OMITUISIA AIKOJA

Mun oli tarkoitus aloittaa tämän kirjoittaminen jo monta tuntia sitten, mutta kummasti se aika vierähtää perjantai-iltana. Haluan kuitenkin saada tämän postauksen eetteriin, joten kokeilen itselleni täysin epätyypillistä tapaa kirjoittaa – koitan saada mielessä pyörivät ajatukset tiivistettyä lyhyisiksi kappaleiksi; ikään kuin vain toteamuksiksi sen sijaan, että höpötän kaikesta 24 sivua. Katsotaan onnistunko…

Kesä on ollut tosi erikoinen, omituinen. Monella tapaa juuri sellainen, kuin odotinkin, mutta samalla monella tapaa hyvin yllättävä, erilainen – niin hyvässä, kuin pahassakin.

Vilkaisin just kesäkuun alussa kirjoittamaani tekstiä; noh, mikään ei mennyt niin kuin siinä kirjoitin. Mutta toisaalta moni asia meni just silleen, kuin ennustin.

Ensinnäkin ei niitä omenoita tullut, ei yhtäkään… että se siitä. Haha 😂 Kaikenlaista muuta meillä kyllä kasvaa, mutta ei koskaan sitä, mitä halutaan.

Kesä oli juuri niin rauhallinen, kuin ennustin. Itse asiassa vieläkin rauhallisempi, eli ei me Gotlantiin asti koskaan ehditty, koska alkukesä meni teinin elämään liittyvän tosi ison jutun odottamiseen. Tiedän, että tämmöinen ”on yks semmoinen juttu, mutta en kuitenkaan voi kertoa siitä” on tosi ärsyttävää, mutta nyt on pakko tehdä näin. Sen verran kerron, että odotimme isoja uutisia keväällä ja kesän alussa monta viikkoa ja olimme sen takia ”jumissa” kotona. Odottaminen ei ollut turhaa, lopputulema oli loistava – kerron sitten, kun siitä saa kertoa julkisesti!

Kun oltiin siinä vaiheessa, että kotona ei tarvitse enää jumittaa odottamassa lisää uutisia, teini lähti liikkeelle – samana päivänä hän muuten sai tietää päässeensä meidän lukioon opiskelemaan. Oli aikamoinen juhlapäivä se 💗 Meillä on siis käynnistynyt kolmen (tai mahdollisesti 3,5 tai 4) vuoden ihmiskoe; mahdummeko saman katon alle? Ensimmäisten viikkojen perusteella voin todeta, että kyllä mahdumme. On aika makeeta olla samassa ”työpaikassa” oman lapsen kanssa!

Mutta palataan takaisin kesän alkuun, kun teini lähti liikkeelle. Olen viettänyt tänä kesänä aikaa yksin enemmän, kuin moneen vuoteen. Ja se on kuulkaa ollut ihan mahtavaa! Vaikka kesällä ei oikeastaan tapahtunut ”yhtään mitään”, niin tämä on ollut yksi parhaista kesistä ikinä.

Ja ei, en todellakaan ole saanut aikaiseksi kauhean paljon asioita, ollut aktiivinen ja treffaillut kavereita ja hengaillut festareilla jne. – eli kaikkea, mitä olisin voinut tehdä. Noup – vietin ison ajan kesästä vain palautuen viime lukuvuodesta, nukkuen (älykellon mukaan kesäkuussa keskiarvo mun yöunista oli noin 11 tuntia!) ja – noh, ihan vaan ollen. Sometin enemmän, kuin ikinä, luin vähemmän, kuin ikinä, tein ylipäätään kaikkea hyödyllistä vähemmän, kuin ikinä ja vastaavasti kaikkea hyödytöntä enemmän, kuin ikinä.

