torstai 21. kesäkuuta 2018

IHANAA JUHANNUSTA 💓

Vaikka miten yrittäisi olla "en ole kesäihminen" -tyyppi, eikä juhannuskaan muka niin kauheasti kiinnostele, niin kyllähän tässä keskikesän juhlassa kuitenkin on jotain sellaista, joka käynnistää. Vaikka olen kyllä aina ihmetellyt tuota keskikesän juhla -titteliä, jonka kesäpäivän seisaus on saanut - nythän se kesä vasta alkaa! Paitsi ehkä tänä vuonna, kun tuntuu, että kesää on ollut jo viikkotolkulla.

Juhannuksena on pakko varmistaa, että uusia perunoita on kattilassa, laadukasta savukalaa lautasella, purkkitolkulla hyviä sillejä, grillissä vähän maisseja (ellei sade sammuta grilliä, mutta sitten tuikataan pannulle), tänä vuonna ihania jättikatkarapuja (joiden resepti heti ensi viikolla) ja tietenkin, ennen kaikkea ja tärkeimpänä kaikesta - iso kulhollinen mansikoita 💓 Kesän ensimmäiset herneet myös syöty tänään (Jeesus, mikä hinta...), mutta niitä ei kamera ehtinyt taltioida.


Kokon saakin sytyttää, joten kävelemme huomenna illalla kylälle tuijottamaan lumoavaa tulta hetkeksi. Moikkaamaan tuttuja ja hymyilemään ajatukselle, että kesää on vielä jäljellä vaikka kuinka. Kun kävelemme kotiin, lausun puoliääneen taas kerran hiljaisen toiveen siitä, että kaikkien juhannus olisi tänä vuonna hyvä. Ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä humaltuneista läheisistään, ettei kukaan keksisi lähteä soutamaan sepalus auki ja ettei kukaan menettäisi läheistään tänä vuonna. Että kaikilla olisi hyvä olla!
Leppoisaa, rauhallista ja mukavaa juhannusta kaikille 💗

tiistai 19. kesäkuuta 2018

KESÄINEN LINSSI-PERUNASALAATTI ja salaattireseptien "vaikeudesta"

Oijoi, mikä odotettu luonnonilmiö tänne meille tänään saapui - sade ❤ En ole mikään sään ääri-ilmiöiden ystävä kesäisin, mutta tätä sadetta oli meillä odotettu jo viikkotolkulla. Puutarha, piha ja lähimetsät suorastaan huusivat onnesta sateen alkaessa ja niin mekin. Oli ihan pakko mennä lapsen kanssa pihalle seisomaan vaatteet päällä (ihan naapureita ajattelin, muuten olisin ehkä mennyt ilman...) ja vaan seistä siinä kaatosateessa. Jotain hassun vapauttavaa muuten tuossa sateessa seisomisessa on, yleensä siltä kun vaan yrittää parhaansa mukaan suojautua. Suosittelen!



Mutta niihin salaatteihin. Mä rakastan salaatteja ja meillä on aina, ihan aina, ruuan kanssa joku salaatti. "Salaatti" voi olla yksinkertaisimmillaan pilkottua porkkanaa ja paprikaa lautasen reunalla, mutta aina on jotain tuoretta. Joskus kuitenkin on kiva tehdä jotain vähän monimutkaisempaa ja sitten välillä tietenkin ihan pääruuaksikin. Mulla on monia ihan päästä vedettyjä luotto-ohjeita, joiden mukaan menen aika usein, mutta sitten välillä mietin, että pitäispä tehdä nyt jotain ihan uutta. Ja sitten se (muka) "vaikeus" iskee! Mulla on kymmeniä (satoja?) keittokirjoja, joissa on tosi kivoja salaattireseptejä. Olen ne kaikki lukenut läpi ja ajatellut, että juu, tuon teen sitten joku kerta. Ja siihen juujuutteluun se sitten aina jää - en vaan osaa, saa aikaiseksi ja mitä näitä tekosyitä nyt onkaan, ruveta tekemään salaattia reseptistä.


Reseptin mukaan kokkaaminen on mulle muutenkin vähän haastavaa, mutta että ihan salaattia alkaisi tekemään reseptin kanssa. Haha, no ei todellakaan, kyllä mä nyt salaatin osaan tehdä ja se ohjehan meni nyt jotenkin suurin piirtein näin... Ja sitten en kuitenkaan muista, mitä kaikkea siihen piti tulla, enkä varsinkaan sitä, minkälainen se kastike oli. Harmittaa, koska vähän erikoisemmat salaattiohjeet on yleensä sitten aina ihan älyttömän hyviä. Kerrankin tein ihan mahtavan lohi-verigreippi-avocado -salaatin, jossa oli jumalainen kastike kaiken kruununa. Kirjoitin sen ohjeen johonkin ylöskin, mutta arvatkaa vaan, löydänkö sitä enää mistään!? Tai että muistaisin, mistä keittokirjasta (tai lehdestä tai ohjelmasta) se oli peräisin. Jos joku tunnistaa ainekset, niin pliis paljasta, mitä siinä reseptissä oli!

Nyt tänä kesänä päätin alkaa noudattamaan kaikkia niitä ihania salaattireseptejä ihan tarkalleen ohjeen mukaan. No okei, ihan pikkaisen saa joustaa, mutta noin niinkuin pääpiirteittäin. Tämän P niin kuin Papu -kirjasta bongattu salaatti on melkein ohjeen mukaan tehty, poikkeavuudet johtuivat ainoastaan siitä, että kaikkea ei löytynyt kotoa ja ainesten määrissä sävelsin myös vähän. Tarjosin salaatin eilen ostetun ja riivityn grillibroilerin kanssa, jonka pyöräytin salviavoissa pannulla ennen syömistä. Olipahan muuten hyvää! Uskoisin, että tämä maistuu kaiken grilliruuan kanssa ja myös ihan semmoisenaan esim. kevyenä lounaana.

Linssi-perunasalaatti

1 dl belugalinssejä
7-8 uutta perunaa harjattuna ja keitettynä
ruohosipuli-purjosilppua 
(alkuperäisen ohjeen mukaan kevätsipulia)
oliiviöljyä

Kastike

1 dl kreikkalaista jugurttia
2 rkl majoneesia
2 tl (karkeaa) Dijon-sinappia
1 tl punaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
persiljasilppua

Sekoita kastikkeen ainekset ja jätä tekeytymään jääkaappiin muun tekemisen ajaksi. 

Keitä linssit suolattomassa vedessä kypsiksi ohjeen mukaan. 
Huuhtele kuumalla vedellä, ravistele kuivaksi ja kippaa kulhoon. 
Lorauta lämpimien linssien päälle pieni liraus öljyä ja ripaus suolaa, 
pyörittele ja jätä maustumaan hetkeksi aikaa.

Pilko perunat vielä lämpiminä, sekoita ruohosipuli-purjosilppu sekaan. 
Lisää linssit ja sekoittele. Sekoita kastike joukkoon. 

