MIKSI LIIKUNTA JÄI?

Kun aikaisemmin syksyllä kirjoitin kolme juttua laihduttamisesta, oli mielettömän kiva huomata, että suurin osa muutama vuosi sitten tekemistäni tärkeistä ja isoista muutoksista tuli jäädäkseen ja voin olla tosi tyytyväinen itseeni. Silti olen ollut aika tyytymätön ja vähän vihainenkin itselleni jo pidemmän aikaa, koska tietyissä asioissa olen päästänyt itseni repsahtamaan. Elämäntapamuutoshan ei ole täysin onnistunut, jos muutos ei muutu tavaksi ja rutiiniksi. Toisaalta yritän ajatella - ja täytyykin ajatella näin - että projekti on vielä kesken. Miten se nykyajan suosituin mantra nyt menikään: ole itsellesi armollinen... Joo, tottahan tuo on. Mutta mun projekti kyllä kosahti siihen, että otin ton neuvon vähän turhankin kirjaimellisesti. Olin tosi tosi tosi armollinen itseäni kohtaan ja pikkuhiljaa jätin pois just ne uudet tavat, jotka eniten edellyttivät epämukavuusalueella olemista.

Liikunta jäi. Ei kokonaan, mutta se säännöllinen liikunta, josta sain niin paljon energiaa ja hyvää oloa. Sitä suren - ja myönnän, se on just se, mitä olen märehtinyt koko syksyn ajan sen sijaan, että olisin ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut uudestaan. Ihan sohvaperuna en onneksi ole ollut, arkiaktiivisuuteni on tyydyttävällä tasolla. Olen lähes koko päivän jalkeilla ja koulupäivän aikana tulee käveltyä yllättävän paikan, kun ei istu opettajan pöydän takana kaikkia tunteja. Lisäksi olen käynyt satunnaisilla joogatunneille ja kävelylenkeillä. Mutta ei tämä pelkästään riitä!

En ole luonteeltani kateuteen taipuvainen tyyppi. En ainakaan sellaiseen negatiiviseen, ikävän sävyiseen kateuteen, joka tukahduttaa kaiken positiivisen ympäriltään. Myönnän kyllä usein olevani vähän kade monesta asiasta; toisten ihmisten laulutaidosta, kyvystä säästää rahaa joka kuukausi edes pikkaisen, paremmasta autosta, kahden viikon etelänlomasta joka vuosi, pitkistä kiharoista hiuksista ja ei enää niin roikkuvista tisseistä. Ja kaikesta muusta tällaisesta ei niin kauhean tärkeästä. En kuitenkaan myrkytä itseäni tai muita näillä ajatuksilla, ne vain välillä tupsahtavat mieleeni ja pitävät yleensä sisällään myös hyvän mielen sen toisen puolesta. "Vau, onpa upeaa, että osaat laulaa noin hyvin!". "Ihanaa, että pääsette taas reissuun!".

Yksi asia kuitenkin on, josta olen ihan oikeasti kateellinen. En tästäkään ilkeällä tavalla, mutta sillä tavalla syvästi kateellinen. Kyse on ihmisistä, joille liikunta on tavalla tai toisella osa arkea, elämäntapa ja välttämättömyys. Haluaisin niin olla tuollainen ihminen ja eniten tietenkin ärsyttää se, että kysehän on loppujen lopuksi vain omasta itsestäni ja saamattomuudestani.

Joo, voisin ruveta selittelemään, että ei silloin 70-luvulla vanhemmilla ollut tapana kannustaa lapsia liikkumaan tai roudata harrastuksiin. Ja että ei tällä ruumiinrakenteella musta mitään juoksijaa tai taitoluistelijaa olisi voinut tullakaan. Tai että koulussa liikunnanopettaja sitten lopulta tappoi kaiken viimeisenkin innostuksen liikuntaa kohtaan nolaamalla mut Eltsun kentällä kaikkien nähden, kun juostiin tonniviissatasta. Näitähän riittää.

Liikunnan ilon löytäminen (ja sen ylläpitäminen) aikuisiällä ON vaikeaa. Mutta en suinkaan ole ainoa keski-ikäinen nainen, jolla on taustallaan noi kaikki "hyvät syyt". Kyse on ollut omista valinnoistani, omista tekemättä jättämisistäni, omasta mukavuudenhalustani - raaka tosiasia, mutta näin se vaan on. Kuten kirjoitin aikaisemmin, ehdin elää aikaa, jolloin liikuin enemmän, jopa niin, että koin myös sen liikunnan nautinnollisuuden ja koukuttavan vaikutuksen. Miksi sekin aika meni ohi? Ihmettelen vaan...Enkä ihan suoraan sanottuna keksi vastausta tohon, mutta nyt näitä kirjoittaessani olen myös tajunnut sen, että on turha jäädä märehtimään asiaa. Vielä joku aika sitten ajattelin, että mun pitää ensin löytää joku The Vastaus tähän, jotta homma ei lössähtäisi sitten taas uudestaan. Jep jep, not gonna happen! Nyt olen lopettanut asian märehtimisen ja lähtenyt liikkeelle. Projekti on käynnistynyt! Hitaasti, tosi hitaasti ja matalan kynnyksen kautta, mutta liikkeellä kuitenkin!

Vaikka ruokavalio onkin mun mielestä laihtumisen, hyvän olon ja hyvinvoinnin tärkein juttu, niin ainakaan mulla se yksin ei riitä. Kun luen aikaisempia kolmea kirjoittamaani juttua aiheesta huomaan, että ruokapuolella mulla ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa viilattavaa isoissa jutuissa enää. Toki aina voi parantaa, aina voi syödä vähän vähemmän herkkuja jne., mutta siinä vaiheessa kun liikunta jäi, kilot alkoivat myös hiipiä takaisin ja energiatasot laskea. Eli ei auta kuulkaa selittelyt, ei auta höyrytetty parsakaali, ei auta mikään muu kuin kaivaa trikoot kaapista ja lähteä liikkeelle. Nyt ei enää auta tekosyyt ja mullahan niitä on riittänyt. Olen suorastaan Tekosyiden Kuningatar, kuten kohta huomaat.

Nyt ei ole tarkoitus pilkata ketään, ei ketään muuta kuin itseäni. Ajattelin, että mulle tekisi hyvää jatkoa silmällä pitäen kirjata nämä ylös muistutukseksi; jotta näkisin ja muistaisin konkreettisesti, kuinka älyttömiä tämä ovat. Ja haluan myös korostaa, että tiedän ja ymmärrän, että ihan oikeita, todellisia syitä liikkumattomuuteen on. On fyysistä sairautta, joka rajoittaa kaikkea liikkumista. On masennusta, joka kahlitsee sinne sohvan pohjalle. On kahden vuoden valvotut yöt huonosti nukkuvan lapsen kanssa, josta aiheutuva väsymys lamaannuttaa niin, että pelkistä arjen pakollisista tehtävistä suoriutuminen on lähes ylitsepääsemätöntä. On kolmen lapsen yksinhuoltaja, jolta puuttuu tukiverkosto ympäriltään ja joka ei vaan pääse lähtemään koskaan mihinkään. Mun mielestä on vastuutonta näille ihmisille sanoa, että "kuule, kyllä se mieli siitä kirkastuu, kun vaan lähdet liikkeelle" tai "teet kato semmosen intervallitreenin siinä vaiheessa kun vauva torkahtaa, keskimmäinen istuu potalla ja vanhin katsoo Pikku Kakkosta". Eli korostan, että tämä lista on tarkoitettu vain niille, joilla ei ole mitään todellisia esteitä lähteä liikkeelle! Tällaisia tekosyitä minä olen kehittänyt vuosien varrella ja voin kuulkaa kertoa, että nämä kaikki toimivat tosi hyvin...

Heittäydy marttyyriksi. Totea päivällä töissä ollessasi, kuinka mahtava sää ulkona on ja mieti koko päivä, että jos mulla nyt olisi vapaapäivä, niin lähtisin taatusti heti lenkille. Mut en mä nyt voi, kun on pakko olla täällä töissä. Jos sää on hyvä vielä kotiin tullessa, niin muista, että kohta kuitenkin sataa eli et enää kuitenkaan ehdi.