Ekaa kertaa laitoin kesän to do – listalle kaksi asiaa. Siis vain kaksi, niiden aikaisempien kesien 13 asian sijaan. Ja arvatkaa, mitä tästä seurasi? Niiden kahden lisäksi tein valtavan määrän asioita sieltä ikuiselta to do -listalta. Ihan muuten vaan, koska niitä ei ollut pakko tehdä, eikä ollut pakko suorittaa mitään. Sieltä kahden listalta on yksi iso vielä vähän vaiheessa, teen siitä postauksen sitten, kun olen saanut sen valmiiksi. Ja varmasti saan nyt, kun se ei ole mikään pakko.

Ja sitten kun ihan pian – ehkä jo tänä viikonloppuna tai viimeistään parin seuraavan viikon aikana – saan sen valmiiksi, pääsen tekemään ja toteuttamaan sitä, mikä on pyörinyt mielessä jo pitkään ja mikä tulee vaikuttamaan mun elämän laatuun (joka siis on jo nyt ihan mahtavaa) aika merkittävästi. Selitän tämänkin sitten, kun projekti on valmis!

Mulla on ollut tämän kesän aikana mahdollisuus ja aikaa miettiä, pohtia, analysoida ja vatvoa omaa elämää tällä hetkellä. Kesä on ollut monella tapaa myös kipuilun aikaa; napanuora venyy ja paukkuu ja ihan pian katkeaa. Teini on siirtynyt uuteen elämän vaiheeseen, mikä on ihan mahtavaa, mutta hitto soikoon – ei se helppoa ole äidille. Onneksi meillä edelleen on mahtava suhde, itse asiassa se paranee koko ajan, mutta vihdoin on tullut aika tunnustaa se, että ei hän enää koskaan tule olemaan mun pikkupoika, lapsi – hän on nuori aikuinen, jolla on oma elämänsä, enkä minä enää ole osa jokaista hänen elämänsä osa-aluetta.

Omaan terveyteen liittyen on tullut vähän tylsiä uutisia, mutta niihin palaan sitten, kun ne on saatu selvitettyä.

Miehen kanssa ollaan vietetty kahden keskeistä aikaa enemmän kuin ikinä ja on tietty ollut ihan mahtavaa huomata, että on meillä ihanaa kahdestaankin 💚 Nämä seuraavat kuvat ovat meidän omilta reissuilta, kun teini sai vihdoin jäädä yksin kotiin ja me lähdettiin vähän rilluttelemaan.

 

 

Kaikki tämä on johtanut siihen, että mun ajatuksissa on tapahtunut paljon – ilman, että olen tietoisesti ajatellut mitään. Jotain tapahtuu tällä hetkellä – siihen tuo postauksen otsikko ”omituisia aikoja” viittaa. En tiedä, onko kyse tästä iästä, terveyteen liittyvistä asioista, elämän muuttumisesta lapsen äidistä nuoren miehen äidiksi vai mistä, mutta jotain mun mielessä ja elämässä tapahtuu tällä hetkellä. En osaa sanoittaa sitä vielä, mutta jollain tavalla se liittyy jo monta vuotta sitten mielessäni pyörineisiin ajatuksiin, joiden sisältö tiivistyy seuraaviin lainauksiin.

"I'm no longer quite sure what the question is, but I do know that the answer is Yes"

Leonard Bernstein 

”Haluan muuttaa elämääni, muuttamatta elämääni”

Gretchen Rubin

En ole hihhuloitumassa (ja siis hihhuloitumisessahan ei ole mitään vikaa, mutta se ei oikein ole minua), mutta jotain … henkisellä tasolla… on tapahtumassa. Mielenkiinnolla, jännityksellä ja uteliaana odotan, että mitäköhän tästä kaikesta seuraa. Odotan myös suuresti sitä, että osaisin kirjoittaa tämän kaiken jotenkin auki, koska kirjoittaminen on yksi parhaista asioista, mitä tiedän. Vaikken ole täällä blogin puolella kirjoittanut pitkään aikaan, niin kirjoitan lähes päivittäin.

