perjantai 13. syyskuuta 2019

VOIHAN %#¤^*#% TIETOKONE!!

Kirjoitin ja julkaisin eilen illalla tekstin rahasta, ruokalaskusta ja siinä säästämisestä. Tänä aamuna tein sen, mitä ei näköjään ikinä pitäisi tehdä - halusin lisätä tekstiin pari lausetta yhteen kohtaan. Onnistuin sitten lahjakkaasti poistamaan koko tekstin, tuosta vaan humps, se hävisi jonnekin tietokoneen syövereihin tai mihin lie avaruuteen ne häviävät. Että semmoinen perjantaiaamu. Ja turha tässä tietenkään tietokonetta syytellä, ihan oma mokahan tämä on.

Tekstin pointti oli tiivistettynä se, että ruokaan menee rahaa ihan liikaa ja että kauppalaskua pitää saada pienennettyä. Mutta en kyllä varmasti ala kirjoittamaan koko juttua uusiksi. No, palaan kyllä teemaan lähiaikoina tavalla tai toisella, joten ei haudata aihetta ihan kokonaan.


Nyt kuitenkin toivottelen kaikille hyvää viikonloppua, 
tämän kummempaa perjantaipostausta ei ole tiedossa tällä kertaa :)

perjantai 6. syyskuuta 2019

VIIKON UUSI RUOKA JA MUNAKOISOHAASTE

Jeeeeee, perjantai! Nyt on kyllä semmoinen hulabaloo-viikko takana, että viikonloppu ei voisi tulla parempaan aikaan, yhtäkään päivää en olisi samaan tahtiin enää jaksanut. Perjantaihan ei varsinaisesti ole mikään ideaalipäivä julkaista mitään blogin puolella, mutta siitä viis - tämä on mulle se kaikista ihanteellisin hetki viikosta kirjoittaa. Näen, että te kyllä käytte lukemassa näitä perjantaipostauksia, mutta harva jaksaa viikonloppuna kommentoida mitään. Mutta hei, se on ihan ok, ei haittaa ❤ En mäkään jaksa viikonloppuisin tehdä muuta, kuin käydä lueskelemassa muiden blogeja. Itse asiassa poikkeuksellisesti tällä kertaa olin kirjoittanut tämän jo melkein valmiiksi alkuviikosta ja oli tarkoitus julkaista tämä jo eilen, mutta eräs ex-tempore keksitty Roomaan suuntautuva syyslomareissu vei eilen kaiken huomion, joten postaus tulee tuttuun tapaan tälläkin viikolla perjantaina. En meinaa pysyä pöksyissäni ton Rooman reissun takia, mutta siitä lisää myöhemmin!


Maailman kaunein rakennus mun mielestä!

Mutta asiaan. Mähän olen kova suunnittelemaan asioita ja usein toisarvoista on se, onnistuvatko nämä suunnitelmat koskaan. Suunnitteleminen vaan on niin kivaa ja meinaan sitä tehdä jatkossakin vaikka "tyhjiä lupauksia" tulee joskus annettua täällä bloginkin puolella. Tällä kertaa suunnittelun alla on ollut syksyn kokkailut. Sen lisäksi, että meinaan panostaa uunissa valmistettaviin yhden pellin ruokiin entistä enemmän, olen asettanut itselleni kaksi tavoitetta tai kehittämisen kohdetta - miten asian nyt haluaakaan muotoilla.

Yksi uusi ruoka joka viikko

Tämä on varmasti aika haasteellinen juttu joskus marraskuun pimeyden ja räntäsateiden aikaan, mutta jos edes pari kertaa kuussa onnistun tässä, olen ihan tyytyväinen. Arkiruokailu pyörii yleensä niiden tuttujen ja turvallisten - ja tuttuuden takia yleensä myös melko tylsien - ruokien ympärillä ja ajattelin, että voisi olla kiva koittaa tehdä säännöllisesti jotain uutta. Tähän olen itse asiassa lisännyt itselleni myös Jamie Oliver -haasteen; mulla on kaikki hänen keittokirjat ja varsinkin viime vuosien teokset ovat olleet kyllä ihan mahtavan inspiroivaa luettavaa. Mulla on usein tapana lukea keittokirjoja aamupalapöydässä (kun meille ei enää tule paperihesaria, on aamun uutisvirta muutaman klikkauksen jälkeen katsottu) ja Oliverin kirjat ovat niitä, jotka nostattavat intoani aina eniten. Jostain syystä ohjeiden toteuttaminen usein jää vain suunnitelmien tasolle (tai sitten teen niistä omia räpellyssovellutuksiani), mutta nyt olen päättänyt, että tähän tulee muutos.

Ensimmäinen viikon uusi ruoka ei tosin ole peräisin Jamien keittiöstä, vaan Meillä kotona -sivuilta. Törmäsin siellä olevaan kaalipyöryköiden ohjeeseen jo muutama viikko sitten ja olen siitä lähtien himoinnut näitä kaalilaatikon, lihapullien ja kaalikääryleiden symbioosia. Resepti ja arvio postauksen lopussa!

Munakoiso ja minä

En ole koskaan ollut mikään munakoison ystävä. Uskon tämän johtuvan pääasiallisesti siitä, että olen tosi harvoin syönyt hyvin valmistettua munakoisoa.  Karkkipäivä -blogissa huonosti tehtyä munakoisoa luonnehdittiin osuvalla tavalla seuraavasti: "mauton, sitkeä ja aavistuksen kitkerä" ja tämä kokemus mullakin useimmiten on ollut. Johtuen huonoista kokemuksista, tilaan sitä ravintolassa todella harvoin ja vielä harvemmin olen uskaltautunut itse sitä kokkaamaan. Miksi siis edes yrittää, jos kokemukset ovat lähes aina olleet huonoja? Olen toisaalta kuullut niin paljon kehuja hyvin valmistetun munakoison ihanuudesta ja koska en ole lähiaikoina lähdössä Kreikkaan (missä sitä saisi kuulemma joka paikasta), päätin ihastua tähän kasvikseen ihan omassa keittiössäni. Tästä on tullut pienoinen pakkomielle, mitään pakkoahan tähän hommaan ei ole ja maailma on täynnä muitakin ihania kasviksia, mutta päätinpähän nyt antaa munakoisolle mahdollisuuden ryhtyä mun kaveriksi. Joku munakoisossa kiehtoo. Saa nähdä, miten meidän käy! Melanzane alla parmigiana on ensimmäinen munakoisoruoka, johon meinaan käydä käsiksi, mahdollisesti jo tänä viikonloppuna.

