VIIKON UUSI RUOKA JA MUNAKOISOHAASTE

Jeeeeee, perjantai! Nyt on kyllä semmoinen hulabaloo-viikko takana, että viikonloppu ei voisi tulla parempaan aikaan, yhtäkään päivää en olisi samaan tahtiin enää jaksanut. Perjantaihan ei varsinaisesti ole mikään ideaalipäivä julkaista mitään blogin puolella, mutta siitä viis - tämä on mulle se kaikista ihanteellisin hetki viikosta kirjoittaa. Näen, että te kyllä käytte lukemassa näitä perjantaipostauksia, mutta harva jaksaa viikonloppuna kommentoida mitään. Mutta hei, se on ihan ok, ei haittaa ❤ En mäkään jaksa viikonloppuisin tehdä muuta, kuin käydä lueskelemassa muiden blogeja. Itse asiassa poikkeuksellisesti tällä kertaa olin kirjoittanut tämän jo melkein valmiiksi alkuviikosta ja oli tarkoitus julkaista tämä jo eilen, mutta eräs ex-tempore keksitty Roomaan suuntautuva syyslomareissu vei eilen kaiken huomion, joten postaus tulee tuttuun tapaan tälläkin viikolla perjantaina. En meinaa pysyä pöksyissäni ton Rooman reissun takia, mutta siitä lisää myöhemmin!

Maailman kaunein rakennus mun mielestä!

Mutta asiaan. Mähän olen kova suunnittelemaan asioita ja usein toisarvoista on se, onnistuvatko nämä suunnitelmat koskaan. Suunnitteleminen vaan on niin kivaa ja meinaan sitä tehdä jatkossakin vaikka "tyhjiä lupauksia" tulee joskus annettua täällä bloginkin puolella. Tällä kertaa suunnittelun alla on ollut syksyn kokkailut. Sen lisäksi, että meinaan panostaa uunissa valmistettaviin yhden pellin ruokiin entistä enemmän, olen asettanut itselleni kaksi tavoitetta tai kehittämisen kohdetta - miten asian nyt haluaakaan muotoilla.

Yksi uusi ruoka joka viikko

Tämä on varmasti aika haasteellinen juttu joskus marraskuun pimeyden ja räntäsateiden aikaan, mutta jos edes pari kertaa kuussa onnistun tässä, olen ihan tyytyväinen. Arkiruokailu pyörii yleensä niiden tuttujen ja turvallisten - ja tuttuuden takia yleensä myös melko tylsien - ruokien ympärillä ja ajattelin, että voisi olla kiva koittaa tehdä säännöllisesti jotain uutta. Tähän olen itse asiassa lisännyt itselleni myös Jamie Oliver -haasteen; mulla on kaikki hänen keittokirjat ja varsinkin viime vuosien teokset ovat olleet kyllä ihan mahtavan inspiroivaa luettavaa. Mulla on usein tapana lukea keittokirjoja aamupalapöydässä (kun meille ei enää tule paperihesaria, on aamun uutisvirta muutaman klikkauksen jälkeen katsottu) ja Oliverin kirjat ovat niitä, jotka nostattavat intoani aina eniten. Jostain syystä ohjeiden toteuttaminen usein jää vain suunnitelmien tasolle (tai sitten teen niistä omia räpellyssovellutuksiani), mutta nyt olen päättänyt, että tähän tulee muutos.

Ensimmäinen viikon uusi ruoka ei tosin ole peräisin Jamien keittiöstä, vaan Meillä kotona -sivuilta. Törmäsin siellä olevaan kaalipyöryköiden ohjeeseen jo muutama viikko sitten ja olen siitä lähtien himoinnut näitä kaalilaatikon, lihapullien ja kaalikääryleiden symbioosia. Resepti ja arvio postauksen lopussa!

