lauantai 3. helmikuuta 2018

ALKUVIIKON HELPPO BROILERI-PERUNAVUOKA

Tämä on taas kerran niin helppo ja yksinkertainen resepti, että meinasin kokonaan jättää julkaisematta. Tunnen välillä jonkinlaista "huonommuutta" näiden supersimppelien reseptien takia, tai ainakin sellaista tunnetta, että en kehtaisi kutsua itseäni ruokabloggaajaksi. Mutta miehen yllyttämänä päätin kuitenkin julkaista tämän, hän totesi, että juuri tällaisia ruokia ihmiset haluavat tehdä - yksinkertaisia ja hyviä. Ja ihan totta, niinhän se on. Kun vielä tarkemmin asiaa mietin, niin tämähän on se, mistä olen kymmeniä kertoja kirjoittanut ja mistä koko Harkittuja herkkuja -blogin ajatus alun perin lähti liikkeelle; hyvä ruoka ei ole mitään rakettitiedettä, eikä sen valmistamiseksi tarvitse olla hyvä keittiössä tai osata tehdä ruokaa. Tämän helpompaa ei ruuan laittaminen nimittäin voi olla, kokeile vaikka! Nimesin tämän arkiruuaksi ohjeen helppouden takia, mutta meillä kyllä syötiin tätä lauantai-iltana. Joten jos kaipaat viikonlopuiksi astetta parempaa ruokaa, niin tämä sopii myös siihen tehtävään oikein hyvin.

Veikkaan, että tämä resepti päätyy myös tulevan niukisteluviikon listalle, koska rahaa tähän kolmen hengen ruokaan meni alle viisi euroa. Kolmen broilerin koipireisipalan paketti maksaa vähän reilu kolme euroa plus siihen päälle perunat, sipulit ja mausteet. Lisukkeita jäi vielä ylikin ja seuraavana päivänä niiden joukkoon voi nakata pakkasesta valmiiksi kypsennettyä broileria tai syödä ne vaikka kasvispihvien seurana. Eli alle vitosella puolentoista päivän ruoka kolmelle, aika hyvin! Edellyttää tietenkin, että sulla on samanlainen maustekaappiarsenaali kuin mulla eli tuohon ei varsinaisesti ole laskettu mausteiden osuutta mukaan. Suosittelen muuten laajaa maustevarastoa, koska silloin voit milloin tahansa tehdä mistä tahansa raaka-aineesta maistuvaa. Mausteiden käytön kanssa kannattaa olla rohkea ja heitellä niitä ennakkoluulottomasti ruuan sekaan. Olen tästäkin jo aiemmin puhunut, reseptien maustemäärät ovat yleensä alakanttiin - kokeile, maistele ja opettele oma tapasi maustaa ruokaa. Kirjoitin aiheesta (ja muistakin vinkeistä) täällä, käy ihmeessä kurkkaamassa!

Ennen kuin päästään ohjeeseen, vielä yksi paasauksen aihe. Käytä koipireisipaloja, jotka eivät ole valmiiksi marinoituja! Jostain syystä ne ovat vielä edullisempia, kuin nämä naturellit (mitä en tajua!), joten ymmärrän, että niiden ostaminen houkuttaa sen takia. Ja tiedän kyllä, että ei se valmismarinadi ketään tapa, mutta lupaan tämän ruuan olevan sata kertaa parempaa ilman sitä marinadin teollista takamakua. Valitettavaa kyllä naturelleja ei aina ole kaupassa, siirrä silloin tämän ruuan tekeminen seuraavaan kertaan. Tai käytä broilerin rintafileitä, mutta silloin ruoka ei ole yhtä edullinen eikä yhtä maukas.

Hetki ennen uuniin menoa...

Broileri-perunavuoka

3 broilerin koipireisipalaa
6 kiinteää perunaa
2 sipulia
3 isoa valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suola
mustapippuri
curry
paprikajauhe
kuivattua ruohosipulia
2 laakerinlehteä
1/2 litraa kanalientä

Työnnä pari sormea koipireisien nahan ja lihan väliin ja irrota nahka varovasti lihasta. Ripottele muodostuvaan taskuun suolaa, pippuria, currya, paprikaa ja oliiviöljyä ja hiero mauste-öljytahna lihaan. 
Huom! tämä vaihe sujuu huomattavasti helpommin, jos saat paikalle apukokin, joka ripottelee mausteet ja itse voit keskittyä käsien sottaamiseen. Muista pestä kädet huolellisesti kuumalla vedellä ja saippualla raa'an broilerin käsittelyn jälkeen (kynsien aluset myös)!

