lauantai 30. tammikuuta 2016

EI NIIN HARKITTU HERKKU...

Tai no, suklaakakku on aina harkittu juttu - eikö vain?



Ruokasuunnitelmat menivät tältä viikonlopulta ihan uusiksi sitten edellisen postauksen; pieni katkarapuherkku jäi tekemättä perjantaina, koska kotiin tullessani takana oli päivän vesijumppa ja alkuillan kuntosali. Ruuaksi ei todellakaan riittänyt siinä vaiheessa mikään näpertely, oli pakko saada iso lautasellinen pastamättöä. Katkaravut olivat kuitenkin jo sulaneet, joten tortillasuunnitelma peruuntui ja tein risottoa. Isäni (jolta olen oppinut lähes kaiken ruuanlaitosta) tuli meille saunomaan ja syömään, joten ajattelin yrittää jotain vähän "parempaa"... Huoh. En ole mikään risotto-ekspertti, enkä itse asiassa edes välitä risotosta kauhean paljon. Meillä on isäni kanssa tapana antaa ruualle arvosana (tapa, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä) ja tällä kertaa raati oli yksimielinen: 6+. Ei siis sen enempää risotosta!

Mutta jälkiruuaksi tein suklaakakun, jonka reseptin nappasin viimeisestä Glorian Ruoka&Viini -lehdestä. Kakunkin valmistus oli viittä vaille katastrofi, koska ryssin monessa kohdassa, mutta lopputulos oli silti uskomattoman hyvä. Mitään harkittua tässä kakussa ei ole, se on silkkaa "syntiä" alusta loppuun. Mutta voi, niin ihanaa! Espresso-kupillisen kanssa tuo kakku pelasti onnettoman risoton. Ja kuten kalenterista huomaatte, ihan kohta on jo helmikuu. Paitsi, että innoissani asettelin päiväyksen jo huomiselle :)



Pikaisesti myös yritin ensimmäistä kertaa vähän muokata valokuvia kuvankäsittelyohjelmalla. Ihan uskomatonta, mitä kaikkea sillä pystyy tekemään! Pitää siihen paneutua ihan ajan kanssa.

Tässä ihanan suklaakakun ohje (vähän muokattuna). Alkuperäisessä ohjeessa on myös kuorrutus, mutta jätin sen tekemättä - ei haitannut yhtään.

Kahvilla maustettu pähkinä-suklaakakku 

175 g tummaa suklaata
125 g hasselpähkinärouhetta
175 g voita
3 munaa
2 dl sokeria
1/2 dl jauhoja
3 tl espresso-murukahvia

1. Paahda pähkinöitä pannulla tai uunissa hetken aikaa (varo, etteivät pala!)
2. Sulata suklaa vesihauteessa ja voi kattilassa (tai mikrossa). Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset.
3. Sekoita sokeri voisulaan ja keltuaiset yksi kerrallaan joukkoon. Yhdistä sulatettu suklaa voi-sokeri -seokseen. Lisää jauhot, murukahvit ja paahdetut pähkinät.
4. Vispaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto varovasti suklaamassaan.
5. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 - 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.


Onko teillä muuten sama juttu kuin mulla: laitatte "talteen" kaikki ihanat suklaakakkureseptit ja sitten kun kakun aika olisi - ei löydy yhtäkään...? Heh, mulla on tähän ongelmaan ratkaisu, kirjoitan siitä ehkä jossain vaiheessa. Jos unohdan, niin kyse ei ole mistään ydinfysiikasta: tavallinen mappi ja muovitaskut :)

Ihanaa helmikuun odottelua!

Emma <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!