JUO SATEENKAARI

Olen harrastanut erilaisten smoothieiden tekemistä lähes päivittäin melkein kuuden vuoden ajan. Söin kyllä ennen tätäkin aika paljon hedelmiä, mutta marjoja oikeastaan vain kesäisin. Meillä oli itse asiassa lapsuuden kodissa aina jälkiruokana joku hedelmä, vain juhlapäivinä syötiin ihan "oikeaa" jälkkäriä. Muistan olleeni ihan kauhuissani kotitaloustunneilla, kun siellä tehtiin aina arkiruuankin kanssa jälkkäri, joka oli yleensä joku kiisseli. Uuh, mulla menee kylmät väreet kaikista kiisseleistä, enkä voinut mitenkään tajuta, että miksi keskiviikkoiltana pitäisi syödä ruuan jälkeen jotain muuta, kuin hedelmää! Kiitos vaan vanhemmille, aika monta terveellistä ruokailutapaa olen kyllä heiltä oppinut (toki kyllä myös niitä epäterveellisiäkin...).

Eka tehosekoittimeni oli joku parin kympin mylly, joka oli ihan ok. Sillä sai sulatetut marjat ja nesteen ihan hyvin sekaisin, mutta jos joukkoon laittoi mitään kovempaa, kone hyytyi ihan täysin. Huomattuani smoothieiden hyvää tekevän vaikutuksen ja muutenkin tykästyttyäni niihin, hankin astetta kalliimman ja tehokkaamman laitteen. Sillä pärjäsin tosi hyvin monta vuotta, mutta edelleen kaipasin tehoja; vihersmoothiet olivat melkoista ruohosilppua, eikä kovia hedelmiä saanut jauhettua kunnolla. Haaveilin joka aamu Vitamix-blenderistä, mutta vaikka olen valmis satsaamaan laatuun, on 650€ tai yli sen verran rapsakka hinta, että en ainakaan vielä ole raaskinut. Mies väitti ostavansa mulle semmoisen, jos oikein kovasti haluan ja varmaan ostaisikin, mutta en ole antanut. Joku roti sentään pitää olla! Pari viikkoa sitten ostin kuitenkin itselleni myöhäisen joululahjan: Wilfan PowerFuel -tehosekoittimen ja olen siihen ihan rakastunut. En oikein ymmärrä, miten joku Vitamix voisi olla vielä tätä parempi laite ja vaikka olisikin, pärjään kyllä ihan hyvin näinkin!

Vihersmoothiesta tulee nyt sileitä kuin vauvan iho, kovatkin hedelmät ja kasvikset saa jauhettua ja jotenkin kaikki maistuu ihan hirveän paljon paremmalta tämän uuden blenderin myötä. En tiedä onko se vaan kuvittelua, johtuu ehkä myös siitä, että olen rohkeasti nyt kokeillut uusia yhdistelmiä. Mutta varsinkin noi vihreät juomat ovat olleet ihan superherkullisia ja jopa lapsi on tykännyt niistä. Ja se on sentään jo aika paljon se!

Yhdellä Kaisa Jaakkolan nettivalmennuskurssilla oli ihana viikkotehtävä otsikolla "Syö sateenkaari". Vaikka itse pilkonkin jokaisen aterian yhteyteen jotain salaattiaineksia, niin ei tuo sateenkaari kuitenkaan aina päivittäin toteudu. Mutta sateenkaaren juominen on ihan superhelppoa ja kun makukin on herkullinen, niin uskon jokaisen pääsevän siihen puoleen kiloon päivässä helposti. Monelle toi 500 g tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä määrältä ajatuksen tasolla, mutta jos tuon äskeisen linkin takaa käy katsomassa kuvina, kuinka loppujen lopuksi pieni määrä se on, niin ehkä se "kammo" vähän hälvenee. Ja tärkeää tietenkin on muistaa, että se puoli kiloa voi koostua juuri niistä kasviksista, mistä tykkää eli sitä "pakollista" parsakaalia ei ole pakko syödä, jos ei siitä tykkää. Paitsi jos sen jauhaa hyvällä blenderillä vihersmoothien sekaan, niin ei tee kuulkaa tiukkaakaan. Täytyy nyt vielä vähän täsmentää, että joku aika sittenhän tuli uusi suositus, että toi 500 g pitäisi olla 800 g, mutta lähde nyt hyvä ihminen liikkeelle tuosta puolesta kilosta ensin ja tähtää vasta sitten suurempiin määriin!