Haha – kuka teistä mut tuntevasta oikeasti uskoivat tohon, mitä kirjoitin alussa ”koitan saada mielessä pyörivät ajatukset tiivistettyä lyhyisiksi kappaleiksi”? Oli ihanaa kirjoittaa pitkästä aikaa, vaikka tässä postauksessa ei ollut varmaan mitään tolkkua tai varsinkaan sitä punaista lankaa!

Saikohan kukaan teistä kiinni mistään kohtaa tätä kirjoitusta…?

Mutta hei, nyt miehet huutaa tuolla, että nyt saunaan ja uimaan. 

Ihanaa viikonloppua kaikille💛💛💛

KESÄN ÄMPÄRILISTA

Ihmeiden aika ei ole ohi! Meidän omenapuut kukkivat ensimmäistä kertaa (ikää niillä on lähemmäs 10 vuotta) ja minä saan pitkästä aikaa aikaiseksi postauksen. Lyhyen sellaisen kyllä, mutta kuitenkin. Kevät on ollut kiireisin koko mun opettajauran aikana (jos Korona-aikaa ei oteta huomioon), enkä ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa tänne, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt. En myöskään ole juurikaan käynyt kommentoimassa kenenkään blogeissa, mikä harmittaa tosi paljon - olen kyllä lukenut postauksia, mutta kommentointi tosiaan on jäänyt. Toivottavasti täällä vielä on tästä kaikesta huolimatta edes muutama lukija jäljellä...

Kesäloma pilkottaa ihan nurkan takana ja olen aika huojentunut siitä, että tämä kesä tulee olemaan tosi rauhallinen. Olisi toki kiva lähteä johonkin kunnon reissuun, mutta todennäköisesti pysymme tiiviisti täällä Suomessa. Piipahdamme pohjoisessa vanhempien kesämökillä ja sieltä ehkä ajamme Ruotsin kautta Gotlantiin pariksi päiväksi, mutta tämä suunnitelma on vielä ihan alkutekijöissään eli en ole googlaillut mitään, enkä muutenkaan sen tarkemmin miettinyt asiaa. Jos jollain on kivoja vinkkejä Gotlantiin liittyen, kuulisin niitä mielelläni! Jotain viikonloppureissuja varmaan teemme, mutta omalta osaltani kesän kalenteri on aika tyhjä ja hyvä niin. Teini, joka ylihuomenna valmistuu peruskoulusta, menee kesäkuussa "töihin" vanhempieni mökille pariksi viikoksi ja on sen jälkeen koko heinäkuun ihan oikeissa kesätöissä mieheni työpaikalla. Minä olen siis käytännössä "vapaalla" lähes koko kesän, mikä on jotenkin ihana ajatus; tämä lukuvuosi on ollut niin rankka, että tarvitsen rauhallisen ja palauttavan loman.

Jokakesäinen "pakollinen" bucket list eli tuttavallisemmin ämpärilista on toki olemassa, mutta tänä kesänä se on ihan tosi tosi tosi lyhyt. Kotona pitää tehdä loppuun joululomalla aloittamani työhuoneen rymsteeraus, varasto pitäisi järjestää ja ruokakomero myös. Muun ajan olen ämpäröinyt lukemiselle, kirjoittamiselle, liikkumiselle (varsinkin uimiselle) ja kokkaamiselle. Kokkaamisella tarkoitan sitä, että haluan palauttaa arkikokkaamisen rutiinin, testailla mielessä muhivia kivoja reseptejä ja toivottavasti kirjoittaa niitä muistiin tänne blogin puolelle, jotta syksyllä olisi sitten materiaalia valmiina julkaista esim. viime postauksessa lupailemiani viikon vege -juttuja.

Että tämmöisiä ajatuksia täällä. Nyt jatkan kouluhommien tekemistä eli viimeisen kurssin kokeiden ja kurssitöiden lukemista ja kilometrin mittaisen to do -listan (se kiireinen kevät!) viimeisten kohtien hoitamista ja yliviivaamista. Lauantai-iltapäivällä koittaa vapaus ja illalla menemme ulos syömään ja juhlistamaan peruskoulusta valmistuvaa poikaamme. 