Uhriudu. Kyllä mä muuten lähtisin jumppaan, mutta mies ei ehdi kotiin viiteen mennessä, joten mun on ihan pakko jäädä kotiin lapsen kanssa. Tosiasiassa 10-vuotias olisi ikionnellinen, jos lähtisit ja antaisit sen edes hetken pelata pleikkaa ihan rauhassa niin, ettet ole koko ajan mäkättämässä siitä, kuinka "sunkin tekisi hyvää mieluummin vaikka liikkua kuin vaan möllöttää sitä ruutua".

Uhriutuminen toimii myös ruuanlaittoon liittyen. Kyllähän mä muuten olisin jo joogassa, mutta kun noille pitää tehdä ruokaa, joten en voi lähteä. Tässä vaiheessa kannattaa aktiivisesti unohtaa se, että pakastin on täynnä annosrasioihin pakattuja valmiita ruokia. (Ei ne kyl varmaan osaa käyttää mikroa...!)

Ei mulla ole sopivia varusteita. Oikeasti mulla ainakin on enemmän urheiluvaatteita, kuin kolmella jumppaohjaajalla yhteensä (koska niiden hankkiminen "herättää kivasti inspiraation aloittaa sen liikkumisen..."). Siltä varalta, että mietit, ettei kuitenkaan ole oikeaa kokoa, niin kyllä niitäkin löytyy - noin plusmiinus kymmenen kiloa molempaan suuntaan tästä nykyisestä.

Mitähän ne ajattelee musta siellä salilla, kun en osaa mitään. Tämä on paha - tämän edessä hiljenee jo hetkeksi. Tosiasiassa kuitenkaan kukaan ei katso sua, vaan keskittyy vain omaan tekemiseen. Sitä paitsi olet saanut ohjausta liikkeiden oikein tekemiseen ainakin 15 kertaa ja sulla on valmiiksi just sulle tehty saliohjelma (neljä sellaista). Ei siis toimi tämäkään.

Meidän olisi ehdottomasti pitänyt hankkia koira! Kyllä mä sitten lähtisin säännöllisesti lenkille, kun olisi pakko. Tosta kissasta ole mitään hyötyä, makaa vaan sohvalla tai sitten juoksee pihalla hiirten perässä. Ei se musta mitään välitä!

Mä oon niin huonossa kunnossa, etten voi mennä siihen jumppaan. Niin, paha tähän on käydä väittämään vastaan yhtään mitään... mistäköhän toi mahtaa johtua?

Mä oon niin kankea, etten pärjää joogassa. Edelleen - mistäköhän toi mahtaa johtua? Ja sitä paitsi, joogata voi ihan kuka tahansa, vaikka olisi kuinka kankea.

Just luin jostain, että sen Les Mills -jumpan uusi ohjelma lanseerattiin jo kaksi viikkoa sitten. Kannattaa varmaan mennä vasta sitten, kun se seuraava tulee, että pääsen kärryille heti alusta lähtien. Tähän en edes itse osaa lisätä mitään, tämä on niin käsittämätön...

Inhoan pimeässä ajamista ja koska se jumppa loppuu niin myöhään illalla, niin joudun ajamaan siinä pimeässä. Tämä toimii Suomessa lähes ympäri vuoden. Kesällä tähän voi laittaa vaikka ikävästi häikäisevän ilta-auringon (paistaa nääs meidän leveyspiireillä aina matalalta!).

Söin vähän huonosti aamulla / lounaalla / välipala jäi välistä. Tää on tosi hyvä! Ei voi liikkua, jos energiat on vähissä. Tohon voi vaihtaa tarpeen tullen myös "söin liikaa" - ei täydellä mahalla liikkuminen tunnu kivalta. Ja muista, että varsinkin jos ajattelit mennä uimaan, se voi olla jopa vaarallista!

Ja sitten vielä bonuksena loppuun paras, joka toimii joka tilanteessa ja kaikkialla. En mä nyt tänään. Mikä minä aikuinen ihminen olen mitään kellekkään mitään selittelemään??? En mä vaan nyt tänään. Tätä kannattaa kokeilla, jos mikään muu ei toimi. Been there, done that - tämä toimii aina!

Mites te muut? Onko lisättävää?

Jos olet vähääkään samassa tilanteessa kuin minä, älä missään tapauksessa ajattele, että "nyt mä ryhdistäydyn ja aloitan sen liikunnan - siis tammikuun eka päivä sitten loman jälkeen"! Lähde liikkeelle nyt heti! Mä olen nyt saanut pikkuhiljaa kankeasti aloitettua liikkumiseen taas ja voin kuulkaa kertoa, että olo on ollut ihan mahtava. Tietenkin myös fyysisesti, mutta myös henkisesti - olen tosi tyytyväinen, että sain pitkän tauon jälkeen selätettyä sen "liikuntamörön" ja heivattua kaikki noi tekosyyt romukoppaan. Just tänä aamuna olen itse asiassa menossa taas aamujoogaan ❤ Kirjoittelen vielä ennen joulua siitä, miten päästä liikkeelle pitkän tauon jälkeen. Mutta nyt ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, älkää uuvuttako itseänne joulustressillä!

Reipasta päivää kaikille 💗

LAIHDUTTAMINEN ON MUUTAKIN KUIN RUOKAVALIOTA JA LIIKUNTAA

Vielä kerran tällä teemalla, ensi kerralla sitten siitä, missä mennään tällä hetkellä. Edellisissä jutuissa (käy lukemassa osa1. ja osa 2.) kirjoitin niistä isoista ja tärkeistä muutoksista, joiden avulla muutin elämäntapojani. Tällä kertaa niitä vähän pienempiä juttuja, jotka kuitenkin ovat todella tärkeitä laihduttamisen ja varsinkin sen tiputetun painon hallinnan suhteen. Varsinkin ensimmäinen eli uni.

Lisäsin unen määrää. Merkittävästi. Ja vaikka nyt kirjoitankin unesta täällä "vähän vähemmän tärkeiden juttujen parissa", niin täytyy kyllä sanoa, että se saattaa olla yksi niistä tärkeimmistä muutoksista, mitä tein. Entisestä ilta- ja yökukkujasta tuli aamuvirkku - muutos, joka edelleen hämmästyttää mua tosi paljon, mutta mikä on tuonut ihan valtavasti hyvinvointia, jaksamista ja ihan uudenlaista energiaa mun elämään. Priorisoin unen nykyjään ruuan lisäksi ihan ykköseksi, asiaksi, josta en tingi. Tämä(kään) muutos ei varsinaisesti lähtenyt liikkeelle tietoisesti. Muutama vuosi sitten syksyn ja pimeyden koittaessa huomasin olevani iltaisin ihan älyttömän väsynyt. Siis rättipoikkiuupunut ja ajattelin vaan koko illan sitä hetkeä, että pääsen nukkumaan. Silti vanhasta tottumuksesta kukuin ylhäällä myöhään ja olin taas seuraavana päivänä entistä väsyneempi. Sitten yhtenä iltana vaan "luovutin" ja menin nukkumaan yhdeksän aikoihin. Jösses mikä muutos jo yhdessä yössä! Heräsin seuraavana aamuna pirteänä ja olin koko päivän ajan energinen ja hyvällä tuulella. Ei tarvittu mitään ydinfysiikkaa sen oivaltamiseksi, että tarvitsen unta noin kahdeksan tuntia voidakseni hyvin. Tämän tavan muutin kertaheitolla ja edelleen menen nukkumaan ennen kymmentä. Joskus viikonloppuisin saatan valvoa myöhempään, mutta aika usein silloinkin sänky huutaa aikaisin. Enkä koe, että olisin joutunut luopumaan yhtään mistään tämän tavan myötä. Tai no, lukeminen arkisin on ainoa asia, mikä on jäänyt, koska en yksinkertaisesti pysty laskemaan hyvää kirjaa käsistäni riittävän aikaisin. Niinpä rakkain harrastukseni painottuu nykyjään viikonloppuihin ja loma-aikaan. Mutta se on pieni hinta siitä, mitä olen riittävällä unella saanut.

