lauantai 20. tammikuuta 2018

TÄÄLLÄ TAAS!

Kuten viimeksi kirjoitin, olin koko viikon kiinni yhdessä kouluprojektissa. Ja huhheijaa, mitä menoa koko viikko onkaan ollut! Meillä oli vieraita saksalaisesta ystävyyskoulusta ja olemme heitä "viihdyttäneet" koko viikon ajan. Ohjelmassa on ollut normaalien oppituntien ja niiden seuraamisen lisäksi vierailuja erilaisiin mielenkiintoisiin kohteisiin, projektityöskentelyä, turistipäivä Helsingissä, kahvitilaisuuksia kaupungin johdon kanssa, illallisia aikuisten kesken - ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Viikko on ollut hurjan intensiivinen ja väsyttävä, mutta myös ihan älyttömän palkitseva ja mielenkiintoinen. Nuorten kanssa työskentely antaa kyllä niin paljon positiivisuutta ja energiaa elämään, että väitän ettei parempia "työkavereita" löydä mistään! Monesti multa kysytään, että miten "jaksan" (eli siis siedän tai kestän) nuorisoa. Voi että, enemmän mulla on kestämistä ja jaksamista aikuisten kanssa - nuoret ovat avoimia, rehellisiä, idearikkaita, positiivisia, you name it!

On aina mahtavaa esitellä Helsinkiä turisteille, mikä upea kaupunki se onkaan!
Me aikuiset kävimme vain katsomassa täällä, mutta nuoriso oli viettänyt pakkasessa unohtumattoman pulikointi-illan. Tänne täytyy kyllä vielä tämän talven aikana päästä uimaan! (Kuva täältä)

Mutta nyt on kieltämättä kyllä takki ihan tyhjä. Päivät ovat olleet pitkiä, täynnä paljon epäsäännöllisyyttä ruokailujen suhteen (ei hyvä mulle!), liikkumiseen ei ole ollut aikaa (vaikka askelia kyllä on tullut normiviikkoon nähden varmaan tuplasti), perhettä en ole nähnyt kuin aamulla ja illalla pikaisesti ja yöunetkin ovat olleet vähän sitä sun tätä, kun aivot ovat käyneet ylikierroksilla koko ajan. Niinpä kieltämättä tänään, kun ero hetki vieraista koitti, tunsin myös suunnatonta helpotusta. Vajaa viikko tällaiselle projektille on just passeli aika, nyt on aika taas palata normaaliin elämään. Keväällä me sitten suuntaamme Saksaan vastavierailulle, kovasti sitä jo odotan. Olen myös aloittanut pienen säästökuurin reissua varten, koska meinaan heittäytyä siellä hulluksi shoppailijaksi (heh!) ja uudistaa kesävaatevarastoa ja hamstrata myös matkalaukun täyteen kuivatuotteita ihanista saksalaisista luomuruokakaupoista!

Nyt on kuitenkin kaikelta mahdolliselta härdelliltä rauhoitettu viikonloppu edessä. Tai puolikas oikeastaan, koska pääsin sitä aloittamaan vasta tänään iltapäivällä, mutta nautintoa tämäkin. Mies on ollut koko viikon aivan ihana "kotiäiti" ja huolehtinut kaikesta siivoamista myöten, joten mitään tylsiä hommia ei ole tiedossa tänään eikä huomenna. Kaadoin just "syntisen" iltapäivälasillisen punkkua (ihan paras aika nauttia viiniä, by the way), purin kauppakassit ja kohta aloitan kokkaamisen. Hassua kyllä, mulla tulee tämmöisen viikon aikana aina ikävä keittiöön ja palaudun ja rentoudun parhaiten viettämällä alkuillan hellan ääressä. Kuvioon kuuluu muutama lasi viiniä kokkaamisen yhteydessä, joku hyvä sarja tai leffa ruuan jälkeen, pitkät yöunet ja pitkään nukkuminen huomenna. Huomenna ohjelmassa ulkoilua (niin, se talvikin kerkesi tulla viime viikon aikana), päiväunia, kirjan kanssa löhöämistä ja jotain muuta ei minkään tekemistä. Huomenna saa taas myös pakata treenikassit alkuviikon aamuliikuntoja varten; hassua, miten yhdessä viikossa niitäkin ehtii kaivata niin paljon.

