tiistai 10. heinäkuuta 2018

KOTISUOMI JA LOMATUNNELMIA ❤

Rupeekohan nää olemaan jo vähän turhan siirappisia nämä tämän kesän postaukset? Kun kaikki on niin ihanaa ja leppoisaa, sadekaan ei haittaa, eikä oikein mistään keksi mitään negatiivista sanottavaa tai edes ajateltavaa! Olen yleensä tässä vaiheessa kesää jo vähän kypsä ja alan vähitellen kaipailla takaisin arjen rutiineihin ja töihin, mutta nyt ei ole tietoakaan moisista ajatuksista. No okei, ensimmäisen koulu-unen olen jo nähnyt, mutta se tulee jostain alitajunnasta, koska mitään en ollut vielä ehtinyt miettiä. Eikä siis ollut mikään ahdistus-uni, vaan ihan kiva semmoinen - toisaalta se ei vielä kuitenkaan herättänyt hinkua palata opettamaan, joten jatketaan siis lomailua.

Tämän kertaisen hehkutuksen aihe on otsikonkin mukaan meidän ihana kotimaa. Olen aina pitänyt Suomea maailman parhaana maana asua, ihan kaikilla mittareilla mitattuna, mutta olen lähivuosina huomannut, että mukaan on tullut enemmän ja enemmän semmoista oikein voimakasta herkistymistä siitä, kuinka ihanaa täällä oikeasti on. Toki minä(kin) valitan välillä kaikesta mahdollisesta, mutta suurin osa siitä on kuitenkin semmoista "tavan vuoksi" valittamista; on niin pimeä ja pitkä talvi, ruoka on kallista, ihmiset jurottavat ja ovat kateellisia, eikä me edes päästä jalkapallon MM-kisoihin. Mutta koskaan en ole hetkeäkään harkinnut vakavissani, että muuttaisin täältä pois.


En nyt ala käymään läpi kaikkia mahdollisia asioita, jotka täällä meillä ovat hienosti, vaan keskityn tällä kertaa tuohon ihanaan luontoon (ja kaikkeen muuhun höpöttämiseen 😂). Minähän olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingissä ja vaikka nykyjään asunkin maalla, pidän itseäni edelleen (ja aina) stadilaisena. Maalle muuton ehto oli se, että Helsinkiin pääsee ajamalla tunnissa ja vaikka luulin luuhaavani rakkaassa kotikaupungissani useinkin, tulee siellä vierailtua suht harvoin. Sydämeni sykkii kuitenkin kaupungin suuntaan, enkä koskaan ole ihmeemmin huokaillut luonnon perään tai nauttinut siellä liikkumisesta kesäisin (muistattehan: liian kuuma ja ötökkäkammo...). Tänä kesänä olen kuitenkin nähnyt luonnonkin ihan uusin silmin ja varsinkin viime viikonloppuna olin jotenkin ihan äimän käkenä kaikesta hienosta, mitä meiltä löytyy.

Itä-Suomi on mulle hyvin vierasta aluetta, enkä siitä ole ollut edes kauhean kiinnostunut, syystä tai toisesta. Nyt viime viikonloppuna näin ja koin itää ihan uudella tavalla ja olin ihan myyty. Kuinka upeita maisemia siellä onkaan, kuinka kaunista järvimaisema voikaan olla, kuinka kivoja ihmiset ovat ja kuinka upea kaupunki Savonlinna onkaan! En ole aikaisemmin kuin piipahtanut siellä, eikä nytkään vietetty kuin ihan hetki tuossa kauniissa kaupungissa, mutta mulle jäi semmoinen tunne, että sinne haluaisin lähteä joku kerta vähän pidemmäksikin aikaa.



Lörtsy ❤

Ainoa, mikä mua harmittaa on se, että olen niin tuhottoman huono ottamaan kuvia tästä kaikesta ihanasta, mikä meille suomalaisille on ihan arkipäivää. Multa jotenkin puuttuu se tilannetaju, että nyt pitää kaivaa kamera esiin ja sitten myöhemmin harmittelen, että miksi en ottanut siitä kuvaa. Ja sitten kaivan kameran esiin hätäpäissäni jossain taukopaikalla ja otan kuvan rantakivikosta, kuten tossa alla, haha 😂 Koitan tätä opetella koko ajan, mutta harmillisen niukaksi tuo viime viikonlopun kuvasaalis jäi!