Munakoiso ja minä

En ole koskaan ollut mikään munakoison ystävä. Uskon tämän johtuvan pääasiallisesti siitä, että olen tosi harvoin syönyt hyvin valmistettua munakoisoa.  Karkkipäivä -blogissa huonosti tehtyä munakoisoa luonnehdittiin osuvalla tavalla seuraavasti: "mauton, sitkeä ja aavistuksen kitkerä" ja tämä kokemus mullakin useimmiten on ollut. Johtuen huonoista kokemuksista, tilaan sitä ravintolassa todella harvoin ja vielä harvemmin olen uskaltautunut itse sitä kokkaamaan. Miksi siis edes yrittää, jos kokemukset ovat lähes aina olleet huonoja? Olen toisaalta kuullut niin paljon kehuja hyvin valmistetun munakoison ihanuudesta ja koska en ole lähiaikoina lähdössä Kreikkaan (missä sitä saisi kuulemma joka paikasta), päätin ihastua tähän kasvikseen ihan omassa keittiössäni. Tästä on tullut pienoinen pakkomielle, mitään pakkoahan tähän hommaan ei ole ja maailma on täynnä muitakin ihania kasviksia, mutta päätinpähän nyt antaa munakoisolle mahdollisuuden ryhtyä mun kaveriksi. Joku munakoisossa kiehtoo. Saa nähdä, miten meidän käy! Melanzane alla parmigiana on ensimmäinen munakoisoruoka, johon meinaan käydä käsiksi, mahdollisesti jo tänä viikonloppuna.

Kuva täältä

Mutta se ensimmäinen viikon uusi ruoka. Kyseessä on siis Meillä kotona -sivustolta löydetty kaalipyöryköiden ohje. Mä tykkään kaalista tosi paljon, sitä tulee harrastettua ihan turhan harvoin. Syynä ehkä se, että sen suikalointi tai käsittely yleensäkään on aika työlästä. Kaalikääryleet on ihan tuhottoman paljon hommaa vaativa ruoka ja niissä on usein kaalia mun makuun vähän liian paljon, usein se turhan paksu lehden kohta aiheuttaa jopa pientä ällötystä (jotain peruja varmaan lapsuudesta, jolloin isoisoäidin luona piti aina kiltisti syödä kaalikeitto, jossa oli semmoisia ällöklönttejä sitä kaalia...). Kaalilaatikkoa varten taas kaalin silppuaminen ja paistaminen tuntuu aina jotenkin kauhean työläältä hommalta. No, sama työläys näissä oli (reseptin "helpot" -sanaa ei siis kannata uskoa), ei näitä arki-iltana rupeaisi tekemään. Viikonloppuruokana nämä kuitenkin olivat ihan parhautta, koska - vaikka hetken aikaa muuta kuvittelinkin - näissä yhdistyy kaalilaatikon ihanan suloinen maku ja lihapullien rapea paistopinta. Varsinkin, jos näitä pitää uunissa vähän liian pitkään ja ne melkein vähän palavat pinnalta... Suosittelen, että teet samalla vaivalla kaksinkertaisen annoksen ja pakastat loput. Älä hämmenny taikinan löysyyttä, vaan kouraise sitä kunnon kourallinen ja lätkäise uunivuokaan isoksi palleroksi. (Kannattaa seisottaa taikinaa puolisen tuntia jääkaapissa - mitä mä siis en tehnyt - jotta se vähän ehtii "jähmettyä".) Muotoile pallero kasaan lusikalla tai jätä vähän levähtäneeksi pihviksi, maku on joka tapauksessa sama.

Ainoa muutos, minkä tein alkuperäiseen ohjeeseen oli se, että lisäsin kaikkien mausteiden määrää melkein kaksinkertaiseksi. En kuitenkaan uskalla kirjoittaa näitä omia määriäni reseptiin, koska en ihan tarkkaan osaa arvioida mausteiden tarkkaa lopullista määrää. Oma tapani kokata on aika näppituntumalla -touhua ja mausteiden määrä on aina alkuperäistä ohjetta suurempi. Jos haluat käyttää täsmälleen alkuperäisiä määriä, katso alkuperäinen ohje täältä.

