On aika hupaisaa, että olen päätynyt opettajaksi. Siis työhön, jossa saan rahaa lempiharrastuksestani - puhumisesta! Olen koti- ja kaveripiirissä ihan legendaarinen tapaus siinä, että en pysty antamaan yhtäkään pientä ohjetta, kertomaan yhtäkään lyhyttä tarinaa tai kommentoimaan yhtäkään asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Mieheni ei edes yritä enää, vaan varaa aina vähintään 15 minuuttia aikaa, jos kysyy multa yhtään mitään. Ja kelatkaa - opettajan työhön just kuuluu toi, että asiat pitää pohjustaa, selittää ja perustella kaikilta eri kanteilta. Vähänkö siistii! Kuka enää edes haluaa puhua kotona, kun saa puhua töissä?
Joo, se haaste. Siinä oli niin monta kohtaa, joihin oli ihan täysin mahdotonta vastata yhdellä sanalla. Puolisosi? Äitisi? Isäsi? Unelmasi? Pelkosi? Just joo, saan jokaisesta sanasta vähintään neljä blogipostausta aikaiseksi. Yhdellä sanalla - hahhaaah!!!!!!!
Olen ollut pienestä pitäen tämmöinen. Muistan selvästi hetken, jolloin isäni lupasi minulle jonkun juuri silloin haluamani asian (joku tavara se oli), jos olisin viisi minuuttia hiljaa. Istuimme junassa matkalla johonkin, en muista mihin, enkä sitä, mitä halusin. Mutta se oli joku iso juttu, jotain mitä halusin ihan älyttömän paljon. Arvatkaa vaan sainko sen? No en! Viisi minuuttia hiljaisuutta oli mulle äärettömän pitkä aika, mahdottomuus. Olen aikuisena muistellut tuota tapausta huvittuneena ja ajatellut, että isäni säästi tuolla keinolla rahaa - ei silloin 70-luvulla ollut ylimääräistä rahaa ostella kaikkea mahdollista, mitä lapset halusivat. Vasta nyt kun, itselläni on samanlainen puhekone täällä kotona, tajuan isäni pointin - hän olisi ihan oikeasti halunnut istua junassa edes sen viisi minuuttia hiljaa. Ja on tämä ihan kätevä säästökeinokin tuommoisen puheripulia sairastavan lapsen kanssa! Mistä lie sekin geeninsä saanut...? 😂
Yhdellä sanalla? Miten te siihen pystytte?
Kivaa päivää kaikille 💗
Itse onnistuin suht hyvin vastaamaan yhdellä sanalla, joihinkin olisin tarvinnut muutaman sanan lisää selventämään.
VastaaPoistaMeidän neiti on myöskin mahdoton papupata. On yritetty viiden minuutin hiljaisuuksia - huonolla menestyksellä. Eilen illalla neiti kiukuttelu mulle ja sanoi, ettei puhu mulle mitään. No vastashan se juu tai ei, kun jotain kysyin. Muutti puhelakkonsa niin, että juu tai ei voi vastata. Sitten kun tuli asiaa, laittoin tekstarin. Sanoin, ettei tekstarit oo sallittuja mykkäkoulussa. Ja niinpä hän taas puhua pälpätti. Öisinkään neiti ei ole hiljaa, kun on ihan mahdoton unissa höpöttäjä. Valokuvissa ja sukeltassa hän sentään on hiljaa.
Heh, kiva kuulla, että muitakin puheripulisten lasten äitejä löytyy :) Meillä jos lapsi menee kiukkupäissään puhelakkoon, niin minä en pysty olemaan silloin hiljaa, vaan maanittelen ja maanittelen toisen taas puhumaan. Kunnes sitten taas toivon, että olisin edes hetken tajunnut olla hiljaa! Ja juu, meilläkin puhutaan öisin.
PoistaToisaalta pitää olla tyytyväinen, että on puhelias ja rohkea lapsi (meidän tapaus siis puhuu myös vieraille ihan estottomasti). Kivaa loppuviikkoa sulle Tuija!
Minäkin olen valtavan kova puhumaan, jään joka kerta suustani kiinni, ja yksi lähikauppakäynti saattaa kestää pari tuntia, jos satun tapaamaan tuttuja. Opettajana lörpöttäminen on jopa ongelmani. Puhun liikaa, kun pitäisi päästää oppilaatkin ääneen...
VastaaPoistaHaha, joo, ihan sama ongelma tunneilla: juttua riittää ja kun vielä usein eksyn aiheesta, niin koskaan ei tiedä, mihin tunnin kuluessa päädytään :)
PoistaKiitos kun kävit kommentoimassa! Kivaa viikonloppua sulle Ei-Leen :)
Hihi olet ihana ja mielestäni yhdellä sanallahan on ihan järjetöntä ja umpimielistä vastata. Taisin omaani keksiä hieman erilaisia uusia yhdyssanojakin. ;)
VastaaPoistaKivaa viikonloppua Emma <3
Ite oot ihana <3
PoistaHyvää viikonloppua sulle myös Tiia!