Hän on sellainen timantti, että haluaisin kirjoittaa hänestä ihan oman postauksen ja ylpeillä kaikella sillä, mitä hän on, mutta en tietenkään voi tehdä sitä hänen yksityisyyden suojansa takia. Sen verran voin kertoa, että kun kirjoitimme isänsä kanssa hänelle kirjettä, minkä annamme hänelle lauantaina, itkimme molemmat vuolaasti ja ihmettelimme sitä, miten on mahdollista, että me kaksi olemme saaneet aikaan jotain tuollaista!! 💛💛💛

 

Mitä teille kuuluu??

PERJANTAIPÖLINÄT PULASSA

Pikainen moi kaikille! Täällä ollaan edelleen, mutta muhun on iskenyt ihan hillitön writer's block eli mieli tekisi kirjoittaa, mutta jostain syystä tekstiä ei irtoa, ei sitten niin millään. Mikään pakkohan tietenkään ei edes ole, mutta kun haluaisin kirjoittaa! Ajattelin, että jospa tämä lyhyt marina saisi aikaan sen, että illalla näppis alkaisi laulamaan ja saisitte pitkästä aikaa perinteiset perjantaipölinät... Katsotaan miten käy!

Jos en illalla saa inspiraatiota, niin toivottelen kuitenkin kaikille kivaa viikonloppua!! 

💛💛💛

PIKAPÖLINÄT

Jestas, miten nopeasti aika joskus menee! Tekisi mieli haastaa Einsteinin aikateoria, mutta koska en ole fyysikko, jätän sen tekemättä – kunhan vaan totean, että sanoi kuka tahansa ihan mitä tahansa, aika kuluu eri tavalla eri aikoina. 

 

Ihan just äsken oli kesä… 

 

ja sitten olinkin jo Pariisin metrossa matkalla keskustaan…

 

ja nyt leivotaan pipareita ja jouluaatto on viikon kuluttua, vaikka minä elän edelleen marraskuuta. Eikä mulla ole yhtäkään lahjaa hankittuna (mikä ei ole niin kauheaa, koska emme enää hanki kellekään mitään megamäärää lahjoja), mutta olisi ehkä ihan kiva tietää, mitä jouluna tapahtuu… 

 

Yleensä, jos sanon, että ”on ollut aika kiire”, muhun iskee huijarisyndrooma välittömästi. Tiedättehän sen äänen, joka puhuu pään sisällä, että ”sulla mikään kiire ole ollut, haluat vaan kuulostaa jotenkin tärkeältä, kun korostat, että minulla on ollut niin kauhea kiire”. No, nyt tänä syksynä on ihan oikeasti ollut kiirettä, paljonkin! Tietenkin ihan eri tavalla, kuin esim. vaikka isossa firmassa töitä tekevällä tai vaikka omaa bisnestä pyörittävällä. Opettajalla on lukujärjestys, joka luo päivälle aikataulun, mihin ei pysty itse vaikuttamaan. Tänä vuonna olen kuitenkin mukana tosi monessa projektissa, tiimiissä jne. jne. ja näistä on tullut sitä kiirettä – kaikki hyppytunnit tai lukujärjestyksen lyhyemmät päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Lisäksi meillä perheenä, jotka harvemmin teemme mitään kauhean erityistä viikonloppuisin, on ollut myös paljon ohjelmaa melkein jokaisena viikonloppuna. Eli kyllä -  kehtaan sanoa, että on ollut kiirettä.

Kivalla tavalla kuitenkin, syksy ja alkutalvi ovat olleet tosi kivaa aikaa 💗 En siis valita, mutta se, mikä on harmittanut on, että en ole ehtinyt viettää aikaa blogimaailmassa kauhean paljon. Enkä vietä tänäänkään, halusin vaan tulla moikkaamaan ja kertomaan, että täällä ollaan edelleen – en ole hävinnyt mihinkään!

