MAMMAN TOMAATTIKASTIKE

Olen ihan oikeasti tosi positiivinen ihminen, enkä yleensä jaksa kauheasti valittaa asioista. Varsinkaan niistä, mihin itse en pysty vaikuttamaan. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, jolloin positiivisuus ärsyttää ja tekee mieli vaan äristä kaikesta. Jokainen tsemppilause ja -ajatus tuntuvat siltä, että tekisi mieli huutaa! Tiedättehän, tartu hetkeen ja nauti kaikesta. Että kaikella on tarkoitus ja jokainen hetki merkitsee. Jos saat säkillisen sitruunoita, niin tee limpparia. Just joo.

Kuva täältä

Kun tiistaina ajoin kotiin (onneksi sentään valoisaan aikaan) ja lunta pyrytti niin, ettei tietä erottanut maisemasta, jengi ajoi ylinopeutta säästä huolimatta, tie oli liukas kuin luistinrata (sen monen sentin loskalumen alla) ja vastaan tuli ainakin 40 metriä leveä (no vähintään!!!) aurausauto, täytyy sanoa, että siinä oli kuulkaa limonaadit kaukana. V***tti niin, että näköä haittasi ja kun olin todennut selvinneeni hengissä auran kohtaamisesta, mieleen välähti hetki Sisiliassa puolitoista vuotta sitten. Että mitä jos asuisin siellä (tai yleensäkin Italiassa), enkä tässä hiton Mordorissa, jossa luntakaan ei voi tulla silleen nätisti kuin Disney-elokuvissa, vaan joka kerta kyseessä pitää olla yliliioiteltu hengissäselviytymissuoritus.

Okei, siinä vaiheessa, kun pääsin (hengissä, kuten huomaatte) kotiin, olin jo ehtinyt rauhoittua ja huomata, kuinka kaunis maisema onkaan, kun metsä ja maa ovat valkoisia (vaikken tosin edelleenkään erottanut maisemasta mitään muuta kuin valkoista). Mutta olin myös ehtinyt miettiä sitä, että vaikka on tärkeää olla positiivinen, niin kyllä välillä on ihan oikeutettua ja aiheellista huutaa autossa täyteen ääneen "£#%&/$¤&&...." (sensuroitu...). Aina ei voi olla joka hetkessä täysin tyyni ja zen, vaan välillä pitää saada raivota ja inhota omaa elämäänsä ihan täysillä.

Ja myöskin ajatella, kuinka ihanaa oikeasti olisi asua tähän aikaan vuodesta Italiassa. Maa, joka on lähinnä sydäntäni Suomen jälkeen, johon voisin kuvitella muuttavani eläkepäivinä. Nukkuisin aamulla myöhään, heräisin rauhassa ja pulahtaisin meidän huvilan pieneen uima-altaaseen aamu-uinnille, söisin aamupalan, kävisin kylällä ruokakaupoilla ja torilla, juttelisin paikallisten mammojen kanssa, tulisin kotiin päiväunille ja sen jälkeen alkaisin tehdä jotain ihanaa, yksinkertaista ruokaa. Ja mies siinä päivän mittaan puuhailisi jotain muka hyödyllistä ja istuisi sitten kanssani syömään illallista huvilan terassille auringon laskiessa. Odottaisimme sitä, milloin lapsi tulee perheineen tervehtimään meitä ja kippistäisimme naapurin isännän valmistamalla punaviinillä.

Kuva täältä

Kuva täältä

No niin, sitten heräsin ja lähdin kolaamaan pihaa lumesta. Mutta ei yhtään mahdoton ajatus, ei yhtään! Ja siinä sitä s****nan märkää ja paksua lunta kolatessani muistin, että en ole aikoihin tehnyt maailman parasta tomaattikastiketta ja päätin siinä silmänräpäyksessä, että tänään on sen aika.