Huom! lisää ensin puolet kastikkeesta ja katso, riittääkö tämä sinulle. 
Jotkut tykkäävät märemmistä, jotkut kuivemmista salaateista. 
Minä käytin vain puolet kastikkeesta, 
koska en tykkää liian majoneesisista (onkohan tämä sana...?) salaateista.




Se olisi sitten juhannus tällä viikolla. Huoh. Meillähän ei ole tapana viettää mitään kalenteriin sidottuja juhlapäiviä. Tähän ei ole mitään erityistä syytä, jotenkin emme vaan kumpikaan tykkää "pakkojuhlinnasta". Huomaan kuitenkin joka vuosi juhannuksen tienoolla, että siihen liittyvä perinne ei olisi yhtään hassumpi. Kaikilla ystävillä omat perinteet ovat jo muodostuneet, enkä oikein osaa lähteä niihin kuokkimaan, vaikka mukaan taatusti pääsisi. Toki me monena vuonna olemme ex tempore istuneet iltaa naapurien kanssa ja käyneet kylän kokolla piipahtamassa (tänä vuonna kokkoa ei kuulemma saa polttaa), mutta mitään erityisiä juhannustraditioita meillä ei ole. Katsotaan nyt, mitä tänä vuonna tapahtuu - joko tehdään ruokaa ihan perheen kesken tai sitten hiivitään tuonne naapurin puolelle. Futista ainakin katsotaan tänä juhannuksena, meillä lapsihan on ihan fani ja kyllä minäkin näitä MM-kisoja tykkään katsoa. Aattona tulee Nigeria-Islanti peli, minkä seuraaminen tulee olemaan vaikeaa, koska siinä on kaksi suosikkiani. Islanti kuitenkin voittaa sensaatiomaisesti nämä kisat, sanokaa mun sanoneen. HUH ❤ (jos et yhtään tajunnut tuota, niin kurkkaa täältä)



Ihanaa juhannusviikkoa kaikille! 
 💗

perjantai 15. kesäkuuta 2018

BLOGIHAASTE "MINUN KESÄNI"

Tämä blogihaaste meinasi mennä mun osalta ohi, mutta päätin nyt kuitenkin viime metreillä tarttua siihen, kun Annukka siihen mua niin hauskasti yllytti. Katsotaan, kuinka emmamamaisia höpinöitä saan tällä kertaa aikaiseksi :)

Lippis vai lierihattu?

Ei kumpikaan! Mun pää ja hatut eivät sovi yhteen, eivät sitten millään. Vaikka ulospäin näytänkin ihan normaalilta (?), niin mun pää on oikeasti ihan hirveän iso! Mikään hattu, mitä sovitan ei sovi, talvella pipot kiristää ja kesällä lippisten remmin reiät loppuu kesken. Semmoinen iso, tyylikäs lierihattu voisi olla vaihtoehto, jos oikeanlainen löytyisi, mutta en ole kyllä kauheasti edes yrittänyt etsiä. Mulla on niin paksu tukka, että päänahka ei pääse palamaan, enkä ole koskaan saanut auringonpistostakaan. Lierihattu tietenkin suojaisi kasvoja palamiselta, mutta eipä sitäkään kauhean usein ole päässyt tapahtumaan, joten menen kesän ilman hattua.

Ison pään lisäksi mulla on myös hassun näköiset varpaat 😂

Mato-onki vai golfmaila?

Mato-onki. Siitä on tosin vuosia, kun olen viimeksi ongella ollut, mutta varsinkin lapsena kalaa tuli isovanhempien mökillä ihan syötäväksi asti. Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani on mun ja isoisän salainen haukipaikka, missä käytiin hakemassa kahdestaan päivän ruoka. Hän myös opetti mut käsittelemään sen kalan niin, että ylpeänä sain viedä hauen isoäidille, joka valmisti siitä ihan parasta kesäruokaa: keitettyä haukea, uusia perunoita ja munakastiketta (voisulaa, missä pieneksi hakattua kananmunaa ja reilusti tilliä). Toisen isoisän kanssa keskityttiin verkkojen ja katiskojen nostamiseen; minä olin aina airoissa ja hän hoiteli verkkopuolen. Oman isänkin kanssa olen pienempänä pyytänyt paljon kalaa ja hän taas opetti mut perkaamaan ahvenia, mikä muuten onkin aika tuskaista hommaa. Mutta ne paistetut ahvenfileet, mitään sen parempaa ei kyllä ole ❤

Golfia en ole koskaan kokeillut ja olen salaa vähän kateellinen kaikille golffareille siitä intohimosta, millä he lajia harrastavat. Tuntuu, että kukaan ei suhtaudu golfiin silleen "no mä nyt vähän käyn lätkimässä", vaan kaikki ovat hurahtaneet siihen ihan tosissaan.

Pehmis vai jäätelöpallo?

En ole mikään jäätelöhirmu (toisin kuin tuo lapseni, joka voisi elää jäätelöllä ja syö sitä talvipakkasillakin), mutta aika usein, kun jätskiä syön, päädyn pehmikseen. Suklaa- tai minttusuklaapallokin tosin käy, eli tässä asiassa en ole kauhean merkkiuskollinen.

Herneet vai mansikat?

Molemmat. Ja paljon. Koko satokauden ajan. Joka päivä. Jos mun pitäisi valita suklaan ja herneiden & mansikoiden väliltä, päätyisin hetkeäkään miettimättä jälkimmäiseen. Voisin elää koko loppuelämäni ilman mitään nameja, jos saisin kotimaisia mansikoita ja herneitä läpi vuoden.  

Tähän liittyy muuten hauska juttu. Olen koko ikäni kertonut kaikille (vähän jopa närkästyneenäkin ehkä), miten isäni, joka antaisi molemmat kätensä minun tai sisarusteni vuoksi, on aina syönyt meiltä salaa herneitä. Muistan kesäisin, kuinka jokainen sai oman litransa ja sitten isä tosi usein narahti iltapäivänokosiltaan niin, että oli ennen nukahtamista lukenut päivän lehteä ja syönyt salaa meiltä toisen litran herneitä!! Sieltä hän aina paljastui kuorsaamasta tyhjien herneenpalkojen keskeltä 😂 No, arvatkaa vaan, mitä tässä lähivuosina on tapahtunut... Koska oma lapseni on paljastunut samanlaiseksi hernehirmuksi kuin minä ja isoisänsä, olen minä nyt alkanut syödä niitä salaa häneltä!! En koskaan syö karkkia salaa lapselta, mutta herneitä jemmaan aina yhden ylimääräisen litran johonkin ja napsin niitä sitten vaivihkaa. Haha, tyttärestä polvi pahenee, vai miten se sananlasku nyt menikään...



Palju vai järvivesi?