Pitää muuten vinkata tosi kivasta paikasta Mikkelin lähellä, Hotelli Anttolanhovi. Yövyttiin siellä kaksi yötä ja oltiin kyllä kaikkeen tosi tyytyväisiä. No, pientä viilaamista huonesiivouksen kanssa sun muuta, mutta ei mitään isoa. En muutenkaan kauheasti jaksa nillittää pikkujutuista, jos hotellin yleisilme ja tunnelma on kiva. Erityisen tyytyväisiä oltiin uima-allasosastoon, joka meidän perheelle on aina se tärkein juttu (ruuan lisäksi). Ekana päivänä taidetiin kyllä mennä osastolle vähän liian aikaisin meillä oli omassa käytössä kaksi allasta. Voi sitä riemua! Ja tokana päivänä Sulkavan soudun soutanut mies sai rauhassa lillua altaassa ja löylytellä saunassa jäykät lihaksensa vetreiksi ilman kauheaa ryysistä.



Hulluja kyllä muuten nuo soutajat! Miehen kirkkovenejoukkueessa oli vaikka kuinka monta tyyppiä, jotka eivät mitenkään erityisesti treenaa mitään lajia, mutta niin ne vaan hyppäsivät veneeseen aamulla ja 60 km myöhemmin hyppäsivät siitä pois huterin jaloin, ravistelivat vähän itseään ja totesivat, että nyt pitää varmaan ottaa yksi olut. Mä olisin kuollut varmaan jo 20 km:n kohdalla! No, kun on koko ikänsä tehnyt aika fyysistä työtä, niin sitä peruskuntoa ja lihasmassaa on vähän eri tavalla, kuin tällaisella tavallisella pulliaisella. Nuo soudutkin muuten ovat jotenkin ihan älyttömän sympaattinen tapahtuma, tunnelma maalialueella on mahtava ja kaikki ovat kavereita keskenään. Uskomattoman hieno hetki oli todistaa ikämiesten parisoutusarjassa maalintuloa tyypillä, joka on soutanut kaikki Sulkavan soudut ikinä. Siis 51 kertaa, kelatkaa!!


Anttolanhovista vielä yksi juttu, siellä on ihan älyttömän hyvää ruokaa. Siis älyttömän hyvää! Ainoa miinus tulee tosi korkeista hinnoista, joita ilmeisesti kuitenkin kehtaa pyytää, koska lähistöllä ei ole muita ruokapaikkoja. Vaikka meillä meni illallisiin rahaa hävyttömän paljon, kumpikaan ei kuitenkaan jäänyt harmittelemaan rahan menoa, koska ruoka oli yksikertaisesti jumalaista. En tietenkään kaikista annoksista muistanut ottaa kuvaa (enkä kyllä yleensäkään tykkää ravintolassa kuvaamisesta), mutta ihan erityismaininta pitää antaa alkupalalankulle, jossa oli paikallisia herkkuja. Voi, niin hyviä kaikki, oikein itku meinaa tulla vieläkin. Vahva suoistus siis Anttolanhoville jos matkustat Mikkelin seudulla!


Oltiin niin täynnä pihvien jälkeen, että yksi jälkkäri kolmeen pekkaan riitti hyvin :)

Ja sitten vielä loppuun pakollinen matkamuisto-osio. Mä tykkään ostaa reissusta aina jonkun pienen arkisen jutun, joka sitten marraskuun pimeinä päivinä muistuttaa kivasta lomatunnelmasta. Tähän Marimekon sarjaan olen vähitellen lämmennyt alkukankeuden jälkeen ja nyt näihin kippoihin törmättyäni suorastaan rakastuin. Olen ollut vähän kyllästynyt meidän arkiastioihin ja päätinkin nyt pikkuhiljaa ruveta keräämään näitä. Kunhan saan näitä haalittua sen verran, että riittää ihan normaaliin päiväkäyttöön, niin pakkaan edelliset asiat laatikkoon ja laitan varastoon. Ja vaihdan ne takaisin sitten taas, kun alkaa uudet astiat kyllästyttää. Joku semmoinen kesä/talvi-asiasto -sykli, niin ei pääse kyllästymään. Harrastaako teistä kukaan tällaista?