Tämä kastike on yksi keittiön kivijaloista; siitä pystyy tekemään vaikka mitä. Kyseessä on kastike, johon jokaisella italialaisella mammalla on oma (salainen) resepti ja kaikki ihan yhtä hyviä. Ohje on naurettavan helppo, mutta juuri siinä helppoudessa se vaikeus piileekin. Soosin keittäminen vaatii malttia, kärsivällisyyttä ja aikaa. Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään pikaruoka! Teen tätä yleensä jättisatsin kerrallaan ja pakastan sitten eri kokoisissa erissä. Tämä on ihan täydellistä pizzan täytteeksi (yleensä, jos mulla on tätä kastiketta tai jaksan tehdä tätä ennen pizza-perjantaita, niin teen itselleni simppelin Margaritan). Jos kastikkeeseen sekoittaa paistettua jauhelihaa ja malttaa hauduttaa vielä jonkin aikaa, ihan paras spagettikastike on valmis. Pikaruokaa tästä saa sekoittamalla soosin joukkoon purkin tonnikalaa. Lihapullat muhivat kastikkeessa aivan ihaniksi. Mikä tahansa kasvis rakastaa tomaattikastike-mozzarella -gratinointia uunissa. Lasagne ei onnistu ilman tätä ja valmiista tortellineista tai ravioleista saa kastikkeen avulla ihan super-ruokaa hetkessä. Jos raaskii, tätä voi varmasti myös laimentaa keitoksi, mutta itse en ole siihen ryhtynyt, koska ajattelen kastikkeen täyteläisten makujen menevän silleen vähän hukkaan. Ja hei, parhaimmillaan kastike on tietenkin (Italiassa siinä huvilan terassilla nautittuna) spagetin, hyvän juuston, tuoreen basilikan ja viinilasillisen kera!

Ohje on aika epämääräinen! Yrttien määrä on vähän makuasia, joten sun täytyy itse maistella kastikkeen poristessa, mikä määrä miellyttää eniten. Aloita pienemmällä määrällä ja lisää sitten noin tunnin hauduttelun jälkeen mausteita, jos siltä tuntuu. Oma reseptissä mainittu "ripaukseni" on noin teelusikallisen verran.

Mamman tomaattikastike ❤

2 keskikokoista sipulia

2-4 valkosipulin kynttä

reilusti oliiviöljyä

2 purkkia tomaattimurskaa (Mutti!)

suola, mustapippuri

sokeri

ripaus timjamia

ripaus rosmariinia 

pari ripausta oreganoa

pari ripausta basilikaa

2 laakerinlehteä

(tomaattipyrettä)

Silppua sipuli ja kuullota sitä matalalla lämmöllä reilussa lorauksessa oliiviöljyä. 
Raasta valkosipulit mukaan ja jatka hauduttamista hetken aikaa. 
Lisää ripaus suolaa ja sokeria.

Lisää tomaattimurska ja huuhtaise molemmat purkit pienellä määrällä vettä (lisää myös se). 
Mausta yrteillä, pippurilla, pienellä määrällä suolaa ja sokeria, kiehauta, laske lämpötila ja anna porista tunnin verran. 
Hämmennä välillä ja tarkkaile tarvitaanko pieni loraus vettä.

Maista kastiketta noin tunnin kuluttua. Tarkista suola, pippuri ja muut mausteet. 
Jatka porisemista ainakin tunnin verran. Mitä pidempään, sen parempi! 
Mikäli kastike uhkaa kuivua, lisää loraus vettä. Jos soosi tuntuu liian vetelältä, lorauta sekaan pieni määrä tomaattipyrettä.

Mulla oli jääkaapissa valmiita sieni-ravioleja, sekä jotain perustortellineja (aurinkokuivattu tomaatti?), jotka kiehautin nopeasti, kaadoin voideltuun uunivuokaan, lappasin kastiketta päälle ja kuorrutin komeuden Emmental-raasteella ja yhdellä mozzarellapallolla. Uuniin gratinoitumaan n. 225 asteeseen vartiksi. Lisäksi alkuviikosta kypsennettyjä broilerinfileitä, sekä porkkanaa, paprikaa ja kurkkua. Ihan kelpo arkiruoka :)

Kuva on mitä on; nälissään pimeässä räpsäisty kännykkäotos. Ei sitä tässä pimeydessä kykene parempaan - varsinkaan, jos on päivällä kohdannut maantiellä ainakin 60 metriä leveän aurausauton (vai oliko se peräti 80...?) 😂

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille 💗