Nyt kun mulla on alkanut koulussa helpompi jakso, olen kartoittanut kaikki lähialueen jumppa- ja joogapaikat ja löysin kuin löysinkin sekä joogastudion, että jumppapaikan, missä molemmissa on tunteja aamuisin ja aamupäivisin. Eli just sitä, mitä mä tarvitsen nyt. Jumppaan pääsee myös virtuaalitunneille, joten ihan jokaiselle haluamalleni päivälle löytyy jotain! Koska aamut ja aamupäivät ovat olleen aina mulle parasta aikaa liikkua, niin nyt ei ole enää mitään estettä tai mahdollista tekosyytä sille, että lähtisin liikkeelle!
Eilen olin ensimmäistä kertaa joogastudiolla aamupäivän Hot Yin -joogassa ja voi hyvät hyssykät (öööh, kuka sanoo noin???) että oli ihanaa!! Olen vähän arastellut ajatusta lämmitetystä salista, koska en ole lämmön (enkä hikoilun) suurin ystävä, mutta 30 asteen lämpö ei yhtään haitannut. Okei, mulla oli kyllä liikaa päällä, mutta siihen osaan nyt sitten varautua ensi kerralla. Selitykseksi niille, jotka eivät tunne joogan eri muotoja: Yin-jooga keskittyy lihasten sijaan sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään lantion alueen kireyden poistamiseen. Yin-joogan perusperiaatteena on harjoituksen tekeminen lihakset mahdollisimman rentoina, jolloin vaikutus kohdistuu sidekudoksiin. Venytykset ovat pitkiä, useita minuutteja kestäviä, sillä sidekudokset tarvitsevat aikaa venyäkseen. (suora lainaus täältä) Suosittelen Yin-joogaa kyllä ihan kaikille, vaikka joogaa muuten aristelisikin. Siinä ei siis tehdä mitään vaativia, varsinaisesti voimaa vaativia liikkeitä, vaan pääpaino on ihanan pitkillä venytyksillä. Mutta kyllä mulla tänään aamulla tuntui myös lihaksissa! Olen huomannut, että myös moni jumppapaikka tarjoaa Yin-joogaa lukujärjestyksessään, joten tunteja luulisi löytyvän, vaikka varsinaista joogastudiota ei lähistöllä olisikaan.
Olisipa ihana joskus päästää johonkin tämmöiseen paikkaan joogaamaan! (Kuva täältä) |
Siis miten ihana ja energinen olo mulla olikaan koko päivän! Ihan kuin joku raskas villaviltti olisi karistettu harteiltani ja kerkesin päivän mittaan ihmetellä moneen kertaan, miksi liikunta taas kerran oli jäänyt pois mun elämästä! Huomasin illalla myös sen, kuinka levollinen ja hyvä fiilis mulla oli siitä, että olin tehnyt jotain jo päivällä. Olen näköjään kehittänyt syksyn mittaan aikamoisen itsensäruoskimis-stressin siitä, että en jaksa lähteä iltaisin jumppaan/joogaan ja eilen tätä fiilistä ei ollut, pelkkä tyytyväisyys itseensä. Aika mahtavaa!
Kuva täältä |
Oletko sinä aamu- vai iltaliikkuja? Ihanaa tiistaita kaikille 💗
Mahtavaa ja hyvä ystävä sanoi kerran minulle, että pitäisi olla lakisääteistä, että kaikki käyvät joogassa, etenkin meidän ikäiset, niin hyvää se tekee. :) Hyvä sinä. <3 Täällä vielä uumoillaan.
VastaaPoistaKivaa päivää <3
Suosittelen kyllä tota Yin-joogaa ihan täysillä ja joo, pitäisi melkein olla lakisääteistä! Musta tuntuu, että meidän ikäisillä monella on ihan väärä käsitys joogasta, että kaikki olisi semmoista supervaikeaa ja hypernotkeutta vaativaa. Toi Yin on aivan ihana, nyt hopihopi tunnille <3
PoistaKivaa päivää sulle Tiia myös :)