KESÄ!

Tällä äärimmäisen mielikuvituksellisella otsikolla julistan kesän 2020 alkaneeksi! En oikein ole vielä hahmottanut sitä, että ollaan kesäkuussa ja lomalla - niin omituinen kevät, kevään loppu ja kesään siirtyminen tässä on takana. Lukion opettajan työ rytmittyy niin selkeästi jaksoihin ja niitä seuraaviin koeviikkoihin, että nyt kun koko kevät oli tietyllä tapaa yhtä ja samaa mössöä ja koneella istumista, niin lomalle siirtymistä ei tavallaan edes huomannut. Kun kevätjuhla ja yo-juhla perinteisessä muodossaan jäivät pois, eikä täydellistä pysähtymistä aamurumba-työmatka-työpäivä-työmatka-ilta -elämään tullutkaan, olen edelleen vähän kuutamolla siitä, missä nyt mennään.

 

Lapsen kevätjuhlan puuttuminen harmitti ihan tosi paljon! En ole missään vaiheessa näinä vuosina kauheasti nauttinut niistä ala-asteen juhlista (joo, ihan kauhea olen, tiedetään!), mutta tämän 6.luokan lopetuksen olisin luonnollisesti halunnut kokea. Päivä oli varsinainen ilon ja suurten tunteiden päivä; ala-asteen loppuminen herkisti niin lapsen, kuin meidätkin, mutta toisaalta iloa tuli upeasta todistuksesta ja varsinkin hymypoika -stipendistä, mikä selvästi merkitsi lapselle enemmän kuin mikään muu. Samana päivänä pääsin herkistymään myös oman koulun virtuaalisessa yo-juhlassa, mitä katselin kotona tietokoneelta. "Julistan teidät ylioppilaaksi" -lause saa mulla kyynelpadot virtaamaan nanosekunnissa ja jotenkin tänä vuonna se hetki tuntui ihan erityisen tunteelliselta. Mietin niitä kymmeniä (tai no meillä satoja) nuoria, joita olen opettanut kolme tai jopa neljä vuotta ja joita en nyt päässyt näkemään ja halaamaan. En usko, että kauhean moni tulee paikalle syksyllä, jos se "virallinen" juhla silloin pystytään pitämään, mutta toivottavasti edes osaa pääsen onnittelemaan silloin ihan livenä.


Tämän kesän aloituksesta puuttuu se totaalinen fyysinen uupumus ja univaje, mikä lukuvuoden lopetukseen yleensä liittyy. Jollain tapaa tuo kevään henkinen kuormitus ei näköjään purkaudu samalla tavalla, vaan olen heräillyt aamuisin itselleni omituisen aikaisin jo noin yhdeksän aikoihin ja ollut yllättävän pirteä muutenkin. Joko se vielä on tulossa tai sitten tällä kertaa aikaisemmin keväällä tapahtunut "romahdus" hoiteli sen henkisen paineen ja sen purkautumisen jo hyvissä ajoin ennen lomaa.

Kesän alku on mulle aina vähän ristiriitaista aikaa, kuten blogia pidempään lukeneet tietävätkin. En ole erityisesti kesäihminen, mutta en ala sitä nyt tällä kertaa vatvomaan tai selittelemään - ei se siitä miksikään muutu ja jos jotakuta kiinnostaa, aiheesta löytyy täältä blogin puolelta ihan riittävästi valitusta aikaisempina vuosina. Vaikka meillä yleensäkään ei ole kauheasti suunniteltua ohjelmaa lomalle, niin tämä kesä on kyllä todellinen ennätys tämänkin asian suhteen: meillä ei ole mitään suunnitelmia tälle kesälle. Ei mitään! Varmasti kyllä jotain pientä tehdään pitkin kesää, mutta koska yksi tietty KOO, mitään suuria suunnitelmia ei ole. Vaikka iso osa rajoituksista nyt purettiinkin maanantaina, niin me meinaamme kyllä pitää aika matalaa profiilia kaikista vapauksista huolimatta. Olen ihan iloinen monesta uudesta "vapaudesta", mutta toisaalta seuraan ihmisten riehaantumista vähän sydän syrjällään. En ole asiantuntija, enkä myöskään halua maalailla piruja seinille, mutta on aika vaikea uskoa, että jotain takapakkia ei lähiaikoina otettaisi! Siksi me emme mene huvipuistoon tänä kesänä, emmekä myöskään (ainakaan vielä kesäkuussa) maauimalaan. Ravintolassa kyllä meinaamme käydä (ja kävimmekin jo), mutta valitsemme paikan tarkkaan sen mukaan, kuinka hyvin siellä toteutuu etäisyyden pitäminen muihin. Mitään kotimaan matkaakaan ei ole suunnitteilla, mutta veikkaan meidän tekevän kesän aikana ex tempore -päiväreissuja. Näitä 200 kilometrin säteellä olevia kohteita mulla on jo aikaisemmiltakin kesiltä pitkä lista to to -listalla, joten kohteen miettiminen ei varmasti tule olemaan vaikeaa.

