PERUSARKEA

Aina, kun multa kysytään puhelimessa, että no mitäs teille kuuluu?, vastaan saman eipä meille mitään erityistä. Varsinkin silloin, kun kyseessä on säännöllisesti toistuva puhelu esim. vanhempieni tai sisarusteni kanssa. (Itse asiassa en kauhean paljon säännöllisesti juttele kenenkään muiden kanssa, koska olen aina ollut huono jaarittelemaan puhelimessa, mutta se on sitten ihan toinen tarina se.) Joka kerta mua myös jää mietityttämään, että eikö meille nyt oikeasti ole tapahtunut mitään ja onko meidän elämä tosiaan niin tylsää, että siitä ei koskaan ole mitään kerrottavaa. Kun hetken olen asiaa huokaillut, tunnen kuitenkin joka kerta myös sen saman huojennuksen ja kiitollisuuden asiasta. Onpa ihanaa, että elämä on niin tyyntä ja rauhallista, että hirveästi kouhkattavaa ei ole! Koska en usko, että jaksaisin semmoista kouhkaamisen arvoista elämää kauhean pitkään. Jos se olisi jatkuvaa positiivista pöhinää, niin se olisi uuvuttavaa. Saatikka sitten, että elämä olisi täynnä negatiivisia juttuja - se se vasta uuvuttavaa olisikin. Niinpä joka perjantain huokaisen helpotuksesta, että taas yksi ihan tavallinen, tylsä ja arkinen viikko takana! Sellainen, josta ei ole mitään kerrottavaa ja jos vaikka yrittäisikin kertoa, niin ei se toinen jaksaisi kuunnella.

Oliskohan nää kesäkukat jo kukintansa kukkineet...?

Olen koko viikon ajan suunnitellut siivoavani vähän perusteellisemmin. Kuten kyllä myöskin viime viikolla ja sitä edellisellä... En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi, vaan mennyt ihan vaan sillä perusjärjestelyllä ja keittiön raivaamisella iltaisin. En edes keskiviikkona, kun olin sairaan lapsen kanssa kotona. Mitäköhän mä silloin tein? Ei minkäänlaista muistijälkeä. Ainakin eteisessä olevan kalenterin päiväyksen voisi muuttaa, kun kerran huomenna siirrytään jo syyskuulle.

Niin joo, flunssakausi alkoi tänä vuonna jo nyt! Ärsyttävää, varsinkin kun itsellänikin on ollut kurkku kipeä jo parin viikon ajan. Onneksi ei ole tauti vielä iskenyt, sitä odotellessa...

Puolikuntoinen lapsi on kömpinyt meidän sänkyyn nukkumaan tällä viikolla kolmena yönä. Sen seurauksena jäykkä selkä, koska tyyppi valloittaa koko sängyn ja me vanhemmat nukutaan omilla laidoillamme noin 10 sentin levyisessä tilassa. Emme vaan raaski häätää häntä pois, koska ei tämä ikuisesti tule jatkumaan. Ihana, kun toinen on kuitenkin vielä niin "pikkuinen", että haluaa meidän väliin 💓

Tein torstaina kaalilaatikkoa, kun teki niin mieli. Ohjeita tuntuu putkahtelevan joka lehdestä ja ruokablogista. Jostain syystä en saa sitä koskaan onnistumaan niin, että se olisi semmoista superihanaa ja karamellisoitunutta. Hyvää se oli kuitenkin. Mies tosin oli syönyt lounaaksi samana päivänä hernekeittoa. Arvaatte varmaan...(lapsi ei nukkunut viime yönä meidän välissä, haha!)

Tyhjensin viime sunnuntaina kokkausinnoissani keittämäni (ylikypsistä tomaateista) tomaattikastikkeen vessanpönttöön. Siinä oli epäilyttävä, vähän käyneen tuoksu ja maku, joten se siitä ruokahävikin pienentämisestä. Se oli kyllä hyvää silloin sunnuntaina ja siitä oli tarkoitus tehdä soseuttamalla paseerattu tomaatti maailman parhaaseen linssikeittoon. No, ens kerralla sitten.

Meidän pihalla kasvaa tänäkin vuonna ihan hirveä määrä tatteja. Ihan tossa keskellä pihaa. Ne vaan on punikkitatteja, jotka ei mun mielestä ole kauhean erityisiä ruokasieninä. Voisihan niistä jonkun kastikkeen tehdä (tai kuivata niitä), mutta kun ne on heti täynnä matoja. Siis ihan heti - bongasin yksi aamu pari ihan pientä ja ajattelin, että ne varmaan on vielä kunnossa, mutta ei. Ja sitä paitsi, miksi noi ei voi olla herkkutatteja? Epistä!

Muistin rakkaan ystävän synttärit jo etukäteen (enkä vasta Facebook-muistutuksesta)  ja lähetin hänelle viestin (koska me ei soitella 😂), jossa kerroin, kuinka paljon häntä rakastan. Tuli hyvä mieli ❤

Mätkätin lapselle, että hän viettää liikaa aikaa ruudulla. Sen jälkeen, kun poika oli tarttunut kirjaan ja ruvennut lukemaan, menin sänkyyn pläräämään puhelinta kahdeksi tunniksi. Vuoden äiti, taas kerran.

Selailin joka aamu aamupalalla erilaisia vegekeittokirjoja ja -lehtiä. Tekisi mieli pitää taas lihaton jakso ja ihan oikeasti taidan sen tehdäkin. Kunhan vaan saan aikaiseksi. (Ja kunhan se hiton kaalilaatikko on syöty, sitä tuli meinaan aika paljon...)

Sain tänään kollegalta kassillisen omenoita. Oli tarkoitus keittää niistä sosetta pakkaseen ja tehdä kotona jooga (sen siivoamisen jälkeen). Sen sijaan avasin punkkupullon ja rupesin leipomaan omenapiirasta.

Perusarkea siis koko viikko 💗 Mites teillä?

Ihanaa viikonloppua kaikille!

