PIKAPÖLINÄT

Jestas, miten nopeasti aika joskus menee! Tekisi mieli haastaa Einsteinin aikateoria, mutta koska en ole fyysikko, jätän sen tekemättä – kunhan vaan totean, että sanoi kuka tahansa ihan mitä tahansa, aika kuluu eri tavalla eri aikoina. 

 

Ihan just äsken oli kesä… 

 

ja sitten olinkin jo Pariisin metrossa matkalla keskustaan…

 

ja nyt leivotaan pipareita ja jouluaatto on viikon kuluttua, vaikka minä elän edelleen marraskuuta. Eikä mulla ole yhtäkään lahjaa hankittuna (mikä ei ole niin kauheaa, koska emme enää hanki kellekään mitään megamäärää lahjoja), mutta olisi ehkä ihan kiva tietää, mitä jouluna tapahtuu… 

 

Yleensä, jos sanon, että ”on ollut aika kiire”, muhun iskee huijarisyndrooma välittömästi. Tiedättehän sen äänen, joka puhuu pään sisällä, että ”sulla mikään kiire ole ollut, haluat vaan kuulostaa jotenkin tärkeältä, kun korostat, että minulla on ollut niin kauhea kiire”. No, nyt tänä syksynä on ihan oikeasti ollut kiirettä, paljonkin! Tietenkin ihan eri tavalla, kuin esim. vaikka isossa firmassa töitä tekevällä tai vaikka omaa bisnestä pyörittävällä. Opettajalla on lukujärjestys, joka luo päivälle aikataulun, mihin ei pysty itse vaikuttamaan. Tänä vuonna olen kuitenkin mukana tosi monessa projektissa, tiimiissä jne. jne. ja näistä on tullut sitä kiirettä – kaikki hyppytunnit tai lukujärjestyksen lyhyemmät päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Lisäksi meillä perheenä, jotka harvemmin teemme mitään kauhean erityistä viikonloppuisin, on ollut myös paljon ohjelmaa melkein jokaisena viikonloppuna. Eli kyllä -  kehtaan sanoa, että on ollut kiirettä.

Kivalla tavalla kuitenkin, syksy ja alkutalvi ovat olleet tosi kivaa aikaa 💗 En siis valita, mutta se, mikä on harmittanut on, että en ole ehtinyt viettää aikaa blogimaailmassa kauhean paljon. Enkä vietä tänäänkään, halusin vaan tulla moikkaamaan ja kertomaan, että täällä ollaan edelleen – en ole hävinnyt mihinkään!

Illat ovat menneet joko kouluhommia tehden (koska päivän aikana ei ole ehtinyt), tai sitten telkkaria katsoen, koska palautumisaikaa on oltava. En katso telkkaria juurikaan kesällä, mutta syksyllä aina aloitamme miehen kanssa jonkun sarjan seuraamisen. Ollaan ihan koukussa tällä hetkellä kahteen sairaalasarjaan: The Good Doctor ja New Amsterdam. Huom! molemmat linkit vievät Viaplayn sivulle, mutta ainakin The Good Doctor löytyy myös Netflixistä. Molemmat ihan loistavia sarjoja – ihmissuhteita, vähän hömppää (mutta ei liikaa) ja molemmissa ihan älyttömän paljon myös lääketiedettä, joten biologi rakastaa. Suosittelen molempia niin paljon, että jos sulla ei ole kyseisiä suoratoistopalveluja sun telkkarissa, hanki ne!

Nyt kuitenkin ruuanlaittohommiin. Perheen vegein tyyppi eli rakas aviomieheni ilmoitti tänään, että nyt voisi olla pitkästä aikaa pihviperjantai! Pihvit on olleet kohta kaksi tuntia Sous Vide -laitteessa kypsymässä ja kaipaavat enää pikaisen kärtsäyksen pannulla, minkä jälkeen ne syödään valkosipulikermaperunoiden ja salaatin kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja varmaan voisi varmuuden vuoksi myös toivottaa HYVÄÄ JOULUA jo nyt tässä vaiheessa – tuskin ehdin tänne ennen sitä.

