keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

HUMMUSTA JA HÖPINÄÄ

Mä rakastan pistaasipähkinöitä. Siis ra-kas-tan! Jos mulla olisi joku, joka kuorisi niitä mulle aamusta iltaan (huhuu mies, oletko linjoilla...?), en varmaan muuta söisikään. Sen sijaan limestä en tykkää yhtään, en sitten ollenkaan. Nyt kuitenkin kävi tätä uutta hummusideaa kokeillessani, että en löytänyt jääkaapista sitruunaa, mutta pari limeä oli (en oikein tiedä miksi olen ne ostanut, koska en tykkää siitä... ehkä se niiden kaunis, keväisen vihreä väri houkutti). Päätin korvata sitruunan rohkeasti limellä ja hei, tämähän toimi!


Olen kirjoittanut hummus-rakkaudestani aikaisemminkin. Tahna, joka sopii kaiken kanssa, saa kaiken maistumaan hyvältä ja on ihan yksikseenkin taivaallista. En ole vielä keksinyt ruokaa tai ruoka-ainetta, mikä ei sopisi yhteen hummuksen kanssa. Kala taitaa olla ainoa, jonka kanssa sitä en ole syönyt, koska jostain syystä sisäinen mikä sopii minkäkin kanssa -kriitikkoni väittää, että hummus ja kala eivät sovi yhteen. Mutta miksi ei, voisihan sitä kokeilla vaikkapa tillillä ryyditettyä hummusta joku kerta!

Toi mikä sopii minkäkin kanssa on muuten jännä juttu! Jotkut meistähän ovat sellaisia, että pistävät menemään ihan mitä ruoka-aineita tahansa samalla lautasella mentaliteetilla "mahassa se kuitenkin sekoittuu". Oma mies kuuluu tuohon ihmisryhmään ja esimerkiksi yksi työkaverini kippaa joka päivä lautaselle ja mikroon edellisen päivän ruuan tähteet kaikki iloisena sekoituksena ja nauttii lounaansa selvästi kummemmin asiaa miettimättä. Minä taas kuulun niihin, jotka ovat neuroottisen tarkkoja hyvin huolellisia sen suhteen, mitkä ruuat sopivat yhteen, mikä kuuluu minkäkin kanssa ja mitä saa syödä minkäkin kanssa. Rupesin miettimään, mistä tämä johtuu ja lapsuuteen tietenkin palasin tässäkin asiassa. Osa meistä oppii kotona tarkat "ruokasäännöt" ja myös erilaiset traditiot, joiden mukaan syömme sitten vielä aikuisenakin. Usein nämä ovat aika hassuja juttuja, mikä ei tietenkään millään muotoa ole huono asia, koska kyse on kuitenkin omista ruokailutavoistamme. Tunnustan kuitenkin välillä itse olevani melkoinen saarnaaja tähän aiheeseen liittyen ja löydän itseni säännöllisesti opettamasta aikuisia ihmisiä siitä, mitä saa ja mitä ei saa syödä yhdessä. Hohhoijaa, välillä semmoinen virtuaalilitsari päin omaa pläsiä tekisi ihan hyvää! Saatan esimerkiksi pyöritellä silmiäni sille, jos mies viikonloppuaamuna tekee paahtoleivän, jossa on marmeladia ja juustoa. "Siis herramunjeesus, eihän makeaa ja suolaista saa syödä yhdessä!" Paitsi että sitten kuitenkin samana iltana laitan pöytään juustotarjottimen, jolla on juustojen lisäksi erilaisia hilloja. Tai saatan lähteä ajamaan 20 km kauppareissun, koska olen unohtanut ostaa maustekurkkuja ja etikkapunajuuria sinä päivänä, kun ruokana on jauhelihaperunasoselaatikkoa. Maksamakkaraleivän kanssa pitää olla maustekurkkua, muuten maapallo lakkaa pyörimästä akselinsa ympäri. Perunamuussissa pitää olla muskottia, aamupalaksi ei voi syödä edellisen päivän pizzanjämiä (paitsi silloin, kun olet 20-vuotias ja heräät armottomassa krapulassa lauantaina kolmen aikoihin) ja missään keitossa ei saa olla lanttua (mutta juuriselleriä pitää olla). Näitä voisi keksiä ihan loputtomiin! Olisi tosi hauska kuulla teidän "ruokasääntöjänne"! Mikä on ihan nounou ja mikä taas ihan must?

Niin juu, se pistaasi-lime-hummus, siitähän tästä piti kirjoittaa. Tässäkin reseptissä, kuten kaikissa muissakin ohjeissa pätee se vanha sääntö, että määrät ovat vähän sinne päin, muista siis maistella ja lisätä mausteita maun mukaan. Limenrakastajat voivat puristaa sitä joukkoon huomattavasti enemmän, minulle riitti toi ohjeessa mainittu määrä.