Kuva täältä
Mutta se ensimmäinen viikon uusi ruoka. Kyseessä on siis Meillä kotona -sivustolta löydetty kaalipyöryköiden ohje. Mä tykkään kaalista tosi paljon, sitä tulee harrastettua ihan turhan harvoin. Syynä ehkä se, että sen suikalointi tai käsittely yleensäkään on aika työlästä. Kaalikääryleet on ihan tuhottoman paljon hommaa vaativa ruoka ja niissä on usein kaalia mun makuun vähän liian paljon, usein se turhan paksu lehden kohta aiheuttaa jopa pientä ällötystä (jotain peruja varmaan lapsuudesta, jolloin isoisoäidin luona piti aina kiltisti syödä kaalikeitto, jossa oli semmoisia ällöklönttejä sitä kaalia...). Kaalilaatikkoa varten taas kaalin silppuaminen ja paistaminen tuntuu aina jotenkin kauhean työläältä hommalta. No, sama työläys näissä oli (reseptin "helpot" -sanaa ei siis kannata uskoa), ei näitä arki-iltana rupeaisi tekemään. Viikonloppuruokana nämä kuitenkin olivat ihan parhautta, koska - vaikka hetken aikaa muuta kuvittelinkin - näissä yhdistyy kaalilaatikon ihanan suloinen maku ja lihapullien rapea paistopinta. Varsinkin, jos näitä pitää uunissa vähän liian pitkään ja ne melkein vähän palavat pinnalta... Suosittelen, että teet samalla vaivalla kaksinkertaisen annoksen ja pakastat loput. Älä hämmenny taikinan löysyyttä, vaan kouraise sitä kunnon kourallinen ja lätkäise uunivuokaan isoksi palleroksi. (Kannattaa seisottaa taikinaa puolisen tuntia jääkaapissa - mitä mä siis en tehnyt - jotta se vähän ehtii "jähmettyä".) Muotoile pallero kasaan lusikalla tai jätä vähän levähtäneeksi pihviksi, maku on joka tapauksessa sama.


Ainoa muutos, minkä tein alkuperäiseen ohjeeseen oli se, että lisäsin kaikkien mausteiden määrää melkein kaksinkertaiseksi. En kuitenkaan uskalla kirjoittaa näitä omia määriäni reseptiin, koska en ihan tarkkaan osaa arvioida mausteiden tarkkaa lopullista määrää. Oma tapani kokata on aika näppituntumalla -touhua ja mausteiden määrä on aina alkuperäistä ohjetta suurempi. Jos haluat käyttää täsmälleen alkuperäisiä määriä, katso alkuperäinen ohje täältä.

Kaalipyörykät

500 g valkokaalia
1 kpl sipuli
oliiviöljyä 
400 g nauta-sikajauhelihaa 
150 g ranskankermaa 
1/2 dl puuroriisiä (raakana, ei tarvitse keittää) 
3 kpl kananmunaa 
suolaa 
mustapippuria 
2-4 tl meiramia 
1/2 dl siirappia (+ lisää valeluun)
1/2 dl korppujauhoja 
4 dl lihalientä 

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja silppua sipuli. Paista hetki paistinpannulla öljyssä, kunnes kaali on hieman pehmennyt ja saanut väriä. Mausta kevyesti suolalla, pippurilla ja meiramilla.

Kaada kaali ja sipuli kulhoon ja anna jäähtyä hieman. Lisää joukkoon jauheliha, ranskankerma, puuroriisi, kananmunat ja sekoita. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, meiramilla ja siirapilla. Lisää lopuksi korppujauhot ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan seistä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan (tämä on tärkeää, muuten takina jää tosi löysäksi ja on hankala muotoilla).
Muotoile massasta 12 pyörykkää öljyllä voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Pursota pyöryköiden päälle vähän siirappia, kaada pyöryköiden päälle lihaliemi ja jatka paistamista vielä tunnin ajan. Valele tarvittaessa vuuan pohjalle kertyvällä nesteellä.

Tarjoa perunamuussin ja puolukoiden kanssa.

Periaatteessa nämä voisi syödä ihan tällaisenaan, mutta perunamuussi nyt vaan on niin ihanaa lohturuokaa, että aina kun sille tulee sopiva paikka, teen sitä. Lounaseväänä nämä kuitenkin menevät mulla jatkoon ihan semmoisenaan.


Tänään kuitenkin syödään tulevan Rooman-matkan innostamana pastaa! Meidän lähimetsän luotettavat kanttarellipaikat ovat ihan tyhjiä, joten teen kastikkeen virolaisista kanttarelleista. Sipulia, sieniä, suolaa, pippuria ja kermaa. Tunnin haudutus ja sen jälkeen kastike tagliatellen sekaan, päälle raastettua parmesania. Tästä ei syysruoka parane, ei sitten millään!

Ihanaa viikonloppua kaikille! 
Laitoin abeille viime viikonlopun alla muistutusviestin, 
että kaikkien olisi syytä pitää edes yksi päivä taukoa ylppäreihin lukemisesta ja tehdä sitä, mikä saa sydämen hyrisemään ja sykkimään itselle sopivaan tahtiin. 
Samaa toivotan teille kaikille!!

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

EN OLE KOSKAAN...

Blogeissa kiertää tällä hetkellä kiva "En ole koskaan..." -haaste, jonka bongasin ihan ekaksi Marjukan blogista. Tämä oli mahdoton kirjoittaa kerralla, joten olen näitä kirjannut ylös pikkuhiljaa sitä mukaa, kun asioita on tullut mieleeni.

EN OLE KOSKAAN...

...postannut blogiin asukuvia, enkä tee sitä tälläkään kertaa. Meinasin ihan tämän postauksen kunniaksi tehdä poikkeuksen tähän sääntöön, mutta kuvat olivat just sitä, mitä niiden voi olettaa olla, kun kameran eteen asettuu henkilö, joka ei osaa olla luontevasti kuvissa. Varsinkaan, kun piti oikein poseerata - heh, säästän kuitenkin kuvat, niin koomisia ne olivat! Viihdytän teitä niillä ehkä joku päivä, kun en muutakaan postauksen aihetta keksi.