JOULURAUHAA JA HYVÄÄ MIELTÄ

Siinä missä marraskuu oli omituisen lempeä, on joulukuu ollut julmanpuoleinen. Syksy on ollut rankka, vaikkakin positiivisella tavalla, mutta kuitenkin. Olen tehnyt töitä ihan satasella koko ajan; tunteja on ollut paljon, minkä lisäksi olen tuottanut hirveän määrän uutta opetusmateriaalia. Ei siksi, että olisi pakko, vaan ihan vaan siitä ilosta, että työn tekeminen on ollut niin kivaa uupumusajan jälkeen. Jokaisen tunnin olen vetänyt ihan täysillä ja vaikka se kuinka kivaa onkin, vaatii se veronsa. 75 minuuttia toinen toisensa perään viikko- ja kuukausitolkulla täydellä pöhinällä on jo ihan fyysisestikin rankkaa (tätä on hankala selittää muille, kuin opettajille) puhumattakaan siitä, että aivot käyvät täysillä koko ajan. Mitään merkkejä mistään vaarallisesta väsymisestä ei ole, mutta kyllä nyt on aika hellittää hetkeksi ja laskeutua parin viikon koomaan. Vielä pari päivää opetusta, sitten jouluaatto läpi jollain ilveellä ja sitten... ensi lauantaina mä oikaisen itseni makuuasentoon ja vietän pari päivää pyjamassa kirjapinon ja suklaalaatikon kanssa. Paitsi että sitä suklaata ei kyllä kauheasti tee jostain syystä mieli, mutta yöpöydällä odottava kirjapino suorastaan huutaa mun nimeä tällä hetkellä.

"Jouluaatto läpi jollain ilveellä"... kyllä, tähän on tultu. Olen tajunnut parin viime vuoden aikana, että en ole enää ollenkaan jouluihminen. Nuorena, vielä perheettömänä, odotin joulua joka vuosi tosi paljon ja tykkäsin kaikkeen siitä liittyvästä - lahjojen antamisesta, joulukoristeluista ja etenkin jouluruuista. Jos joku mun lapsuuden perheessä edes uskalsi ehdottaa esim. kinkun vaihtamista kalkkunaan tai ylipäätään minkään perinneruuan poisjättämistä, suhtauduin asiaan kuin maailmanloppuun. Toki muutamat jouluruuat ovat mulle edelleen tärkeitä, mutta tajusin just viime viikonloppuna (siis silloin, kun tajusin, että joulu on 1,5 viikon kuluttua), että ei mikään niistä herätä mussa enää niin ehdottomia tunteita. Itse asiassa taidamme jättää kinkun tekemättä tänä vuonna kokonaan ja keskittyä lähinnä suppeaan kalapöytään.

Ne joulut, kun mulla vihdoin oli oma perhe ja lapsi oli pieni, olivat tietenkin aivan ihania. Ja sama perhehän mulla on edelleen, mutta nyt kun lapsi on jo (mua 4 cm pidempi!) teini, on se lapsijoulu-hössötyskin jäänyt ja tilalle on tullut lievä ärsyyntyminen koko jouluun. En oikein tiedä mistä tämä johtuu; kaupallisuutta on ollut jo ties miten pitkään, ei se mua haittaa sen enempää, kuin 15 vuotta sitten. Hössötystä on ollut aina, ei siis sekään. Joku vaan on alkanut tökkiä; en mitenkään jaksaisi kaivaa niitä vähän mauttomia ja törppöjä koristeita esiin varastosta ihan vaan parin päivän takia (jos en korjaa niitä pois ennen vuodenvaihdetta, ne jököttävät meillä vielä pääsiäisenäkin). Vietämme joulun pienesti mun vanhempien kanssa, kuten jo monena jouluna, joten työmäärä esim. ruokien suhteen ei ole mitenkään kamala, enkä myöskään stressaa siivoamisesta. Joku nyt vaan on, että joulu ei niin nappaa enää. Lahjojen antamisesta tykkään edelleen, mutta niidenkin määrä on luonnollisesti vähentynyt ja myös vaikeutunut: teini heittäytyi omituiseksi ja toivoi joululistassaan "ei mitään", että keksi nyt siinä sitten jotain! Toisaalta olen tosi ylpeä hänestä, että on ymmärtänyt sen, että turhan krääsän hankkiminen ei ole järkevää. Taidamme siis antaa muhkean ruskean kirjekuoren hänen kevään matkaansa varten (sitä, mikä on jo kahteen kertaan peruuntunut koronan takia) ja sitten ajattelin järkätä hänelle ja mulle jonkun hotelliyöpymisen loman aikana, johon voisi yhdistää leffan ja/tai kylpylän. 