Päätin itse asiassa ottaa myös erilaiset mehut taas tavaksi. Mulla on niinikään Wilfan mehupuristin, jonka käyttö jostain syystä jäi jossain vaiheessa. Juuri äsken pyyhin siitä pölyt ja mietin, että teen huomenna aamulla ison kannullisen porkkana-appelsiini-omena-kiwi -mehua.

Jos muuten ihmettelet, että miksi kirjoitan ja postaan smoothie-juttuja lauantai-iltana, niin syynä on kuulkaa ihan vaan tylsistyminen 😂 Mies joutuu olemaan töissä koko viikonlopun (yöt siis myös) pari kertaa vuodessa ja tämä on niistä nyt se toinen viikonloppu. Vietin lapsen kanssa superkivan yhteisen päivän shoppaillen urheiluvaatteita molemmille, minkä jälkeen käytiin leffassa ja syömässä, mutta kun tultiin kotiin, hän linnoittautui omaan huoneeseensa ja minä jäin miettimään, että mitäs sitten. Telkkari ei leffan jälkeen hotsita ja kirjakaan ei tuntunut jostain syystä hyvältä vaihtoehdolta, joten päätin ruveta leikkimään ruualla, kuten kuvista näkyy. Olipa kivaa, vaikka en edelleenkään mikään superstailaaja keittiössä olekaan.

Ostin myös elämäni ensimmäisen luonnonkosmetiikkakasvovoiteen, joka lupaa tehdä ihmeitä ikääntyvälle ja väsyneelle iholle. Tuskin maltan odottaa huomista aamua, kun peilistä katsoo nuori ja pirteä minä pitkästä aikaa. Hah! Mutta juu, vähän on ollut väsymystä havaittavissa peilikuvassa - ei niinkään nukkumisen puutteesta johtuvaa väsymystä, vaan ihan siitä kovaa vauhtia lähestyvästä puolen vuosisadan merkkipaalusta johtuvaa rupsahtamista. Mulla on aina ollut tosi hyvä iho (kiitos äiti niistä geeneistä!), mutta nyt olen alkanut kiinnittää huomioita siihen, että kyllä toi ikä väkisinkin näkyy ihossa. Olen kyllä aina käyttänyt hyviä ihonhoitotuotteita, mutta päätin nyt antaa mahdollisuuden luonnonkosmetiikalle. Saas nähdä, huomaanko mitään eroa!

Kuva täältä

Ihan pakko laittaa lauantai-illan kunniaksi tähän loppuun tämmöinen behind the scenes -kuva! 

En voinut vastustaa kiusausta 😄

Toivottavasti teillä sujuu viikonloppu mukavasti 💗

Olisi kiva kuulla, teettekö te smoothieita tai (viher)mehuja itse? 

Onko jotain superherkkuja reseptejä, joita haluaisitte jakaa?

KARSEAN VIIKON JÄLKEEN KATSE ETEENPÄIN

Kaikillehan niitä tulee aina välillä, kamalia viikkoja. Ja silti aina silloin kun semmoinen iskee omalle kohdalle, tuntuu, että sitä on maailmankaikkeuden ainoa ihminen, jota elämä potkii päähän. Ja vaikka pitkin hampain myöntäisikin, että jollain muullakin saattaa olla myös vähän kurjaa, niin ainakaan kellään muulla ei ole yhtä kamalaa, kuin mulla just nyt. Mikäköhän siinä oikein on, että pitää aina lähteä keulimaan ja liioittelemaan, varsinaista kurjuuden maksimointia?