Mieluiten ei kumpikaan, vaan meri tai maauimala. Kirjoitin aikaisemminkin jo siitä, että olen ihan hillitön vesipeto, mutta järvessä uimisesta en ole koskaan oikein nauttinut. Jos järvi on oikein iso ja syvä, niin ihan ok, mutta semmoinen pieni, matala ja lämmin järvi on mulle vähän yökyök. Järvessä uiminen ei raikasta samalla tavalla kuin mereen pulahtaminen, pohja on aina enemmän tai vähemmän niljakkeinen ja lisäksi järvessä on aina vaikka mitä elämää. Meri on ihan parhaimmillaan silloin, kun vähän tuulee ja on aaltoja - se hetki ennen kuin kohta ehkä jopa vähän myrskyää! Nämähän ovat tietenkin tottumuksesta johtuvia mieltymyksiä ja minä olen uinut meressä ihan lapsesta lähtien, järvessä taisin uida ensimmäistä kertaa vasta parikymppisenä.

Ja palju sitten. Koko ajatus on vähän absurdi; jos meidän naapurit soittaisivat mulle, että "tuletteko meidän kanssa kylpyyn?", ajattelisin, että ovat vähän tärähtäneitä. Mutta paljuun pyytäminen on nykyjään ihan normaalia, vaikka siinä on ihan sama idea. Siinä sitten aikuiset lillivät isossa tynnyrissä, samassa lämpimässä vedessä... juu, ei oikein nappaa. 

No okei, ennen kuin julistaudun paljuilun asiantuntijaksi, on pakko myöntää, että en ole koskaan ollut paljussa!! Voihan olla, että se on ihan kivaa ja varsinkin talvella kyllä ymmärrän pointin. Me ollaan itse asiassa mietitty, että talvea varten palju voisi olla ihan kiva tossa pihalla. Mutta vasta siis mietitty ja ensin pitäisi kyllä päästä testaamaan. Tänä kesänä on tarkoitus piipahtaa yksien ystävien mökillä, missä on palju (ja ovat niin läheisiä ihmisiä, että suostun heidän kanssaan yhteiseen kylpyyn) - annan siis lopullisen tuomion vasta sen jälkeen.

Ihan paras Italian loma pari kesää sitten - hotellissa oli perusaltaiden lisäksi myös täysimittainen olympia-allas!

Grilliherkut vai kesäkeitto?

Voihan kesäkeittotrauma sentään! En muista missä sitä olen lapsena syönyt, mutta epäilemättä kyseessä on ollut joku epäonnistunut versio, koska mulle on siitä jäänyt ihan totaalikammo: kuumaa maitoa, missä lilluu lötköjä kasviksia - huh, kylmät väreet menee vieläkin. Mutta täytyy olla niin, että on hyvääkin kesäkeittoa ja itse asiassa tämän kesän ruokapuolen to do -listalla se on mukana, mieheni on pyytänyt minua tekemään sitä niin monta kertaa. Edellyttää kyllä ensin tutkimustyötä, että millaista reseptiä lähden kokeilemaan. Mielihyvin otan vinkkejä vastaan, jos jollain on hyväksi havaittu resepti! Mutta siis grilliherkut vastauksena tähän, tosin nekään eivät sellaista hillitöntä intohimoa herätä, kuten olen aikaisemmin kirjoitellutkin. Paitsi hei, testatkaapa nämä kanavartaat, joita tein vähän aikaa sitten!



Mökki vai teltta?

Ööh, ei oikein kumpikaan, mutta mökki, jos pitää valita. Mukavuuksilla tosin, en ole semmoinen extreme-mökkeilijä, joka nauttisi alkeellisista oloista. Ja teltta sitten, juu ei kiitos. Olen kaksi kertaa elämässäni yöpynyt teltassa ja molemmat olivat sen luokan kokemuksia, että kolmatta kertaa en enää suostu. Noista molemmista saisi kyllä oivan tarinan kirjoitettua, mutta tämä postaus uhkaa jo nyt paisua niin pitkäksi, että jätetään toiseen kertaan.

Varjo vai auringonpaiste?

Varjo, vaikka auringossa hetken toki tykkään olla, jos vaan vettä on lähellä. Vaikka tiedänkin kaikki auringon vaarat, tykkään siitä, että iho päivettyy kesällä ja ihan tarkoituksella annan sen tapahtua joka kesä. Olen luonnostani aika tummaihoinen, joten kauhean kauaa en aurinkoa tarvitse siihen, että rusketun nätisti. Mutta en toisaalta kauheasti nauti auringon paahteesta ja kuumuudesta, joten mieluiten hakeudun varjoon.

Kesäsade vai kesätuuli?

Olisin ehkä aikaisemmin vastannut sade, mutta otin viime kesästä opikseni ja vastaan kesätuuli. Toki just nyt kaivattaisi sadetta tosi kipeästi, meillä ainakin on niin rutikuivaa, että kaivokin alkaa tyhjentyä kohta. 

Kuva täältä

Lavatanssit vai festarit?

Festareilla en ole koskaan ollut, ajatuskin kammottaa; tuhatpäin (kännisiä) ihmisiä sulloutuneena lavan eteen, teltassa yöpymistä ja ördäämistä. Huh, ei. Kaupunkifestareilla olen kerran ollut Turussa, niin ja kerran myös Pori Jazzeilla - molemmat olivat kyllä ihan kivoja kokemuksia, mutta eivät herätä minkäänlaista intohimoa tai halua mennä uudestaan. Eikä kyllä lavatanssitkaan, joten tähän vastaan ei kumpikaan.

Roadtrip vai riippumatto?

Tähän kuulkaa vaikuttaa se, miten roadtrip määritellään! Suomessahan tulee väkisinkin roadtrip jos toinenkin kesässä, jos vähääkään matkustaa ja me myös kuljemme pari kertaa autolla pidempiä matkoja. Ja teemme kyllä usein niin, että ainakin toiseen suuntaan ajelemme kiireettömästi vähän pienempiä teitä pitkin, menemme tutustumaan johonkin uuteen pikkukaupunkiin ja usein yövymmekin matkan varrella, vaikka matkan pituus ei sitä vaatisikaan. Ja kerran olen nuorempana tehnyt Euroopassa ikimuistoisen roadtripin ystävän kanssa. Yksi pidempi roadtrip voisi olla kiva tehdä uudestaan Euroopassa miehen ja lapsen kanssa, olemme siitä välillä vähän puhuneetkin.

Riippumatto on vähän niin ja näin. Siinä on aina aika epämukava maata ja kun siihen yhdistää mun ötökkäkammon, joka johtaa siihen, että just kun olen löytänyt mukavan asennon, joudun pomppaamaan liikkeelle jonkun ölliäisen ahdistellessa mua, niin ei kuulu mun kesään. Toki ajatus riippumatossa makoilusta on kiva, mutta käytännössä siis ei.

Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?

Syreenintuoksu ehdottomasti. Kuuluu myös lapsuus- ja nuoruusmuistoihin vahvasti: siellä missä asuimme, oli valtavasti syreenipuskia, joiden tuoksu suorastaan huumasi alkukesästä. Hiirenkorvia en jotenkin aina edes huomaa, puhkeavat yleensä just siihen aikaan, kun koulussa on kevätkiireet kiivaimmillaan.