Kaalipyörykät

500 g valkokaalia

1 kpl sipuli

oliiviöljyä 

400 g nauta-sikajauhelihaa 

150 g ranskankermaa 

1/2 dl puuroriisiä (raakana, ei tarvitse keittää) 

3 kpl kananmunaa 

suolaa 

mustapippuria 

2-4 tl meiramia 

1/2 dl siirappia (+ lisää valeluun)

1/2 dl korppujauhoja 

4 dl lihalientä 

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja silppua sipuli. Paista hetki paistinpannulla öljyssä, kunnes kaali on hieman pehmennyt ja saanut väriä. Mausta kevyesti suolalla, pippurilla ja meiramilla.

Kaada kaali ja sipuli kulhoon ja anna jäähtyä hieman. Lisää joukkoon jauheliha, ranskankerma, puuroriisi, kananmunat ja sekoita. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, meiramilla ja siirapilla. Lisää lopuksi korppujauhot ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan seistä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan (tämä on tärkeää, muuten takina jää tosi löysäksi ja on hankala muotoilla).

Muotoile massasta 12 pyörykkää öljyllä voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Pursota pyöryköiden päälle vähän siirappia, kaada pyöryköiden päälle lihaliemi ja jatka paistamista vielä tunnin ajan. Valele tarvittaessa vuuan pohjalle kertyvällä nesteellä.

Tarjoa perunamuussin ja puolukoiden kanssa.

Periaatteessa nämä voisi syödä ihan tällaisenaan, mutta perunamuussi nyt vaan on niin ihanaa lohturuokaa, että aina kun sille tulee sopiva paikka, teen sitä. Lounaseväänä nämä kuitenkin menevät mulla jatkoon ihan semmoisenaan.

Tänään kuitenkin syödään tulevan Rooman-matkan innostamana pastaa! Meidän lähimetsän luotettavat kanttarellipaikat ovat ihan tyhjiä, joten teen kastikkeen virolaisista kanttarelleista. Sipulia, sieniä, suolaa, pippuria ja kermaa. Tunnin haudutus ja sen jälkeen kastike tagliatellen sekaan, päälle raastettua parmesania. Tästä ei syysruoka parane, ei sitten millään!

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Laitoin abeille viime viikonlopun alla muistutusviestin, 

että kaikkien olisi syytä pitää edes yksi päivä taukoa ylppäreihin lukemisesta ja tehdä sitä, mikä saa sydämen hyrisemään ja sykkimään itselle sopivaan tahtiin. 

Samaa toivotan teille kaikille!! ❤

LIHAPULLAT SUPPILOVAHVEROKASTIKKEESSA JA OMENA-HALVAPIIRAKKA

Jos pitäisi valita yksi ruokavuodenaika, se olisi ehdottomasti syksy. Tähän aikaan tarjonta kaikista lempiraaka-aineistani on parhaimmillaan: juurekset, sienet ja omenat. Jos vielä kesän marjat ja herneenpalot saisi siirrettyä syksylle, tämä olisi keittiöihmiselle ihan täydellistä aikaa.

Vielä kun on niin onnekas, että asuu maalla ja lähistöllä on hyviä sienimetsiä, on tilanne suorastaan täydellinen. Itse asiassa meillä on jopa omalla tontilla pieni metsälämpäre, joka tuottaa kanttarelleja ja suppilovahveroita aika hyvin. Piha pukkaa punikkitatteja, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niitä en oikein saa hyödynnettyä. Rehellisyyden nimissä mun on kyllä pakko tunnustaa, että sienimetsään en lähde itse; metsä olisi muuten parhaimmillaan juuri syksyllä, mutta hirvikärpäset ovat ottaneet musta niskaotteen. Olen tosi pahasti ötökkäkammoinen ja pystyn nykyjään elämään kaikkien muiden hyönteisten kanssa, mutta en hirvikärpästen. Se kauhun aste, mikä mut valtaa niiden hyökätessä kimppuuni on semmoinen, että jätän metsäsamoilun suosiolla miehen hommaksi. Ja voi onnea, mies taas viikonloppuna piipahti metsässä ja toi mukanaan pienen määrän suppiksia. Kovin olivat vielä pieniä, eikä määräkään päätä huimannut, mutta riitti meidän pienen perheemme tarpeisiin oikein hyvin.