Blogit ovat selvästi rauhoittuneet ja hiljenneetkin eli monella on loma jo alkanut. Meilläkin nyt vähän haipakampaa menoa seuraavat pari viikkoa, joten voi olla, että taukoa pukkaa. Tai sitten ei, mistä sen tietää. Sen huomaan kyllä itsestäni, että kommentointitahti on tosi hidasta näin loma-aikaan, tosi harvoin tulee oltua koneella, jolla kommentit aina kirjoitan. Pahoittelut siis kaikille, lueskelen teitä kyllä ❤ Toivottavasti teillä siellä ruudun takana on kaikki hyvin, oli sitten loma tai ei.

Ihanaa viikkoa kaikille 💗

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

15 TÄRKEINTÄ RUOKA-AINETTA

Mulla on aina kaksi pinoa kirjoja. Toisessa on meneillään oleva (yleensä dekkari) ja vuoroaan odottavat. Toisessa, yleensä pidempään paikalla pysyvässä pinossa on erilaisia tietokirjoja, joita luen fiiliksen mukaan selaillen. Usein kappale sieltä, toinen täältä. Jos muutaman selailukerran perusteella vaikuttaa siltä, että kirja on enemmän kuin höpönhöpöä tai siitä voi olla hyötyä mulle ammatillisesti, käyn ostamassa kyseisen kirjan. Näin mulle on vuosien varrella kertynyt ihan kiitettävä hyllyllinen erilaisia hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä kirjoja, joista osa on jopa saavuttanut pienimuotoisen "Raamattu-aseman" mun elämässä. Niihin on aina kiva palata, kun tuntuu siltä, että pitäisi tehdä ryhtiliike tai toisaalta silloin, jos tiedän seuraavana päivänä puhuvani koulussa jotain ihmisen terveyteen liittyvää. Lukiolaiset ovat tehneet selväksi, että he haluavat syvällisempää tietoa, kuin vain "pitää mennä nukkumaan ajoissa, koska uni on tärkeää". He (ja minä myös) haluavat tietää biologiset selitykset asioihin ja selvästi helpommin omaksuvat terveitä elämäntapoja, kun ymmärtävät niiden merkityksen fysiologisella tasolla. Tai sitten toisaalta esim. vaikka kasvisyönnin merkitys ekologisesta näkökulmasta, mistä puhumme enemmän maantieteen puolella. Kerran yksi poika päätti näiden mantsan tuntien jälkeen kokeilla pari päivää kasvisyöntiä (halusi kuulemma osoittaa, että silleen ei pysy hengissä) ja nykyjään hän on vegaani! Silloin tuli aika hyvä fiilis, että on tällä työllä ihan oikeasti tosi paljon merkitystä. (Hups, tässähän alkaa tulla ikävä opettamista...)

Mutta nyt mä eksyin taas sivuraiteille. Ne 15 ruoka-ainetta... Olen nyt lueskellut mielenkiintoista kirjaa Kuinka elää kuolematta (ehkä paras tietokirjan nimi ikinä!) ja siinä kirjoittaja listaa oman päivittäisen tusinansa, joka muodostaessaan ruokavalion perustan, edistää terveyttä.


Mitään varsinaista uutta listalta ei löytynyt, mutta jäin sen jälkeen miettimään, mitkä ruoka-aineet ovat mun perusruokavalion kulmakiviä - niin hyvää tuovan vaikutuksen, kuin tykkäämisenkin kautta. Mitä muuten ovat pitkälle kaksi samaa asiaa, jos erilaisia ruuista tulevia mahavaivoja tms. ei oteta huomioon; jos ruoka tuo hyvää mieltä, se myös yleensä tekee hyvää. Ainakin omalla kohdallani tämä pitää paikkaansa. Syön toki välillä (ja ajoittain useinkin) epäterveellistä ruokaa, mutta harvemmin hampurilaisen tai suklaapatukan syöminen tuo kuitenkaan hyvää mieltä. En ihan pystynyt pysymään tusinassa, vaan omalle listalleni pääsi 15 ruoka-ainetta. Kuten kirjankaan lista, myös munkaan lista ei muodostu pelkästään yksittäisistä ruoka-aineista, vaan osa listan kohdista on monikossa. Ja mun listalla ei ole mukana vesi eikä liikunta, koska ne eivät ole ruokaa :)

