MIKSI LIIKUNTA JÄI?

Kun aikaisemmin syksyllä kirjoitin kolme juttua laihduttamisesta, oli mielettömän kiva huomata, että suurin osa muutama vuosi sitten tekemistäni tärkeistä ja isoista muutoksista tuli jäädäkseen ja voin olla tosi tyytyväinen itseeni. Silti olen ollut aika tyytymätön ja vähän vihainenkin itselleni jo pidemmän aikaa, koska tietyissä asioissa olen päästänyt itseni repsahtamaan. Elämäntapamuutoshan ei ole täysin onnistunut, jos muutos ei muutu tavaksi ja rutiiniksi. Toisaalta yritän ajatella - ja täytyykin ajatella näin - että projekti on vielä kesken. Miten se nykyajan suosituin mantra nyt menikään: ole itsellesi armollinen... Joo, tottahan tuo on. Mutta mun projekti kyllä kosahti siihen, että otin ton neuvon vähän turhankin kirjaimellisesti. Olin tosi tosi tosi armollinen itseäni kohtaan ja pikkuhiljaa jätin pois just ne uudet tavat, jotka eniten edellyttivät epämukavuusalueella olemista.

Liikunta jäi. Ei kokonaan, mutta se säännöllinen liikunta, josta sain niin paljon energiaa ja hyvää oloa. Sitä suren - ja myönnän, se on just se, mitä olen märehtinyt koko syksyn ajan sen sijaan, että olisin ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut uudestaan. Ihan sohvaperuna en onneksi ole ollut, arkiaktiivisuuteni on tyydyttävällä tasolla. Olen lähes koko päivän jalkeilla ja koulupäivän aikana tulee käveltyä yllättävän paikan, kun ei istu opettajan pöydän takana kaikkia tunteja. Lisäksi olen käynyt satunnaisilla joogatunneille ja kävelylenkeillä. Mutta ei tämä pelkästään riitä!

En ole luonteeltani kateuteen taipuvainen tyyppi. En ainakaan sellaiseen negatiiviseen, ikävän sävyiseen kateuteen, joka tukahduttaa kaiken positiivisen ympäriltään. Myönnän kyllä usein olevani vähän kade monesta asiasta; toisten ihmisten laulutaidosta, kyvystä säästää rahaa joka kuukausi edes pikkaisen, paremmasta autosta, kahden viikon etelänlomasta joka vuosi, pitkistä kiharoista hiuksista ja ei enää niin roikkuvista tisseistä. Ja kaikesta muusta tällaisesta ei niin kauhean tärkeästä. En kuitenkaan myrkytä itseäni tai muita näillä ajatuksilla, ne vain välillä tupsahtavat mieleeni ja pitävät yleensä sisällään myös hyvän mielen sen toisen puolesta. "Vau, onpa upeaa, että osaat laulaa noin hyvin!". "Ihanaa, että pääsette taas reissuun!".

Yksi asia kuitenkin on, josta olen ihan oikeasti kateellinen. En tästäkään ilkeällä tavalla, mutta sillä tavalla syvästi kateellinen. Kyse on ihmisistä, joille liikunta on tavalla tai toisella osa arkea, elämäntapa ja välttämättömyys. Haluaisin niin olla tuollainen ihminen ja eniten tietenkin ärsyttää se, että kysehän on loppujen lopuksi vain omasta itsestäni ja saamattomuudestani.

Joo, voisin ruveta selittelemään, että ei silloin 70-luvulla vanhemmilla ollut tapana kannustaa lapsia liikkumaan tai roudata harrastuksiin. Ja että ei tällä ruumiinrakenteella musta mitään juoksijaa tai taitoluistelijaa olisi voinut tullakaan. Tai että koulussa liikunnanopettaja sitten lopulta tappoi kaiken viimeisenkin innostuksen liikuntaa kohtaan nolaamalla mut Eltsun kentällä kaikkien nähden, kun juostiin tonniviissatasta. Näitähän riittää.

