Olen tänään aloittanut aikuisten uinnin tekniikkakurssin, enkä ole koskaan - siis koskaan - ollut liikunnan jälkeen näin innoissani, motivoitunut ja itsevarma itsestäni. Olen täällä aika moneen otteeseen kirjoittanut tai ainakin sivulauseessa maininnut, että liikunta on mulle se ikuinen kipupiste, arka paikka ja osa-alue hyvinvoinnissa, joka tökkii eniten. Niin kauan kuin muistan, olen ollut aina se huonoin ryhmässä, surkea lähes kaikissa lajeissa, joita olen kokeillut ja liikkeelle lähteminen on aina tuntunut vaikealta. Mulla ei ole jo lapsuudessa rakentunutta tapaa liikkua säännöllisesti, joten minkäänlaista liikunnallista itsetuntoa ei ole koskaan kehittynyt. Hampaat irvessä ja lähinnä luontaisen, muilla elämän osa-alueilla oikein hyvän itsetunnon turvin olen sinnitellyt aikoinani läpi koulun liikuntatuntien ja myöhemmällä iällä esim. ryhmäliikuntatuntien takarivissä hötkymisen. Salilla tunnen olevani aina väärässä paikassa (kuten olenkin, koska en vaan tykkää siitä touhusta). Erilaiset vesiliikuntamuodot ovat ainoat, joista olen koskaan ihan oikeasti, kaikesta sydämestäni nauttinut ja myös tuntenut olevani niissä hyvä. Vesijumpassa pärjään ja tunnen liikunnan riemua, sitä sellaista, jota olen muilta ihmisiltä kadehtinut ja aina toivonut, että löytäisin saman riemun myös muista lajeista.
 |
| Ihana Yrjönkadun uimahalli, tänne pitäisi päästä monen vuoden tauon jälkeen! (kuva täältä) |
Jotenkin vasta nyt (kuinka kauan sitä ihmisen pitää hakata päätään seinään, ennen kuin tajuaa asioita??) olen oivaltanut sen, että on turha haaveilla lajeista, joissa en pärjää tai joista en tykkää. Vasta nyt olen tajunnut sen, että kun kerran niin paljon tykkään vedessä liikkumisesta, niin siihen pitää satsata ja alkaa kehittämään itseään. Uinti on aina ollut rakas laji, mutta en hallitse eri lajien tekniikkaa kauhean hyvin, joten uintitreeni ei ole tähän asti ollut kunnollinen treeni. Liikuntaa kyllä ja mieluista, mutta olen kaivannut sitä, että saisin altaassa tehtyä treenin, jonka jälkeen olen ihan puhki ja joka myös kehittäisi lihaskuntoa. Johtuen juurikin tuosta edellä mainitsemastani liikunnallisen itsetunnon puutteesta, en ole kuitenkaan uskaltautunut tekniikkakurssille. Olen pelännyt, että menettäisin kurssilla sen viimeisenkin lajin, josta tykkään. Nyt, pari vuotta (!!) asiaa aktiivisesti haudottuani, rohkaisin itseni ja päätin aloittaa. Ja voi taivas, miten onnellinen olenkaan tosta päätöksestä! Kerrankin olin jossain hyvä, osasin, pärjäsin - ja nautin!
Tiedän, että kurssi vaikeutuu, tänään oli vielä helppoa. Mutta tiedän myös, että se ei haittaa, koska tajusin tänään, että ekaa kertaa mulla on niin vahva motivaatio, että menen vaikka läpi harmaan kiven. Osaan myös olla huono (haha, muutaman vuosikymmenen harjoitukset takana), joten en pelkää sitä kertaa, kun kaikki meneekin pieleen. Vesi on mulle niin luontainen elementti, että siellä kaikki tuntuu hyvältä. Jopa epäonnistuminen. Iso merkitys on tietenkin myös ohjaajalla, joka on aivan huipputyyppi. Teki mieli halata häntä tänään ekan kerran jälkeen, mutta ajattelin että tuommoinen nuorehko mies saattaisi vähän säikähtää, jos tämmöinen keski-ikäinen nainen kupsahtaa kaulaan siellä altaassa 😂
Sopivien vesijumppien löytäminen on ollut haastavaa tai siis lähinnä aikataulultaan sopivien. Mietin kaiholla niitä aikoja, kun asuin Helsingissä, jolloin kaikkia lajeja oli tarjolla lähes mihin aikaan tahansa. Tosin en kyllä sitä tarjontaa silloin kovinkaan paljon hyödyntänyt, koska motiivit tuohon aikaan olivat ihan vääränlaisia, eivätkä kantaneet kuin aina sen pari ekaa innostuksen viikkoa. No, nyt olen päättänyt ajaa kerran viikossa Helsinkiin vesijumppaan sellaisena päivänä, kun pääsen koulusta ihanan aikaisin. Matkaa ei loppujen lopuksi tule työpaikaltani kamalan paljon ja kesken päivää on niin paljon helpompaa mennä, kuin aamulla (muuten ihanaa, mutta loppuu aina siinä vaiheessa, kun pimeä vuodenaika koittaa) tai pidemmän työpäivän päätteeksi. Kodin lähellä meillä ei ole vesijumppamahdollisuutta, joten illalla lähteminen ei tule kuuloonkaan (ja on muutenkin aika tuhoon tuomittu ajatus suurimman osan vuodesta).