...matkustanut missään muualla kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Varsinkaan Aasian suunta ei kiinnosta yhtään, paitsi Japani ja Kiina, molempiin haluaisin kerran päästä. En kyllä ole varma, jaksaisinko sitä pitkää lentomatkaa, joten saattaa jäädä haaveeksi.



...joutunut rikoksen uhriksi. Onneksi!

...pöllinyt mitään kaupasta tahallani. Vaikka teininä ainakin meidän porukoissa se oli jonkinlainen "makeuden" osoitus, en koskaan uskaltanut (ja mun mielestä se oli tosi tyhmää). Sen sijaan aikuisena olen kolme kertaa ihan vahingossa syyllistynyt myymälävarkauteen: joskus 90-luvulla vein vahingossa Akateemisesta Kirjakaupasta kalenterin (laitoin sen laukkuun odottamaan kassalle pääsyä, kun kädet olivat niin täynnä kaikkea muuta), kerran huulipunan jostain marketista (laitoin taskuun odottamaan kassajonoa, kun se tippui korista) ja kerran lapsen ollessa vauva "pöllittiin" vaippapaketti yhdessä miehen kanssa laittamalla se lapsen vaunujen alaosaan, kun ei mahtunut ostoskoriin. Toi vaippapaketti puhuttaa miestä edelleen, hän kantaa siitä ihan kauhean huonoa omaatuntoa! Asuttiin silloin Helsingissä ja tehtiin jostain syystä ostokset Itäkeskuksessa ihan toisella puolella kaupunkia, kuin missä asuttiin. En suostunut lähtemään palauttamaan vaippoja, vaikka mies miten yritti suostutella. Katson, että nämä rikokset ovat jo vanhentuneita, joten uskallan ne tunnustaa täällä...

...käynyt festareilla. Kerran olen ollut Pori Jazzeilla ja kerran Down By The Laiturissa, mutta semmoisilla kunnon festareilla en koskaan. Ajatus kauheasta ihmispaljoudesta, kovaan soivasta musiikista, teltassa nukkumisesta ja kaikesta siitä härdellistä, minkä festareihin miellän kuuluvaksi, ei ole koskaan houkutellut.


...onnistunut yhdessäkään käsityössä. Olen ihan onnettoman surkea kaikessa askartelemisessa, neulomisessa ja ompelemisessa ja vaikka olen miten monta kertaa yrittänyt, kaikki tekeleeni ovat aina olleet ihan surkeita. Sama pätee puutarhanhoitoon!

...ottanut tatuointia. Enkä kyllä otakaan. En yhtään haluaisi kritisoida muita ihmisiä, mutta veikkaan, että muutaman kymmenen vuoden kuluttua ihan valtavan moni katuu tatuointejaan. Tai en tiedä, voi olla, että olen ihan kalkkis ja tämä vaan on uusi normaali. Olen itse kuitenkin sen verran kyllästyvää sorttia, että en osaa keksiä tatuoinnin aihetta, johon ei liittyisi kyllästymisvaara.

...kaatanut puuta. En nyt usko, että ihan kauhean moni muukaan (nainen) on, mutta tulipahan mieleen, kun meillä tämä on miehen intohimo ja lähes harrastus.

... mennyt köysirataa läpi. Korkeanpaikan kammoni on sen verran pahanlaatuinen, että vaikka miten haluaisin, en vaan uskalla mennä näille radoille. Seison aina turvallisesti maan pinnalla, kun lapsi ja mies vetävät näitä läpi. Samasta syystä en ole koskaan hypännyt benji-hyppyä tai edes haaveillutkaan laskuvarjohypystä.

...värjännyt hiuksiani. Vaikka mulla on melkoisen maantienvärinen tukka (nykyjään jo reippaasti harmaatakin), en ole koskaan "uskaltanut" ottaa mitään väriä. Tai ehkä kyse on ollut siitä, että en ole kaivannut mitään kauhean radikaalia muutosta koskaan. Kiharoita kyllä otettiin senkin edestä 80- ja 90-luvulla, voi jessus niitä permanentteja!

...myöskään antanut nyppiä kulmakarvojani. Tarvetta varmaan olisi, mutta kun ekan kerran parikymppisenä kokeilin niiden nyhtämistä pinseteillä, totesin, että ei kiitos, nämä brezhnevit ovat oikein hyvät tällaisenaan!

...hävittänyt avaimiani, puhelintani tai lompakkoani (tai mitään muutakaan tärkeää). Olen tosi tarkka kaiken tällaisen suhteen. Joku saattaisi kutsua minua jopa neuroottiseksi tämän suhteen...

...ajanut mopolla tai moottoripyörällä. Kyydissä olen ollut pari kertaa ja mahdollisuus moottoripyörällä ajamisen opetteluun olisi ihan kotioloissa, mutta ajatus suuresta nopeudesta ilman ympärillä olevaa suojaavaa metallikuorta hirvittää liikaa.

...sukeltanut. Rakastan uimista ja vedessä olemista ja sukeltaminen harrastuksena kiehtoisi kovasti, mutta nuoruudessa tapahtunut vedessä panikointi (teinikaveripojat odottivat laiturin vieressä, kun sukelsin pää edellä veteen ja pidättelivät mua aika pitkään veden alla jaloista kiinni pitäen, koska se oli "hauskaa") on jättänyt aika pahan kammon sukeltamista ja pitkään veden alla olemista kohtaan. 



...osannut laulaa. En vaikka miten olen itse joskus karaokessa yön viimeisinä tunteina kuvitellut osaavani. 

...käyttänyt kultaisia koruja. Pääsin joskus 90-luvulla silloisen työnantajan kustantamana (joululahja toimiston naisille) värianalyysiin, missä kuulin olevani syksy (minkä tiesin kertomattakin) ja että "voin" käyttää vain kultaisia koruja. Kun kerroin "analyytikolle", että olen käyttänyt aina vain ja ainoastaan hopeaa, hän järkyttyi niin paljon, että naurettiin sitä toimiston naisten kanssa pitkään. Ihan kuin olisin kertonut syöväni päivittäin raakaa rottaa tai jotain, niin suuret mittasuhteet tämä jalometallisynti sai aikaiseksi. En edelleenkään käytä muuta kuin hopeaa (ja niitä paria pientä timanttia, jotka sormessani kimaltelevat 50-vuotislahjaksi saamassani sormuksessa).