YHDEN PYSÄHDYKSEN TAKTIIKALLA

Mitä enemmän pyörittelen mielessäni arjenhallinnan tärkeyttä ja tulevasta talvesta selviytymistä, sitä kirkkaammaksi ajatukseksi on noussut ruokasuunnittelun merkitys. Jos "pyhästä kolminaisuudesta" - uni, ravinto, liikunta - kosahtaa yksikin, arki suistuu raiteiltaan ja elämästä tulee silkkaa selviytymistaistelua. Viime talvi herätti mut huomaamaan, että niin paljon kuin ruuanlaitosta tykkäänkin, en enää jaksa sitä samalla tavalla joka ikinen arki-ilta. Niinä päivinä, kun optimaalinen syöminen onnistuu, kaikki on hyvin, mutta heti kun mennään väärien valintojen puolelle, hyvinvointi kärsii tosi nopeasti ja sekä uni, että kynnys lähteä liikkumaan ottavat osumaa. Lisäksi jatkuva "huoli" arjen kokkailusta, vaikka se pieneltä tuntuukin yksittäisenä asiana, lisää kehon stressikuormaa, nostaa stressihormonien määrää ja näin ollen vaikuttaa kaikkeen jaksamiseen.

Olen nyt muutaman viikon ajan mennyt arkiruokien tekemisessä "yhden pysähdyksen taktiikalla" ja tuntuu, että tämä systeemi toimii! Pysähdyn kerran viikossa miettimään seuraavan viikon syömisiä ja teen ison määrän erilaisia ruokia kerrallaan. Mulla tämä päivä on sunnuntai, koska silloin olen virkeimmilläni ja levännyt. Olen selvästi uintitreenien jälkeen ihan valtavan energinen ja myös motivoitunut hyvinvoinnista huolehtimisesta. Lisäksi meillä kaikki lukujärjestysten pitkät päivät ja sekä lapsen että mun harrastukset painottuvat alkuviikkoon, joten sikälikin sunnuntai on otollinen päivä tälle meal preppingille. Teen niin paljon, että pärjäämme hyvin torstaihin asti, jonka voi sitten mennä joko pakastimen turvin tai keksiä jonkun nopean iltaruuan. Ja kun alkuviikosta ei ole joutunut seisomaan keittiössä iltatolkulla, jaksaa torstaina vaikka jo vähän kokkaillakin. Toinen pysähtyminen tapahtuu sitten perjantaina, jolloin perinteisesti rentoudun työviikon jälkeen kokkaamalla jotain vähän spesiaalimpaa ja siemailen samalla vähän punkkua. Samaan syssyyn teen valmiiksi myös seuraavalle päivälle ruokaa, jotta saan pitää lauantain ihan täydellisenä vapaapäivänä ja ihan vaan lörsöillä, ottaa päiväunet ja tehdä ihan mitä lystään.

Olen kokeillut monta kertaa tässä lähivuosina tehdä ihan kunnollisen ruokalistan useaksi viikoksi kerrallaan. Tämä systeemi ei mulla kuitenkaan tunnut toimivan; jotenkin en tykkää lyödä lukkoon tulevien päivien tarkkoja ruokia, koska harvemmin mun sitten tekee mieli just sitä, mitä olen valmistanut. Helpommaksi on osoittautunut se, että kypsennän valmiiksi erilaisia perusjuttuja ja sitten fiiliksen mukaan rakentelen niistä ilta-aterioita viikon mittaan. Tähän voi ottaa avuksi sen, että listaa omat lempiruoka-aineet ja tekee niitä jääkaappiin ihan semmoisenaan.

Viikko sitten sunnuntaikokkailun tuloksena syntyi iso satsi jauheliha-makaronipöperöä (lähinnä lasta silmälläpitäen), pellillinen broilerinfileitä (marinoin niitä hetken aikaa seoksessa, jossa oli maustamattoman jugurtin jämät ja valmista Tandoorimaustetahnaa), uunijuureksia ja keitettyä kvinoaa, keitettyjä punajuuria sekä ihan vaan perusmaustettua (suola ja pippuri) paistettua jauhelihaa. Näillä pärjättiin torstai-iltaan asti (ja tässä on siis mukana myös mun lounassyömiset), kun yhtenä iltana kaivoin vielä pakkasesta parasta linssikastiketta annokset mulle ja miehelle (alemassa kuvassa näkyvä epämääräinen ruskea kasa 😂).

Lautasella tuoretta, kotimaista maissia - ihan kuin karkkia ❤

Tuon viikon ruokamäärä oli jopa vähän turhan iso, joten eilen otin vähän rauhallisemmin. Pitää myös käyttää tällä viikolla pakastimesta löytyviä yksittäisannoksia, etteivät ne hautaudu sinne (kuten mulla usein tuppaa käymään...). Eilen keittiössä syntyi taas pellillinen broilerinfileitä (ihan perusmausteet), pellillinen uunijuureksia sekä yhdessä uunivuoassa jauhelihamureke sekä perunat & kasvikset. Luulisi näillä pärjäävän!

Aikaa mulla menee tämmöisten satsien tekemiseen noin 2,5 - 3 tuntia. Tuosta kuitenkin aktiivista työaikaa (pilkkomiset yms) on vain osa, koska suurin osa hoituu itsekseen uunissa. Pitää vaan miettiä, missä järjestyksessä tekee mitäkin, niin ajan saa käytettyä tosi tehokkaasti. Samalla ehtii pestä ja ripustaa pyykkiä ja vähän järjestellä keittiötä ja muuta huushollia.

Jos arjen ruokahuolto vähänkään ahdistaa, suosittelen kokeilemaan tätä yhden pysähdyksen taktiikkaa. Eikä sitä tietenkään pidä tehdä just sunnuntaina, jos tuntuu, että silloin on kivampi puuhata jotain muuta. Oletko sä harrastanut tällaista ennakointia? Olisi kiva kuulla vinkkejä ja kokemuksia!