Kuva täältä

Lisäksi aamutunnit saattavat olla suorastaan maagisia, jos sattuu nousemaan sängystä oikealla jalalla: kun muut vielä nukkuvat, saan aikaiseksi ihan hirveän paljon. Kirjoittaminen sujuu kuin unelma, saan lyhyessä ajassa uudistettua jonkin oppitunnin materiaalit tai ihan vaan käytyä läpi päivän/viikon to do -listan. Vielä kun saisin näihin aamuihin lisättyä aamujoogan, olisin ihan valtavan onnellinen ja se onkin yksi tämän hetken tavoitteistani. Kun tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin listasta, neuvoin kirjaamaan siihen myös tavoitteet. Mihin haluaisit päästä? Mun tavoitelistalla yhtenä asiana lukee aamujooga. Ihan vaan semmoinen lyhyt, alkuun 15 minuutin hetki, joka vetreyttäisi ja herättelisi jäykkää ja vielä vähän unista kehoa. En yhtään panisi pahakseni, vaikka tuokio venyisi vähitellen puolen tunnin mittaiseksi, mutta tässä(kin) asiassa pitää aloittaa pienesti ja vaatimattomasti. Edes 15 minuuttia!

Makeat herkut ja karkki/suklaa eivät olleet mulle nuorempana mikään ongelma. Saatoin silloin tällöin syödä niitä, mutta harvemmin. Elämänmuutoksen aikoihin havahduin kuitenkin siihen, että olin muuttunut ja mulla saattoi olla monta viikkoa putkeen sellaisia päiviä, että söin joka päivä karkkia. En mitään kauheita määriä (en ole koskaan kyennyt esim. suklaalevy-övereihin), mutta kuitenkin - joka päivä! Tälle tein stopin ihan kertaheitolla ja olin pitkään ilman karkkia. Viikonloppuisin tein kyllä välillä jonkun hyvän jälkiruuan, mutta raivasin kaikki karkkivarastot kotona roskikseen ja lopetin karkin ostamisen kaupasta. Ruuan jälkeisen makeanhimon rupesin tyydyttämään esim. parilla kuivatulla (luomulaatuisella) aprikoosilla, pienellä määrällä rusinoita tai jääkaappikylmillä viinirypäleillä. Karkkihimoni hävisi näillä konsteilla aika nopeasti ja pystyin jonkin ajan kuluttua siirtymään yhteiseen karkkipäivään lapsen kanssa.

Kuva täältä

Riittävä veden juonti. Tämä ei ole onneksi ollut mulle koskaan ongelma, olen aina juonut paljon vettä päivän mittaan. Asiaan kannattaa kiinnittää huomiota, koska iltapäivän pieni nälän tunne ja varsinkin väsymys johtuvat usein siitä, että elimistöä ei ole nesteytetty tarpeeksi. Kiinnitä tähän huomiota! Jos et tykkää vedestä - ööh, nyt tekisi mieli sanoa miten niin et tykkää? tai pakota itsesi tykkäämään!, mutta eihän se toimi. Mausta vesi esim. sitruunalla, mintulla tai kurkkuviipaleilla (kokeile ihmeessä, kuulostaa hassulta, mutta toimii yllättävän hyvin). Ihan rehellisesti sanottuna, olen kyllä sitä mieltä, että pientä pakottamistakin pitää kyllä joskus harrastaa! Jos siis olet sitä mieltä, ettet pysty juomaan vettä, niin tee se ensin vaikka vähän väkisin. Pieni lasi kerrallaan, säännöllisesti vaikka tunnin välein (laita puhelimeen hälytys, jos et muuten muista). Lupaan, että kun jonkun aikaa sinnittelet, alat huomata eron olossasi.

Kuva täältä

Lopetin leivän ja pastan syömisen lähes kokonaan. En varsinaisesti demonisoi kumpaakaan, mutta olen vaan huomannut, että niiden syöminen ei sovi mulle. Varsinkin voileivät iltapäivän välipalana suistavat koko loppupäivän ja illan ihan raiteiltaan; olen niiden jäljiltä väsynyt, turvonnut, eikä iltaruoka enää maistu. Rakastan tuoretta, rapeakuorista maalaisleipää ihan älyttömästi ja syön sitä kyllä välillä esim. linssikeiton kanssa, mutta perinteinen voileipä päällysteineen on mun lautasella nykyjään aika harvinainen juttu. Niin ikään kaikki ihanat pastaruuat, joita niitäkin kyllä rakastan, eivät kovin hyvin sovi mulle ja teenkin niitä yleensä vain viikonloppuisin. Eli silloin, kun ruuan jälkeen on mahdollista ottaa päiväunet!

Loput eivät enää varsinaisesti liity niinkään laihduttamiseen, vaan enemmän hyvinvointiin ja yleiseen jaksamiseen ja elämänlaatuun. Jotka kyllä tietenkin heijastuvat siihen, jaksatko ja viitsitkö laihduttaa, että sikäli kyllä tosi tärkeitä asioita.

D-vitamiini. En oikein usko, että meidän kannattaa kauheasti syödä kalliita vitamiineja purkista, kun saman vaikutuksen saa aikaiseksi syömällä terveellistä, monipuolista ja puhdasta ruokaa. Toki hyvälaatuinen monivitamiinivalmiste ei haittaa ketään ja erilaisilla ravintolisillä voi saada merkittäviäkin parannuksia hyvinvointiinsa. Syön itse säännöllisen epäsäännöllisesti monivitamiinitabletin, mutta D-vitamiinista en tingi. Kun silloin muutama vuosi sitten meinasin nujertua pimeiden kuukausien aiheuttaman väsymyksen alle, aloin nukkumisen lisäksi syömään D-vitamiinia (mutta vasta seuraavana syksynä). Tarvittavasta määrästähän ollaan kahta mieltä. Itse syön 100 mikrogrammaa päivässä ja lisäksi meillä syödään lohta 1-2 kertaa viikossa. Silti oma verinäytteestä mitattu D-vitamiinitasoni on vain juuri ja juuri suositusten alarajan yläpuolella. Ainakin siis oman kokemukseni perusteella hyvin alhainen annos ei ole riittävä. Uni ja D-vitamiini yhdessä ovat vaikuttaneet ihan selvästi siihen, kuinka hyvin pärjään tämän pimeän vuodenajan. Tiedän tämän siitä, että ensimmäisenä rankkana talvena lisäsin pelkästään unta, seuraavana talvena olin ottanut jo syksyllä mukaan myös ison deen ja muutos oli merkittävä edelliseen vuoteen verrattuna!

Kaikesta unesta, monipuolisesta ravinnosta, D-vitamiinista ja vaikka mistä huolimatta olen toki välillä ihan rättipoikkiväsy kun tulen kotiin. Tekisi mieli heittäytyä sohvalle, syödä suklaata ja vaan möllöttää loppuilta. En kuitenkaan sitä (yleensä) tee, vaan aloitan heti ruuan laittamisen (ja mahdolliset omat koulutyöni seuraavaa päivää varten). Tämä on välillä todella vaikeaa, mutta sitkeästi pidän tästä tavasta kiinni. Haluan saada itse tehdyn ruuan pöytään joka päivä. Tai edes osittain itse tehdyn; vaikka söisimme jotain puolivalmista, niin salaatin pilkon kuitenkin. Ja pakkaan seuraavan päivän eväät. Lepään vasta, kun olemme syöneet, koska jos noudatan sitä sohvalle pötkähtämisen halua heti kotiin tultuani, en yleensä enää pääse siitä ylös. Tämäkin on loppujen lopuksi tottumuskysymys, yleensä menen tän asian suhteen niin autopilotilla, ettei asiaa tarvitse edes miettiä. Sitten joskus harvoin annan väsymykselle periksi, enkä tee koko iltana mitään. Sekin pitää itselleen sallia ja niitä iltoja varten pakkasessa kannattaa olla valmiita annoksia, jotka voi heittää mikroon. Ja salaatti saa noina iltoina olla yksi kuorittu porkkana. Mutta yleensä tämmöinen täydellinen lörsöilta sitten kostautuu seuraavana päivänä...