Mies ja minä lähdemme huomenna viettämään yhteistä joululahjaamme, menemme Vanajanlinnaan ihan vaan relaamaan, syömään hyvin ja keskittymään toisiimme pitkästä aikaa. Arki vie niin mukanaan, että se toisen aito huomioiminen väkisinkin välillä unohtuu. Meillä on aina ollut tapana tehdä tämmöinen yhteinen "pakoreissu" kerran tai kaksi vuodessa ja tämä riittää meille oikein hyvin, emme sen kummemmin kaipaa mitään laatuaikaa - sitä onneksi koemme meidän arjen ja perheen yhteisenkin ajan olevan. Mutta kivaahan se kuitenkin on joka kerta 💗

En ole ehtinyt kirjoittaa, enkä juurikaan myös lukea muiden blogeja (saatikka käydä kommentoimassa) koko joulukuun aikana, enkä sitä taatusti ehdi ennen jouluakaan. Lomalla toivottavasti saan aikaiseksi kirjoitella enemmän, mulla on monta aihetta odottamassa. 

 

Taitaa siis olla aika toivottaa kaikille ihanaa joulua, joulurauhaa 

ja hyvää mieltä jo tässä vaiheessa 💗

JOULURUOKAGALLUPIN TULOS JA JOULUN TOIVOTUKSET

Suuresta jouluruokagallupista ei tullut kovinkaan suurta, minkä hyvin ymmärrän, koska kaikilla on tällä hetkellä paljon parempaakin tekemistä, kuin käydä blogeihin kommentoimassa! Tulos oli nyt kuitenkin tämä, että jos joku vielä miettii, mitä tekisi joulupöytään, niin täältä voi tehdä suoran copypeistauksen :) Oma listani on pikkaisen erilainen, mutta tämä oli tosi hauska kysely; kuinka erilaisia juttuja meillä onkaan pöydässä ensi tiistaina ❤ Toivotan teidät kaikki virtuaalisesti ensi tiistaina nauttimaan näistä meidän yhdessä päättämistämme ruuista!

Riisipuuro sekahedelmäsopalla

Sienisalaatti

Savulohi sipulismetanalla

Rosolli

Graavi lohi

Lasimestarin silli

Lohirullat

Lohimousse

Keitetyt perunat

Poron ulko- tai sisäfilee  

Kinkku

Porkkanalaatikko

Luumukiisseli kermavaahdolla

Luumu-piparkakkurahka

Tummasuklainen konvehti

Portviini tai lämmin pehmeä punaviini

Aika kiva lista saatiin aikaiseksi, eikö vain ❤ 

Toivottavasti en unohtanut kenenkään toivetta!

Olisi ihan mahtava kutsua teidät kaikki blogiystävät ihan oikeasti 

syömään tätä meidän yhteistä joulupöytää, 

mutta koska se ei ole mahdollista, 

toivotan teille kaikille ihan älyttömän hyvää, rauhallista, leppoisaa ja onnellista joulua. 

Jokainen teistä on minulle tosi tärkeä 💓

Kuva

HAJAMIELISTÄ HÖPÖTTÄMISTÄ JA SIKAHYVÄ SOPPARESEPTI

Rupesi naurattamaan saman tien toi otsikko, kun tuli mieleen, että joku satunnainen uusi lukija saattaa tuosta ajatella, että "ahaa, toi normaalisti on tosi skarppi, mutta just nyt tällä kertaa vähän hajamielinen höpöttäjä"... Jos joku semmoinen uusi lukija siellä linjoilla on, niin voin kertoa, että ei mitään uutta Auringon alla, tällaista höpinää tämä aina on.