Kuva täältä

Hei, tätähän olikin tosi kiva kirjoittaa! Ajattelin ensin, että en näistä aiheista saa tekstiä aikaiseksi, mutta väärässä olin. Jos et vielä ole ehtinyt vastata tähän haasteeseen, niin nappaa ihmeessä tämä oman blogisi puolelle!


                                        Ihanaa kesäviikonlopun alkua kaikille! 💗


lauantai 9. kesäkuuta 2018

ELÄMÄNI RAKKAUS

Tehdään ihan heti alkuun selväksi, että tämä kirjoitus ei käsittele noita Y-kromosomilla varustettuja tyyppejä, jotka meillä asustavat. Eikä myöskään muuta perhettäni tai ystäviäni, jotka kaikki kuuluisivat tämän otsikon alle. Tällä kertaa kyse on kuitenkin ihan muusta eli elämäni suurimmasta intohimosta ja rakkaimmasta harrastuksesta - lukemisesta.

En keksi mitään asiaa, mikä tekisi mut niin onnelliseksi, kuin lukeminen (ja vielä kerran muistutan, että nuo miehet toki, mutta en palaa tähän itsestäänselvyyteen enää).  Jos mulla ei ole yöpöydällä (ja kröhöm... vähän joka pöydällä...) kirjapinoa odottamassa, hermostun ja iskee tunne, että jokin on hullusti. Että "mitä mä nyt teen, kun mulla ei ole luettavaa", vaikka en juuri sillä hetkellä olisikaan aktiivisessa lukemistilassa. Olen lukenut niin kauan kuin muistan, ihan lapsuudesta lähtien. Itse asiassa muistan sen hetken, kun opin lukemaan; olin neljän tai viiden ikäinen ja leikin niillä Brion puupalikoilla, joissa oli kirjaimia ja numeroita, muistatteko ne? Ja sitten yhtenä maagisena hetkenä kirjaimet asettuivat oikeaan järjestykseen ja muodostivat sanan. En oikein tiedä, miten tähän päädyttiin, koska vanhempani eivät muista erityisesti opettaneensa minua, mutta minulle oli luettu paljon lapsena. Tuo hetki oli käänteentekevä, koska aika pian sen jälkeen pystyin lukemaan itse, mikä sai mulla aikaan hyrisevän onnen tunteen.

Lapsena luin paljon mieluummin, kuin leikin kavereiden kanssa. Muistan lähteneeni pihalle muiden kanssa lähinnä jonkinlaisesta velvollisuudentunteesta ja koska vanhemmat välillä patistivat mut pois kirjan äärestä. Mulla oli ystäviä, mutta silti koin itseni yksinäiseksi lukutoukaksi, jolle se yksinäisyys oli vain ja ainoastaan positiivista. Muut eivät ymmärtäneet rakkauttani kirjoihin, enkä heille sitä kauheasti yrittänyt selittääkään sen jälkeen, kun tajusin ensimmäistä kertaa, että kaikki eivät ole kuin minä tässä asiassa. Eikä sillä ollut väliä, kirjat olivat oma maailmani, enkä sinne halunnutkaan ketään muuta.

Lapsuuden aikainen kirjastoni oli ihana pieni "kyläkirjasto", kuten myös kesällä käyttämäni kesämökkikunnan kirjasto. Kolusin lasten osaston läpi aika nopeasti ja hiivin sen jälkeen salaa aikuisten osastolle. Tuttu kirjastonhoitaja soitti meille kotiin ja kysyi, saako minut päästää aikuisten maailmaan, mihin vanhempani - himolukijoita hekin - suostuivat välittömästi. Muistan aikuisten puolelle astuessani miettineeni, että mulla on nyt käsissäni kaikki, koko maailma. Täältä löytyy ihan kaikki, eikä tämä lopu koskaan. Eikä ole loppunut tähän päivään mennessä!

Olen lukenut niin paljon, etten pystyisi nimeämään kymmentä parasta lukemaani kirjaa. Tai edes sataa parasta. Tehtävä olisi mahdoton! Paras on mahdoton määritelmä, mutta tärkeimmät top 4 saatte tietää ihan kohta. Mulla on ollut erilaisia kausia ja jokaisen kauden parhaat kirjat ovat aina ne ehdottomasti parhaat ja ikimuistoisimmat. Kunnes tulee taas uusi kausi. Enkä varsinaisesti lue jättääkseni itseeni mitään pysyvää jälkeä, vaan luen nauttiakseni juuri siitä hetkestä, juuri siitä kirjasta. En koskaan mieti, onko kirja sellainen, mikä "pitäisi" lukea, vaan tartun juuri siihen teokseen, joka mua sillä hetkellä kiinnostaa. Jätän myös huonon tai ei-kiinnostavan kirjan kesken ilman mitään tunnontuskia. Yllättävän vähän olen itse asiassa lukenut mitään "maailmankirjallisuutta", varsinkaan nyt aikuisena, kun ammatin puolesta joudun "rasittamaan aivojani" ihan tarpeeksi. Olen jo monen vuoden ajan ollut (pohjoismaisten) dekkareiden suurkuluttaja, eikä sille hulluudelle näy loppua.

Vaikka lista parhaista onkin mahdoton tehdä, niin pystyn kuitenkin listaamaan ne, jotka muistan parhaiten ja jotka ovat jättäneet syvimmät jäljet muhun. Niin, ehkä se sitten samalla on se lista? Lapsuudessa rakastin tietenkin Pieni talo preerialla-kirjoja, Viisikoita, SOS-sarjaa, Neiti Etsiviä, Anni Polvan Tiina-kirjoja ja Seljan tytöt-sarjaa. Luin paljon myös "poikien kirjoja"; Jules Verneä, Tarzaneita, Mars-sarjaa ja muita seikkailuita. Rakkaimmat lapsuuden kirjat olivat kuitenkin Pieni Runotyttö -sarja, Pikku Naisia ja rakkaimpana kaikista Anna-kirjat. Vihervaaran Anna oli lapsuuteni sankaritar, jonka elämästä jaksoin lukea uudestaan ja uudestaan. Luin kaikki kirjat läpi moneen kertaan ja joka kerta uppouduin Annan elämään, kuin hän olisi ollut paras ystäväni (tai minä itse, vaikka meillä ei ollut mitään yhteistä keskenämme). Vähän myöhemmin rakastuin Narnia-sarjaan, jonka maailmaan uppouduin samalla intensiteetillä kuin Annan elämään Prinssi Edwardin saarella.