...käyttänyt itseruskettavaa voidetta. Vaikka olenkin lukenut näiden olevan nykyjään tosi laadukkaita, en ole uskaltanut niiden kanssa löträtä. Pelko laikukkaan porkkanan väriseksi muuttumisesta on liian suuri. Toisaalta harmi, koska pieni päivetys iholla läpi vuoden olisi kiva. Ehkä voisin uskaltautua kokeilemaan vaikka sääriin, mies ei varmaan pyörtyisi, vaikka ne oranssiksi muuttuisivatkin. Mutta entäs porukat uimahallilla, miten ne selviytyisivät tästä järkyttävästä näystä? 

...harrastanut sisustamista. Kaikissa omissa kodeissani olen kyllä tykännyt muuton yhteydessä miettiä asunnon sisustusta ja usein hankkinutkin jotain uutta, mutta muuttopäivänä paikoilleen asetellut huonekalut ovat yleensä saaneet olla niillä sijoillaan seuraavaan muuttoon asti. Jotain yksittäisiä uusia sohvatyynyjä olen silloin tällöin hankkinut, mutta sen suuremmat sisutussuunnitelmat ovat aina jääneet vain suunnitelmien tasolle. En varsinaisesti laske sisustamiseksi "pakon edessä" tehtyjä muutoksia eli esim. aikoinaan vauvan sängyn saapumisesta seurannutta huonekalujen uudelleen sijoittelua tai säännöllisesti hankitun uuden kirjahyllyn ujuttamista johonkin vapaana olevaan rakoon. Mulla muuten noita omia koteja on lapsuudenkodista muuttamisen jälkeen ollut peräti viisitoista (plusmiinus pari, en ole ihan varma kaikista). Eli vaikka en ole harrastanut sisustamista, olen kyllä harrastanut uusia koteja paljonkin! Tästä nykyisestä en ole lähdössä mihinkään muualle, kuin korkeintaan johonkin eläkekämppään miehen kanssa ja mahdollisesti johonkin hoivakotiin sitten joskus.

...käynyt Kanarian saarilla! Hyvin harvakseltaan olen muutenkaan harrastanut rantalomia, niiden aika on tullut vasta lapsen myötä, eikä niitäkään montaa ole ollut. Kaupunkiloma on aina kiinnostanut enemmän, mutta nykyjään kyllä uima-altaalla pötköttely melkein kiinnostelee enemmän. Pidän vaan aurinkolomien hintoja ihan järkyttävän ylihinnoiteltuina siihen nähden, että kohteessa ei välttämättä ole tarjolla mitään "muuta" kuin se ranta ja uima-altaat ja olen tosi nuuka lähtemään millekään neljän tonnin reissulle! Kanaria on nyt vakaassa harkinnassa seuraavaksi kohteeksi, toisaalta myös Malta kiehtoo...


...joutunut elvyttämään ihmistä tai antamaan edes ensiapua missään kovin vakavassa tilanteessa. Viime kesänä oli ihan todellinen ensiapu lähellä, kun eräällä henkilöllä meni vettä väärään kurkkuun ja nenään niin pahasti, ettei saanut henkeä ja alkoi jo henkeä haukkoessaan muuttua oudon väriseksi. Ehdin jo hakata häntä selkään ja tarttua takaapäin Heimlichin otteella, mutta siinä vaiheessa henki onneksi alkoi kulkea.

...saanut potkuja tai ollut edes yt-neuvottelujen uhan alla. Tästä täytyy oikeasti olla todella tyytyväinen nykypäivänä! Ennen opintoja ja niiden aikana kaikki työsuhteet olivat määräaikaisia, tutkijan hommista sanouduin itse irti (onneksi) ja onnekseni olen edelleen töissä siinä ensimmäisessä koulussa, missä aloitin opettajana. Virkasuhde takaa melkoisen turvallisuudentunteen, vaikka kyllähän siinäkin voi uhan alle joutua, jos kunta alkaa säästämään ihan tosissaan.

...tehnyt munakoisosta onnistunutta ruokaa. Tämä tuli nyt mieleen, koska munakoiso pyörii tällä hetkellä jostain syystä mielessä koko ajan ja olen päättänyt hankkiutua sen kaveriksi tämän syksyn aikana (tästä aiheesta tulossa jopa oma postauksensa). 


Vitsit, näiden miettimistä ei millään osaa lopettaa, kun kerran vauhtiin pääsi! 
Nyt pistän kuitenkin tälle postaukselle stopin ja haastan alkavan viikon kunniaksi kaikki miettimään omat "en koskaan" -juttunsa. 

p.s. kaikki kuvat netistä, osoitteet unohdin merkata muistiin...

perjantai 30. elokuuta 2019

PIZZA BIANCA CON BARBABIETOLA ROSSA

Eikö olekin ihan mahtava sana: barbabietola rossa ❤ Italia on ihana kieli! Kyseessä on siis valkoinen pizza punajuurella. En ole aiemmin lämmennyt tuolle valkoiselle pizzalle, jotenkin pelkkä ajatuskin on kauhean valju. Olen kyllä kerran syönyt Italiassa ihan taivaallisen hyvää perunapizzaa jostain katukioskista, mutta en tiedä täyttikö se pizza blancon kriteerit, koska siinä ei ollut mitään valkoista kastiketta. Pelkkää taikinaa, jonka päällä ohuen ohuita siivuja perunaa, päälle ripoteltuna sormisuolaa ja rosmariinin lehtiä. Ai että se oli hyvää! Pizza bianco tulee säännöllisesti vastaan keittokirjoissa ja lehdissä, mutta vasta nyt innostuin sitä kokeilemaan viimeisimmän Pirkka-lehden ohjeen inspiroimana. Juurespizzan ohje ja kuva herauttivat veden kielelle ja päätin testata ohjeen.