Tiesittekö muuten, että Aurinko kirjoitetaan isolla A:lla sen takia, että sillä tavalla erotetaan se kaikista muista maailmankaikkeuden lukemattomista auringoista? Joita siis on enemmän, kuin kukaan osaa laskea, koska maailmankaikkeus on loputon ja vielä kaiken lisäksi laajenee koko ajan. Ja aurinko on siis sama asia kuin tähti. Se, että maailmankaikkeus on loputon ja laajenee koko ajan, on tietenkin ihan käsittämätön juttu - koska eihän mikään, mikä ei lopu mihinkään, voi laajentua mihinkään, koska laajeneminen vaatii jonkun "rajan", jonka ulkopuolelle se yleensäkään voi laajentua. Onneksi me biologian ja maantieteen opettajat voidaan aina tässä vaiheessa oppituntia sanoa, että "fysiikan opettajat selittää tän teille sitten tarkemmin". Mutta muistakaa siis kirjoittaa Aurinko isolla kirjaimella! Ja Maa myös, jos haluatte erottaa sen maasta, jota pääsee puutarha-aikaan möyrimään. Toki voi sitten myös kirjoittaa myös maapallo pienellä ämmällä, mutta se tuntuu jotenkin epäkunnioittavalta tätä mahtavaa planeettaa kohtaan. Siksi kirjoitan senkin yleensä aina isolla.

No niin. Mun oli tarkoitus kirjoittaa joulusta Maaritin Sopusointuja -blogista bongatun haasteen innoittamana, mutta sitten totesin, että en olekaan yhtään innostunut kirjoittamaan aiheesta. Joulusta kirjoittaminen vaatisi siihen liittyvien ajatusten ja suunnittelemisen jäsentelyä ja vaikka hoohetkeen onkin enää 10 päivää (sori kaikki te, joita tämä tosiasia järkytti...), niin en oikein jaksa. Joulu on tänä vuonna hieman haasteellinen monestakin syystä ja vaikka ilolla sitä odotankin, en jaksaisi a) tehdä asian eteen mitään, enkä b) ajatella mitään siihen liittyvää etukäteen. Ja tässä on semmoinen ristiriita, että ellen lähde ulkomaille jouluksi (kuten teimme viime vuonna), niin en osaa, enkä tahdo ulkoistaa sitä kellekään muulle. Itse asiassa päätin tänään, muutaman päivän hieman hysteerisesti stressattuani, että kaivan vanhat to do -listat esille sunnuntaina 22.12. ja aloitan miettimisen vasta silloin. Joten Maaritin haasteeseen jäi nyt vastaamatta, mutta tarttukaa ihmeessä siihen te kaikki jouluihmiset, se on tosi kiva!

Tiedättekö autoilijat sen tilanteen, kun vastaan tulee auto, jolla on unohtunut laittaa valot päälle ja sitten vilkautat sille kerran pitkiä? Ja sitten kun se ei tee mitään. Tai näyttää keskaria (niin kuin mulle kerran joku teki ja meinasin vetää uparin ja ajaa sen perään haukkumaan sen). En ole koskaan saanut asiasta mitään kilareita (paitsi tietenkin siitä keskarista), mutta tässä yksi päivä kävi niin, että se tyyppi laittoi saman tien valot päälle ja heilautti mulle kättä kiitokseksi. Näin, että kyseessä oli iso miehenrutjake semmoisissa oransseissa duunivaatteissa (tämä ihan vaan tiedoksi, että jos satut lukemaan tätä - tai sun vaimo - niin kiitos). Mulle tuli ihan uskomattoman hyvä fiilis koko päiväksi tosta pienestä käden heilautuksesta ❤ Mikä kuulostaa vähän hassulta, mutta kun tarkemmin miettii: pieni ystävällinen ele harmaana ankeana aamupäivänä, ihan mahtavaa! Ton hetken jälkeen tajusin, mikä on kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen pointti; nauttia ja fiilistellä jokaista pientä kivaa hetkeä tai asiaa sen kaiken arjan harmaan mössön keskellä. Mössökin on usein ihan ok, mutta on se nyt vaan hirveän paljon kivempaa silloin, kun oranssiin pukeutunut miehenrutjake heilauttaa sulle kättä kiitokseksi!

Miehenrutjakkeista tuli mieleen, että omani toi mulle pari viikkoa sitten ruusuja ihan silleen yllättäen. Oli siis käynyt ostamassa Lidlistä kaljaa ja napannut ruusut mukaan, kun oli huomannut ne jonossa seistessään. (Välihuomautus: meillä ei tarvitse hyvitellä vaimoa kaljan ostamisesta, että kyse ei siis ollut siitä, hehe.) Meinasi lipsahtaa kiitoksen perään, että älä nyt kuitenkaan tuo ruusuja jatkossa, koska en erityisemmin tykkää niistä, mutta luojan kiitos tajusin olla hiljaa. Ja muistutin itseäni vakavasti tapahtuneen jälkeen: muista_että_miehelle_ei_sanota_en_tykkää_ruusuista!!!!! Siinä ne sitten jököttivät maljakossa jonkun aikaa ja pääsivät tietenkin kuivahtamaan (muistaako joku lisätä/vaihtaa leikkokukille vettä maljakkoon?????), jolloin huomasin, että suorastaan rakastan kuivuneita ruusuja ❤ Uusi kiitos rutjakkeelle siis näin jälkikäteen, toisitko jatkossa aina kuivuneita ruusuja...