Kaurapuuro. En aikaisemmin ollut kaurapuuron ystävä ollenkaan, mun mielestä se oli inhottavan limaista ja mautonta. Lapsena meillä syötiin aina ruispuuroa, mikä kyllä vieläkin on mun mielestä tosi hyvää, mutta aamulla syötynä saa mun mahan vähän kärttyisäksi. Opettelin syömään kaurapuuroa 5-6 vuotta sitten ja nykyjään se kuuluu lähes kaikkiin arkiaamuihin. Joskus laitan siihen voisilmän, toisinaan sekoitan joukkoon maapähkinä- tai hasselpähkinätahnaa sekä jotain marjoja ja/tai banaania. Puuro itsessään ei pidä nälkää kauhean hyvin, mutta on smoothien ja pähkinöiden kanssa mulle ihan riittävä aamupala, jolla pärjään lounaaseen asti. Ja tekeehän se mahalle hyvää, ihan todistetustikin! Viimeisin villitykseni on puuron sekaan sekoitettu hasselpähkinätahna ja pensasmustikat, nam!

Mansikka. Tässä voisi olla tietenkin marjat, mutta useimmiten se mulla tarkoittaa mansikoita. Kesällä tuoreena päivittäin (laskeskelin just, että kesällä menee vähintään puoli litraa päivässä), talvella tietenkin pakastemansikoita. Mansikat (banaanin kanssa) ovat joka-aamuisen smoothieni pohja, joskus muussaan ne kohmeisena puuron sekaan. Mansikat ovat myös mun lempparituorepuuron pohja.


Banaani. Ei sellaisenaan herätä mitään suuria intohimon tunteita, mutta on niin näppärä ja täyttävä hedelmä, että pääsee ehdottomasti listalle. Aamu-smoothiessa, välipalana tai viipaloituna puuron päälle. Trendikästä Nice creamia olen kokeillut kerran, mutta en innostunut. Sitä kyllä hehkutetaan niin paljon edelleen kaikkialla, että pitäisi ehkä antaa sille toinen mahdollisuus...

Cashew-pähkinät. Muut pähkinät toki myös, mutta cashewta rakastan. Syön niitä joka aamu pienen kourallisen ja joskus myös välipalaksi. Jos vain saisi aikaiseksi, niistä saisi tehtyä myös kaikenlaisia kastikkeita. Nyt muuten tulikin mieleen se mahtava majoneesin korvike coleslaw-salaatille, pitääkin tehdä taas pitkästä aikaa. Ohjeen löydät täältä.

Kreikkalainen jugurtti. Käytän maitotuotteita tosi vähän; maidosta en tykkää, rahkaa melkein inhoan (paitsi rahapiirakassa, haha) ja kaikki muut jugurtit aiheuttavat mahaongelmia syystä tai toisesta. Mutta Valion Kreikkalainen jugurtti sopii mun mahalle ja on hyvä aamupala niinä aamuina, kun puuro ei nappaa. Joko sellaisenaan marjojen/banaanin ja myslin kanssa tai sitten tuon lempparituorepuuron pohjana.


Avocado. Huokaus, avocadot. Tiedostava, maailman ja ihmisten tilasta välittävä ihminen kaiketi laittaisi avocadot boikottiin, niin paljon niiden viljelyyn liittyvistä haitoista ja ongelmista on puhuttu lähiaikoina. Tässä kohtaa mä kuitenkin isken jarrut tiskiin ja päätän, että ihan kaikesta en voi menettää yöuniani; avocado tekee mulle niin hyvää ja on niin täyttävä ja kätevä lounaan osa, että en vaan pysty luopumaan siitä. Ja lisäksi rakastan sen makua! Lohduttelen itseäni sillä, että koitan tehdä paljon hyvää muilla tavoilla luonnon hyvinvoinnin ja epäinhimillisten työolojen vastustamisen eteen.