No okei, muutin ohjetta taas kerran, koska tuo crème fraîche pohjassa on just se tekijä, joka mulle tekee sen valjun fiiliksen. Enkä usko, että alkuperäisohjeissa sitä edes onkaan, veikkaan saapasmaassa käytettävän sen tilalla ricottaa (tai mascarponea?). Mä päädyin levitettävään vuohenjuustoon (koska punajuuri) ja se oli kyllä ihan nappivalinta. Aurajuusto sen lisänä oli ehkä vähän tårta på tårta, mutta tällä kertaa näin. Teen tätä taatusti jatkossakin, vaikka ei tämä edelleenkään mun mielestä ole pizzaa! Enemmänkin ohuen ohut piiras, mutta nyt menee ehkä vähän pilkunviilaamiseksi. Ja kun toisella pellillä kypsyi kuitenkin myös ihan oikeaa pizzaa, niin ei tässä pizzaperjantai sentään ihan pilalle mennyt kuitenkaan 😊 Ja tämä oli ihan sai-raan hy-vää!!!! Suosittelen kokeilemaan!




Vaikka teen aika usein pizzaa, en todellakaan ole mikään hifistelijä taikinan suhteen. En koskaan muista ostaa mitään erikoisjauhoja ja muutenkin, olen todennut Rainbown luomuvehnäjauhojen ajavan ihan saman asian. En myöskään harrasta yön yli kohoavia taikinoita, vaan vedän aina ihan normiohjeella ja aika lailla näppituntumalla jauhojen määrän suhteen. Taikinan kuin taikinan saa kohoamaan (mikä on se tärkeä juttu!) ihan kivasti, kun muistaa käyttää tosi lämmintä vettä (ei se hiiva siitä kuole!), lisätä taikinaan teelusikallisen sokeria hiivaa herättelemään ja mikä tärkeintä, laittaa taikinan kohoamaan uuniin (vedoton paikka), jonka ensin on lämmittänyt 50 asteeseen ja sitten sammuttanut uunin, kun kulhon laittaa uuniin. Nousee joka kerta, trust me! Ja käytän joka kerta tuorehiivaa, minä ja kuivahiiva ei olla ystävystytty, vaikka miten olen vuosien varrella yrittänyt. Tässä ohjeessa ei siis ole pizzataikinan reseptiä, siitä kohdasta sun täytyy selviytyä itse!

PIZZA BIANCA CON BARBABIETOLA ROSSA

pellillinen pizzataikinaa ohueksi kaulittuna

2 raakaa punajuurta
1 prk levittyää vuohenjuustoa
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
1/2 paketti Aura-juustoa (tai jotain muuta sinihomejuustoa)
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta timjamia muutama oksa
Balsamico-siirappia (mulla oli viikunasellaista, ihan superhyvää!)

Kuori punajuuret ja viipaloi ne mahdollisimman ohueksi mandoliinilla. 
Jos et omista kyseistä laitetta, voit kokeilla juustohöylää tai terävää veistä. 
Muista kaikissa tapauksissa varoa sormiasi!

Levitä vuohenjuusto pizzapohjalle. Jos et pidä vuohenjuustosta, voit käyttää crème fraîchea. Lorota päälle muutama juova juoksevaa hunajaa, silleen sikin sokin. Ripota päälle hyppysellinen sormisuolaa ja rouhi reilusti mustapippuria.

Lado punajuurenviipaleet pizzan päälle ja lorota päälle oliiviöljyä, silleen sikin sokin sitäkin. Murustele pinnalle oman maun mukainen määrä Aurajuustoa ja paista pizzaa 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Lorota päälle balsamico-siirappia (edelleen se silleen sikin sokin -tekniikka, hiffasit varmaan jo) ja viimeistele tuoreen timjamin lehdillä.

(Vinkki: jos haet timjamin omasta puutarhasta, kannattaa katsoa, 
että siinä ei ole kauheasti pikkuötököitä. 
Jouduin hetken aikaa jahtaamaan pizzan päältä paria vikkelästi köpöttelevää vihreää ölliäistä... )


Täällä odotellaan jo kovasti syksyä! Ei sentään niitä pimeitä, räntää vihmovia päiviä, mutta tämä trooppinen hönkäys saisi kyllä jo loppua vähitellen. Ikävä kyllä ensimmäinen syksyyn liittyvä negatiivinen juttu ehti jo rantautua meille eli lapsi sairastui flunssaan. Ensimmäistä kertaa koskaan hän jäi kotiin sairastamaan yksin, koska arvioin, että kyse ei ollut niin pahasta kuolemantaudista, etteikö olisi pärjännyt. Tuntui se silti äidistä tosi kurjalta ja koko ajan oli pieni huoli, että mitenköhän se siellä pärjää... 12-vuotiaan yksin jättäminen on mulle kyllä siinä rajalla ja jos jotain pahempaa tulee tämän vuoden aikana, meinaan kyllä jäädä sitten vaikka palkattomalle vapaalle häntä hoitamaan. Onneksi tällä kertaa meni kaikki hyvin, flunssa tosin jatkuu edelleen tosi sitkeänä. Ääh, toivon ihan tuhannen paljon, etten nyt itse sairastuisi!

Mites teillä, joko syksyn flunssakierre on alkanut?
Mahtavaa viikonloppua kuitenkin kaikille ❤

lauantai 24. elokuuta 2019

HEI HEI HELLA!

Mulla on ollut viime vuosien missiona kehittää arkiruuasta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Siinä missä aikoinaan odotin aina viikonloppua ja siihen liittyviä monimutkaisia ja pitkiä ruuanlaittosessioita, saan nykyjään suurimman mielihyvän siitä, että teen arkena nopeaa ja helppoa, mutta silti hyvää, ruokaa. Ja aika usein päädyn samaan viikonloppuisinkin, vaikka edelleenkin tykkään pyhittää perjantai-illan jollekin vähän enemmän aikaa vievälle puuhailulle. Vaikkakin meidän perjantait noudattaa hyvin usein "mättö-linjaa" (tortilloja, pizzaa, burgereita tai jotain vastaavaa), niin tykkään tehdä kaiken itse ja tällä tavoin pyyhkiä viikon mahdolliset stressinaiheet ja väsyt pois.



Mutta se arkiruoka. Tämä kesä, joka oli aika ankea monestakin syystä, oli ihan superankea myös ruuanlaiton suhteen. Käytiin lapsen kanssa ulkona syömässä myöhäinen lounas/aikainen iltaruoka niin monena päivänä, etten edes uskalla laskea kuinka paljon rahaa siihen touhuun upposi. Jopa miehen sain suostumaan tähän hänen lomansa aikana, taisi selvästi nähdä, että rouva ei ollut kovinkaan kokkaavalla tuulella useimpina päivinä. Ne kerrat kun kokkasin, tein sen jollain mahdollisimman helpolla tavalla eli yleensä uunissa ja samalla kesän kuluessa mielessä alkoi kirkastua ajatus hellan hylkäämisestä lähes kokonaan!