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille 💗

TÄMÄ VAI TUO

Tämä haaste on pyörinyt blogeissa jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua siihen. Tuulalta tämän nyt kuitenkin nappasin. Takana on rankka viikko (mutta kuitenkin aika ihana, koska töissä on ollut niin kivaa) ja ennen kuin alan perjantai-illan keittiöhommiin, tekee mieli vähän kirjoitella. Mitään "järkevää" en kuitenkaan saa tällä hetkellä aikaiseksi, joten tämmöinen höpinä-blogihaaste sopii tähän hetkeen just sopivasti. Aiheeseen sopivaa (tai edes epäsopivaa) kuvamateriaalia ei nyt löydy, joten sovitaanko, että tämän kerran saa mennä ihan ilman kuvia? Paitsi kantterelleja tiedossa ihan lopussa.
 
Suihku aamulla vai illalla? Ehdottomasti aamulla, kuuluu aamurutiiniin. En herää kunnolla, ellen pääse suihkuun! Toki myös illalla, jos olen käynyt jumpassa tms., mutta silloinkin pitää suihkutella myös aamulla. Kauheaa veden tuhlaamista, mutta olen aina ihan supernopea, en löträä suihkussa pitkää aikaa.

Kaupungin ydin vai maalaisympäristö? Heti aika paha. Olen sydämeltäni stadilainen hamaan loppuun asti, mutta asun nykyjään maalla. Molempi parempi, en osaa päättää. Rakastan kaupungin vilinää, mutta en jaksaisi enää asua siellä.


Kirkkaat vai neutraalit värit? Värejä kiitos, mutta aina murretuissa sävyissä. Ja sitten kyllä aika paljon neutraaliakin. Kirkkaissa en viihdy, eivätkä ne mulle sovikaan.


Outo vai typerä? Haha, tätä pitäisi kysyä mun oppilailta! Outo varmaan. Typeryys on piirre, jota inhoan ihmisissä eniten välinpitämättömyyden jälkeen. Toivoisin, että silloin kun käyttäydyn itse typerästi (kaikki me joskus), niin joku huomauttaisi siitä mulle.


Kevät vai syksy? Syksy ehdottomasti, vaikka pari viime syksyä ovatkin meinanneet nujertaa mut alleen. Silti rakastan syksyn kuukausia. Kevät usein ahdistaa liialla valoisuudellaan, elinvoimaisuudellaan, vehreydellään ja isoilla lupauksillaan. Paitsi viime kevät, se oli ihana (koska talvi oli ollut niin vaikea).

Minttu vai kaneli? No ei oikein kumpikaan... kaneli, jos on pakko valita. Ai niin, minttusuklaa. Sanonkin siis minttu (mutta ei ruuassa).


Suunnittelu vai ex tempore? Ex tempore pystyn korkeintaan toteuttamaan viikonloppuna perheen kanssa, että "lähdetäänkö kylille syömään". Muuten olen ehdottomasti suunnittelija. Rakastan suunnittelemista (vaikka toteutus joskus ontuukin, mutta ei sen niin väliä, kunhan saa suunnitella ❤).


Leffa kotona vai teatterissa? Teatterissa ihan mahtavaa, mutta tosi harvinaista herkkua nykyjään. Toisaalta kotona saa olla verkkarit jalassa ja pitää pissatauon silloin kun huvittaa.

Espresso vai latte? Ihan tavallinen suodatinkahvi aamuisin, 2-3 kuppia kiitos. Joskus harvoin latte kahvilassa. Espresso maistuu monen ruokalajin (ja juomalajin...) illallisen päätteeksi.

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli? Heh, taidan olla molemmat. Tykkään puhua (opettaja...), sekä kysyä, että vastata. Yleensä kyllä (paitsi töissä) lähinnä höpötän. Joskus kyllä töissäkin...


Aamut vai myöhäiset illat? Nuorena olin ihan tolkuton iltakukkuja, nykyjään aamuihminen. Menen puoli kymmenen aikaan nukkumaan ja nousen viiden - kuuden aikoihin. Teen hetken hommia, joko työjuttuja tai blogia, ennen kuin muut heräävät.


Halit vai pusut? Molemmat, meillä halipusitellaan koko ajan. En ehkä ihan tajua koko kysymystä...?

Tulinen vai mieto ruoka? Sopivasti maustettu. Käytän tosi paljon mausteita, mutta en välttämättä aina kauhean tulisia. Liian mieto ruoka on blaah, mutta ei se saa makuhermoja puuduttavan tulista kuitenkaan olla.


Nahka vai pitsi? Haluaisin olla molemmat, olisi tosi päheetä kulkea nahkahousuissa ja kivassa pitsipaidassa. En kuitenkaan ole kumpaakaan, vaan pukeudun hyvin neutraalisti. Yleensä mustiin farkkuihin ja T-paitaan tai neuleeseen. Nahkarotsia olen nyt metsästänyt parin vuoden ajan, mutta en ole vielä löytänyt itselleni sopivaa ja riittävän yksinkertaista, mutta samalla kuitenkin rokkia, mallia. Tai no, yhden löysin, mutta se maksoi lähemmäs 700€. *facepalm*

Ylipukeutuminen vai alipukeutuminen? Harvemmin kumpikaan, mutta mieluummin vähän yli. Vanhemmiten olen tullut aika rohkeaksi sen suhteen, että jos on juhlat, niin sitten laittaudutaan. Ei överisti, mutta kuitenkin niin, että ei mene alikaan. Se on aina vähän kiusallista. On niitäkin kyllä sattunut.

Puhelimen kalenteri vai paperinen? Paperinen, paperinen ja vielä kerran paperinen. Eli mulla on kolme erilaista paperikalenteria käytössä (ja 387 erilaista kynää, joilla niitä täytän). Puhelimen kalenteri on sitä varten, että siitä katsotaan, mikä vuosi kuukausi on meneillään.


Kokemus vai mukavuus? Mukavuus. En ole koskaan ollut seikkailija, en edes nuorena. Enkä ole sitä edes kaivannut mitenkään.


Tv-sarjat vai elokuvat? Hirveän vähän kumpiakaan nykyjään. Aina välillä katsotaan joku leffa, silloin tällöin käydään ihan teatterissa katsomassa (viimeksi Mission Impossible 6, oli kyllä huikea). Joka talvi koukututaan johonkin sarjaan ja katsotaan se maratonina, mutta mieluiten käytän lörsöajan lukemiseen.