Koska hyvä päivä alkaa jo edellisenä iltana. Olen ottanut tavaksi tehdä kaiken mahdollisen aamuun liittyvän valmiiksi jo edellisenä iltana. Järjestän keittiön niin, että aamulla ensimmäinen näkemäni asia ei ole tiskivuori. Laitan omat ja lapsen vaatteet valmiiksi illalla, pakkaan oman laukun valmiiksi ja varmistan, että lapsi tekee saman. Katson kalenterista, onko seuraavana päivänä koulukuvaus, luistelua tai jotain muuta, mitä varten tarvitaan varusteita tai muuten vaan varustautumista. Lataan kahvinkeittimen valmiiksi ja pilkon hedelmät smoothieta varten tehosekoittimen kannuun. Kaikki nämä ovat pikkujuttuja, joiden tekemiseen illalla menee vain hetki, mutta jotka tuntuvat aamulla loputtoman pitkiltä ja monimutkaisilta operaatioilta. Kiireen tunne aamulla on ihan kauhea ja jättää epämukavan fiiliksen koko päiväksi. Siksi nousen aina aikaisemmin, kuin pitäisi - haluan, että aamu on kiireetön ja rauhallinen, enkä myöskään halua hoputtaa lasta aamuisin. Kun menee riittävän aikaisin nukkumaan, myös aikaisemmin herääminen onnistuu.

Kuva täältä

Nämä viimeiset kohdat ovat juuri niitä rutiineja, joista olen maininnut jo aikaisemminkin. Välillä arkena aika hankalia ja vaikeita toteuttaa, mutta kun niistä on tullut tapa, ei niitä kauheasti joudu miettimään. Ilman näitä rutiineja arkiruokailu olisi meillä usein ihan retuperällä ja aamut olisivat yhtä korkeaa stressipiikkiä heräämisestä lähtöön. Ja se tunne illalla ruuan jälkeen, kun voi hyvällä omalla tunnolla pötkähtää sohvalle katsomaan telkkaria tai lukemaan kirjaa tietäen, että keittiö on siivottu, seuraavan aamun hommat laitettu valmiiksi ja kalenteri on selvillä - se tunne on vaan niin ihana!

Näiden kolmen tekstin ohjeilla onnistuin pudottaa painoani ja muuttaa elämääni huomattavasti paljon aikaisempaa aktiivisemmaksi ja energisemmäksi. Oliko muutos pysyvä? Oli ja ei. Monta juttua jäi osaksi arkea, enkä niitä joudu enää edes miettimään. Osa kuitenkin unohtui ja lipsuin vanhoille, huonoille tavoille. Näiden korjaaminen oli koko tämän juttusarjan aloittamisen idea; halusin kirjata kaiken oleellisen ylös ja niin muodostuneen listan kautta nähdä, missä kohdissa pitää taas tehdä ryhtiliike. Siitä lisää ensi kerralla!

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille 💗

LAIHDUTTAMINEN - MITEN ONNISTUIN SIINÄ? (osa 2.)

Ennen kuin jatkan, haluaisin korostaa yhtä asiaa. Kaikki mitä nyt tulen kirjoittamaan ravinnosta, terveellisistä elintavoista ja laihduttamisesta, perustuu mun omiin kokemuksiin. Tämä on minun tarinani, ei kirjoitus siitä, mikä oikein tai välttämättä edes totta. Mikään kirjoittamani ei ole - eikä sen ole tarkoituskaan olla - absoluuttinen totuus, eivätkä mun vinkit ja ohjeet välttämättä sovi jollekin toiselle. Tämä on asia, missä ollaan menty tosi pahasti pieleen nykypäivänä! Se, että puuro riittää mulle aamupalaksi ei tarkoita sitä, että näin olisi kaikilla muillakin. Se, että leipä ei sovi mulle, ei tarkoita sitä, että viralliset ravitsemussuositukset olisivat väärässä. Ravinnon suhteen on mahdotonta löytää absoluuttisia totuuksia. Jos olisi, niin mehän kaikki söisimme terveyden näkökulmasta optimaalisella tavalla!

Luonnontieteilijänä olen aika kauhuissani seurannut lähivuosina tapahtunutta muutosta. Mukatieteet ja musta tuntuu -totuudet ovat alkaneet kukoistaa todellisen, oikean tieteen kustannuksella. Ihmiset uskovat mitä tahansa, jos se paketoidaan kivalta kuulostavaan pakettiin ja ollaan päästy tilanteeseen, missä osa ihmisistä uskoo Maan olevan litteä, pelottava määrä maailman väestöstä ei usko ilmastonmuutokseen ja rokotusvastaisuus on kasvava trendi. Ihan vaan muutamia mainitakseni.

Tiede ei ole uskon asia. Tiede on. Näin on myös ravitsemustieteessä. Tiede toki muuttuu ja kehittyy koko ajan, se kuuluu sen perusolemukseen, mutta esim. biologinen kiistaton tosiasia on, että ihmiselimistö tarvitsee tietyn määrän proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja, vitamiineja sekä hiven- ja kivennäisaineita. Niitä tarvitaan solujen rakennusaineiksi ja solun toiminnan ylläpitämiseen. Elämä on sarja solussa tapahtuvia kemiallisia reaktioita ja jos näille reaktiolle ei ole oikeita raaka-aineita oikeissa suhteissa, solu ei toimi - silloin myöskään meidän keho ei toimi. Mutta se, mikä määrä esim. hiilihydraatteja sopii kullekin ihmiselle, on yksilöllistä. Se, että huomaa jonkun tietyn ruokavalion sopivan itselleen, ei muuta sitä tieteelliseksi tosiasiaksi. Olkaa siis tarkkoina, kun luette aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja blogikirjoituksia. Jos joku julistaa jotain oppia liikaa, kannattaa heti olla vähän varautunut! Timo Kettunen kirjoitti tästä just mainion artikkelin Hesariin, kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa!

Mutta nyt asiaan. Yksi muutos kerrallaan, tähän jäin edellisessä kirjoituksessani (voit käydä lukemassa sen täältä).Tämä on varmasti tärkein asia, mihin kannattaa panostaa, jos on tarvetta elämäntapojen muuttamiselle tai laihduttamiselle. Jos yrität muuttaa edes kahta asiaa kerrallaan, onnistumisen todennäköisyys laskee merkittävästi - saatikka sitten, jos kertarysäytyksellä päätät muuttaa kaiken ensi maanantaista lähtien. Aika tuttua varmaan monelle, vai?

Kuten viimeksi kirjoitin, mun eka muutos oli liikunnan aloittaminen ja kun huomasin (vähän vahingossa) laihtuvani sen myötä, aloin muuttaa ruokavaliotani. En ihan tarkkaan muista, missä järjestyksessä asiat tapahtuivat, mutta nyt kun olen kirjannut näitä asioita ylös, huomaan, että sain muutettua todella monta asiaa ja ilokseni olen myös todennut, että suurin osa näistä ruokaan liittyvistä muutoksista on jäänyt elämääni. Niistä on tullut tapoja ja rutiineja, mikä myös on ihan hirveän tärkeää. Jos joudut taistelemaan ja tekemään jokaisen jutun ajatuksella uudestaan ja uudestaan, riski sille, että jätät sen joku päivä tekemättä, on aika iso. Olemme mukavuudenhaluisia, eikä hampaat irvessä tekeminen ole kivaa. Eli keskity siihen, että tartut seuraavaan haasteeseen vasta, kun edellisestä on tullut rutiini.