Illat ovat menneet joko kouluhommia tehden (koska päivän aikana ei ole ehtinyt), tai sitten telkkaria katsoen, koska palautumisaikaa on oltava. En katso telkkaria juurikaan kesällä, mutta syksyllä aina aloitamme miehen kanssa jonkun sarjan seuraamisen. Ollaan ihan koukussa tällä hetkellä kahteen sairaalasarjaan: The Good Doctor ja New Amsterdam. Huom! molemmat linkit vievät Viaplayn sivulle, mutta ainakin The Good Doctor löytyy myös Netflixistä. Molemmat ihan loistavia sarjoja – ihmissuhteita, vähän hömppää (mutta ei liikaa) ja molemmissa ihan älyttömän paljon myös lääketiedettä, joten biologi rakastaa. Suosittelen molempia niin paljon, että jos sulla ei ole kyseisiä suoratoistopalveluja sun telkkarissa, hanki ne!

Nyt kuitenkin ruuanlaittohommiin. Perheen vegein tyyppi eli rakas aviomieheni ilmoitti tänään, että nyt voisi olla pitkästä aikaa pihviperjantai! Pihvit on olleet kohta kaksi tuntia Sous Vide -laitteessa kypsymässä ja kaipaavat enää pikaisen kärtsäyksen pannulla, minkä jälkeen ne syödään valkosipulikermaperunoiden ja salaatin kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja varmaan voisi varmuuden vuoksi myös toivottaa HYVÄÄ JOULUA jo nyt tässä vaiheessa – tuskin ehdin tänne ennen sitä.

PARIISIPÖLINÄT

Pariisi oli ihana 💗 Tietenkin oli, vaikea kuvitella, että Pariisi ei olisi ihana, paitsi ehkä heinäkuussa, kun turisteja on sata kertaa enemmän, kuin lokakuussa ja lämpötila huitelee jossain 35 tienoilla. Meillä kävi tosi hyvä tuuri säiden puolesta; yhtenä iltana kastuttiin kauheassa rankkasateessa ja yhtenä päivänä oli vähän turhan kuuma, mutta silloin onneksi istuttiin suurin osa päivästä hop on, hop off -bussissa ja kierreltiin kaupoissa, joten selvittiin pahimmista helteistä suht ok. Muuten sää suosi meitä ihanasti. Neljässä päivässä on ihan turha kuvitella, että saisi otettua koko Pariisin haltuun, joten otettiin aika rauhallisesti. Suurin osa kaupunginosista jäi kokematta, mutta tärkeimmät nähtävyydet käytiin läpi joko kävellen tai tuon (hävyttömän kalliin) bussiajelun avulla.

Arc de Triomphe ja tyytyväinen äiti

 

Yhdelle päivälle oli sovittu jo etukäteen vierailu PSG:n jalkapallostadionilla, minkä olin ajatellut olevan semmoinen matkan "pakollinen kärsimys"; teini on suuri futisfani ja koska hänen matkansa, niin tietenkin mentiin sinne. Yllätyksekseni vierailu olikin tosi mielenkiintoinen ja tietenkin myös se, kuinka onnelliseksi se teki teinin, sai myös minut hyrisemään onnesta. Fanikaupassa kului rahaa ihan tolkuttomasti, nuori mies keräilee futispaitoja ja oli säästänyt rahaa niiden ostamiseen, mutta halusin hänelle jäävän rahaa myös muuhun shoppailuun, joten osallistuin myös ostosten tekemiseen. Mietin siellä kaupassa ja mietin edelleen, että vaikka kyseessä oli periaatteessa ihan turha shoppailu, niin se, kuinka tyytyväiseksi ja onnelliseksi se teinin teki, en koe sitä turhaksi. Varsinkaan kun kyseinen nuori mies ei ole vaativa esim. merkkivaatteiden tai oikeastaan minkään muunkaan turhan takia, niin kyllä minä hänelle tuon suon. 