Suklaa vai karkki? Haloo, suklaa on karkkia! Molemmat. Tosin nyt iskin itselleni jonkun ihan älyttömän karkkilakon määrittelemättömäksi ajaksi, joten napostelen kuivattuja aprikooseja makean himoon. En ole koskaan kyennyt karkin/suklaan mättösyömiseen, mutta liian usein edes vähän kerrallaan ei ole hyvä. Aprikooseilla siis mennään tällä hetkellä...

Rock vai Country-musiikki? Tiedän, että kivaakin countrya on, mutta mieluummin rock. Paitsi ettei oikein sekään nykyjään. Kuuntelen tosi vähän musiikkia; opettajan päivä on niin hälinää ja ääntä täynnä, että kaipaan vapaa-ajalla lähinnä hiljaisuutta. Kävelylenkeillä kuuntelen kyllä, mutta soittolista on aikamoinen sillisalaatti. Lattareista tykkään tällä hetkellä eniten.

Yksin vai yhdessä työskentely? Yksin ehdottomasti, mutta jollekin. Eli siis opettajan työ, joka on ihanan itsenäistä. En kuitenkaan ihan yksin jaksaisi olla, tarvitsen sen "yleisön". Vaikka olenkin sosiaalinen, niin vihaan kaikkea tiimityöskentelyä yms.

Uiminen vai rannalla makoilu? Uiminen. Välillä voi pötkähtää makuuasentoon (paitsi hiekka, yök), mutta heti kohta takaisin veteen. Viime kesänä (lapsen kanssa) enkka oli kolme tuntia yhteen putkeen.

Pikaruoka vai kunnollinen ravintolaruoka? Välillä pakon edestä pikaruoka, mutta kunnollinen ravintolaruoka mieluummin.

Kulta vai hopea? Hopea. Värianalyysin (vuonna 1991, silloisen työnantajan järjestämä ylläri toimiston naisille) perusteella (syksy) mun "pitäisi" käyttää kultaa, mutta en yhtään tykkää. Kaikki koruni ovat hopeaa.

Perunasalaatti vai pastasalaatti? What, mistä tää tähän tupsahti? Just puhuttiin koruista... Itse tehty perunasalaatti ilman sitä majoneesikastiketta. Paitsi että nyt tuli mieleen, että pastasalaattiakin voisi tehdä pitkästä aikaa... Kumpikaan ei kuulu top kymppiin, joten ihasama.


Parilliset vai eripariset sukat? Ei kai kukaan voi käyttää eriparisia sukkia? Apua, ahdistaa jo ajatuskin. Olen tietyissä jutuissa ihan sairaan pedantti (ja nillittäjä...).


Tanssiminen vai laulaminen? Mun mielestä molemmat (ja mielellään samaan aikaan), mutta suuri yleisö on täysin eri mieltä. Mua surkeempaa laulajaa saa hakea, eikä mun tanssimuuvitkaan ihan jenniferlopezia ole. Tykkään kyllä molemmista ja harrastan välillä esim. koeviikolla, jos olen yksin päivällä kotona. Vedän nupit kaakkoon ja olen hetken aikaa oman elämäni Jennifer Lopez. Nuorempana ehkä saatoin joskus tehdä saman jossain julkisessa tilassa, mutta ei nyt muistella sitä, eihän...!

Puhelin vai netti? Olen tosi huono puhelimen käyttäjä, en jaksa puhua pitkiä jaarittelupuheluita. Eli netti. Välillä sitä voisi ehkä olla vähemmän (varsinkin puhelimen kautta).

Tämä on kyllä itse asiassa tosi hauska haaste, koska tämä on niin "älytön". Mitään punaista lankaa ei ole, kysymykset eivät liity toisiinsa mitenkään, koko touhu on vaan ihan random-kysymysten heittelyä 😁 Tätä oli kiva tehdä! Nyt kuitenkin keittiöön, meinaan tehdä kanttarelli-pekoni-piirasta (kelatkaa miten hyvää siitä tulee, noilla aineksilla ei voi epäonnistua!).

Kivaa viikonloppua kaikille 💗 

Nappaa haaste itsellesi, jos et ole vielä näihin vastannut!

SAAKO ÄITI SYÖDÄ ERI RUOKAA KUIN MUU PERHE?

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun kaikkialla muistutetaan siitä, että nyt olisi aika karistaa ne kesäkilot. Muutaman kuukauden kuluttua sitten sulatellaan joulukinkkua ja konvehteja (olisi muuten paljon järkevämpää tehdä pieni ryhtiliike ennen joulua ja sitten hyvällä omalla tunnolla nauttia joulun herkuista). Ensi keväänä hankkiudutaan bikinikuntoon, kunnes taas on aika karistaa niitä kesäkiloja... Sanomattakin on selvää, että ideaalitilanne olisi se, että söisi läpi vuoden sillä tavalla, että tuntisi olonsa hyväksi ja energiseksi ja paino pysyisi suht samana. Mutta todellisuus on usein ideaalitilannetta raadollisempi, joten mikä eteen, jos nyt kesän jälkeen pitää jonkinlainen ryhtiliike tehdä?

Kuuma peruna on se, saako äiti (tai miksei isäkin) olla näkyvästi dieetillä ja syödä ihan eri ruokaa kuin muu perhe. Mielipiteitä varmasti on monia ja muistutan nyt heti alkuun, että tämä on minun mielipiteeni ja näkemykseni, ei mikään absoluuttinen totuus. Mulla ei ole tietenkään mitään oikeutta puuttua muiden päätöksiin, jokainen elää tyylillään, mutta olen itse miettinyt tätä aihetta lähipäivinä paljonkin, kun on ollut tarvetta vähän taas viilata ruokavaliota. Tämä kesä oli niin omituinen ja epätodellinen kaikilla mahdollisilla tavoilla, että myös ruokapuolella koettiin ihan uutta. Oli niin kuuma, että ruokahalua ei oikein ollut. Älyttömän raskas viime lukuvuosi sai aikaan sen, että levolle oli ihan selkeästi tarvetta lähes koko kesän ja nukuin käsittämättömän pitkiä yöunia läpi koko kesän. Vielä heinäkuun lopussa saatoin ihan pokkana vetää lähes 12 tunnin yöunet! Käytännössä homma meni siis niin, että myöhään herättyäni ei aamupala (ainakaan terveellinen, se mun normaali arjen hyväksi todettu) oikein maistunut. Useimpina aamuina närpin vähän paahtoleipää ja pari mansikkaa, siinä kaikki. Päivällä kyllä tuli nälkä, mutta mitään ei oikein tehnyt mieli. Ja sitten iltapäivällä nälkä oli niin kova, että tuli syötyä vähän sitä sun tätä - koska helteellä ei jaksanut kokata mitään järkevää. Ateriavälit venyivät siis ihan liian pitkiksi, enkä voi sanoa syöneeni kauhean terveellisesti. En nyt epäterveellisestikään (esim. makkaraa syötiin kerran...), mutta epämääräisesti ja epäsäännöllisesti. Ei hyvä!