Liikunnan ilon löytäminen (ja sen ylläpitäminen) aikuisiällä ON vaikeaa. Mutta en suinkaan ole ainoa keski-ikäinen nainen, jolla on taustallaan noi kaikki "hyvät syyt". Kyse on ollut omista valinnoistani, omista tekemättä jättämisistäni, omasta mukavuudenhalustani - raaka tosiasia, mutta näin se vaan on. Kuten kirjoitin aikaisemmin, ehdin elää aikaa, jolloin liikuin enemmän, jopa niin, että koin myös sen liikunnan nautinnollisuuden ja koukuttavan vaikutuksen. Miksi sekin aika meni ohi? Ihmettelen vaan...Enkä ihan suoraan sanottuna keksi vastausta tohon, mutta nyt näitä kirjoittaessani olen myös tajunnut sen, että on turha jäädä märehtimään asiaa. Vielä joku aika sitten ajattelin, että mun pitää ensin löytää joku The Vastaus tähän, jotta homma ei lössähtäisi sitten taas uudestaan. Jep jep, not gonna happen! Nyt olen lopettanut asian märehtimisen ja lähtenyt liikkeelle. Projekti on käynnistynyt! Hitaasti, tosi hitaasti ja matalan kynnyksen kautta, mutta liikkeellä kuitenkin!

Vaikka ruokavalio onkin mun mielestä laihtumisen, hyvän olon ja hyvinvoinnin tärkein juttu, niin ainakaan mulla se yksin ei riitä. Kun luen aikaisempia kolmea kirjoittamaani juttua aiheesta huomaan, että ruokapuolella mulla ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa viilattavaa isoissa jutuissa enää. Toki aina voi parantaa, aina voi syödä vähän vähemmän herkkuja jne., mutta siinä vaiheessa kun liikunta jäi, kilot alkoivat myös hiipiä takaisin ja energiatasot laskea. Eli ei auta kuulkaa selittelyt, ei auta höyrytetty parsakaali, ei auta mikään muu kuin kaivaa trikoot kaapista ja lähteä liikkeelle. Nyt ei enää auta tekosyyt ja mullahan niitä on riittänyt. Olen suorastaan Tekosyiden Kuningatar, kuten kohta huomaat.

Nyt ei ole tarkoitus pilkata ketään, ei ketään muuta kuin itseäni. Ajattelin, että mulle tekisi hyvää jatkoa silmällä pitäen kirjata nämä ylös muistutukseksi; jotta näkisin ja muistaisin konkreettisesti, kuinka älyttömiä tämä ovat. Ja haluan myös korostaa, että tiedän ja ymmärrän, että ihan oikeita, todellisia syitä liikkumattomuuteen on. On fyysistä sairautta, joka rajoittaa kaikkea liikkumista. On masennusta, joka kahlitsee sinne sohvan pohjalle. On kahden vuoden valvotut yöt huonosti nukkuvan lapsen kanssa, josta aiheutuva väsymys lamaannuttaa niin, että pelkistä arjen pakollisista tehtävistä suoriutuminen on lähes ylitsepääsemätöntä. On kolmen lapsen yksinhuoltaja, jolta puuttuu tukiverkosto ympäriltään ja joka ei vaan pääse lähtemään koskaan mihinkään. Mun mielestä on vastuutonta näille ihmisille sanoa, että "kuule, kyllä se mieli siitä kirkastuu, kun vaan lähdet liikkeelle" tai "teet kato semmosen intervallitreenin siinä vaiheessa kun vauva torkahtaa, keskimmäinen istuu potalla ja vanhin katsoo Pikku Kakkosta". Eli korostan, että tämä lista on tarkoitettu vain niille, joilla ei ole mitään todellisia esteitä lähteä liikkeelle! Tällaisia tekosyitä minä olen kehittänyt vuosien varrella ja voin kuulkaa kertoa, että nämä kaikki toimivat tosi hyvin...

Heittäydy marttyyriksi. Totea päivällä töissä ollessasi, kuinka mahtava sää ulkona on ja mieti koko päivä, että jos mulla nyt olisi vapaapäivä, niin lähtisin taatusti heti lenkille. Mut en mä nyt voi, kun on pakko olla täällä töissä. Jos sää on hyvä vielä kotiin tullessa, niin muista, että kohta kuitenkin sataa eli et enää kuitenkaan ehdi.

Uhriudu. Kyllä mä muuten lähtisin jumppaan, mutta mies ei ehdi kotiin viiteen mennessä, joten mun on ihan pakko jäädä kotiin lapsen kanssa. Tosiasiassa 10-vuotias olisi ikionnellinen, jos lähtisit ja antaisit sen edes hetken pelata pleikkaa ihan rauhassa niin, ettet ole koko ajan mäkättämässä siitä, kuinka "sunkin tekisi hyvää mieluummin vaikka liikkua kuin vaan möllöttää sitä ruutua".