Tein lihapullia ihan perusohjeen mukaan. Lisään perustaikinaan aina erilaisia mausteita sen mukaan, mistä päin maailmaa sen kertainen ateria on saanut inspiraationsa ja tällä kertaa lisäsin joukkoon vähän timjamia tuomaan "metsäistä" makua. Uunissa kypsennetyt lihapullat laitoin lapsen karjuen esittämistä vastalauseista huolimatta vielä hautumaan pienellä lämmöllä sienikastikkeen joukkoon. Hiljeni kuulkaa lapsen vastalauseet tätä syödessä ja myönsi (hieman pitkin hampain), että okei, kyllä hän sittenkin taitaa tykätä sienistä ❤ Lihapullien ohjeen löydät tuosta yllä olevasta linkistä (tai käytä omaa perusohjettasi), mutta laitan varmuuden vuoksi tähän nyt sen ainoan oikean sienikastikkeen ohjeen. Tämän olen oppinut äidiltäni, joka oppi sen äidiltään ja hän äidiltään. Olenkin joskus aikaisemmin kertonut, että lapsuudenkodissani isäni oli se varsinainen kokki, innovatiivinen ja asiasta innostunut, mutta äiti teki - ja tekee edelleen - ne tietyt perinneruuat. Joiden reseptit ovat pyhiä ja reseptiin ei koskaan kajota, ei koskaan! Sienikastikkeeseen ei valitettavasti ole täsmällisiä määriä, toivottavasti pärjäät tällä vähän epämääräisellä ohjeella.

Äidin sienikastike

noin litra putsattuja ja pieneksi silputtuja sieniä

pieni sipuli pieneksi silputtuna

voita paistamiseen

3-4 dl kuohukermaa

vehnäjauhoja

suolaa, valko- ja mustapippuria

Paista sipulit voissa (muista lisätä pieni ripaus suolaa ja sokeria). Anna ruskistua kevyesti ja laske sen jälkeen lämpöä. Anna sipulien hautua niin kauan, että ovat lähes karamellisoituneita.

Nosta lämpöä, lisää joukkoon sienet ja paista niitä jatkuvasti sekoitellen, kunnes kaikki neste on haihtunut. Jatka paistamista, kunnes sieni-sipuli -seos on täysin kuiva ja sienet melkein kärtsäävät. Mausta suolalla, varovaisella ripauksella valkopippuria ja muutamalla rouhaisulla mustapippuria. 

Ripottele sekaan (noin ruokalusikallinen) vehnäjauhoja, sekoittele hetken aikaa. 
Lisää kerma, anna kiehahtaa ja laske sen jälkeen lämpö alhaisimmalle. 
Anna hautua vähintään puoli tuntia, mitä pidempään, sen parempi. 

Tämän kastikkeen joukkoon lisäsin siis vielä kypsät lihapullat ja jatkoin hauduttamista vajaan tunnin ajan. Söimme lihapullat uunissa kypsennettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa.

Jälkkäriksi oli jo perjantaina tehtyä omena-halvapiirakkaa. Innostuksen piirakkaan sain Elina Innasen Chocochili-blogista, joka on muuten heittämällä ihan paras (kasvis)ruokablogi. Vaikka ohjeet ovat vegaanisia, niitä voi ihan hyvin soveltaa ihan "tavalliseen" kasvisruokavalion noudattamiseen, eikä kukaan nyt toisaalta kuole siihen, vaikka välillä vegaanista ruokaa söisikin 😊 Lähinnä muuntelen välillä kermoja ihan tavallisiksi ja käytän normijuustoa vegaanisten vaihtoehtojen tilalla (vaikka niitäkin kyllä voisi kokeilla, ovat kuulemma tosi hyviä nykyjään). Elinan kirjat ovat kasvisruokakirjojen aatelia ja tyyppinä Elina on niin ihanan oloinen, että mulla on semmoinen kevyt ruokabloggaajan girl crush häntä kohtaan 😍 Alkuperäisen ohjeen piirakkaan löydät täältä, mutta mulla ei ollut perjantaina paukkuja ruveta tekemään taikinaa itse, vaan turvauduin Sunnuntain valmiiseen piirakkataikinaan. Piirakka jakoi meidän perheen selvästi kolmeen: lapsi ei tykännyt lainkaan, mä olen vähän siinä välissä (on hyvää, mutta ei tajunnanräjäyttävää) ja mies tykkäsi tästä ihan hulluna. Tykkäsin itse seuraavana aamuna paljon enemmän, kuin heti valmistumisen jälkeen. Jos tykkäät halvasta, kokeile ihmeessä. Jos et tykkää halvasta, harkitse.