Mulla on nämä kaikki vieläkin tallella ❤

Teini-iässä samanlaisia voimakkaita muistijälkiä ei ole jäänyt, olin jo siirtynyt aikuisten puolelle ja luin niin laidasta laitaan, että haahuilin maailmasta ja tyylistä toiseen. Noin kymmenen ikäisenä olin kuitenkin lukenut ensimmäisen kerran Tuulen viemää, josta tuli elämäni kirja. Sen olen lukenut kymmeniä kertoja ja uskon, että Scarlett O'Hara on muokannut naiskuvaani ja minua naisena ehkä enemmän kuin kukaan muu (äiti nyt tietenkin, mutta puhunkin nyt kodin ulkopuolisista naisista). Ei kaikista imartelevin roolimalli välttämättä, koska Scarlett on harvinaisen ärsyttävä tyyppi monella tapaa ja niin olen minäkin 😂 Kun jälkeenpäin mietin näitä nuoruuteni kahta tärkeintä roolimalliani, Annaa ja Scarlettia, huomaan, että molemmat ovat voimakkaita, jääräpäisiä ja itsenäisiä naisia. Sellainen minustakin tuli, kiitos heidän ❤ Ja juu, oma äitinikin on kyllä samanlainen, että on mussa ripaus faktaakin, en siis ole rakentunut pelkästä fiktiosta 😊




Tahti kiihtyy. Erilaisia kausia ja tyylilajeja tulee enemmän ja enemmän. Pintaan nousee kuitenkin muutamia erityisiä kirjoja ja kirjailijoita. Taru Sormusten Herrasta, Tuulen viemän lisäksi ehkä toinen elämäni kirjoista. Andre Brink. Leon Uris. Välillä vakavampaa ja "syvällisempää", välillä ihan höpönpöötä ja kevyttä. Kuitenkin aina tärkeimpänä se, että yöpöydällä on kirjapino odottamassa. Ei yksi, vaan monta.

Luen nopeasti, ahmimalla. Jopa liian nopeasti, en aina välttämättä pysty viikon kuluttua enää kuvailemaan, mitä kirjassa tapahtui. Enkä haluakaan, en halua puhua kirjoista, keskustella niistä. En halua jakaa omaa maailmaani kenenkään kanssa. Siksi en myöskään kestä äänikirjoja, ne etenevät ihan liian hitaasti ja niissä on mukana kolmas tyyppi, se lukija. Minä haluan olla kirjani kanssa kahden, suojelen sitä suhdetta suorastaan mustasukkaisesti. Kirja ei myöskään ole mulle mikään pyhä esine; sen sivuihin saa kääntää hiirenkorvan, ei haittaa, vaikka sille läikähtää mehua tai jos sivu repeää vähän (siihen tarkoitukseen on keksitty teippi). Kirja on vain kasa paperia, väline, joka vie mut sen sisältämään maailmaan. Mutta kirja on mulle ennen kaikkkea myös esine, kasa paperia ja sen takia en lue myöskään sähköisiä kirjoja. Haluan tuntea kirjan käsissäni, hypistellä sitä hetken ennen kuin aloitan ja silittää sen kantta kaihoisasti, kun lopetan. Ympäröin itseni kirjoilla, niitä on meillä joka huoneessa kirjahyllyttäin ja kun hyllyt täyttyvät, kasaan kirjoja pinoihin. Kunnes ujutan uuden hyllyn taas johonkin väliin, koska kirjapinot täyttävät kaikki mahdolliset laskutilat.

Enemmän kuin mitään, haluaisin kirjoittaa itse kirjan. En kuitenkaan osaa. Olen lukemattomia kertoja yrittänyt, mutta en saa sanoja oikeaan järjestykseen, en saa kieltä elämään siten, kuin haluaisin. Voi olla, että jos sitkeästi suostuisin ensin kirjoittamaan "huonoa" raakatekstiä ja sitten alkaisin muokkaamaan sitä, voisin onnistuakin, mutta kirjoitettu teksti on mulle liian pyhää ollakseen edes hetken ajan huonoa. Tämäkin teksti on vain tyhjä pintaraapaisu siitä, mitä oikeasti haluaisin elämäni rakkaudesta kirjoittaa. Enkä tiedä, mistä kirjoittaisin. Kaikki tarinat, jotka haluan kertoa, on jo kerrottu tai joku muu kertoo ne ihan kohta. Olen monesti miettinyt sitä tunnetta, joka mut pikkutyttönä valtasi kirjaston aikuisten osastolla: mulla on nyt käsissäni kaikki, koko maailma. Täältä löytyy ihan kaikki, eikä tämä lopu koskaan. Rakastan sitä tunnetta edelleen ja tunnen suunnatonta onnea siitä, että vaikka maailma muuttuu koko ajan ja on muuttunut munkin elämän aikana ihan älyttömän paljon, niin kirjat eivät kuitenkaan ole hävinneet mihinkään.

Kirjat ja lukeminen herättävät mussa niin voimakkaan tunnereaktion, että mua itkettää tätä kirjoittaessani. Ja mä en ole mikään itkeskelijätyyppi, eli reaktio on oikeasti syvä. En löydä sanoja kuvaamaan sitä, mitä haluaisin lukemisesta kertoa. Turhauttaa, mutta sitten toisaalta mietin, että sehän onkin vain meidän kahden välinen juttu, mun ja kirjan.

💗
p.s. Nyt kävi niin hassusti, että intouduin kirjoittamaan kaksi postausta saman päivän aikana. Jos et ehtinyt käydä lukemassa edellistä, niin käy ihmeessä lukaisemassa se täältä. Sieltä löytyy meinaan kesän paras grilliherkku, Ras el Hanout-maustetut kanavartaat ja muutakin höpinää :)

KANAVARTAAT RAS EL HANOUT, KESÄHÖPINÖITÄ JA NE KESÄKUKAT

Jos multa tällä hetkellä kysytään, mikä maailmankeittiö kiinnostaa eniten, vastaan empimättä Lähi-idän alue sekä Intian ja Nepalin suunta. En ole noilla alueilla matkustanut, joten ihan "oikeaa" ruokaa en ole päässyt maistamaan, vaan mieltymys on herännyt ravintoloissa ja omassa keittiössäni. Molempien alueiden ruokia on helppo valmistaa erilaisten mausteseosten avulla, joita saa kaupoista valmiina tai sitten jos olisi oikein aikaansaava, seokset tekisi itse. No, minä en ole niin pitkälle mennyt (vielä), vaan turvaudun valmiisiin purkkeihin. Yksi lempparimausteeni on Ras el Hanout -mausteseos, jonka ohjeen muuten löydät täältä, jos haluat sen itse valmistaa. Itse olen ostanut maustetta muistaakseni ihan peruskaupan maustehyllyltä, viimeisin purkkini on peräisin keväiseltä saksan matkalta.


Halusin tehdä grillissä kanavartaita, jollain vähän erikoisemmalla tvistillä ja muistin pekoniin käärityt taatelit, jotka ovat ihan järkyttävän hyviä. Suorastaan syntisiä; pekonin rasva ja taatelin makeus yhdistettynä luovat sellaisen makukokemuksen, että suu loksahtaa auki - tai näin mulle ainakin kävi, kun ekaa kertaa niitä maistoin. Nyt yhdistin nämä syntiset pallerot Ras el Hanout -maustettuun kanaan ja vaikka taas vähän ylisanojen puolelle mennäänkin, niin väitänpä näiden olevan parasta grilliruokaa mitä olen ikinä tehnyt! Tarjosin vartaat couscous -salaatin ja hummuksen kanssa, muuta ei tarvittu. Niin joo ja grillatun maissin, se on lapsen suosikkia, joten sitä pitää saada joka kerta kun grillataan. Korvasin tuon ohjeen purkkimaissin tällä kertaa luonnollisesti tuolla grillatulla tällä kertaa ja se pieni palaneen grilliruuan maku antoi kivan säväyksen muuten melko lempeään salaattiin. Toki tähän olisi vielä sopinut raikas vihreä salaatti, mutta tällä kertaa mentiin näillä.