Olen ihan onnessani sekä tulppaaneista, että hyasinteista. Tosin totesin ensimmäisten, kukkakaupasta ostettujen sikakalliiden tulppaaneiden jälkeen, että aloitan ne vasta sitten tammikuussa, kun voin ostaa niitä halvalla ruokakaupasta. Päätös kumoutui eilen, kun ostin ruokakaupasta vaaleanpunaisia halpiksia jo nyt joulukuussa. Hetken mietin, että pitäisikö tehdä vaaleanpunainen joulu tänä vuonna, kunnes muistin, että en ole koskaan varsinaisesti tehnyt minkään erityisen väristä joulua koskaan, vaan meillä se on joka vuosi sama sekamelska koristeita ja värejä!

 

Illalla meillä leivotaan pipareita. Se ei ole joka jouluinen tapa ja heitinkin lapselle ihan läpällä, että olen ollut vähän huono äiti, kun en ole ylläpitänyt jokavuotista piparinleivonta traditiota. Ups, huono läppä; lapsi suuttui suloisella tavalla ja meuhkasi, että sinä ET ole huono äiti, etkä enää koskaan saa sanoa tolla tavalla itsestäsi. Kiitos kultaseni ❤ No, nyt leivotaan, ihastuin noihin kissamuotteihin niin paljon, että oli ihan pakko hankkia ne meille. Koristelujenkin suhteen ajattelin vetää ihan överit, kun nyt kerran pitkästä aikaa. Saas nähdä mitä tuleman pitää, en todellakaan ole taitava missään pikkunäpertelyssä, mutta älä kerro lapselle, että sanoin näin, saa vielä kilarit tostakin!

Tein tänään ruuaksi minestronekeittoa, mikä ei oikeastaan ole oikeaoppinen minestrone, kuten olen täällä kirjoittanut. Itse asiassa minestroneohjeita taitaa olla yhtä paljon kuin tekijöitäkin, kuten niin monessa muussakin italialaisessa ruuassa. Sana minestra tarkoittaa keittoa ja jonkun muistikuvani mukaan minestrone tarkoittaa isoa keittoa. Sopan ei välttämättä tarvitse olla edes tomaattipohjainen, esimerkiksi Saku Tuominen kertoo kirjassaan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta tekevänsä aina vihreän minestronen. Tuo Tuomisen kirja on muuten ihan mahtava! Suosittelen antamaan sen ruokaintoilijalle joululahjaksi (tai toivoa sitä pukilta itselleen, jos ruoka kiinnostaa).

Minä teen minestroneni aina alla olevan perusohjeen mukaan. Sekaan voi heittää toki muitakin kasviksia tai juureksia (itse sujautin tänään joukkoon nahistuneen kukkakaalin jämät pilkottuna).

Melkein minestrone

paketti pekonia 

iso sipuli 

1 yhden kynnen valkosipuli

3 porkkanaa

1/2 pienestä mukulaselleristä

litra kiehuvaa vettä

liemikuutio (kana tai liha, miksei myös kasvis)

purkki paseerattua tomaattia (500g)

purkki kidneypapuja

oliiviöljyä

suolaa, pippuria, sokeria

kuivattua timjamia, basilikaa ja oreganoa (määrät maun mukaan, n. 1/2 rkl kutakin on aika sopiva)

kaksi laakerinlehteä

tuoreita yrttejä silputtuna (esim. basilikaa, persiljaa, timjamia)

Kuori ja kuutioi sipulit ja juurekset, raasta valkosipulinkynsi. Kuutioi pekoni (onnistuu parhaiten keittiösaksilla!). Kuumenna pieni loraus öljyä kasarissa ja käristä pekoneita, kunnes ovat melkein kypsiä. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota niitä pekonin kanssa pari minuuttia. Lisää juurekset ja kuivatut yrtit, jatka kuullottamista vielä hetki. Kaada joukkoon kiehuva vesi, lisää liemikuutio ja laakerinlehdet ja anna porista n. 10 min.