Mullahan on aivan superihana kaasuhella, jolla ruuan tekeminen on paljon helpompaa, kuin sähköhellalla (induktio on kuulemma yhtä nopea, en ole kokeillut, joten en ota kantaa). Siltikin jos miettii, milloin ruuan laittaminen on työlästä, niin mulla se ainakin lähes aina liittyy paistamiseen tai keittämiseen. Paistaminen edellyttää hellan ääressä seisomista, on sotkuista ja käryttää. Keittäessä pitää olla aktiivisesti vahtimassa, ettei kiehu yli ja milloin se nyt onkaan valmista. Lisäksi erilaisia astioita tarvitaan useita eli tiskaamista tulee vaikka kuinka. Sen sijaan uunissa kaikki valmistuu aika lailla itsekseen ja vain ihan superhuolimattomuus saa aikaan ruuan palamisen uunissa (okei, done that many times, mutta ei nyt lasketa ihan kaikkea). Teenkin nykyjään lähes kaiken uunissa. Tai sanotaan näin, että teen nykyjään useimmiten vain sellaista ruokaa, minkä voi tehdä uunissa.

Kaikista parasta tässä on se, että lähes kaikki maistuu jopa paremmalta, kuin hellalla valmistettuna. Ja tämä pätee varsinkin kasviksiin, joita ei koskaan voi olla lautasella liian vähän. Kaikki maistuu paremmalta paahdettuna! Porkkanat, bataatti, juuriselleri, perunat, palsternakka, punajuuri, kukkakaali - ihan kaikki. Jopa munakoiso, jonka kanssa en ole erityisen hyvissä väleissä, on ihan ok uunissa paahtamisen jälkeen. Kanaa, kalaa, lihapullia tai broileripullia en ole paistanut pannulla enää vuosiin, vaan tuikkaan ne aina uuniin. Tietenkin semmoinen rapsakka karsinogeeniltä maistuva paistopinta on aivan ihana, mutta uunin helppouden vuoksi jätän näiden paistopintojen nauttimisen ravintola-annosten varaan. Kasvispihvit niin ikään kypsyvät aina uunissa ja nykyjään paahdan myös sosekeiton kasvikset ennen keiton soseuttamista. Maistuu tosi paljon paremmalta kuin keittämällä kypsennetyt!

Uunissa valmistaminen on jopa hienoinen ruokatrendi tällä hetkellä, mutta en myönnä tällä olevan vaikutusta tähän mun omaan innostukseen. Sattumaa vaan. Ostin kyllä kaksi tosi kivaa aiheeseen liittyvää uutta keittokirjaa, Peltiruokaa ja Vuokaruoka, joista varsinkin jälkimmäinen on mahtavan innostava teos. En ole siitä vielä tehnyt suoraan mitään reseptiä. vaan tapani mukaan vain lueskellut kirjaa ja saanut siitä inspiraatiota omiin kokkailuihin. Olen merkinnyt pienellä postit-lapulla siitä vaikka kuinka monta reseptiä ja meinaan niitä nyt alkaa testailemaan tässä syksyn kuluessa.

Hyvä esimerkki uunissa helposti valmistuvasta superhyvästä ruuasta on eilen tekemäni vuokaruoka. En oikein edes osaa kirjoittaa hommaa auki reseptiksi, koska kyse on oikeastaan vaan vuokaan latomisesta, maustamisesta ja odottamisesta. Otin kuvasarjan (ei mitään hienoja, stailattuja ruokakuvia tällä kertaa), mistä näkyy miten homma eteni.

Pirskottelin uunivuoan pohjalle vähän öljyä. Ladoin broilerinfileet vuokaan ja maustoin melko reippaasti suolalla, pippurilla, currylla, kurkumalla ja paprikalla. Jääkaapista löytyi puolikas purkillinen silputtua aurinkokuivattua tomaattia öljyssä, kippasin ne joukkoon ja napsin puutarhasta reilusti tuoretta timjamia kaiken päälle.


Seuraavaksi kokonaisia porkkanoita, lohkottuja sipuleita ja kokonaisia valkosipulin kynsiä. Lorotin kaiken päälle reilusti oliiviöljyä ja kaadoin vuoan pohjalle muutaman desin vettä.


Tämän jälkeen vuoka uuniin 175 asteeseen. Sen verran pitää nähdä vaivaa, että muistaa välillä käydä valelemassa aineksia nesteellä, joka vuoan pohjalle muodostuu. Tällä kertaa nestettä myös haihtui aika nopsaan tahtiin, joten lisäilin sekaan kiehuvaa vettä aina muutaman desin kerrallaan valelun yhteydessä. Noin tunnin kuluttua laitoin kaiken keskelle kokonaisen kukkakaalin, jonka päälle ripottelin vähän suolaa ja pippuria ja valelin sitä n. 20 minuutin välein vuoan pohjalle kertyneellä ihanalla liemellä.


Ruoka olisi ollut valmista parin tunnin kuluttua, mutta mulla oli vielä muut hommat kesken, joten laskin lämpötilaa vähän ja annoin olla uunissa vielä noin puoli tuntia. Ei haitannut yhtään. Aikuisille kana maistui pelkkien porkkanoiden ja kukkakaalin kanssa, lapsi söi lisäksi edelliseltä päivältä yli jäänyttä riisiä ja kehui varsinkin kastiketta. Se teki kuulemma riisistä "jumalaista" ❤


Ja koska olen päättänyt kunnostautua ruokahävikin suhteen, hyödynsin ekaa kertaa myös kukkakaalin lehdet. Tulipahan muuten tosi hyvä salaatti! Silppusin lehdet, sekoitin joukkoon kurkkua (josta siemenet poistettu) ja yhden varren selleriä, lorautin päälle oliiviöljyä ja puristuksellisen verran sitruunaa, sekä vähän suolaa ja pippuria. Namsk! Älä enää ikinä heitä kukkakaalin lehtiä pois!