Itse en siis nyt ole alkanut laihduttamaan, mutta olen palauttanut syömiset takaisin siihen mulle sopivaan, aika yksinkertaiseen tapaan koostaa annos yksittäisistä komponenteista. Joissain perheissä kuitenkin äiti on ihan selkeällä dieetillä ja näykkii salaatinlehtiä pahantuulisena ja dramaattisesti huokaillen. Tai vetää jotain pussikeittodieettilirua nälkään nääntymäisillään, kun muu perhe vetää makaronilaatikkoa. Onko tämä ok? Mitä te olette mieltä?

Jos jätetään edellisestä pois kaikki dramatiikka, huokailut ja pahantuulisuus, niin mikä ettei. Kunhan äiti ei tee asiasta kauhean isoa numeroa ja puhu kovaan ääneen laihduttamisesta. Vielä tärkeämpää olisi, ettei hän dissaisi itseään, omaa kehoaan ja "läskejään" lasten kuullen. On ihan kauheaa, kuinka vääristynyt kehonkuva jo nuorilla tytöillä (ja varmaan pojillakin) on ja lukioikäiset (ja nuoremmatkin) laihduttavat, näännyttävät itseään nälkään ja oppivat täysin vääristyneen suhteen ruokaa kohtaan. Syömishäiriöistä nyt puhumattakaan!

Meillä arkiruokailu menee usein niin, että minä syön jonkun yksinkertaisemman annoksen (mies aika usein myös) ja lapsi syö "oikeaa ruokaa" (eli just vaikka esim. makaronilaatikkoa, perunaa ja jauhelihakastiketta, jotain kiusausta tms.). Näitä lapsen ruokia pyrin tekemään säännöllisesti isompia satseja kerralla ja pakastan ne sitten annoksina. Meillä poika ainakin on usein tosi tyytyväinen, jos ei "tarvitse" syödä äidin ruokia 😂 Eikä siitä ole koskaan tullut minkäänlaista ihmettelyä, miksi me syömme näin. Joskus olen tainnut sanoa, että mulle tulee parempi olo siitä omasta annoksestani tai että mun tekee nyt tällä kertaa mieli syödä tätä.

Aika usein kyllä pyrin rakentamaan iltaruuan niin, että se olisi samaa kaikilla. Lapsi ei aina ole mielissään, mutta se on sitten voivoi niinä iltoina. Mä uskon siihen, että pitää tottua välillä syömään myös niitä ei niin mieluisia ruokia ja että aina ei lautasella voi olla lempiruokaa. Ja kyllä meillä lapsi ihan tykkääkin niistä yksinkertaisista annoksista (varsinkin jos saa vaikka vaihtaa parsakaalin perunaan). Lapsen mieltymyksiä ja omaa makua pitää myös kunnioittaa: jos hän ei ihan oikeasti tykkää hernekeitosta, niin ei sitä pidä hänelle pakottaa. Onhan aikuisillakin ruokia, joita me inhotaan! Ja linssikastike tippuu kuulkaas oikein hyvin, jos lapselle lupaa, että ylihuomenna on spagettia 😁

Tämä on monelle varmaan aika arka aihe, liian moni kipuilee jatkuvan pitäisi laihduttaa -ajatuksen kanssa. Toivon, etten ole sohaissut ketään nyt kipeästi tällä kirjoituksella, enkä varsinkaan syyllistänyt mitenkään. Täältä mun blogista löytyy tosi paljon supersimppeleitä ohjeita ja ideoita hakusanoilla arkiruoka (ja varmaan kyllä monella muullakin hakusanalla - mulla on toi tunnistepuoli levinnyt vähän käsistä, pitäisi selkeyttää sitä). Ja niille, jotka miettivät laihduttamista, niin haluaisin taas kerran vinkata Kaisa Jaakkolan opeista ja varsinkin hänen kirjoittamastaan Hyvän olon hormonidieetti -kirjasta (se uudempi painos siis), joka ei siis ole dieetti, vaan lempeä opas kohti hyvinvointia ja hyvää oloa. Kirja muuten näkyy olevan Adlibriksessä alessa tällä hetkellä ja maksaa 13,90 € - lupaan ja takaan, että sen hankkiminen kannattaa! Vaikka itse aina suistunkin raiteilta säännöllisesti, niin olen kuitenkin saanut Kaisan opeilla syömiseni (ja muun hyvinvoinnin) parannettua moninkertaisesti tilanteesta, missä olin vielä 6-7 vuotta sitten. Ja tämä ei ollut mikään maksettu mainos, vaan vahva suositus mun mielestä parhaasta elämäntapaoppaasta!

Mitä ajatuksia teillä herää? Miten olette itse ratkaisseet tämän? 

Syöttekö eri ruokaa kuin muu perhe, vai löytyykö kaikilta lautaselta samaa?

Ihanaa viikon jatkoa kaikille. Muistetaanhan olla lempeitä itseämme kohtaan! 

💗

IHAN LIEKEISSÄ ❤

Paitsi etten ole liekeissä, koska olen noussut just uima-altaasta. Haha, huono vitsi, paras vitsi! Okei, sori, koittakaa kestää, käyn ihan ylikierroksilla, koska olen niin innoissani...