Lisää paseerattu tomaatti ja n. rkl sokeria taittamaan tomaatin hapokkuutta. Pyöräytä sekaan muutama kierros mustapippuria, anna kiehahtaa ja laske sitten lämpöä niin, että keitto juuri ja juuri poreilee. Anna porista vähintään 30 min, tarkista maku (tarvitaanko suolaa, sokeria, yrttejä...?). Lisää lopuksi joukkoon hyvin huuhdotut kidneypavut ja jatka keittelemistä vielä n. 10 min. 

Raasta keiton päälle parmesaania ja tarjoa tuoreen leivän kanssa.

Tuli mieleen keittoa syödessä, että taidan tehdä tätä uudestaan Tapaninpäivänä. Olen itse aina siinä vaiheessa jo tosi kyllästynyt jouluruokiin ja kaipaan jotain ihan toisenlaista makumaailmaa. Keitto sopii joulun jälkeen myös sitä mahdollista jouluähkyä keventämään!

Osa postauksen kuvista on otettu Fazerin vierailukeskuksessa, jossa vietimme kollegoiden kanssa kivan tyhy-iltapäivän. Huomasin taas kerran, että en pysty syömään suklaata kuin ihan vähän kerrallaan, mikä tällä kertaa vähän harmitti, kun olisi ollut tilaisuus syödä niin paljon kuin haluaa (aikaa tuolla "vapaalla" herkuttelupisteellä oli noin 15 min). Söimme tosi hyvän lounaan ja kävimme sen jälkeen läpi noin tunnin mittaisen opastetun kierroksen, joka oli tosi mielenkiintoinen; Fazer on jotenkin niin vahvasti läsnä jokaisen elämässä, että oli kiva kuulla ja nähdä tarina yhtiöstä. Lopuksi oli mahdollisuus tehdä ostoksia kaupan puolella, mutta hinnat siellä eivät olleet mitenkään normaalia kauppaa halvemmat, joten pelkästään tämän takia Vantaalle ei kannata lähteä. Tulipahan kuitenkin kerrankin ostettua joulu(lahja)suklaat hyvissä ajoin!

Banaanin kukka!

Kypsyviä kaakaopapuja

Mutta nyt niiden pipareiden kimppuun. En muistanut mikä taikina on parasta (juu ei, en todellakaan tee piparitaikinaa itse!) ja päädyin ostamaan kaksi erilaista pakettia. Veikkaan, että näitä pipareita syödään vielä juhannuksenakin...

Ihanaa ja rauhallista joulun odotteluviikkoa! 

Muistathan ottaa rauhallisesti - paras joulu tulee vähän vähemmälläkin ja paras joululahja koko perheelle on äiti, joka ei ole aattona ihan loppuun uupunut ❤

HYVÄÄ JOULUA ❤

Blogi joululomailee nyt jonkin aikaa, joten toivotan kaikille teille lukijoille ihanaa, levollista, rauhallista, onnellista ja juuri Sinun näköistäsi joulua ❤

PIENI JOULU JA SE AINOA OIKEA ROSOLLI

Joulu - rakas, mutta ehkä myös vähän raskas juhla. Olen aina ollut kovasti jouluihminen ja rakastanut siihen liittyvää suunnittelua ja odottamista, mutta vuosi vuodelta suunnitelmien toteuttaminen tuntuu aina vaan työläämmältä ja myönnän; jopa siltä, että kyseessä onkin lista velvollisuuksia, ei jotain kivaa, mitä haluan tehdä!