Olen koittanut miettiä, mitä ruokia ei voisi tehdä uunissa. No okei, makaronin keittäminen uunissa ei kuulosta kauhean järkevältä, eikä tänään syömäämme nakkikastiketta olisi pystynyt siellä valmistamaan. Mutta kaikki semmoinen "perusmättö", joka ei muutenkaan kaipaa kummempia reseptejä, valmistuu uunissa ihan itsestään. Seuraavaksi meinaan testata jauhelihan "paistamista" uunissa. Kuulostaa ehkä vähän erikoiselta, mutta eräs kokenut laitoskeittäjä kertoi mulle kerran, että hän kypsentää jauhelihan (puhutaan siis kiloista kerralla) aina uunissa. Harmittaa, että jäi kysymättä tarkemmat vinkit, mutta ei se nyt mitään ydinfysiikka voi olla!


Mitä muuta uunissa voisi tehdä? 
Onko sulla jotain vinkkejä tai erikoisia juttuja, joita teet uunissa? 
Olisi ihan mahtavaa saada lisää ideoita!

perjantai 23. elokuuta 2019

HEI HOI HAUKI!

Otsikon hauki ei liity millään tavalla mihinkään. Ei muuhun kuin siihen, että mulla on soinut kyseinen kappale sitkeänä korvamatona päässä koko viikon. Olen aika herkkä korvamadoille ja kärsin niistä niin paljon, että kuuntelen musiikkia aika vähän. Tämän viikon hauki on kuitenkin tehnyt enkat ihan kaikilla mittareilla mitattuna: se on soinut päässä koko ajan! Herään yöllä pissalle ja ensimmäinen ajatus on heihoihauki. Aamulla herätyskellon soidessa heihoihaukittelen jopa ennen kuin ehdin kirota kellon soimisen. Muistutan lasta kotoa lähtiessä, että onhan puhelin heihoihauki repussa. Tunneilla on ollut vaikea keskittyä, koska hauki on ujuttautunut joka väliin. Fotosynteesin pimeäreaktiot tapahtuvat valoreaktioissa muodostuneiden heihoihauki ATP-molekyylien sisältämän energian avulla. Ilmastonmuutos johtuu heihoihauki ihmisen voimistamasta kasvihuoneilmiöstä. Kauppaan en ole edes uskaltanut mennä, koska olisin varmasti pyytänyt leikkeletiskillä palvikinkun sijaan haukea.

Hauki ujuttautui korvaan viime viikonloppuna, jolloin järjestimme megasuperhyperjuhlat n. 80 ihmiselle. Kaikki meille rakkaita ja tärkeitä kaikilta elämän alueilta. Olen ollut koko viikon ihan valtavan väsynyt, mutta myös hykertyneen onnellinen siitä, kuinka hyvin kaikki meni ja kuinka ihanaa oli nähdä ihmisiä, joista osan kanssa on ollut jopa 20 vuoden tauko. Jossain vaiheessa iltaa jorasimme tanssilattialla Ultra Brata ja siitä lähtien hauki on kulkenut kanssani. Heihoihauki!

Ainoa hauska juttu tässä haukihelvetissä on se, että olin jo parin viikon ajan miettinyt seuraavaa postausta, jonka otsikko olisi Hei hei hella! Heihoihauki, heiheihella! Miten sattuikaan? Olen koko kesän tehnyt suurimman osan ruuasta uunissa ja vaikka kyse ei olekaan mistään pyörän keksimisestä uudestaan (ja olen sitä harrastanut paljon aikaisemminkin), olen jotenkin ihan hurjan innoissani asiasta. Mikään - ei siis mikään - ei helpota arkiruuanlaittoa niin paljon kuin uuni! Olin ajatellut postata aiheesta tänään, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa tuottaa mitään älyllistä tekstiä juuri nyt. Tälläkin hetkellä mulla on uunissa ihan mahtava kana-mättövuoka tuloillaan. Lupaan kertoa sen reseptin ensi kerralla ja kirjoittaa silloin enemmän aiheesta. Juuri nyt kykenen kuitenkin vain siihen, että (laulan päässäni heihoihaukea) käyn kommentoimassa muutaman blogin puolella ruokaa odotellessani ja sen jälkeen kaadun sänkyyn. Juhlien järjestäminen oli ihan mahtavaa, varsinkin kun kaikki onnistui 100%, mutta voihan hauki, kuinka rankkaa se olikaan!

Palataan siis uuni- ja vuokaruokiin ensi viikolla! 
Siihen asti toivottelen kaikille mahtavaa viikonloppua ja kivoja korvamatohetkiä hauen kanssa 💓



perjantai 9. elokuuta 2019

TÖIHIN PALUU JA SYKSYN SUUNNITELMIA

Mistä tietää, että ollaan palattu arkeen? No siitä tietenkin, että perjantaina syödään tortilloja ❤ Lomalla viikonpäivä ei vaikuta ruokalistaan millään tavalla, ihan sama onko perjantai vai tiistai, mutta heti töiden alkaessa meillä ollaan siirrytty takaisin hyväksi havaittuun perjantaina mättöruokaa -tapaan. Tortillat valmistuvat vasta illalla, joten aloitetaan kuva maanantain selviytymisruuasta; piipahdin koululla hoitamassa juoksevia asioita ja olin kolmen tunnin rupeaman jälkeen ihan puhki 😂


Töihin paluu on sujunut yllättävän kivuttomasti ja jopa seesteisesti tänä vuonna. Toki joka päivä on ollut kauheaa härdelliä ja hälinää, ympäriinsä juoksemista (mittasin torstain askeliksi 6356!), kuudentoista asian unohtamista ja kahdenkymmenen lisäämistä muistilistalle ja hervotonta väsymystä päivän päätteeksi. Mutta siinä kun viime vuonna hyppäsin altaan syvään päätyyn aika kylmiltään kädet ilmassa viuhuen, olen tänä vuonna kahlannut veteen sieltä matalasta päädystä ja pitänyt nenästä kiinni jo etukäteen, ihan vaan varmuuden vuoksi. Viime vuonnakin toki tein the suunnitelman, mutta eipä siitä ole paljoa hyötyä elokuussa, jos on valmiiksi miettinyt, miten selviää lokakuusta! Tänä vuonna tajusin jalkautua ajoissa ja tein ihan konkreettisia toimenpiteitä. Katsoin läpi kaikki kolmen ensimmäisen viikon tunnit ja täydensin puuttuvat kohdat. Menin työpaikalle päivän etuajassa ja printtasin ja kopioin valmiiksi kaiken mahdollisen ekaa jaksoa varten. Kotona siivosin (no haha, en todellakaan!!), katsoin valmiiksi ekojen päivien vaatteet itselleni ja lapselle (kyllä, never before!), sulatin pakastimen (käyttäen fööniä, paistinlastaa ja pientä vasaraa) ja tein paria ekaa viikkoa varten ruokasuunnitelman (mikä ei kyllä ihan toiminut, tästä tarkemmin postauksen lopussa). Olen tehnyt parin päivän lounaseväät valmiiksi kerralla ja syöttänyt perheelle iltaisin itse tehtyä makaronilaatikkoa kolme päivää putkeen tai ostanut palan savulohta ja keittänyt pari perunaa. Olen siis edennyt tunti kerrallaan, enkä miettinyt, miltä musta tuntuu marraskuussa, jos nyt aloitan D-vitamiinin tankkauksen. Sekin suunnitelma on toki hyvä olla olemassa, mutta nyt ensin pitää selviytyä tästä elokuusta!