Olen tänään aloittanut aikuisten uinnin tekniikkakurssin, enkä ole koskaan - siis koskaan - ollut liikunnan jälkeen näin innoissani, motivoitunut ja itsevarma itsestäni. Olen täällä aika moneen otteeseen kirjoittanut tai ainakin sivulauseessa maininnut, että liikunta on mulle se ikuinen kipupiste, arka paikka ja osa-alue hyvinvoinnissa, joka tökkii eniten. Niin kauan kuin muistan, olen ollut aina se huonoin ryhmässä, surkea lähes kaikissa lajeissa, joita olen kokeillut ja liikkeelle lähteminen on aina tuntunut vaikealta. Mulla ei ole jo lapsuudessa rakentunutta tapaa liikkua säännöllisesti, joten minkäänlaista liikunnallista itsetuntoa ei ole koskaan kehittynyt. Hampaat irvessä ja lähinnä luontaisen, muilla elämän osa-alueilla oikein hyvän itsetunnon turvin olen sinnitellyt aikoinani läpi koulun liikuntatuntien ja myöhemmällä iällä esim. ryhmäliikuntatuntien takarivissä hötkymisen. Salilla tunnen olevani aina väärässä paikassa (kuten olenkin, koska en vaan tykkää siitä touhusta). Erilaiset vesiliikuntamuodot ovat ainoat, joista olen koskaan ihan oikeasti, kaikesta sydämestäni nauttinut ja myös tuntenut olevani niissä hyvä. Vesijumpassa pärjään ja tunnen liikunnan riemua, sitä sellaista, jota olen muilta ihmisiltä kadehtinut ja aina toivonut, että löytäisin saman riemun myös muista lajeista.

Ihana Yrjönkadun uimahalli, tänne pitäisi päästä monen vuoden tauon jälkeen! (kuva täältä)

Jotenkin vasta nyt (kuinka kauan sitä ihmisen pitää hakata päätään seinään, ennen kuin tajuaa asioita??) olen oivaltanut sen, että on turha haaveilla lajeista, joissa en pärjää tai joista en tykkää. Vasta nyt olen tajunnut sen, että kun kerran niin paljon tykkään vedessä liikkumisesta, niin siihen pitää satsata ja alkaa kehittämään itseään. Uinti on aina ollut rakas laji, mutta en hallitse eri lajien tekniikkaa kauhean hyvin, joten uintitreeni ei ole tähän asti ollut kunnollinen treeni. Liikuntaa kyllä ja mieluista, mutta olen kaivannut sitä, että saisin altaassa tehtyä treenin, jonka jälkeen olen ihan puhki ja joka myös kehittäisi lihaskuntoa. Johtuen juurikin tuosta edellä mainitsemastani liikunnallisen itsetunnon puutteesta, en ole kuitenkaan uskaltautunut tekniikkakurssille. Olen pelännyt, että menettäisin kurssilla sen viimeisenkin lajin, josta tykkään. Nyt, pari vuotta (!!) asiaa aktiivisesti haudottuani, rohkaisin itseni ja päätin aloittaa. Ja voi taivas, miten onnellinen olenkaan tosta päätöksestä! Kerrankin olin jossain hyvä, osasin, pärjäsin - ja nautin!

Tiedän, että kurssi vaikeutuu, tänään oli vielä helppoa. Mutta tiedän myös, että se ei haittaa, koska tajusin tänään, että ekaa kertaa mulla on niin vahva motivaatio, että menen vaikka läpi harmaan kiven. Osaan myös olla huono (haha, muutaman vuosikymmenen harjoitukset takana), joten en pelkää sitä kertaa, kun kaikki meneekin pieleen. Vesi on mulle niin luontainen elementti, että siellä kaikki tuntuu hyvältä. Jopa epäonnistuminen. Iso merkitys on tietenkin myös ohjaajalla, joka on aivan huipputyyppi. Teki mieli halata häntä tänään ekan kerran jälkeen, mutta ajattelin että tuommoinen nuorehko mies saattaisi vähän säikähtää, jos tämmöinen keski-ikäinen nainen kupsahtaa kaulaan siellä altaassa 😂

Sopivien vesijumppien löytäminen on ollut haastavaa tai siis lähinnä aikataulultaan sopivien. Mietin kaiholla niitä aikoja, kun asuin Helsingissä, jolloin kaikkia lajeja oli tarjolla lähes mihin aikaan tahansa. Tosin en kyllä sitä tarjontaa silloin kovinkaan paljon hyödyntänyt, koska motiivit tuohon aikaan olivat ihan vääränlaisia, eivätkä kantaneet kuin aina sen pari ekaa innostuksen viikkoa. No, nyt olen päättänyt ajaa kerran viikossa Helsinkiin vesijumppaan sellaisena päivänä, kun pääsen koulusta ihanan aikaisin. Matkaa ei loppujen lopuksi tule työpaikaltani kamalan paljon ja kesken päivää on niin paljon helpompaa mennä, kuin aamulla (muuten ihanaa, mutta loppuu aina siinä vaiheessa, kun pimeä vuodenaika koittaa) tai pidemmän työpäivän päätteeksi. Kodin lähellä meillä ei ole vesijumppamahdollisuutta, joten illalla lähteminen ei tule kuuloonkaan (ja on muutenkin aika tuhoon tuomittu ajatus suurimman osan vuodesta).

Tuula ja Marika kirjoittivat todella hyvät kirjoitukset liikunnasta, siihen liittyvästä motivaatiosta ja erilaisista keinoista saada itsensä liikkeelle (jutut on linkitetty noiden ihanien naisten nimien kautta). Molempien kirjoituksissa oli älyttömän paljon asioita ja kohtia, joista haluaisin kirjoittaa tässä itsekin, mutta nyt olen niin täpinöissäni ja käyn edelleen niin ylikierroksilla, etten taida saada mitään kauhean järkevää tekstiä aikaiseksi. Palaan aiheeseen kyllä taatusti myöhemmin!