Kanavartaat Ras el Hanout

3 broilerin rintaleikettä
2 sipulia
10-12 taatelia
paketti pekonia
Ras el Hanout -mausteseosta
oliiviöljyä
suola, mustapippuri

Paloittele kanat grillivartaaseen sopiviksi kuutioiksi. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää reilu rkl mausteseosta ja kunnon loraus oliiviöljyä. 
Sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan tunniksi.

Poista taateleista tarvittaessa kivet. Kääräise jokaisen taatelin ympärille pekoniviipale.

Pilko sipuli niin, että kerroksista saa vartaaseen pujotettavia paloja.

Pujottele kanat, taatelit ja sipulit vartaisiin. Sujauta vartaat kuumaan grilliin ja anna niiden ottaa kunnon pinta, jonka jälkeen laske lämpötilaa ja kypsennä, kunnes kana on varmasti kypsää.


Couscous -salaatti

1 dl couscous -ryynejä 
1 dl kiehuvaa vettä
suola, mustapippuri
curry, paprika, kurkuma
oliiviöljy
porkkanoita
paprikaa
parsakaalia
säilykemaissia
persiljaa silputtuna
(sitruuna)

Sekoita mausteet (kaikkia melko reilusti, suolaa tietenkin varovasti) couscousin sekaan, kaada kiehuva vesi päälle ja peitä kulho kelmulla tai lautasella. 
(Tarkista toki ensin, mitä oma couscous-pakettisi sanoo kypsentämisestä, 
mutta yleensä tuo 1:1 on se, mikä toimii.)

Ryynien turvotessa pilko porkkanat, paprika ja parsakaali (tai mitä kasviksia ikinä haluatkaan käyttää salaatissa) ja valuta säilykemaissi.

Sekoita couscous irtonaiseksi haarukalla, lisää loraus oliiviöljyä, sekoita ja tarkista maku. 
Lisää mausteita tai öljyä, jos siltä tuntuu. 
Jos kaipaat salaattiin hapokkuutta, voit puristaa sekaan lorauksen sitruunaa. 
Sekoita joukkoon pilkotut kasvikset ja persilja. 
Anna salaatin vetäytyä jääkaapissa grillauksen ajan.

Tällainen couscous-salaatti on yksi helpoimmista ja varmaan yksi mun useimmin valmistamista arkiruuista. Sen tekeminen on niin helppoa, ettei siinä voi epäonnistua ja sekaan voi sujauttaa ihan mitä kasviksia vaan. Myös mausteiden kanssa voi riehaantua halutessaan. Salaatti säilyy hyvänä pari päivää ja sopii erinomaisesti varsinkin broilerin tai kasvispihvien kanssa. Ainoa "kriittinen" vaihe on couscousin "irrottelu", mikä pitää ehdottomasti tehdä haarukalla. Ensinnäkin sen takia, että se on kaikista helpointa niin ja toisekseen, koska Nigella Lawsonin äiti sanoo niin! En muista, missä Nigellan ohjelmassa hän aikoinaan näin kertoi, mutta jostain syystä se on jäänyt mieleeni ja koska äitejä pitää aina totella, olen siitä lähtien käyttänyt haarukkaa. Nigellasta toki meni vähän maku silloin muutama vuosi sitten hänen hämärien huume- ja lastenhoitajasotkujensa takia, mutta siitä huolimatta tykkään edelleen monesta hänen reseptistään ja tavastaan tehdä ruokaa.


Eka lomaviikko takana ja vähitellen alkaa olla univelat kuitattu (olen herännyt kahtena aamuna neljän aikoihin...). Tai mitään varsinaisia univelkojahan mulla ei yleensä ole, koska nukun aina pitkät yöunet, mutta semmoinen väsymysvelka aina loman alussa pitää saada kuitattua pois. Mitään erityistä en ole saanut ensimmäisellä viikolla aikaiseksi, olen lukenut (lue: maannut) niin paljon, että selkä jo vähän kiukuttelee. Eilen kävin ostamassa itselleni uuden pyörän, toivottavasti pyöräilyä inhoavat polveni tänä kesänä suostuisivat yhteistyöhön.

Toinen iso ostos oli ulkopöytä ja neljä tuolia terassille, jota ei - hahhaa - vielä ole. Mutta voihan tossa kivimurskeellakin (vai onko toi sepeliä?) istua. Meillä on niin monta isompaa projektia täällä meidän tontilla (johon siis valmistui miehen rakentama talo viitisen vuotta sitten) vielä kesken, että isoa terassia ei olla vielä aloitettu. Syy on varmaan (ajan-, puuhakkuuden-  ja rahanpuutteen lisäksi) se, että ei olla kauhean innokkaita syömään ulkona, ei lämpimällä eikä kylmällä ilmalla, joten terassin rakentaminen on lykkääntynyt muiden hommien johdosta. Tänä kesänä se kuitenkin toivottavasti rakennetaan ja onhan tuo ulkopöytä kiva silloin, kun esim. tulee vieraita piipahtamaan. En viitsinyt laittaa rahaa mihinkään kalliiseen (hitto, että ne onkin kalliita ne tosi kivat!!), vaan Jyskistä ihan otin suunnilleen halvimman mahdollisen. Polyrottinki on kuitenkin (kalliinakin) ehkä vähän tylsä, joten ajattelin, että ihan sama. Eikä tähän ensimmäisen lomaviikon konkurssiin enempää olisi rohjennutkaan upottaa, koska kukka- ja taimikauppaankin meni melko hengästyttävä summa rahaa. Lähinnä yrtteihin; aina niitä ostaessani mietin, että olisi pitänyt kasvattaa itse siemenestä, mutta kauhee homma... ja sitä paitsi kyllähän nuo maksavat itsensä takaisin kesän aikana, varsinkin jos muistaa ahkerasti käyttää. Sen sijaan kesäkukat ei mulla kyllä maksa itseään takaisin yhtään millään tavalla, koska valkkaan aina vähän hölmöjä ja sitten vielä yleensä tapan ne melko nopeasti.