Selailin pari viikkoa sitten vanhoja blogitekstejäni läpi etsien yhtä superhyvää reseptiä, jonka luulin tallentaneeni tänne, mutta en kyllä (ainakaan vielä) löytänyt sitä. Kirjoituksia lueskellessani huomasin niissä yhden toistuvan teeman: asioiden suunnittelemisen etukäteen tyyliin "tänä syksynä meinaan..", "tarkoitus on seuraavien kuukausien aikana..." ja niin edelleen. Moni blogia lukeva varmaan säännöllisesti pyörittelee silmiään sille, että harvemmin nämä mun suunnitelmat toteutuvat. Mutta hei, älkää pyöritelkö, mä kerron nyt, mistä on kyse. Mä yksinkertaisesti vaan tykkään asioiden suunnittelemisesta ihan kauheasti ❤ Haastava ja vähän ankea kesä on antanut aikaa ajatella ja analysoida arkea, asioita ja itseäni ja olen tajunnut, että just toi asioiden suunnittelu on mulle tosi tärkeää. Aika harvoin sillä on kauheasti merkitystä, toteutuuko suunnitelmat vai ei, pääasia, että niitä pääsee tekemään. On kuitenkin pari asiaa, joiden suunnitteleminen on aiheuttanut stressiä ja jopa ahdistusta ja niistä olen nyt päättänyt päästä eroon.

Liikuntasuunnitelmat olen päättänyt laittaa nyt ihan jäihin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö meinaisi liikkua, mutta viimeiset noin 30 vuotta elämästäni olen merkinnyt lukuvuosikalenteriin aina elokuussa koko syksyn harrastukset kertarytinällä. Olen innoissani ilmoittautunut erilaisiin liikuntaryhmiin tai/ja ostanut salikortin. Tutkinut lukujärjestyksiä ja merkinnyt aamuihin ja iltoihin joogaa, kävelylenkkiä, salitreeniä ja BodyPumppia. Tai mistä nyt sitten sinä vuonna olenkin ollut innoissani. Vuosi toisensa perään olen syyskuun puolesta välistä alkaen vetänyt viivan näiden merkintöjen yli monta kertaa kuukaudessa ja loppuvuodesta jo monta kertaa viikossa. Yliviivatut kohdat olen korvannut niillä jutuilla, mitä juuri sinä päivänä olen halunnut tehdä. Olen käynyt kävelyllä, mennyt uimaan tai käynyt sittenkin siinä toisessa joogaryhmässä. Tai en ole tehnyt mitään. Mutta ne yliviivatut suunnitelmat ovat koko ajan kummitelleet mielessä ja aiheuttaneet huonoa omaatuntoa ja alemmuuden tunnetta. Nyt päätin laittaa tälle järjettömyydelle stopin, eikä kalenterista löydy yhden yhtäkään liikuntamerkintää koko syksylle (tai no löytyy yksi säännöllinen, mutta se on semmoinen hauska semi-liikuntajuttu, josta kerron sitten jossain vaiheessa, kun se on alkanut). Lisäksi mulla on nykyjään se oma (vielä vähän keskeneräinen) kotisali (jonka olen unohtanut esitellä, koitan muistaa saada aikaiseksi...), joten pääsen tekemään treenin ilman mitään sen kummempia kalenterimerkintöjä ihan milloin vain.


Ruokasuunnittelu on toinen päänvaivaa aiheuttava asia. Sujuva arki edellyttää sen tekemistä, mutta olen nyt vihdoin alistunut sen tosiasian edessä, että mulla vaan ei toimi viikkoruokalistojen tekeminen. Yritin sitä taas kerran loman vikoina viikkoina: ostin ihan kalenterin sitä varten ja suunnittelin, että maanantaina sitä, tiistaina tota, keskiviikkona jämiä, torstaina tätä ja niin edelleen. No, eihän siitä mitään tullut! Mä olen niin fiiliskokkailija, että en pysty noudattamaan tarkkoja suunnitelmia, joten päätin lopullisesti luopua niistäkin. (Varaan tähän toki mahdollisuuden tehdä ja kokeilla niitä vielä joskus...) Sen sijaan mulla toimii aika hyvin se, että käyn kerran viikossa (tai tilaan netistä) isosti kaupassa ja ostan jääkaapin täyteen perusraaka-aineita. Mulla on niin hillitön arsenaali mausteita ja kuiva-aineita mun ruokakaapissa, että pystyn tekemään jauhelihapaketista vähintään neljä erilaista ruokaa varastojen turvin. Ja kun mietin taaksepäin, niin tämä on aina ollut mulle se toimivin tapa. Joten valmiit viikkoruokalistat heihei ja mahdollisuus fiiliksen mukaan tekemiselle! Marika myös muistutti valmiista ruokakasseista ja niihin meinaan kyllä myös lähiaikoina turvautua. Mehän asutaan niin metsässä, että meille ei aina Postikaan löydä perille, mutta työpaikalle olen joskus tilannut Kauppahalli24 -palvelun kautta näitä valmiita kasseja ja siihen meinaan palata nyt tänä syksynä.

Hups, tämän piti olla ihan vaan pikainen ja lyhyt perjantaipostaus, mutta olen istunut koneella jo pari tuntia! 
Juttua piisaisi vielä toisen parituntisen verran, mutta nyt niiden tortillojen kimppuun. Ihanaa viikonloppua kaikille ja arjessa selviytymistä itse kullekin!