Meidät tuntien, osittaisen eristäytymisen jatkaminen ei tuota meille mitään ongelmia; minä ja mies emme kaipaa "mitään" ja nyt kun lapsi kuitenkin saa tavata ystäviään, veikkaan, että hänkin tulee olemaan ihan tyytyväinen tähän ei tehdä mitään -kesään. Ja varsinkin, kun se monivuotinen haave eli oma uima-allas toteutuu vihdoinkin, niin uskon meidän olevan ihan tyytyväisiä omalla pihalla pulikointiin ja yleiseen lööbailuun. Neitsytpulahdus altaaseen päästään todennäköisesti tekemään ensi viikolla, tuskin maltan odottaa! Olen jo tehnyt soittolistoja ja vesijumppaohjelmia itselleni valmiiksi ja koska hankimme myös ihan saatanallisen kalliin lämmityslaitteen (ei siitä altaasta ainakaan mulle mitään iloa olisi ilman sitä), niin altaassa pystyy jumppaamaan pitkälle syksyyn asti! Ihan parasta ❤

Sen verran vielä jatkan poikkeuselämästä, että myönnän toivovani, että mikäli ihan kunnollinen toinen aalto iskee, toivoisin sen tulevan jo nyt kesän aikana. Anteeksi anteeksi, tiedän, että ajatus on monelle ihan kammottava, mutta jotenkin ajattelen, että koska kesä on kuitenkin tavalla tai toisella "menetetty", niin ei se täydellisiin rajoituksiin palaaminen nyt niin kamalaa olisi. En tietenkään toivo tätä, mutta se, mitä toivon vielä vähemmän on se, että toinen aalto pyyhkäisisi ylitsemme elo-syyskuussa. En kestä, en siis yksinkertaisesti kestä, jos joudun aloittamaan ensi lukuvuoden etäopettamalla 100%. Rajoituksiin olemme koulussa jo valmiiksi varautuneet ja tehneet suunnitelmat valmiiksi, mutta ensi syksynä kirjoittavat opiskelijat tarvitsevat abikurssien lähiopetusta ekassa jaksossa enemmän kuin koskaan. Oma lapsi siirtyy yläkouluun, mikä hänellä tarkoittaa uutta koulurakennusta, uutta pidempää koulumatkaa ja uutta todella mielenkiintoista erikoisluokkaa uusine kavereineen - en todellakaan halua, että kaikki tuo aloitettaisi jonkun hiton Teamsin kautta!! Puhumattakaan siitä, mitä omalle mielialalleni tekisi se, että lukuvuosi 2020-21 aloitettaisi avaamalla läppäri. Haluan elokuussa meikata, pukea päälle jotkut kivat uudet töihinpaluuvaatteet (ja rintsikat, hitto soikoon!!), pakata laukkuun uuden kalenterin ja penaalin ja päästä heilumaan ja höpöttämään luokkaan. Joten omalta osaltani lähetän virukselle sellaiset terveiset, että voisit mielelläsi painua jo hevon kuuseen, mutta jos on ihan pakko vielä rykäistä, niin voisitko tehdä sen nyt kesän aikana! Pilasit meiltä jo kevään, älä pilaa ensi syksyä!