 

Ruokailu (mikä on mulle tietenkin aina tosi tärkeä osa kaikkia matkoja) meni ihan nappiin yhtä lounasfloppia lukuun ottamatta. Teini kokeili rohkeasti sammakonreidet ja sipulikeiton, muuten mentiin aika perusmeiningillä. Yllätys itselleni oli se, että suorastaan addiktoiduin jälkkäreihin. En yleensä kaipaa jälkiruokaa, mutta kaikissa ravintoloissa, missä kävimme, oli tarjolla annos, missä oli ihan miniminiannoksina pari jälkkäriä listalta. Ihan mahtava konsepti; pari lusikallista jokaista listalla olevaa herkkua espresson kera. Homman olisi toki kruunannut konjakki tai calvados, mutta en tykkää käyttää alkoholia silloin, kun olen teinin kanssa kahdestaan liikenteessä. Ja sitten Crème brûlée - voi herranjestas, kuinka ihania ne Pariisissa olivat 💛 Minähän olen ihan surkea jälkkärikokki, mutta tuota alan nyt treenaamaan!

Matkoissa ihaninta on aina pienet, yllättävät spontaanit hetket ja kokemukset. Niistäkin pääsimme nauttimaan. Se, kun hotellin respan iäkäs herrasmies poskisuuteli meidät pois lähtiessämme ja kiitteli, kuinka mahtavan rohkea ja puhelias teini oli. Se, kun jonottaminen Louvreen ei kestänytkään, kuin 20 minuuttia. Se, kun etsiessämme yhtä metroasemaa huomasimme FIA:n pääkonttorin (teini on myös formulafani), menimme tutustumaan käytävälle, johon kaikilla on vapaa pääsy, mutta yhtäkkiä käytävän päässä oleva liukuovi avautui ja vahtimestari päästi meidät salaa sisään konttorin aulaan. Koska hän oli nähnyt valvontakamerasta teinin hyperventilaation ja innostuksen siitä, missä ollaan. Se, kun Champs Elyseen Adidaksen liikkeen ulkopuolella oli näytillä tämän vuoden ikoninen futiksen jokavuotinen palkinto Kultainen Pallo eli Ballon d'Or, jota teini pääsi koskettamaan tunnin jonottamisen jälkeen. Tunnin, jonka vietin istuskellen penkillä ja välillä luuhamassa kyseisessä liikkeessä. Josta löysin kaksi nuorta mustaa miestä, jotka maalasivat pienillä pensseleillä upeita, kustomoituja lenkkareita ja joiden kanssa aloin höpöttämään, kun en enää jaksanut kierrellä kaupassa. Joiden luo ohjasin teinin Kultaisen Pallon näkemisen jälkeen, ja hän sai kuvattua kundien toimintaa omalle You Tube -kanavalleen (jonka nuo ihastuttavat ja tilannetajuiset nuoret miehet myös saman tien tilasivat itselleen).

 

Kundeilta on lupa kuvan julkaisemiseen!

 

Matkan ehdoton kohokohta oli viimeisenä iltana, kun kävimme katsomassa valaistun Eiffel-tornin. Teini kuvasi, pyysi minua kuvaamaan, teki lyhyen videon ja lopuksi nojautui Seinen rannan muurille tornia katsomaan. Huomasin, että hän haluaa olla nyt hetken yksin ja vetäydyin kauemmaksi. Muutaman minuutin kuluttua hän kääntyi minua kohti, halasi ja kyynelet silmissä sanoi "äiti, tämä on ollut mun unelma jo monen vuoden ajan, kiitos tästä". 

 Rakastan 💙

 

Eikä edes riidelty kertaakaan! Haha, vaikka kotimatkalla koneessa sain kuulla, että "pari kertaa oli tilanne, että olisi tehnyt mieli rageta sulle, mutta en halunnut pilata meidän lomaa riitelemiseen". Arvostan 😂

Yksi parhaimmista matkoista ikinä! 💜