Aamupalan merkityksestä puhutaan paljon ja varsinkin oma hyvinvointiguruni Kaisa Jaakkola (miehensä Jonin kanssa) korostaa aamupalan merkitystä päivän tärkeimpänä ateriana. No, me kaikki olemme yksilöitä ja vaikka ymmärrän (ja tavallaan myös allekirjoitan) Kaisan opit aamupalasta, ei se kuitenkaan itselleni ole se päivän tärkein ateria. Toiseksi tärkein kyllä, mutta mulla ehdoton ykkössija menee lounaalle. Jos tutustut Kaisan ja Jonin oppeihin (tai olet niitä jo lukenut), huomaat varmasti, että moni asia, mistä minäkin kirjoitan, löytyy ihan suoraan heidän blogeistaan ja kirjoistaan. En sen kummemmin ole näistä hyvinvointiaiheista kirjoittaessani viitannut heidän teksteihinsä, koska olen jo sisäistänyt monet asiat niin syvälle omiin tapoihini. Mutta haluan tässä yhteydessä sanoa tästä - lähes kaiken, mitä itse tiedän ja noudatan hyvinvointiin liittyen, olen oppinut Jaakkolan pariskunnalta. Suosittelen vahvasti, että käyt tutustumassa kaikkeen heidän kirjoittamaansa!

Niin, se aamupala. Nuorempana skippasin aamupalan kokonaan, mitä en nykyjään voi ymmärtää. Miten ihmeessä pääsin liikkeelle ja jaksoin lounaaseen asti? Huh... No, sitten monen vuoden ajan aamu alkoi kahvilla ja leivällä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei sopinut mulle ollenkaan. Olin kuitenkin niin tottunut leipäaamiaiseen, etten edes ajatellut asiaa sen kummemmin. Elämänmuutoksen myötä keksin kokeilla uudenlaista tapaa aloittaa aamu ja muutos on ollut todella positiivinen. Lähes kaikki hyvinvointiopit hehkuttavat proteiinin merkitystä aamupalalla, mutta sori vaan - ei sovi mulle ollenkaan. Olen kokeillut monta kertaa, mutta oloni on todella raskas ja tunkkainen koko päivän, mikäli syön esim. munakkaan aamulla. Joskus syön Valion Kreikkalaista jogurttia marjoilla ja myslillä (varsinkin kesällä, kun tarjolla on tuoreita marjoja), mutta kaikista parhaiten mun aamu alkaa smoothiella, kaurapuurolla ja pienellä määrällä cashew-pähkinöitä. Smoothie on mulla itse asiassa fruitie, koska teen sen aina pelkästään hedelmistä ja marjoista. Puuroa syön tosi pienen annoksen ja laitan siihen yleensä vain voisilmän, en oikein tykkää esim. marjoista puurossa. Lähiaikoina olen tykästynyt maapähkinävoipuuroon: sekoitan puuroon pienen määrän sokeritonta maapähkinävoita ja pilkon päälle puolikkaan banaanin. Nam!

Kaikkea mahdollista kokeilleena olen todennut, että tämä aamiainen sopii mulle parhaiten. Aina ei siis kannata noudattaa virallisia ja "oikeita" oppeja, vaan on tärkeää kuunnella omaa kehoaan ja toimia sen antamien neuvojen mukaan. Tietenkin jos kehosi kertoo sulle joka aamu, että tarvitset ison korvapuustin tai palan suklaakakkua, on syytä vähän keskustella sen kehon kanssa ja miettiä, onko se tässä asiassa oikeassa... :)

Viikonloppuaamuisin on joskus kiva herkutella croissantilla ja smoothiella <3

Aamupalani on sen verran pieni, että yleensä mulla ehtii tulla pieni nälkä ennen lounasta. Tästäkin ollaan montaa mieltä, mutta mua toi pieni nälän tunne ei yleensä haittaa. Jos se kasvaa liian suureksi, nappaan kourallisen pähkinöitä tai syön hedelmän, mutta yleensä pärjään hyvin lounaaseen asti. Ja nyt ollaan tärkeän äärellä - ainakin mulle lounas on ehdottomasti päivän tärkein ateria. Tästä olen kirjoittanut niin monta kertaa täällä blogin puolella, etten aloita samaa saarnaamista nyt tässä yhteydessä. Tunnisteella lounas löydät paljon kirjoituksia täältä blogin puolelta, kannattaa käydä lukemassa. Mitä tänään lounaaksi? -kirjoituksessa kirjoitan aiheesta tarkemmin!

Sitten erikoisen (?) jutun pariin. Lakkasin syömästä (arkena) ruokaa, jolla on joku nimi. Tämä kuulostaa varmaan tosi hassulta, mutta väitän tämän olleen yksi merkittävimmistä onnistumisen pilareista mun elämäntapamuutoksessa ja tämä on myös yksi niistä tavoista, jotka ovat jääneet elämään. Ruoka on aina ollut mulle ihan hirveän tärkeä asia ja olen kasvanut perheessä, jossa syötiin aina yhdessä itse tehtyä ruokaa. Silloin pari vuotta sitten kuitenkin tajusin, että joka kerta ruuan ei tarvitse olla valmis ruokalaji, vaan syömäni ateria voi hyvin koostua yksittäisistä, erillisistä komponenteista. Tämä nimittäin yllättäen pienensi annoskokojani merkittävästi. Ruuan ei myöskään joka kerta tarvitse olla makuhermoja hivelevä, tarkkaan harkittu kokonaisuus, vaan joskus voi tyytyä vähän vaatimattomampaan ateriaan. En suostu syömään pahaa ruokaa, siitä en tingi koskaan, mutta ei ruokailun aina tarvitse olla ravintolaillallista muistuttava elämys.

Tällä ruualla on nimi...

...tällä taas ei!

Uskon ja vannon perinteisen kotiruuan nimeen, älkää siis käsittäkö väärin. Mutta jos syön annoksen makaronilaatikkoa tai nakkikastiketta perunamuusilla, niin tulen syöneeksi huomattavasti enemmän kuin silloin, kun lautasella on pala lohta, keitetty kananmuna, puolikas avocado ja reilu kasa salaattia. Lisäksi oloni (varsinkin lounasaikaan) on huomattavasti parempi tällaisen "nimettömän" aterian jälkeen.

Itse asiassa olen huomannut, että tämä nimetön ruoka -periaate on hiipinyt isoksi osaksi mun ruuanlaittofilosofiaani. Tosi harvoin enää teen monimutkaisia ruokalajeja, nykyjään meillä syödään tosi simppelisti. Tämä aiheuttaa välillä päänvaivaa täällä blogin puolella; yhä harvemmin "kehtaan" kirjoittaa meidän arkiruokailusta, koska koen, että se on liian yksinkertaista ruokablogin aiheeksi. Mutta sitten taas toisaalta - juuri tämä on se "ilosanoma", mitä haluan Harkittuja herkkuja -blogin kautta julistaa: yksinkertainen ja simppeli toimii ja on hyvää! Viikonloppuna sitten voi kikkailla ja kokkailla enemmän.

Eli yksinkertaistin aterioitani, mikä samanaikaisesti johti niiden monipuolistumiseen. Lisäsin kasvisten määrää paljon, mukaan tuli avocado ja moni muukin aikaisemmin vähän vieraampi kasvis. Syö sateenkaari - tämä ohje todellakin toimii! Pienestä pitäen olen tottunut syömään salaattia ruuan kanssa, mutta nyt laajensin repertuaaria siitä perinteisestä jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkku -kombosta. Lisää lautaselle mahdollisimman paljon kasviksia, niitä joista tykkäät. Jos et tykkää parsakaalista, älä syö parsakaalia! Maailma on täynnä erilaisia kasviksia, juureksia ja vihanneksia, löydät niistä varmasti mieleisiä vaihtoehtoja, kunhan vaan uskallat kokeilla. Myös valmistustavalla on merkitystä: itse en esimerkiksi kauheasti tykkää keitetyistä porkkanoista. Niinpä en yleensä syö niitä, piste. Pilkon kuitenkin tosi usein lounasrasiaan mukaan raakaa porkkanaa. Sama pätee moneen muuhunkin kasvikseen.