Kesäihmiset siellä ruudun takana ovat nyt ihan kauhuissaan ja kaikki tämän jutun lukijat jo ihan kypsiä aiheeseen, joten siirrytään mukavampiin juttuihin. Uima-altaasta jo mainitsinkin, mutta myös pihalla ja puutarhassa on tapahtunut poikkeuksellisen paljon. Ensi viikolla aletaan rakentamaan terassia, josta sitten tuleekin saman tien ihan sairaan iso. Päätettiin, että kun kerran tehdään, niin tehdään sitten riittävän kokoinen. Sellainen pieni terassi, jossa ei mahdu olemaan kuin pari ihmistä kerrallaan ja koko ajan pelkää tipahtavansa reunan yli on aika surullinen näky. Lisäksi meidän iso piha ja pitkä talo kaipaavat viereensä jotain isoa. Ne lomareissua varten säästetyt rahat ja molempien lomarahat (kröhöm, ehkä myös ensi vuoden lomarahat...) nyt menevät tuohon altaaseen ja terassiin, mutta toisaalta näistä on iloa niin monelle vuodelle, joten en usko, että tämä sijoitus tulee harmittamaan missään vaiheessa.

Minähän en ole mikään puutarhuri, mikä sekin on tullut moneen kertaan kerrottua täällä. Tänä keväänä sain kuitenkin monen vuoden tauon jälkeen kylvettyä vähän syötävää pihalle ja ihan hyvinhän nuo ovat lähteneet kasvamaan. Harvennuksia en vielä ole tehnyt, niiden aika koittaa ihan pian. Mies käänsi uuden perunapellon ja innostui istuttamaan kolmea eri lajiketta - meillä syödään ensi talvena aika paljon perunaa! Mikä ei yhtään haittaa mua silloin, kun peruna on hyvää. Niistä markettien isojen laarien yleensä vähän vetisistä ja lannoitteelta maistuvista perunoista en välitä yhtään, joten käyn yleensä ostamassa perunat lähistöllä sijaitsevalta tuottajatorilta. Nyt, jos ja kun omaa hyvää perunaa tulee olemaan varastossa, meinaan oikein keskittyä hyvien perunaruokien tekemiseen talven mittaan.

Noi orvokit on hyvä esimerkki mun puutarhurintaidoista: kun ja jos yritän jotain, se yleensä ei onnistu. Ja sitten kun en yritä mitään, onnistuu kauhean söpösti! Mulla on talon edustalla kolme korkeaa polyrottinkiruukkua, missä keväisin on joko narsisseja tai sitten orvokkeja. Orvokit ovat monena vuonna saaneet olla siinä, kunnes ovat rönsyilleet (ja näköjään myös siementäneet) ihan yliaikaisiksi. Tänä vuonna ruukkujen edessä olevasta sepelistä alkoi kasvamaan jotain, mitä ensin luulin rikkaruohoiksi (kyllä, meillä rikat kasvavat iloisesti myös siellä, missä on niiden kasvua estävää kangasta maassa) ja meinasin ruveta niitä siitä sepeliltä nyppimään irti. Onneksi en (ajattelin, että se terassi peittää ton kohdan pian kuitenkin), koska osoittautui, että ruukuissa olleet orvokit ovat tosiaan siementäneet ja alkoivat nyt kasvaa siinä sepelillä. Ihan varmasti, jos olisin yrittänyt ihan tarkoituksella kasvattaa orvokkeja, siitä ei olisi tullut mitään :D