Sitä paitsi nyt on aika ruveta valmistelemaan ensi viikon ruokia. Edellisessä postauksessa vinkkaamani superhelppo arkiruoka oli kyllä hyvää, mutta tulipahan taas muistutettua itseä siitä, että tuon tyyppinen ruoka (perunaa ja kermaa) ei vaan sovi mulle yhtään. Annos sai aikaan loppuillan kestävän täydellisen kokovartalokooman... Nyt siis ruokahommissa back to basics eli jatkan aikaisemmin itselleni sopivaksi todetulla superyksinkertaisella tavalla syödä. Se tosin vaatii vähän enemmän esivalmisteluja, mutta nyt alkaa olemaan jo semmoinen olo, että arkeen paluu on tapahtunut ja elämä on tasoittunut. Sitä paitsi toi ruokapuoli on kyllä mulle niin älyttömän tärkeä juttu jaksamisen kannalta, että siihen vaan yksinkertaisesti on satsattava ja uhrattava aikaa. Yritän taas koittaa muistaa kuvata annoksia, jotta saisin tehtyä arkiruokaviikko -postauksen. Kiinnostaisiko semmoinen?

Ihanaa kohta alkavaa viikkoa kaikille 💗

p.s. Ai niin, terveisiä Tubecon-tapahtumasta! Olin siellä lapsen kanssa kahtena päivänä (!!!!), ei ehkä ihan mun juttu (haha), mutta tapasin siellä sekä Maijun, että Tiian. Oli ihan mahtavaa tavata molemmat, halit teille molemmille ❤

SYKSYN ENSIMMÄINEN ARJEN PELASTAVA RUOKA

Taas on tullut todistettua, että jos se arjen pyörittäminen johonkin kosahtaa, niin ruokahuoltoon! Mä en oikein edes kehtaisi valittaa aiheesta, koska pyöritän vain tätä meidän miniperhettä - tuskin pystyn kuvittelemaankaan, millaista olisi, jos lapsia (harrastuksineen ja menoineen) olisi vaikkapa kolme. Huh, syvä kumarrus kaikille suurperheiden äideille (tai isille, kyllähän nekin arkea pyörittävät)! No, joka tapauksessa, olen minäkin jo ehtinyt tässä tuskailla tätä arkea ja nimenomaan sitä syömispuolta jo moneen kertaan. Aikaisemmin mainitsemani neljän viikon ruokalistaa en ole vielä alkanut pyörittämään, vaan olen koittanut mennä pari päivää kerrallaan. Pakkasessa on ollut aika paljon puolivalmiiksi tehtyjä juttuja, joiden avulla ollaan selvitty, mutta tänään iski tenkkapåå, kun tajusin, että pakastin ei mua tänään pelasta, takana on pitkä päivä, kauhee nälkä ja edessä pari päivää, joina en ruokaa kauheasti ehtisi tekemään.

Mun "ongelma" on se, että tuppaan usein vaatimaan itseltäni vähän liikaa ja turhan paljon tämän arkiruokailun suhteen. Kyse ei ole mistään perfektionismista tai siitä, että pyrkisin olemaan mikään Vuoden Äiti, vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että tykkään itse hyvästä ruuasta niin paljon, että haluan sitä päivittäin. Haha! No joo, tottakai mä mielelläni myös pyrin siihen, että ruoka olisi mahdollisimman usein terveellistä ja hyvää tekevää. Olen täällä blogin puolella tosi usein kirjoittanut siitä, että hirveän usein meidän arkiruoka on tosi simppeliä - välillä sillä ei ole edes mitään virallista nimeä (saatikka reseptiä), kunhan vaan ladon lautaselle jotain proteiinia, kasviksia ja ehkä perunaa tai riisiä. Olen ottanut tämän talven tavoitteeksi sen, että koitan tehdä hommasta vielä tuotakin yksinkertaisempaa (ainakin jonain päivinä). Eli kuten tänään: teen ison satsin uunissa jotain niin helppoa, että sen uunivuokaan latomiseen ei mene kuin maksimissaan 15 minuuttia ja sitten ruoka saa muhia uunissa tunnin verran. Ja sitten samaa ruokaa syödään pari päivää ja pakastan loput, tällä ohjeella ruokaa tulee meinaan aika paljon...

Tämän päivän ohje on niin simppeli, että sama löytyy jossain muodossa taatusti kaikilta mahdollisilta nettisivuilta. Ei tällä edes oikein ole mitään nimeäkään... olisiko "kana-perunahässäkkä" sopiva? Koostumus oli melkoista mössöä, koska noi pakastealtaan perunasuikaleet kyllä aika lailla "nesteytyvät" tunnissa (jos jaksaisi, tätä voisi kokeilla ihan itse kuorituista ja pilkotuista perunoista). Maku oli kyllä ihan kohdillaan eli arkiruuaksi just passeli. En tätä ehkä Masterchef-kilpailussa lähtisi kokkaamaan, mutta tämän voimin meidän perhe selviää loppuviikosta. Josko viikonloppuna sitten taas jotain vähän kekseliäämpää?

Arjen pelastava kana-perunahässäkkä

2 x 500 g pussia peruna-sipulisuikaleita (pakaste)

800 g maustamattomia broilerin rintafileitä

n. 3 dl kanalientä (kuutiosta)

3,3, dl kuohukermaa

oliiviöljyä

suola, mustapippuri

paprikajauhe

curry

kuivattu ruohosipuli

chilihiutaleita

(tai mausteet oman makusi mukaan!)

Pilko broilerinfileet kulhoon, mausta reilusti haluamillasi mausteilla ja lorauta sekaan vähän öljyä. Pyörittele palat öljy-mausteseoksessa.

Lado perunasuikaleet isoon, kevyesti öljyllä voideltuun uunivuokaan. Jos tykkäätte reilusti maustetusta ruuasta, voit ripotella mausteita myös perunoiden päälle. 

Nostele broilerinpalat perunoiden päälle. 

Kaada kerma-kanaliemi vuokaan ja tuikkaa koko komeus uuniin (n. 225 astetta) suunnilleen tunniksi (tai siksi aikaa, kunnes neste on imeytynyt ja ruoka ei ole turhan vetelää).