Lado broilerit uunivuokaan. Kuori perunat ja lohko ne neljään osaan. Tee sama sipuleille. Viipaloi valkosipulin kynnet. Heitä perunat ja sipulit broilerin kanssa limittäin vuokaan. 
Kaada kanaliemi päälle ja ripottele pinnalle ruohosipulia. Jos ruohosipulia ei löydy, ei hätää! Sujauta laakerinlehdet vuokaan ja työnnä vuoka uuniin 175 asteeseen.

Kypsennä 1,5 - 2 tuntia. 
Valele broileria välillä liemellä ja kääntele perunoita ja sipuleita niin, 
että ne lilluvat liemessä ihan umpsukkelissa 
(kyllä, tommoinen sana on olemassa - ainakin meidän perheessä!).
Tarkkaile nesteen määrää; jos ruoka alkaa kuivua, lisää loraus kiehuvaa vettä ja peitä vuoka foliolla.

Itse tykkään perata lihat koipireisipaloista erillisellä lautasella ennen kuin alan syömään. 
Muista varottaa syöjiä broilerin hennoista luista!

... ja vähän aikaa uunista tulon jälkeen :) En tietenkään muistanut kuvata ruokaa ennen, kuin ruvettiin syömään!


Tämän jälkeen mahaan ei olisi mahtunut enää murustakaan, mutta sovittu mikä sovittu - meillä oli vähän myöhemmin jälkkäriksi pannukakkua. Oi nam, se on kyllä herkkujen herkku! Ja kaikista parhaalta se maistuu seuraavana aamuna kylmänä - sunnuntaiaamun syntinen aamupala, vaviskaa terveelliset banaanipannarit ❤ Tykkään itse pannarista eniten itse tehdyn karviaishillon kanssa (ja mun pitää kokin oikeudella saada se vähän kärtsännyt kulmapala!), mies haluaa mansikkahilloa ja kermavaahtoa ja lapsi syö pannarinsa mansikkahillolla. En yleensä juo maitoa (muuta kuin lorauksen aamukahvissa), mutta pannarin (ja lettujen) kanssa on ihan pakko saada jääkylmää rasvatonta maitoa. Laitan tyhjän lasin jäähtymään pakkaseen etukäteen, jotta maito pysyy taatusti jääkylmänä koko nautinnon ajan. Tämä yhdistelmä, vehnä ja maito, on takuuvarma mahakivun aiheuttaja, mutta se on kestettävissä, jos loppuillan saa viettää makuuasennossa. Pari kertaa vuodessa tämä epämukavuus pitää kärsiä, niin herkkua pannari on!


Ehkäpä joku teistä ehtii napata tämän sunnuntairuuaksi? 
Toivottavasti viikonloppu on sujunut kaikilla hyvin! 
💗

4 kommenttia:

  1. Onpa kiva resepti ja ihanan helppo ja saattaapi lähteä kokeiluun. Pannari maistuu aina ja täällä syötiinkin eilen latvialaisia pannukakkuja, niihin tulee piimää ja soodaa. :)

    kaunista pakkaspäivää Emma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latvialaiset pannukakut kuulostavat tosi herkuilta, nam!

      Ihanaa viikon alkua sulle Tiia <3

      Poista
  2. Helpot ruokavinkit on just mulle!! Mä en tykkää ruuanlaitosta oikeastaan ollenkaan, joten helpot ja eritoten uuniruuat on enemmän kuin tervetulleita.

    Kivaa uutta alkavaa viikkoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän esivalmistelu ja uuniin sujauttaminen on kuule niin nopea homma, että siinä ei edes muista ettei tykkää ruuanlaitosta :) Kokeile ihmeessä!

      Kivaa alkavaa viikkoa sulle myös Tuija <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!