Omena-halvapiirakka

paketti valmista makeaa piirastaikinaa

3 omenaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi viipaloituina

100 g (vanilja)halvaa

Kauli taikina ohueksi levyksi. Levitä pinnalle halva ja asettele omenasiivut halvan päälle.

Käännä reunat ja painele ne haarukalla tiiviiksi.

Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna jäähtyä ja tarjoa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa. Tai syö ihan semmoisenaan.

Nyt on jotenkin hurjan hyvä pössis päällä ❤ Mietin just tänään, että mistäköhän se johtuu ja tajusin sitten, että vaihdevuosioireet ovat pysyneet minimissään ja elämänlaatu tuntuu tästä syystä parantuneen ihan hurjasti. Aloitin elokuussa estrogeenihoidon ja voin kyllä suositella sitä 100% kaikille, jotka kärvistelevät ikääntymisen mukanaan tuomien oireiden kanssa. Kaikki tuntuu jotenkin ihan älyttömän paljon valoisammalta ja helpommalta tällä hetkellä, kuin vielä puoli vuotta sitten, vaikka mikään muu ei ole elämässä muuttunut. Edes ihan kohta alkavat opettajan syksyn ruuhkaviikot (koeviikko ja yo-kokeiden korjaaminen) ei tunnu missään. Olen ihan tyyni ja zen ja ihan vaan, että:

Kuva täältä

Miten sulla menee? Kivaa keskiviikkoa teielle kaikille! 💗

JAUHELIHA-MAKARONIPÖPERÖ

Vuorossa yksi meidän talouden arjen pelastajista, ikuisista lemppareista ja yksinkertaisimmista ruuista: jauheliha-makaronipöperö. Tämä kuuluu lapsen lempiruuat top 3 -listalle ja syön tätä kyllä mielelläni itsekin. Tiedän pöperön kuuluvan monen perheen usein tehtyihin ruokiin ja tällä taitaa olla ihan valtava määrä erilaisia nimiäkin. Meillä ruoka tosiaan kulkee nimellä pöperö 😊

Ne, jotka ruuan tunnistavat, ihmettelevät varmaan, että miten tästä saa aiheen ruokapostaukseen. Juju onkin siinä, että kuka tahansa osaa tehdä pöperön, mutta kuka tahansa ei osaa tehdä huippuhyvää pöperöä! Antakaas kun selitän. Tämä kuuluu mun lapsuuden ruokiin, isoäitini teki tätä tosi usein. Hän oli just semmoinen vanhan kansan isoäiti, joka osasi tehdä ihan loistavaa perusruokaa - itse asiassa kaikki perinteiset kotiruuat teen hyvin pitkälle hänen ohjeidensa mukaan. Niissä on oleellista se, että mitään ei koskaan sovelleta, vaan alkuperäistä ohjetta noudatetaan kirjaimellisesti. Vaikka hän on siirtynyt jo muihin keittiöihin kokkaamaan, en edelleenkään uskaltaisi puuttua hänen ohjeisiinsa; olen ihan varma, että tuolta yläkerrasta sataisi tulikivenkatkuista moitetta sillä sekunnilla, kun yrittäisin esim. lihakeittoon laittaa lihan lisäksi muuta kuin perunaa, porkkanaa, selleriä ja purjoa. Lanttua? Ehei, haukut tulisi! Hänen tekemänsä ruoka oli aina ihan taivaallisen hyvää, niin myös pöperö, jota hän usein valmisti arkena, jos menin tervehtimään häntä iltapäivällä koulun jälkeen. Vaikka olen itse tehnyt samaisen pöperön kymmeniä, etten jopa satoja, kertoja, en ole koskaan onnistunut siinä kuten hän. Ainesosat eivät olleet mikään salaisuus - veikkaan, että syynä oli vuosikymmenien aikana patinoitunut valurautapannu, jolla (laadukas) paistijauheliha paistettiin. Ja joku muu mystinen juttu, jota en osaa jäljitellä. Mutta on tämä munkin versio hyvää, kunhan vaan malttaa noudattaa paria tärkeää ohjetta.