Viime viikko on nyt onneksi takana ja kuopattu jonnekin syvälle, mistä se toivottavasti ei koskaan nouse pintaan muistuttelemaan. Oli rakkaan läheisen elämään liittyviä huolia, jotka nostivat maanantaina stressikäyrän eksponentiaaliseen nousuun parissa minuutissa. Minähän olen siitä onnellisessa asemassa, että stressiä - niin työperäistä kuin muustakaan elämästä johtuvaa - mun elämässä on todella vähän. Työstressin kestän suht hyvin, siinä ei ole mitään ongelmaa, koska opettajan duunissa se on niin kausiluontoista: koe- ja ylppäriviikot, siinä kaikki. (Tai siis näin mulla, tiedän toki opettajia, jotka joutuvat stressaamaan paljonkin työhönsä liittyen, mutta onneksi en kuulu tähän joukkoon.) Myöskään yksityiselämässä tai rakkaiden elämässä ei ole mitään suuria huolia tällä hetkellä. Joten sitten, kun jotain tulee, se iskee niin pahasti päin pläsiä, että siitä iskusta nouseminen tuntuu ihan älyttömän vaikealta. Ja tämä oli laatuaan sellainen murhe, että se vei multa kaiken keskittymiskyvyn töissä ja yöunet myös, joten olin aikamoinen ihmisraunio jo keskiviikon tienoilla.

Torstaina sitten alkoi lapsen oksennustauti, joka tietenkin tarttui myös muhun. Nopeastihan nuo menevät ohi, mutta tällä kertaa taudin seurauksena meni pilalle viikonlopulle sovittu miniloma ystäväpariskunnan luo (ja lapsen kovasti odottama vierailu kivaan hoitopaikkaan). Palkkaamani PT:n kanssa eka kunnon treenikerta peruuntui ja mielenkiintoinen ruokakokeilu tyssäsi heti maanantaina (siitä kyllä tulossa lisää myöhemmin). Varsinainen paska viikko siis kaiken kaikkiaan!

Vähän tapojeni vastaisesti jäin vellomaan kaikkeen tähän "kurjuuteen" koko loppuviikonlopuksi, vaikka fyysinen olo olikin jo suht ok lauantai-iltapäivänä. Koko sunnuntain surkuttelin itseäni ja elämääni, enkä saanut aikaiseksi yhtään mitään. Viikonloppuna (ja viime viikolla) olisi ollut mahtavia ulkoilusäitä, mutta ei hotsittanut, koska elämä. Kyllähän te (kai?) tiedätte - kun sen surkuttelun ja itsesäälin aloittaa, siitä ei oikein millään pääse eroon. Paskaa mitä paskaa joku ääni vaan huutelee siellä pään sisällä, eikä anna järjen äänelle suunvuoroa.

Vielä tänä aamunakin heräsin ihan maailmanlopun meininkeihin. En tullut ajatelleeksi, että se stressin aihe on (ainakin tilapäisesti) ohi ja että fyysinen olo on jo ihan ok. Ei, kaikki oli edelleen ihan tylsää ja - sanonko vielä kerran - paskaa. Vähän ennen seitsemää vedin toppatakin pyjaman päälle ja lähdin laittamaan autoa lämmitykseen. Kurkkasin tähtikirkkaalle taivaalle ja näin niin hengästyttävän näyn, että jäin seisomaan siihen kirpsakkaan pakkaseen ties miten pitkään. Superkuu! Olin ihan unohtanut koko homman (ja viikonloppuna siitä uutisointia lukiessani olin tietenkin ajatellut, että ei sitä kuitenkaan näe, varmaan on taivas pilvessä, koska - no, paskaa). Minähän en ole semmoinen tyyppi, joka uskoisi tai koskaan ajattelisi mitään "universumi tahtoo nyt sanoa mulle jotain" -tyylisiä ajatuksia, mutta aamulla sitä kuuta tuijottaessani kävi kyllä näin. Siinä näyssä oli jotain niin suurta, jotain sellaista, joka laittoi pienen ihmisen pienen elämän ihan uuteen perspektiiviin, että ekaa kertaa tuntui siltä, että ehkä se universumi jotain mulle oikeasti tahtoo sanoa. Sillä hetkellä muistin, että se stressin aihe on selätetty, että en enää oksenna (eikä lapsikaan) ja voin syödä ihan mitä vaan. Että se meidän ystäväpariskunta odottaa meitä jo uudestaan sovittuna viikonloppuna. Että se mun PT tietenkin ymmärsi, että treenejä pitää siirtää. Ja että kaikki on ihan hyvin. Että ei kaikki oikeasti ole paskaa (enää).