Uhriutuminen toimii myös ruuanlaittoon liittyen. Kyllähän mä muuten olisin jo joogassa, mutta kun noille pitää tehdä ruokaa, joten en voi lähteä. Tässä vaiheessa kannattaa aktiivisesti unohtaa se, että pakastin on täynnä annosrasioihin pakattuja valmiita ruokia. (Ei ne kyl varmaan osaa käyttää mikroa...!)

Ei mulla ole sopivia varusteita. Oikeasti mulla ainakin on enemmän urheiluvaatteita, kuin kolmella jumppaohjaajalla yhteensä (koska niiden hankkiminen "herättää kivasti inspiraation aloittaa sen liikkumisen..."). Siltä varalta, että mietit, ettei kuitenkaan ole oikeaa kokoa, niin kyllä niitäkin löytyy - noin plusmiinus kymmenen kiloa molempaan suuntaan tästä nykyisestä.

Mitähän ne ajattelee musta siellä salilla, kun en osaa mitään. Tämä on paha - tämän edessä hiljenee jo hetkeksi. Tosiasiassa kuitenkaan kukaan ei katso sua, vaan keskittyy vain omaan tekemiseen. Sitä paitsi olet saanut ohjausta liikkeiden oikein tekemiseen ainakin 15 kertaa ja sulla on valmiiksi just sulle tehty saliohjelma (neljä sellaista). Ei siis toimi tämäkään.

Meidän olisi ehdottomasti pitänyt hankkia koira! Kyllä mä sitten lähtisin säännöllisesti lenkille, kun olisi pakko. Tosta kissasta ole mitään hyötyä, makaa vaan sohvalla tai sitten juoksee pihalla hiirten perässä. Ei se musta mitään välitä!

Mä oon niin huonossa kunnossa, etten voi mennä siihen jumppaan. Niin, paha tähän on käydä väittämään vastaan yhtään mitään... mistäköhän toi mahtaa johtua?

Mä oon niin kankea, etten pärjää joogassa. Edelleen - mistäköhän toi mahtaa johtua? Ja sitä paitsi, joogata voi ihan kuka tahansa, vaikka olisi kuinka kankea.

Just luin jostain, että sen Les Mills -jumpan uusi ohjelma lanseerattiin jo kaksi viikkoa sitten. Kannattaa varmaan mennä vasta sitten, kun se seuraava tulee, että pääsen kärryille heti alusta lähtien. Tähän en edes itse osaa lisätä mitään, tämä on niin käsittämätön...

Inhoan pimeässä ajamista ja koska se jumppa loppuu niin myöhään illalla, niin joudun ajamaan siinä pimeässä. Tämä toimii Suomessa lähes ympäri vuoden. Kesällä tähän voi laittaa vaikka ikävästi häikäisevän ilta-auringon (paistaa nääs meidän leveyspiireillä aina matalalta!).

Söin vähän huonosti aamulla / lounaalla / välipala jäi välistä. Tää on tosi hyvä! Ei voi liikkua, jos energiat on vähissä. Tohon voi vaihtaa tarpeen tullen myös "söin liikaa" - ei täydellä mahalla liikkuminen tunnu kivalta. Ja muista, että varsinkin jos ajattelit mennä uimaan, se voi olla jopa vaarallista!

Ja sitten vielä bonuksena loppuun paras, joka toimii joka tilanteessa ja kaikkialla. En mä nyt tänään. Mikä minä aikuinen ihminen olen mitään kellekkään mitään selittelemään??? En mä vaan nyt tänään. Tätä kannattaa kokeilla, jos mikään muu ei toimi. Been there, done that - tämä toimii aina!

Mites te muut? Onko lisättävää?

Jos olet vähääkään samassa tilanteessa kuin minä, älä missään tapauksessa ajattele, että "nyt mä ryhdistäydyn ja aloitan sen liikunnan - siis tammikuun eka päivä sitten loman jälkeen"! Lähde liikkeelle nyt heti! Mä olen nyt saanut pikkuhiljaa kankeasti aloitettua liikkumiseen taas ja voin kuulkaa kertoa, että olo on ollut ihan mahtava. Tietenkin myös fyysisesti, mutta myös henkisesti - olen tosi tyytyväinen, että sain pitkän tauon jälkeen selätettyä sen "liikuntamörön" ja heivattua kaikki noi tekosyyt romukoppaan. Just tänä aamuna olen itse asiassa menossa taas aamujoogaan ❤ Kirjoittelen vielä ennen joulua siitä, miten päästä liikkeelle pitkän tauon jälkeen. Mutta nyt ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, älkää uuvuttako itseänne joulustressillä!

Reipasta päivää kaikille 💗