Vihreät. Tähän kuuluvat ennen kaikkea parsakaali ja vihreät pavut. Toki kaikki muukin vihreä, mutta tuo kaksi ovat mun suosikkeja. Yleensä pakastevihannekset ovat mun mielestä (vaikka hyvin laadukkaita ovatkin nykyjään) vähän keinotekoisen makuisia, mutta vihreissä pavuissa en tuota "sivumakua" huomaa. Parsakaalin syön mieluummin tuoreena. Varsinkin nyt kesällä, kun torilta saa kotimaista parsakaalia, meinaa itku tulla, kun se on niin hyvää.

Porkkana. Harvemmin keitettynä, mutta aina paahdetuissa uunijuureksissa mukana. Ja tosi usein salaatin korvikkeena ihan vaan semmoisenaan raakana lautasen reunalla. Tosi hyvää myös dipattuna hummukseen.

Paprika. Yksi ehdottomista suosikeistani. Ja nimenomaan raakana, aina mukana salaatin seassa tai sitten porkkanan kanssa pilkottuna lautasen reunalla. Kypsästä paprikasta en niinkään välitä, mutta esim. Romesco-kastike on itkettävän hyvää.

Pavut ja linssit. Luojan kiitos, eivät aiheuta mulla mahavaivoja, koska tähän kuuluu niin valtava määrä hyviä, käteviä ja kasviruokavaliota tukevia juttuja. Yritän koko ajan lisätä meidän kasviruokien määrää ja pavut ja linssit ovat silloin tietenkin ihan ehdoton juttu, koska proteiinia on saatava. En tykkää soijatuotteista ja Nyhtis ja Härkis ovat molemmat jotenkin ruvenneet ällöttämään. Niissä on loppujen lopuksi tosi keinotekoinen maku ja varsinkin suutuntuma, mikä on mulle aika tärkeä juttu ruuassa. Niinpä sujautan papuja tai linssejä vähän kaiken joukkoon, teen usein erilaisia kasvispihvejä, tahnoja tai keittoja ja aika usein lounaaksi papusekoituspohjaisen salaatin. Yleensä ostan pavut valmiiksi kypsennettyinä, mutta nyt on tarkoitus alkaa vähän pihistelemään ruokamenoissa (koska ensi kesän vähän pidempi lomamatka) ja olen ajatellut ruveta keittämään niitä itse. Ne kestävät kuulemma tosi hyvin pakastamisen, mikä olisi hyvä juttu myös sen takia, että silloin niitä saisi käyttöön aina sopivan määrän kerrallaan.




Kananmuna. Vaatiko selitystä? Täyttävä, kätevä, helppo, proteiinia. Lounasrasian yksi yleisimmistä asukeista juuri sen helppouden takia. Munakkaatkin ovat toki käteviä, mutta jostain syystä en ole munakasnainen - tosi harvoin tulee tehtyä.

Raejuusto. Vähän sama juttu kuin muna. Maitotuotteista kreikkalaisen jugurtin lisäksi toinen, joka ei ärsytä mahaani. Niin kätevä ottaa mukaan lounaalle ja toimii myös välipalana. Sopii linssikeiton lisukkeeksi, varsinkin jos soppa on vähän turhan tulista. Eniten tykkään Valion pehmeästä raejuustosta.


Kala. Jos saisin ihan oikeasti tuoretta kalaa, meillä syötäisi sitä monta kertaa viikossa. Marketin kalatiski ei vakuuta meren rannalla kasvanutta, joka lapsena tottui tuoreeseen kalaan. Työpaikkakaupungissani avattiin reilu kaksi vuotta sitten kunnollinen kalakauppa, joka sai aikaan meillä räjähdysmäisen kasvun kalan syönnissä. Ikävä kyllä kauppa suljettiin ja joudun taas turvautumaan markettien kalatiskiin. Useimmiten lohta, koska se on helppo ja kalliinakin aina edullisempi kuin eniten rakastamani valkoinen kala. Syön myös tonnikalaa aika säännöllisesti lounaalla ja teen siitä välillä helpon tonnikala-peruna -laatikon, jota pakastan lapselle annosrasioissa.