Sitten vielä loppuun kylmä lounassalaatti, josta tekisi mieli sanoa jo nyt, että tämä on kesän 2020 The Lounasruoka. Kesällä syöminen on mulle aina vähän ongelmallista; nukun myöhään ja syön tosi pienen aamupalan. Lounasaikaan ei vielä ole nälkä ja iltaruoka on usein vähän turhan tuhti päivän ainoaksi ruuaksi. Olen nyt tehnyt ainakin yhden päätöksen kesän ruokiin liittyen ja se on se, että koitan panostaa päivällä syömiseen. Ihan kuten töissä ollessanikin, mulle sopii parhaiten se, että syön reilun ja täyttävän kylmän lounaan, iltaruoka ei ole sitten niin kauhean tärkeä. Tämä sekoboltsisalaatti on sellainen, mitä pystyy muuntelemaan erilaisilla mausteilla ja kasviksilla vaikka kuinka, se pitää nälkää pitkälle iltaan ja sopii taatusti myös esim. grillivartaiden seuraksi (jos joku vaan saisi aikaiseksi grillata...). Kasviksia voi siis muunnella ihan vapaasti maun ja jääkaapin sisällön mukaan, kuten myös tietenkin mausteita. Itse tykkään eniten tuosta combosta, mikä reseptissä on. Vihreää kannattaa ehdottomasti silputa mukaan (kuten ohjeessa onkin), mulla unohtui yritit tällä kertaa kauppaan, siitä tuo olmi ulkonäkö.

Kesän paras sekoboltsisalaatti

  2dl couscous -ryynejä 

  2dl kiehuvaa vettä

suola, mustapippuri

curry, paprika, kurkuma, chilihiutaleet

oliiviöljy

purkillinen huuhdeltuja kikherneitä

paprikaa
kukkakaalia

persiljaa (ja muita yrttejä) silputtuna

paketillinen chili-tomaattimaustettuja Boltseja

(sitruuna)

Sekoita mausteet (kaikkia melko reilusti, suolaa tietenkin varovasti) couscousin sekaan, kaada kiehuva vesi päälle ja peitä kulho kelmulla tai lautasella. 
(Tarkista toki ensin, mitä oma couscous-pakettisi sanoo kypsentämisestä, 
mutta yleensä tuo 1:1 on se, mikä toimii.)

Ryynien turvotessa pilko kasvikset kulhoon ja sekoita joukkoon kikherneet.

Sekoita couscous irtonaiseksi haarukalla, lisää loraus oliiviöljyä, sekoita kasvisten joukkoon ja tarkista maku. 

Lisää joukkoon puolitetut Boltsit. 

Lisää loraus sitruunaa, mausteita tai öljyä, jos siltä tuntuu. 

Anna makujen tassantua jääkaapissa vähintään tunnin verran. Ellet malta - syö heti!

Olisikohan tämä "rakas päiväkirja" - postaus, josta tuli nälkävuoden pituinen, nyt tässä? Tuntui kivalta kirjoittaa ja jotenkin on semmoinen pöhinä tällä hetkellä, että kaipaan kirjoittamista tällä hetkellä enemmän, kuin pitkään aikaan.
Jotenkin on myös sellainen olo, että nyt on ihan pakko saada kesän ensimmäinen raparperipiirakka! Ne onneksi kasvavat mulla ilman mitään sen kummempia ongelmia. Löysin kivan ja simppelin ohjeen, jota ajattelin testata. Jos se osoittautuu hyväksi, kerron teille sitten ensi kerralla.

Mitä sun kesäsuunnitelmiin kuuluu? ❤

VIHREÄÄ JA VALKOISTA ❤

Olin raskaana, kun noin kolmetoista vuotta sitten löysimme tämän tontin ja rakastuimme paikkaan päätä pahkaa. Oli talvi, eikä meillä ollut mitään käsitystä, mitä lumihangen alta keväällä paljastuisi, mutta tunsimme niin vahvasti olevamme kotona, ettemme miettineet tuollaisia "pikkuseikkoja" ollenkaan. Myyjältä kyllä kuulimme, ettei täällä mitään kaunista vanhaa puutarhaa ole, eikä sellaista tosiaan keväällä paljastunutkaan. Vanhoja puita ja marjapensaita kuitenkin ja lähes puolen hehtaarin verran pihaa ja omaa metsää, joka oli valmiina odottamaan innostunutta puutarhuria... Syytän raskaushormoneja (ja myöhemmin imetyssellaisia) siitä vallattomasta ja innostuneesta optimismista, joka valtasi mieleni saaden mut uskomaan, että parissa vuodessa meillä olisi puutarhan alku, joka sitten seuraavien vuosien aikana jalostuisi ihanaksi, vähän sinne tänne silleen kivan boheemisti rehottavaksi, ei liian sliipatuksi, mutta kuitenkin harkitun kauniiksi ja seesteiseksi puutarhaparatiisiksi. Vähänkö tiesin siinä vaiheessa...