Tuula ja Marika kirjoittivat todella hyvät kirjoitukset liikunnasta, siihen liittyvästä motivaatiosta ja erilaisista keinoista saada itsensä liikkeelle (jutut on linkitetty noiden ihanien naisten nimien kautta). Molempien kirjoituksissa oli älyttömän paljon asioita ja kohtia, joista haluaisin kirjoittaa tässä itsekin, mutta nyt olen niin täpinöissäni ja käyn edelleen niin ylikierroksilla, etten taida saada mitään kauhean järkevää tekstiä aikaiseksi. Palaan aiheeseen kyllä taatusti myöhemmin!
Sitä paitsi nyt on aika ruveta valmistelemaan ensi viikon ruokia. Edellisessä postauksessa vinkkaamani superhelppo arkiruoka oli kyllä hyvää, mutta tulipahan taas muistutettua itseä siitä, että tuon tyyppinen ruoka (perunaa ja kermaa) ei vaan sovi mulle yhtään. Annos sai aikaan loppuillan kestävän täydellisen kokovartalokooman... Nyt siis ruokahommissa back to basics eli jatkan aikaisemmin itselleni sopivaksi todetulla superyksinkertaisella tavalla syödä. Se tosin vaatii vähän enemmän esivalmisteluja, mutta nyt alkaa olemaan jo semmoinen olo, että arkeen paluu on tapahtunut ja elämä on tasoittunut. Sitä paitsi toi ruokapuoli on kyllä mulle niin älyttömän tärkeä juttu jaksamisen kannalta, että siihen vaan yksinkertaisesti on satsattava ja uhrattava aikaa. Yritän taas koittaa muistaa kuvata annoksia, jotta saisin tehtyä arkiruokaviikko -postauksen. Kiinnostaisiko semmoinen?
Ihanaa kohta alkavaa viikkoa kaikille 💗
p.s. Ai niin, terveisiä Tubecon-tapahtumasta! Olin siellä lapsen kanssa kahtena päivänä (!!!!), ei ehkä ihan mun juttu (haha), mutta tapasin siellä sekä Maijun, että Tiian. Oli ihan mahtavaa tavata molemmat, halit teille molemmille ❤
Hienoa Emma! Mä vielä odotan tuota omaa "liekeissä" lajiani :D
VastaaPoistaKyllä se sunkin laji varmasti löytyy, kun vaan kuulostelet itseäsi ja sitä, mistä tykkäät. Mullekin tuli vähän puskista tämä, että uintia voisin ihan OIKEASTI ruveta harrastamaan :D Aina olen siitä tykännyt, mutta en ole "uskaltanut" panostaa ihan täysillä.
PoistaHei, onpa kiva, että olet taas linjoilla! Kerkesi tulla jo ikävä <3 Ihanaa viikkoa Tuija!
Täältä tulee sulle isosti rispektiä, kun lähdit mukaan "uimakouluun". Itse en ole uskaltautunut, vaikka täälläkin niitä järjestetään. Tiedän jo valmiiksi, että olis mulle vaan ahdistava kokemus, koska en uskalla uida laittaa päätä veden alle, vaan kauhon menemään pää pinnalla, josta niska ei tosiaankaan tykkää, mutta olen hyväksynyt asian. Liittyy lapsuusaikaiseen traumaan, joka on niitä ainoita, joista en vaan pääse eroon, vaikka aina sanon, että ei sellasten pidä antaa enää yli 50-vuotiaana vaikuttaa.