Broileri. Niin helppoa, niin kätevää, niin edullista, niin hyvää. Kuten avocadonkin kohdalla, koitan unohtaa kaikki ikävät jutut ja palaan aina uudestaan ja uudestaan kypsentämään uunipellillä paketillisen broilerinfileitä ja pakastamaan ne lounasruuaksi. Tai tekemään broileripullia. Tai broilerikastiketta. Tai salaattia. Broileri taipuu niin moneksi, että en kyllä siitä luovu, ennen kuin mahdollisesti joskus alan kokonaan kasvisyöjäksi.


Jauheliha. Tähän tarkoituksella jauheliha, ei naudanliha. Ihan sama asia tietenkin, mutta syömme kokolihaa nykyjään ihan älyttömän harvoin. Jauheliha pääsee tälle listalle lähinnä sen helppouden takia. Ruuanlaiton pitää olla sellaista, että se ei aiheuta liikaa stressiä ja tähän tarkoitukseen jauheliha sopii täydellisesti. Paketti jauhelihaa taipuu niin moneksi ruuaksi helposti, että sitä ei vaan yksinkertaisesti voi jättää tältä (arki)listalta pois. Yksi juttu, mitä yritän pitää pakkasessa aina, on itse tehdyt lihapullat annospusseihin pakattuina. Sopivat helpoksi lounaaksi sellaisenaan, ne voi heittää tomaattikastikkeeseen ja tarjota pastan kanssa, kermassa hetken aikaa muhittuaan ovat ihania perunoiden kanssa jne.jne. Ja mikä tärkeintä, kaikki rakastavat!


Kovasti pähkäilin, pitäisikö listalle ujuttaa vielä couscous ja kvinoa, mutta päätin jättää ne sivumaininnalle. Käytän suht usein, mutta eivät kuitenkaan ole sitä ruokavalioni kivijalkakamaa. Couscous-salaatti on helppo, kätevä ja hyvä, mutta huomasin näitä listatessani, että se ei ole niin tärkeä, kuin jotkut muut jutut. Toi on myös aika asiallinen pohdittava juttu: mitkä ruuat terveellisyyden ja hyvän mielen lisäksi ovat sulle tärkeitä?



No huh, johan tuli taas pitkä juttu. Mutta tätä oli kiva kirjoittaa, vetoan aina siihen 😄 Ja hei, nyt mä haluaisin kuulla, mitkä ovat sun tärkeimmät ruoka-aineet! Ei tarvitse (toki saa!) kirjoittaa näin pitkiä perusteluja, pelkkä listakin riittää. Ja jos sulla on semmoinen tunne, että mitään ei tule mieleen (ja varsinkin, jos arkiruuan tekeminen tekee tiukkaa), niin tämä on aika hyvä juttu käydä läpi ja miettiä. Kun kirjaa ylös itselle mieluisimmat raaka-aineet ja tekee niistä vaikka listan lompakkoon, niin sen mukaan on helppo tehdä ostoksia kaupassa. Ei siellä kaupassa aina tarvitse päättää mitä ruokaa tekee tänään, riittää, että ostaa perusainekset ja sitten kotona pienen huilin ja välipalan jälkeen alkaa miettimään, mitä näistä saisi aikaiseksi. Kokeile vaikka!

Mitkä ruoka-aineet löytyvät sun keittiöstä ja lautaselta aina? 
Olisi myös tosi kiva kuulla, miksi.
💗 
p.s. näin lomalla näköjään intoudun välillä kirjoittamaan ihan hurjaa tahtia. Jos et ehtinyt lukea edellistä postausta kivasta kesästä, voit käydä lukemassa sen täältä :)

tiistai 3. heinäkuuta 2018

HELLO, HEINÄKUU!

Tämä kesä on kyllä niin poikkeuksellinen, että en moista muista kokeneeni. Olen ihan häkeltynyt siitä, kuinka kiva kesäkuu oli ja varsinkin siitä, että kerrankin en heinäkuun alkaessa miettinyt salaa, hiljaa mielessäni, että pian tämäkin kesä loppuu, luojan kiitos. Kun tein listan kesän to do -jutuista, ajatuksenani oli keksiä mahdollisimman paljon asioita, joiden avulla saan kesästä vähän siedettävämmän kuin mitä se yleensä on ollut. Ja nyt hupsista, reilu kuukausi myöhemmin huomaan, että en ole sitä edes tarvinnut, koska on ollut niin kivaa ihan ilman listojakin. Olen mielestäni löhönnyt ja laiskotellut suurimman osan kesäkuuta ja silti näyttää siltä, että olen tehnyt jo vaikka mitä, vaikka tässä postauksessa on vain osa kaikesta.