Ja koska olen päättänyt ryhtyä Todelliseksi Arjen Sankariksi, tarjosin ruuan kanssa herne-maissi-paprikasekoitusta 😁 Itse asiassa he-ma-pa on mun mielestä välillä oikein loistava lisuke: sekaan ripaus suolaa (Herbamare Spicy, nam!) ja nokare voita, niin se on ihan superhyvää. Mun "raja" kulkee siinä, että en käytä valmiiksi marinoituja broilerinsuikaleita, en itse asiassa suikaleita ollenkaan, koska niissä on niin usein joukossa huonolaatuista lihaa. Mutta voi niitäkin toki käyttää, jos ei ole samanlainen nillittäjä kuin minä!

Ja koska tällä kertaa mennään 100% arkiteemalla, niin en kyllä taatusti myöskään muokkaa tai kaunistele kuvia yhtään. Näillä mennään nyt tällä kertaa.

Hei, olisi ihan mahtavaa saada tähän kommenttipuolelle semmoinen arkiruokaketju! Mikä on teillä se simppelein arjen pelastaja? Kerro ihmeessä, vaikka kyse olisi jostain ihan yksinkertaisesta (tai siis varsinkin just siinä tapauksessa) ohjeesta. Kaikki tietävät, että just arkena sitä kaipaa muistutusta siitä, että "ai niin, totakin voisi tehdä joskus".

Ihanaa arkista keskiviikkoa kaikille 💗

TERVEISIÄ TEHOSEKOITTIMESTA!

Ja huutonauruhymiö heti tähän alkuun! Luitteko mun edellisen kirjoituksen; miten viisastelin, kuinka tänä vuonna varaudun hyvissä ajoin tähän ja diibadaabablaabaa... just joo, tosi hyvin varauduinkin! Haha, neljä päivää töitä takana, joista kaksi oppilaiden kanssa ja olen jo ihan sekaisin.

No, oikeasti tietenkin kirjoitin tulevasta syksystä ja talvesta, ei tässä peli vielä ole menetetty ja damage control -suunnitelma on edelleen voimassa ja työn alla. Sain vaan huijattua itseäni tuolla kirjoituksella niin, että elin semmoisessa kuplassa, jossa kuvittelin nyt tänä vuonna ekojen päivien menevän jotenkin silleen smuuthisti. Tiedättekö ihan tosta vaan ja sitten menisin tokan päivän päätteeksi jumppaan ja kokkaisin illalla perheelle monipuolisen, kasvisvoittoisen aterian. Hah, siinä vaiheessa, kun luokassa jököttää 30 naamaa ja olet sekoillut ekat viisi minuuttia ihan täydellä teholla, tajuat, että ei tämä nyt ihan putkeen menekään. "No siis tota, niin... siis mantsan abikurssi... oottakaas nyt hetkinen kun mä nyt vähän... Ei stna, ei tää kone nyt kuulkaa toimi... Eikä mulla kyllä ole kirjaakaan mukana. Ai niin, eihän tällä kurssilla ole kirjaa. Siis tota... Ööh, oliko teilläkin hei hyvä kesä? Mulla ainakin oli niin hyvä, etten edes muista mikä mun nimi on". Ja siitä se kuulkaa sitten lähtee. Se hetki, joka tuntuu siltä, kuin hana avattaisi ja opettaminen ja sen huuma lähtevät käyntiin - se on ihan taivaallinen hetki. Kohta huomaat puhuneesi (jopa ihan asiaa) viisi tuntia putkeen, naurattaneesi opiskelijoita (ne siis nauraa lähinnä mulle, ei mun hyville jutuille 😂) ja saaneesi ne innostumaan ("kun toi hörhökin on noin innoissaan, ni kai mäkin sitten") - mä ihan oikeasti rakastan tätä työtä! En osaa kuvailla tota millään muulla sanalla kuin flow - se vaan vie mukanaan ja saa unohtamaan väsymyksen, tulevan talven pimeyden, kokeiden korjaamisen helvetin ja aamuheräämiset. En tee mitään muuta niin mielelläni kuin tätä, enkä taatusti halua ikinä eläkkeelle. No okei, ehkä jossain vaiheessa (lokakuussa), mutta siihen asti vedän ihan täysillä.

Tämän viikon illat on kyllä olleet koomisia! Siis haloo, tyyppi käytännössä makasi reilu kaksi kuukautta kirjaa lukien, otti välillä päiväunet, kävi vähän pulikoimassa ja teki pari kotimaan matkaa. Sitten neljä päivää töitä ja mä oon ihan puhki, mun on pakko päästä nukkumaan jo kahdeksalta illalla.... Eli just niinkuin kirjoitin edellisessä postauksessa, olo on kuin olisi tehosekoittimeen heitetty.

Ensi kesänä sitten taas aikaa lukemiselle tässä mittakaavassa ❤

 Nyt pitää vaan huolehtia siitä, että meno ei jatku samanlaisena marraskuulle asti ja ottaa arki haltuun. Tuula kirjoitti ihan älyttömän hyvän muistilistan arjen hallinnasta täällä, käykäähän lukemassa! Lista oli tosi hyvä ja siinä erityisesti kolme kohtaa: suunnittele, älä ylisuorita ja käytä dopingia. Kuten siellä kommentipuolella totesinkin, niin varsinkin toi ylisuorittamisen välttäminen on tosi tärkeää. Kukaan ei kuole, jos sä et tee kaikkea, mutta sä itse kuolet, jos sä teet kaiken. Ja sitten tietenkin se doping 😁

Hei, miten teillä on lähtenyt arki käyntiin? Suurin osa taitaa olla palaillut lomilta? Tai en ole kyllä ihan varma, kun en oikein ole vielä palannut aktiiviseen blogien luku- saatikka kommentoimis-moodiin. Eiköhän sekin normalisoidu pian, kuten kaikki muu tämän käsittämättömän kesän jälkeen. Vieläkin on vaikea uskoa, että meillä oli tällainen kesä! Vaikka olen ollut noihin helteisiin tietyllä tapaa ihan kypsä jo viikkotolkulla, niin jotenkin kuitenkin ne tuntuivat ihanalta. Olo oli semmoinen epätodellinen koko kesän ajan, ihan kuin olisi elänyt jossain rinnakkaistodellisuudessa, toisessa maailmassa, toisessa elämässä. Nyt on kuitenkin aika palata takaisin normaaliin elämään, arkeen ja omaan elämään. Ilolla teen sen.

 Tervetuloa arki 💗