Olen huomannut saman ilmiön myös lapsen kohdalla. Pidän ihan hirveän tärkeänä sitä, että oma lapseni oppii terveellisen ruokavalion perustan, jotta hänen ei sitten aikanaan aikuisena tarvitse kipuilla näiden samojen asioiden kanssa. Smoothie marjoista ja hedelmistä maistuu taatusti jokaiselle lapselle, mutta on turha väkisin yrittää tunkea ruohikolta maistuvaa vihersmoothieta naperon suusta alas. Meidän nuoriherra ei suostu syömään kaalilaatikkoa, mutta raakaa kaalia raasteena hän rakastaa. Porkkana ja kukkakaali eivät maistu keitettynä, mutta raakana hän napostelee niitä välipalaksi. Ananas tökkii, mutta omenoita hän voisi syödä kilotolkulla. Ja niin edelleen. Myös lasta ja hänen makutottumuksiaan pitää kuunnella ja kunnioittaa!

Yksi tärkeä muutos silloin muutama vuosi sitten oli se, että aloin syödä enemmän. Pointtina se, että söin joka kerta suhteellisen tasaisesti saman määrän ruokaa. Olen sitä vuosikertaa, joka on kasvanut aikuiseksi maailmassa, missä uskottiin "mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut" -mantraan. Välillä siis söin tosi vähän, välillä taas tosi paljon - aika tuttu tarina monelle (ainakin) mun ikäiselle naiselle. Aluksi muutos siis vaikutti siltä, että syön koko ajan enemmän kuin aikaisemmin, mutta todellisuudessa kyse oli määrien tasaantumisesta. Vaikea sanoa, oliko kroppani aikoinaan sillä kuuluisalla säästöliekillä, mistä nykyjään niin paljon puhutaan niiden ajoittaisten liian pienten annosten takia - voi olla, mutta mikäli oli, niin aika nopeasti se tilanne kyllä minun kohdallani purkautui.

Huh, kylläpä tätä tekstiä nyt tulee! Olisikohan taas aika vähän hengähtää ja jatkaa myöhemmin? Juttusarja siis jatkuu vielä, aiheesta tuntuu riittävän niin paljon kirjoitettavaa 😄

Moni varmaan on suunnitellut juhlistavansa Pyhäinpäivää hyvällä ruualla, hyvä niin! Nauttikaa myös jostain ihanasta jälkiruuasta ja muistakaa tehdä se hyvällä omallatunnolla. Mä olen ihan vakuuttunut siitä, että jos suklaakakkupalasta tuntee huonoa omaatuntoa, sen kalorimäärä vähintäänkin tuplaantuu. Arkena on aika olla järkevä, viikonloppuisin on aika ottaa rennommin ja herkutella.

Aurinkoista loppuvikkoa kaikille 💗

LAIHDUTTAMINEN - MITEN ONNISTUIN SIINÄ? (osa 1.)

Nyt puhutaan laihduttamisesta, vaikka se nykypäivänä onkin jotenkin kauhean epätrendikäs sana. Yleensä, kun aiheeseen tartutaan, käytetään sanoja elämänmuutos, elämäntapamuutos tai elämäntaparemontti ja näin kannattaakin. Minä onnistuin niin tekemään muutama vuosi sitten (ärsyttää ihan älyttömän paljon, etten ole silloin pitänyt kunnollista päiväkirjaa!!) ja sain muutettua monia huonoja tapoja pysyvästi. Olen kuitenkin nyt tässä viime kuukausien aikana havahtunut siihen, että osa huonoista tavoista on hiipinyt takaisin ja niihin pitää nyt tarttua. Joo, haluan taas olla energisempi, voida kokonaisvaltaisesti paremmin jne., mutta kyllä mä ihan suoraan myönnän myös sen, että haluan tällä kertaa myös laihduttaa (enemmän). Silloin viimeksi laihtuminen tuli "sivutuotteena", kuten elämäntapamuutoksissa yleensäkin käy.

Jenny on kirjoittanut tästä aiheesta paljon blogissaan ja olen saanut hänen teksteistään ihan valtavasti uutta intoa ja inspiraatiota jatkaa omaa projektiani. Tajusin, että olen ihan turhaan märehtinyt sitä, että homma jäi kesken aikanaan (kirjoitan myöhemmin myös siitä, miksi näin kävi) ja olen kokenut itseni epäonnistujaksi. Tällainen ajattelu ruokkii itseään ja sitä vajoaa koko ajan syvemmälle ja syvemmälle siihen "ei musta ole siihen" -ajatukseen. Ai miten niin ei muka ole? Mähän tein sen jo kerran, miksen siis pystyisi siihen uudestaan? Mulle paras tapa jäsennellä ja käsitellä asioita on kirjoittaa ne paperille ja niin tein nytkin. The Listan tekeminen auttoi jälleen kerran - näin konkreettisesti paperilta, että elämään on jäänyt iso määrä hyviä tapoja (ne kaikista tärkeimmät!) ja tällä hetkellä "ruotuun pääseminen" edellyttää vain sen, että ryhdistäydyn uudestaan parin pienemmän asian suhteen. No, yksi isokin juttu on, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kaikista tärkein asia oli, että uskoin itseeni ekaa kertaa elämässäni ja siihen, että muutos on mahdollista. Tämä tunne syntyi siitä, että aloin ekaa kertaa elämässäni liikkua säännöllisesti. En ensin miettinyt laihduttamista ollenkaan, vaan havahduin yksinkertaisesti siihen, että olin ikäisekseni hirvittävän huonossa kunnossa, energiatasot ihan älyttömän matalalla, enkä viihtynyt itseni kanssa ollenkaan. Homma alkoi siis siitä, että usean vuoden liikuntatauon jälkeen ilmoittauduin kansanopiston ryhmään, joka oli tarkoitettu just mun kaltaisille keski-ikäisille naisille, joiden tavoite oli saada elämään liikettä, energiaa ja jaksamista. Joka kerta treeneissä tehtiin jotain erilaista, eikä meininki todellakaan ollut mitään kevyttä mummojumppaa (heh, niinkuin olin tainnut salaa vähän toivoa...), vaan ihan kauheeta rääkkiä joka kerta. Ohjaaja oli ihan älyttömän motivoiva ja hyvä, eikä hän todellakaan päästänyt meitä vähällä. Kerta kerran jälkeen liikkuminen oli helpompaa, sujuvampaa ja - mulle ihan uutena juttua - ihanampaa! Sain ensimmäistä kertaa elämässäni liikunnasta hyvän olon tunteita ja aloin uskoa itseeni. Vähitellen uskaltauduin käymään myös muissa ryhmissä, halusin liikkua, koska pystyin siihen.

Kuva täältä

Toi itseensä uskominen oli varmaan tärkein asia, mikä mielessäni liikahti ja tiedän, että nyt moni, joka ajatteli saavansa tästä tekstistä jonkun kikkakuutosen laihduttamisen aloittamiseen, pettyy kovasti. Kaikissa oppaissa, blogiteksteissä ja artikkeleissa just tätä painotetaan eniten ja muakin on aina ärsyttänyt se, että kukaan ei kerro miten se muutos saadaan alkuun. No, tosiasia vaan on se, että mitään kikkakuutosta ei ole - on vain aloitettava. Niin ärsyttävä kuin se Niken slogan onkin, se pitää 100% paikkaansa: just do it! Tämän kanssa kamppailen itse tällä hetkellä taas kerran; miten saisin itseni ryhdistäytymään ja aloittamaan uudestaan. Tämä koko kirjoitus onkin kohdistettu ennen kaikkea mulle itselleni; muistuttamaan siitä, kuinka hyvä olo mulla oli silloin ja siitä, että mä kyllä pystyn.

En siis ajatellut laihduttavani. Jos olisin saanut kympin kaikista laihdutussuunnitelmista, mitä olen elämäni aikana tehnyt, mulla olisi niillä rahoilla hankittua vanha linna Italiassa odottamassa eläkepäiviä! Vuosien varrella olen miettinyt, suunnitellut, ajatellut ja päättänyt laihduttaa varmaan miljoona kertaa, mutta laihdutuskuuri kestää mun tapauksessa maksimissaan viisi tuntia. En kestä sitä ajatusta, että jotain ei saa (tai että vaihtoehtoisesti jotain pitää) ja heti kun kieltolista aktivoituu, mussa aktivoituu myös hillitön himo kaikkeen epäterveelliseen. Silloin muutama vuosi sitten myös ekaa kertaa havahduin siihen ajatukseen, että kyse ei ole pelkästä laihtumisesta, vaan hyvinvoinnista, jaksamisesta ja terveydestä. Ne toimivat paljon parempana porkkanana, kuin ajatus viiden tai viidentoista kilon laihduttamisprojektista. Jos haluat laihtua, kannattaa lopettaa laihduttaminen ja muuttaa elämäntapoja.

