maanantai 6. marraskuuta 2017

TIKKA MASALA LINSSEILLÄ

Sen jälkeen kun lihaton lokakuu meni pöperöksi, meillä on syöty tosi paljon lihaa! En tiedä mikä "menkööt nyt samaan konkurssiin" -mentaliteetti muhun iski (vai onko vaan tehnyt mieli lihaa), mutta viikonloppuna alkoi taas vähän tökkiä. Perjantai-illan jauhelihakastike ja viimeistään lauantai-illan salamipizza saivat taas haikailemaan kasvisruuan perään ja mieleen muistui Viimeistä murua myöten -blogissa näkemäni Tikka Masalan ohje. Alkuperäinen resepti tehdään kikherneistä, mutta jostain syystä en ole niiden kova fani (paitsi hummuksessa!), joten vaihdoin kikherneet valmiiksi kypsennettyihin punaisiin linsseihin ja voin kyllä suositella! Vähän olen muutenkin muokannut alkuperäistä ohjetta, joten kannattaa varmaan tutustua molempiin. Mausteita laitoin aika paljon enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, niin teen yleensä aina, mutta toki jos olet epävarma keittiössä, niin kannattaa aina aloittaa ohjeen tarkoilla maustemitoilla. Niitä voi sitten lisäillä maun mukaan loppuvaiheessa.


Tikka Masala linsseillä

2 keskikokoista sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 paprika
1/2 - 1 punainen chili (maun mukaan)
2 tl raastettua inkivääriä
öljyä paistamiseen
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
½ tl kurkumaa
½ tl kanelia
1 tl paprikajauhetta
1 tl garam masalaa
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
1/2 dl punaisia linssejä
1 tlk valmiiksi kypsennettyjä punaisia linssejä (Go Green)

2 dl kaurakermaa chilillä (Planti)
  suolaa, mustapippuria, sokeria

Kuori ja hienonna sipulit, paprika, valkosipulinkynnet ja chili. Lisää pannulle öljyä ja kuullota sipuleita ja paprikaa muutama minuutti. Lisää valkosipuli, chili ja raastettu inkivääri, sekä kaikki kuivat mausteet. Paista pari minuuttia. 

Lisää tomaattipyre, tomaattimurska, huuhdotut ja hyvin valutetut linssit sekä kypsentämättömät linssit. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää myös ripaus sokeria taittamaan tomaattimurskan happoja.

Anna hautua miedolla lämmöllä vähintään puolen tunnin ajan. 
Lisää loraus vetta, jos vaikuttaa siltä, että kastike on liian kuivaa.
Lisää joukkoon kaurakerma. 
(Minä hauduttelin tämän jälkeen vielä melkein tunnin verran, minkä jälkeen kastike ehti jäähtyä kattilassa pari tuntia huoneenlämmössä, jonka jälkeen vielä kertaalleen kiehautin sen kun rupesimme syömään.)

Tarjoa riisin ja mieluisan salaatin kanssa. 
Meillä tällä kertaa superyksinkertaisesti punakaaliraastetta; ihan parasta kausiruokaa, jos multa kysytään!


Tämän kylkeen olisi sopinut naan-leipä tosi hyvin, ehkäpä sitten ensi kerralla. Ohjeesta tulee melkoinen määrä ruokaa, mutta tämä sopii oikein hyvin pakastettavaksi annosrasioissa.

Lisäsin muuten tunnisteisiin hakusanan "linssit", koska vaikuttaa siltä, että näitä reseptejä tänne tulee kasvisruuista eniten. En vielä kuitenkaan ehtinyt käydä lisäämässä sitä vanhoihin ohjeisiin, koitan muistaa kertoa sitten, kun saan sen tehtyä. Aika moni, jonka maha ei siedä palkokasveja, pystyy kuitenkin syömään linssejä. Niistä saa ihan älyttömän helpolla (ja halvalla) todella monipuolisia kasvisruokia, joten suosittelen seuraamaan näitä linssireseptejä, jos kaipailet vinkkejä ja inspiraatiota kasvisruokakokkailuun. Linssit ovat myös hyvin neutraali raaka-aine, joilla saa nirsoja lapsiakin totutettua kasviruokiin suht helpolla!

Mulla roikkuu sitkeästi pieni ärsyttävä flunssanpoikanen, mutta yritän aktiivisesti unohtaa sen ja koitan jaksaa mennä tänään joogaan parin viikon tauon jälkeen. Kroppa suorastaan huutaa venyttelyä ja kevyttä liikuntaa, vaikka vähän räkäinen onkin. Joogan voi onneksi ottaa just niin kevyesti, että pieni flunssa ei haittaa. Tämä kyllä ei taida olla mikään virallinen suositus, mutta kyllä kai sen itse pystyy arvioimaan, onko riittävän terve ihan kevyesti liikkumaan!?

 Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!💗

2 kommenttia:

  1. Linssit ovat hyviä, itse tosin korvaan kikherneet usein valkopavuilla. Tähän varmaan linssit tosiaan sopivat paremmin kuin pavut

    VastaaPoista
  2. Valkopavut ovat myös mun lemppareita, sopivat tosi hyvin esim. lounassalaattiin ihan sellaisenaan tai kevyesti marinoituna. Ja itse asiassa, saattaisivat sopia tähän reseptiin vielä linssejä paremmin! Pitääkin ensi kerralla tehdä ohje niillä.

    Kiva kun kävit kommentoimassa :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!