaa, kaikki muut reseptien raaka-aineet mahtuvat todellakin vain viiden aineksen listalle.

Ohjeet ovat ihanan simppeleitä, kuten Oliverin tyyliin kuuluukin. Välillä toki mennään helpolla eli raaka-aineissa saattaa yhtenä olla esim. valmista curry-tahnaa, mutta niin tällaisissa arkea helpottavissa ohjeissa pitääkin olla. Kaikkea ei aina tarvitse tehdä alusta alkaen itse (kuten esim. tuon alla olevan ohjeen voitaikinaa), hulluksihan sitä tulee muuten! Olen vakaasti päättänyt ryhtyä kirjojen ostolakkoon vuoden 2018 puolella, mutta tämä oli kyllä ihan pakko vielä tilata... Joten saatte varmaan jatkossa ihan "oikeitakin" ruokaohjeita ko. kirjasta, mutta nyt siis jälkkäri.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, en ole erityinen leipuri. Ja että yksi lempikakuistani on superhelppo mantelikakku. Tässä ohjeessa yhdistyvät kaksi suosikkiani: helppous ja manteli. Alkuperäinen ohje on nimeltään "mantelileivos", mutta kyllä minä tämän nimesin heti mantelitortuksi.

Jamie Oliverin mantelitorttu

100 g kuorittuja manteleita

1 rkl kuohukermaa (+ ylimääräistä vaahdotettuna tarjoiluun jos haluat)

1 1/4 dl tomusokeria (+ ylimääräistä sirotteluun)

2 kananmunaa

375g kylmää voitaikinaa

ripaus suolaa

Esilämmitä uuni 220 asteeseen.

Jauha mantelit monitoimikoneessa hienoksi. Lisää kerma, tomusokeri, yksi muna ja ripaus suolaa ja anna ainesten sekoittua tasaiseksi massaksi.

Puolita taikina ja muotoile siitä kaksi ympyrää. Sirottele ympyröille vähän tomusokeria ja kaulitse molemmat leivinpaperin välissä alle 1/2 sentin paksuisiksi.

Laita yksi taikinaympyrä vuoratulle pellille ja levitä mantelitahna taikinan päälle. Jätä n. kaksi cm tyhjää reunoille ja laske toinen taikinaympyrä manteliseoksen päälle. Painele varovasti kaikki ilmakuplat pois ja sulje reunat haarukalla

Voitele pinta munalla ja tee halutessasi terävällä veitsellä kuvioita tortun pinnalle. Paista uunin alatasolla 12 - 15 minuuttia, kunnes torttu on kohonnut ja kullanruskea.

Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja sirottele pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

(Koska kaupassa ei ollut voitaikinaa, käytin lehtitaikinaa ja jäin miettimään, että ovatko ne sama asia? Osaako joku leivontaguru valaista mua tässä asiassa?)

Kuten huomaatte, en noudattanut (taaskaan) ohjetta kirjaimellisesti ja tein tortusta neliön muotoisen. Pelkäsin pakastinepisodin takia tähtien mahdollisesti olevan vieläkin siinä asemassa, että on parempi mennä sieltä mistä aita on matalin ja jättää ympyröiden kanssa taiteilu johonkin toiseen ajankohtaan. Kun oli kaulinkin kädessä, niin kannattaa näinä päivinä olla hyyyyvin varovainen...

Makuun muoto ei kuitenkaan vaikuta ja tätä torttua meinaan kyllä tosiaan tehdä aattoiltana uudestaan, niin ihanalta torttu maistui. Sen jälkeen meillä aloitetaan herkkulakko koko perheen voimin. Yleensä en totaalilakoista ja kieltäytymisistä perusta, mutta nyt on kyllä tarvetta irrottautua sokerista ihan täydellisesti. Omalle kohdalleni en ole asettanut mitään takarajaa lakolle, tarkoituksena on jatkaa sitä tammikuun jälkeenkin, kotioloissa ainakin. Uskon, että sokerilla on vaikutusta myös vaihdevuosioireiden selättämisessä, raporttia pukkaa sitten keväämmällä.

Mutta nyt toivotan teille kaikille ihanaa vuodenvaihdetta ja loistavaa alkavaa vuotta 2018! Olen ihan hurjan tyytyväinen siitä, että palasin syksyllä blogin pariin ja olen tätä kautta tutustunut niin moneen ihanaan lukijaan ja kirjoittajaan. Kiitos kommenteistanne, jokainen niistä on merkinnyt mulle tosi paljon. Ja myös te, joista en ole vielä kuullut mitään, kiitos myös teille, että käytte lukemassa. Olette tärkeitä ihan jokainen ❤

Jatketaan ensi vuoden puolella! Pus 💗