Pistaasi-lime-hummus

1 prk kikherneitä
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä (+ muutama koristeluun)
1 rkl tahinia
1/2 limen mehu
suola, mustapippuri
3 - 4 rkl oliiviöljyä
1/2 dl kylmää vettä

Rouhaise pistaasipähkinät ensin karkeaksi rouheeksi monitoimikoneella ja ota noin puolet rouheesta talteen. Lisää kikherneet, tahini, limen mehu, mausteet ja öljy ja sekoita tahnaksi. Lisää lopuksi vesi. Maista ja mausta mahdollisesti lisää, lisää öljyä ja/tai vettä tarpeen mukaan.

Kaavi tahna tarjoilukulhoon ja sekoita karkea pistaasirouhe tahnan joukkoon. 
Säilytä jääkaapissa ja nauti kaiken kanssa.


Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille! Minä ainakin alan vähitellen tottumaan kevääseen ja pääsemään yli sen aiheuttamasta kevätangstista. Nyt sitten kuitenkin on aika allergioiden (mulla ei onneksi mitään kauhean pahaa, pientä ärsytystä vaan) ja vähitellen myös puutarhan aiheuttaman kipuilun ja raivoamisen. Ihan vaan tiiserinä mainitsen, että jossain vaiheessa lähiaikoina tiedossa teksti otsikolla "Puutarhahelvetti"... hahaa, sitä odotellessa :)

💗

p.s. Olin muuten eilen illalla Helsingissä Jennyn (joka osoittautui livenä aivan yhtä ihanaksi tyypiksi kuin bloginsakin puolella) järjestämässä hyvinvointiin ja painonhallintaan keskittyvässä illassa. Kirjoitan siitä myöhemmin, kunhan saan vähän jäsenneltyä kaikkia ajatuksia, jotka illan aikana heräsivät.

8 kommenttia:

  1. Mulla ei varsinaisesti ole mitään ehdottomia sääntöjä, mutta joskus muinoin hiekkalaatikolla yksi isä kertoi laittavansa currykanaan ketsuppia. Se jotenkin jäi ällöttävyydessään mieleeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ketsuppi on aika paha! Mä tiedän yhden tyypin, joka laittaa sitä puuroon... Ei niin, että asia mulle kuuluisi, mutta hei haloo...!

      Poista
  2. Mun ainoat lapsuudessa opitut ruokasäännöt on "ruualla ei leikitä", "lautanen syödään tyhjäksi" ja "leipää ei heitetä roskiin". Jaa niin ja "home kirkastaa laulunääntä" :D. Ja tota viimeistähän joutui aika usein soveltamaan, kun niihin kotona tehtyihin mehuihin ja hilloihin oli ilmestynyt se paksu homekans, joka vaan kylmä viileästi kuorittiin päältä pois ja sitten vaan juotiin tai syötiin ihan kuin ei mitään. Tulee nytkin se homeisen marjamehun maku suuhun.

    Mun mies on oikea jätejoonas, joka tuntuu nauttivan siitä, mitä enemmän kaikkea mun mielestä outoa on sekaisin. Olen niin tottunut siihen, etten enää ihmettele mitään, mutta jotenkin mua silti kaikkein eniten ällöttää kaurapuuroon laittamansa voisilmä, joka siis ei ole voi-, vaan Ingmariinisilmä oikeasti.
    Välillä hermostun, kun on ruokatapoineen mun mielestä kuin joku aboriginaali alkuasukas, mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen, koska en voisi elää minkään ruokahifistelijän kanssa. Hrrr. Painajaismainen ajatus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ruokahifistelijät (ja oikeastaan minkä tahansa aiheen hifistelijät) on aika rasittavia, en kyllä minäkään jaksaisi sellaista. Meillä myös mies on jätejoonas (omien sanojensa mukaan "rotta"...), joka syö kaikki mahdolliset jämät, mitä talosta vaan löytyy. Mutta hei, toi on mulle ihan uusi juttu, että voisilmä puurossa voisi ällöttää - mä oon luullut, että KAIKKI syö puuron voisilmän kanssa :) Eli laitan välillä itsekin, mutta en toki silloin, kun puurossa on jotain muuta. Ja ihan sitä Ingmariinia minäkin, jos jääkaapissa ei satu olemaan oikeaa voita.