Kuva täältä

Tänään on tiedossa mintulla maustettuja jauhelihakepakoita, pähkinädippiä, Romesco-kastiketta (jos jaksan) ja bataattia jollain tapaa, en ole vielä päättänyt miten - kiinnostaako reseptit? Ennen kuin aloitan, meinaan kuitenkin tehdä ensi viikolle ruoka- ja ostoslistasuunnitelman. Mähän olen suorastaan legendaarinen siinä, että aina suunnittelen tuon suunnitelman tekemistä, mutta tosi harvoin saan sen aikaiseksi. Tai jos saan, en sitten kuitenkaan pidä siitä kiinni, koska "ei mun nyt tänään tee mieli tätä". Nyt olen pariin otteeseen kuitenkin onnistunut suunnitelman tekemisessä ja myös siitä kiinni pitämisessä ja se kyllä helpottaa arkea ihan älyttömästi. Lapsen harrastukset pakkaavat meillä alkuviikkoon ja olen myös itseni ohjelmoinut liikkumaan niiden aikana sen sijaan, että norkoilisin kaupassa tai kävisin välillä kotona. Ilman suunnitelmallisuutta syömiset menevät helposti ihan harakoille alkuviikosta, joten kalenteriin kirjattu tarkka lista auttaa tosi paljon. Mulla on lisäksi projektina kiinnittää huomiota iltapäivän välipaloihin, jotka usein jäävät välistä, mikä johtaa ongelmiin illan aikana. Ne välipalatkin pitää kuitenkin suunnitella ja ostaa valmiiksi, muuten niitä ei tule syötyä. Tämän viikon huonohkot ruuat - tarkoitan tällä epäsäännöllisyyttä, liian monia pullakahveja ja turhan raskaita iltaruokia ravintoloissa - ovat saaneet kropan siihen tilaan, että se suorastaan huutaa säännöllistä ja puhdasta syömistä. Niin, ja mähän lupasin Annukalle ja Jennylle ruokapäiväkirjan omasta viikostani (käykää kurkkaamassa noiden linkkien takaa heidän hyvät postaukset omista syömisistään). Suunnitelmaa en tee tämän takia mitenkään normaalista poikkeavaksi, enkä sen takia tule elämään mitenkään eri tavalla, vaan lupaan raportoida kaiken just niinkuin tulee menemään. Ensi viikolla on tiedossa pari potentiaalista katastrofipäivää aikataulujen suhteen, saas nähdä miltä ne tulevat näyttämään ruokapäiväkirjassa!

Hei, onpas kivaa, kun on taas aikaa istua koneen ääressä ja kirjoittaa. Huomenna haluan jossain välissä rötköttää sängyssä tabletti sylissä ja käydä läpi viime viikon blogikirjoituksia. En ole ehtinyt yhdelläkään sivulla käymään, saati kommentteja jättämään, mutta nyt mä siis olen taas takaisin kuvioissa 😊 Tällainen normaalista poikkeava viikko on kyllä omiaan muistuttamaan siitä, kuinka paljon arvostan mun "ihan tavallista", rauhallista ja leppoisaa elämää. Ihan hauskaahan tommoinen aamusta iltaan kohkaaminen on hetken aikaa, mutta ei musta kyllä tuollaiseen superkiireiseen ja -aktiiviseen elämään pitkän päälle olisi. Paljon enemmän tykkään siitä, että päivän kohokohta on aamujooga ja iltapäivällä kaupassa käyminen. Heh.

Tuntuu ihan siltä, kuin olisin ollut pidempäänkin pois! Mitä teille kuuluu, onko kaikki hyvin? Ihanaa viikonlopun jatkoa 💗

3 kommenttia:

  1. Pienet poikkeavuudet arjen keskellä ovat piristäviä vaikkakin myös väsyttäviä. Mutta ehkäpä sitä sillä tavoin oppii arvostamaan arkea.

    Meillä ei ole joululoman jäljiltä päästy vielä normiarkeen ollenkaan, kun oli vielä yksi lomareissu ja viikonloppu ollaan mökkeilty. Oikein odotan alkavaa viikkoa ja jonkin sorttista rytmiä. Mies tosin tekee epäsäännöllisiä työvuoroja, joten ihan kasista neljään arkea meillä ei koskaan eletä.

    Kivaa alkavaa viikkoa Emma 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitin sua muuten haasteella 😊

      Poista
    2. Juu, kyllä se ihan tavallinen normiarki vaan on parasta, vaikka vaihtelu tietenkin välillä on kivaa. Huh, teillä onkin ollut melkoista haipakkaa koko tammikuu, en yhtään ihmettele, että odotat arkea :)

      Kiitos haasteesta, nappaan kiinni sitä mahdollisimman pian! Kivaa alkavaa viikkoa sulle myös Tuija :)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!