Kuva täältä

No juu, eihän se mikään universumin viesti tietenkään ollut, vaan ihan vaan täydellinen kuunpimennys. Ei edes mikään kerran elämässä kokemus, seuraava tulee jo kuuden vuoden kuluttua. Mutta tulipahan nyt kuitenkin niin oikeaan ja sopivaan aikaan, että vähän jäin salaa omalta luonnontieteilijäminältäni miettimään, että josko tässä joku viesti olisi kuitenkin ollut?

Niin että nyt vaan katse eteenpäin kohti uutta viikkoa 💗 

KALAJUTTUJA

Alkuun pari kuvaa eilisillan sushiähkyistä! Sushi on luikerrellut tiensä kotitalouksien pöytään, mikä on ihan mahtava juttu. Tosi monella on kalan määrä lautasella lisääntynyt moninkertaisesti sushin myötä, hienoa.

EDIT: haha, tämä ei siis ollut oma annokseni, vaan koko perheen platteri, mistä jäi vielä ylikin :D

Kalaa tulisi syödä ravitsemussuositusten mukaan 2-3 kertaa viikossa. Veikkaan, että tuo on sellainen määrä, joka täytyy hyvin harvassa kotitaloudessa. Aika moni kertoo aristelevansa kalan syömistä esim. ruotojen takia, moni ei vaan tykkää kalan mausta, kalan valmistaminen koetaan vaikeaksi ja varmaan suurimpana rajoittavana tekijä on kalan huima hinta. Lohi tai kirjolohi maksaa valmiiksi fileoituna 20-25 euroa kilo, mikä on aika järkkyä. Ison lohifileen hinnaksi tulee helposti viisikymppiä ja vaikka siitä normiperhe syökin kaksi päivää, on se silti niin iso raha, että monelle lohi on harvinaista luksusta. Puhumattakaan sitten kotimaisesta valkoisesta kalasta, jonka kilohinta huitelee 30-40 euron välillä. Syö siinä sitten kalaa säännöllisesti!

Ymmärrän toki (tietyllä tavalla) ainakin valkoisen kalan korkean hinnan. Kalastajan työ on todella rankkaa ja vaativaa. Tuntuu kuitenkin oudolta, että maassa, jossa kalaa saa sekä merestä että järvistä, kalastajien työtä (ja sitä kautta lopullisen tuotteen kilohintaa) ei tueta enempää. Tai en minä mitään tiedä näistä tuista, kunhan vaan veikkaan, että jotain tämmöistä sieltä taustalta täytyy löytyä. Jos sulla on tarkempaa tietoa, kerro ihmeessä!

Itse olen ollut onnekas ja syönyt kalaa pienestä pitäen todella paljon. Molemmat isoisäni kalastivat paljon kesäisin, kuten myös oma isäni tekee edelleen. Me olemme aina asuneet rannikolla, joten tuoretta kalaa oli tarjolla torilla ja kaupoissa ja perheessämme sitä myös valmistettiin paljon. Olen pienestä pitäen syönyt kalaa kuin kalaa kaikissa eri muodoissa (paitsi lipeäkalaa en ole suostunut syömään koskaan kerran sitä maistettuani, yöks). Yksi lapsuuden suurimpia herkkuja olivat avotulella halstratut kokonaiset silakat, jotka söin ruotoineen kaikkineen.

Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu myös valtavasti ihanan lämpimiä kalaan ja kalastamiseen liittyviä muistoja; toisen isoisäni kanssa meillä oli salainen kalapaikka, josta kävimme nostamassa haukia. Hän myös opetti minulle kalan käsittelyn. Tunsin ihan järjettömän suurta ylpeyttä syödessämme minun kalastamastani kalasta isoäidin tekemää keitettyä haukea muna-voikastikkeen kera. Tuo isoisä oli minulle suunnattoman rakas monella muullakin tapaa, mutta jollain tavalla muistoni hänestä palaavat aina uudestaan yhteisiin haukihetkiimme ❤ Toinen mahtava ja yhtä paljon rakkauden täyttämä muisto on opiskeluajalta, kun kerran karkasin kevättalvella tenttejä pakoon kesämökillemme, missä vietimme isän kanssa todellisen ahvenviikon. Kävimme nostamassa päivittäin katiskatolkulla ahvenia, joiden käsittelyn isä opetti minulle tuon viikon aikana. Istuimme pihalla kevätauringossa (vähän ehkä valkoviiniä samalla juoden...) ja perkasimme ja fileoimme kymmeniä kiloja ahvenia. Voi olla, että puhutaan sadoista kiloista, niin valtavasti niitä oli. Kädet olivat niin pahasti rikki ja haavoilla tuon viikon jälkeen, että niiden paranemiseen meni viikkoja. Olin aina aikaisemminkin rakastanut paistettuja ahvenfileitä, mutta sen jälkeen, kun opin itse fileiden tekemisen, siitä ruuasta on tullut minulle lähes pyhä!

Kuvan lohen pintaan on ripoteltu suolaa, vähän pippuria, loraus sitruunanmehua, ohut pinta sinappia ja päälle kevyt ripottelu korppujauhoja. Uunissa 175 asteessa n. puoli tuntia. Kiva muokkaus sille perusuunilohelle!

Mutta hei, takaisin aloitukseen. Kalaa pitäisi syödä enemmän, mutta kun se maksaa. Moni turvautuu toki pakastekalaan, mutta minulle pakastesei (vai onko se seiti ?) ei ole kalaa. Tiedän, että se johtuu etuoikeutetusta "kalan täyttämästä elämästäni" ja kannustan toki syömään sitä, jos se vaan maistuu! Loppuvuodesta koin kuitenkin pienen "käännytyksen" pakastesein suhteen. Halusin tehdä lohimurekepihvejä loppukuusta, kun ruokatilin saldo alkoi olla uhkaavan pieni. Päätin kokeilla fifty-fifty -menetelmää eli korvasin puolet lohesta pakasteseillä. Olin tosi skeptinen tämän suhteen, mutta yllätyin kyllä todella positiivisesti. Pihvit saivat myös niin järisyttävän suuren suosion perheen miesten keskuudessa, että nämä menivät heittämällä jatkoon!

Edullisimmin tästä selviää, kun bongaa tarjouksen kokonaisesta lohesta (usein n. kympin kilohinta). Suurin osa kauppiaista fileoi kalan nykyjään samaan hintaan varmaankin sen takia, että se lisää ostohalukkuutta reippaasti. Jos olet arka kalan käsittelijä, pyydä kalamyyjää myös poistamaan nahka samaan syssyyn. Jos tyyppi ei suostu, kannattaa pyöritellä silmiä ja sanoa, että naapurikaupassa kyllä suostuivat! Jos ostat kokonaisen kalan, näitä pihvejä tulee valtava annos, mutta kestävät tosi hyvin pakastamisen. Mulla löytyy vieläkin loppuvuodesta pakastamiani pihvejä ja otan usein yhden aamulla sulamaan lounasta varten. Toimii tosi hyvin keitetyn kananmunan, avocadon ja salaattikipon kanssa! Resepti on vähän kohtuullisemmalle kalamäärälle, mutta jos teet kerralla enemmän, kerro määrät tarvittavalla luvulla. Kyl sä tiedät! Luksusversioon voisi lisätä kapriksia! Ja ensi kerralla meinaan lisätä joukkoon vähän paistettua purjoa, mutta maistuu nämä ilmankin.