      Huh, tota "home kirkastaa lauluäänen" en ole kyllä kuullut koskaan! Mutta ruualla ei saanut meilläkään leikkiä ja lautanen syötiin tyhjäksi. Varsinkin silloin, kun oltiin kylässä isovanhempien luona. Kotona sai jättää jonkun pikkujutun, jos ei oikeasti tykännyt, mutta varsinkin isoäidin (ja etenkin isoisoäidin) luona ihan kaikki piti syödä. Muistan piilotelleeni jotain läskisiä lihanpaloja lautasliinaan ja työntäneeni sitten vaivihkaa taskuun, kun en millään pystynyt syömään niitä. Kerran yksi mytty, jossa oli sisällä paksu kaalinpala unohtui mekon taskuun ja rupesi sitten haisemaan vaatekaapissa... :D Kaikenlaisia "ruokamuistoja" sitä onkin lapsuudesta, jännä miettiä, mitä oma lapsi sitten joskus aikuisena muistelee!

      Poista
    2. Juu, voisilmä on ihan normaalia, mutta ehkä se on vaan se ajatus siitä margariiniklimpistä, joka aiheuttaa vilunväristyksiä :).

      Meillä pojat on kyllä eläneet varsin vaatimattomalla ruokavaliolla, koska mun mielikuvitus ei niihin "pakkoruuanlaittoaikoihin" riittänyt paljon makaronilaatikkoa ja spagettia kummempaan.
      On jäänyt mieleen se, kun nuorempi poika tuli kaverinsa kanssa tarhasta ja kun kysyin kaverilta, että syöhän hän myös, niin oma poika ehti hätiin sanomalla kaverilleen, että "Meillä ei sit koskaan saa kysyä, mitä on ruokana. Sitä syödään mitä on :)".
      Onneksi on kouluruoka, joka pitää lapset hengissä :)

      Poista
    3. Joo, pelkkä margariini aiheuttaa väristyksiä mullakin, mutta kelpuutan Ingma- ja Oivariinin voinkorvikkeena! Onko muuten vähän first world problems... ? :)

      Kuule Annukka, olen ihan varman, että sun pojat ei ole kärsineet ollenkaan, vaikka ruokavalio olisi ollut vähän "vaatimattomampikin". Jos kuitenkin edes välillä syödään kotiruokaa, niin hommahan on silloin ihan täydellisen hanskassa.

      Meillä on lapsen kanssa kehittynyt semmoinen kirjoittamaton sääntö ja systeemi, että useimmiten teen häntä miellyttävää ruokaa, mutta sitten välillä syödään jotain "äidin sörsseleitä" ja silloin ei todellakaan kommentoida yhtään mitään, vaan syödään kiltisti sitä mitä on.

      Poista
  3. Mulla ei oikeastaan ole mitään ihmeempiä ruokasääntöjä. Olen kaikkiruokainen ja suunnilleen kaikki menee :D Toki on ruokia, joista tykkään enemmän ja joistain vähemmän.

    Mutta jos jotain inhoan, niin turhanpäiväistä hifistelyä ja nirsoilua. Allergiat on erikseen ja ne ymmärrän, mutta että tyyliin ei voi syödä suunnilleen mitään ilman mitään järkevää syytä - se ei mene jakeluun. Joskus nuorempana annoin rukkaset parille miehelle nirsoilun takia. Toinen ilmoitti, ettei voi syödä lihapullia, jos sipuli on pilkottu liian isoiksi paloiksi. Joo heippa vaan ja pilko itse sipulisi! Ja toinen ilmoitti ostavansa pihvilihat vain Stockan lihatiskiltä. Minä kun olin (pienellä budjetillani) ostanut pihvit marketin altaasta tyhjiöpakattuna. Todellakin tervemenoa!! :D

    En muuten ikinä ole tainnut maistaa hummusta. Oliskohan aika jo tässä 43v iässä? :D

    Ihanaa viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, joo tommoiset miehet takaisin kiertoon vaan samantien! Rupesin oikein miettimään, että onko mulla ollut tommoisia tapauksia... en kyllä muista. Lähinnä mua ehkä välillä ärsytti se, että ei joku ei uskaltanut maistaa yhtään mitään erikoisempaa, enkä nyt tarkoita mitään ostereita, vaan ihan tavallisia juttuja. Mutta heivaaminen taisi kyllä aina tapahtua ihan jostain muista syistä. Olisikin muuten ihan sairaan hauska postaus-aihe: "heivaamani miehet"... voi kääk, mitä tarinoita sieltä nuoruudesta nousisikaan esiin :D

      No hei kyllä joo, nyt hummusta maistamaan. Makuasioita tietenkin nämä, mutta suosittelen kyllä kokeilemaan. Varmaan kannattaa ensin aloittaa ihan perushummuksella, ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka ja täältä munkin blogista, kun laittaa hakuun hummus. Kerro sitten, maistuiko!

      Ihanaa viikonloppua sulle Tuula <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!