MARRASKUUN MUSERTAMA

No niin, johan se iski sitten kuitenkin. Marraskuu. Vähän jo ehdin ihmetellä, että näinkö selviäisin tänä vuonna ilman tätä ankeutta ja apeutta, mutta ihan viime metreillä ennen talven puolelle kääntymistä se ehti kuitenkin mut puristaa tukahduttavaan kouraansa. Sen verran nyt heti toppuuttelen, että dramaattisesta otsikosta huolimatta kaikki on ihan hyvin, kunhan vaan kaikki on ihan blaah. Mutta ei siis mitään yybervakavaa eli älkää olko huolissanne.

Olin jo ehtinyt toivoa, että tänä vuonna tämä ankeus ei iskisi päälle. Kesän ihmeellinen hyvä fiilis kantoi niin pitkälle ja kun vielä loppukesästä aloittamani estrogeeni humahti päähän niin vauhdilla, kuvittelin, että tämä talvi mentäisi jollain semmoisella ihanuusmeiningillä. Mutta niin siinä vaan kävi, että pitkittynyt flunssa, pimeys ja pari isoa huolta läheisistä ihmisistä olivat ne pisarat, jotka sitten saivat maljan läikkymään yli. Tai mitä näitä nyt on hienoja ilmauksia kuvaamaan sitä, että v****ttaa aamusta iltaan 😂 Tuntuu, että ainoa tapa selvitä vuorokaudesta on kääntää joku autopilotti päälle aamulla ja sitten kotiin tullessa kaivautua vällyjen alle odottamaan seuraavaa päivää.

Kuvan osoite unohtui laittaa muistiin...

Toisaalta olen tosi onnellinen siitä, että pari viime talvea olivat niin kaameita! Pystyn nyt kuitenkin ymmärtämään ja muistamaan joka hetki sen, että nyt ei ole kyse muusta kuin ihan vaan tavallisesta ankeilusta ja apeilusta. Mieli ei ole musta, eikä oikeasti ahdista. Kun niissä tunteissa tuli vellottua kaksi pimeää kautta (ja vähän sitä valoisaakin aikaa), niin osaan ottaa tämän aika kevyesti. On aika vuodesta, jolloin tämä nyt vaan on tämmöistä. En enää haikaile sitä nuoremman minäni pimeän kauden energiaa, en toivo pääseväni Italiaan koko talvikaudeksi (tai no toivon, mutta pankinjohtajani on tästä eri mieltä...), en kuvittele, että huomenna tämä helpottaa. Otan tämän nyt vastaan vahvana, mutta alistuneena. Olen siirtynyt omassa elämässäni siihen vaiheeseen, että pimeä kausi tekee tämän minulle. 10 tai 20 vuotta sitten oli toisin, mutta se oli silloin. Olen luojan kiitos siitä onnekkaassa asemassa, että oma arkeni on suht helppoa, mulla on ihana mies, joka tukee ja kannattelee mua, ihanat työkaverit, jotka ovat mahdollistaneet sen, että lukujärjestykseni on nyt keskellä pimeintä aikaa helppo ja suurempia huolia ei muutenkaan ole. Läheisistä olen aina huolissani ja kannan heidän murheitaan ehkä vähän liiankin suurella sydämellä, mutta sellainen olen ollut aina, joten se ei ole uutta.

Eli kyllä tämä tästä. Rakastan tuota perisuomalaista, vähän alistuneen melankolista lausahdusta. Kyllä tämä tästä. Se pitää sisällään hyväksynnän tästä hetkestä, mutta myös toivon (ja uskon) siitä, että jossain vaiheessa kaikki on taas paremmin. Puhuin just abeille abikurssin ekalla tunnilla tästä; että älkää ottako liian vakavasti sitä, että nyt stressaa, ahdistaa ja ottaa nuppiin. Että tätä jatkuu nyt pari kuukautta, mutta sitten elämä taas voittaa ja olette saavuttaneet jotain tosi isoa. Ehtivät toki heti muistuttaa, että "no joo, sitten tulee pääsykoestressi", mutta muistutin, että hei, elämä on sitä, että on kaikenlaista ja sitä kaikenlaista on aika lailla koko ajan. Ei se meillä aikuisillakaan ole niin, että koko ajan on kivaa. Elämä on arkea, tavallista, normaalia, joskus ihan paskaa - mutta sitten aina välillä ihanaa. Nauttikaa niistä ihanista hetkistä, nauttikaa siitä tavallisesta arjesta (koska se on elämää) ja muistakaa pitää itsestänne huolta. Tehkää niitä ihania hetkiä itsellenne sen arjen keskellä, älkää antako sen musertaa teitä. Aika moni tuntui tajuavan, mitä ajan takaa.

Kuvan osoite unohtui laittaa muistiin...

Minä teen nyt tämän (ankean) arjen keskelle ihanan hetken niin, että otan lasin (no ihan varmaan parikin) punkkua ja teen hampurilaisia. Meillähän on tosi usein joko pizzaperjantai tai tortillaperjantai, mutta nyt muistettiin pojan kanssa itse tehdyt hampurilaiset pitkästä aikaa. Leivon sämpylät itse (niistä kyllä tulee varmaan lässähtäneitä kiviä, koska olen tosi surkea hiivaleipuri, mutta ihan sama), paistan pihvit, pilkon lisukkeet, heitän ranut uuniin ja kaivan jääkylmän Pepsi-pullon pöytään. Ruuan jälkeen miehet käyvät saunassa ja sen jälkeen kaivan karkkipussit esiin ja katsotaan miehen kanssa pari jaksoa Billions-sarjaa (niiiiiiiin hyvä, katso ihmeessä!!!), lapsi saa räplätä iPadia ja valvoa pitkään perjantain kunniaksi. Minä kömmin sänkyyn mitä ilmeisimmin jo kymmenen aikoihin ja nukun huomenna niin pitkään kuin huvittaa.

Kuvan osoite unohtui laittaa muistiin...

Että siitäs sait marraskuu, ainakin panen kampoihin! 

Ja sitä paitsi huomenna olet jo mennyttä ikuisesti, haha!

Miten siellä, miten te jaksatte? 

Ihanaa viikonloppua kaikille 💗