Olen siis kaupunkilainen, joka aikaisemmin (ja edelleen) kykeni tappamaan kaikki huonekasvit. En ollut koskaan edes haaveillut omasta pihasta tai puutarhasta, mutta tänne saapuessamme muhun iski ihan hillitön puutarhainto. En voinut edes kuvitellakaan, että olisin päästänyt tänne jonkun ammattilaisen sotkemaan ajatuksiani ja tekemään minun puutarhalleni jotain, mikä ei sitten näyttäisi minulta. No, arvaatte varmaan - olisi ehkä kannattanut. Into hiipui muutamassa vuodessa tajuttuani, mitä saatanallista työtä ja rahanmenoa tämän kokoisen alueen muuttaminen edes suht salonkikelpoiseksi puutarhaksi tarkoittaa. Enkä siis edelleenkään halunnut enkä halua mitään hienoa tai sliipattua, mutta edes jotain nättiä ja harkittua. Kaiken päälle kun lisää kärsimättömyyteni ja kyvyttömyyteni mihinkään perusteelliseen ja pikkutarkkaan työskentelyyn, niin tässä sitä nyt sitten ollaan.

Rakastan edelleen tätä paikkaa ja tietyllä tapaa jopa tuota pihaakin, mutta huokailen kyllä syvään joka kevät, kun lumien alta paljastuu ne samat kohdat, jotka olisi pitänyt viime kesänä (ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä...) renssata, ruokota, pohjustaa, työstää, istuttaa, kitkeä, lannoittaa, kitkeä, leikata... saamari soikoon, eikö kukaan ole keksinyt kasveja, jotka vaan ovat paikallaan ja kiittävät istuttajaansa siitä, että ylipäätään saavat kasvaa jossain? Joka kevät päätän uhrata tämän vuoden lomarahat puutarhaan (mikä summa ei käytännössä edes riittäisi oikeastaan mihinkään), mutta joka vuosi päädyn käyttämään ne rahat kuitenkin johonkin järkevämpään eli siihen lomailuun, mihin ne on tarkoitettukin. Ja nuukuttani ostan neljä kesäkukkaa, jotka tapan juhannukseen mennessä 😂

No, olen mä parina viime kesänä saanut edes vähän aikaiseksi ja visio on jopa vähän kirkastunut. Olen antanut itselleni luvan tehdä oikeasti vain pienen palasen kerrallaan ja olen ollut niistä palasista ihan hurjan ylpeä. Niissä vaan on yksi ongelma eli mikään niistä ei oikein sovi yhteen. Jokainen pikkupläntti on syntynyt spontaanin innostuksen seurauksena, kun olen ihastunut johonkin kasviin tai väriin ja rakentanut sen ympärille pienen minipuutarhan. Punainen lanka on puuttunut ihan kokonaan!

Pääsiäisenä kuitenkin koin jonkinlaisen valaistumisen! Koin lähes uskonnollista hurmiota ihastellessani ruukkuun istuttamiani valkoisia kukkia. Miten kaunis valkoisen ja vihreän liitto onkaan ❤ Se punainen lanka löytyi vihdoinkin! Haluan, että ensi keväänä maasta puskee satoja valkoisia tulppaaneita, narsisseja ja helmililjoja. Haluan ihastella Lumipalloheisin valkoisena hohtavia palleroita ja nuuhkia valkoisen syreenin kukkia. Haluan valkoisia pioneja, valkoisia Japaninkelloja amppeleihin, valkovihreitä kuunliljoja leviämään kaikkialle. Valkoista, valkoista, valkoista ❤

Nupuillaan olevan perunanarsissi näyttää kuvassa keltaiselta, mutta on oikeasti kauniin vihertävänvalkoinen!

Ai mitäkö tein tämän valaistumisen ja hurmion jälkeen? 

No kävin ostamassa amppelin tietenkin...

I rest my case 😂