Vaikka kyseessä on pikainen arkiruoka, menee tämän valmistamisessa kuitenkin tovi. Yleensäkin jos ohjeessa sanotaan "hauduta 10 minuuttia" tai "anna kiehahtaa ja tarjoa", voit olla varma, että lopputulos on ehkä ihan ok, mutta pliisu ja mitäänsanomaton. Eli jos haluat hyvää arkiruokaa, sun pitää yleensä olla valmis käyttämään siihen vähän enemmän aikaa kuin mitä ohjeessa sanotaan.

Jos tämän tekee nopeasti sutaisten, niin lopputulos on - no, jauhelihaa ja makaronia. Jos kuitenkin maltat käyttää valmistamiseen hetken aikaa, saat kattilallisen ihanaa lohturuokaa, joka taatusti kelpaa koko perheelle. Tässä pöperössä on kaksi kriittistä vaihetta: jauhelihan paistaminen ja tomaattipyreen kypsentäminen. Mutta älä pelästy - ei tähän tolkuttoman kauaa mene. Ja lopputulos on taatusti "wörtti", kuten toi nuoriso nykyjään sanoo (toim. huom. "worth it", "sen arvoinen" 😃)

Jauheliha-makaronipöperö

400 g (luomu) naudan paistijauhelihaa

(voita paistamiseen)

4-5 dl makaronia

1/3 - 1/2 tuubia hyvälaatuista tomaattipyrettä

loraus ketsuppia (Heinz on ainoa oikea, jos multa kysytään)

suolaa

valkopippuria

(juustoraastetta tarjoiluun)

Paista jauheliha paistinpannulla pienessä voinokareessa tai omassa rasvassaan. Kypsennä liha kunnolla, vielä senkin jälkeen, kun kaikki neste on haihtunut ja se vaikuttaa kypsältä, jatka paistamista, kunnes se melkein kuivahtaa ja kärähtää. Mausta paistamisen loppuvaiheessa suolalla ja valkopippurilla. Ensin maltilla: molempia pitää olla melko paljon, mutta ole varovainen varsinkin valkopippurin kanssa!

Paistamisen aikana keitä makaronit kypsäksi, mutta jätä reilusti suutuntumaa (al dente)! Ne kypsyvät vielä pöperön valmistuksen loppuvaiheessa. Huuhtele ja valuta kuivaksi.

Sekoita makaroni jauhelihan kanssa ja tursuta sekaan tomaattipyree ja loraus ketsuppia. Sekoita kunnolla ja jatka sekoittelua kuumalla pannulla ainakin 5-10 minuuttia. Oleellista on, että pyre kypsyy ja sekoittuu pöperön joukkoon kunnolla. 

 Maista ja tarkista mausteet.

Syön tätä usein (salaa isoäidiltä) juustoraasteen kanssa, vaikka se jonkinlainen kardinaalimoka varmaan onkin. Punaleimainen Emmental toimii parhaiten, itse raastettu Parmesan sopii myös hyvin. Mutta kyllä tämä kelpaa ilman juustoakin! Niin yksinkertaista ja niin hyvää!

En juurikaan enää nykyjään syö pastaruokia, kuten Laihduttaminen -miten onnistuin siinä? -juttusarjan pian tulevissa jatko-osissa tulen kertomaan. Tätä ruokaa en kuitenkaan pysty vastustamaan ja syön tätä kerran tai pari kuukaudessa. Laihduttamisjuttuja taas seuraavalla kerralla, pysy siis kuulolla!

Tehdäänkö teillä usein pöperöä? Millä nimellä te kutsutte sitä?

💗