Joulu on toki aina ollut rauhoittumisen aikaa, perheen kanssa yhdessä oloa ja lasten riemua, mutta minun lapsuudenkodissani joulu on myös aina ollut suuri ruokajuhla. Meillä ollaan pidetty tiiviisti kiinni samoista, vuodesta toiseen toistuvista ruokaperinteistä, koskaan ei olla muutettu mitään, eikä juurikaan myös kokeiltu mitään uutta. Perheen kasvaessa jotain uutta toki on otettu mukaan, mutta vanhoista ei olla luovuttu. Nyt kun olen tänä syksynä ekaa kertaa vähän jopa kipuillut tulevien jouluvalmistelujen kanssa, olen tajunnut, että minä itse olen ollut yksi pahimmista "perinnehirmuista". Muistan joku 20 vuotta sitten, kun isäni yritti ehdottaa jotain pientä poikkeamaa jouluateriaan - sain ihan kauhean hepulin ja suunnilleen ilmoitin dramaattisesti, että siinä tapauksessa joulu on peruutettu ja minä en ainakaan tule kotiin sitten jouluksi ollenkaan. Heh, huomaan muuten nykyjään omassa lapsessani samaa draama-tyyppiä kuin itsessäni nuorena!

Koristelut, askartelu ja muu joulurekvisiitta ei koskaan ole ollut niin tärkeää, kuin ruoka. Aina toki syksyllä mietin ja suunnittelen kaikenlaista, mutta paria synnytyksen jälkeistä hormonihöyryistä joulua lukuun ottamatta meillä ei olla kauheasti panostettu kodin laittamiseen. En myöskään tykkää omassa kodissani pitää joulukoristeita esillä kuin parin viikon verran eli ne kaivetaan laatikosta pari päivää ennen aattoa ja raivataan pois viimeistään loppiaisena, joskus jo aikaisemminkin. Olisi toki ihana tehdä kodista semmoinen sisustuslehtijoulukoti, mutta en mä osaa!! Siivoan, pirskottelen Tolua ympäri taloa vähän normaalia viikkosiivousta enemmän, laitan esille ne tärkeimmät joulukoristeet ja ostan kodin täyteen hyasintteja ja amarylliksiä - siinä minun "joulusisustukseni".

Kuva täältä

Ruokaa mä kuitenkin osaan tehdä ja voi hyvää päivää, että mä sitä olenkin jouluisin tehnyt! Vuodesta toiseen teen liian monta ruokalajia ja kaikkea aivan liikaa. Vuodesta toiseen myös vannon joulupäivänä, että ensi jouluna otan iisisti. Ja nyt, tänä vuonna on koittanut se hetki, kun vihdoin ja viimein toteutan ton lupauksen ja teen meille ihan vaan pienen joulun. Vietämme aaton hyvin pienellä kokoonpanolla ja olemme kaikki sellaisia, että joulupäivän lounaan jälkeen jouluruuat eivät enää kauheasti kiinnosta. On siis täysin järjetöntä ostaa ja tehdä sitä ruokaa (kuten olen vuodesta toiseen tehnyt) hillitön määrä, ihan vaan in case jos se sattuisi loppumaan kesken... Varsinkaan, kun kaupat ovat nykyjään auki myös joulupäivinä (mikä on mun mielestä ihan älytöntä) eli jos porkkanalaatikko (tai whatever) loppuu kesken, sitä voi käydä ostamassa lisää. Olen tehnyt tiukan kauppalistan, josta tänä vuonna meinaan pitää kiinni punajuuren ja porkkanan tarkkuudella. Ei siis niin, että jos listassa lukee 6 punajuurta, niin ostan kuitenkin 9 - ihan vaan varmuuden vuoksi... En myöskään meinaa tehdä kuin ne "välttämättömät" jouluruuat, jätän jopa meidän normilistalta pois juttuja. Huh, tunnen itseni suorastaan kapinalliseksi ja olen onnellisen järkyttynyt siitä, että olen vihdoinkin osannut tehdä tämän päätöksen :)

Meidän joulu näyttää tänä vuonna tältä. Yleensä meillä tuo kalapöytä on huomattavasti runsaampi, koska se on juuri se, mitä rakastamme yli kaiken, mutta nyt tänä jouluna mennään pienesti. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että teen tärkeimmät itse: graavaan lohen ja teen rosollin, lasimestarin sillin sekä laatikot. Itse en syö jouluruokia koskaan ennakkoon, joten haluan, että kaikki aattona syöty on oikeasti ihanaa ja juuri sellaista, kun se aina aikaisemminkin on ollut. Jälkiruokaperinnettä meillä ei ole, eikä kukaan sitä oikeastaan kaipaakaan. Suklaa riittää yleensä tosi hyvin, tänä vuonna tarjolla on myös joulumarkkinoilta ostettua taatelikakkua.