Olen lukenut, kuten arvasinkin. 15 kirjaa tähän mennessä ja yöpöydällä odottavasta pinosta päätellen luku tulee elokuun puolivälissä olemaan paljon suurempi. Olen pyöräillyt maltillisesti ja huomannut, että polvet kestävät, mutta perse ei 😂 Hitto, tuntuu että tarvitsisin satulan tilalle nojatuolin... eli kesän tavoitteena oli siedättää polvet, mutta hoito kohdistuukin nyt ahteriin. Olen käynyt lapsen kanssa Hämeen linnassa. Ollaan käyty tutussa maauimalassa pari kertaa, mutta ei olla vielä päästy pitkälle eli uusia paikkoja ei ole tullut kokeiltua. Olen hyväksynyt tyynesti kuumat aallot lähes joka yö ja valvonut niiden kanssa ihan rauhallisesti. Olen katsonut enemmän futista, kuin mitä arvasin katsovani. Olen ollut tyytyväinen keskeneräiseen pihaamme ja puutarhaamme ja alkanut ajatella asiaa niin, että ehkä se ei olekaan keskeneräinen, vaan hyvä just näin. Olen keksinyt sekoittaa kaurapuuroon Saksasta ostamaani hasselpähkinätahnaa (vajaa rkl annokseen) ja ripauksen kookossokeria (1/2 tl annokseen), päälle pensasmustikoita. Ihana puuro! Samaa tahnaa näkyy löytyvän myös Ruohonjuuresta, suosittelen kokeilemaan! Olen kävellyt lapsen kanssa hiekkatien laitaa pysähtyen joka toisella askeleella syömään metsämansikoita. Olen grillannut, tehnyt Huli huli -kanaa, leiponut suklaahippukeksejä ekstrasuklaalla, syönyt mansikoita, herneitä ja kotimaisia (kesäkuussa!!) vadelmia miettimättä, kuinka paljon niihin taas menee rahaa.


Uintireissulle ei tarvita muuta evästä, kuin herneenpalkoja ❤ (ja äiti, joka ei rohmua lapsen herneitä, vaan antaa hänen syödä kaikki itse, kuten tässä harvinaisessa kuvanottotilanteessa pääsi käymään)

Olen pitänyt huolen siitä, että nälkäkiukku on pysynyt kaukana minusta, ei pelkästään lapsesta. Yleensä kesällä päivän syömiset ovat olleet ihan retuperällä, mistä on näin jälkeenpäin mietittynä seurannut ongelmia. Koska kokkaaminen kaksi kertaa päivässä ei alkukesästä kauheasti napannut, olen käynyt lapsen kanssa hävyttömän monta kertaa lounaalla ravintolassa. Rahaa tähän tietenkin on kulunut, samoilla euroilla olisi voinut piipahtaa vaikka Tallinnassa. Mutta mitä iloa on olla Tallinnassa hyvällä mielellä yhden päivän ajan, jos on kiukkuinen kesän kaikki muut päivät? No, ulkona syöminenkin alkoi kyllästyttää ja olemme siirtyneet takaisin kotiruokintaan.

Kesällä riittää tosi pieni ja simppeli lounas, koska aamupala tulee syötyä niin myöhään.

Biologina olen ollut huolissani siitä, että pölyttäjiä (ja muitakin hyönteisiä) on ennätysvähän. Salaa mielessäni olen kuitenkin ollut tästä helpottuneen huojentunut, koska tosi paha ötökkäfobiani on yksi syy siihen, miksi en yleensä niin kauheasti nauti kesästä. Olen ihmetellyt luonnon kauneutta ja sitä käsittämätöntä nopeutta, millä luonnonkukat ovat tänä vuonna kukkineet. Ihmetellyt sitä, mitä loppukesälle enää on jäljellä, kun horsmakin kukkii jo!