VastaaPoistaEn muista olinko koulussakaan vielä, vai kenties ekaluokkalainen, kun meidän kotikunnassa Tammelassa järjestettiin uimakoulu, jota veti jämäkkä entinen armeijan kapiainen (olisko ollut luutnantti tai joku). Koulutuspaikkana oli Suujärvi, joka on heti rannasta lähtien niin syvä, ettei siinä saa pohjaa. Ja vesi sitä myöten varsin kylmää aina. Siitä sitten opettajamme Pentti laittoi meidät yksi kerrallaan kävelemään pitkin parin metrin korkeudessa pinnasta ollutta lankkua, jonka päästä piti hypätä järveen sillä ajatuksella vissiin, että kyllä luonto opettaa (uimaan..). No, itse arkana tyttönä emmin siinä lankun päässä vissiin muutaman sekunnin liikaa, kunnes Opettaja Pentti tönttäsi mut siitä sinne veteen silä seurauksella, että hätäännyin, vedin keuhkot täyteen vettä ja siitä sitten jotenkuten räpiköin rantaan. Arvaat varmaan, että mun kouluni jäi siihen :). Sellanen kammo siitä jäi, että edelleenkin mun pitää tietää, että saan koska tahansa laitettua jalat pohjaan. Tai että uimahallissa olen sellaisen matkan päässä päädystä, että pystyn sinne varmasti uimaan.
Mutta siis olen tosi tosin iloinen sun puolesta, koska vaikuttaa siltä, että todellakin vesi on sun elementti ja liikunnan ilo tulee kuin itsestään. Se on just se juttu <3
No huhhuh, kylläpä on sulla ollut hurja kokemus. En yhtään ihmettele, että tosta on jäänyt kammo. Mulla on myös teiniajoilta ikävä muisto, kun kaverit (pojat p***kele) vetivät mut rannalla pinnan alle ihan vitsinä ja pitivät siellä vähän liian pitkään. Mulla meni suuntavaisto, enkä tiennyt missä on pinta - aikamoinen paniikki siinä ehti syntyä, vaikka kyse ei ollut varmaan kuin sekunneista. Saivat kyllä nenään tempauksen jälkeen ja olivat kovin pahoillaan, mutta mulle on jäänyt siitä semmoinen kammo, etten uskalla hypätä veteen (varsinkaan pää edellä). Uidessa kyllä uskallan laittaa pään pinnan alle, mutta kun en ole sitä harjoitellut (enkä kunnollista uintiasentoa), niin munkin uinti on ollut sitä niskan jumittavaa tyyliä.
PoistaOon kyllä ihan älyttömän iloinen (ja ylpeä itsestäni), että vihdoinkin sain tämän aloitettua. Epäonnistumisen pelko on aikamoinen mörkö nyt näin jälkikäteen ajateltuna - en sitä pelkoa osannut ääneen pukea sanoiksi, vaan keksin aina tekosyitä, miksi en taasakaan saanut aloitettua kurssia. Mutta nyt, jee <3 Haha, katsotaan mikä ääni on kellossa parin viikon kuluttua, kun tuskailen sen vaparin asennon ja kauhomisen kanssa - mutta siihen asti nautin tästä onnistumisen tunteesta.
Kiva kun kävit kommentoimassa. Mulla niin ehti olla ikävä sua ja sun pitkiä vastauksia sun loman aikana <3 Ihanaa alkavaa viikkoa!
Niin siis UIMArannalla, ei rannalla :D
PoistaHyvä Emma! :) Ihana innostus ja inspiraatio - pidä siitä kiinni ja ammenna tästä tunteesta tsemppiä niillä kerroilla, mikäli harjoiteltavat asiat tuntuvat haastavammilta :)
VastaaPoistaAurinkoista arkea ja nauti nuorien parissa olemisesta! <3
Kyllä, koitan säilyttää (ja toivottavasti säilyy ihan itsekseen) tän fiiliksen. Haastavia kertoja tulee ihan varmasti :)
PoistaKiitos samoin sulle! Sulla onkin nyt ihan uudenlainen arki, kiva ollut seurata sen etenemistä (sorry, kun en ole kommentoinut...). Ja nuorten kanssa on kyllä edelleen ihan yhtä ihanaa kuin aikaisemminkin <3
Mainio kirjoitus!
VastaaPoistaMulla on myös hakusessa liikunnallisen ihmisen identiteetti, se fiilis että liikunta on luonnollinen ja välttämätön ja hyvä osa omaa olemista ja elämää.