Graavi lohi

Kylmäsavustettu lohi

Lasimestarin silli

Matjesilli (eli ns. ravintolafile) 

Rosolli

Keitetyt perunat

Joululimppu, hapankorppu & Mustaleima Emmental

***********

Kinkku & kinkun paistoliemi

Porkkanalaatikko

Lanttulaatikko

Punajuurilaatikko (jos jaksan tehdä...)

Purkkiherneet

Paistetut perunat 

(kalapöydästä ylijääneet)

************

Joulumarkkinoilta ostettu taatelikakku

Suklaata

Veikkaan, että meidän pieni porukka säilyy hengissä tällä ruokamäärällä ja toivottavasti tänä vuonna (tai siis yleensä vasta ensi vuoden puolella) en joudu heittämään pois ylijäänyttä ruokaa. Tai varsinkaan pakastamaan sitä - hep, käsi ylös, kuka oikeasti on tehnyt kesäkuussa pakkasesta löytyneestä porkkanalaatikosta kasvispihvejä tai syyskuussa edellisen joulun kinkusta pizzaa??? Jos olet, niin nostan sulle kyllä hattua!

Jokaisella on ne pari the jouluruokaa, joita ilman ei voi olla. Minulle ne tärkeimmät ovat lasimestarin silli ja rosolli - molemmat itse tehtyinä ja just meidän perheen perinnereseptin mukaan. Jaan teille tähän loppuun meidän rosollin ohjeen, joka on niin ihanaa, että sitä tekisi mieli syödä useamminkin kuin jouluna. En kuitenkaan koskaan sitä tee, koska haluan säästää sen siihen yhteen päivään ja siihen hetkeen, kun lautasella on laadukkaita keitettyjä perunoita, graavattua lohta ja hapankorppua, lasimestarin silliä ja tätä rosollia. Pöydässä ne rakkaimmat ihmiset, kiire on väistynyt ja vastaan kahdeksatta kertaa lapselle, että joulupukki tulee varmaan joskus sitten aika pian ruuan jälkeen. Siinä se on, minun paras jouluhetkeni 💓

Se ainoa oikea rosolli

6 porkkanaa

1 juuriselleri

7 etikkapunajuurta

5 maustekurkkua

(oliivi)öljyä

suolaa

reilusti persiljasilppua 

Keitä porkkanat kuorineen ja anna jäähtyä. Kuori jäähtyneenä.

Pese juuriselleri, viipaloi noin sentin siivuiksi ja kiehauta kypsäksi. Laita viipaleet jäähtymään talouspaperin päälle (imee liian kosteuden). Kuori jäähtyneenä.

Kuutioi kaikki ainekset noin sentin kuutioiksi. Jos teet tämän vaiheen ennen rosollin kokoamista, säilytä kuutioita jääkaapissa erillisissä rasioissa.

Sekoita noin puoli tuntia ennen tarjoilua, lisää loraus öljyä, ripaus suolaa ja reilusti persiljasilppua. Anna vetäytyä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

Kuva täältä

Rosollia syödään meillä myös joulupäivän aamuna, kun ensin on nukuttu pitkään ja hartaasti. Aamu(päivä)pöytään katetaan lohta, kylmää kinkkua, rosollia ja joululeipää. Sitten onkin jo aika mennä päiväunille :)

Loppuun vielä vinkki ensi joulua silmälläpitäen. Tilasin tänä vuonna Annalta itse tehdyn raakasuklaajoulukalenterin. Kalenteriaika meni jo, muta täältä löydät tarkempaa tietoa joulukalenterin sisällöstä sekä tiedot ensi vuoden joulukalenterin ennakkotilaamiseen. Suosittelen lämpimästi, suklaat ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja olenkin osan säästänyt joulupöytään.

Minä lähden nyt tekemään viimeiset lahjaostokset ja jonottamaan ruokakauppaan. Iltapäivällä aloitan kalojen valmistelun, joulukoristelun lapsen kanssa ja taidanpa vielä leipoa miehelle Englantilaisen hedelmäkakun, hän esitti tällaisen ylläritoiveen tänä aamuna. Aika monta vuotta ollaan menty yhdessä ja nyt vasta hänelle tuli mieleen, että tuota kakkua olisi kiva saada jouluna :)

Kuva ja kakun resepti täältä

Toivotan teille kaikille ihanaa, rauhallista ja onnellista joulun aikaa! 

💗