Koska laihtuminen ei ollut alun perin tavoitteeni, en tiedä lähtöpainoani, enkä sitä, kuinka paljon kiloja seuraavan parin vuoden aikana lähti. Veikkaan että noin kymmenen, mutta paljon tärkeämpää oli kehonkoostumuksen muuttuminen ja kropan muotoutuminen. En ensin huomannut tätä itse, mutta vähitellen ihmiset ja varsinkin oma mieheni alkoivat huomautella siitä. Kuitenkin vasta kun edellisenä talvena ostettu, lähes liian pieni talvitakki olikin mystisesti muuttunut paria kokoa suuremmaksi vuoden aikana, tajusin että hitto soikoon, jotain oikeasti tapahtuu. Ja siitä se sitten varsinaisesti lähti ihan kunnolla liikkeelle. Olin jo ehtinyt lueskella paljon hyvinvointiin liittyviä kirjoja ja blogeja, joten osaamista ja tietämystä aiheesta oli kertynyt ja heräsin siihen, että jos nyt alan viilaamaan ruokavaliotani, saatan saada aikaiseksi jotain ihan kunnollista ja konkreettista muutosta!

Olen aina syönyt suht perusterveellisesti ja ennen kaikkea itse valmistettua perusruokaa. Ruokavaliossani oli kuitenkin paljon ongelmia: söin ihan liian epätasaisesti, aamupala oli mitätön (tai pahimmillaan pelkkä kahvi), ruuat ja annoskoot vaihtelivat "laihduttajan lehtisalaatista" rekkamiesten lounaspaikan mättöannokseen ja söin liian usein leipää, pastaa ja sokerisia herkkuja. Lisäksi nukuin liian vähän, en syönyt D-vitamiinia, enkä riittävästi kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Kuva täältä

Paljon oli siis korjattavaa, mutta muutos sujui yllättävän kivuttomasti, koska suurimmaksi osaksi se tapahtui sen mukaan, mitä kroppani mulle kertoi. En kovinkaan montaa juttua muuttanut siksi, että niin piti tehdä, vaan siksi, että se tuntui luontaisesti hyvältä ja oloni oli päivä päivältä energisempi, parempi ja kevyempi.

Näistä ruokajutuista sitten ensi kerralla. Jos kirjoitan kaiken yhteen pötköön, tästä tulee ihan liian pitkä juttu. Tähän loppuun kuitenkin vielä yksi tärkeä vinkki teille kaikille, jotka tunnette tarvetta elämänmuutoksen aloittamiseen tai laihduttamiseen. Kirjoita lista siitä kaikesta, mikä tuntuu tällä hetkellä olevan pielessä. Jatka listaa kirjaamalla ylös kaikki ne elämäntavat, joiden tiedät olevan sulla kunnossa - älä siis piehtaroi pelkästään niissä negatiivisissa asioissa. Ja sitten lopuksi, kirjaa ylös se, mihin haluaisit päästä. Mikä on realistista? Mikä on sellainen muutos/muutokset, mihin uskot pystyväsi tässä elämäntilanteessa? Miksi haluat muutosta? Miten voisit aloittaa? Mikä olisi niin pieni juttu, ettei sen aikaansaaminen tunnu toivottoman isolta urakalta? Yksi muutos kerrallaan - tämä on yksi tärkeimmistä asioista, minkä olen oppinut ja myös edellytys sille, että elämänmuutos onnistuu.

Ja toi lista - kirjoita se paperille, älä tietokoneella! Olen itse huomannut, että jostain syystä paperille asiat saa kirjoitettua perusteellisemmin ja rehellisemmin. Jos oikein perusteelliseksi meinaat heittäytyä, kannattaa kokeilla Tulevaisuuden polku -tehtävää. Kirjoitin siitä täällä, kannattaa käydä lukemassa!

Kuva täältä

Mutta nyt päivän projektin kimppuun! Talvitakit ja -kengät olen jo saanut kaivettua esiin, mutta neuleet kököttävät edelleen varastolaatikossa ja koska toi talvi nyt tuli - tahdoin tai en - niin ne täytyy nyt kaivaa esiin. Mikä sinänsä on ihanaa, rakastan neuleita ja talvipukeutumista yleensäkin. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Olisi kiva kuulla kommenttiboksin puolella, herättikö tämä kirjoitus sussa jotain ajatuksia. Oletko itse onnistunut elämänmuutoksessa ja jos olet, mikä oli sun tärkein oivallus? Vai kipuiletko aiheen kanssa ja kaipaat vinkkejä ja ohjeita esim. ruokavalioon? Niitä tulossa heti seuraavaksi, joten pysyttele kuulolla!

💗

ÄLÄ VÄITÄ VASTAAN!

On kaksi tahoa, joille ei koskaan pidä ruveta väittämään vastaan: toinen on äiti (tähän pakettiin kyllä usein kuuluu myös isä) ja toinen on tiede. Molemmat ovat aina kiistatta oikeassa, eikä taitavinkaan väittelijä voita näitä kahta, kun keskustellaan tärkeistä asioista. Tieteelliset faktat pystytään todistamaan - no, tieteellisesti - ja äitien tietous on osa sukupolvien ketjua, jota ei aina tarvitse edes perustella. "Koska äiti sanoo niin" on kortti, jonka äiti voi heittää pöytään, eikä asiasta enää keskustella :) Mistä nyt puhutaan? No unesta, tuosta ilmaisesta ihmelääkkeestä ja kaiken parantavasta voimasta.

Rakastin nuorempana tätä pimeää aikaa. Oikein odotin kesällä syksyn kuukausia ja sitä, että minua häiritsevä jatkuva valo alkaa hämärtymään ja muuttuu lopulta pimeydeksi. Heräsin kesän jälkeen henkiin samalla tavalla kuin useimmat keväällä; olin intoa ja puhtia täynnä, nautin kuulaasta syyssäästä ja jopa talven pakkasista. Ja ennen kaikkea siitä pimeydestä! Kun muutama vuosi sitten aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa kaamosväsymyksen oireita, oli kuin vanha ystäväni olisi pettänyt minut pahimmalla mahdollisella tavalla. Yhtäkkiä pimeys tuntuikin taakalta ja voimalta, joka pusertaa kaiken energian musta pois. Eikä tämä tullut mitenkään pikkuhiljaa hissukseen vaan kunnon kertarytinällä.

Kuva täältä

Terveyden ja hyvinvoinnin "pyhä kolminaisuus" on oikeastaan hyvin yksinkertainen yhtälö. Nuku riittävästi + syö terveellisesti + liiku säännöllisesti = voit hyvin. Mitään sen kummempia kikkoja ei tarvita, mutta harvalla tämä paketti kuitenkaan on kunnossa. Yleensä epäkohtaa yritetään lähteä purkamaan väärästä päästä eli liikunnan puolelta. Ja nyt, älä ymmärrä tätä väärin: en tietenkään sano, että siinä olisi mitään väärää, että lähtee marraskuuiltana sysipimeään metsään lenkille tai raahautuu jumppaan illalla. Mutta yleensä homma kaatuu vähintään muutamassa viikossa jos paketti ei ole muuten kunnossa. Ei jakseta lähteä, koska väsyttää niin tolkuttomasti, mistä seuraa syyllisyyttä ja usein lohtusyöpöttelyä, mikä edelleen lisää väsymystä. Väsyneenä ei jakseta tehdä kunnollista ruokaa (eikä keho välttämättä edes osaa sitä vaatia, jos se on tottunut puputtamaan illalla pelkkiä voileipiä ja karkkia).