Niin, ne kesäkukat... Oli jo korkea aika vaihtaa kuihtuneet narsissit pois talon edessä olevista ruukuista ja tilalle piti saada jotain kivoja kesäkukkia. Ja kävi just, niinkuin mulle käy joka vuosi... Lähden kukkakauppaan mukanani mielikuva tyylikkäistä ja kauniista valkoisista kesäkukista, joihin yhdistän tummanvihreää ja/tai harmaanvihreää. Kaupassa kaikki valkoinen näyttää jotenkin tosi pliisulta ja vaatimattomalta, joten iskee pieni paniikki. No, "ei hätää, teen tänä(kin) vuonna jonkun kivan värikkään asetelman". Pienen hetken kuluttua paniikki on kasvanut jo hädäksi, koska en keksi mikä olisi "kiva värikäs" asetelma. Joten päädyn maanisena haalimaan kärryyn kaikkea mahdollisimman yhteen sopimatonta, niin värien kuin muotojenkin puolesta. Tänä vuonna palasin kotiin uupuneena valkoinen-lilansininen-oranssi -yhdistelmällä... Mies sanoo aina lempeästi minun itkiessäni olemattomia puutarhurintaitojani (ja vaistojani), että "kulta, tää on ihan sun oma juttu ja sun näköinen puutarha". En tiedä pitäisikö toi ottaa hyvällä vai pahalla, toistaiseksi olen ottanut hyvällä. Mutta siis hei, katsokaa nyt tätä...  Mitä mä taas ajattelin?? Noi kun tosta tapan (tulee siis väkisinkin tapahtumaan), ostan kyllä loppukesäksi valkoista. Ihan varmasti. Muistuttakaa mua, joohan!






Tulihan taas höpistyä. Mulla on ihanan rentoutunut ja tyyni olo, kun on taas aikaa kirjoittaa. Ei sen takia, että pitäisi, vaan - kuten olen jo aikaisemminkin sanonut - koska tykkään. Kirjoittaminen tekee mut iloiseksi ja onnelliseksi ja nimenomaan tämmöinen höpöttäminen! Ihanaa, että siellä ruudun takana on teitä, jotka jaksatte näitä höpinöitä lukea ❤ Kirjoittaisin tosin varmaan, vaikka kukaan ei lukisikaan!

Ihanaa viikonloppua kaikille  💗

tiistai 5. kesäkuuta 2018

PARAS PERUSKAKKU RAPARPERILLA

Kehnohkon leipojan salainen ase piilee kaupan pakastealtaassa siinä, että varastossa on pari luottoreseptiä, joilla onnistuu aina. Olen jo moneen kertaan kirjoittanut siitä, että en oikeasti ole mikään erityinen leipuri. En oikeastaan ole ihan varma, että olisinko jos haluaisin, koska en kauhean usein ole edes yrittänyt mitään tavallista kummempaa. Käytän mielihyvin kolme tuntia aikaa jonkun oikean ruuan tekemiseen, mutta mulla ei vaan ole intohimoa monimutkaisten leipomusten yrittämiseenkään. Ja ne muutamat kerrat, kun olen intoutunut, ovat päätyneet melkoiseen katastrofiin, joten joka kerta kun kuolaan esim. Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjan upeiden leipomusten (ja kuvien ❤) perään, muistutan itseäni omista kokemuksistani ja tyydyn konditorian kakkupalaan. Voipi tietenkin olla, että jos oikein ottaisin sydämen asiaksi ruveta leipuriksi, se saattaisi onnistua, mutta huoh - ei nappaa. Mutta joskus kuitenkin pitää saada kakkua!


Yksi ehdottomista luottokakuistani on mantelikakku, joka on takuuvarma onnistuja. Sitä pystyy muuntelemaan lisäämällä esim. kaakaojauhetta, suklaapaloja, raastettua appelsiininkuorta tai vaikka kookoshiutaleita, mutta "märistä" täytteistä se oikein tykkää. Siihen tarkoitukseen sopii paremmin tämä Paras peruskakku, jolle uskallan antaa takuun: se onnistuu aina. Ja jos minä onnistun aina, myös sinä tulet onnistumaan aina!

Tämä on aika lähellä ihan tavallista sokerikakkua, mutta vähän monipuolisempi makumaailmaltaan. Tosi hyvä peruskakku ihan semmoisenaan (silloin yleensä maustan taikinaa ripauksella vanilliinisokeria ja kardemummaa). Mutta tästä saa myös ihan loistavan tiikerikakun tai perus suklaakakkupohjan lisäämällä kaakaojauhetta. Lempparini on omenakakku eli peruspohja vuokaan ja päälle kirpakoita omenalohkoja sokerissa ja kanelissa pyöriteltyinä. Olen tehnyt tällä ohjeella myös mm. puolukkakakkua (kinuskikastikkeen kanssa), mustikkakakkua, kirsikkakakkua ja kokeilin kerran myös mansikoilla, mutta ne olivat vähän turhan pehmeitä tähän tarkoitukseen.

Tästä varmaan muuten huomaa, että tykkään enemmän makeista kakuista kuin piiraista! Siksi myös kesän ensimmäinen raparperipiirakka onkin raparperikakku. Tähän kakkuun tulee semmoinen ihana, vähän kuivahtanut, sitkeä ja tahmea reuna, jos sen uskaltaa antaa olla uunissa muutaman minuutin liian pitkään ja juuri tuon reunan takia rakastan tätä kakkua ihan yli kaiken. Jos eläisin yksin, söisin todennäköisesti pelkästään kakun ulkokehän...

Paras peruskakku

200 g voita (anna pehmetä huoneenlämmössä)
2,5 dl sokeria
3 munaa (huoneenlämpöisiä)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa (tai muuta nestettä, esim. maitoa tai appelsiinimehua)

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten edelleen.

Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan, sekoita varovasti. Lisää lopuksi neste.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. 
Kypsennä 175 asteessa 45-60 minuuttia.

Paras peruskakku raparperilla

Puhdista ja pilko 4-5 raparperinvartta palasiksi ja kippaa kulhoon. 
Lisää pari tl sokeria ja ripaus kanelia ja anna mehustua kakun valmistamisen ajan.

Valmista kakku kuten yllä. Voit halutessasi korvata 1/3 jauhoista mantelijauheella. 
Sekoita lopuksi raparperinpalat kakkutaikinaan. 

Kypsennä ohjeen mukaan ja tarjoa vaniljakastikkeen (tai jätskin) kanssa.


Tekisi muuten mieli sanoa tästä arktisesta ilmanalasta ja myrskytuulesta pari valittua sanaa, mutta hahaa - en kehtaa, koska olin jo ehtinyt valittaa liiasta helteestä 😂 Ja oikeasti kyllä tuntuu ihan kivalta tämä hetkellinen viileys, varsinkin kun sen turvin on voinut hyvällä omallatunnolla makoilla ensimmäiset lomapäivät kirjaa (kirjoja) lukien. Sunnuntaina kerkesimme helteen viime hetkillä korkata maauimalakauden ja voi että me nautittiin 💓 Laiskana lomalaisena ollaan nyt syöty ulkona kolmena päivänä peräkkäin, mutta rupesin tänään laskeskelemaan, että jos jatkan tätä rataa koko kesän, pankinjohtajani ei kauheasti tykkää, joten pitänee vähitellen innostua kesäkokkaamisesta. Lauantaina muuten testasin meidän uuden grillin ekaa kertaa ja oli ihan pakko mennä perinteisen kesänaloituksen kautta: makkaroita (raakasemmoisia kylläkin, oli hurjan hyviä), maissintähkiä ja muurikalla kasviksia. Mulla on semmoinen pikkumuurikka, joka mahtuu grilliin ja se on kyllä ihan hurjan kätevä. Ja muistin jopa siivotakin sen grillin!

