tiistai 29. marraskuuta 2016

KUN AAMUKAHVI HERKUKSI MUUTTUI

Miten te aloitatte aamunne ja kuinka tarkkoja olette siitä, että aamupala on "oikeanlainen"? Mä olen itse ihan hirveän tarkka ja nirso aamuisin, kaiken pitää olla just niinkuin eilenkin. Normaalisti olen hyvin ennakkoluuloton maistelemaan uusia juttuja, mutta auta armias, jos joku yrittää tunkea aamulla mun nenän eteen jotain uutta!

Ja tämä koskee varsinkin kahvia. Sen pitää olla just oikeanlaista: vähän liian vahvaksi keitettyä ja sitä pitää saada kolme kupillista maidolla. Eikä millä tahansa maidolla, vaan Valion ykkösmaidolla. Mikään muu ei kelpaa, muuten päivä on pilalla. En yleensä juo kahvia myöhemmin päivällä, joten mikään kahviaddikti en ole, mutta aamulla en kyllä herää ilman sitä.

Eilen aamulla koitti se kauhun hetki, joita pääsee sattumaan kerran tai pari vuodessa. Eli maito oli loppu. APUA!!!!! Äärimmäisessä hädässä kelpuutan myös muut kuin ykkösmaidon, mutta nyt ei ollut mitään. Meinasi itku päästä, koska mustana en pysty kahvia juomaan. Olen mieluummin sitten vaikka ilman.

Multa löytyy nykyjään aina jääkaapista purkki kauramaitoa (vai onko se virallinen nimitys kaurajuoma?), koska tykkään käyttää sitä leivonnassa. Viimeksi olin vahingossa ostanut suklaa-kauramaitoa, joka odotteli vielä kokeiluun pääsyä (ajattelin surauttaa välipalaherkuksi banaanin kanssa). Aamukahvipaniikissani päätin kokeilla sitä kahvin sekaan ja hei - siitähän tuli tosi hyvää!! Ei se aamua pelastanut ihan täysin, mutta pysyin sentään hengissä. Hah, taas on niin first world problems, että...


En kyllä ala tuota käyttämään aamuisin sen makeudesta johtuen, mutta voisin kuvitella juovani tuommoisen herkkukahvin viikonloppuna brunssilla tai iltapäiväkahvina. Tai miksei vaikka jälkkärinä pienen suklaakakkupalan kera?

Kääk, nyt rupesi tekemään mieli suklaakakkua! Viimeisimmässä Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä oli ihan mielettömän ihana resepti vadelma-suklaakakusta ja se on nyt kummitellut mun mielessä pari päivää. Pitäisiköhän uhmata jumalia ja kokeilla sitä, vaikka surkea kakkumaakari olenkin. Onko joku jo ehtinyt tehdä kyseisen kakun?

Kuva räpsäisty Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä (8/2016)
Hei ihanaa päivää teille kaikille!! Täällä paistaa aurinko, jihuuuu. Vaikka sisällä joudunkin istumaan (koeviikko, silloin ope istuu koko päivän, mikä on ihan tyhmää), niin onhan toi näkymä ikkunasta ihan erilainen tällaisena päivänä. Ihan melkein hymyilyttää:)

Hymyä teillekin!

 Kuvahaun tulos haulle sydän emoji

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!