Olen lukenut Pauliina Vanhatalon kirjaa Toinen elämä ja ollut lähes järkyttynyt siitä, kuinka tarkasti minulle täysin tuntematon ihminen pystyy pukemaan sanoiksi omat tuntemukseni ja ajatukseni. En pysty vielä puhumaan kirjasta sen enempää, niin ihon alle se on mennyt. Tunnen kuitenkin, että tämän kirjan sysäämänä olen siirtymässä eteenpäin, poispäin siitä kipuilusta, jota mieleni on itsepintaisesti viimeisen vuoden ajan vastoin omaa tahtoani harjoittanut. Tunnen jo etukäteen valtavaa helpotusta. Tuntuu siltä, että jokin minussa on muuttunut jo parissa viikossa. Ostin kirjan itselleni, koska tiedän, että sen virkkeisiin, ajatuksiin ja oivalluksiin pitää palata vielä monta, monta kertaa.

Kun ihminen on nuori, hän luo valinnoillaan tarinaa itsestään. 
Kuka olen? Mitä tahdon? Mihin kuulun? Suurista ratkaisuista rakentuvat Elämän suuren kertomuksen koukuttavat käänteet, kunnes valinnat on tehty ja ote tarinasta kirpoaa. Sen pituinen se. Mitä tapahtuu, kun kertomus päättyy? Silloin alkaa toinen elämä. 
Nuoruuden päättäväisyydelle, impulsiivisuudelle ja haaveille ei tunnu enää olevan tilaa tai käyttöä - mutta mitä niillä sitten tekisi? Mistä aikuinen voi vielä unelmoida? 
Kuinka löytää olemassaololle suunta ja hahmo arjen rutiinien ja loputtoman toiston keskellä? 
Saako keski-ikäisestä ja -luokkaisesta perheenäidistä kiinnostavan päähenkilön? 
Onko myöhäistä oppia elämään ilman juonta? 
(kirjan esittelyteksti Adlibriksen sivulla)

Olen myös jo valmiiksi hyväksynyt sen, että tämä hilpeä kepeyden tunne ei tule välttämättä jatkumaan yli talven. Luonteeseeni kuuluu intoutuminen kaikesta uudesta; mikä tahansa uusi tunne, uusi ajatus tai toimintamalli saa mussa yleensä aikaan melko epärealistisen tämä tulee jatkumaan ikuisesti -fiiliksen. Mistä tietenkin seuraa usein pettymys. Olen alkanut ymmärtää tätä piirrettä itsessäni ja päättänyt, että sille pitää tehdä jotain. Pitää ottaa rauhallisemmin. Tuossa vähän aikaisemmin vihjailin ensi talveen liittyvästä postauksesta ja se liittyy just tähän: en halua tuudittautua siihen uskoon, että ensi marraskuussa olisi yhtä ihanaa kuin nyt. Mutta haluan myös jo etukäteen tehdä töitä sen eteen, että olisi edes vähän ihanampaa kuin viime talvena. Aiheesta lisää myöhemmin!


Mutta siis että nyt on vasta heinäkuu, herranen aika. Meidän perheen yhteinen loma alkaa ensi viikonloppuna miehen loman alkaessa ja viikonloppureissulla Sulkavan soutujen tunnelmiin. Sillä suunnalla kaksi yötä pienessä järvenrantahotellissa. Heinäkuussa on edessä tämän kesän vauhdikkaampi osuus, kun käväisemme pohjoisessa ja juuri ennen koulujen alkamista jokavuotisella Tykkimäki-reissulla. Tulemme miehen kanssa viettämään yhden viikon kentän laidalla Hesa Cupin pelejä katsoen. Sovittuna on myös ystävätreffejä ja siskonkin kanssa sovittiin tekevämme jotain. Ja sittenhän mun piti vielä ainakin ehtiä luuhamaan Helsingissä, mahdollisesti piipahtaa Tallinnassa tai Tukholmassa ja olla ajattelematta kaikkia niitä pikkuhommia, mitä täällä kotona pitäisi saada aikaiseksi.

Tämä kesä tulee loppumaan kesken! Näin ei ole käynyt koskaan, ihan uskomatonta!

Miten sun kesä on sujunut? Toivottavasti juuri sulle parhaalla tavalla 💗