Väsyneenä ON vaikea lähteä jumppaan. Väsyneenä ON vaikea lähteä lenkille. Väsyneenä ON vaikea tehdä oikeita ruokavalintoja. Väsyneenä ON vaikea jaksaa seistä keittiössä mikroaaltouunin minuuttia pidempää aikaa. Mutta väsyneenä ON myös helppo mennä nukkumaan ja siitä kaiken pitäisi alkaa. Nukkumisesta!

Kuva täältä

Antakaas, kun kerron tarinan. Kolme vuotta sitten muhun iski ekaa kertaa elämässäni syysväsymys ja rytinällä iskikin. Olin ekaa kertaa elämässäni syksyllä niin väsynyt, että illalla kuuden aikoihin mua itketti ajatus siitä, että pitää valvoa vielä monta tuntia. Aamut olivat silkkaa tuskaa ja päivät menivät jonkinlaisessa sumussa. Ainoa ajatus, jonka turvin jaksoin, oli se, että illalla pääsen nukkumaan. Tätä jatkui muutaman viikon ajan, kunnes eräänä iltana päätin, että menen aikaisin nukkumaan. Ja tarkoitan nyt siis todella aikaisin eli jo kahdeksan aikoihin. Toistin saman seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana jne. Noin viikon kuluttua aloin tuntemaan itseni pikkuhiljaa taas ihan normaaliksi ihmiseksi ja kuukauden kuluttua alkoi tapahtua kaikenlaista kummallista. Siitä vielä kohta, mutta anna kun kerron ensin, mistä jouduin luopumaan tämän uuden tavan myötä. En MISTÄÄN niin tärkeästä, että sillä olisi ollut mitään merkittävää vaikutusta elämääni!

Lopetin iPadin ja kännykän pläräämisen iltaisin. Lopetin telkkarin katsomisen iltaisin. Sängyssä lukeminen (usein reilusti yli puolen yön) on aina ollut mulle rakas harrastus ja siitä luopuminen vähän kirpaisi, mutta päätin, että luen sitten viikonloppuisin. Lapsen laittaminen nukkumaan oli ainoa asia, josta luopuminen tuntui ensin todella pahalta, mutta sitten se kääntyi hauskalla tavalla päälaelleen; lapsi rupesikin laittamaan minut nukkumaan ja piti (ja pitää edelleen) sitä ihan hurjan hauskana juttuna. "Nyt nukut äiti hyvin, minä nyt peittelen sut, hyvää yötä äiti, rakastan sinua". Mieheni rupesi hoitamaan lapsen iltahommat ja siitä tuli heille ihan uusi, heidän kaksinkeskeinen hetkensä.

Kun uutta unielämää oli jatkunut muutama viikko, huomasin, että mun rupesi tekemään mieli ihan uudenlaisia ruokia. Terveellisiä ja simppeleitä. En enää halunnut syödä illalla pastaa tai kermaisia kastikkeita, eikä mun tehnyt mieli suklaata tai muitakaan herkkuja. Tästä innostuneena aloin kiinnittämään ruokaan huomiota ihan tietoisesti ja aloin opettelemaan uudenlaista tapaa laittaa ruokaa. Meillä ruvettiin syömään paljon enemmän kasviksia, hyvin yksinkertaisesti valmistettuja proteiininlähteitä, paljon salaattia. Hedelmiä kannoin kotiin kilotolkulla.

Samoihin aikoihin aloin myös tajuamaan sen, että haluan nousta ylös puoli tuntia pakollista aikaisemmin, jotta saan rauhallisen aamuhetken itselleni. Kun on mennyt ajoissa nukkumaan, se puoli tuntia ei tunnu kauhean pahalta. Näin päivä ei ala kiireellä ja töihin lähtiessä on levollinen olo. Kiskon nykyjään myös lapsen ylös hyvissä ajoin, koska myös hän selvästi arvostaa rauhallisia aamuja. Kukapa ei arvostaisi? Lataan illalla kahvinkeittimen valmiiksi, täytän smoothiekannun ja laitan sen jääkaappiin odottamaan aamun surauttelua. Järjestän nopeasti keittiön (5 min) niin, että aamulla siellä ei odota kasa tiskejä. Vaatteet katson valmiiksi sekä itselleni että lapselle ja tarkistan, että käsilaukussa on lompakko, avaimet ja muut tärkeät jutut, jotka usein aamulla ovat hukassa.

Vaikka missään vaiheessa tuon muutaman vuoden takaisen syksyn aikana en ollut miettinyt laihduttamista, aloin kuitenkin huomaamaan, että vaatteet ovat kummallisen löysiä. Työkaverit rupesivat huomauttamaan muuttuneesta ulkomuodostani ja mies totesi ihan samaa. Olin laihtunut laihduttamatta hetkeäkään! Ja sitten yhtenä päivänä tapahtui se, mitä olin odottanut koko aikuisikäni: HALUSIN lähteä jumppaan.

Ekaa kertaa elämässäni mulla oli toi hyvinvoinnin kolmio kunnossa, enkä ole koskaan voinut yhtä hyvin. Ja kaikki vain siksi, että päätin ruveta nukkumaan! Äidin "nyt nukkumaan, jotta saat riittävästi unta" pitää siis paikkaansa. Lukemattomat tutkimukset tukevat riittävän pitkien yöunien merkitystä ja valitettavan iso osa ihmisistä ei nuku riittävästi (yksi tutkimus täällä). Kun juttelee ihmisten kanssa, suurin osa kertoo valvovansa viikolla ihan liian myöhään ja valittelee väsymystään. Ymmärrän toki, että monella voi olla haasteita, jotka estävät riittävän nukkumisen: on koliikkivauvoja, taaperoita, jotka heräävät painajaisiin, kuorsaava mies, stressiä, vuorotyö jne. Näihin ongelmiin en valitettavasti osaa antaa vinkkejä ja myötätuntoni on teidän puolellanne. Iso osa valvojista kuitenkin tekee sen valvomispäätöksen ihan itse, usein vanhasta tottumuksestaan. Teille suosittelen kokeilua: mene nukkumaan ajoissa! Takaan ja vannon, että se kannattaa.

Entä jos uni ei tule? Mulla itselläni on ajoittain haasteita nukahtamisen kanssa ja silloin otan melatoniinia, joka ainakin mulla auttaa. Pahempia unettomuuskausia varten mulla on lääkekaapissa työterveyslääkäriltä saatuja nukahtamislääkkeitä. Niillä saan unettomuuskierteen katkaistua parissa yössä ja saan taas normaalista unesta kiinni. En tykkää itse ylimääräisistä ja "turhista" lääkkeistä, mutta unesta on tullut terveyteni ja jaksamiseni kannalta niin tärkeä asia, että pidän parin illan lääkkeen ottamista pienempänä pahana kuin valvomista.

Enää en rupea nukkumaan kahdeksalta! Tai no, joskus harvoin, mutta yleensä menen sänkyyn vähän yhdeksän jälkeen. Luen puoli tuntia (koukuttavimmat kirjat säästä viikonlopulle, koska tiedän, etten pysty niitä laskemaan käsistäni) ja olen unessa viimeistään kymmeneltä. Nykyjään pääsen siis myös peittelemään lapsen iltaisin :)

Tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia aiheesta löytyy vaikka kuinka. Ne ovat kuitenkin usein aika tylsää luettavaa, joten jos haluat lukea aiheesta (ja muista terveyteen liittyvistä asioista) selkokielellä, suosittelen Kaisa Jaakkolan kirjaa Hyvän olon hormonidieetti. Se näkyy olevan Adlibriksessä tällä hetkellä hurjassa tarjouksessa, joten osta siitä itsellesi joululahja. Suosittelen! Jos et ole lukuihmisiä, voit myös kuunnella Kaisan webinaarin aiheesta täältä. Ja kun nyt kerran innostuin mainostamaan, niin suosittelen lukemaan kaiken, mitä OP:n porukka on blogeihinsa suoltanut. Kaisan miehen Jonin blogi on ihan huikea ja myös Anun ja Hanskin blogeihin kannattaa tutustua.

Nukkukaa hyvät ihmiset tarpeeksi <3