Lohi-seimurekepihvit

500 g lohta

300 g pakasteseitä (palana tai fileinä)

2 munaa

1 dl korppujauhoja

1,5 dl kuohukermaa

1 rkl (Dijon)sinappia

1/2 sitruunan mehu puristettuna

kourallinen silputtua tilliä

suolaa

mustapippuria myllystä

ripaus valkopippuria

voita paistamiseen

Ota pakastesei sulamaan hyvissä ajoin. Painele sulanut sei kuivaksi talouspaperin välissä.

Pilko kalat kuutioiksi ja laita monitoimikoneeseen muiden ainesten kanssa. Hurauta kaikki sekaisin, mutta jätä jonkun verran sattumia. Varo, ettei mene ihan tahnaksi!

Paista pannulla pieni testinokare ja lisää tarvittaessa suolaa tai pippureita.

Paista pihvit voissa. Voit halutessasi kypsentää ne myös uunissa 175 asteessa, mutta paistamalla saat pihveihin ihan mahtavan maun.

Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa.

Miten on, syödäänkö teillä usein kalaa? Kaipaisitko lisää reseptejä? 

Minkälaisista ohjeista olisit kiinnostunut?

SMOOTHIE 2.0

Enpä olisi uskonut, että "keksin pyörän uudelleen" smoothiepuolella, mutta niin siinä vaan kävi. Tämä ohje löytyy varmasti vaikka mistä keittokirjoista ja netin reseptipankeista, mutta eilen illalla juolahti mieleen ihan itsekseen kokeilla tätä ja jatkoon meni niin, että rysähti. Olen moneen otteeseen maininnut, että tykkään juoda smoothien aamuisin, mutta lähiaikoina olen ollut tosi kyllästynyt omiin vakkariohjeisiini. Maitotuotteita en tykkää laittaa smoothien joukkoon, enkä myöskään mitään proteiinijauheita, mutta nyt keksin lisätä sekaan pähkinöitä ja chian siemeniä. Maku oli paljon pehmeämpi ja samettisempi kuin ilman niitä ja tuntuu pitävän nälkää myös ihan eri tavalla näin. Tämä sopii varmasti tosi hyvin myös välipalaksi, joten suosittelen kokeilemaan!

Mansikka-cashewpähkinäsmoothie

200 g pakastemansikoita

(pieni) kourallinen cashew-pähkinöitä

1 rkl chian siemeniä

appelsiinimehua

Laita marjat, pähkinät ja siemenet tehosekoittimen kannuun ja kaada päälle mehua niin, että kaikki ainekset peittyvät.

Anna vetäytyä yön yli jäänkaapissa, jotta pähkinät pehmenevät ja siemenet turpoavat. 

Surauta aamulla smoothieksi ja nauti!

(Ohjeesta tulee annoskoosta riippuen 3-5 annosta)

Surrutteluun menee luonnollisesti vähän pidempi aika kuin normaalisti, eikä minun tehosekoittimeni ole niin tehokas, että tästä ihan silkinpehmeää tulisi. Haaveissa olisi jo ostaa uusi laite, mutta odotan kärsivällisesti, että tuo vanha tulee tiensä päähän ja suuntaan vasta sitten tehosekoitinkaupoille. Tuntuisi hölmöltä ostaa uusi, kun vanha vielä toimii.

Pirteää ja energistä myrskyn jälkeistä päivää kaikille!