Ihan kivasti siis lähtenyt tämä "kamala kesä" käyntiin. Olen keksinyt kesän to do -listalle lisää kaikkea kivaa; liput yhteen kesäteatteriin on jo ostettuna, huomenna pitää googlailla HJK:n matseja tuolle futishullulle lapselle ja päätettiin myös lähteä Vierumäelle viettämään parin päivän sporttiloma. Eihän me olla mikään varsinainen sporttiperhe, mutta ajateltiin, että voisi olla kerrankin kiva tehdä jotain normaalista poikkeavaa.

Ihanaa kesäkuun ekaa viikkoa kaikille 💗

torstai 31. toukokuuta 2018

PARASTA LAUTASELLA JUST NYT

Yksi ihanimmista hedelmistä on nektariini, joita nyt taas löytyy kaupoista. Viimeisimmässä Maku-lehdessä oli kivoja leivontaohjeita, mutta en tiedä raaskinko - jotenkin nektariinit ovat parhaimmillaan ihan semmoisenaan. Tämän hetken ihan ehdoton aamupalaherkkuni on Valion kreikkalainen jugurtti myslillä, banaanilla ja nektariineilla ❤ Jos olen repsahtanut mansikoihin ja/tai mustikoihin, kuten just pari päivää sitten, myös ne pääsevät mukaan aamupalalle. Tuossa alla olevassa kuvassa ei tosin ole jugurttia, koska se oli päässyt loppumaan :) Paras eväs uimarannalle on valmiiksi kippoon paloitellut ja jääkaapissa jäähdytetyt nektariini- ja vesimelonipalat, suosittelen, jos et ole vielä kokeillut! Ja tällaisen evään meinaankin ottaa sunnuntaina mukaan, kun korkataan maauimalakausi perheen kanssa.

Niin ja kirsikat tietenkin, odotan niitä lähes yhtä suurella innolla kuin nektariinejakin. Niitä en nyt ehtinyt edes kuvaamaan, kun vuoden ensimmäinen litra sujahti parempiin suihin.


Parsakausi jatkuu ja vaikka aikaisemmin olen kirjoittanut, etten mene ihan sekaisin parsasta, niin tähän on nyt tänä vuonna tullut muutos. Tekisi mieli syödä sitä joka päivä ja nimenomaan vihreää parsaa. Melkeinpä parasta parsa on mun mielestä uunissa paahdettuna (225 astetta, n. 10 minuuttia) ja mausteena vain loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Kun nyt saataisi tuo meidän uusi grilli kasattua, niin parsa pääsee pujahtamaan siihen varmaan jo heti ensimmäisellä käyttökerralla. Mitenköhän valkoinen parsa suhtautuu grillaamiseen? Onko kellään kokemusta siitä?


Retiisit, ihanan kirpsakat retiisit kuuluvat kesällä lautaselle. Saahan niitä talvellakin, mutta ovat silloin yleensä puisevia ja mietoja (ja älyttömän kalliita), joten yleensä jätän ne ostamatta. Nyt oman maan satoa odotellessa täytyy vielä tyytyä hollantilaisiin tuontiretiiseihin, jotka nekin ovat ihan hyviä, mutta kyllä se omasta kasvimaasta napattu punainen pallukka vaan on yksi kesän parhaista herkuista!

Jostain syystä nämä Snapseedillä muokatut kuvat näkyvät täällä blogissa epätarkkoina,  mutta jos kuvan klikkaa auki, tarkkuuskin paranee!

No raparperi tietenkin! Lapsuuden ehdottomia kesäherkkuja oli isoäidin tekemä raparperikiisseli, mutta jostain syystä kiisselit eivät mua näin aikuisiällä kiinnosta. Itse käytän raparperia piirakassa ja teen siitä myös välillä juomaa. Omat raparperini ovat tällä hetkellä vähän kiukkuisia mulle, koska en ole antanut niille vettä tarpeeksi. Molemmat "puskat" ovat vielä aika nuoria, eivätkä selvästi jaksa kasvaa näin kuivassa täyteen komeuteen. Olen niitä nyt kastellut parin päivän ajan, jospa ne tuosta innostuisivat kasvamaan vävhän isommiksi. Ensi viikolla meinaan kyllä tehdä ekan piiraan, vaikka varret vielä ovatkin aika hentoja. Lapsuudesta muistan muuten myös sen, että järsin raparperia ihan semmoisenaan, raakana. Olin ihan hillitön happo-hullu pienenä, söin mm. sitruunoita kuten appelsiineja - jaiks, nykyjään ei kyllä enää pystyisi!

Tämä seuraava kaunotar ei vielä ole meidän lautasille päässyt, koska en ole löytänyt sitä mistään kaupasta. Maku-lehti kirjoitti kevään uutuudesta, varsikukkakaalista ja kovasti odotan, että pääsen maistamaan sitä. Mähän sekosin pari vuotta sitten ihan totaalisesti Broccolinista, eikä rakkauteni siihen ole vieläkään hiipunut. Uskon, että sen valkoinen serkku tulee hurmaamaan mut ihan samalla tavalla. Oletko jo törmännyt varsikukkakaaliin?

Kuva täältä
Grilliruokaa ihan kohta! Sitä on tarkoitus tehdä paljon tänä kesänä. Kuten viimeksi kirjoitin, en ole siinä mestari (en lähellekään) ja koska mieskään ei hommaa harrasta, niin meillä yleensä syödään grillin herkkuja tosi vähän kesän aikana. Nyt on iskenyt inspiraatio, että haluan opetella sitä tänä kesänä ja ostettiin just uusi grillikin sitä varten. Edellinen oli... hmmm, biovaara ja ongelmajätettä. Syy, miksi en ole grillaamiseen kauheasti syttynyt on aika yksinkertainen. Mä tykkään tehdä ruokaa niin, että siivoan koko ajan samalla. Inhoan sitä, jos ruuan jälkeen pitää ruveta jynssäämään keittiötä ja käynkin pöytään vasta, kun kaikki sotkut on siivottu. Koska tätä on tosi ärsyttävää muiden odottaa, musta on kehkeytynyt varsinainen mestari siinä ruuanlaiton aikana siivoamisessa. Grillaamisessa sotkut jää yleensä siivoamatta ennen syömistä ja myönnän, että niin mulla yleensä jää sitten sen grilli likaiseksi... Ja sen putsaaminen seuraavana päivänä on ihan yliällöä, mistä johtuen mun grilli onkin aikaisemmin ollut aikamoinen sikolätti. Tähän pitää keksiä joku systeemi ja taktiikka tänä kesänä!

Kesän ihanin kukkija ❤

Mitä sun lautaselta löytyy tällä hetkellä? 

Pus kaikille, jotenkin ihan mahdottoman hyvä fiilis just nyt.
Toivottavasti sullakin  💗