Tekniikkakurssia olen pohtinut, täytyykin tähyillä taas, löytyisikö sellaista johonkin sopivaan ajankohtaan.
Vesijuoksua haluaisin oppia myös, se voisi olla aika hyvä juttu. Ja vesijumppa; onkohan se erilaista kuin muuten niin tuskastuttava ryhmäliikunta? Ehkä sillekin pitäisi antaa mahdollisuus...
Vesijuoksu on tosi kivaa ja tehokasta silloin, kun sen tekee oikein. Muuten menee mulla ainakin ihan vaan lillumiseksi :) Olin semmoisella liikuntakurssilla muutama vuosi sitten, missä kokeiltiin eri lajeja ja sen puitteissa käytiin pari kertaa vesijuoksemassa. Kun oli ohjaaja opastamassa ja tsemppaamassa siinä altaan reunalla, niin meininki oli ihan mahtava. Hän myös opetti oikean tekniikan (minkä olen aika ansiokkaasti jo unohtanut...) ja teetätti meillä erilaisia intervalliharjoitteluja (spurtteja vedessä ihan Usain Bolttina) sun muita - huh, kyllä oli rankkaa, tehokasta ja KIVAA. Eli suosittelen menemään jollekin kurssille, jos semmoiseen törmäät.
PoistaJa vesijumppa sitten, IHANAA IHANAA IHANAA!! Kun kerran säkin olet vedessä viihtyjä, niin ehdottomasti menet kokeilemaan. Vaikka se ryhmäliikuntaa onkin, niin ihan erilaista kuin kuivalla maalla tehtävä. Vedessä kaikki on ihan sikavaikeeta, mutta kivalla tavalla - liikkeiden ja kehonhallinnan opettelu on tosi makeeta. Ja kun sen saa tehdä piilossa veden alla, ei se mokailu ole yhtään tuskallista. Eli kyllä, suosittelen. Ja vedessä tekeminen on niin tehokasta, että vaikka tekisikin liikkeen "väärin", niin se kyllä tuntuu kuitenkin. Jos eka ryhmä tuntuu huonolta, kokeile toista. Mun kokemuksen mukaan osa ohjaajista vetää vähän vasemmalla kädellä, mutta sitten kun löytää sen oikean, niin se on menoa. Eikä haittaa, vaikka muut osallistujat olisi ihan mummo-osastoa, koska "helpostakin" veisjumpasta saa haastavan, kun vaan vetää ihan täysillä.
Oho, minäpäs nyt intouduin höpöttämään! Tulipahan ainakin perusteellinen vastaus :)
Ihana postaus ja tästä paistoi liikunnan riemu ja into! Hyvä sä! ♥
VastaaPoistaJa vau, vähänkö kivan kuuloista, että tapasit Tiian ja Maijun! Meillä muuten pojat olisi varmasti intopiukassa, jos pääsisivät tuonne tubeconiin joskus, mutta vielä olen vähän hannannut vastaan... Ehkä vuoden-parin päästä..? :)
Joo, kyllä mä nyt olen niin riemuissani, tuntuu, että joku rele yläkerrassa naksahti paikoilleen ja se oikeanlainen motivaatio heräsi vihdoinkin.
PoistaOli ihan mahtavaa tavata Tiia ja Maiju <3 Tubecon oli yllättävää kyllä ei-ihan-niin-kamala, kuin mitä olin pelännyt :) Perjantai oli kiva, kun pahaa ryysistä ei ollut, mutta lauantaina kieltämättä ihmispaljous alkoi vähän ahdistamaan. Se, mihin lapsia kannattaa valmistella on, että sitä omaa suosikkia ei välttämättä pääse tapaamaan; joko sitä ei löydä sieltä tai sitten jonot on niin kauheet, ettei vaan onnistu. Meillä lapsi kyllä pettyi, vaikka miten oltiin tosta puhuttu. Mutta muuten oli ihan kivaa :)
Ihan mahtavaa, hyvä Emma <3
VastaaPoistaOli ihan mielettömän kivaa tavata ja saada kasvot ihmiselle blogin takana. <3 Ensi kerralla toivottavasti ehditään vaihtaa kuulumisia kunnolla.
Aurinkoista uutta viikkoa <3
No niin olikin kiva tavata <3 Ensi kerralla sitten höpötetään oikein kunnolla :)
PoistaAurinkoista viikkoa sulle myös Tiia <3